”Jos olet keskiluokkainen työssäkäyvä, voit saadakin jotain pientä apua mutta jos olet työtön köyhä, lapsesi viedään” yksinhuoltajaäiti ensi- ja turvakotipalveluista vuonna 2015
Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).
Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu Skandinavian kovimmat asenteet köyhiä kohtaan. He syyttävät köyhyydestä yksilöä ja hänen valintojaan enemmän kuin sosiaalityöntekijät muissa Pohjoismaissa.
THL:n Tarja Heinon mukaan "Suurin osa lapsista, jotka otetaan huostaan, ovat köyhistä perheistä. Tosiasia on, että huostaanotettujen lasten vanhemmista yli puolet saa toimeentulotukea, ja voi sanoa, että 80–90 prosentilla huostaanotettujen lasten vanhemmista on jatkuvia taloudellisia vaikeuksia."
Tiina Liljeberg kirjoittaa: "Tutkimusten mukaan huostaanotot kohdistuvat ihan pieniin lapsiin, teineihin sekä köyhien perheiden lapsiin. Eli pelkästään jo se herättää huolen, että rohkenee hakea taloudellista tukea.. Helppoja uhreja ovat juuri yksinhuoltajaperheiden lapset. Yksinhuoltajuushan on hyvin haavoittuvaista, koska kaikki arjen asiat ja vastuu ovat yhden ihmisen harteilla.
Mielestäni yhteiskunnassamme on hyvin vähän käsitystä siitä, mitä tarkoittaa ”vanhemmuuden tukeminen”. Olen kokenut sen lähinnä kauniina sanahelinänä".
Lain mukaan köyhyys on peruste saada toimeentulotukea. Se ei ole huostaanottoperuste, kuten lastensuojelussa on tullut tavaksi uskoa.
Sosiaalipalveluissa köyhälle ei enää haluta antaa sitä mitä hän tarvitsee eli rahaa vaan häntä mielummin rangaistaan anomisesta useita satoja maksavalla kuntouttavalla työtoiminnalla, useita tuhansia maksavalla perhetyöllä, useita kymmeniä tuhansia maksavalla perhekuntoutusjaksolla tai useita satoja tuhansia maksavalla huostaanotolla, jotka eivät poista vaan yleensä pahentavat alkuperäistä ongelmaa eli köyhyyttä.
Johanna Hiitolan väitöskirjatutkimuksessa huostaanottojen keskeisiksi arviointikriteereiksi nousi konkreettisten tapahtumien tai lapsen laiminlyönnin sijaan usein vanhempien ”kunnollisuus” esim. koulutus, varallisuus ja etninen tausta (Hiitola, 2015).
Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu Skandinavian kovimmat asenteet köyhiä kohtaan. He syyttävät köyhyydestä yksilöä ja hänen valintojaan enemmän kuin sosiaalityöntekijät muissa Pohjoismaissa.
THL:n Tarja Heinon mukaan "Suurin osa lapsista, jotka otetaan huostaan, ovat köyhistä perheistä. Tosiasia on, että huostaanotettujen lasten vanhemmista yli puolet saa toimeentulotukea, ja voi sanoa, että 80–90 prosentilla huostaanotettujen lasten vanhemmista on jatkuvia taloudellisia vaikeuksia."
Tiina Liljeberg kirjoittaa: "Tutkimusten mukaan huostaanotot kohdistuvat ihan pieniin lapsiin, teineihin sekä köyhien perheiden lapsiin. Eli pelkästään jo se herättää huolen, että rohkenee hakea taloudellista tukea.. Helppoja uhreja ovat juuri yksinhuoltajaperheiden lapset. Yksinhuoltajuushan on hyvin haavoittuvaista, koska kaikki arjen asiat ja vastuu ovat yhden ihmisen harteilla.
Mielestäni yhteiskunnassamme on hyvin vähän käsitystä siitä, mitä tarkoittaa ”vanhemmuuden tukeminen”. Olen kokenut sen lähinnä kauniina sanahelinänä".
Lain mukaan köyhyys on peruste saada toimeentulotukea. Se ei ole huostaanottoperuste, kuten lastensuojelussa on tullut tavaksi uskoa.
Sosiaalipalveluissa köyhälle ei enää haluta antaa sitä mitä hän tarvitsee eli rahaa vaan häntä mielummin rangaistaan anomisesta useita satoja maksavalla kuntouttavalla työtoiminnalla, useita tuhansia maksavalla perhetyöllä, useita kymmeniä tuhansia maksavalla perhekuntoutusjaksolla tai useita satoja tuhansia maksavalla huostaanotolla, jotka eivät poista vaan yleensä pahentavat alkuperäistä ongelmaa eli köyhyyttä.
Köyhät yksinhuoltajat lastensuojelun hampaissa
Heikki Hiilamo on todennut, että yksinhuoltaja joutuu nykyisin helposti lastensuojelun valvonnan kohteeksi.
Helposti vääriä positiivisia löydöksiä tuottavissa Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeissa, joita mm. ensi- ja turvakodit käyttävät, kaltoinkohtelun riskitekijöiksi määritellään kaikki perinteiset työväenluokkaisten ja köyhien vanhempien ominaisuudet esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi, alhainen koulutus ja vanhempien keskusteluhaluttomuus (Flinck & Paavilainen, 2008).
Riskin osoittimia voidaan käyttää suoraan kaltoinkohteluolettaman todisteina ( Ikonen, 2013, 329). Kaltoinkohtelun voidaan tulkita tapahtuneen sillä perusteella, että seulattu kuuluu useampaan kuin yhteen riskiluokkaan esim. on tupakoiva työtön, pienituloinen yksinhuoltaja tai keskusteluhaluton kiireinen.
Vaikka väitetään, että nykyajan ainoa häpeä on köyhyys ja ainoa eettinen ongelma lihominen köyhätkin vanhemmat ovat hyvinvointivaltion turvin pystyneet tarjoamaan lapsilleen kelvollisen ravitsemuksen, sosiaalista osallisuutta, koulutuksen ja terveydenhuollon. Tuskin enää tulevaisuudessa, jossa asiantuntija-avusteiseksi riskienvälttelyprojektiksi muuttunut hyvä vanhemmuus on varattu vain lastensuojelun vaurastuttamille virallisille kasvatuskumppaneille, joille on annettu loputtoman kulupiikin lisäksi koskemattomuussuoja puuttumista vastaan.
" Yhden vanhemman perheiden liitto kertoo meille, että :
Yksinhuoltajaperheiden köyhyys on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana huomattavasti. THL:n toimeentulotukitilaston mukaan v. 2012 neljännes, 24,0 %:a, yhden vanhemman perheistä on saanut
toimeentulotukea. Avio- ja avopareista, joilla on lapsia, toimeentulotukea sai 4,2 %. Maamme väestöstä 7.4 prosenttia sai toimeentulotukea v. 2009. Yksinhuoltajaperheistä 27 % on pienituloisia." (SVT Tulot ja kulutus 2010.)
Yksinhuoltajien työttömyys yleistyi 1990-luvun laman myötä eikä ole vähentynyt samoin kuin muiden kotitalouksien. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen (2014) mukaan yksinhuoltajaäideistä 16,3 %:a oli työttöminä. Se oli yli kaksi kertaa suurempi kuin muun väestön ja esimerkiksi puolisoäitien.
Etenkin alle kouluikäisten lasten yksinhuoltajaäitien ammatissa toimivien osuus on alentunut selvästi 1990-luvulta 2000-luvulle. Paluu työmarkkinoille hoitovapaan jälkeen näyttäisi olevan yksinhuoltajaäideille tavallista vaikeampaa. Työttömyys on pitkäaikaistunut niin, että jo 10-15 %:a työttömistä yksinhuoltajaäideistä on pitkäaikaistyöttömiä, kun puolisoäitien osuus oli vain puolet tästä.
Hoivaköyhyys on yleistä yhden vanhemman perheissä. Yksinhuoltajien on vaikeampi yhdistää lastenhoito ja työelämä kuin kahden huoltajan perheiden. Suomessa ei ole pienten koululaisten ilta- eikä yöhoitoa lainkaan. Alle kouluikäisten vanhempien kohdalla ympärivuorokautinen päivähoito vielä mahdollistaa kolmivuorotyön, mutta lapsen tultua kouluikään joutuu moni yksinhuoltaja kouluttautumaan uuteen ammattiin tai siirtymään työttömyyskortistoon.
Haasteita tuottaa myös koulujen loma-aika. Yksinhuoltajien on lisäksi vaikea järjestää lapselle esimerkiksi lääkärikäyntejä virka-aikoina. Selvitysten mukaan yksinhuoltajat saavat vähemmän hoitoapua sukulaisiltaan kuin muut perheet ja joutuvat turvautumaan useammin työtovereidensa ja ystäviensä apuun.
Moni huoltaja joutuukin myös turvautumaan palkattomiin vapaisiin. Erityisen vaikea on saada hoitoapua vammaiselle lapselle".
Lastensuojeluseminaareissa korostetetaan usein toimeentuloasiakkuuksien ja huostaanottojen kausaalisuhdetta. Toimeentulotukiasiakkuutta käytetään oletetun huono- osaisuuden ja ongelmien ylisukupolvisen periytymisen osoittimena- samaan aikaan kun köyhyydeltä ei suojele edes korkea koulutus tai työssäkäynti ja Suomessa on lähes miljoona köyhää.
Seminaareissa asiantuntijoita tuntuu huolettavan köyhyyttä enemmän sen julkinen paljastuminen. Huono-osaisuus ymmärretään olosuhteen sijaan tarttuvaksi yksilöominaisuudeksi ja toimeentulotukiasiakkuus leimataan periytyväksi, puuttumista ja korjaavia lastensuojelutoimenpiteitä kaipaavaksi riskiksi. THL on kuitenkin itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö mm. kuntouttava työtoiminta, joka tarkoittaa käytännössä pakotettua toimeentulotukiriippuvuutta on laillista ja suositeltavaa.
Työttömille vanhemmille, joiden ainoa ongelma on palkkatyön puute, tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa, vaikka köyhyyden ongelma ei parane palkattomalla työllä, reflektoimalla tai rinnalla kulkemisella. Saku Timosen mukaan Suomeen synnytetään uutta kurjalistoa, joka joutuu sekä kerjäämään että tekemään kerjäämällä saadun leivän eteen töitä.
Köyhät asiakkaat fabrikoinnin kohteena
Lastensuojelussa riittävän hyvä vanhemmuus on paitsi vaurasta- myös suhteellista.
Köyhyyten yhdistetty yksinhuoltajuus itsessään riittää herättämään viranomaisen huolen; "Sosiaalityöntekijä väitti äidille, että tästä oli tehty lastensuojeluilmoitus äitiysneuvolasta ja neuvolasta. Kun äiti soitti neuvoloihin, kummassakin oltiin tietämättömiä tehdyistä ilmoituksesta ja molemmat tahot kiistivät tehneensä mitään ilmoitusta. Neuvolakorteissa päin vastoin mainittiin hyvinjaksaminen, reipas iloinen ja terve vauva ja erikseen vauvan kohdalla, että ei huolta äitisuhteesta taikka jaksamisesta.
Valheelliset huolimerkinnät kuitenkin jäivät äidin asiakaskirjauksiin. Päähuolena oli sosiaalityöntekijän tuntema huoli siitä, ettei köyhällä äidillä ollut aviomiestä. Äiti yritti rauhoitella sosiaalityöntekijää ilmoittaen talonsa olevan velaton ja että hänellä ei ollut lainkaan asumiskuluja. Sosiaalityöntekijä kirjasi äidin kertoman seuraavasti: ”Huoli äidin taloudellisesta tilanteesta, riittävätkö rahat asumiskulujen ja muiden menojen jälkeen esim. lasten leluihin ja harrastuksiin?”
Köyhyys tuottaa merkintöjä myös huostaperusteita hakevan perhetyön kirjauksiin;
"Mielestämme kodin puitteet olivat vaatimattomat ja koti kaipasi ehostusta ( pienipalkkaisella äidillä ei ollut rahaa sisustaa). Pyrimme luomaan viihtyisyyttä järjestelemällä kotia ( kysymättä äidin mielipidettä). Emme saaneet lapseen kontaktia, hän ei katsonut silmiin eikä vastannut meille "( lapsi inhosi perhetyöntekijöitä, eikä halunnut tavata heitä äidin suostuttelusta huolimatta).
Yksinhuoltajaäiti olisi toki halunnut perhetyön toimivan ja tukea lapsen opintoihin. Hänen oli vaikea ymmärtää kuinka perhetyön käynnit edistivät lapsen opintoja. Täysin käsittämätöntä oli äidille se, että hänen olisi tullut kohentaa kotinsa ilmettä perhetyöntekijöiden mieltymysten mukaan( Ikonen, 2013).
Köyhyys nähdään puutteen sijaan kyvyttömyyden osoittimena
Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka lastensuojelu tilaa mielellään huono-osaisuuslausuntoja ja selvityksiä vanhempien, erityisesti äitien elämänhistoriasta tavoitteenaan todistaa luulottelemansa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen. Vanhemman huono-osaisen lapsuuden oletetaan olevan merkityksellinen ja vaikuttavan kohtalonomaisesti vanhemman kykyyn huolehtia lapsestaan.
Ikosen mukaan köyhyys näyttäytyy huostaanottoperusteena 2000-luvun Suomessa. Lastensuojelussa köyhyyteen viittaavia mainintoja esim. nälkää ei kuitenkaan kirjata vanhemman huonon taloudellisen tilanteen vaan laiminlyönnin tai kyvyttömyyden osoitukseksi antamaan huono kuva vanhemmista ( Ikonen, 2013, 231). Leslie Margolin on huomannut, että asiakkaiden avunpyynnöt
Professori Bridget Featherstone nostaa esille luokkaerot lastensuojelussa; "Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita . Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta".
Köyhä nainen on löyhä nainen
Perinteisesti köyhiin naisiin ja erityisesti yksinhuoltajaäiteihin on liitetty seksuaalisuutta koskevia määrittelyjä, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Köyhien naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiinkin Suomessa vasta 1986.
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
Kontula, jonka isotäti potkittiin keskenmenoon kommunististen kirjoitusten takia on kirjoittanut myös: "Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä. Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä".
Kontulaa huolestuttaa poliittinen väkivalta." Ihmisiä eivät tapa nationalismi, anarkismi tai edes kansallissosialimi, vaan toiset ihmiset. Siksi poliittistakin väkivaltaa ehkäistään tunnistamalla sen toimijoita, ei ympäripyöreällä ääriliikkeiden taivastelulla. On nimettävä, kuka lyö, kuka kannustaa lyömään ja kuka maksaa lyömisestä. "
Psykokieli oikeuttaa köyhien kyykytyksen
Maria Syvälä on kirjoittanut lastensuojelun kunnon vanhemman standardista ja lastensuojelun vallankäyttöä oikeuttamaan kehitetystä orwellilaisesta psykokielestä.
Psykonomialiikkeen aktivisti Jorma Heikkinen rinnastaa kirkon jumalanpilkkasyytökset ja lastensuojelukritiikin, josta niinikään halutaan rangaista; "Lastensuojelua koskeva sanasto ja käsitteistö on kehittynyt vuosikymmeniä elleipä satoja vuosia sillä historiassa on aina ilmennyt rikkaiden ja varakkaiden tarve riistää köyhempien väestönosien vanhempien lapset. Tämän sanaston ovat kehittäneet yksinomaan huostaanottotoimintaa harjoittavat.. Lisäksi he ovat kyenneet suojaamaan käyttämänsä sanaston täysin ylivoimaisilla yläkäsitteillä. Tälläinen yläkäsite on 'lastensuojelu'. Kun kaikki huostaanottotoiminta on 'lastensuojelua', kukaan ei voi asettua vastustamaan sitä. "
Sijaishuoltotoimijoiden sponsoroimissa sosiaalialan huoli- ja riskidiskurssiin perustuvissa koulutuksissa lähimmäisistä ja kanssaeläjistä, Virtasista ja Korhosista harjoitellaan puhumaan huonona aineksena, riskiperheinä ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavina riskiolosuhteina. Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä.
Köyhän ja köyhän lapsen täytyy alistua paitsi vihapuheeseen myös ruumiin ja hengen häpäisyyn. Pelkästään negatiivista näyttöä etsivä lastensuojelu lähes kaikkiin ammattikuntiin ulottuvine apureineen rassaa halukkaasti vanhempien ja isovanhempien yksityisasiat, vanhempien pankkitilit ja terveystiedot, päät ja veri- ja virtsanäytteet ja lasten sukuelimetkin. Siinä toivossa , että löytyisi edes jotain, joka oikeuttaisi ja perustelisi järjettömät elinkautisia vastaavat huostat ja valtaisat tulonsiirrot lastensuojelubisnekselle.
Läpinäkyvyyttä tai suorastaan läpivalaisua vaaditaan vain köyhiltä kontrollin kohteilta. Koneistossa toimivien ei tarvitse tehdä tiliä ideologioistaan tai taloudellisista tai poliittisista kytköksistään.
Lilli Autin mukaan Helsingin asiakasyhteydenotoissa välittyi korostunut huoli siitä, että myös sosiaalivirasto on kääntämässä selkänsä apua tarvitseville ihmisille; "Vuosi vuodelta tämä on tullut hullummaksi. Ennen asiakkaat olivat vihaisia, nyt he ovat luhistettuja", Autti sanoi.
- Tuntuu, että lakeja ei tarvitse enää noudattaa. Niitä pidetään vain ohjeellisena hyvän käytöksen kirjana, totesi Vantaan kaupungin sosiaali- ja potilasasiamies Miikkael Liukkonen.
Mitähän psykoanalyytikon mielestä voisi päätellä porvariston lempiväreistä: kusenkeltaisesta ja paskanruskeasta?
Heikki Hiilamo on todennut, että yksinhuoltaja joutuu nykyisin helposti lastensuojelun valvonnan kohteeksi.
Helposti vääriä positiivisia löydöksiä tuottavissa Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeissa, joita mm. ensi- ja turvakodit käyttävät, kaltoinkohtelun riskitekijöiksi määritellään kaikki perinteiset työväenluokkaisten ja köyhien vanhempien ominaisuudet esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi, alhainen koulutus ja vanhempien keskusteluhaluttomuus (Flinck & Paavilainen, 2008).
Riskin osoittimia voidaan käyttää suoraan kaltoinkohteluolettaman todisteina ( Ikonen, 2013, 329). Kaltoinkohtelun voidaan tulkita tapahtuneen sillä perusteella, että seulattu kuuluu useampaan kuin yhteen riskiluokkaan esim. on tupakoiva työtön, pienituloinen yksinhuoltaja tai keskusteluhaluton kiireinen.
Vaikka väitetään, että nykyajan ainoa häpeä on köyhyys ja ainoa eettinen ongelma lihominen köyhätkin vanhemmat ovat hyvinvointivaltion turvin pystyneet tarjoamaan lapsilleen kelvollisen ravitsemuksen, sosiaalista osallisuutta, koulutuksen ja terveydenhuollon. Tuskin enää tulevaisuudessa, jossa asiantuntija-avusteiseksi riskienvälttelyprojektiksi muuttunut hyvä vanhemmuus on varattu vain lastensuojelun vaurastuttamille virallisille kasvatuskumppaneille, joille on annettu loputtoman kulupiikin lisäksi koskemattomuussuoja puuttumista vastaan.
" Yhden vanhemman perheiden liitto kertoo meille, että :
Yksinhuoltajaperheiden köyhyys on kasvanut viimeisen 10 vuoden aikana huomattavasti. THL:n toimeentulotukitilaston mukaan v. 2012 neljännes, 24,0 %:a, yhden vanhemman perheistä on saanut
toimeentulotukea. Avio- ja avopareista, joilla on lapsia, toimeentulotukea sai 4,2 %. Maamme väestöstä 7.4 prosenttia sai toimeentulotukea v. 2009. Yksinhuoltajaperheistä 27 % on pienituloisia." (SVT Tulot ja kulutus 2010.)
Yksinhuoltajien työttömyys yleistyi 1990-luvun laman myötä eikä ole vähentynyt samoin kuin muiden kotitalouksien. Tilastokeskuksen Työvoimatutkimuksen (2014) mukaan yksinhuoltajaäideistä 16,3 %:a oli työttöminä. Se oli yli kaksi kertaa suurempi kuin muun väestön ja esimerkiksi puolisoäitien.
Etenkin alle kouluikäisten lasten yksinhuoltajaäitien ammatissa toimivien osuus on alentunut selvästi 1990-luvulta 2000-luvulle. Paluu työmarkkinoille hoitovapaan jälkeen näyttäisi olevan yksinhuoltajaäideille tavallista vaikeampaa. Työttömyys on pitkäaikaistunut niin, että jo 10-15 %:a työttömistä yksinhuoltajaäideistä on pitkäaikaistyöttömiä, kun puolisoäitien osuus oli vain puolet tästä.
Hoivaköyhyys on yleistä yhden vanhemman perheissä. Yksinhuoltajien on vaikeampi yhdistää lastenhoito ja työelämä kuin kahden huoltajan perheiden. Suomessa ei ole pienten koululaisten ilta- eikä yöhoitoa lainkaan. Alle kouluikäisten vanhempien kohdalla ympärivuorokautinen päivähoito vielä mahdollistaa kolmivuorotyön, mutta lapsen tultua kouluikään joutuu moni yksinhuoltaja kouluttautumaan uuteen ammattiin tai siirtymään työttömyyskortistoon.
Haasteita tuottaa myös koulujen loma-aika. Yksinhuoltajien on lisäksi vaikea järjestää lapselle esimerkiksi lääkärikäyntejä virka-aikoina. Selvitysten mukaan yksinhuoltajat saavat vähemmän hoitoapua sukulaisiltaan kuin muut perheet ja joutuvat turvautumaan useammin työtovereidensa ja ystäviensä apuun.
Moni huoltaja joutuukin myös turvautumaan palkattomiin vapaisiin. Erityisen vaikea on saada hoitoapua vammaiselle lapselle".
Lastensuojeluseminaareissa korostetetaan usein toimeentuloasiakkuuksien ja huostaanottojen kausaalisuhdetta. Toimeentulotukiasiakkuutta käytetään oletetun huono- osaisuuden ja ongelmien ylisukupolvisen periytymisen osoittimena- samaan aikaan kun köyhyydeltä ei suojele edes korkea koulutus tai työssäkäynti ja Suomessa on lähes miljoona köyhää.
Seminaareissa asiantuntijoita tuntuu huolettavan köyhyyttä enemmän sen julkinen paljastuminen. Huono-osaisuus ymmärretään olosuhteen sijaan tarttuvaksi yksilöominaisuudeksi ja toimeentulotukiasiakkuus leimataan periytyväksi, puuttumista ja korjaavia lastensuojelutoimenpiteitä kaipaavaksi riskiksi. THL on kuitenkin itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö mm. kuntouttava työtoiminta, joka tarkoittaa käytännössä pakotettua toimeentulotukiriippuvuutta on laillista ja suositeltavaa.
Työttömille vanhemmille, joiden ainoa ongelma on palkkatyön puute, tarjotaan kuntouttavaa työtoimintaa, vaikka köyhyyden ongelma ei parane palkattomalla työllä, reflektoimalla tai rinnalla kulkemisella. Saku Timosen mukaan Suomeen synnytetään uutta kurjalistoa, joka joutuu sekä kerjäämään että tekemään kerjäämällä saadun leivän eteen töitä.
Köyhät asiakkaat fabrikoinnin kohteena
Lastensuojelussa riittävän hyvä vanhemmuus on paitsi vaurasta- myös suhteellista.
Köyhyyten yhdistetty yksinhuoltajuus itsessään riittää herättämään viranomaisen huolen; "Sosiaalityöntekijä väitti äidille, että tästä oli tehty lastensuojeluilmoitus äitiysneuvolasta ja neuvolasta. Kun äiti soitti neuvoloihin, kummassakin oltiin tietämättömiä tehdyistä ilmoituksesta ja molemmat tahot kiistivät tehneensä mitään ilmoitusta. Neuvolakorteissa päin vastoin mainittiin hyvinjaksaminen, reipas iloinen ja terve vauva ja erikseen vauvan kohdalla, että ei huolta äitisuhteesta taikka jaksamisesta.
Valheelliset huolimerkinnät kuitenkin jäivät äidin asiakaskirjauksiin. Päähuolena oli sosiaalityöntekijän tuntema huoli siitä, ettei köyhällä äidillä ollut aviomiestä. Äiti yritti rauhoitella sosiaalityöntekijää ilmoittaen talonsa olevan velaton ja että hänellä ei ollut lainkaan asumiskuluja. Sosiaalityöntekijä kirjasi äidin kertoman seuraavasti: ”Huoli äidin taloudellisesta tilanteesta, riittävätkö rahat asumiskulujen ja muiden menojen jälkeen esim. lasten leluihin ja harrastuksiin?”
Köyhyys tuottaa merkintöjä myös huostaperusteita hakevan perhetyön kirjauksiin;
"Mielestämme kodin puitteet olivat vaatimattomat ja koti kaipasi ehostusta ( pienipalkkaisella äidillä ei ollut rahaa sisustaa). Pyrimme luomaan viihtyisyyttä järjestelemällä kotia ( kysymättä äidin mielipidettä). Emme saaneet lapseen kontaktia, hän ei katsonut silmiin eikä vastannut meille "( lapsi inhosi perhetyöntekijöitä, eikä halunnut tavata heitä äidin suostuttelusta huolimatta).
Yksinhuoltajaäiti olisi toki halunnut perhetyön toimivan ja tukea lapsen opintoihin. Hänen oli vaikea ymmärtää kuinka perhetyön käynnit edistivät lapsen opintoja. Täysin käsittämätöntä oli äidille se, että hänen olisi tullut kohentaa kotinsa ilmettä perhetyöntekijöiden mieltymysten mukaan( Ikonen, 2013).
Köyhyys nähdään puutteen sijaan kyvyttömyyden osoittimena
Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka lastensuojelu tilaa mielellään huono-osaisuuslausuntoja ja selvityksiä vanhempien, erityisesti äitien elämänhistoriasta tavoitteenaan todistaa luulottelemansa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen. Vanhemman huono-osaisen lapsuuden oletetaan olevan merkityksellinen ja vaikuttavan kohtalonomaisesti vanhemman kykyyn huolehtia lapsestaan.
Ikosen mukaan köyhyys näyttäytyy huostaanottoperusteena 2000-luvun Suomessa. Lastensuojelussa köyhyyteen viittaavia mainintoja esim. nälkää ei kuitenkaan kirjata vanhemman huonon taloudellisen tilanteen vaan laiminlyönnin tai kyvyttömyyden osoitukseksi antamaan huono kuva vanhemmista ( Ikonen, 2013, 231). Leslie Margolin on huomannut, että asiakkaiden avunpyynnöt
Professori Bridget Featherstone nostaa esille luokkaerot lastensuojelussa; "Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita . Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta".
Köyhä nainen on löyhä nainen
Perinteisesti köyhiin naisiin ja erityisesti yksinhuoltajaäiteihin on liitetty seksuaalisuutta koskevia määrittelyjä, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Köyhien naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiinkin Suomessa vasta 1986.
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan) ja niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
Kontula, jonka isotäti potkittiin keskenmenoon kommunististen kirjoitusten takia on kirjoittanut myös: "Uuteen pestiini Tampereen lasten ja nuorten palvelujen lautakunnassa kuuluu paikka myös jaostossa, jossa käsitellään lähinnä yksittäisiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia viranomaistoimenpiteitä. Yksittäisistä tapauksista en tietenkään voi kirjoittaa, mutta yleisvaikutelmaksi jäi hengästyttävä kulttuuriero jaoston jäsenten ja päätösten kohteiden välillä. Ei varmaan missään muualla ole luottamushenkilöiden tunkkainen keskiluokkainen pikkuporvarillisuus lyönyt niin lujaa silmille kuin täällä".
Kontulaa huolestuttaa poliittinen väkivalta." Ihmisiä eivät tapa nationalismi, anarkismi tai edes kansallissosialimi, vaan toiset ihmiset. Siksi poliittistakin väkivaltaa ehkäistään tunnistamalla sen toimijoita, ei ympäripyöreällä ääriliikkeiden taivastelulla. On nimettävä, kuka lyö, kuka kannustaa lyömään ja kuka maksaa lyömisestä. "
Psykokieli oikeuttaa köyhien kyykytyksen
Maria Syvälä on kirjoittanut lastensuojelun kunnon vanhemman standardista ja lastensuojelun vallankäyttöä oikeuttamaan kehitetystä orwellilaisesta psykokielestä.
Psykonomialiikkeen aktivisti Jorma Heikkinen rinnastaa kirkon jumalanpilkkasyytökset ja lastensuojelukritiikin, josta niinikään halutaan rangaista; "Lastensuojelua koskeva sanasto ja käsitteistö on kehittynyt vuosikymmeniä elleipä satoja vuosia sillä historiassa on aina ilmennyt rikkaiden ja varakkaiden tarve riistää köyhempien väestönosien vanhempien lapset. Tämän sanaston ovat kehittäneet yksinomaan huostaanottotoimintaa harjoittavat.. Lisäksi he ovat kyenneet suojaamaan käyttämänsä sanaston täysin ylivoimaisilla yläkäsitteillä. Tälläinen yläkäsite on 'lastensuojelu'. Kun kaikki huostaanottotoiminta on 'lastensuojelua', kukaan ei voi asettua vastustamaan sitä. "
Sijaishuoltotoimijoiden sponsoroimissa sosiaalialan huoli- ja riskidiskurssiin perustuvissa koulutuksissa lähimmäisistä ja kanssaeläjistä, Virtasista ja Korhosista harjoitellaan puhumaan huonona aineksena, riskiperheinä ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavina riskiolosuhteina. Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Ammatillisuuden nimissä haetaan ja korostetaan etäisyyttä asiakkaisiin. Yhteistä ihmisyyttä ei tunnusteta eikä jaeta. Sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisille asiantuntijoille- asiakkuuksien välityksellä.
Köyhän ja köyhän lapsen täytyy alistua paitsi vihapuheeseen myös ruumiin ja hengen häpäisyyn. Pelkästään negatiivista näyttöä etsivä lastensuojelu lähes kaikkiin ammattikuntiin ulottuvine apureineen rassaa halukkaasti vanhempien ja isovanhempien yksityisasiat, vanhempien pankkitilit ja terveystiedot, päät ja veri- ja virtsanäytteet ja lasten sukuelimetkin. Siinä toivossa , että löytyisi edes jotain, joka oikeuttaisi ja perustelisi järjettömät elinkautisia vastaavat huostat ja valtaisat tulonsiirrot lastensuojelubisnekselle.
Läpinäkyvyyttä tai suorastaan läpivalaisua vaaditaan vain köyhiltä kontrollin kohteilta. Koneistossa toimivien ei tarvitse tehdä tiliä ideologioistaan tai taloudellisista tai poliittisista kytköksistään.
Lilli Autin mukaan Helsingin asiakasyhteydenotoissa välittyi korostunut huoli siitä, että myös sosiaalivirasto on kääntämässä selkänsä apua tarvitseville ihmisille; "Vuosi vuodelta tämä on tullut hullummaksi. Ennen asiakkaat olivat vihaisia, nyt he ovat luhistettuja", Autti sanoi.
- Tuntuu, että lakeja ei tarvitse enää noudattaa. Niitä pidetään vain ohjeellisena hyvän käytöksen kirjana, totesi Vantaan kaupungin sosiaali- ja potilasasiamies Miikkael Liukkonen.
Mitähän psykoanalyytikon mielestä voisi päätellä porvariston lempiväreistä: kusenkeltaisesta ja paskanruskeasta?