Lisää huonoja käytäntöjä
Tarja Heinon ja Emilia Säleksen Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelman perhehoitoa mallintava työpaperi Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito -Kohti perhehoidon laadun vahvistamista on päältä kaunis mutta sisältä silkko leipomus.
Epäselväksi jää keitä ovat perhehoitoa käyttävät lapset ja perheet ja mitkä heidän tarpeensa ovat. Kaikkiin ja kaikkien tarpeisiin ei myöskään riitä raha. Onko tarkoitus vastata ensisijaisesti sijaisperheiden, kantaväestön asiakasperheiden vai maahanmuuttajaperheiden tarpeisiin?
Perustuvatko yksilölliset tarpeet lastensuojelun työntekijöiden tarinallistettuun huoleen vai perheenjäsenten omiin ilmoituksiin?
Häiritsevää on että mallinnuksen johtopäätökset ja toimintasuositukset vedetään sen pohjalta miten asioiden tulisi olla- ei sen pohjalta, miten asiat ovat. Perhehoidon lobbarit toimivat jälleen futuurikauppiaina vaikka aiemmatkin futuurit ovat jääneet lunastamatta.
Oppaassa ei käsitellä hallitsematonta maahanmuuttoa, joka on taannut kasvavan asiakasvirran niin ryhmäkodeille kuin sijaisperheille. Turvapaikanhakijoiden osuus lastensuojelun asiakkaista on kasvanut näkyvästi mutta tarkkoja lukuja ilmiöstä ei ole saatavilla. Ryhmäkodin johtaja voi sosiaalityöntekijää ja lasta muodollisesti kuultuaan päättää lähes ilmoitusasiana lapsen siirtymisestä perhehoitoon. Tämä mahdollistaa turvapaikanhakijalasten jäämisen lastensuojelun pitkäaikaisasiakkaiksi.
Lapsiasiavaltuutetun mielestä turvapaikanhakijalasten sijoittamisissa ja siirroissa on yhteyttä huutolaishistoriaan, jossa lapset asetettiin valintajonoon. Jaetaanko kansan jälkeen myös perhehoitomarkkinat kahtia sosiaalityöntekijöiden suosikkisijaisperheiden saadessa parhaat päältä ja maahanmuuttajasijaisperheiden saadessa loput?
Miten radikalisoituneen islamistinuoren integraatiota mahtaa edistää sijoittaminen saman uskonnon ja kulttuuritaustan omaavaan maahanmuuttajasijaisperheeseen?
Islamismin tuottamia ongelmia ja traumoja ei tutkimuksessa käsitellä, vaikka lähes kaikki yksin maahan saapuneet turvapaikanhakijalapset tulevat islamismin hallitsemista maista: Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Alaikäisenä yksin Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille tehtävien ikätestien määrä on romahtanut.
Kun nuorista ei enää saa rahaa, heidät viskataan vastaanottokeskuksiin tai kadulle radikalisoitumaan entisestään. Viimeistään Turun terroristi-iskun pitäisi todistaa, että kaikki ”lapset” eivät ole lapsia saati rauhanlähettiläitä.
Jätetäänkö sijaishuollossa ikätestejä tarkoituksella tekemättä, jotta sijaisperhe/ ryhmäkoti/ edustaja pääsee rahastamaan alaikäisiksi tekeytyvillä turvapaikanhakijamiehillä turvapaikanhakijalasten määrän romahdettua? Kuinka monta aikuista miestä asuu sijaisperheissä ja ryhmäkodeissa tällä hetkellä?
Miten perhehoidossa on ajateltu suojata samoissa luokkahuoneissa/sijaisperheissä/perhekodeissa oleilevat lapset ala-ikäisiksi tekeytyviltä aikuisilta miehiltä?
Englannissa jotkut sijaisvanhemmat ovat yllättyneet, kun heidän alaikäiset sijoitettunsa ovat ikätesteissä paljastuneet täysikasvuisiksi miehiksi, joilla on sotilaskoulutus ja yhteyksiä islamisteihin.
Olisiko turvapaikkarallin ja sijoitusbisneksen rahoittamisen sijaan viisaampaa ja lapsen edun mukaisempaa suunnata varat veroparatiisien sulkemiseen, äärimmäisen köyhyyden poistamiseen, ruohonjuuritason järjestöjen kehitysapuun, mikrolainoihin, kehitysmaiden ongelmat tunnistaviin kauppajärjestelyihin, infrastruktuurin kehittämiseen ja perheiden auttamiseen lähtömaassa tai sen lähellä?
Kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen lastensuojelun valikoivasta "tutkimustiedosta" ja poliittisesta korrektiudesta, kaksinaismoralismista ja riittävän vanhemmuuden työntekijäkohtaisesti ja asiakkaiden etnisyyden, suhteiden ja varallisuuden mukaan vaihtuvista standardeista. Eikö viimein perhehoidossakin olisi aika omaksua näyttöön perustuvat käytännöt ja riippumaton tutkimustieto ali- ja ylireagointiin perustuvien sijoitusten ennaltaehkäisemiseksi ja tosiseikkaselvittelyn mahdollistamiseksi?
Ylikansoitetun perhehoidon laitostumista pelkäävä mallinnustyöryhmä korostaa sitä, että perhekodista puhuttaessa tulee edellyttää, että perhehoitajat asuvat samassa kodissa hoidettavien kanssa ja että ammatillisessa perhekodissa saa olla samanaikaisesti hoidettavana enintään seitsemän lasta tietäen varsin hyvin että perhehoitajat kiertävät asetusta asumalla itse paremmissa kiinteistöissään käyden vain nukkumassa B-talojensa sijoitettujen kanssa ja ammatilliset perhehodit hankkimalla sisarussarjoja. Ns. ammatillisista perhekodeista puuttuu usein ammatillinen henkilökunta ja perhehoitajan lomapäivän varmistaminen on syy estää sijoitettujen kotilomat.
Idealistiset suositukset peittävät näkyvistä perhehoidon todellisen tilan. Mallinnus sisältää loputtomasti paikoittain satuiluksi yltyviä tavoitetiloja, tulisi - pitäisi puhetta ja kivaa kaikille. Niitä voi pudotella huoletta sillä mallinnuksen tavoite ei olekaan toimia mallina tai ohjeena vaan hakea konsensusta better mother- oletukselle perustuviin toimintakäytäntöihin, joista on vallinnut tunkkainen yksimielisyys jo sata vuotta.
Kyse on siis retoriikasta.
Työryhmä ei tunnista, kuinka paljon perhehoidon rakenteissa piilee sijoitettujen hyvinvointia ja oikeusturvaa vaarantavia ja väärinkäytökset mahdollistavia käytäntöjä (mm. kirjaus-, korvaus-, kuulemis-, lomapäivä-, odotusaika-, oikeudenkäyttö- ja perheiden valikointi-, valmennus- ja valvontakäytännöt.)
Perhehoidon edunvalvonta on vahvasti läsnä. Saavutetuista eduista ei haluta luopua vaan kaikkea kivaa pitää saada lisää. Psykoanalyysin harhaoppeja, mielipiteisiin perustuvia huonoja käytäntöjä , epätieteellisiä arviointeja ja työmenetelmiä tai laittomia menettelytapoja ei haluta hylätä vaan vahvistaa uusien psykoanalyysin harhaoppien, sosiaalityön lisävirkojen(omat vastuusosiaalityöntekijät perhehoitajille), perheterapeuttien, psykologien, perhehoidon moniammatillisen tiimin, oheishuoltajuuksien ja lastensuojelun asiantuntijaryhmän avulla. Vastuu lasten hyvinvoinnista ja kasvuolosuhteista halutaan siirtää moniammatillisille työryhmille eli hävittää.
Mikäli suunnitellut lisävirat ja muut lisäresurssit toteutuvat luvassa on tähtien sota. Lapsen edusta tulee egojen temmellyskenttä, jossa psykoanalyyttisen orientaation omaksuneet asiantuntijat kilpailevat siitä kuka määrittää lapset traumaisiksi kiintymyssuhdevaurioisiksi ja vanhemmat oheishuoltajuutta ja yhteydenpitorajoituksia tarvitseviksi pahan perimän periyttäjiksi nopeimmin.
Tarja Heinon ja Emilia Säleksen Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelman perhehoitoa mallintava työpaperi Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito -Kohti perhehoidon laadun vahvistamista on päältä kaunis mutta sisältä silkko leipomus.
Epäselväksi jää keitä ovat perhehoitoa käyttävät lapset ja perheet ja mitkä heidän tarpeensa ovat. Kaikkiin ja kaikkien tarpeisiin ei myöskään riitä raha. Onko tarkoitus vastata ensisijaisesti sijaisperheiden, kantaväestön asiakasperheiden vai maahanmuuttajaperheiden tarpeisiin?
Perustuvatko yksilölliset tarpeet lastensuojelun työntekijöiden tarinallistettuun huoleen vai perheenjäsenten omiin ilmoituksiin?
Häiritsevää on että mallinnuksen johtopäätökset ja toimintasuositukset vedetään sen pohjalta miten asioiden tulisi olla- ei sen pohjalta, miten asiat ovat. Perhehoidon lobbarit toimivat jälleen futuurikauppiaina vaikka aiemmatkin futuurit ovat jääneet lunastamatta.
Oppaassa ei käsitellä hallitsematonta maahanmuuttoa, joka on taannut kasvavan asiakasvirran niin ryhmäkodeille kuin sijaisperheille. Turvapaikanhakijoiden osuus lastensuojelun asiakkaista on kasvanut näkyvästi mutta tarkkoja lukuja ilmiöstä ei ole saatavilla. Ryhmäkodin johtaja voi sosiaalityöntekijää ja lasta muodollisesti kuultuaan päättää lähes ilmoitusasiana lapsen siirtymisestä perhehoitoon. Tämä mahdollistaa turvapaikanhakijalasten jäämisen lastensuojelun pitkäaikaisasiakkaiksi.
Lapsiasiavaltuutetun mielestä turvapaikanhakijalasten sijoittamisissa ja siirroissa on yhteyttä huutolaishistoriaan, jossa lapset asetettiin valintajonoon. Jaetaanko kansan jälkeen myös perhehoitomarkkinat kahtia sosiaalityöntekijöiden suosikkisijaisperheiden saadessa parhaat päältä ja maahanmuuttajasijaisperheiden saadessa loput?
Miten radikalisoituneen islamistinuoren integraatiota mahtaa edistää sijoittaminen saman uskonnon ja kulttuuritaustan omaavaan maahanmuuttajasijaisperheeseen?
Islamismin tuottamia ongelmia ja traumoja ei tutkimuksessa käsitellä, vaikka lähes kaikki yksin maahan saapuneet turvapaikanhakijalapset tulevat islamismin hallitsemista maista: Afganistanista, Irakista ja Somaliasta. Alaikäisenä yksin Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille tehtävien ikätestien määrä on romahtanut.
Kun nuorista ei enää saa rahaa, heidät viskataan vastaanottokeskuksiin tai kadulle radikalisoitumaan entisestään. Viimeistään Turun terroristi-iskun pitäisi todistaa, että kaikki ”lapset” eivät ole lapsia saati rauhanlähettiläitä.
Jätetäänkö sijaishuollossa ikätestejä tarkoituksella tekemättä, jotta sijaisperhe/ ryhmäkoti/ edustaja pääsee rahastamaan alaikäisiksi tekeytyvillä turvapaikanhakijamiehillä turvapaikanhakijalasten määrän romahdettua? Kuinka monta aikuista miestä asuu sijaisperheissä ja ryhmäkodeissa tällä hetkellä?
Miten perhehoidossa on ajateltu suojata samoissa luokkahuoneissa/sijaisperheissä/perhekodeissa oleilevat lapset ala-ikäisiksi tekeytyviltä aikuisilta miehiltä?
Englannissa jotkut sijaisvanhemmat ovat yllättyneet, kun heidän alaikäiset sijoitettunsa ovat ikätesteissä paljastuneet täysikasvuisiksi miehiksi, joilla on sotilaskoulutus ja yhteyksiä islamisteihin.
Olisiko turvapaikkarallin ja sijoitusbisneksen rahoittamisen sijaan viisaampaa ja lapsen edun mukaisempaa suunnata varat veroparatiisien sulkemiseen, äärimmäisen köyhyyden poistamiseen, ruohonjuuritason järjestöjen kehitysapuun, mikrolainoihin, kehitysmaiden ongelmat tunnistaviin kauppajärjestelyihin, infrastruktuurin kehittämiseen ja perheiden auttamiseen lähtömaassa tai sen lähellä?
Kansalaiset ovat saaneet tarpeekseen lastensuojelun valikoivasta "tutkimustiedosta" ja poliittisesta korrektiudesta, kaksinaismoralismista ja riittävän vanhemmuuden työntekijäkohtaisesti ja asiakkaiden etnisyyden, suhteiden ja varallisuuden mukaan vaihtuvista standardeista. Eikö viimein perhehoidossakin olisi aika omaksua näyttöön perustuvat käytännöt ja riippumaton tutkimustieto ali- ja ylireagointiin perustuvien sijoitusten ennaltaehkäisemiseksi ja tosiseikkaselvittelyn mahdollistamiseksi?
Ylikansoitetun perhehoidon laitostumista pelkäävä mallinnustyöryhmä korostaa sitä, että perhekodista puhuttaessa tulee edellyttää, että perhehoitajat asuvat samassa kodissa hoidettavien kanssa ja että ammatillisessa perhekodissa saa olla samanaikaisesti hoidettavana enintään seitsemän lasta tietäen varsin hyvin että perhehoitajat kiertävät asetusta asumalla itse paremmissa kiinteistöissään käyden vain nukkumassa B-talojensa sijoitettujen kanssa ja ammatilliset perhehodit hankkimalla sisarussarjoja. Ns. ammatillisista perhekodeista puuttuu usein ammatillinen henkilökunta ja perhehoitajan lomapäivän varmistaminen on syy estää sijoitettujen kotilomat.
Idealistiset suositukset peittävät näkyvistä perhehoidon todellisen tilan. Mallinnus sisältää loputtomasti paikoittain satuiluksi yltyviä tavoitetiloja, tulisi - pitäisi puhetta ja kivaa kaikille. Niitä voi pudotella huoletta sillä mallinnuksen tavoite ei olekaan toimia mallina tai ohjeena vaan hakea konsensusta better mother- oletukselle perustuviin toimintakäytäntöihin, joista on vallinnut tunkkainen yksimielisyys jo sata vuotta.
Kyse on siis retoriikasta.
Työryhmä ei tunnista, kuinka paljon perhehoidon rakenteissa piilee sijoitettujen hyvinvointia ja oikeusturvaa vaarantavia ja väärinkäytökset mahdollistavia käytäntöjä (mm. kirjaus-, korvaus-, kuulemis-, lomapäivä-, odotusaika-, oikeudenkäyttö- ja perheiden valikointi-, valmennus- ja valvontakäytännöt.)
Perhehoidon edunvalvonta on vahvasti läsnä. Saavutetuista eduista ei haluta luopua vaan kaikkea kivaa pitää saada lisää. Psykoanalyysin harhaoppeja, mielipiteisiin perustuvia huonoja käytäntöjä , epätieteellisiä arviointeja ja työmenetelmiä tai laittomia menettelytapoja ei haluta hylätä vaan vahvistaa uusien psykoanalyysin harhaoppien, sosiaalityön lisävirkojen(omat vastuusosiaalityöntekijät perhehoitajille), perheterapeuttien, psykologien, perhehoidon moniammatillisen tiimin, oheishuoltajuuksien ja lastensuojelun asiantuntijaryhmän avulla. Vastuu lasten hyvinvoinnista ja kasvuolosuhteista halutaan siirtää moniammatillisille työryhmille eli hävittää.
Mikäli suunnitellut lisävirat ja muut lisäresurssit toteutuvat luvassa on tähtien sota. Lapsen edusta tulee egojen temmellyskenttä, jossa psykoanalyyttisen orientaation omaksuneet asiantuntijat kilpailevat siitä kuka määrittää lapset traumaisiksi kiintymyssuhdevaurioisiksi ja vanhemmat oheishuoltajuutta ja yhteydenpitorajoituksia tarvitseviksi pahan perimän periyttäjiksi nopeimmin.
Sijaisperheiden valvonta ja valikointi retuperällä
Lastensuojelussa tehdään turhan hätiköityjä ja isoja ratkaisuja, että sellaisia, joissa annetaan esimerkiksi väkivallan perheissä jatkua kulttuuriin vedoten ( Niekka, 2010, 8). Sijaishuoltoselvityksestä ja viimeaikaisista katastrofeista huolimatta perhehoidon valvonta aiotaan jättää ennakollisen ja omavalvonnan varaan eli retuperälle.
Mallinnustyöryhmä tietää, että ammatillisia perhekoteja ja sijaisperheitä on monenlaisia, eikä kokonaisuudesta ole valtakunnallista tietoa yksiköiden määrän, ”hoitopaikkojen”, vuosittain hoidossa olleiden määrän, sijoitussyiden, menettelytapojen oikeellisuuden, kustannusten tai hoidon olosuhteiden tai tulosten osalta. Silti sijaishuoltopaikkoja ei haluta rekisteriin, josta voisi tarkistaa esim. saadut huomautukset.
Myös sijaisperheiden valikointi jätettäneen feissauksen ja 24:n tunnin PRIDE- pikakurssitusten varaan. Mallinnustyöryhmän mukaan tärkeimmiksi perhehoitokiinnostusta ennakoiviksi asioiksi osoittautuivat hakijan ystävien sosiaalinen tuki, myönteisyys, ongelmanratkaisuorientaatio ja ymmärrys lapsen tunteista. Nämä ominaisuudet löytynevät myös pedofiilirinkien pitäjiltä.
Toimeksiantosuhteisten perhekotien määrä on lisääntynyt 730 kodilla vuodesta 2007 vuoteen 2014, jolloin vuoden viimeisenä päivänä oli toiminnassa 4 290 perhekotia. Perhehoidossa oli 7 109 lasta ja nuorta vuonna 2015 (40 % sijoitetuista lapsista), ja ammatillisessa perhehoidossa oli 2 074 lasta ja nuorta (12 %), eli yhteensä 9 183 lasta.
Sijoituksia ei tutkitusti ohjaa lapsen vaan sosiaalityöntekijän, perhehoitajan ja kunnan tarve; se mitä paikkoja on vapaana, mitä sijaishuollon palveluja kunnan käytössä on sekä miten laitospaikkoja tarjotaan.
Sijoitukset tehdään usein epäoikeudenmukaisilla /lainvastaisilla menettelytavoilla lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita ja läheissuhteita huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan sijaishuoltoon liian kauaksi kotoa ilman pyrkimystä perheiden jälleenyhdistämiseen tai sijoitetun terveydenhoidon ja koulutuksen varmistamiseen (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013; Ikonen 2013: Syvälä 2013).
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella riittämättömältä. Kaikki sijaisperheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010). Jos kantaväestönkään sijaisperheitä ei saada valvottua, miten valvonta mahtaa onnistua maahanmuuttajasijaisperheiden kohdalla?
On vaikeaa , ellei mahdotonta nähdä miten YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen syrjimättömyys, lapsen
edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen toteutuvat nykyisessä perhehoidossa.
Lastensuojelussa tehdään turhan hätiköityjä ja isoja ratkaisuja, että sellaisia, joissa annetaan esimerkiksi väkivallan perheissä jatkua kulttuuriin vedoten ( Niekka, 2010, 8). Sijaishuoltoselvityksestä ja viimeaikaisista katastrofeista huolimatta perhehoidon valvonta aiotaan jättää ennakollisen ja omavalvonnan varaan eli retuperälle.
Mallinnustyöryhmä tietää, että ammatillisia perhekoteja ja sijaisperheitä on monenlaisia, eikä kokonaisuudesta ole valtakunnallista tietoa yksiköiden määrän, ”hoitopaikkojen”, vuosittain hoidossa olleiden määrän, sijoitussyiden, menettelytapojen oikeellisuuden, kustannusten tai hoidon olosuhteiden tai tulosten osalta. Silti sijaishuoltopaikkoja ei haluta rekisteriin, josta voisi tarkistaa esim. saadut huomautukset.
Myös sijaisperheiden valikointi jätettäneen feissauksen ja 24:n tunnin PRIDE- pikakurssitusten varaan. Mallinnustyöryhmän mukaan tärkeimmiksi perhehoitokiinnostusta ennakoiviksi asioiksi osoittautuivat hakijan ystävien sosiaalinen tuki, myönteisyys, ongelmanratkaisuorientaatio ja ymmärrys lapsen tunteista. Nämä ominaisuudet löytynevät myös pedofiilirinkien pitäjiltä.
Toimeksiantosuhteisten perhekotien määrä on lisääntynyt 730 kodilla vuodesta 2007 vuoteen 2014, jolloin vuoden viimeisenä päivänä oli toiminnassa 4 290 perhekotia. Perhehoidossa oli 7 109 lasta ja nuorta vuonna 2015 (40 % sijoitetuista lapsista), ja ammatillisessa perhehoidossa oli 2 074 lasta ja nuorta (12 %), eli yhteensä 9 183 lasta.
Sijoituksia ei tutkitusti ohjaa lapsen vaan sosiaalityöntekijän, perhehoitajan ja kunnan tarve; se mitä paikkoja on vapaana, mitä sijaishuollon palveluja kunnan käytössä on sekä miten laitospaikkoja tarjotaan.
Sijoitukset tehdään usein epäoikeudenmukaisilla /lainvastaisilla menettelytavoilla lasta ja perheitä kuulematta, lapsen tarpeita ja läheissuhteita huomioimatta lapsen etua ja tarpeita vastaamattomaan ja pysyvyyttä tarjoamattomaan sijaishuoltoon liian kauaksi kotoa ilman pyrkimystä perheiden jälleenyhdistämiseen tai sijoitetun terveydenhoidon ja koulutuksen varmistamiseen (Hiitola 2009; Pösö& Puustinen- Korhonen 2010; LSKL 2011;VTV 2012; LSKL 2013; Ikonen 2013: Syvälä 2013).
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella riittämättömältä. Kaikki sijaisperheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010). Jos kantaväestönkään sijaisperheitä ei saada valvottua, miten valvonta mahtaa onnistua maahanmuuttajasijaisperheiden kohdalla?
On vaikeaa , ellei mahdotonta nähdä miten YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen syrjimättömyys, lapsen
edun huomioiminen, oikeus elämään ja kehittymiseen sekä lapsen näkemysten kunnioittaminen toteutuvat nykyisessä perhehoidossa.
Ammatillinen edunvalvonta ja lapsen etu- diskurssi jyrää perheiden suojan ja lasten edun
Sijaishuollon imagonkiillotusta ja myönteistä markkinointia ajavassa mallinnuksessa väitetään, että Suomen perhehoitolaki käytäntöineen olisi linjassa YK:n suositusten kanssa vaikka YK:n sijaishuoltoa koskevat ohjeet kehottavat minimoimaan sijaishuollon käyttöä tukemalla vanhempia lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Suomi on saanut EIT:lta lukuisia tuomioita lasten huostaanotoissa. Tuomiot tarkoittavat, että hallintotuomioistuimet ovat ylintä astetta, eli korkeinta hallinto-oikeutta myöten hyväksyneet viranomaisten ihmisoikeusloukkaukset. Perhehoidossa perheen suojaa ei usein huomioida lainkaan, vaan sen sijaan painotetaan viranomaistulkintaista lapsen etua, jolla argumentoidaan sekä lapsen että tämän vanhempien näkemyksiä ja etua vastaan.
Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että Lasten oikeuksien sopimus korostavat vahvasti sitä, että ihmisillä on oikeus perheeseen ja että perheitä ei saa viranomaisten toimesta pyrkiä hajottamaan. Suomessa on kuitenkin vallitsevana näkemyksenä lastensuojelussa, että perheellä sinänsä ei ole mitään erityistä arvoa suhteessa lapsen etuun. Perhe on vain yksi sopimus muiden joukossa ja sopimus pitää purkaa, mikäli perhe ei vastaa sosiaalityöntekijän käsitystä ja ihanteita normaalista.
Mallinnuksessa samoin kuin lastensuojelussa unohdetaan perheen suojan lisäksi huostaanoton luonne väliaikaisena ja viimesijaisena perheen jälleenyhdistämiseen tähtäävänä toimenpiteenä , jonka tekemiseksi huostaanottokriteereiden tulee olla voimassa yhtä aikaa. Myös lakisääteinen perhehoidon lapsen edun mukaisuuden selvittäminen jää vain tavoitetilaksi.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että ei ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumisella. Lastensuojelun virkamiehet myös kieltäytyvät usein yhteistyöstä perheen kanssa tai neuvottelut ovat pelkkä muodollisuus, jonka lopputulos on ennakkoon päätetty.
Mallinnustyöryhmässä sijoitettujen lakisääteistä yhteydenpitoa vanhempiin ei haluta edistää vaan yhteydenpidon ehtona nähdään perhehoitajan(sijaisvanhemmat) määrittelemät laadukkuuden kriteerit ja niihin liitettävä ammatillinen interventio.
Perhehoidon edunvalvojat tuntuvat haluavan, että vanhempien yhteydenpidon suhteen laatu korvaisi määrän. Ilmeisesti Tapiolan SOS-Lapsikylässä kerran vuodessa järjestettävä kyläpäivä on sitä laatua ja tapaamistiheyttä, joka sopii perhehoitajille. Omassa ja muiden asiantuntijoiden yhteydenpidossa lapsiin perhehoidon edunvalvojat taas haluavat pysyä vanhassa määrä korvaa laadun- käytännössään.
Perhehoidon lakimuutosten myötä lasten yhteydenpito vanhempiinsa on entisestäänkin vaikeutunut.
Lapsen vilauttaminen vanhemmilleen kerran kuussa kahden tunnin ajan ei ole lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavaa perhehoitoa.
Sijaishuollon imagonkiillotusta ja myönteistä markkinointia ajavassa mallinnuksessa väitetään, että Suomen perhehoitolaki käytäntöineen olisi linjassa YK:n suositusten kanssa vaikka YK:n sijaishuoltoa koskevat ohjeet kehottavat minimoimaan sijaishuollon käyttöä tukemalla vanhempia lapsen hoidossa ja kasvatuksessa. Suomi on saanut EIT:lta lukuisia tuomioita lasten huostaanotoissa. Tuomiot tarkoittavat, että hallintotuomioistuimet ovat ylintä astetta, eli korkeinta hallinto-oikeutta myöten hyväksyneet viranomaisten ihmisoikeusloukkaukset. Perhehoidossa perheen suojaa ei usein huomioida lainkaan, vaan sen sijaan painotetaan viranomaistulkintaista lapsen etua, jolla argumentoidaan sekä lapsen että tämän vanhempien näkemyksiä ja etua vastaan.
Sekä Euroopan ihmisoikeussopimus että Lasten oikeuksien sopimus korostavat vahvasti sitä, että ihmisillä on oikeus perheeseen ja että perheitä ei saa viranomaisten toimesta pyrkiä hajottamaan. Suomessa on kuitenkin vallitsevana näkemyksenä lastensuojelussa, että perheellä sinänsä ei ole mitään erityistä arvoa suhteessa lapsen etuun. Perhe on vain yksi sopimus muiden joukossa ja sopimus pitää purkaa, mikäli perhe ei vastaa sosiaalityöntekijän käsitystä ja ihanteita normaalista.
Mallinnuksessa samoin kuin lastensuojelussa unohdetaan perheen suojan lisäksi huostaanoton luonne väliaikaisena ja viimesijaisena perheen jälleenyhdistämiseen tähtäävänä toimenpiteenä , jonka tekemiseksi huostaanottokriteereiden tulee olla voimassa yhtä aikaa. Myös lakisääteinen perhehoidon lapsen edun mukaisuuden selvittäminen jää vain tavoitetilaksi.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo, että ei ole yhdessäkään lastensuojelujutussa havainnut, että siinä olisi tehty asianmukaista ja objektiivista arviota lapsen tilanteesta ja pohdittu huostaanoton seurauksia verrattuna siihen tilanteeseen, että asiat hoidetaan lievemmällä puuttumisella. Lastensuojelun virkamiehet myös kieltäytyvät usein yhteistyöstä perheen kanssa tai neuvottelut ovat pelkkä muodollisuus, jonka lopputulos on ennakkoon päätetty.
Mallinnustyöryhmässä sijoitettujen lakisääteistä yhteydenpitoa vanhempiin ei haluta edistää vaan yhteydenpidon ehtona nähdään perhehoitajan(sijaisvanhemmat) määrittelemät laadukkuuden kriteerit ja niihin liitettävä ammatillinen interventio.
Perhehoidon edunvalvojat tuntuvat haluavan, että vanhempien yhteydenpidon suhteen laatu korvaisi määrän. Ilmeisesti Tapiolan SOS-Lapsikylässä kerran vuodessa järjestettävä kyläpäivä on sitä laatua ja tapaamistiheyttä, joka sopii perhehoitajille. Omassa ja muiden asiantuntijoiden yhteydenpidossa lapsiin perhehoidon edunvalvojat taas haluavat pysyä vanhassa määrä korvaa laadun- käytännössään.
Perhehoidon lakimuutosten myötä lasten yhteydenpito vanhempiinsa on entisestäänkin vaikeutunut.
Lapsen vilauttaminen vanhemmilleen kerran kuussa kahden tunnin ajan ei ole lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaavaa perhehoitoa.
Oletus patologisesta perheestä ja traumatisoituneesta lapsesta
Mallinnuksessa oletetaan että ennen perhehoidon alkamista suomalaislapsen ja hänen perheensä elämässä on tapahtunut pitkään jotakin pahaa, vaikka tiedetään, että yhä useammin taustalla on palvelujen puute, vanhemman uupumus ( HuosTa) 2015) , tilapäinen koulunkäyntivaikeus ( Optula 2007) tai vain lastensuojeluilmoitukseksi kirjattu kotiapu- tai muu palvelupyyntö.
Olettamallaan traumatisoituneesta lapsesta mallinnusryhmä mahdollistaa tosiseikkaselvittelyn ja tukimustiedon ohittavan sijaishuollon puoskaroinnin ja sadistisen kiristyksen ( s. 62).
Työpaperin perusteella asiakkaiden tilanteen parantamiseen luodusta systeemisestä lastensuojelun toimintamallista aiotaan fabrikoida perhehoidon edunvalvonnan juurrutusmalli. Psykoanalyyttisella perheterapeuttisella orientaatiolla painotettuna ja väärinkäytettynä malli mahdollistaakin omalla mukavuusalueella pysymisen ja asiantuntijoiden keskinäisen seurustelun asiakkuuksien avulla. Mallin mukaisia systeemin perusparannuksia ei ilmeisesti aiota toteuttaa, sen sijaan psykoanalyysiin pohjautuvaa perheterapauttista orientaatiota aiotaan vahvistaa.
Asiakkaita houkutellaan mukaan näennäisellä, ohueksi jäävällä osallisuudella ja samassa veneessä- retoriikalla mutta vaikuttaa siltä että heistä aiotaan todellisuudessa tehdä edunvalvontakoneiston polttoainetta.
Perhehoidon hyvin verkostoitunut edunvalvonta vaikuttaa liittoutumille, salailulle, vääristetylle ja osittaiselle tiedolle ja valheille rakennetulta korttitalolta, jonka romahtamista tuntuu estävän vain mediasensuuri, psykoanalyysiuskonto, valikoiva salassapito ja vastikkeeton rahoitus.
Mallinnuksessa oletetaan että ennen perhehoidon alkamista suomalaislapsen ja hänen perheensä elämässä on tapahtunut pitkään jotakin pahaa, vaikka tiedetään, että yhä useammin taustalla on palvelujen puute, vanhemman uupumus ( HuosTa) 2015) , tilapäinen koulunkäyntivaikeus ( Optula 2007) tai vain lastensuojeluilmoitukseksi kirjattu kotiapu- tai muu palvelupyyntö.
Olettamallaan traumatisoituneesta lapsesta mallinnusryhmä mahdollistaa tosiseikkaselvittelyn ja tukimustiedon ohittavan sijaishuollon puoskaroinnin ja sadistisen kiristyksen ( s. 62).
Työpaperin perusteella asiakkaiden tilanteen parantamiseen luodusta systeemisestä lastensuojelun toimintamallista aiotaan fabrikoida perhehoidon edunvalvonnan juurrutusmalli. Psykoanalyyttisella perheterapeuttisella orientaatiolla painotettuna ja väärinkäytettynä malli mahdollistaakin omalla mukavuusalueella pysymisen ja asiantuntijoiden keskinäisen seurustelun asiakkuuksien avulla. Mallin mukaisia systeemin perusparannuksia ei ilmeisesti aiota toteuttaa, sen sijaan psykoanalyysiin pohjautuvaa perheterapauttista orientaatiota aiotaan vahvistaa.
Asiakkaita houkutellaan mukaan näennäisellä, ohueksi jäävällä osallisuudella ja samassa veneessä- retoriikalla mutta vaikuttaa siltä että heistä aiotaan todellisuudessa tehdä edunvalvontakoneiston polttoainetta.
Perhehoidon hyvin verkostoitunut edunvalvonta vaikuttaa liittoutumille, salailulle, vääristetylle ja osittaiselle tiedolle ja valheille rakennetulta korttitalolta, jonka romahtamista tuntuu estävän vain mediasensuuri, psykoanalyysiuskonto, valikoiva salassapito ja vastikkeeton rahoitus.
Perhehoidon tutkimattomat kulut ja kustannusteho
Perhehoidon ja koko sijaishuollon suurista kustannuksista tiedetään liian niukasti ja että niitä seurataan hatarasti. Kuusikkokunnat maksoivat sijaisperhehoidosta keskimäärin 88 €/vrk /lapsi ja ammatillisesta perhehoidosta 185 €/vrk vuonna 2014. Kuusikkokuntien omien laitosten vuorokausihinta oli 349 € ja ostopalvelulaitosten 286 €.
Perhehoidon kustannukset muodostuvat lapsikohtaisesti perhehoitajille maksettavista palkkioista , käynnistämiskorvauksesta (2 916,43€ per lapsi), kulukorvauksista sekä tukipalveluista ja erilaisista hallinnollisista kuluista esim. täydennyskoulutus perhehoitajille (10 000 € vuosi), lomajärjestelyt, kulukorvaus harkinnan mukaan ja kustannukset perhehoitajan vapaan järjestämisestä (2 vrk/kk); arviolta 200 € x 12 kk, perhehoitajien rekrytointi ja ennakkovalmennus 3 700 € x /ennakkovalmennuksen aloittava sosiaalityön tuki ja ohjaus, tiimin henkilöstö- ja toimintakulut (hallinnollisten kulkujen vyörytys), mentorointi, sosiaaliohjaus, kotipalvelu, työnohjaus, vertaistuki ja muu tuki perheelle, terveystarkastus ja hyvinvoinnin tuki.
Laki määrittää vain palkkion vähimmäistason. Kun sijoitus on kunnan päätettävissä, kunnat määrittelevät sen, kenelle perhehoito on soveltuva ja minkä verran hänen hoidostaan maksetaan perhehoitajalle.
Esimerkiksi sijaisvanhemmaksi ryhtynyt Anneli Auerin veli sai Auerin kolmesta lapsesta 9000 euroa kuussa.
Sopivalla asiantuntijalausunnolla lapsen vaikeahoitoisuudesta tai traumatisoituneisuudesta palkkiot voi jopa nelinkertaistaa.
Työryhmän edistämä asiantuntijaverkostoituminen ja sosiaalityön ja perhehoidon yhteistyö myös johtaa siihen, että yhä useammasta sosiaalityöntekijästä tulee itse valitsemansa ja kouluttamansa perhehoitajan asiakashankkija ja edunvalvoja, joka puolestaan lisää huostaanottoja ja niiden kestoa.
Jostain syystä mallinnustyöryhmä haluaa kuitenkin uskoa tai ainakin väittää, että perhehoidon vahvistaminen ei lisää sijaishuollon kokonaiskustannuksia.
Perhehoidon ja koko sijaishuollon suurista kustannuksista tiedetään liian niukasti ja että niitä seurataan hatarasti. Kuusikkokunnat maksoivat sijaisperhehoidosta keskimäärin 88 €/vrk /lapsi ja ammatillisesta perhehoidosta 185 €/vrk vuonna 2014. Kuusikkokuntien omien laitosten vuorokausihinta oli 349 € ja ostopalvelulaitosten 286 €.
Perhehoidon kustannukset muodostuvat lapsikohtaisesti perhehoitajille maksettavista palkkioista , käynnistämiskorvauksesta (2 916,43€ per lapsi), kulukorvauksista sekä tukipalveluista ja erilaisista hallinnollisista kuluista esim. täydennyskoulutus perhehoitajille (10 000 € vuosi), lomajärjestelyt, kulukorvaus harkinnan mukaan ja kustannukset perhehoitajan vapaan järjestämisestä (2 vrk/kk); arviolta 200 € x 12 kk, perhehoitajien rekrytointi ja ennakkovalmennus 3 700 € x /ennakkovalmennuksen aloittava sosiaalityön tuki ja ohjaus, tiimin henkilöstö- ja toimintakulut (hallinnollisten kulkujen vyörytys), mentorointi, sosiaaliohjaus, kotipalvelu, työnohjaus, vertaistuki ja muu tuki perheelle, terveystarkastus ja hyvinvoinnin tuki.
Laki määrittää vain palkkion vähimmäistason. Kun sijoitus on kunnan päätettävissä, kunnat määrittelevät sen, kenelle perhehoito on soveltuva ja minkä verran hänen hoidostaan maksetaan perhehoitajalle.
Esimerkiksi sijaisvanhemmaksi ryhtynyt Anneli Auerin veli sai Auerin kolmesta lapsesta 9000 euroa kuussa.
Sopivalla asiantuntijalausunnolla lapsen vaikeahoitoisuudesta tai traumatisoituneisuudesta palkkiot voi jopa nelinkertaistaa.
Työryhmän edistämä asiantuntijaverkostoituminen ja sosiaalityön ja perhehoidon yhteistyö myös johtaa siihen, että yhä useammasta sosiaalityöntekijästä tulee itse valitsemansa ja kouluttamansa perhehoitajan asiakashankkija ja edunvalvoja, joka puolestaan lisää huostaanottoja ja niiden kestoa.
Jostain syystä mallinnustyöryhmä haluaa kuitenkin uskoa tai ainakin väittää, että perhehoidon vahvistaminen ei lisää sijaishuollon kokonaiskustannuksia.
Hyvää mallinnuksessa on:
-lasten ja vanhempien kuuleminen, yhteydenpito, osallisuus ja räätälöity tuki mutta vain toteutettuna, ei pelkkänä tavoitetilana
-kilpailutus- ja hankintakäytäntöjen, laadunvalvonnan ja toimintaohjeiden yhdenmukaistaminen
- luotettavan kansallisen tietoperustan, vaikuttavuuden arvioinnin ja kustannusten seurannan kehittäminen perhehoidossa, jota onkin turhaan yritetty ainakin 30 vuotta.
-vanhempien tuen ja kuntoutuksen huomioiminen
-puolueettoman valvontamekanismin ja vertaisarvioinnin harkitseminen ja vahvat tukirakenteet lainsäädännön ja valtakunnallisen ohjauksen tueksi
-sijoitettujen yksilölliset tarpeet huomioiva jälkihuolto 24-vuotiaaksi asti
-yhteiset koulutukset vanhemmille sosiaalityöntekijöille ja perhehoitajille
-mahdollisuus työntekijän vaihtamiseen
- mahdollisuus tutustua perhehoitopaikkaan ja vaikuttaa sen valintaan
-sähköiset viestintävälineet sijoitetuille
-tarvittava tietotaitokoulutus sijaisperhevalmennuksiin
- kokemusasiantuntijatoiminnan kytkeminen perhehoidon ammatillisten organisaatioiden kehittämisen rakenteisiin ja kulukorvaukset kokemusasiantuntijoille
-lasten ja vanhempien kuuleminen, yhteydenpito, osallisuus ja räätälöity tuki mutta vain toteutettuna, ei pelkkänä tavoitetilana
-kilpailutus- ja hankintakäytäntöjen, laadunvalvonnan ja toimintaohjeiden yhdenmukaistaminen
- luotettavan kansallisen tietoperustan, vaikuttavuuden arvioinnin ja kustannusten seurannan kehittäminen perhehoidossa, jota onkin turhaan yritetty ainakin 30 vuotta.
-vanhempien tuen ja kuntoutuksen huomioiminen
-puolueettoman valvontamekanismin ja vertaisarvioinnin harkitseminen ja vahvat tukirakenteet lainsäädännön ja valtakunnallisen ohjauksen tueksi
-sijoitettujen yksilölliset tarpeet huomioiva jälkihuolto 24-vuotiaaksi asti
-yhteiset koulutukset vanhemmille sosiaalityöntekijöille ja perhehoitajille
-mahdollisuus työntekijän vaihtamiseen
- mahdollisuus tutustua perhehoitopaikkaan ja vaikuttaa sen valintaan
-sähköiset viestintävälineet sijoitetuille
-tarvittava tietotaitokoulutus sijaisperhevalmennuksiin
- kokemusasiantuntijatoiminnan kytkeminen perhehoidon ammatillisten organisaatioiden kehittämisen rakenteisiin ja kulukorvaukset kokemusasiantuntijoille
Huonoa mallinnuksessa on:
-status quota ylläpitävä psykojargon sitovien ja operationaalistettavien muutosideoiden sijaan
-lastensuojelun ja perhehoidon edunvalvonta ja imagonkiillotus epäkohtiin puuttumisen sijaan
- perhehoidon valvonnan painottuminen ennakolliseen ja omavalvontaan, sijaishuoltopaikkojen rekisteröinnin ja pakollisten yllätystarkastusten puuttuminen
-menettelytapojen oikeellisuuden ja asiakkaiden oikeusturvan ohuus ja unohtaminen
- virheelliseksi todettu psykoanalyyttinen tietoperusta ja orientaatio
- käytettyjen käsitteiden epäselvyys ja viranomaislähtöisyys
-bio- ja sijaisperheiden polarisoinut asema ja tuki
- yksilön suojan korostaminen perheen suojan kustannuksella
-asiantuntijavallan ja -rahoituksen lobbaaminen; perheiden tuki pitää kohdistaa palvelun tarvitsijoihin, ei tarjoajiin
- vallanhimo; valtion ei pidä rahoittaa toimintaa, joka tähtää päätöksenteon muuttamiseen tietyn eturyhmän eduksi
- valtaa tavoitteleva verkostoituminen: sijaishuollon edunvalvojien valtaa on vähennettävä, ei lisättävä: sijaishuollon (yli)edustus ja verkostot pois lainsäädäntötyöryhmistä, THL:sta, ETENE:stä ja STEA:n avustusasiain neuvottelukunnasta
-maahanmuutto-ongelmien unohtaminen
-lastensuojelullinen harhautus, joka oikeuttaa ja velvoittaa valehtelemaan, kertomaan harhaanjohtavia puolitotuuksia (tilasto, tutkimus), käyttämään ilmauksia, joilla on toinen merkitys, kuin mitä kuulijat olettavat( lastensuojelu, lapsen etu) sekä teeskentelemään näille ystävällisyyttä ( asiakaslähtöisyys, osallisuus, varhainen tuki, voimaantuminen)
- suuri osa mallinnustyöryhmän jäsenistä taustaorganisaatioineen (s.101) on ollut itse tuottamassa lastensuojelun ja sijaishuollon kriisiä toimimalla aktiivisesti bioperheiden oikeusturvan heikentämiseksi esim. varhaisella puuttumisella, pakkoadoptiolla, lastensuojelun edunvalvontahankkeella, psykoanalyyttisellä työorientaatiolla, viranomaisvallan lisäämisellä jne.
-status quota ylläpitävä psykojargon sitovien ja operationaalistettavien muutosideoiden sijaan
-lastensuojelun ja perhehoidon edunvalvonta ja imagonkiillotus epäkohtiin puuttumisen sijaan
- perhehoidon valvonnan painottuminen ennakolliseen ja omavalvontaan, sijaishuoltopaikkojen rekisteröinnin ja pakollisten yllätystarkastusten puuttuminen
-menettelytapojen oikeellisuuden ja asiakkaiden oikeusturvan ohuus ja unohtaminen
- virheelliseksi todettu psykoanalyyttinen tietoperusta ja orientaatio
- käytettyjen käsitteiden epäselvyys ja viranomaislähtöisyys
-bio- ja sijaisperheiden polarisoinut asema ja tuki
- yksilön suojan korostaminen perheen suojan kustannuksella
-asiantuntijavallan ja -rahoituksen lobbaaminen; perheiden tuki pitää kohdistaa palvelun tarvitsijoihin, ei tarjoajiin
- vallanhimo; valtion ei pidä rahoittaa toimintaa, joka tähtää päätöksenteon muuttamiseen tietyn eturyhmän eduksi
- valtaa tavoitteleva verkostoituminen: sijaishuollon edunvalvojien valtaa on vähennettävä, ei lisättävä: sijaishuollon (yli)edustus ja verkostot pois lainsäädäntötyöryhmistä, THL:sta, ETENE:stä ja STEA:n avustusasiain neuvottelukunnasta
-maahanmuutto-ongelmien unohtaminen
-lastensuojelullinen harhautus, joka oikeuttaa ja velvoittaa valehtelemaan, kertomaan harhaanjohtavia puolitotuuksia (tilasto, tutkimus), käyttämään ilmauksia, joilla on toinen merkitys, kuin mitä kuulijat olettavat( lastensuojelu, lapsen etu) sekä teeskentelemään näille ystävällisyyttä ( asiakaslähtöisyys, osallisuus, varhainen tuki, voimaantuminen)
- suuri osa mallinnustyöryhmän jäsenistä taustaorganisaatioineen (s.101) on ollut itse tuottamassa lastensuojelun ja sijaishuollon kriisiä toimimalla aktiivisesti bioperheiden oikeusturvan heikentämiseksi esim. varhaisella puuttumisella, pakkoadoptiolla, lastensuojelun edunvalvontahankkeella, psykoanalyyttisellä työorientaatiolla, viranomaisvallan lisäämisellä jne.