Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Yli 90 000 euroa ansainnut Maria Kaisa Aula nosti sopeutumiseläkettä

$
0
0
Picture
Keskustan pitkäaikainen kansanedustaja ja entinen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula nosti samaan aikaan sopeutumiseläkettä ja kymmenien tuhansien eurojen palkkioita kahdesta eri ministeriöstä, kertoo Iltalehti.
  • Aula on kahden vuoden aikana saanut itselleen tai yritykselleen erilaisista tehtävistä yhteensä yli 90 000 euroa. Samaan aikaan hän on nostanut sopeutumiseläkettä.

  • Aula on keskustan entinen varapuheenjohtaja ja toiminut kolmen keskustalaisen pääministerin (Esko Aho, Anneli Jäätteenmäki ja Matti Vanhanen) talouspoliittisena neuvonantajana.
  • Aula on toiminut Väestöliiton hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2014 sekä sosiaali- ja terveysministeriön Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) ohjausryhmän puheenjohtajana vuodesta 2015.

Lisäksi Aula toimi vuonna 2016 työ- ja elinkeinoministeriön selvityshenkilönä. Aula on myös kotipaikkakuntansa Viitasaaren seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja.
Kaikista edellä mainituista tehtävistä on maksettu Aulalle tai hänen omaa nimeä kantavalle yritykselleen palkkaa tai palkkioita samalla, kun hän on nostanut kansanedustajan sopeutumiseläkettä.

Aulan vuosina 2016-2017 nostama eduskunnasta tippuneiden kansanedustajien työttömyysturvaksi tarkoitettu sopeutumiseläke herättää kysymyksiä, koska hänellä on ollut samaan aikaan lukuisia, merkittäviäkin tulonlähteitä. Keva tarkistaa edunsaajien tulotiedot jälkikäteen, mutta vain ansiotulojen osalta.
Pelkästään Väestöliitto, sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat maksaneet Aulalle ja hänen yritykselleen viimeisen kahden vuoden aikana yhteensä yli 90 000 euroa.

Työ- ja elinkeinoministeriön selvityshenkilönä Maria Kaisa Aula on ollut esittelemässä  uusi työnäyte-nimistä työllistämiskeinoa. Aulan mukaan kyseessä on rajattu kokeilu, työnäyte ei ole pakollinen eikä siitä kieltäytymisestä seuraisi sanktioita.
Jussi Korhonen
kertoo, että työnäyte-malli yhdistettynä hallituksen muihin hankkeisiin tarkoittaisi työntekijän kannalta pitkittyvää matelemista. Saku Timosen mukaan näin toteutettiin aikoinaan myös kuntouttava työtoiminta ja työkokeilu:


"Vähänkään asiaa tuntevat tietävät, että vapaaehtoisuus tarkoittaa oikeutta olla syömättä, koska kieltäytyjä menettää työttömyysetuutensa ja joutuu alennetulle toimeentulotuelle. Sopiminen tarkoittaa sitä, että työtön kutsutaan allekirjoittamaan valmiiksi täytetty paperi.
Työnäytettä antavista palkattomista työntekijöistä ollaan tekemässä uusi työläisten paarialuokka, joka kiertää yrityksestä toiseen tekemässä palkatonta työtä muutaman kuukauden kerrallaan ja tasoittamassa ruuhkahuippuja. Ollaan rakentamaassa työpaikoille pyöröovea, josta palkatut työntekijät kävelytetään ulos ja palkattomat sisään. Kohta siitä samasta ovesta sitten astuvat sisään entiset palkalliset antamaan entisestä työstään palkatonta työnäytettä.

Ennen pitkää onkin vain palkattomia työntekijöitä, joiden niukasta elannosta vastaa valtio maksamalla työttömyysetuutta. Työpanos ja sen tuotto jäävät yritykseen ja voiton voi jakaa osinkoina osakkeenomistajille, jotka voivat viedä sen vaikka veroparatiisiin", kertoo Timonen.

Maria Kaisa Aula voisi kenties ruveta selvittämään miten politiikkaeläkeläisten kannustinloukkuja ruvettaisiin purkamaan ja hyvittää ahneutensa ilmaisella työnäytteellä vaikkapa päiväkodissa.

Olisiko kohtuutonta, jos ikuisen vapaalipunkin saaneet osallistettaisiin yhteisiin talkoisiin? kysyy Jussi Korhonen.

Aulan ja SDP:n entisen kansanedustajan Päivi Lipposen tapauksissa on yhtäläisyyksiä. Iltalehti uutisoi elokuun alussa Lipposesta, joka on nostanut sopeutumiseläkettä vuodesta 2015 lähtien.Lipponen on nostanut samaan aikaan toimitusjohtajan palkkaa miehensä Paavo Lipposen(sd) omistamasta konsulttiyhtiöstä ja opettajan palkkaa Eiran aikuislukiosta, jossa hän opettaa sivutoimisesti historiaa ja yhteiskuntaoppia. Lipposen palkka Cosmopolis Oy:n toimitusjohtajana on sattumoisin 1 800 euroa kuukaudessa, mikä on täsmälleen sen verran, mitä hän saa ansaita menettämättä sopeutumiseläkkeestään euroakaan.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710142200458564_pi.shtml



Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles