Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Lastensuojelija urkki 130 perheen tiedot Oulussa

$
0
0
Picture
Oulun kaupungin lastensuojelussa työskennellyttä naista syytetään käräjillä jopa 130 perheen tietojen urkkimisesta, kertoo Kaleva. Epäilty rikos on virkavelvollisuuden rikkominen.

Syyttäjän mukaan nainen haki ja katsoi Effica-asiakastietojärjestelmän kautta henkilöistä tietoja, joiden käsittely ei kuulunut hänen työtehtäviinsä. Syytteen mukaan nainen käsitteli reilusti yli 200 ihmisen tietoja.

Oululaisista henkilöistä hakutulosten tuomat asiakirjat ovat sisältäneet esimerkiksi tietoja sosiaalihuollon asiakkuuksista.
Nainen tunnusti esitutkinnassa tehneensä lokitiedoista näkyvät haut mutta katsoi osan liittyneen työtehtäviinsä.
Rikosepäilyt ajoittuvat loppuvuodesta 2011 syksyyn 2013. Jutun valmisteluistunto pidettiin maanantaina.
Pääkäsittely käräjillä pidetään helmikuussa.

Oulun seutu on tunnettu lastensuojelubisneskeskittymä, jossa toimii lukuisia järjestöjen ja yksityisten lastensuojeluyrityksiä. Vuonna 2014 Oulu sai Lokakuun Liikkeeltä Vuoden Vieraannuttaja- palkinnon lastensuojelulain vastaisesta lasten ja vanhempien yhteydenpidon hankaloittamisesta.
Lokakuun liike on kirjoittanut lukuisia artikkeleita Oulun lastensuojelusta viime vuosien aikana.  Viimeisin isompi kohu syntyi 11-vuotiaan lapsen hyväksikäytön tultua ilmi. Lapselle oli tehty abortteja, mutta Oulun lastensuojelu ei ollut suojellut häntä.


Aluehallintoviraston antamat lukuisat huomautukset oululaisvirkamiehille eivät käytännössä ole johtaneet lastensuojelun korjausliikkeisiin. 

Kansalaiset ovat tehneet rikosilmoituksia ja jättäneet tutkintapyyntöjä lastensuojeluviranomaisista, mutta Oulun poliisi on tutkinut tapauksia aniharvoin. 

Oulun evankelisluterilainen kirkko on kuullut lasten hädän ja auttanut monia lapsia, jotka ovat otettu huostaan huterin perustein.

Turhia sijoituksia SOTE:n alla korkeampien valtionosuuksien saamiseksi?

Tä­män vuo­den seit­se­män en­sim­mäi­sen kuu­kau­den ai­ka­na Ou­lus­sa teh­tiin yli tu­hat las­ten­suo­je­luil­moi­tus­ta enem­män kuin vas­taa­va­na ai­ka­na vii­me vuon­na. Kas­vua on yli 40 pro­sent­tia. Arja Heikkinen kertoi Oulu- lehdessä, että Oulussa kaik­ki asiakkaiden yh­tey­de­no­tot  kir­ja­taan lastensuojeluil­moi­tuk­sik­si eli Oulu fabrikoi perheiden yhteydenotoista lastensuojeluilmoituksia.

Tilanne on sama kuin jos jokainen yhteydenotto poliisiin esim. ajokortin, passin tai arpajaisluvan hankkimiseksi merkittäisiin rikosilmoitukseksi, josta seuraisi automaattisesti esitutkinta muttei välttämättä syytettä. Toisin kuin rikosrekisteri sosiaalirikerekisteri vain ei kuivu koskaan ja asiakkaan nuoruudenaikaista vapaaehtoistakin avunhakua lastensuojelusta voidaan käyttää vuosien päästä osoituksena puutteellisesta vanhemmuudesta ja perusteena hänen lastensa huostaanottamiselle. Näin Oulun lastensuojelu tuottaa itse itselleen valeasiakkaita.


Esko Leipälän mukaan SOTE-uudistuksen pitkittyminen onkin johtanut sijoitusten ja huostaanottojen kasvuun. Täysin perusteettomasti ja tekaistuin perustein tehdyt lastensuojelun pakkotoimet ovat osa kuntien kilpajuoksua siitä, miten korkealle kunkin kunnan sosiaalitoimen valtionosuudet jyvitetään SOTE-uudistuksen jälkeen. Kunnilla on kiire nostaa sosiaalitoimen kulut asukasta kohden mahdollisimman korkeaksi, koska SOTE-uudistuksen jälkeen valtionosuusmaksatusten jyvitys tapahtuu nyt toteutuvien keskimääräisten kustannusten perusteella. "Ilmaista rahaa" valtiolta on saatavissa, jos kunnan omat kulutilastot saadaan mahdollisimman rumiksi.

Tarkista omat asiakirjasi

Väärin perustein tehdyn huostaanoton kokenut Ani Leikoniemi kertoo: "Järkyttävintä kohdallani on ollut se, että vasta tammikuussa 2012 käydyssä rikosoikeudenkäynnissä paljastui se, että viranomaiset ovat perustaneet koko sijoitus- ja huostaanottoprosessinsa minun psykoterapialausuntoihini irrottaen sieltä sanoja ja lauseita omiin tarkoituksiinsa." 

”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ” 

Kun Leikoniemi pyysi tietojaan sosiaalityöntekijältä, tämä vaati yksilöimään halutut paperit. Kuitenkaan lastensuojeluasiakirjoihin ei ollut kirjattu, mitä tietoja sosiaalitoimessa oli.

”Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen varjolla estetään ihmistä näkemästä häntä tai lastaan koskevaa tietoa. Korjaapa sitten siinä virheet." 

Aiempi asiakirjafabrikointiin liittynyt lastensuojelukohu ajoittui vuoden 2016 kesään. Lokakuun liikkeen saamien tietojen mukaan tapaus koskee Oulua, jossa peräti 7 sosiaalityöntekijää oli määrätty syyttäjän toimesta esitutkintaan

Sosiaalivirkailijat väittivät äidin rikosrekisteriin tulleen merkintöjä, vaikka äidillä ei ollut rikosrekisterimerkintöjä.
Äiti ihmettelee, miksei asiakaskertomuksessa ole lain edellyttämällä tavalla mainintaa, kuka tietopyyntöjä on tehnyt, koska, kenelle ja millä perusteilla.

- Asiakirjoissa on luvaton määrä perätöntä tietoa, hän huokaa.

- Ja lokitietojen mukaan useat kymmenet lastensuojelutyöntekijät ovat käyneet niitä katselemassa.

Asiakkaan, josta on tehty lastensuojeluilmoitus, kannattaa aina ottaa yhteys väitettyyn ilmoittajatahoon , lukea ilmoitus sanasta sanaan läpi ja tarkistaa onko ilmoittajatahoksi merkitty todellisuudessa antanut kyseisen lausuman vai onko koko ilmoitus sosiaalityöntekijän ”sanoittama”.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan yksityisyyttä turvaa erityislaki, jonka mukaan asiakkaalle tulee antaa tiedot hänen henkilötietojaan käsitelleistä viimeisen kahden vuoden ajalta ilman erityistä syytä. Terveydenhuollossa potilas saa ilman erityistä syytä lokitietonsa kahden vuoden ajalta.

Lastensuojelussa rekisteröitynä on lapsi eikä huoltaja, joten selvitystä anotaan lapsen nimellä kirjallisesti esim. ”Selvityspyyntö omien henkilötietojen käsittelystä” tai "Käyttölokitietojen tarkastuspyyntö"– lomakkeella.  Mikäli asiakas ei pysty täsmentämään mahdollisen väärinkäytösepäilyn ajankohtaa, kohdennetaan tarkastus korkeintaan kahden vuoden takaisiin tietoihin. Selvityksestä annetaan kirjallinen vastaus.


Ainoa keino vastustaa lastensuojelun harjoittamaa urkintaa ja fabrikointia on pyytää lokitiedot ja tarkistaa ja korjata omat asiakirjat. Ohjeet tarkastukseen löytyvät täältä: 

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi

Oulun lastensuojelun väärinkäytökset on tutkittava

Eduskunnan oikeusasiamiehen on otettava kantaa lastensuojelun urkintaan, sosiaalitoimen kulujen keinotekoiseen paisuttamiseen lasten turhilla sijoituksilla korkeampien valtionosuuksien saamiseksi,   asiakkaiden palvelupyyntöjen fabrikoimiseen lastensuojeluilmoituksiksi ja lastensuojelun epätieteellisiin huostaanottoihin tähtääviin arviointeihin.

Valviran tulee välittömästi tutkia Oulun ensi- ja turvakodin, Oulun yliopiston, Traumaterapiakeskuksen, Pelastakaa Lapset ry:n ja Viola ry:n traumaterapiakoulutukset. Mikä osuus Oulun ensi- ja turvakodin traumaterapiamarkkinoinnilla on ensi- ja turvakotien ja Oulun lastensuojelun epätieteellisiin työmenetelmiin ja niiden aiheuttamiin oikeusturvaongelmiin?

Luvattu kallis tuki tuntuu typistyvän pelkäksi arvioinniksi ja tarkkailuksi, joka tehdään yleensä väärälle kohderyhmälle ja havaintoja vinouttavan ja perheiden voimavarat hukkaavan psykoanalyysin virheellisille olettamille perustuvan huoli-, riski- tai traumaviitekehyksen läpi.


Olisiko Oulussa aika tyhjentää lisää työpöytiä ja palkata eettisesti orientoituneita työntekijöitä, jotta Ouluun saataisiin vääristymätön työskentelykulttuuri ja laadukas lastensuojelu, jossa lakia ja asetuksia sekä ohjeistuksia noudatetaan?

Oululaiset viranomaiset ovat tuhonneet kokonaisia perheitä. Kaikki lapset eivät selviydy koskaan vaurioista, joita heille on lastensuojelun nimissä tehty.

Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urkinta-lisaantyy-lastensuojelussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-lastensuojelu-fabrikoi-asiakirjoja-lastensuojeluilmoitukset-lisaantyivat-40
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-lastensuojelu-viimein-tutkintaan

☞ Oulun lastensuojelu: mistä löydätte kunnolliset sijaisperheet?
☞ Seitsemän lastensuojelun viranomaista esitutkintaan
☞ Oulussa ei saa jättää 9-vuotiasta leikkipuistoon ilman vanhempaa. Siitä rapsahtaa sakkoja.
☞ Avoin kirje Nivalan sosiaalitoimelle ja perhekotikumppaneille Ouluun
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT) 
☞ Kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio (ps) esitti valtuuston istunnossa kysymyksen Oulun lastensuojelusta
☞ Lapsiasiavaltuutettu korporatismin takuumiehenä
 SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
 Dokumentti Perhe K:n tarina: 10 + 1 syytä elää
☞ KADONNEET LAPSET -dokumentti
☞ Toteutuuko lapsen etu lastensuojelussa, entä Oulussa? 
☞ Oulu pyrkii maailmankartalle 
 Vuoden Vieraannuttaja -palkinnot: 1) Oulu 2) Jämsä 3) Kuopio (vaisuja aplodeja) 
☞ Oulun sosiaalitoimen villit kuviot 
☞ Oulun lastensuojelu äidille: "Luovuta. Ei meitä vastaan kannata taistella, voitamme kuitenkin." 
 Oulusta kajahtaa taas: "Apua, vauva salilla!" 
☞ Suomalaislapset viikkoja kaapattuina Ruotsin sosiaalin tuella
 LL-uutisia: "Perheet lähtevät liikkeelle."
☞ "Näin kohtaat median" – kaltoin kohdeltu sosiaalityöntekijä Sirpa Salmivaara opastaa 
 Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan mm. keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
 Oulun huostakohu: Henriikka,15, hakenut kirkosta turvapaikkaa
☞ Henriikka Kurhela - My Story
 Julkinen tiedote huostaan otetun Henriikan tapauksesta
 Oulun huostakohu & pastori Árpád Kovács: "Lastensuojelijat eivät kysyneet, mitä tytölle kuuluu..." 
 Varatuomari Leeni Ikonen avustaa kirkolta turvapaikkaa hakenutta huostanuorta
 Pastori Raisa Lehtomäki antaa tukensa Árpád Kovácsille
 Virallinen tiedote: Kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostanuoren ja Oulun lastensuojelun väliset sovintoneuvottelut johtivat rakentavaan yhteistyöhön 
 Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille
☞ Oulussa on jälleen haettu kirkkoturvaa lastensuojelun mielivallan vuoksi 
☞ Eemeli hakee turvapaikkaa Oulussa 
☞ Ossin tarina 

☞ JP Roos: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
☞ JP Roos: Sijaishuolto - viimeinen laitosten linnake
☞ IkonenJuusokin pyysi lastensuojelun uhrina turvapaikkaa kirkosta
☞ Syvälä: Pitkäsoitto siitä, mitä Long Playn lastensuojelujuttu jättää kertomatta 
☞ Hämäläinen: Kurhelan poikien hallinnollinen vankeus 
☞ Liljeberg: Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta
☞ Soimajärvi: Suomalaisen lapsen yksittäistapaus
☞ Uusitalo: Tässä lisää bannattavaa 
☞ Miettinen: Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja 





Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles