Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Lastensuojelun kehittämisen ihanteet ja todellisuus

$
0
0
PictureKuvassa Maria- Kaisa Aula
LAPE-lupaukset ja todellisuus eivät vastaa toisiaan

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmassa on monia hyviä Lokakuun Liikkeen kannattamia tavoitteita mutta ne kumoutuvat tehdyillä peruspalvelujen leikkauksilla.

On turha maksaa kaikenkarvaisille konsulteille ja muille asiantuntijoiksi itseään kuvitteleville 40 miljoonaa pelkistä kehittämispuheista ja A4-paperisaastasta kun ongelmia ennaltaehkäisevä tuki ja lapsen edun toteuttavat peruspalvelut esim. kotiapu jätetään hoitamatta. 

Muutosohjelma ei myöskään puutu lapsiperhepalvelujen suurimpaan ongelmaan; siihen, että asiakas suljetaan omaa elämäänsä koskevan päätöksenteon ulkopuolelle. Luvattu muutama koulutustilaisuus asiakaslähtöisyyden omaksumiseksi tuskin pystyy viranomaislähtöistä palvelukulttuuria muuttamaan kun EIT- tuomiotkaan eivät ole siihen pystyneet.

Lastensuojelun ja - psykiatrian ydinongelma on se, että työntekijä - ei asiakas- määrittää asiakkaan ongelman ja sen johdosta tehtävät toimenpiteet. 
Kun uupunut äiti menee hakemaan lastensuojelusta lastenhoitoapua, sosiaalityöntekijä usein sanelee hänen ongelmakseen puutteellisen vanhemmuuden ja määrää kotiin kaikesta kodinhoidollisesta avusta kieltäytyvät perhetyöntekijät, jotka tulevat kotiin kaksin kappalein kirjaamaan kasvatus- ja siisteyspuutteita ja uuvuttavat äitiä entisestään. 
Erityislapselleen neurologian testejä tai koulunkäyntiavustajaa hakeva vanhempi määrätään usein psykiatrisiin arviointeihin ja lapsen oireilu tulkitaan psykoanalyysin patologisoivasta perhekäsityksestä käsin. 
Psykiatriset tutkimukset ja huostaanoton jatkamispäätöksen saa myös jos erehtyy esittämään kritiikkiä tai vastustamaan harjoitettua sanelupolitiikkaa.


Lastensuojeluprosessissa asiakas jää usein (HuosTa- tutkimuksen mukaan jopa 85% lapsista ei saa tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta) vaille tarvitsemaansa apua ja hänen ongelmansa pahenee. Vaikka asiakas saisikin pyytämäänsä apua lastensuojelusta, se rajataan usein lainvastaisesti muutamaan kuukauteen. Sosiaalityöntekijä saattaa tinkiä muutamasta sadasta eurosta harkinnanvaraista toimeentulotukea mutta takaa sijaishuollon kumppaneilleen satojen tuhansien vuosittaisen tulonsiirron ilman valvonta-, tulosvastuu- tai verovelvoitteita. Asiakkaiden kanssa kumppanuussopimuksia ei solmita.
Sijaishuollon edunvalvonnasta ja omasta selustanvarmistelusta puuttumattomuussyytteitä vastaan on tullut ammatin keskeinen sisältö. Kaikesta kehittämisestä huolimatta sekä huostaanottojen että kiireellisten sijoitusten määrä onkin jälleen noussut kuusikkokaupungeissa. Tampereella kiireellisten sijoitusten määrä nousi peräti 30%. Vaikuttaa siltä, että sijoitusmääriä nostetaan SOTE:n alla tahallisesti isompien valtionosuuksien saamiseksi.


"Kehittämisestä" huolimatta ennalta ehkäisevien palvelujen osuus on jatkuvasti pienentynyt korjaaviin palveluihin verrattuna. Perheiden tarpeita vastaamattomat lastensuojelun perhepalvelut ja avohuollon tukitoimet tuottavat edelleenkin huostaanottoja, lastensuojelun arviointi on oikeusturvariski ja lastensuojelun asiakkuus estää avun saamisen.

Lastensuojelun ja perhepalveluiden ongelmat eivät johdu sosiaalityöntekijäpulasta vaan pirstaleisesta ja viranomaislähtöisestä palvelujärjestelmästä, johtamis- ja valvontapuutteista, sijaishuollon ahneudesta ja psykoanalyysin virheellisiin oletuksiin perustuvasta arviointi- ja häiriönmetsästyskulttuurista, joka on kyvytön kuulemaan ja kunnioittamaan asiakasta ja tekemään yhteistyötä tämän kanssa. Tilanne ei korjaannu sillä, että moniammatillisiin työryhmiin palkataan asiakkaita kuulemaan ja kunnioittamaan kykenemättömiä amatööripsykoanalyytikkoja varsinaisten lisäksi. 

Lastensuojelun kriisi ei helpotu myöskään uusilla perhekeskuksilla, kun sanelun ja ulossulkemisen politiikka jatkuu. Asiakasta ei auta se, että hän saa pakotettuja arviointeja ja ei- tarpeenmukaisia palveluja yhdeltä luukulta kun aiemmin ei- tarpeenmukaiset palvelut tarjoiltiin monelta eri luukulta.
45 % perhekeskuksista arvioi konkreettisen vanhempien vertaistuen ja auttamisen toteutuvan kohtalaisen huonosti. Reilu kolmannes (35 %) arvioi parisuhteen tukemiseen tarjottavan tuen toteutuvan sangen huonosti (THL, 2012, 55). 43 prosenttia perhekeskuksista arvioi lasten osallistumisen toiminnan suunnitteluun ja arviointiin toteutuvan huonosti tai melko huonosti (mt., 62). Vain joka neljäs (25 %) perhekeskuksista oli solminut kumppanuussopimuksen järjestön kanssa, vielä harvempi seurakunnan tai yksityisen toimijan kanssa. Kotipalvelu toteutui huonosti 31 %:ssa perhekeskuksia (THL, 2012, 75-77).

Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuoltopolitiikka on tehokasta ammatillista edunvalvontaa, jossa virkaeliitti ei luovu saavutetuista eduista. Organisaatiorakenteen keventäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että sen paremmin asiakkaiden , työntekijöiden kuin toistensa kanssa yhteistyöhön kykenemättömien ikipomojen väliin joudutaan palkkaamaan uusia pikkupomoja viestinviejiksi.
Viranomaisen vallankäytön suitsiminen on tähän mennessä ohitettu. Lastensuojelun moninaiset uudistukset ovat keskittyneet toteuttamaan kaikki sosiaaliviranomaisen toiveet. Tätä tietä kulkien on aikaansaatu nykyinen kriisi.

Asiantuntijuuden nousuhumalasta ei voi raitistua suoraan asiakaspalvelijaksi ilman moraalista inventaariota ja hyvittämistä. Utopististen palvelutavoitteiden ja säästöjen maalailun sijaan LAPE- hankkeessa pitäisi kartoittaa perheille aiheutetut vahingot, pyrkiä korjaamaan ja hyvittämään ne ja taata, ettei lisävahinkoja tule tai ettei lisävahingoista ainakaan palkita.
Lastensuojelun nykytilanteessa jo 0-tuloskin olisi edistystä. Asiakkaille riittäisi voimassaolevien lakien realisoituminen esim. toimivat peruspalvelut, mahdollisuus osallisuuteen ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja tae siitä, ettei asiantuntijuus- , moniammatillisuus- ja kehittämishypetyksellä aiheuteta heille samoja vanhoja lisähaittoja; pelolla ja pakolla hallintaa, nöyryytystä ja syrjäyttämistä omaa elämää koskevasta päätöksenteosta.
 

Peruspalvelujen leikkauksilla ja oikeusturvan unohtamisella asiakkaat on käytännössä suljettu tehokkaasti ulos hallituksen asiakasosallisuutta valheellisesti hehkuttavista uudistuksista
Sosiaalipalveluiden kehittämishankkeissa asiakasosallisuus ja kokemusasiantuntijatieto on usein typistynyt tokenismiin ja asiakkaiden kohteluun sosiaalityöntekijöiden ja tutkijoiden omissa meritoitumisprosesseissa hyödynnettävänä datavarastona ilman todellista osallisuutta palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa tai arvioinnissa. 

LAPE- ohjausryhmän puheenjohtaja, entinen lapsiasiavaltuutettu ja sopeutumiseläkeläinen Maria- Kaisa Aula on tiivistänyt LAPE- hankkeen tavoitteet seuraaviksi avainviesteiksi:


Tavoite 1: Perhekeskus-toimintamalli verkostoi lapsiperheiden palvelut toimivaksi kokonaisuudeksi
Todellisuus: Perhekeskus- toimintamalli verkostoi toimimattomat perhepalvelut arvioinnin ja valvonnan käyttöön
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekeskus-mita-siella-tehdaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paivi-sinko-metsa-vastaa-niinkuin-sinne-huudetaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-valeasiakkaat
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjenvastaista-kayttaa-resursseja-pelolla-perusteltuun-kyttaamiseen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kemiallinen-vakivalta-lastensuojelussa-tunnistusohjeet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-oudot-onnistumiset

Tavoite 2: Koulu ja oppilaitos tukevat lapsen ja nuoren hyvinvointia:" Lisäämme yhteisöllisyyttä ja ehkäisemme kiusaamista tukemalla tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä kaverisuhteita".
Todellisuus: Koulu ja oppilaitos vaarantavat nuoren hyvinvointia: Ei-toivottu yhteisöllisyys ja kiusaaminen lisääntyy.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/partalapset-turvallisuusuhkina-kouluissa-ja-sijaishuollossa-rasistileimaa-pelkaavat-viranomaiset-eivat-puutu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-lopetettava-hyssyttely-islamismin
tuottamista-ongelmista

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/takaa-lapsille-koulutus-lopeta-sijaishuollon-rahoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kotiopetus-on-tuloksellista-ja-turvallista-miksi-lastensuojelu-piinaa-kotikoululaisia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tunnetaidot-lastensuojelussa-julma-empatia-ja-kielletty-sympatia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tietoisuustaidot-lastensuojelussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/koulu-vastasi-koulukiusaamiseen-tehden-lastensuojeluilmoituksen-kiusatusta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tajua-mut-huoliliputuksen-huolestuttavia-tuloksia

Tavoite 3: Erityis- ja vaativimmat palvelut verkostoidaan paremmin keskenään ja tuodaan lähemmäs arkea sekä peruspalveluita: "Erityistason palvelut tekevät tiivistä yhteistyötä keskenään yli sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä opetustoimen rajojen. Lastensuojelussa monitoimijaisuus ja perheterapeuttinen osaaminen vahvistuvat. Sijaishuollon valvonta yhdenmukaistuu".

Todellisuus: Häiriönmetsästysverkosto tiivistyy ja epätieteellinen huostaanottoja lisäävä arviointi liitetään osaksi peruspalveluja.
Moniammatillinen yhteistyö hävittää palveluista niin vuorovaikutuksen kuin vastuun.
Psykoanalyyttinen perheterapeuttinen puoskarointi vahvistuu ja lisää sijoituksia.
Sijaishuollon valvonta jätetään retuperälle toimijoiden omavalvonnan varaan.

Lue lisää:

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hackneyn-malli-voi-lisata-lastensuojelun-kustannuksia-ja-oikeusturvaongelmia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-sadistinen-kiristys
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pysyvan-huostaanoton-sijaan-kotiutus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lahisuhdevakivallan-selvitys-ja-hoito-ei-toimi-lastensuojelussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hupipornoa-mehilaisen-lastensuojelulaitoksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/julkinen-terveydenhuolto-kayttaa-lastensuojelulla-uhkailua-vallankayton-valineena
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ehkaisevaa-paihdetyota-vai-moraalista-paniikkia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-ystavat-ry-perheiden-oikeusturvaongelmien-kehittajana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/laakarin-ja-sosiaalityontekijan-moninakokulmainen-yhteistyo-tapausesimerkki
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopion-mielipuolinen-sijoitusperuste-kotiavun-tarve

Tavoite 4: Toimintakulttuuri uudistuu lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuvaksi myös hallinnossa ja päätöksenteossa: "Hyödynnämme uutta tietoa lasten hyvinvoinnista ja kustannuksista sekä opimme lasten kokemuksista".
Todellisuus: Toimintakulttuuri torjuu epämieluisan tutkimus- ja kokemusasiantuntijatiedon ja pitäytyy sijaishuollon edunvalvonnassa.
Päättäjät torjuvat tutkimustiedon ja lasten kuulemisen ja toistavat aiemmat virheet.
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paattajat-eivat-halua-tutkimustietoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mll-lapset-eivat-koe-saavansa-apua-ammattiauttajilta

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaitos-lapsen-oikeudet-eivat-tule-huomioiduksi-oikeuskasittelyissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-lastensuojelu-fabrikoi-asiakirjoja-lastensuojeluilmoitukset-lisaantyivat-40
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sote-uudistus-korruptoitunut-jo-suunnitteluvaiheessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-karu-tila-vaatii-jarkevia-investointeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella


Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles