Taide sijaishuollon ja sosiaalialan edunvalvonnan palveluksessa
”Taide on mobilisaatiosta vapaiden vyöhykkeiden ja tilojen
luomista ja ylläpitämistä” (Ojakangas 2007, 20)
Tutkimustiedon paljastettua lastensuojelun ja sijaishuollon epäkohdat, laittomuudet ja vaurioittavuuden, työntekijöille ja päättäjille tuli lisääntynyt tarve- ei reformoida lastensuojelua tai korjata havaittuja puutteita - vaan löytää laastaria status quon ylläpitämiseksi.
Sen sijaan, että perheille taattaisiin peruspalvelut, yhteydenpito ja jälleenyhdistäminen kehitetäänkin keinoja, joilla lastensuojelun murskaamia lapsia ja perheitä voidaan kuntouttaa kestämään lisää lastensuojelua ja kanavoimaan vihansa ja turhautumisensa palvelujärjestelmää kohtaan järjestelmälle vaarattomaan muotoon.
Pysyviksi muodostuneiden huostaanottojen myötä kroonistunutta sijoitettujen koti- ikävää yritetään laimentaa draamaharjoituksilla, käsinukeilla, orff-soittimilla , sirkustempuilla ja varjoteatterilla. Mitä vain kunhan ei anneta perheille toimivia oikeussuojakeinoja lastensuojelusta vapautumiseksi ja yhdessä pysymisen varmistavaa tarpeenmukaista tukea, jota ilman jopa 85% lapsista jää ennen sijoitusta (HuosTa 2015) ja vanhemmat kokonaan sijoituksen aikana (LSKL 2013).
Lastensuojelun taidelähtöisten menetelmien suosiossa ei välttämättä ole kyse lainkaan taiteesta tai lasten suojelusta vaan itsetunto- ja imago-ongelmien kanssa painiskelevan semi- profession pyrkimyksestä saada lisää arvovaltaa ja uskottavuutta irtaantumalla alipalkatusta, ankeaksi ja arkiseksi koetusta konkreettisesta sosiaalihuollollisesta auttamistyöstä ja omaksumalla taideterapiaan vivahtavia arvostetumpia ja paremmin hinnoiteltuja diskursseja ja menetelmiä.
Perhetyöntekijä tarttuu nykyisin mielummin Nallekortteihin kuin moppiin vaikka siivousavusta olisi enemmän iloa ja hyötyä perheille.
Miksi sijoitettujen lasten ja nuorten tieto ja kokemukset halutaan suodattaa tutkijoiden ja työntekijöiden menetelmien, tulkintojen, traumaterapian viitekehyksen ja lastensuojelun ja sijaishuollon edunvalvonta-apparaatin läpi vaikka lapset voisivat itse toimia tutkimusten tiedontuottajina, suunnittelijoina, toteuttajina ja raportoijina?
Art-based activities (art-oriented activities, art-like activities, community art) on saanut suomen kielessä monta eri versiota, kuten taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät, voimauttavat taidemenetelmät, taidelähtöiset menetelmät, yhteisötaide, toiminnalliset menetelmät tai taiteen soveltava käyttö erotukseksi vakiintuneista toimintamuodoista, kuten taideterapiasta tai taidekasvatuksesta ( Känkänen, 2013, 75 ).
Ilon, luovuuden ja ymmärryksen kartuttamisen tai kontrollivapaan ja kiireettömän tilan luomisen sijaan taidetta samoin kuin leikillisyyttä pyritään lastensuojelussa valjastamaan sijaishuollon ja sosiaalialan työntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan välineiksi. Niistä on hyötyä työntekijöille ja lastensuojelun yksiköille kun tavoitellaan tehokasta markkinointia ja varainhankintaa, laatupalkintoja, projektirahoitusta ja asiantuntijastatusta.
Vapauteen, ajattelun ja tunteiden herättämiseen, vanhan ja tavanomaisen ajattelun kyseenalaistamiseen ja todellisuuden uusiin ja tuoreisiin tulkintoihin pyrkivä taide sopii huonosti päinvastaisia pyrkimyksiä omaavan lastensuojelun palvelukseen.
Taide on perusoikeus- ei kontrollin koriste
Taiteen vapaus on liki unohtunut perusoikeus. Taiteen vapaus on sekä torjuntaoikeutta että turvaamisoikeutta ja ennenkaikkea taiteilijan mahdollisuutta toteuttaa itseään ja vapautta valita teoksen muoto. Taiteen vapauden voi nähdä myös yleisen ilmaisuvapauden takaavan perustuslain yleisen sananvapauden erityisenä laajennuksena. Pauli Rautiaisen (2007,125) mukaan taiteen vapauden ydinsisällöksi voidaan kiteyttää julkisen vallan velvollisuus olla puuttumatta taiteelliseen toimintaan (taiteen valmistamiseen, jakeluun ja vastaanottoon).
Monissa lastensuojelun taidelähtöisissä projekteissa tavoitteena ei tunnu olevan vapaus, uuden etsiminen ja konventionaalisen kyseenalaistaminen vaan kontrollin ja konventionaalisen koristelu ja kasvojenpesu taiteen avulla.
Kun yksi nuori tuottaa keskimäärin 7 vuotta kestävän huostaanoton aikana peräti 1000 000 euroa lastensuojeluyksikölleen, sijaishuoltoyrittäjän kannattaa yrittää pitää hänet hengissä ja tyytyväisenä- vaikka sitten sallimalla lastensuojelun perinteisesti halveksima alakulttuurien taide: sarjakuvat, punk- ja rap- musiikki, graffitien teko ja tietokonepelaaminenkin.
Lastensuojelu on koko historiansa ajan ollut taiteen ja vapaan itseilmaisun pahimpia vihollisia ja on sitä yhä edelleen.
Taiteilijan työhön kuuluva epävarmuus ja epäsäännöllisyys on lastensuojelussa tulkittu vakiintumattomuudeksi, struktuurittomuudeksi ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantamiseksi ja uuden etsiminen ja konventioiden kyseenalaistaminen mielenterveyden häiriöksi ja viranomaisvastaisuudeksi.
Taiteeseen liityvät provokaatiot ja muutospyrkimykset ovat useimmiten herättäneet lastensuojelussa kontrolli- ja rankaisupyrkimyksiä. Lastensuojelussa tuskin hyväksytään Alf Rehnin näkemystä (2010, 14–15), jonka mukaan luovuutta tulisi etsiä vaarallisesta ajattelusta omalla alalla.
Alakulttuurien ja niiden taidemuotojen kulttuurinen omiminen ja valjastaminen sosiaalityön ja psykiatrian käyttöön haiskahtaa ikävästi ilmiöltä, jota Stalinin vainot kokenut Dmitri Šostakovitš kuvasi käsitteellä kahteen kertaan tappaminen. Siinä vallanpitäjä toisinajattelijauhrinsa konkreettisesti tuhottuaan varastaa vielä uhrin sanat/teokset omiin tarkoituksiinsa. Anarkistisia taiteilijoita ja badasseja koko historiansa vainonneet ja vanginneet viranomaiset eivät saa vastarinnatta omia taidetta edunvalvontansa, kasvojenpesunsa tai kontrollin välineeksi.
Astrid Lingrenin omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat havainnot Rissasen tädeistä pitävät yhä paikkansa. Ruotsin sosiaaliviranomaiset määrittivät toimittaja Eva Aminoffin (Lapsen parhaaksi, 1996) hulluksi hänen kotinsa epäsovinnaisen sisustuksen perusteella.
Suomessa Lastensuojelun keskusliitto kielsi Sex Pistolsin keikat ja sotalelut lapsille vaarallisina. Huostaanotetun ja Magdalena- pesulassa nöyryytetyn Sinead O ´Connorin varoitus katolisesta "lastensuojelusta" rampautti taiteilijan uraa ja noteerattiin vasta 25 vuoden kuluttua. Rap-artisti Mikael Gabrielin mukaan huostaanotto oli vankila.
Huostaanotettujen tie omaehtoiseen ja vapaaseen itseilmaisuun ei ole ollut ruusuinen eikä taide ole aina riittänyt pelastajaksi vastoinkäymisiltä kuten Coco Chanelin, John Lennonin, Marilyn Monroen, James Deanin, Neil Morriseyn ja Sinead O´Connorin elämät osoittavat.
Taide on kuitenkin ollut monille sijoitetuille elintärkeä ja toisinaan ainoa elämässä kiinni pitävä asia. Onkin surullista, että luovien taitojen samoin kuin lastensuojelun tunnetaitojen ja tietoisuustaitojen opetusta hallitsee manipulatiivinen asenteellisuus. Asiantuntija saa pitää oman sietoikkunansa sälekaihtimet suljettuina kun avoimuutta vaaditaan vain asiakkailta.
Asiakkaiden taide hyväksytään vain koneiston omistamana ja kontrolloimana
Lastensuojelun eriarvoistava asenteellisuus ja manipulatiivinen vallan väärinkäyttö on usein aistittavissa myös myös "taidelähtöisissä projekteissa"- viimeistään se paljastuu palkkauskäytännöissä , projektiraporteissa, asiakaskirjauksissa ja opinnäytetöissä.
Jotta jokin lastensuojeluprojekti saisi taiteen sädekehänsä, jokaiselle ravintoketjuun osallistuvalle asiantuntijalle on tarjottu taiteellisen päätäntävallan lisäksi palkkaa tai muuta etuutta- kaikille muille paitsi taiteilijana toimivalle asiakkaalle.
Erilaisia lastensuojelun taidemenetelmiä tuotteistanut ja niillä satoja tuhansia ansainnut kohtaamisen ja yhteisöllisyyden asiantuntija voi työvoimatoimiston avustuksella etsiä tuotantoonsa ammattitaiteilijoita- ilman että tarjoutuu maksamaan heille senttiäkään palkkaa.
Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelun käytössä voivat olla asiakkaita raiskaavia ja uudelleenuhriuttavia, eivät voimaannuttavia. Perhehoitoliiton bio- ja sijaisperheiden yhteisessä "tosipohjaisessa" huostaanottoa käsittelevässä näytelmässä laittoman huostaanottoprosessin kokeneesta fiksusta ja lämpimästä äidistä tehtiin lastaan hylkivä idiootti ja huostaanottoprosessin kulku vääristeltiin sijaishuollon agendaa tukemaan.
Kokemusasiantuntijoiden elämäntarinan "eheyttämiseen" pyrkivät lastensuojelun työntekijät toimivat kuin takapajuloiden raiskaajat, jotka uhrinsa häpäistyään yrittävät vielä pakottaa tämän naimisiin kanssaan. Toisin kuin homoseksuaalinen, lastensuojelullinen "eheytys" oletettujen traumojen palauttamisineen ja vakauttamisineen sekä identiteettimuokkauksineen on sallittua, jopa suositeltua- ja STEAn rahoittamaa.
Taiteella ja lastensuojelun taidelähtöisellä työskentelyllä on selkeä ero. On aivan eri asia jos Sinead O´Connor saa tehdä sijaishuoltokokemuksiinsa perustuvan laulun/näytelmän oma-aloitteisesti ja itse valitsemallaan henkilökunnalla ja nostaa myös teoksensa rojaltit kuin että katoliset sisaret kirjoittavat katoliselta kirkolta saamallaan avustuksella hänen tarinansa omiin tarpeisiinsa ja painostavat hänet huostaanotolla uhkaamalla tai "tärkeällä aiheella" houkuttelemalla palkattomaksi solistiksi/pääosanesittäjäksi, joka laulussa/näytelmässä kääntyy lopulta Magdalenasisareksi.
Kirjallisuutta opiskeleva ja harrastava Helen- äiti kertoo Lokakuun Liikeelle kuinka kohtaamistaiteesta ja yhteisöllisyydestä nykyisin kiinnostunut perhetyö suhtautui hänen kirjoittamiseensa:
” Perhetyöntekijä ( Raija) huomautteli suorasukaisesti, jos kodissa oli sekasotkua ja muistutti, että kotitöiden pitäisi mennä kirjoitusharrastukseni edelle. (Kirjoittaminen on ollut tärkein jaksamiseni edellytys kuluneina vuosina.) En myöskään saanut tehdä etätöitäni hänen aikanaan, vaan minun oli siivottava hänen rinnallaan.
Eräänä aamuna Raija seurasi sivusta, kun autoin lastani aamukiireessä sitomaan kengännauhojaan. Jäätyämme kahden kesken hän sanoi, että olin ollut jotenkin kireän ja kyllästyneen oloinen ja pohti, miten se vaikuttaa lapsiin. Hän totesi jälleen, että saisin panostaa enemmän kotitöihin ja jättää kirjoitusharrastuksen välillä sivuun, jotta olisin lapsilleni enemmän läsnä. Vastasin suivaantuneena, että olen kyllästynyt siihen, että muut tietävät jatkuvasti paremmin, mitä lapseni tarvitsevat. Sitä paitsi lapset ovat kaikki illat oma-aloitteisesti ja innostuneina touhunneet pihan leikkipaikalla naapurin "Niinan" lasten kanssa; miksi en sinä aikana voisi kirjoittaa?! Raija totesi, että lapsia ei pitäisi jättää pihaan valvomatta. Vastasin, että Niinan ikkuna on leikkipaikan suuntaan ja hän on oma-aloitteisesti luvannut vahtia koko katrasta samalla kun omiaankin. Puhelimet ovat sitä paitsi koko ajan auki.
Raija alkoi tehdä lähtöä. "Otin kyllä nyt vähän nokkiini", hän sanoi ennen kuin poistui ovesta.
Seuraavana päivänä tuli kosto. Pääsin istumaan sosiaalitoimistoon. Sossu tykitti kysymysten sarjatulta: "Mitä sinä nyt siis kirjoitat? Miten pitkät ajat päivästä kirjoitat? Miten illat lasten kanssa sujuvat?" jne. Yritin vastailla parhaan kykyni mukaan. Sossu sauhutti vastuksiani paperille. Raija oli palaverissa mukana ja vihjaili sivusta, että siedän huonosti arviointia, joka väistämättä kuuluu hänen työnkuvaansa.
Raija alkoi sinnikkäästi manipuloida Niinaa minua vastaan. Hän oli todennut, että Niina kantaa aivan liikaa vastuuta minun lapsistani ja muistuttanut, että kenenkään ei tarvitse hoitaa eikä ruokkia toisen lapsia; siinähän tyhjenee jääkaappi hyvin nopeasti.
Hän oli väsymättömästi yrittänyt pusertaa Niinasta kommenttia, että minun lapsistani on vaivaa ja rasitusta, ja että kotonani on muutenkin asiat todella huonosti. Niina ei ollut taipunut manipulaatioon, vaan oli loppuun saakka vakuuttanut, että lapsistani ei ole hänelle vaivaa ja että kotonani asiat ovat hyvin. Sitä paitsi naapuriapu on molemminpuolista; myös hänen lapsensa käyvät meillä ja syövät minun ruokiani. (Tuota ei missään vaiheessa ole merkitty kirjauksiin, vaan kirjauksissa on yksipuolisesti ylistetty Niinan osuutta perheeni tukemisessa). Niina oli ahdistunut keskustelusta kovasti ja pelännyt, että Raija vääristelee hänen sanomisiaan.
Tuon tapauksen jälkeen päätin kaikin tavoin pyristellä irti oudosta koneistosta, jonka uhriksi tunsin joutuneeni."
Vaikuttaa siltä, että asiakkaiden taiteenharjoitus samoin kuin tieto hyväksytään vain lastensuojelun asiantuntijoiden tuotteistamana, omistamana ja valvomana- silloin kun se on valjastettu sosiaalityön eliitin akateemiseen meritoitumiseen, imagonrakennukseen ja rikastumiseen tai asiakasosallisuutta edellyttävän EU-rahoituksen saamiseen järjestöille. Samoja asiakaskokemuksia ja taidetta ilman sijaishuoltotoimijoita ja virallisia asiantuntijoita jakavat asiakkaiden omat sivustot määritellään " villiksi länneksi " tai "vihasivustoiksi".
Niin verkossa kuin sen ulkopuolella kaikkea asiakkaiden taidetta ja viestintää, joka ei ole lastensuojelun virallisten ”asiantuntijoiden” omistamaa ja hallinnoimaa nimitellään haihatteluksi, puutteelliseksi vanhemmuudeksi, tarttumataudiksi ja vihapuheeksi.
”Taide on mobilisaatiosta vapaiden vyöhykkeiden ja tilojen
luomista ja ylläpitämistä” (Ojakangas 2007, 20)
Tutkimustiedon paljastettua lastensuojelun ja sijaishuollon epäkohdat, laittomuudet ja vaurioittavuuden, työntekijöille ja päättäjille tuli lisääntynyt tarve- ei reformoida lastensuojelua tai korjata havaittuja puutteita - vaan löytää laastaria status quon ylläpitämiseksi.
Sen sijaan, että perheille taattaisiin peruspalvelut, yhteydenpito ja jälleenyhdistäminen kehitetäänkin keinoja, joilla lastensuojelun murskaamia lapsia ja perheitä voidaan kuntouttaa kestämään lisää lastensuojelua ja kanavoimaan vihansa ja turhautumisensa palvelujärjestelmää kohtaan järjestelmälle vaarattomaan muotoon.
Pysyviksi muodostuneiden huostaanottojen myötä kroonistunutta sijoitettujen koti- ikävää yritetään laimentaa draamaharjoituksilla, käsinukeilla, orff-soittimilla , sirkustempuilla ja varjoteatterilla. Mitä vain kunhan ei anneta perheille toimivia oikeussuojakeinoja lastensuojelusta vapautumiseksi ja yhdessä pysymisen varmistavaa tarpeenmukaista tukea, jota ilman jopa 85% lapsista jää ennen sijoitusta (HuosTa 2015) ja vanhemmat kokonaan sijoituksen aikana (LSKL 2013).
Lastensuojelun taidelähtöisten menetelmien suosiossa ei välttämättä ole kyse lainkaan taiteesta tai lasten suojelusta vaan itsetunto- ja imago-ongelmien kanssa painiskelevan semi- profession pyrkimyksestä saada lisää arvovaltaa ja uskottavuutta irtaantumalla alipalkatusta, ankeaksi ja arkiseksi koetusta konkreettisesta sosiaalihuollollisesta auttamistyöstä ja omaksumalla taideterapiaan vivahtavia arvostetumpia ja paremmin hinnoiteltuja diskursseja ja menetelmiä.
Perhetyöntekijä tarttuu nykyisin mielummin Nallekortteihin kuin moppiin vaikka siivousavusta olisi enemmän iloa ja hyötyä perheille.
Miksi sijoitettujen lasten ja nuorten tieto ja kokemukset halutaan suodattaa tutkijoiden ja työntekijöiden menetelmien, tulkintojen, traumaterapian viitekehyksen ja lastensuojelun ja sijaishuollon edunvalvonta-apparaatin läpi vaikka lapset voisivat itse toimia tutkimusten tiedontuottajina, suunnittelijoina, toteuttajina ja raportoijina?
Art-based activities (art-oriented activities, art-like activities, community art) on saanut suomen kielessä monta eri versiota, kuten taide- ja kulttuurilähtöiset menetelmät, voimauttavat taidemenetelmät, taidelähtöiset menetelmät, yhteisötaide, toiminnalliset menetelmät tai taiteen soveltava käyttö erotukseksi vakiintuneista toimintamuodoista, kuten taideterapiasta tai taidekasvatuksesta ( Känkänen, 2013, 75 ).
Ilon, luovuuden ja ymmärryksen kartuttamisen tai kontrollivapaan ja kiireettömän tilan luomisen sijaan taidetta samoin kuin leikillisyyttä pyritään lastensuojelussa valjastamaan sijaishuollon ja sosiaalialan työntekijöiden ammatillisen edunvalvonnan välineiksi. Niistä on hyötyä työntekijöille ja lastensuojelun yksiköille kun tavoitellaan tehokasta markkinointia ja varainhankintaa, laatupalkintoja, projektirahoitusta ja asiantuntijastatusta.
Vapauteen, ajattelun ja tunteiden herättämiseen, vanhan ja tavanomaisen ajattelun kyseenalaistamiseen ja todellisuuden uusiin ja tuoreisiin tulkintoihin pyrkivä taide sopii huonosti päinvastaisia pyrkimyksiä omaavan lastensuojelun palvelukseen.
Taide on perusoikeus- ei kontrollin koriste
Taiteen vapaus on liki unohtunut perusoikeus. Taiteen vapaus on sekä torjuntaoikeutta että turvaamisoikeutta ja ennenkaikkea taiteilijan mahdollisuutta toteuttaa itseään ja vapautta valita teoksen muoto. Taiteen vapauden voi nähdä myös yleisen ilmaisuvapauden takaavan perustuslain yleisen sananvapauden erityisenä laajennuksena. Pauli Rautiaisen (2007,125) mukaan taiteen vapauden ydinsisällöksi voidaan kiteyttää julkisen vallan velvollisuus olla puuttumatta taiteelliseen toimintaan (taiteen valmistamiseen, jakeluun ja vastaanottoon).
Monissa lastensuojelun taidelähtöisissä projekteissa tavoitteena ei tunnu olevan vapaus, uuden etsiminen ja konventionaalisen kyseenalaistaminen vaan kontrollin ja konventionaalisen koristelu ja kasvojenpesu taiteen avulla.
Kun yksi nuori tuottaa keskimäärin 7 vuotta kestävän huostaanoton aikana peräti 1000 000 euroa lastensuojeluyksikölleen, sijaishuoltoyrittäjän kannattaa yrittää pitää hänet hengissä ja tyytyväisenä- vaikka sitten sallimalla lastensuojelun perinteisesti halveksima alakulttuurien taide: sarjakuvat, punk- ja rap- musiikki, graffitien teko ja tietokonepelaaminenkin.
Lastensuojelu on koko historiansa ajan ollut taiteen ja vapaan itseilmaisun pahimpia vihollisia ja on sitä yhä edelleen.
Taiteilijan työhön kuuluva epävarmuus ja epäsäännöllisyys on lastensuojelussa tulkittu vakiintumattomuudeksi, struktuurittomuudeksi ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantamiseksi ja uuden etsiminen ja konventioiden kyseenalaistaminen mielenterveyden häiriöksi ja viranomaisvastaisuudeksi.
Taiteeseen liityvät provokaatiot ja muutospyrkimykset ovat useimmiten herättäneet lastensuojelussa kontrolli- ja rankaisupyrkimyksiä. Lastensuojelussa tuskin hyväksytään Alf Rehnin näkemystä (2010, 14–15), jonka mukaan luovuutta tulisi etsiä vaarallisesta ajattelusta omalla alalla.
Alakulttuurien ja niiden taidemuotojen kulttuurinen omiminen ja valjastaminen sosiaalityön ja psykiatrian käyttöön haiskahtaa ikävästi ilmiöltä, jota Stalinin vainot kokenut Dmitri Šostakovitš kuvasi käsitteellä kahteen kertaan tappaminen. Siinä vallanpitäjä toisinajattelijauhrinsa konkreettisesti tuhottuaan varastaa vielä uhrin sanat/teokset omiin tarkoituksiinsa. Anarkistisia taiteilijoita ja badasseja koko historiansa vainonneet ja vanginneet viranomaiset eivät saa vastarinnatta omia taidetta edunvalvontansa, kasvojenpesunsa tai kontrollin välineeksi.
Astrid Lingrenin omakohtaisiin kokemuksiin perustuvat havainnot Rissasen tädeistä pitävät yhä paikkansa. Ruotsin sosiaaliviranomaiset määrittivät toimittaja Eva Aminoffin (Lapsen parhaaksi, 1996) hulluksi hänen kotinsa epäsovinnaisen sisustuksen perusteella.
Suomessa Lastensuojelun keskusliitto kielsi Sex Pistolsin keikat ja sotalelut lapsille vaarallisina. Huostaanotetun ja Magdalena- pesulassa nöyryytetyn Sinead O ´Connorin varoitus katolisesta "lastensuojelusta" rampautti taiteilijan uraa ja noteerattiin vasta 25 vuoden kuluttua. Rap-artisti Mikael Gabrielin mukaan huostaanotto oli vankila.
Huostaanotettujen tie omaehtoiseen ja vapaaseen itseilmaisuun ei ole ollut ruusuinen eikä taide ole aina riittänyt pelastajaksi vastoinkäymisiltä kuten Coco Chanelin, John Lennonin, Marilyn Monroen, James Deanin, Neil Morriseyn ja Sinead O´Connorin elämät osoittavat.
Taide on kuitenkin ollut monille sijoitetuille elintärkeä ja toisinaan ainoa elämässä kiinni pitävä asia. Onkin surullista, että luovien taitojen samoin kuin lastensuojelun tunnetaitojen ja tietoisuustaitojen opetusta hallitsee manipulatiivinen asenteellisuus. Asiantuntija saa pitää oman sietoikkunansa sälekaihtimet suljettuina kun avoimuutta vaaditaan vain asiakkailta.
Asiakkaiden taide hyväksytään vain koneiston omistamana ja kontrolloimana
Lastensuojelun eriarvoistava asenteellisuus ja manipulatiivinen vallan väärinkäyttö on usein aistittavissa myös myös "taidelähtöisissä projekteissa"- viimeistään se paljastuu palkkauskäytännöissä , projektiraporteissa, asiakaskirjauksissa ja opinnäytetöissä.
Jotta jokin lastensuojeluprojekti saisi taiteen sädekehänsä, jokaiselle ravintoketjuun osallistuvalle asiantuntijalle on tarjottu taiteellisen päätäntävallan lisäksi palkkaa tai muuta etuutta- kaikille muille paitsi taiteilijana toimivalle asiakkaalle.
Erilaisia lastensuojelun taidemenetelmiä tuotteistanut ja niillä satoja tuhansia ansainnut kohtaamisen ja yhteisöllisyyden asiantuntija voi työvoimatoimiston avustuksella etsiä tuotantoonsa ammattitaiteilijoita- ilman että tarjoutuu maksamaan heille senttiäkään palkkaa.
Taidelähtöiset menetelmät lastensuojelun käytössä voivat olla asiakkaita raiskaavia ja uudelleenuhriuttavia, eivät voimaannuttavia. Perhehoitoliiton bio- ja sijaisperheiden yhteisessä "tosipohjaisessa" huostaanottoa käsittelevässä näytelmässä laittoman huostaanottoprosessin kokeneesta fiksusta ja lämpimästä äidistä tehtiin lastaan hylkivä idiootti ja huostaanottoprosessin kulku vääristeltiin sijaishuollon agendaa tukemaan.
Kokemusasiantuntijoiden elämäntarinan "eheyttämiseen" pyrkivät lastensuojelun työntekijät toimivat kuin takapajuloiden raiskaajat, jotka uhrinsa häpäistyään yrittävät vielä pakottaa tämän naimisiin kanssaan. Toisin kuin homoseksuaalinen, lastensuojelullinen "eheytys" oletettujen traumojen palauttamisineen ja vakauttamisineen sekä identiteettimuokkauksineen on sallittua, jopa suositeltua- ja STEAn rahoittamaa.
Taiteella ja lastensuojelun taidelähtöisellä työskentelyllä on selkeä ero. On aivan eri asia jos Sinead O´Connor saa tehdä sijaishuoltokokemuksiinsa perustuvan laulun/näytelmän oma-aloitteisesti ja itse valitsemallaan henkilökunnalla ja nostaa myös teoksensa rojaltit kuin että katoliset sisaret kirjoittavat katoliselta kirkolta saamallaan avustuksella hänen tarinansa omiin tarpeisiinsa ja painostavat hänet huostaanotolla uhkaamalla tai "tärkeällä aiheella" houkuttelemalla palkattomaksi solistiksi/pääosanesittäjäksi, joka laulussa/näytelmässä kääntyy lopulta Magdalenasisareksi.
Kirjallisuutta opiskeleva ja harrastava Helen- äiti kertoo Lokakuun Liikeelle kuinka kohtaamistaiteesta ja yhteisöllisyydestä nykyisin kiinnostunut perhetyö suhtautui hänen kirjoittamiseensa:
” Perhetyöntekijä ( Raija) huomautteli suorasukaisesti, jos kodissa oli sekasotkua ja muistutti, että kotitöiden pitäisi mennä kirjoitusharrastukseni edelle. (Kirjoittaminen on ollut tärkein jaksamiseni edellytys kuluneina vuosina.) En myöskään saanut tehdä etätöitäni hänen aikanaan, vaan minun oli siivottava hänen rinnallaan.
Eräänä aamuna Raija seurasi sivusta, kun autoin lastani aamukiireessä sitomaan kengännauhojaan. Jäätyämme kahden kesken hän sanoi, että olin ollut jotenkin kireän ja kyllästyneen oloinen ja pohti, miten se vaikuttaa lapsiin. Hän totesi jälleen, että saisin panostaa enemmän kotitöihin ja jättää kirjoitusharrastuksen välillä sivuun, jotta olisin lapsilleni enemmän läsnä. Vastasin suivaantuneena, että olen kyllästynyt siihen, että muut tietävät jatkuvasti paremmin, mitä lapseni tarvitsevat. Sitä paitsi lapset ovat kaikki illat oma-aloitteisesti ja innostuneina touhunneet pihan leikkipaikalla naapurin "Niinan" lasten kanssa; miksi en sinä aikana voisi kirjoittaa?! Raija totesi, että lapsia ei pitäisi jättää pihaan valvomatta. Vastasin, että Niinan ikkuna on leikkipaikan suuntaan ja hän on oma-aloitteisesti luvannut vahtia koko katrasta samalla kun omiaankin. Puhelimet ovat sitä paitsi koko ajan auki.
Raija alkoi tehdä lähtöä. "Otin kyllä nyt vähän nokkiini", hän sanoi ennen kuin poistui ovesta.
Seuraavana päivänä tuli kosto. Pääsin istumaan sosiaalitoimistoon. Sossu tykitti kysymysten sarjatulta: "Mitä sinä nyt siis kirjoitat? Miten pitkät ajat päivästä kirjoitat? Miten illat lasten kanssa sujuvat?" jne. Yritin vastailla parhaan kykyni mukaan. Sossu sauhutti vastuksiani paperille. Raija oli palaverissa mukana ja vihjaili sivusta, että siedän huonosti arviointia, joka väistämättä kuuluu hänen työnkuvaansa.
Raija alkoi sinnikkäästi manipuloida Niinaa minua vastaan. Hän oli todennut, että Niina kantaa aivan liikaa vastuuta minun lapsistani ja muistuttanut, että kenenkään ei tarvitse hoitaa eikä ruokkia toisen lapsia; siinähän tyhjenee jääkaappi hyvin nopeasti.
Hän oli väsymättömästi yrittänyt pusertaa Niinasta kommenttia, että minun lapsistani on vaivaa ja rasitusta, ja että kotonani on muutenkin asiat todella huonosti. Niina ei ollut taipunut manipulaatioon, vaan oli loppuun saakka vakuuttanut, että lapsistani ei ole hänelle vaivaa ja että kotonani asiat ovat hyvin. Sitä paitsi naapuriapu on molemminpuolista; myös hänen lapsensa käyvät meillä ja syövät minun ruokiani. (Tuota ei missään vaiheessa ole merkitty kirjauksiin, vaan kirjauksissa on yksipuolisesti ylistetty Niinan osuutta perheeni tukemisessa). Niina oli ahdistunut keskustelusta kovasti ja pelännyt, että Raija vääristelee hänen sanomisiaan.
Tuon tapauksen jälkeen päätin kaikin tavoin pyristellä irti oudosta koneistosta, jonka uhriksi tunsin joutuneeni."
Vaikuttaa siltä, että asiakkaiden taiteenharjoitus samoin kuin tieto hyväksytään vain lastensuojelun asiantuntijoiden tuotteistamana, omistamana ja valvomana- silloin kun se on valjastettu sosiaalityön eliitin akateemiseen meritoitumiseen, imagonrakennukseen ja rikastumiseen tai asiakasosallisuutta edellyttävän EU-rahoituksen saamiseen järjestöille. Samoja asiakaskokemuksia ja taidetta ilman sijaishuoltotoimijoita ja virallisia asiantuntijoita jakavat asiakkaiden omat sivustot määritellään " villiksi länneksi " tai "vihasivustoiksi".
Niin verkossa kuin sen ulkopuolella kaikkea asiakkaiden taidetta ja viestintää, joka ei ole lastensuojelun virallisten ”asiantuntijoiden” omistamaa ja hallinnoimaa nimitellään haihatteluksi, puutteelliseksi vanhemmuudeksi, tarttumataudiksi ja vihapuheeksi.
Lastensuojelun kohtaamistaidetta
Sen paremmin kohtaaminen kuin taiteeseen liittyvä ymmärryksen ja olemassaolon kysymysten työstäminen ei onnistu kvartaalitalouden ehdoilla eikä rytmissä.
Lastensuojelun käsitys kohtaamisesta saisi Martin Buberin pyörimään haudassaan. Lastensuojelun muokkaamissa uusissa taidelähtöisissä menetelmissä ei tunnu aina olevan kyse taiteesta tai lasten ja vanhempien kohtaamisesta vaan arvioinnista ja taiteen valjastamisesta sijaishuollon ja sosiaalialan työntekijöiden ammatilliseen edunvalvontaan.
Vika ei kuitenkaan ole taidelähtöisissä menetelmissä itsessään, joista on oikeissa käsissä iloa monille eri ihmisryhmille. Ongelma on lastensuojelun tarpeessa ja tavassa kääntää kaikki mahdolliset menetelmät ammatillisen edunvalvontansa, laittomien toimintakäytäntöjensä ja sijaishuollon asiakashankinnan välineiksi.
Lastensuojelun ennakkoasenteet ja psykoanalyyttisen disinformaation omaksuneet sosionomi- ja sosiaalityöntekijäopiskelijat haikailevat nyt taidelähtöisten menetelmien varjossa asiantuntija- ja terapeuttistatusta vaatimattomilla ellei olemattomilla tiedoilla ja taidoilla.
He pyrkivät markkinoimaan Kohtaamistaidetta, Theraplayta ja sijaishuoltojätti Anglicaren (Suomessa Pesäpuu ry) sijaishuollon asiakashankintaan ja edunvalvontaan kehitettyjä välineitä ja rahastamaan taidelähtöiseksi menetelmäksi tai vuorovaikutuksen tueksi naamioidulla lasten ja perheiden ala-arvoisella arvioinnilla ja tarkkailulla.
Lastensuojelulaitosten pomot taatusti ostavat "taidelähtöisiä menetelmiä" veronmaksajien rahoilla antaakseen taiteellisuuden ja terapeuttisuuden auraa oikeusasiamiesten tarkastuksissa ryvettyneille laitoksilleen, jotka säännönmukaisesti torpedoivat sijoitettujen koulutuksen, terveydenhuollon , yhteydenpidon läheisiin, perheiden jälleenyhdistämisen ja sijoitettujen myöhemmän selviytymisen.
Nujerretut lapset ja vanhemmat, joiden yhteydenpito- ja muita oikeuksia laitokset rutiininomaisesti loukkaavat on helppo saada mukaan toimintaan: tarjoaahan se lapsille ja vanhemmille mahdollisuuden sentään nähdä toisiaan- tosin valvotusti- tavaksi tulleen kahdeksi tunniksi kuukaudessa lainvastaisesti typistyneen tapaamiskerran lisäksi.
Kohtaajilla ja erityisosaajilla tuntuu olevan heiveröiset, virheelliset ja vanhentuneet tiedot niin etiikasta, lainsäädännöstä, (taide)historiasta, psykologiasta, lastensuojelusta kuin lapsen kehityksestä.
Asiantuntijuuden nousuhumalassa kirjoitetuissa opinnäytetöissä ja projektiraporteissa ei huomata, että löysät oletukset ja väittämät "syrjäytymisvaarassa" olevista , "tunnevaurioisista" ja toiminta- ja sitoutumiskyvyttömistä lastensuojeluperheistä ovat perustuslaissa kiellettyä syrjintää eli sitä, että ihmiset kohdataan jonkun yhdenmukaiseksi oletetun ryhmän edustajina ja ryhmää kohdellaan kuin jokaisella sen jäsenellä olisi tietyt oletetut negatiiviset ominaisuudet.
Taidelähtöiset menetelmät kohtaamisen ja konkreettisen avun korvaajina
Taidelähtöistäkin lastensuojelua ohjaa usein varhaisen puuttumisen eetos ja puuttumiskulttuuri, joista löytyy "sopivaa valistumatonta kansalaisaktivismia ja innokasta keskiluokkaista moralismia aikuisten välisen "kylähengen kohottamiseksi" samalla kun voidaan erottautua "riskiperheistä”. Huomaamatta jää, että varhainen puuttuminen itsessään tuottaa ja ylläpitää juuri niitä ongelmia, joita se kuvittelee ratkaisevansa. Huolipuhe rakentaa huolestuttavaa todellisuutta ja riskiregiimiä sekä alentaa puuttumisen kynnystä.
Psykoanalyysin harhaopit omaksuneilla erityisosaajilla ja kohtaajilla on paikoin sama ylimielinen ja syrjivä asenne asiakkaisiinsa kuin huonoilla perhetyöntekijöillä: heistä etsitään sitä pahaa tai puutetta, jonka olemassaolosta työntekijät ovat vakuuttuneita jo työtä aloittaessaan. Vanhemmat eivät osaa tehdä mitään oikein ja heidän toimintansa kirjataan patologioiksi ja puutteiksi ilman että vanhemmille kyettäisiin kertomaan täsmällisesti mitä heiltä ja onnistumiselta odotetaan.
Kaisu Lumilan ja Pirita Pekan (2011) opinnäytetyön nimi ”Ole sä hiljaa, mä kirjotan!” (Kohtaamistaide® vuorovaikutuksen tukena lastensuojelun vanhempi-lapsi ryhmässä) kiteyttää tahattomasti monen taidelähtöisen projektin perimmäisen tarkoituksen asiakasta patologisoivien havaintojen ja kirjausten tuottajana.
Kohtaamistaideryhmä toteutetaan perhetukikeskuksessa, jonka palveluja ovat mm. huostaanottoja pohjustavat lastensuojelun avohuollolliset tukitoimet, vanhemmuuden arviointi, perhekuntoutus ja kriisiluonteinen perhepäivystys osastohoitojaksoineen. Näiden pahamaineisten "palvelujen" ja myös lastensuojelun perhetyön osaksi on siis nyt tuotu "taidelähtöiset menetelmät".
Kohtaamistaide- ryhmässä vanhempia ensin syyllistetään puuttumattomuudesta lasten harjoittamaan nahisteluun ja toisten töiden sotkemiseen, jota ryhmän ohjaajat eivät saa lopetettua. Ohjaajat olivat kertoneet vanhemmille lasten olevan vanhempien vastuulla ja odottavansa vanhempien rajaavan lastensa toimintaa tarvittaessa. Kun yksi vanhemmista puuttuu nahisteluun kertoen , että joku saattaa pahoittaa mielensä tahallisesta kiusanteosta maalatessa, kehottaa lapsia käyttäytymään paremmin ja toteaa ohjaajille, etteivät he saa ylläpidettyä järjestystä, ohjaajat syyllistävät vanhempaa tunnelman pilaamisesta, negatiivisuudesta ja ryhmän lasten ohjaamisesta ohjaajien ohitse (mt., 34, 60).
Luottamus ja salassapitovelvoite ovat tärkeitä asioita erityisesti lastensuojelussa mutta suljettuun lasten ja vanhempien Kohtaamistaide-ryhmään päästettiin kuitenkin lastenosaston työntekijä ja työelämäharjoittelija. Ohjaajat myös keskustelivat ryhmän tapahtumista sekä keskenään että ulkopuolisten kanssa ja jopa suosittelevat loppupohdinnassaan työntekijöitä keskustelemaan suljetun ryhmän asioista(mt.,55-56).
Ohjaajat eivät kerro minkälaisiä seurauksia heidän keskusteluillaan oli Kohtaamistaide- ryhmästä kritiikkiä esittäneelle vanhemmalle. On mahdollista, että vanhempi saa taiteen symbolisen etäisyyden ja metaforisen suojan sijaan asiakirjoihinsa merkinnän puutteellisesta vanhemmuudesta tai vuorovaikutuksen ongelmista, pahimmassa tapauksessa vähentyneet tai valvotut tapaamiset ja perusteen huostaanotolle.
HuosTa - tutkimuksessa havaittiin että lastensuojelun asiakkaat ovat usein pitkäaikaissairaita ja uupuneita yksinhuoltajia, jotka kaipaavat konkreettista arjen apua: siivoamista, tiskaamista ja lastenhoitoapua - jota he eivät saa. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa -raportti (2017, 47) toteaa, että "palveluntuottajien vastauksissa konkreettinen auttaminen tuli melko niukasti esiin".
Kun leikkauksesta toipuvalle vanhemmalle tarjotaan hänen pyytämänsä siivousavun sijaan piirtämistä, kuvakollaaseja, tarroja ja nallekortit kyseessä ei ole taidelähtöinen auttaminen vaan sadistinen vallan väärinkäyttö, josta seuraa perheelle lisää tuentarpeita. Raportin mukaan "lastensuojelussa perheiden kokemukset häpeästä, riittämättömyydestä, osaamattomuudesta, torjutuksi tulemisesta, ohittamisesta, leimaamisesta jne. ovat kokijoilleen niin mullistavia, että perheenjäsenillä tulisi olla lähtökohtaisesti aina mahdollisuus jakaa näitä kokemuksia vertaistuen avulla"(mt.,50).
Valitettavasti vertaistueksi nimetty Voikukkia- toimintakin on lastensuojelun ohjaamaa ja sen piilotavoitteena on usein hyväksyä viranomaisten väärät päätökset ja huono hallinto. Lokakuun Liike on raportoinut, kuinka Voikukkia- ryhmässä ohjaaja tonki luvatta ryhmänjäsenen asiakaskirjaukset. Urkkimisesta jäi jälki lokitietoihin. Yksikön johtaja puolusteli urkkimista sillä, että Voikukkia-ryhmissä on kyse lastensuojelutoiminnasta.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan vanhemmat päätyvät usein lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle. Yli seitsemänkymmentä vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävät tarkistamattomat rekisterimerkinnät varmistavat sen, ettei asiakasperhe pysty asiakkuuden jälkeenkään elämään elämäänsä luottavaisesti ja läsnäollen kuluvassa hetkessä vaan joutuu kaikkialla taistelemaan leimoja ja niiden tuottamia tulevaisuudenuhkia vastaan.
Sen paremmin kohtaaminen kuin taiteeseen liittyvä ymmärryksen ja olemassaolon kysymysten työstäminen ei onnistu kvartaalitalouden ehdoilla eikä rytmissä.
Lastensuojelun käsitys kohtaamisesta saisi Martin Buberin pyörimään haudassaan. Lastensuojelun muokkaamissa uusissa taidelähtöisissä menetelmissä ei tunnu aina olevan kyse taiteesta tai lasten ja vanhempien kohtaamisesta vaan arvioinnista ja taiteen valjastamisesta sijaishuollon ja sosiaalialan työntekijöiden ammatilliseen edunvalvontaan.
Vika ei kuitenkaan ole taidelähtöisissä menetelmissä itsessään, joista on oikeissa käsissä iloa monille eri ihmisryhmille. Ongelma on lastensuojelun tarpeessa ja tavassa kääntää kaikki mahdolliset menetelmät ammatillisen edunvalvontansa, laittomien toimintakäytäntöjensä ja sijaishuollon asiakashankinnan välineiksi.
Lastensuojelun ennakkoasenteet ja psykoanalyyttisen disinformaation omaksuneet sosionomi- ja sosiaalityöntekijäopiskelijat haikailevat nyt taidelähtöisten menetelmien varjossa asiantuntija- ja terapeuttistatusta vaatimattomilla ellei olemattomilla tiedoilla ja taidoilla.
He pyrkivät markkinoimaan Kohtaamistaidetta, Theraplayta ja sijaishuoltojätti Anglicaren (Suomessa Pesäpuu ry) sijaishuollon asiakashankintaan ja edunvalvontaan kehitettyjä välineitä ja rahastamaan taidelähtöiseksi menetelmäksi tai vuorovaikutuksen tueksi naamioidulla lasten ja perheiden ala-arvoisella arvioinnilla ja tarkkailulla.
Lastensuojelulaitosten pomot taatusti ostavat "taidelähtöisiä menetelmiä" veronmaksajien rahoilla antaakseen taiteellisuuden ja terapeuttisuuden auraa oikeusasiamiesten tarkastuksissa ryvettyneille laitoksilleen, jotka säännönmukaisesti torpedoivat sijoitettujen koulutuksen, terveydenhuollon , yhteydenpidon läheisiin, perheiden jälleenyhdistämisen ja sijoitettujen myöhemmän selviytymisen.
Nujerretut lapset ja vanhemmat, joiden yhteydenpito- ja muita oikeuksia laitokset rutiininomaisesti loukkaavat on helppo saada mukaan toimintaan: tarjoaahan se lapsille ja vanhemmille mahdollisuuden sentään nähdä toisiaan- tosin valvotusti- tavaksi tulleen kahdeksi tunniksi kuukaudessa lainvastaisesti typistyneen tapaamiskerran lisäksi.
Kohtaajilla ja erityisosaajilla tuntuu olevan heiveröiset, virheelliset ja vanhentuneet tiedot niin etiikasta, lainsäädännöstä, (taide)historiasta, psykologiasta, lastensuojelusta kuin lapsen kehityksestä.
Asiantuntijuuden nousuhumalassa kirjoitetuissa opinnäytetöissä ja projektiraporteissa ei huomata, että löysät oletukset ja väittämät "syrjäytymisvaarassa" olevista , "tunnevaurioisista" ja toiminta- ja sitoutumiskyvyttömistä lastensuojeluperheistä ovat perustuslaissa kiellettyä syrjintää eli sitä, että ihmiset kohdataan jonkun yhdenmukaiseksi oletetun ryhmän edustajina ja ryhmää kohdellaan kuin jokaisella sen jäsenellä olisi tietyt oletetut negatiiviset ominaisuudet.
Taidelähtöiset menetelmät kohtaamisen ja konkreettisen avun korvaajina
Taidelähtöistäkin lastensuojelua ohjaa usein varhaisen puuttumisen eetos ja puuttumiskulttuuri, joista löytyy "sopivaa valistumatonta kansalaisaktivismia ja innokasta keskiluokkaista moralismia aikuisten välisen "kylähengen kohottamiseksi" samalla kun voidaan erottautua "riskiperheistä”. Huomaamatta jää, että varhainen puuttuminen itsessään tuottaa ja ylläpitää juuri niitä ongelmia, joita se kuvittelee ratkaisevansa. Huolipuhe rakentaa huolestuttavaa todellisuutta ja riskiregiimiä sekä alentaa puuttumisen kynnystä.
Psykoanalyysin harhaopit omaksuneilla erityisosaajilla ja kohtaajilla on paikoin sama ylimielinen ja syrjivä asenne asiakkaisiinsa kuin huonoilla perhetyöntekijöillä: heistä etsitään sitä pahaa tai puutetta, jonka olemassaolosta työntekijät ovat vakuuttuneita jo työtä aloittaessaan. Vanhemmat eivät osaa tehdä mitään oikein ja heidän toimintansa kirjataan patologioiksi ja puutteiksi ilman että vanhemmille kyettäisiin kertomaan täsmällisesti mitä heiltä ja onnistumiselta odotetaan.
Kaisu Lumilan ja Pirita Pekan (2011) opinnäytetyön nimi ”Ole sä hiljaa, mä kirjotan!” (Kohtaamistaide® vuorovaikutuksen tukena lastensuojelun vanhempi-lapsi ryhmässä) kiteyttää tahattomasti monen taidelähtöisen projektin perimmäisen tarkoituksen asiakasta patologisoivien havaintojen ja kirjausten tuottajana.
Kohtaamistaideryhmä toteutetaan perhetukikeskuksessa, jonka palveluja ovat mm. huostaanottoja pohjustavat lastensuojelun avohuollolliset tukitoimet, vanhemmuuden arviointi, perhekuntoutus ja kriisiluonteinen perhepäivystys osastohoitojaksoineen. Näiden pahamaineisten "palvelujen" ja myös lastensuojelun perhetyön osaksi on siis nyt tuotu "taidelähtöiset menetelmät".
Kohtaamistaide- ryhmässä vanhempia ensin syyllistetään puuttumattomuudesta lasten harjoittamaan nahisteluun ja toisten töiden sotkemiseen, jota ryhmän ohjaajat eivät saa lopetettua. Ohjaajat olivat kertoneet vanhemmille lasten olevan vanhempien vastuulla ja odottavansa vanhempien rajaavan lastensa toimintaa tarvittaessa. Kun yksi vanhemmista puuttuu nahisteluun kertoen , että joku saattaa pahoittaa mielensä tahallisesta kiusanteosta maalatessa, kehottaa lapsia käyttäytymään paremmin ja toteaa ohjaajille, etteivät he saa ylläpidettyä järjestystä, ohjaajat syyllistävät vanhempaa tunnelman pilaamisesta, negatiivisuudesta ja ryhmän lasten ohjaamisesta ohjaajien ohitse (mt., 34, 60).
Luottamus ja salassapitovelvoite ovat tärkeitä asioita erityisesti lastensuojelussa mutta suljettuun lasten ja vanhempien Kohtaamistaide-ryhmään päästettiin kuitenkin lastenosaston työntekijä ja työelämäharjoittelija. Ohjaajat myös keskustelivat ryhmän tapahtumista sekä keskenään että ulkopuolisten kanssa ja jopa suosittelevat loppupohdinnassaan työntekijöitä keskustelemaan suljetun ryhmän asioista(mt.,55-56).
Ohjaajat eivät kerro minkälaisiä seurauksia heidän keskusteluillaan oli Kohtaamistaide- ryhmästä kritiikkiä esittäneelle vanhemmalle. On mahdollista, että vanhempi saa taiteen symbolisen etäisyyden ja metaforisen suojan sijaan asiakirjoihinsa merkinnän puutteellisesta vanhemmuudesta tai vuorovaikutuksen ongelmista, pahimmassa tapauksessa vähentyneet tai valvotut tapaamiset ja perusteen huostaanotolle.
HuosTa - tutkimuksessa havaittiin että lastensuojelun asiakkaat ovat usein pitkäaikaissairaita ja uupuneita yksinhuoltajia, jotka kaipaavat konkreettista arjen apua: siivoamista, tiskaamista ja lastenhoitoapua - jota he eivät saa. Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa -raportti (2017, 47) toteaa, että "palveluntuottajien vastauksissa konkreettinen auttaminen tuli melko niukasti esiin".
Kun leikkauksesta toipuvalle vanhemmalle tarjotaan hänen pyytämänsä siivousavun sijaan piirtämistä, kuvakollaaseja, tarroja ja nallekortit kyseessä ei ole taidelähtöinen auttaminen vaan sadistinen vallan väärinkäyttö, josta seuraa perheelle lisää tuentarpeita. Raportin mukaan "lastensuojelussa perheiden kokemukset häpeästä, riittämättömyydestä, osaamattomuudesta, torjutuksi tulemisesta, ohittamisesta, leimaamisesta jne. ovat kokijoilleen niin mullistavia, että perheenjäsenillä tulisi olla lähtökohtaisesti aina mahdollisuus jakaa näitä kokemuksia vertaistuen avulla"(mt.,50).
Valitettavasti vertaistueksi nimetty Voikukkia- toimintakin on lastensuojelun ohjaamaa ja sen piilotavoitteena on usein hyväksyä viranomaisten väärät päätökset ja huono hallinto. Lokakuun Liike on raportoinut, kuinka Voikukkia- ryhmässä ohjaaja tonki luvatta ryhmänjäsenen asiakaskirjaukset. Urkkimisesta jäi jälki lokitietoihin. Yksikön johtaja puolusteli urkkimista sillä, että Voikukkia-ryhmissä on kyse lastensuojelutoiminnasta.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan vanhemmat päätyvät usein lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle. Yli seitsemänkymmentä vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävät tarkistamattomat rekisterimerkinnät varmistavat sen, ettei asiakasperhe pysty asiakkuuden jälkeenkään elämään elämäänsä luottavaisesti ja läsnäollen kuluvassa hetkessä vaan joutuu kaikkialla taistelemaan leimoja ja niiden tuottamia tulevaisuudenuhkia vastaan.
kuvakaappaus Francine Lévesque Taide urkinnan ja manipulaation välineenä
Lastensuojelu usein suojelee reviiriään ja rahastustaan eikä salli taiteen tai taiteilijoiden astua alueelleen.
Lastensuojelulaitokseen taidetunteja pitämään palkattu ja lasten luottamuksen saavuttanut taiteilija kertoo kuinka lastensuojelulaitoksen ohjaajat varastivat hänen ostamansa taidetarvikkeet ja alkoivat pitää omaa askartelukerhoaan lasten kanssa.
He eivät hyväksyneet sitä, että laitokseen palkattiin ulkopuolinen taiteilija vaan katsoivat osaavansa opettaa lapsia itse.
Psykiatriseen yksikköön taideryhmää vetämään palkattu kuvataiteilija irtisanottiin kun potilaat alkoivat laulaa, tanssia ja maalata. Potilaiden aktivoituminen tulkittiin henkilökunnan työrauhan vaarantavaksi kiihtymiseksi.
Mielisairaalaan laittomasti kyyditty taiteilijanainen kertoo: "Minusta tuli hiljainen ja nöyrä nainen, hyvä ja harmiton potilas. Kävely- ja puhekyky oli lamautettu lääkkeillä. Minut oli siististi, nätisti ja näppärästi hoidettu tyhjää naureskelevasta huutavasta hullusta, joka halusi keskustella hoitajan kanssa terveeksi aloite-, puhe- ja liikuntakyvyttömäksi hoitotuotepaketiksi. Sopeutuneeksi naiseksi (lue: se ei puhu, ei liiku, ei tunne mutta tottelee sen verran, ettei yhteisön toimintarutiini riku, laahustaa käskettäessä ruokapöytään ja vuoteeseen), jota odotti laitoskroonikon osa".
Moni lastensuojeluprojekti väittää ottavansa sijoitetut lapset mukaan kehittämään tai tutkimaan lastensuojelua leikin, taiteen ja lapsilähtöisten toiminnallisten menetelmien kautta. Projektit kuulostavat usein kehittämis- ja tutkimustoiminnan sijaan pikemminkin leikkiin, taiteeseen tai pelaamiseen piilotetulta aikuisten harjoittamalta urkinnalta ja manipulaatiolta.
Ikiaikaisen, kaikkien kansojen tunteman nukettamisen menetelmällistäminen lastensuojelun työvälineeksi ja tiedonhankintamenetelmäksi tuntuu pahalta, lähes pyhäinhäväistykseltä. Se muuttaa nuketuksen motiiveja, muotoja ja sisältöjä.
Selvittääkö sosiaalityöntekijä-salapoliisi nuketuksen ja Nallekorttien avulla normirikkeitä, poikkeamia yleisistä käytös- ja elämäntapasäännöistä, vai poikkeamia vain sosiaalityöntekijän omista normeista ja säännöistä, joiden haastamisen hän luulottelee rankaisua vaativiksi rikoksiksi koko yhteiskuntaa kohtaan? Vai etsitäänkö sosiaalityössä vain ajatusrikollisia? Onko ajattelu jo itsessään rikos vai vain väärä mielipide?
Neuvolassa neuvolantädit "osaavat" jo paheksua vanhempien nuketusta, mikäli nuketuksessa ei ole tätien toivomaa tai olettamaa konformistista roolijakoa ja loppua. Onko tämä lastensuojelullisen nuketuskoulutuksen aikaansaannosta?
Haluaako lastensuojelu jo päättää siitäkin, mitä ja miten lapset saavat leikkiä? Varmistaa, että leikissä ja taiteessa kunnioitetaan ja uskotaan auktoriteetteja ja viranomaisia?
Pesäpuun Munperheet- hankkeen materiaaleissa kerrotaan, että perheen jälleenyhdistämistä kehittävät hanketoimijat ovatkin jo tulleet siihen tulokseen, että perheen jälleenyhdistämisessä ei tärkeintä ole se, että lapsi palaa konkreettisesti kotiin vaan vanhemman ja lapsen "henkinen" jälleenyhdistyminen; " yhdessä tekeminen", joka tietysti vaatii kallista ja asiantuntijalähtöistä sijaishuollon asiantuntijaohjausta ja "taidelähtöisiä menetelmiä".
Tämä "yhdessä tekeminen" tarkoittaa parhaimmillaan joutavaa ja pahimmillaan hankkeen tavoitteiden vastaista puuhastelua, joka hyödyttää lähinnä projektiin palkattuja työntekijöitä.
Pesäpuu ry:n kohdalla "yhdessä tekeminen" on tarkoittanut sijaishuoltojätti Anglicaren korteilla tapahtuvia peleiksi ja vuorovaikutuksen tukemiseksi naamioituja epätieteellisiä selvityksiä ja urkintaa.
Uskomme sinuun- usko sinäkin- kiertueella tehtiin yhdessä harjoitteita, syötiin karkkia , verkostoiduttiin välipalalla ja lopuksi heiteltiin ilmaan palautelennokkeja. Kiertuevastaavat iloitsivat siitä, miten nuoret saivat tilaisuuden tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.
Näin järjestäjät kuulivat ja kohtasivat sijaishuollon epäkohdista kertova nuoret: "Kiertueella tavatut nuoret kuvailivat tilanteita, joissa saattaa olla tapahtunut oikeudenloukkaus.
Luonnollisestikaan näitä tilanteita ei voitu lähteä tarkemmin selvittämään eikä niihin otettu kantaa " ( Syvälä, 2013).
Pelastakaa Lapset ry:n SILTA- ja PERHOS- ryhmissä "yhdessä tekeminen" on tarkoittanut aarrekarttojen ja valokuvien liimaamisen lomassa tapahtuvaa vanhempien painostamista hyväksymään lainvastainen pysyvä huostaanotto.
Lastenkotien identiteettityö haiskahtaa ikävästi indoktrinaatiolta ja aivopesulta. Erilaiset menetelmät ja työvälineet auttavat hahmottamaan nuoren tilannetta, selittämään asioita, ymmärtämään, jäsentämään ja raportoimaan " (Kaikko & Friis 2009, 87.)
Lastensuojelulaitoksen työntekijöitä ja sijaisvanhempia kehotetaan tulkitsemaan, sanoittamaan ja muuntamaan lapsen tunneilmaisua tämän oletettujen lapsuustraumojen vakauttamiseksi ja lapsen sopeuttamiseksi .
Pesäpuu ry:n Christine Välivaaran mukaan "kiintymyssuhde on aikuisen ja lapsen välinen tunnesäätelysuhde, jossa aikuinen säätelee ja hallitsee lapsen tunteita ja sisäistä tilaa (Välivaara, 2010, 3.)
Myös biologisia vanhempia ohjataan sympatiavapaaseen empaattiseen ymmärtämiseen. Heidän tulee ymmärtää, että lapsen kertomat sijaishuollon väärinkäytöksistä ovat vain osa luonnollista sopeutumisprosessia, jota ei tule häiritä kanteluilla tai rikosilmoituksilla (Kivinen, Hägglund, Söderholm, Kujala, 2012, 75).
Taidelähtöiset menetelmät insestihysterian palveluksessa
Suomessa insestiepäilyjä on usein selvitetty perheneuvoloissa taidelähtöisillä ja toiminnallisilla menetelmillä- katastrofaalisin tuloksin. Psykoanalyyttisesti orientoituneet psykologit ja psykiatrit eivät ole pystyneet ennakko-olettamansa vuoksi kuuntelemaan ja analysoimaan, mitä lapsi itse kertoo.
Sosiaalipsykologi Anu Suomela kertoo kuinka seksuaalisen hyväksikäytön diagnostisiksi välineiksi kehiteltiin muun muassa piirroksia, kuvakirjoja, satuja, käsinukkeja sekä anatomisesti yksityiskohtaisia nukkeja. Seksuaalisen hyväksikäytön paljastamiseen tarvittavasta oheismateriaalista ja kirjallisuudesta kehittyi ilmeisen kannattava kaupallisuuden haara. Parempien puutteessa menetelmät levisivät kansainvälisten kongressien, ammattilehtien ja viidakkorummun välityksellä (Suomela, 2007).
Suomelan mukaan "lasten haastatteluja taltioitiin harvoin, ja lukuisissa tapauksissa tuomio annettiin pelkästään psykologin tai psykiatrin lausunnon ja tulkintojen perusteella. Lasten piirroksissa olevat puut muuttuivat fallossymboleiksi, ja jostain levisi myös tieto, että esimerkiksi paljon mustaa ja punaista piirroksissaan käyttävät lapset olivat ilmeisesti hyväksikäytön uhreja. Lapsia leikitettiin anatomisilla nukeilla tai testattiin hiekkalaatikkotestillä. Lapsen käyttäytymisen ja leikkien sisällöstä pääteltiin, oliko hyväksikäyttö tapahtunut, vaikka lapsi ei nauhoituksissa maininnut hyväksikäytöstä mitään. Menettelytavat eivät ole näihin päiviin mennessä juurikaan muuttuneet."
Taideprojekteja perustellaan usein lastensuojelun asiakkaiden oletetuilla ongelmilla ja avuntarpeilla.
Filosofit ja sosiaalipsykologit ovat jo kauan varoittaneet, että ihmisen näkeminen ja kohtelu vain negatiivisena pidetyn tai riskiksi koetun asian esim. heikkouden tai puutteen kautta on ihmisyyden häpäisyä ja väkivaltaa, joka tuottaa vaarallisia itsensätoteuttavia profetioita.
Lastentarhanopettajatkin osaavatkin jo erottaa syyllisyyden ja häpeän ja opettaa lapsille, ettei yksi puute tai virhe tee koko lapsesta puutteellista ja virheellistä. Lastensuojelussa erotusta ei ole vielä sisäistetty. Päinvastoin, puutteiden ja virheiden kuvitellaan vieläpä periytyvän ylisukupolvisesti.
Taide puuttumisen ja puoskaroinnin oikeuttajana
Sijaishuollon taideprojektien kylkiäisinä tarjotut myyttiset selviytymistarinat muistuttavat usein ihmesatuja ja fabrikoituja pelastustodistuksia. Niissä on ihmesadun rakenne, selitys/pyhitys koetulle väkivallalle ja menestysteologialle tyypillinen säätynousu- loppu.
Lastensuojelun taidetyöskentelyyn usein sisältyvä positiivisuuden pakko ja onnellisena loppuun asti (Happily ever after)- normi toiseuttaa, syyllistää ja vaientaa sijaishuollon väkivallan kanssa tuskailevat- ja jättää heidät yksin. Englannin kielessä myytti-sanalla onkin etymologista sukulaisuutta mykkyyttä tarkoittavaan sanaan mute. Myyteissä samoin kuin lastensuojelun projekteissa mykän osa tuntuu jäävän todelliselle uhrille. Positiivisuus puolestaan tarkoittaa tosiasiassa vallan ja vahvemman puolelle asettumista, sitä, ettei haasteta laittomuuksiakaan ja niitä ylläpitävää status quota.
Lastensuojelun diskurssien, menetelmien ja asiakirjojen keskeinen ja usein ainut funktio tuntuu olevan legitimoida lastensuojelussa työskentelevien oikeus puuttua puuttumista vastustavan lapsen ja vanhemman elämään ja olla siinä läsnä eli oikeuttaa työntekijän haluttomuus ja/tai kyvyttömyys erottaa omia tarpeitaan asiakkaiden tarpeista (=mentalisaation häiriö).
Jostain syystä sosiaalialan opiskelijat ja työntekijät kuvittelevat, että heillä on oikeus alistaa lastensuojeluperheet oman meritoitumisensa tai rahoitustoiveidensa takia erilaisten hämärien taide-, identiteetinrakennus-, syrjäytymisehkäisy- ja voimaantumisprojektien koekaniineiksi ja tarkkailu- ja harjoittelumateriaaliksi: tehdä heistä artikkeleja, haastatteluja ja opinnäytetöitä korvauksetta tai arviointeja, luokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Osallistuminen näihin projekteihin ei ole asiakkaille aina vapaaehtoista mutta korvausta ei makseta koskaan. Osallistuminen hämärään projektiin tai ryhmään voi olla sosiaalityöntekijän ehdottama "avohuollon tukitoimi ", jolla asiakas todistaa " yhteistyökykyisyytensä" ja josta kieltäytyminen voi tarkoittaa kovenevaa kontrollia ja huostaanottoa.
Monet lastensuojelun menetelmällistetyn urkinnan kohteeksi joutuneet jakavat Tiina- äidin huomion:
"Olimme aivan julkista riistaa kaikille. Meillä ei ollut minkäänlaista yksityisyyden suojaa. Koska tahansa saattoi kuka tahansa soittaa ja ehdottaa mitä vain. Numeroni ja tietoni olivat yleisessä jaossa.
Meihin kohdistetut viranomaistoimenpiteet tuntuivat rajattomilta, jos sopii käyttää tuota monista huostaanottohakemuksista tuttua, vanhemmuuden laatua määrittelevää sanaa."
Lastensuojelun taideinnostuksessa onkin paikoin jotakin yhtä falskia ja vaivaannuttavaa kuin Radovan Karadžićin runoissa:
Convert to my new faith crowd
I offer you what no one has had before
I offer you inclemency and wine
The one who won’t have bread will be fed by the light of my sun
People nothing is forbidden in my faith
There is loving and drinking
And looking at the Sun for as long as you want
And this godhead forbids you nothing
Oh obey my call brethren people crowd
Taiteen edellyttämää kiireetontä, pakotonta ja kontrollista vapaata tilaa ei voi löytyä järjestelmistä ja tiloista, joissa kaikilla on ilmoitus-, kirjaamis-, raportointi- ja todistamisvelvoite ja ammatillisuus-, ansaitsemis-, menestymis-, pätemis-, selustanvarmistus-, kollegalojaliteetti- ja kasvojensäilytyspakko.
Mirka Linnan (2016) haastattelemien sosiaalityöntekijöiden mukaan luovia menetelmiä käytettiinkin lähinnä tiedonkeräämisenä lapsen elämästä ja vain harvat sosiaalityöntekijät käyttivät menetelmiä lapsen itseilmaisua tukevasti tai traumaattisten asioiden käsittelyä mahdollistavina elementteinä.
Taiteilijoiden kannattaa suhtautua varauksella tiedonhankintaan valjastettuun lastensuojelun taidetyöskentelyyn ja selvittää miksi ja mitä tietoa halutaan, ketä varten sitä hankitaan ja miten tietoa tuotetaan.
Koulumaailman kiellettyjä kuvia tutkinut Karolina Kiil muistuttaa, että toiminnan terapeuttisuuteen ja voimaannuttamiseen vetoamisen yhteydessä pitää sallia myös kritiikki ja avoin keskustelu siitä, tukeeko toiminta sovinnaisia odotuksia tai onko se jopa arveluttavalla tavalla terapeuttista (2009, 259.)
Taidetta ei pidä valjastaa tuottamaan tietoa asiakirjojen täydennystä varten, vaan lähtökohtaisesti aina yksilöä varten (Känkänen, 2013, 111).
Taiteen valjastaminen vapaudenriiston tai vapaudenriistoon sopeutumisen välineeksi on jo hybristä, josta pitää rangaista.
Daniil Harmsia mukaillen: Kun näen lastensuojelun erityisosaajan tulevan vastaan, mieleni tekee vetaista häntä nyrkillä naamaan.
Kun tarpeeksi moni riisuu varhaisen puuttumisen huolisilmälasit ja huomaa, ettei lastensuojelun mielivalta olekaan optista harhaa, vallankumous voi alkaa.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palvelukseen-halutaan-yksi-kokemusasiantuntija-1-kpl
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-ihmesadun-rakenne
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/elokuvia-lastensuojelun-asiakkaille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-asiantuntija-asettuu-vallan-vaarinkayttajan-puolelle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopion-mielipuolinen-sijoitusperuste-kotiavun-tarve
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-puhtauskultti-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/alkaa-jattako-lastensuojelun-arviointia-ja-kehittamista-sosiaalityontekijoille
http://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/moniongelmaisia-perheita-vai-ongelmiin-keskittyvia-viranomaisia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalialan-tyontekijoiden-ammatillinen-edunvalvonta-havitti-perheiden-konkreettisen-avun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urkinta-lisaantyy-lastensuojelussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus
Lastensuojelu usein suojelee reviiriään ja rahastustaan eikä salli taiteen tai taiteilijoiden astua alueelleen.
Lastensuojelulaitokseen taidetunteja pitämään palkattu ja lasten luottamuksen saavuttanut taiteilija kertoo kuinka lastensuojelulaitoksen ohjaajat varastivat hänen ostamansa taidetarvikkeet ja alkoivat pitää omaa askartelukerhoaan lasten kanssa.
He eivät hyväksyneet sitä, että laitokseen palkattiin ulkopuolinen taiteilija vaan katsoivat osaavansa opettaa lapsia itse.
Psykiatriseen yksikköön taideryhmää vetämään palkattu kuvataiteilija irtisanottiin kun potilaat alkoivat laulaa, tanssia ja maalata. Potilaiden aktivoituminen tulkittiin henkilökunnan työrauhan vaarantavaksi kiihtymiseksi.
Mielisairaalaan laittomasti kyyditty taiteilijanainen kertoo: "Minusta tuli hiljainen ja nöyrä nainen, hyvä ja harmiton potilas. Kävely- ja puhekyky oli lamautettu lääkkeillä. Minut oli siististi, nätisti ja näppärästi hoidettu tyhjää naureskelevasta huutavasta hullusta, joka halusi keskustella hoitajan kanssa terveeksi aloite-, puhe- ja liikuntakyvyttömäksi hoitotuotepaketiksi. Sopeutuneeksi naiseksi (lue: se ei puhu, ei liiku, ei tunne mutta tottelee sen verran, ettei yhteisön toimintarutiini riku, laahustaa käskettäessä ruokapöytään ja vuoteeseen), jota odotti laitoskroonikon osa".
Moni lastensuojeluprojekti väittää ottavansa sijoitetut lapset mukaan kehittämään tai tutkimaan lastensuojelua leikin, taiteen ja lapsilähtöisten toiminnallisten menetelmien kautta. Projektit kuulostavat usein kehittämis- ja tutkimustoiminnan sijaan pikemminkin leikkiin, taiteeseen tai pelaamiseen piilotetulta aikuisten harjoittamalta urkinnalta ja manipulaatiolta.
Ikiaikaisen, kaikkien kansojen tunteman nukettamisen menetelmällistäminen lastensuojelun työvälineeksi ja tiedonhankintamenetelmäksi tuntuu pahalta, lähes pyhäinhäväistykseltä. Se muuttaa nuketuksen motiiveja, muotoja ja sisältöjä.
Selvittääkö sosiaalityöntekijä-salapoliisi nuketuksen ja Nallekorttien avulla normirikkeitä, poikkeamia yleisistä käytös- ja elämäntapasäännöistä, vai poikkeamia vain sosiaalityöntekijän omista normeista ja säännöistä, joiden haastamisen hän luulottelee rankaisua vaativiksi rikoksiksi koko yhteiskuntaa kohtaan? Vai etsitäänkö sosiaalityössä vain ajatusrikollisia? Onko ajattelu jo itsessään rikos vai vain väärä mielipide?
Neuvolassa neuvolantädit "osaavat" jo paheksua vanhempien nuketusta, mikäli nuketuksessa ei ole tätien toivomaa tai olettamaa konformistista roolijakoa ja loppua. Onko tämä lastensuojelullisen nuketuskoulutuksen aikaansaannosta?
Haluaako lastensuojelu jo päättää siitäkin, mitä ja miten lapset saavat leikkiä? Varmistaa, että leikissä ja taiteessa kunnioitetaan ja uskotaan auktoriteetteja ja viranomaisia?
Pesäpuun Munperheet- hankkeen materiaaleissa kerrotaan, että perheen jälleenyhdistämistä kehittävät hanketoimijat ovatkin jo tulleet siihen tulokseen, että perheen jälleenyhdistämisessä ei tärkeintä ole se, että lapsi palaa konkreettisesti kotiin vaan vanhemman ja lapsen "henkinen" jälleenyhdistyminen; " yhdessä tekeminen", joka tietysti vaatii kallista ja asiantuntijalähtöistä sijaishuollon asiantuntijaohjausta ja "taidelähtöisiä menetelmiä".
Tämä "yhdessä tekeminen" tarkoittaa parhaimmillaan joutavaa ja pahimmillaan hankkeen tavoitteiden vastaista puuhastelua, joka hyödyttää lähinnä projektiin palkattuja työntekijöitä.
Pesäpuu ry:n kohdalla "yhdessä tekeminen" on tarkoittanut sijaishuoltojätti Anglicaren korteilla tapahtuvia peleiksi ja vuorovaikutuksen tukemiseksi naamioituja epätieteellisiä selvityksiä ja urkintaa.
Uskomme sinuun- usko sinäkin- kiertueella tehtiin yhdessä harjoitteita, syötiin karkkia , verkostoiduttiin välipalalla ja lopuksi heiteltiin ilmaan palautelennokkeja. Kiertuevastaavat iloitsivat siitä, miten nuoret saivat tilaisuuden tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.
Näin järjestäjät kuulivat ja kohtasivat sijaishuollon epäkohdista kertova nuoret: "Kiertueella tavatut nuoret kuvailivat tilanteita, joissa saattaa olla tapahtunut oikeudenloukkaus.
Luonnollisestikaan näitä tilanteita ei voitu lähteä tarkemmin selvittämään eikä niihin otettu kantaa " ( Syvälä, 2013).
Pelastakaa Lapset ry:n SILTA- ja PERHOS- ryhmissä "yhdessä tekeminen" on tarkoittanut aarrekarttojen ja valokuvien liimaamisen lomassa tapahtuvaa vanhempien painostamista hyväksymään lainvastainen pysyvä huostaanotto.
Lastenkotien identiteettityö haiskahtaa ikävästi indoktrinaatiolta ja aivopesulta. Erilaiset menetelmät ja työvälineet auttavat hahmottamaan nuoren tilannetta, selittämään asioita, ymmärtämään, jäsentämään ja raportoimaan " (Kaikko & Friis 2009, 87.)
Lastensuojelulaitoksen työntekijöitä ja sijaisvanhempia kehotetaan tulkitsemaan, sanoittamaan ja muuntamaan lapsen tunneilmaisua tämän oletettujen lapsuustraumojen vakauttamiseksi ja lapsen sopeuttamiseksi .
Pesäpuu ry:n Christine Välivaaran mukaan "kiintymyssuhde on aikuisen ja lapsen välinen tunnesäätelysuhde, jossa aikuinen säätelee ja hallitsee lapsen tunteita ja sisäistä tilaa (Välivaara, 2010, 3.)
Myös biologisia vanhempia ohjataan sympatiavapaaseen empaattiseen ymmärtämiseen. Heidän tulee ymmärtää, että lapsen kertomat sijaishuollon väärinkäytöksistä ovat vain osa luonnollista sopeutumisprosessia, jota ei tule häiritä kanteluilla tai rikosilmoituksilla (Kivinen, Hägglund, Söderholm, Kujala, 2012, 75).
Taidelähtöiset menetelmät insestihysterian palveluksessa
Suomessa insestiepäilyjä on usein selvitetty perheneuvoloissa taidelähtöisillä ja toiminnallisilla menetelmillä- katastrofaalisin tuloksin. Psykoanalyyttisesti orientoituneet psykologit ja psykiatrit eivät ole pystyneet ennakko-olettamansa vuoksi kuuntelemaan ja analysoimaan, mitä lapsi itse kertoo.
Sosiaalipsykologi Anu Suomela kertoo kuinka seksuaalisen hyväksikäytön diagnostisiksi välineiksi kehiteltiin muun muassa piirroksia, kuvakirjoja, satuja, käsinukkeja sekä anatomisesti yksityiskohtaisia nukkeja. Seksuaalisen hyväksikäytön paljastamiseen tarvittavasta oheismateriaalista ja kirjallisuudesta kehittyi ilmeisen kannattava kaupallisuuden haara. Parempien puutteessa menetelmät levisivät kansainvälisten kongressien, ammattilehtien ja viidakkorummun välityksellä (Suomela, 2007).
Suomelan mukaan "lasten haastatteluja taltioitiin harvoin, ja lukuisissa tapauksissa tuomio annettiin pelkästään psykologin tai psykiatrin lausunnon ja tulkintojen perusteella. Lasten piirroksissa olevat puut muuttuivat fallossymboleiksi, ja jostain levisi myös tieto, että esimerkiksi paljon mustaa ja punaista piirroksissaan käyttävät lapset olivat ilmeisesti hyväksikäytön uhreja. Lapsia leikitettiin anatomisilla nukeilla tai testattiin hiekkalaatikkotestillä. Lapsen käyttäytymisen ja leikkien sisällöstä pääteltiin, oliko hyväksikäyttö tapahtunut, vaikka lapsi ei nauhoituksissa maininnut hyväksikäytöstä mitään. Menettelytavat eivät ole näihin päiviin mennessä juurikaan muuttuneet."
Taideprojekteja perustellaan usein lastensuojelun asiakkaiden oletetuilla ongelmilla ja avuntarpeilla.
Filosofit ja sosiaalipsykologit ovat jo kauan varoittaneet, että ihmisen näkeminen ja kohtelu vain negatiivisena pidetyn tai riskiksi koetun asian esim. heikkouden tai puutteen kautta on ihmisyyden häpäisyä ja väkivaltaa, joka tuottaa vaarallisia itsensätoteuttavia profetioita.
Lastentarhanopettajatkin osaavatkin jo erottaa syyllisyyden ja häpeän ja opettaa lapsille, ettei yksi puute tai virhe tee koko lapsesta puutteellista ja virheellistä. Lastensuojelussa erotusta ei ole vielä sisäistetty. Päinvastoin, puutteiden ja virheiden kuvitellaan vieläpä periytyvän ylisukupolvisesti.
Taide puuttumisen ja puoskaroinnin oikeuttajana
Sijaishuollon taideprojektien kylkiäisinä tarjotut myyttiset selviytymistarinat muistuttavat usein ihmesatuja ja fabrikoituja pelastustodistuksia. Niissä on ihmesadun rakenne, selitys/pyhitys koetulle väkivallalle ja menestysteologialle tyypillinen säätynousu- loppu.
Lastensuojelun taidetyöskentelyyn usein sisältyvä positiivisuuden pakko ja onnellisena loppuun asti (Happily ever after)- normi toiseuttaa, syyllistää ja vaientaa sijaishuollon väkivallan kanssa tuskailevat- ja jättää heidät yksin. Englannin kielessä myytti-sanalla onkin etymologista sukulaisuutta mykkyyttä tarkoittavaan sanaan mute. Myyteissä samoin kuin lastensuojelun projekteissa mykän osa tuntuu jäävän todelliselle uhrille. Positiivisuus puolestaan tarkoittaa tosiasiassa vallan ja vahvemman puolelle asettumista, sitä, ettei haasteta laittomuuksiakaan ja niitä ylläpitävää status quota.
Lastensuojelun diskurssien, menetelmien ja asiakirjojen keskeinen ja usein ainut funktio tuntuu olevan legitimoida lastensuojelussa työskentelevien oikeus puuttua puuttumista vastustavan lapsen ja vanhemman elämään ja olla siinä läsnä eli oikeuttaa työntekijän haluttomuus ja/tai kyvyttömyys erottaa omia tarpeitaan asiakkaiden tarpeista (=mentalisaation häiriö).
Jostain syystä sosiaalialan opiskelijat ja työntekijät kuvittelevat, että heillä on oikeus alistaa lastensuojeluperheet oman meritoitumisensa tai rahoitustoiveidensa takia erilaisten hämärien taide-, identiteetinrakennus-, syrjäytymisehkäisy- ja voimaantumisprojektien koekaniineiksi ja tarkkailu- ja harjoittelumateriaaliksi: tehdä heistä artikkeleja, haastatteluja ja opinnäytetöitä korvauksetta tai arviointeja, luokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Osallistuminen näihin projekteihin ei ole asiakkaille aina vapaaehtoista mutta korvausta ei makseta koskaan. Osallistuminen hämärään projektiin tai ryhmään voi olla sosiaalityöntekijän ehdottama "avohuollon tukitoimi ", jolla asiakas todistaa " yhteistyökykyisyytensä" ja josta kieltäytyminen voi tarkoittaa kovenevaa kontrollia ja huostaanottoa.
Monet lastensuojelun menetelmällistetyn urkinnan kohteeksi joutuneet jakavat Tiina- äidin huomion:
"Olimme aivan julkista riistaa kaikille. Meillä ei ollut minkäänlaista yksityisyyden suojaa. Koska tahansa saattoi kuka tahansa soittaa ja ehdottaa mitä vain. Numeroni ja tietoni olivat yleisessä jaossa.
Meihin kohdistetut viranomaistoimenpiteet tuntuivat rajattomilta, jos sopii käyttää tuota monista huostaanottohakemuksista tuttua, vanhemmuuden laatua määrittelevää sanaa."
Lastensuojelun taideinnostuksessa onkin paikoin jotakin yhtä falskia ja vaivaannuttavaa kuin Radovan Karadžićin runoissa:
Convert to my new faith crowd
I offer you what no one has had before
I offer you inclemency and wine
The one who won’t have bread will be fed by the light of my sun
People nothing is forbidden in my faith
There is loving and drinking
And looking at the Sun for as long as you want
And this godhead forbids you nothing
Oh obey my call brethren people crowd
Taiteen edellyttämää kiireetontä, pakotonta ja kontrollista vapaata tilaa ei voi löytyä järjestelmistä ja tiloista, joissa kaikilla on ilmoitus-, kirjaamis-, raportointi- ja todistamisvelvoite ja ammatillisuus-, ansaitsemis-, menestymis-, pätemis-, selustanvarmistus-, kollegalojaliteetti- ja kasvojensäilytyspakko.
Mirka Linnan (2016) haastattelemien sosiaalityöntekijöiden mukaan luovia menetelmiä käytettiinkin lähinnä tiedonkeräämisenä lapsen elämästä ja vain harvat sosiaalityöntekijät käyttivät menetelmiä lapsen itseilmaisua tukevasti tai traumaattisten asioiden käsittelyä mahdollistavina elementteinä.
Taiteilijoiden kannattaa suhtautua varauksella tiedonhankintaan valjastettuun lastensuojelun taidetyöskentelyyn ja selvittää miksi ja mitä tietoa halutaan, ketä varten sitä hankitaan ja miten tietoa tuotetaan.
Koulumaailman kiellettyjä kuvia tutkinut Karolina Kiil muistuttaa, että toiminnan terapeuttisuuteen ja voimaannuttamiseen vetoamisen yhteydessä pitää sallia myös kritiikki ja avoin keskustelu siitä, tukeeko toiminta sovinnaisia odotuksia tai onko se jopa arveluttavalla tavalla terapeuttista (2009, 259.)
Taidetta ei pidä valjastaa tuottamaan tietoa asiakirjojen täydennystä varten, vaan lähtökohtaisesti aina yksilöä varten (Känkänen, 2013, 111).
Taiteen valjastaminen vapaudenriiston tai vapaudenriistoon sopeutumisen välineeksi on jo hybristä, josta pitää rangaista.
Daniil Harmsia mukaillen: Kun näen lastensuojelun erityisosaajan tulevan vastaan, mieleni tekee vetaista häntä nyrkillä naamaan.
Kun tarpeeksi moni riisuu varhaisen puuttumisen huolisilmälasit ja huomaa, ettei lastensuojelun mielivalta olekaan optista harhaa, vallankumous voi alkaa.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palvelukseen-halutaan-yksi-kokemusasiantuntija-1-kpl
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-ihmesadun-rakenne
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/elokuvia-lastensuojelun-asiakkaille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-asiantuntija-asettuu-vallan-vaarinkayttajan-puolelle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopion-mielipuolinen-sijoitusperuste-kotiavun-tarve
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisaresursointi-on-vakava-virhe
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haataisen-ehdotus-syventaa-lastensuojelun-katastrofia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/et-tu-li-asiantuntijoiden-suojelu-on-vasemmistoliitolle-tarkeampaa-kuin-avunpyytajien-oikeusturva
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijoiden-lisays-lisaa-oikeusturvaongelmia-ja-perheiden-hataa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-puhtauskultti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-puhtauskultti-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kehittamispuhetta-vai-apua-perheille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/alkaa-jattako-lastensuojelun-arviointia-ja-kehittamista-sosiaalityontekijoille
http://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/moniongelmaisia-perheita-vai-ongelmiin-keskittyvia-viranomaisia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalialan-tyontekijoiden-ammatillinen-edunvalvonta-havitti-perheiden-konkreettisen-avun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urkinta-lisaantyy-lastensuojelussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kehittamisen-ihanteet-ja-todellisuus