Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Lastensuojelululaitoksen ohjaajaa teininä puukottaneelle vankeutta

$
0
0
Picture
Tammikuussa 2017 Tampereella lastensuojelulaitoksen ohjaajaan kohdistetussa väkivaltateossa on Pirkanmaan käräjäoikeus antanut tuomionsa. 
Tekotilanteessa 17-vuotias tyttö on käräjäoikeuden mukaan syyllistynyt henkeä vaarantavaan puukotukseen. Mielentilatutkimus osoitti oikeudelle tytön olleen tekohetkellä osittain kyvytön ymmärtämään tekoaan eli alentuneesti syyntakeinen.

Käräjäoikeus tuomitsi tytön kahden vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen tapon yrityksestä sekä aiemmasta pahoinpitelystä. 

Väkivaltateon kohde on noin 50-vuotias mies.

Hän joutui sairaalahoitoon, joskin poliisin antamien tietojen mukaan hänen tilansa saatiin pian vakaaksi.
Teko tapahtui 10. tammikuuta jälkeen iltakello seitsemän.

Tyttö oli paennut Pirkanmaalla sijaitsevasta lastensuojelun sijoituslaitoksesta aiemmin samaisena päivänä yksityisasuntoon Tampereen Hervantaan, josta hänet koetettiin noutaa takaisin sosiaalihuollon piiriin hatkaltaan.

Tyttö otettiin kiinni tapahtumapaikalta ja hänet vangittiin 12.1. Tampereen käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin tapon yrityksestä.

Oikeus myös tuomitsi avunannosta puolentoista vuoden vankeuteen nuoren miehen, joka antoi tytölle veitsen.

Olosuhteet vaikuttavat käytökseemme

Turun yliopiston psykiatrian professori Jyrki Korkeila kertoi YLE:lle 23.9.2017 mikä saa ihmisen toimimaan toista satuttaen ja toi esille, että meissä kaikissa on tähän mahdollisuus. 

"Myös keskivertoihmisen toiminnassa voi ilmetä sadistisia piirteitä, jos olosuhteet ovat otolliset. Olosuhteet, joissa on jyrkkä valta-asema, provosoivat käyttäytymistä, joka ei ole asianomaisille luonteenomaista," sanoo professori Jyrki Korkeila.

Tällaisia olosuhteita voi hänen mukaansa syntyä esimerkiksi suljetuissa laitoksissa, kuten vankiloissa.
Lokakuun liike tahtoo muistuttaa lastensuojelun kasvattilapsia, ettei mikään vastaanottamanne kohtelu, mikään rakenteellisen väkivallan muoto, oikeuta teitä maamme lakien edessä vastaamaan kokemaanne väkivaltaan väkivalloin. Väkivalta ei saisi synnyttää väkivaltaa, vaikka se näin tutkitusti toteutuu sosiaalisissa suhteissa väkivallan kierteenä. Älkää antako siis kenenkään yllyttää teitä väkivaltatekoihin. Toimituksemme pyytää teitä nuoria tulevaisuutemme rakennuspilareita malttamaan mielenne erityisesti itsenne ja läheistenne vuoksi, sillä tunnetilassa tehtyä tekoanne te ette kykene peruuttamaan ja sen seuraukset voivat olla monin kerroin haastavammat teille, kuin ne haavat, jotka lastensuojelulaitokset teihin jättävät.

Lokakuun liike kannustaa tyttöä, joka joutuu kantamaan seuraukset teostaan, ottamaan vastaan kaikki mahdollinen ammatillisesti pätevä väkivaltatyön tuki, jota hänelle tarjotaan ja pyytämään tätä mahdollisimman paljon itselleen. Laadukas terapia voi auttaa traumojen käsittelyssä ja tätä kautta uuden alun luomisessa jopa niin, ettei mennyt pääse vaikuttamaan voimallisesti koko elämänkaareen. Tämä luonnollisesti vaatii nuorelta itseltään paljon työskentelyä muutoksen eteen. Lokakuun liike neuvoo käyttämään tuon ajan viisaasti leväten, rauhoittuen ja opiskellen.

Toimituksemme tahtoo osoittaa myötätuntoa tyttöä kohtaan, vaikka ei hyväksy väkivaltaa ratkaisuna. Tuolla nuorella naisen alulla on vielä toivottavasti mahdollisuus löytää reitti, josta voi olla paljon apua kaikille lastensuojelun lapsille, jos hän saa hyvän tutkivan tuen sinä aikana kun suorittaa seuraamuksia rikoksistaan. Ensisijaisen tärkeää tytölle olisi saada luoda johonkuhun luottamussuhde, joka todella välittää hänestä ja saada hiljalleen kokemus osallisuudesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Tärkeintä olisi selvittää, mikä kaikki johti tuohon tekoon, jotta tulevassa lapsia tukevat tahot voisivat estää tekojen toteutumiset tehokkaalla ennakoivalla ja ehkäisevällä vaikuttamistyöllään niin ettei yksikään lapsi koe itseään niin uhatuksia ja rajoitetuksi, että kokee tarvetta hyökätä näin rajusti ihmiselämää vastaan.

Lokakuun liike toivoo, että väkivaltateon uhri kykenee antamaan tytölle anteeksi ja osoittamaan tyttöä kohtaan myötätuntoa, sillä tuo tyttö on kuitenkin nuoruudessaan kokemustensa uhri reagoidessaan elämässään elämäänsä niin kuin meni reagoimaan. Teostaan huolimatta hän on yhä yhteiskuntamme tuen arvoinen ja tarvitsee meitä.


Lähde:
Teinitytölle vankeustuomio lastensuojelulaitoksen ohjaajan puukotuksesta (YLE 19.9.2017):
https://yle.fi/uutiset/3-9840672

Psykiatrian professori: Sadistiset piirteet tulevat jokaisessa esiin, jos olosuhteet ovat otolliset (YLE - 23.9.2017):
https://yle.fi/uutiset/3-9844257


Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles