Lapsen etu ei ole mielipidekysymys
Lapsen etu on käsitteenä itsessään sisällötön, sillä lähes mitä tahansa voidaan perustella lapsen edulla.
Lapsen edusta onkin tullut väärin käytettynä sopiva lyömäase, jolla voidaan argumentoida sekä lasten että vanhempien tahtoa, tarpeita ja etuja vastaan.
”Lapsen etu” ei vastaa kovin osuvasti englanninkielistä ilmaisua ”best interests of a child”, joka huomioi kaikki keskeiset intressit lapsen elämässä.
Lastensuojelulaki korostaa lapsen etua lastensuojelun keskeisenä periaatteena.
Lapsen etu ei ole mielipidekysymys tai julistuksenomainen toive vaan juridinen velvoite. Se muodostuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa määritellyistä oikeuksista, joista keskeisimmät ovat lapsen oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja yhteiskuntaelämään (participation), oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon (protection) ja oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista (provision).
Lapsen oikeuksien sopimus korostaa lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perhe-elämään. Lapsella on oikeus luoda ja myös säilyttää yhteys vanhempiinsa, sisaruksiinsa, sukulaisiinsa ja ystäviinsä.
Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen edussa on kysymys lapsen ihmisoikeuksia parhaalla mahdollisella tavalla toteuttavasta tulkinnasta. Lapsen edun voidaan sanoa toteutuvan, kun kaikki hänen perus- ja ihmisoikeutensa on turvattu mahdollisimman hyvin.
Lapsen etu on komitean mukaan prosessuaalinen toimintaohje: lapsen edun harkintaan liittyvä analyysi tulee tuoda esille päätöksentekoprosessissa. Lapsen etu korostuu nimenomaan punnintaperiaatteena, jolloin yksittäistä lasta tai lapsiryhmää koskevissa ratkaisuissa on selvitettävä, miten lapsen etua on arvioitu, mihin kriteereihin perustuen ja miten periaatetta on arvioitu suhteessa muihin periaatteisiin.
Lapsen oikeus esittää omat näkemyksensä ja saada ne huomioon otetuiksi on keskeinen osa lapsen oikeuksien sopimuksen lapsen edun määritelmää.
Lapsen oikeuksien komitea on huomauttanut Suomelle, että lainsäädännössä ei viitata kattavasti lapsen etuun. Komitea on todennut myös, että periaatetta ei ymmärretä riittävästi eikä oteta huomioon lapsia koskevassa päätöksenteossa.
Tuomas Kurttilan mukaan lapsen edun varmistamiseksi yhteiskunnan on suhtauduttava alituiseen kriittisesti lastensuojelun laatuun.
Etu pitää arvioida
Lapsen edun ensisijaisuuden toteuttamiseen liittyy lapsiin suorasti tai epäsuorasti liittyvien toimien ja päätösten arviointi lainvalmistelussa ja hallintotoiminnassa. Kysymys on lapsivaikutusten arvioinnista.
Hallituksen LAPE- kärkihankkeen (Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma) yhtenä tavoitteena on mallintaa ja ottaa käyttöön päätöksien lapsivaikutusten arviointi lapsen edun selvittämiseksi.
Lapsivaikutusten arvioinnilla voidaan ennakoida päätösten vaikutukset lasten hyvinvointiin ja kehitykseen. Välittömien vaikutusten lisäksi on tunnistettava myös ratkaisun välillisiä vaikutuksia. Tarkastelun lähtökohtana ovat lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet. Lapsen edun sisältö on määriteltävä tapauskohtaisesti.
Päätöksen vaikutukset lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen on tunnistettava ennen kuin tehdään lasta, lapsiryhmää tai laajemmin lapsia koskevia päätöksiä.
Lapsen edun arvioimatta jättö on lapsen etuilua
Esa Iivonen on havainnut, että käsitettä käytetään monissa yhteyksissä oman mielipiteen vahvistajana, vaikka puhuja ei lainkaan tuo esille, miksi kyseinen ratkaisu olisi lapsen edun mukainen ja miten lapsen etua on arvioitu.
Mirjam Araneva on kuullut lapsen edulla perusteltavan muun muassa valvontakameran asentamista lapsen käytössä olevaan huoneeseen tai lapsen huoneen, jopa wc:n, lukkojen poistamista, sekä muita lapsen yksityisyyttä, liikkumisvapautta tai ihmisarvoa loukkaavia kasvatukseksi kutsuttuja toimia.
Hänen mukaansa "lapsen edun käsitettä ei pitäisi käyttää harkitsemattomasti tai fraasinomaisena hokemana lapsiin liittyvissä asioissa silloin, kun lapsen etua ei ole aidosti edes arvioitu. Näin toimiessaan aikuinen loukkaa lapsen oikeutta.
Erityistä huolellisuutta lapsen edun käsitteen käytössä voi edellyttää lastensuojeluviranomaisilta, lastensuojelun parissa työskenteleviltä ja lastensuojelun toimeksiannosta lasta hoitavilta ja kasvattavilta henkilöiltä.
Määrittelemätön, yksinomaan aikuisen mielipiteeseen perustuva lapsen etu on kaukana lapsen edun käsitteen tarkoituksesta edistää lapsen parasta. Etenkin, jos lapsen edulla perustellaan mielivaltaista puuttumista lapsen perus- ja ihmisoikeuteen tai lapsen ihmisarvoa loukkaavaa menettelyä.
Lapsen edun arvioinnin on oltava eri vaihtoehtojen myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia vertailevaa, todellista, näkyvää ja avointa tekipä sen kuka tahansa aidosti lapsen parasta tarkoittava. Lapsen etu ei ole tyhjä sanapari, eikä sitä saa sellaiseksi latistaa".
Hanna Heinosen mukaan "sekä lastensuojelulain että lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen edun näkökulmasta tulee arvioida sitä, miten vanhempia tuetaan heidän kasvatustehtävässään. Vanhempien kasvatustehtävän tukeminen toteutuu parhaiten toimivien peruspalvelujen avulla. Lapsen edun toteutumisen varmistamista ei saa jättää lapsen ja perheiden kanssa työskentelevien työntekijöiden vastuulle. Kyse on ennen kaikkea poliittisista ratkaisuista. Kyse on siitä, miten taataan vahvat peruspalvelut, matalan kynnyksen palvelut ja mieluiten universaalit palvelut. Kyse on siitä, miten lapsilla, nuorilla ja perheillä on helposti ja jonottamatta saatavissa sitä tukea, mitä he itse katsovat tarvitsevansa."
Lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä 4 §:n 2 momentin mukaan huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet, mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon, taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen, turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden, itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen, mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.
Edellä mainituissa kriteereissä lähdetään siitä, että lapsen etu toteutuu näiden ulottuvuuksien summana. Esimerkiksi huostaanoton mahdollisuutta pohtiessa tulee ottaa erikseen kantaa jokaiseen mainittuun kohtaan ja pyrkiä siten varmistamaan lapsen edun toteutuminen.
Sosiaalityöntekijän on kirjattava ylös paitsi lapsen mielipide, myös se kuka lasta on kuullut ja miten lasta on kuultu (LSL 20 §).
Lapsen etu on käsitteenä itsessään sisällötön, sillä lähes mitä tahansa voidaan perustella lapsen edulla.
Lapsen edusta onkin tullut väärin käytettynä sopiva lyömäase, jolla voidaan argumentoida sekä lasten että vanhempien tahtoa, tarpeita ja etuja vastaan.
”Lapsen etu” ei vastaa kovin osuvasti englanninkielistä ilmaisua ”best interests of a child”, joka huomioi kaikki keskeiset intressit lapsen elämässä.
Lastensuojelulaki korostaa lapsen etua lastensuojelun keskeisenä periaatteena.
Lapsen etu ei ole mielipidekysymys tai julistuksenomainen toive vaan juridinen velvoite. Se muodostuu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa määritellyistä oikeuksista, joista keskeisimmät ovat lapsen oikeus osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon ja yhteiskuntaelämään (participation), oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon (protection) ja oikeus osuuteen yhteiskunnan voimavaroista (provision).
Lapsen oikeuksien sopimus korostaa lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perhe-elämään. Lapsella on oikeus luoda ja myös säilyttää yhteys vanhempiinsa, sisaruksiinsa, sukulaisiinsa ja ystäviinsä.
Lapsen oikeuksien komitean mukaan lapsen edussa on kysymys lapsen ihmisoikeuksia parhaalla mahdollisella tavalla toteuttavasta tulkinnasta. Lapsen edun voidaan sanoa toteutuvan, kun kaikki hänen perus- ja ihmisoikeutensa on turvattu mahdollisimman hyvin.
Lapsen etu on komitean mukaan prosessuaalinen toimintaohje: lapsen edun harkintaan liittyvä analyysi tulee tuoda esille päätöksentekoprosessissa. Lapsen etu korostuu nimenomaan punnintaperiaatteena, jolloin yksittäistä lasta tai lapsiryhmää koskevissa ratkaisuissa on selvitettävä, miten lapsen etua on arvioitu, mihin kriteereihin perustuen ja miten periaatetta on arvioitu suhteessa muihin periaatteisiin.
Lapsen oikeus esittää omat näkemyksensä ja saada ne huomioon otetuiksi on keskeinen osa lapsen oikeuksien sopimuksen lapsen edun määritelmää.
Lapsen oikeuksien komitea on huomauttanut Suomelle, että lainsäädännössä ei viitata kattavasti lapsen etuun. Komitea on todennut myös, että periaatetta ei ymmärretä riittävästi eikä oteta huomioon lapsia koskevassa päätöksenteossa.
Tuomas Kurttilan mukaan lapsen edun varmistamiseksi yhteiskunnan on suhtauduttava alituiseen kriittisesti lastensuojelun laatuun.
Etu pitää arvioida
Lapsen edun ensisijaisuuden toteuttamiseen liittyy lapsiin suorasti tai epäsuorasti liittyvien toimien ja päätösten arviointi lainvalmistelussa ja hallintotoiminnassa. Kysymys on lapsivaikutusten arvioinnista.
Hallituksen LAPE- kärkihankkeen (Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma) yhtenä tavoitteena on mallintaa ja ottaa käyttöön päätöksien lapsivaikutusten arviointi lapsen edun selvittämiseksi.
Lapsivaikutusten arvioinnilla voidaan ennakoida päätösten vaikutukset lasten hyvinvointiin ja kehitykseen. Välittömien vaikutusten lisäksi on tunnistettava myös ratkaisun välillisiä vaikutuksia. Tarkastelun lähtökohtana ovat lapsen oikeuksien sopimuksessa turvatut oikeudet. Lapsen edun sisältö on määriteltävä tapauskohtaisesti.
Päätöksen vaikutukset lapsen hyvinvointiin ja kehitykseen on tunnistettava ennen kuin tehdään lasta, lapsiryhmää tai laajemmin lapsia koskevia päätöksiä.
Lapsen edun arvioimatta jättö on lapsen etuilua
Esa Iivonen on havainnut, että käsitettä käytetään monissa yhteyksissä oman mielipiteen vahvistajana, vaikka puhuja ei lainkaan tuo esille, miksi kyseinen ratkaisu olisi lapsen edun mukainen ja miten lapsen etua on arvioitu.
Mirjam Araneva on kuullut lapsen edulla perusteltavan muun muassa valvontakameran asentamista lapsen käytössä olevaan huoneeseen tai lapsen huoneen, jopa wc:n, lukkojen poistamista, sekä muita lapsen yksityisyyttä, liikkumisvapautta tai ihmisarvoa loukkaavia kasvatukseksi kutsuttuja toimia.
Hänen mukaansa "lapsen edun käsitettä ei pitäisi käyttää harkitsemattomasti tai fraasinomaisena hokemana lapsiin liittyvissä asioissa silloin, kun lapsen etua ei ole aidosti edes arvioitu. Näin toimiessaan aikuinen loukkaa lapsen oikeutta.
Erityistä huolellisuutta lapsen edun käsitteen käytössä voi edellyttää lastensuojeluviranomaisilta, lastensuojelun parissa työskenteleviltä ja lastensuojelun toimeksiannosta lasta hoitavilta ja kasvattavilta henkilöiltä.
Määrittelemätön, yksinomaan aikuisen mielipiteeseen perustuva lapsen etu on kaukana lapsen edun käsitteen tarkoituksesta edistää lapsen parasta. Etenkin, jos lapsen edulla perustellaan mielivaltaista puuttumista lapsen perus- ja ihmisoikeuteen tai lapsen ihmisarvoa loukkaavaa menettelyä.
Lapsen edun arvioinnin on oltava eri vaihtoehtojen myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia vertailevaa, todellista, näkyvää ja avointa tekipä sen kuka tahansa aidosti lapsen parasta tarkoittava. Lapsen etu ei ole tyhjä sanapari, eikä sitä saa sellaiseksi latistaa".
Hanna Heinosen mukaan "sekä lastensuojelulain että lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen edun näkökulmasta tulee arvioida sitä, miten vanhempia tuetaan heidän kasvatustehtävässään. Vanhempien kasvatustehtävän tukeminen toteutuu parhaiten toimivien peruspalvelujen avulla. Lapsen edun toteutumisen varmistamista ei saa jättää lapsen ja perheiden kanssa työskentelevien työntekijöiden vastuulle. Kyse on ennen kaikkea poliittisista ratkaisuista. Kyse on siitä, miten taataan vahvat peruspalvelut, matalan kynnyksen palvelut ja mieluiten universaalit palvelut. Kyse on siitä, miten lapsilla, nuorilla ja perheillä on helposti ja jonottamatta saatavissa sitä tukea, mitä he itse katsovat tarvitsevansa."
Lapsen etua arvioitaessa on kiinnitettävä 4 §:n 2 momentin mukaan huomiota siihen, miten eri toimenpidevaihtoehdot ja ratkaisut turvaavat lapselle tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin sekä läheiset ja jatkuvat ihmissuhteet, mahdollisuuden saada ymmärtämystä ja hellyyttä sekä iän ja kehitystason mukaisen valvonnan ja huolenpidon, taipumuksia ja toivomuksia vastaavan koulutuksen, turvallisen kasvuympäristön ja ruumiillisen sekä henkisen koskemattomuuden, itsenäistymisen ja kasvamisen vastuullisuuteen, mahdollisuuden osallistumiseen ja vaikuttamiseen omissa asioissaan sekä kielellisen, kulttuurisen ja uskonnollisen taustan huomioimisen.
Edellä mainituissa kriteereissä lähdetään siitä, että lapsen etu toteutuu näiden ulottuvuuksien summana. Esimerkiksi huostaanoton mahdollisuutta pohtiessa tulee ottaa erikseen kantaa jokaiseen mainittuun kohtaan ja pyrkiä siten varmistamaan lapsen edun toteutuminen.
Sosiaalityöntekijän on kirjattava ylös paitsi lapsen mielipide, myös se kuka lasta on kuullut ja miten lasta on kuultu (LSL 20 §).
Lapsen etu jää selvittämättä lastensuojelussa ja hallinto- oikeuksissa
Tutkimustiedon perusteella sosiaalitoimea ja hallinto- oikeuksia ei kannattaisi pitää lapsen edun asiantuntijoina eikä toteuttajina.
Tutkimustieto osoittaa, että lapsen edun kulmakivi; lasten kuuleminen ei toteudu lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien missään vaiheessa (Oranen 2008; Heinonen 2011; Pajulammi 2014; Tolonen 2015).
Mikko Oranen on ihmetellyt mitä mieltä on sellaisissa ammatillisissa käytännöissä, jotka jättävät ulkopuolelle juuri niiden ihmisten kokemukset, joita varten työ on olemassa?
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että " En ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumiselle.
Lastenpsykiatrisissa lausunnoissa otetaan kyllä kantaa huostaanoton ja sijaishuollon puolesta, mutta ei arvioida sijaishuoltoon joutuvalle lapselle aiheutuvia mahdollisia riskejä eikä sijaishuollossa syntyneitä vaurioita ja psykiatrisen hoidon tarvetta. "
Johanna Lääkön (2015) tutkimuksessa sosiaalityöntekijöiden lapsen edun sisältöä koskevista näkemyksistä ihmisoikeuksia ei mainittu kertaakaan.
Päivi Ristimäen (2011) turvapaikanhakijoita koskevassa tutkimuksessa lapsen etu ei toteutunut tasapuolisesti kaikkien lasten osalta. Ristimäen mukaan lapsen etua ei ole missään yksiselitteisesti määritelty. Näin sosiaalityön normiohjaukseen perustuvaa ratkaisua on helppo perustella viittaamalla yleisesti ja epämääräisesti ”lapsen etuun”. Lapsen etua ei kuitenkaan saisi käsitellä tavalla, jossa se huomioidaan vain teoriassa.
Hannele Tolosen (2015) mukaan sellaiset lapset, joiden oma näkemys huostaanotosta (vastustaa) on eri kuin huoltajan ja sosiaalitoimen, osallistuivat yleensä ottaen vähän asian käsittelyyn. Tolosen väitöskirja-aineiston perusteella kenellekään kyseenomaisessa tilanteessa olevalle lapselle ei määrätty edunvalvojaa eikä avustajaa. Yhdessäkään tällaisessa tapauksessa ei myöskään järjestetty suullista käsittelyä.
Virve-Maria de Godzinskyn (2012) väitöstutkimuksessa hallinto-oikeuden huostaanottoprosesseista kiinnitettiin huomiota siihen, etteivät lapset vaikuta tulevan aidosti kuulluiksi. Tutkimus osoitti, että vaikka lasta oli kuultu hallinto-oikeudessa, ei lapsen näkemys välttämättä päätynyt ollenkaan tuomioistuimen päätökseen. KHO:n tapausten perusteella tehty analyysi osoitti, että samassa tapauksessa lapsen edulle annetut tulkinnat voivat eri viranomaisissa vaihdella voimakkaastikin.
Godzinsky kiinnittää huomiota siihen, kuinka huonosti dokumentoituja sosiaalitoimen suorittamat kuulemiset voivat olla. Tämän lisäksi ne ovat aina vain aikuisen kirjaamia tulkintoja ja sanoituksia lapsen kertomasta.
Avustajalla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka lapsen ääni tulee esille. De Godzinskyn mielestä onkin ongelmallista, että lapsilla on oma avustaja vain harvoin (4%).
Hallinto-oikeuksien väliltä näyttää myös puuttuvan perusteluja koskeva keskusteluyhteys. Hallinto-oikeuksittain tai jopa jaostoittain syntyy perustelukulttuureja, joka voi pitkälti määrittää sitä, millaisiksi perustelut muodostuvat. ( de Godzinsky , 2012 , 86-147 )
Aapo Kotkavuoren tutkimuksen keskeinen tulos on se, että lapsen etua ei perustella selkeästi tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä.
Lapsen edun arviointiprosessi jää kirjoittamatta auki ja näin ollen epäselväksi. Kotkavuoren mukaan mukaan hallinto- oikeus kiinnittää enemmän huomiota vanhemmuuden arviointiin ja erittelyyn kuin lapsen hyvinvoinnin arviointiin. Suurimmassa osassa päätöksiä lapsen edun perustelu on joko toteava tai sitä ei ole ollenkaan (68%).
Johanna Hiitolan väitöskirjassa ( 2015) huostaanottoja määritteli lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys vanhempien kunnollisuudesta mm. koulutus, varallisuus ja etninen tausta.
Sonja Perttulaa ( 2014) jäi tutkimuksessaan mietityttämään kuinka ympäripyöreästi sosiaalityöntekijät olivat kuvanneet sosiaalihuollolle asetettuja odotuksia.Huostaanottohakemuksissa ei juurikaan perustella miten sijaishuollon odotetaan toteuttavan lapsen etua. "Erityisen kummallista oli se, että joistakin huostaanottohakemuksista oli löydettävissä sanasta sanaan samoja kohtia." ( Perttula, 2014, 83.)
Perttulan havainto vahvistaa Esko Leipälän kokemuksen huostaanotto- oikeudenkäynteihin monistetuista sapluunalausunnoista, joissa tiettyjä, hallinto- oikeuksissa sosiaalityöntekijöiden tuloksellisiksi havaitsemia fraaseja käytetään jokaisessa huostaanottohakemuksessa ilman lapsen edun tosiasiallista selvittämistä tai lapsen kuulemista. Fraasina ja vallankäytöllisena aseena "lapsen etu" vastaa "Jumalan tahtoa".
Leipälän mukaan "tarkemmin määrittelemätön ”lapsen etu”, jota lastensuojelu väittää varjelevansa, ei ota huomioon sitä, että on olemassa omasta rajattomasta vallastaan sairastuneita lastensuojelun virkamiehiä. ”Valta tuhoaa, ehdoton valta tuhoaa ehdottomasti.”
J. P. Roosin mukaan ylenkatsova suhtautuminen perheeseen ja lapsen erillisyyden korostaminen keinotekoisin perustein johtaa pahimmillaan siihen, että viranomainen asettaa itsensä lapsen edun määrittelijänä vanhempien ja lapsen edelle. " Kannattaa myös muistaa, että monissa – ellei useimmissa – tapauksissa myös lapset vastustavat aktiivisesti huostaanottoa. Kyse on siis myös heidän tyhmyydestään ja viranomaisen viisaudesta. Lapsen oikeus onkin viranomaisen oikeus."
Kritiikin jo lähtökohtaisesti estävää lapsen etua, jonka ainoaksi asiantuntijaksi sosiaalityöntekijät ovat itsensä nimittäneet käytetään sosiaalityössä siis mielivallan ja viranomaisen mielipiteen oikeuttamiseen.
Tyhjästä lapsen edun käsitteestä, johon asiantuntijoilla on määrittelymonopoli on tullut Troijan hevonen, johon lastensuojelun ja sen sijaishuollon ammatillinen edunvalvonta piilotetaan.
Entisestä köyhien ja osattomien asiakkaiden edunvalvontatehtävästä on sosiaalityössä siirrytty kohti pelkokierrettä ylläpitävää riskiseulausta, varhaista puuttumista, tuotteistettua (pseudo)turvallisuutta ja vauraan sijaishuollon kumppanuutta.
Myös lainsäätäjä on havainnut tämän ja yrittänyt oikaista kehitystä mm. edellyttämällä lapsivaikutusten arviointia, asettamalla kiireellisiin sijoituksiin näyttövelvoitteen välittömästä vaarasta ja huostaanottoihin velvoitteen lapsen edun selvittämisestä ja vanhempien tukemisesta.
Aluehallintovirasto on yrittänyt suitsia lastensuojelun kirjaamiskäytäntöjä ohjauskirjeillään ja huomauttaa, että "usein toistuva puute asiakassuunnitelmien kirjaamisessa on, ettei niihin ole merkitty lainkaan asianomaisten näkemyksiä tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä."
"Asiakassuunnitelmaa kirjatessaan viranomaisen ei pidä luoda käsitystä, että asiat ovat tulleet sovituiksi asianomaisten kanssa yhteisymmärryksessä, mikäli näin ei ole tapahtunut. On erittäin tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan huolellisesti asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä", AVI korostaa.
Virve- Maria Toivonen on havainnut, että lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia.
"Lapsen oikeuksien toteutumattomuus viranomaisissa on kaltoinkohtelua," toteaa Toivonen.
Toivosen väitöskirjassa arvostellaan tiukasti lastensuojelulaissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomioistuinosallisuudelle säädettyä 12 vuoden ikärajaa. Se sulkee useimmiten ikärajan alittavien lasten mahdollisuuden osallisuuteen hallintotuomioistuimissa.
– Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Se ei ole perustunut tutkittuun tietoon vaan meidän aikuisten omiin asenteisiin, Toivonen huomauttaa.
– Sama koskee tuomioistuimen päätöksiä. Sitä suunnittelemaan voisi ottaa viestinnän ammattilaiset mukaan, Toivonen ehdottaa.
Alle 12-vuotiaiden kuuleminen oikeudessa on toistaiseksi ollut harvinaista. Heidän kuulemisekseen sosiaalityöntekijät selvittävät lasten mielipiteen. Se ei näytä kaikilta osin toteutuvan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Kirjaamiskäytännöissäkin on puutteita.
– Lasta on informoitava riittävästi, jotta lapsi voi muodostaa asiassa perustellun mielipiteen. Kaikki on dokumentoitava mahdollisimman tarkasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tarkalleen sanonut.
– Lapsen kertomuksen tulee olla mahdollisimman autenttinen. Kirjattuun mielipiteeseen ei saa sisältyä aikuisen tulkintaa siitä, mitä lapsi on sanonut, Toivonen neuvoo.
Tuomioistuimessa lapsen oikeuksien turvaaminen on viime kädessä tuomioistuimen vastuulla. Tuomioistuin vastaa myös lapsen kuulemisesta ja asianmukaisen painoarvon antamisesta lapsen näkemyksille.
Toivosen mukaan lasten oikeuksien tehokasta toteutumista voivat toisinaan estää myös lakeja soveltavien aikuisten lapsiin liittyvät vanhat asenteet ja toimintatavat, vaikka lainsäädäntö olisi kunnossa. Siksi väitöskirjassa on korostettu oikeuslähtöisen ajattelutavan tärkeyttä myös lapsen hoivaa ja huolenpitoa koskevissa asioissa, jotka on perinteisesti haluttu ymmärtää ei-oikeudellisina.
Valitukset ja vastalauseet lastensuojelun "juridisoitumisesta " on siis viimein aika lopettaa lapsen edun vastaisina ja varmistaa, että lastensuojelu toimii aina lakisidonnaisesti ja lainalaisesti.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-kiireellisesta-sijoituksesta-tehdaan-pysyva-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suuri-lastensuojeluhinnasto-yo-lastenkodissa-yhta-kallis-kuin-loistohotellissa-katso-hurjat-hinnat
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-tuomareina-helsingin-hallinto-oikeus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oikeusmurhien-syita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle
https://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/toteutuuko-lapsen-etu-lastensuojelussa-enta-oulussa
https://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/lapsen-etua-joensuulaiseen-tapaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kunnat-ja-lastensuojelujarjestot-elavat-huostaanotoista
Tutkimustiedon perusteella sosiaalitoimea ja hallinto- oikeuksia ei kannattaisi pitää lapsen edun asiantuntijoina eikä toteuttajina.
Tutkimustieto osoittaa, että lapsen edun kulmakivi; lasten kuuleminen ei toteudu lastensuojelu- tai sijaishuoltoprosessien missään vaiheessa (Oranen 2008; Heinonen 2011; Pajulammi 2014; Tolonen 2015).
Mikko Oranen on ihmetellyt mitä mieltä on sellaisissa ammatillisissa käytännöissä, jotka jättävät ulkopuolelle juuri niiden ihmisten kokemukset, joita varten työ on olemassa?
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että " En ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumiselle.
Lastenpsykiatrisissa lausunnoissa otetaan kyllä kantaa huostaanoton ja sijaishuollon puolesta, mutta ei arvioida sijaishuoltoon joutuvalle lapselle aiheutuvia mahdollisia riskejä eikä sijaishuollossa syntyneitä vaurioita ja psykiatrisen hoidon tarvetta. "
Johanna Lääkön (2015) tutkimuksessa sosiaalityöntekijöiden lapsen edun sisältöä koskevista näkemyksistä ihmisoikeuksia ei mainittu kertaakaan.
Päivi Ristimäen (2011) turvapaikanhakijoita koskevassa tutkimuksessa lapsen etu ei toteutunut tasapuolisesti kaikkien lasten osalta. Ristimäen mukaan lapsen etua ei ole missään yksiselitteisesti määritelty. Näin sosiaalityön normiohjaukseen perustuvaa ratkaisua on helppo perustella viittaamalla yleisesti ja epämääräisesti ”lapsen etuun”. Lapsen etua ei kuitenkaan saisi käsitellä tavalla, jossa se huomioidaan vain teoriassa.
Hannele Tolosen (2015) mukaan sellaiset lapset, joiden oma näkemys huostaanotosta (vastustaa) on eri kuin huoltajan ja sosiaalitoimen, osallistuivat yleensä ottaen vähän asian käsittelyyn. Tolosen väitöskirja-aineiston perusteella kenellekään kyseenomaisessa tilanteessa olevalle lapselle ei määrätty edunvalvojaa eikä avustajaa. Yhdessäkään tällaisessa tapauksessa ei myöskään järjestetty suullista käsittelyä.
Virve-Maria de Godzinskyn (2012) väitöstutkimuksessa hallinto-oikeuden huostaanottoprosesseista kiinnitettiin huomiota siihen, etteivät lapset vaikuta tulevan aidosti kuulluiksi. Tutkimus osoitti, että vaikka lasta oli kuultu hallinto-oikeudessa, ei lapsen näkemys välttämättä päätynyt ollenkaan tuomioistuimen päätökseen. KHO:n tapausten perusteella tehty analyysi osoitti, että samassa tapauksessa lapsen edulle annetut tulkinnat voivat eri viranomaisissa vaihdella voimakkaastikin.
Godzinsky kiinnittää huomiota siihen, kuinka huonosti dokumentoituja sosiaalitoimen suorittamat kuulemiset voivat olla. Tämän lisäksi ne ovat aina vain aikuisen kirjaamia tulkintoja ja sanoituksia lapsen kertomasta.
Avustajalla on merkittävä vaikutus siihen, kuinka lapsen ääni tulee esille. De Godzinskyn mielestä onkin ongelmallista, että lapsilla on oma avustaja vain harvoin (4%).
Hallinto-oikeuksien väliltä näyttää myös puuttuvan perusteluja koskeva keskusteluyhteys. Hallinto-oikeuksittain tai jopa jaostoittain syntyy perustelukulttuureja, joka voi pitkälti määrittää sitä, millaisiksi perustelut muodostuvat. ( de Godzinsky , 2012 , 86-147 )
Aapo Kotkavuoren tutkimuksen keskeinen tulos on se, että lapsen etua ei perustella selkeästi tahdonvastaisissa huostaanottopäätöksissä.
Lapsen edun arviointiprosessi jää kirjoittamatta auki ja näin ollen epäselväksi. Kotkavuoren mukaan mukaan hallinto- oikeus kiinnittää enemmän huomiota vanhemmuuden arviointiin ja erittelyyn kuin lapsen hyvinvoinnin arviointiin. Suurimmassa osassa päätöksiä lapsen edun perustelu on joko toteava tai sitä ei ole ollenkaan (68%).
Johanna Hiitolan väitöskirjassa ( 2015) huostaanottoja määritteli lasten kaltoinkohtelun sijaan sosiaalityöntekijän käsitys vanhempien kunnollisuudesta mm. koulutus, varallisuus ja etninen tausta.
Sonja Perttulaa ( 2014) jäi tutkimuksessaan mietityttämään kuinka ympäripyöreästi sosiaalityöntekijät olivat kuvanneet sosiaalihuollolle asetettuja odotuksia.Huostaanottohakemuksissa ei juurikaan perustella miten sijaishuollon odotetaan toteuttavan lapsen etua. "Erityisen kummallista oli se, että joistakin huostaanottohakemuksista oli löydettävissä sanasta sanaan samoja kohtia." ( Perttula, 2014, 83.)
Perttulan havainto vahvistaa Esko Leipälän kokemuksen huostaanotto- oikeudenkäynteihin monistetuista sapluunalausunnoista, joissa tiettyjä, hallinto- oikeuksissa sosiaalityöntekijöiden tuloksellisiksi havaitsemia fraaseja käytetään jokaisessa huostaanottohakemuksessa ilman lapsen edun tosiasiallista selvittämistä tai lapsen kuulemista. Fraasina ja vallankäytöllisena aseena "lapsen etu" vastaa "Jumalan tahtoa".
Leipälän mukaan "tarkemmin määrittelemätön ”lapsen etu”, jota lastensuojelu väittää varjelevansa, ei ota huomioon sitä, että on olemassa omasta rajattomasta vallastaan sairastuneita lastensuojelun virkamiehiä. ”Valta tuhoaa, ehdoton valta tuhoaa ehdottomasti.”
J. P. Roosin mukaan ylenkatsova suhtautuminen perheeseen ja lapsen erillisyyden korostaminen keinotekoisin perustein johtaa pahimmillaan siihen, että viranomainen asettaa itsensä lapsen edun määrittelijänä vanhempien ja lapsen edelle. " Kannattaa myös muistaa, että monissa – ellei useimmissa – tapauksissa myös lapset vastustavat aktiivisesti huostaanottoa. Kyse on siis myös heidän tyhmyydestään ja viranomaisen viisaudesta. Lapsen oikeus onkin viranomaisen oikeus."
Kritiikin jo lähtökohtaisesti estävää lapsen etua, jonka ainoaksi asiantuntijaksi sosiaalityöntekijät ovat itsensä nimittäneet käytetään sosiaalityössä siis mielivallan ja viranomaisen mielipiteen oikeuttamiseen.
Tyhjästä lapsen edun käsitteestä, johon asiantuntijoilla on määrittelymonopoli on tullut Troijan hevonen, johon lastensuojelun ja sen sijaishuollon ammatillinen edunvalvonta piilotetaan.
Entisestä köyhien ja osattomien asiakkaiden edunvalvontatehtävästä on sosiaalityössä siirrytty kohti pelkokierrettä ylläpitävää riskiseulausta, varhaista puuttumista, tuotteistettua (pseudo)turvallisuutta ja vauraan sijaishuollon kumppanuutta.
Myös lainsäätäjä on havainnut tämän ja yrittänyt oikaista kehitystä mm. edellyttämällä lapsivaikutusten arviointia, asettamalla kiireellisiin sijoituksiin näyttövelvoitteen välittömästä vaarasta ja huostaanottoihin velvoitteen lapsen edun selvittämisestä ja vanhempien tukemisesta.
Aluehallintovirasto on yrittänyt suitsia lastensuojelun kirjaamiskäytäntöjä ohjauskirjeillään ja huomauttaa, että "usein toistuva puute asiakassuunnitelmien kirjaamisessa on, ettei niihin ole merkitty lainkaan asianomaisten näkemyksiä tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä."
"Asiakassuunnitelmaa kirjatessaan viranomaisen ei pidä luoda käsitystä, että asiat ovat tulleet sovituiksi asianomaisten kanssa yhteisymmärryksessä, mikäli näin ei ole tapahtunut. On erittäin tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan huolellisesti asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä", AVI korostaa.
Virve- Maria Toivonen on havainnut, että lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia.
"Lapsen oikeuksien toteutumattomuus viranomaisissa on kaltoinkohtelua," toteaa Toivonen.
Toivosen väitöskirjassa arvostellaan tiukasti lastensuojelulaissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomioistuinosallisuudelle säädettyä 12 vuoden ikärajaa. Se sulkee useimmiten ikärajan alittavien lasten mahdollisuuden osallisuuteen hallintotuomioistuimissa.
– Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Se ei ole perustunut tutkittuun tietoon vaan meidän aikuisten omiin asenteisiin, Toivonen huomauttaa.
– Sama koskee tuomioistuimen päätöksiä. Sitä suunnittelemaan voisi ottaa viestinnän ammattilaiset mukaan, Toivonen ehdottaa.
Alle 12-vuotiaiden kuuleminen oikeudessa on toistaiseksi ollut harvinaista. Heidän kuulemisekseen sosiaalityöntekijät selvittävät lasten mielipiteen. Se ei näytä kaikilta osin toteutuvan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Kirjaamiskäytännöissäkin on puutteita.
– Lasta on informoitava riittävästi, jotta lapsi voi muodostaa asiassa perustellun mielipiteen. Kaikki on dokumentoitava mahdollisimman tarkasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tarkalleen sanonut.
– Lapsen kertomuksen tulee olla mahdollisimman autenttinen. Kirjattuun mielipiteeseen ei saa sisältyä aikuisen tulkintaa siitä, mitä lapsi on sanonut, Toivonen neuvoo.
Tuomioistuimessa lapsen oikeuksien turvaaminen on viime kädessä tuomioistuimen vastuulla. Tuomioistuin vastaa myös lapsen kuulemisesta ja asianmukaisen painoarvon antamisesta lapsen näkemyksille.
Toivosen mukaan lasten oikeuksien tehokasta toteutumista voivat toisinaan estää myös lakeja soveltavien aikuisten lapsiin liittyvät vanhat asenteet ja toimintatavat, vaikka lainsäädäntö olisi kunnossa. Siksi väitöskirjassa on korostettu oikeuslähtöisen ajattelutavan tärkeyttä myös lapsen hoivaa ja huolenpitoa koskevissa asioissa, jotka on perinteisesti haluttu ymmärtää ei-oikeudellisina.
Valitukset ja vastalauseet lastensuojelun "juridisoitumisesta " on siis viimein aika lopettaa lapsen edun vastaisina ja varmistaa, että lastensuojelu toimii aina lakisidonnaisesti ja lainalaisesti.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-kiireellisesta-sijoituksesta-tehdaan-pysyva-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suuri-lastensuojeluhinnasto-yo-lastenkodissa-yhta-kallis-kuin-loistohotellissa-katso-hurjat-hinnat
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
https://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekijat-tuomareina-helsingin-hallinto-oikeus
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oikeusmurhien-syita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-iii-vanhemmuudenarviointi-kasvavana-bisneksena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/verisiteet-ovat-tarkeita-lapsille-vaan-ei-lastensuojelulle
https://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/toteutuuko-lapsen-etu-lastensuojelussa-enta-oulussa
https://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/lapsen-etua-joensuulaiseen-tapaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kunnat-ja-lastensuojelujarjestot-elavat-huostaanotoista