Poliisin ja sosiaaliviranomaisten paljon julkisuudessa kehutun yhteistyön taustalla Porissa oli myös arveluttavia piirteitä, ilmenee Satakunnan Kansan haltuunsa saamista viranomaisdokumenteista.

Niiden mukaan yhteistyö meni niin pitkälle, että sosiaaliviranomaiset pääsivät tutkimaan myös ehdottomasti salassa pidettäviä esitutkintatietoja, rikosilmoituksia ja tietoja kiinniotetuista.

Sosiaaliviranomaiset saivat olla läsnä jopa poliisijohdon aamupalavereissa, joissa ajankohtaisia rikosasioista käsiteltiin huomattavasti laajemmin ja avoimemmin kuin esimerkiksi tutkinnanjohtajien julkisuuteen toimittamissa tiedotteissa.

Poliisilaitoksen turvallisuudesta ja laillisuusvalvonnasta vastannut apulaispoliisipäällikkö Risto Alanne huomautti useaan kertaan asiasta poliisipäällikkö Timo Vuolalle.
Lopulta asia eteni poliisirikostutkintaan, jossa Vuolaa ja sosiaaliviranomaisyhteistyöstä päävastuun kantanutta komisariota epäiltiin virkasalaisuuden rikkomisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Kumpaakaan vastaan ei lopulta nostettu syytettä. Vuola sai täysin puhtaat paperit. Sen sijaan syyttäjä totesi komisarion syyllistyneen virkasalaisuuden rikkomiseen, mutta piti rikosta vähäisenä.
Asian ratkaisi lopulta valtakunnansyyttäjävirasto.

Porin kaupungin sivuston mukaan ”Ankkuri-malli perustuu moniviranomaisyhteistyöhön, jossa eri viranomaiset työskentelevät yhdessä Porin poliisiasemalla. Ankkuri-tiimi muodostuu poliisin, sosiaalityöntekijän, ohjaajan ja psykiatrisen sairaanhoitajan ryhmästä. Tiimi työskentelee poliisilaitoksella. Työntekijät tekevät ryhmänä tiivistä yhteistyötä tuoden kukin ammattiosaamisensa ja taustaorganisaatioidensa tuen ja osaamisen tiimin käyttöön. Ankkurin toiminta-alueena on Pori, Ulvila ja Merikarvia.

Ankkuri-tiimi saa tiedon nuorten tekemistä rikoksista useimmiten poliisilta. Yhteyttä tiimiin voivat suoraan ottaa esimerkiksi koulujen henkilökunta ja vartiointiliikkeet.

Ajatus alkuvuodesta 2014 toimintansa aloittaneen Ankkuri-tiimin perustamisesta pohjautuu Porin kaupungin ja Porin poliisiaseman haluun tiivistää paikallista yhteistyötä. Aiemman yhteistyön myötä molemmat organisaatiot ovat vakuuttuneita yhteisen tekemisen vaikutuksista ja merkityksestä.

Ankkuri-toiminnan vakiinnuttaminen on myös osa sisäisen turvallisuuden ohjelmaa. Sen mukaan Ankkuri-malli otetaan käyttöön vuoteen 2014 mennessä koko maassa alle 18-vuotiaiden rikoksentekijöiden rikoskierteen ehkäisyssä.

LOS: myös rikoksen tehneen lapsen oikeutta yksityisyyteen kunnioitettava

Lapsen Oikeuksien Sopimuksen (LOS) mukaan jokaisella lapsella, jonka väitetään syyllistyneen rikokseen, on oikeus tulla kohdelluksi tavalla, joka edistää ihmisarvoa ja arvokkuutta ja vahvistaa lapsen kunnioitusta muiden ihmisoikeuksia ja perusvarapuksia kohtaan.
Lisäksi on pyrittävä edistämään lapsen yhteiskunnallista sopeutumista ja rakentavan roolin omaksumista yhteiskunnassa. Sopimuksessa edellytetään, että rikoksen tehneen lapsen yksityisyyttä kunnioitetaan täydellisesti.

Riski- ja turvallisuusparadigman usein kritiikittömästä maihinnoususta lastensuojeluun on julkaistu monia analyyseja (mm. Harrikari 2008; Harrikari & Hoikkala 2008; Satka 2009).
Tutkimuksessaan Riskillä merkityt Harrikari väittää, että ”puuttumiskulttuurin todennäköisimpiä pesäpaikkoja ovat suhteellisen pienet kunnat, joissa viranomaistoimintaan kohdistuva valvonta on vähäistä, poliittinen rakenne ja sitä indikoiva arvomaailma edistävät matalaa toleranssia, infrastruktuuri ja paikallinen palvelujärjestelmä ovat kontrollin lisäämiselle suosiollisia, ja joista löytyy sopivaa valistumatonta kansalaisaktivismia ja innokasta keskiluokkaista moralismia aikuisten välisen "kylähengen kohottamiseksi" samalla kun voidaan erottautua "riskiperheistä”. 

Sosiaalityön professori Mirja Satkan mukaan puuttuminen saattaa vahvistaa lapsen poikkeavaa käyttäytymistä etenkin tilanteissa, joissa hän puuttumisten seurauksena omaksuu itselleen poikkeavan identiteetin. (Esim. Harrikari 2008, 109–110; Harrikari & Pekkarinen 2008). Hänen mukaansa lasten kanssa toimivien ammattilaisten mahdollisuuksia riskidiagnooseihin parannetaan vaatimuksilla madaltaa henkilön tietosuojaa riskitapausten osalta ja kehittämällä yhä parempia riskitekijöiden diagnoosivälineitä.
​Koska ei ole oletettavaa, että leimaamisteoria olisi menettänyt validiteettinsa nyky-yhteisöissä (vrt. Harrikari 2008, 210–214), on tarpeen tuoda esiin puuttumisen mahdollisia haittoja ja auttaa verkostoja tuottamaan puuttumisen normeja ja muita pidäkkeitä villinä rehottavaan puuttumistoimien puutarhaan (Sosiaalipolitiikka 74/ 2009, 28).

​Lue myös: 

http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuun
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arvovalta-ja-huoltoriidat-maksavat-miljoonia
http://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/perhesurmahysteria-sosiaalityntekij-epili-tiina-iti-perhesurmaajaksi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/juusokin-pyysi-lastensuojelun-uhrina-turvapaikkaa-kirkosta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vetoomus-ensi-ja-turvakotien-tyokaytantojen-ja-menetelmien-tutkimiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/hallinto-oikeudet-lastensuojelun-sokea-piste
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/turun-lastensuojeluillassa-95-julkistetaan-vuoden-vieraannuttaja-viel-ehtii-vastata-kyselyyn
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/edunvalvontaa-tuusulassa-puolueetonta-vai-ei

Yhdistyneet Kansakunnat tunnustakaa vieraannuttaminen väkivaltaisena lasten hyväksikäyttönä
United Nations Recognize Parental Alienation As Violence And Abuse Against Children

Yhdistyneille kansakunnille on tehty vetoomus lastemme oikeusturvan puolesta, jotta lapsen vieraannuttaminen eli etäännyttäminen hänen toisesta vanhemmasta, molemmista vanhemmista ja muista läheisistään havaittaisiin lapseen ja hänen läheisiinsä kohdistettuna väkivaltana, jossa lasta käytetään hyväksi. Vetoomuksen 25 000:sta allekirjoituksesta uupuu vielä alle 3 400 nimeä.

Useiden ammattikuntien edustajat ovat tunnistaneet sekä määrittäneet vieraannuttamisen (Parential Alienation) tahallisesti tungettelevaksi toiminnaksi, jossa toinen vanhempi taistelee toista vanhempaa vastaan haavoittaakseen lapsen kiintymyssuhdetta tähän toiseen kohdevanhempaan. Toimintamotiivina on useimmiten taloudellinen hyöty.

Lasten oikeuksien sopimuksen (LOS) voimaan tultua vuonna 1990 (Suomi ratifio 1991) on yhä haitallisemmissa ja vaikeammin havaittavissa muodoissa esiintyvä vieraannuttamisen ilmiö tunkeutunut lapsiemme kiintymyssuhteiden väliin. Vanhempien vieraannuttamiseen lapsistaan vanhempien välisen riita-asian rinnalla ovat myös syyllistyneet toiminnassaan valtioiden oikeusjärjestelmät sekä lastensuojelupalvelut hakiessaan voitontavoittelua. Lapsia on väkivaltaisesti, julmasti ja raa'asti poistettu kotioloistaan ilman todisteita tai näyttöä sille, että vieraannuttamisen kohdevanhemmat olisivat lapsilleen haitallisia.

Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltiot ovat noudatteekseen kansalaisyhteiskunnan kansalaisjärjestöjen (NGO) vuotuisia päätöslauselmia YK:n lasten oikeuksien komitealle aloittaneet kehittämään toimintoja, joilla he ylläpitävät hyväksymäänsä maailman laajuista vainoavaa sotaa vanhempia kohtaan kidnappaamalla lapsia. Tämän toiminnan johdosta lapsia on väkivaltaisesti erotettu läheisistään ja he ovat vieraantuneet vanhemmistaan ilman laillista perusteltua syytä tai  ilman laillista tarkoitusta. Valtioiden päämiehet hallituksineen sekä maailman laajuiset hallitukset ovat kyseenalaistamatta hyväksyneet YK:n lasten oikeuksien komitean päätöslauselmat ja suoraan luoneet sen pohjalta lait lain tulkintaansa haastamatta.

Lastensuojelupalveluja tarjoaa yksityisomistuksessa olevat yritykset ja kansalaisjärjetöjen ylläpitämät toimitahot, joilta lastensuojelullisia palveluja ostaa ostosopimuksella valtiot sekä kunnat. Lastensuojelulliset virastot sosiaaliviranomaisarmeijoineen sydämmettömin ja väkivaltaisin pakkokeinoin vievät lapsia kodeistaan, vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan sekä perheiltään. Inhottavin syytöksin ilman todisteita verhotaan totuus ja lapsia raa'asti siepataan, varastoidaan, vaihdetaan ja myydään erittäin tuottoisilla sijaishuollon sekä adoption markkinoilla.

Tämä järjen vastainen julmuus, raakuus sekä kansanmurha tulee lopettaa heti! 
This absurd cruelty, brutality and genocide has to stop now!

Lait jotka määrittävät sekä tuomitsevat vieraannuttamisen:
Meksiko; 9. toukokuuta 2014, Siviililait luku III, Art. 323 / 7
Brasilia; 26. elokuuta 2010, laki nro. 12318/10

Täältä voitte allekirjoittaa vetoomuksen:

https://www.change.org/p/united-nations-secretary-general-general-assembly-economic-and-social-council-office-of-genocide-prevention-and-responsibility-to-protect?recruiter=480888954&utm_source=share_petition&utm_medium=facebook&utm_campaign=share_page&utm_term=mob-xs-share_petition-custom_msg&fb_ref=Default


Muita uusia lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ ​Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella ☞ ​Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit 
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ ​YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
​☞ ​Auttaakko apua tarvitsevia?
☞​ "Pidin häntä veden alla kunnes hän oli eloton": Äiti myöntää 12-vuotiaan adoptiopojan hukkuttamisen
☞​ ​Konservatiivinen syrjäytymiskäsitys​
☞​ ​Palvelukseen halutaan: yksi kokemusasiantuntija (1 kpl)​
☞​ Saisiko Keroputaan mallin myös lastensuojeluun?
​☞​ Vallan kahvaan voivat tarttua myös perheet
☞​ ​​​​Pandemrix-rokote on kaksin verroin pahempi kuin on luultu 

Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä

 ”Jos olet keskiluokkainen työssäkäyvä, voit saadakin jotain pientä apua mutta jos olet työtön köyhä, lapsesi viedään” yksinhuoltajaäiti ensi- ja turvakotipalveluista vuonna 2015

”Meistä ajatellaan, että samaa paskasakkia kaikki” lastensuojelun kokemusasiantuntija vuonna 2015

"Ylisukupolvisuuden ehkäisyssä tärkeää on varmistaa sekä lasten että vanhempien tuen tarve" THL, Lastensuojelun käsikirja 01.02. 2016

Pahaa perimää metsästetään jälleen

Lastensuojelussa on palattu 1930- luvulle. Alan uusvanha muotihokema on huono-osaisuuden ylisukupolvinen periytyminen ( l. ylisukupolvinen syrjäytyminen), josta ei ole pitävää tutkimusnäyttöä.
Huono-osaisuuden syntyminen sen sijaan voitaisiin ehkäistä mikäli siihen olisi poliittista tahtoa esimerkiksi eriarvoistumista ehkäisemällä, toimivilla peruspalveluilla (varhaiskasvatus, koulu) ja palvelujärjestelmillä, työmarkkinoiden joustoilla ja oikea-aikaisella, asiakaslähtöisellä ja ongelmia ennaltaehkäisevällä tuella. 
Toimintapolitiikaksi on kuitenkin valittu interventioiden (=tarvittujen palveluiden korvaaminen pakkotoimilla ) kohdistaminen oletettuihin riskiryhmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

​Historia todistaa, että on edesvastuutonta uskoa, että erilaisia ”riskiryhmiä” pitää etsiä ja tunnistaa, jotta heidän ongelmiinsa löydettäisiin "ratkaisu". Käytännössä on kyse eugeniikasta ammentavasta huonon sosiaalisen perimän metsästyksestä. Tällä metsästyksellä, joka johtaa köyhien lisääntyviin ja turhiin tutkimuksiin, riskiseulauksiin ja vapaudenriistoihin on samanlaisia syrjäyttäviä ja tuhoavia vaikutuksia kuin eugeniikalla. Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on fatalistista yhteyksiä, mahdollisuuksia, kasvua ja toivoa kieltävää ja estävää negatiivisuutta ja vihapuhetta, joka tuottaa ongelmia, itsensätoteuttavia profetioita, leimoja ja selviytymisen esteitä oletetuille riskiryhmille. Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.

Käsitteellä lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita. Asiakashankinnan ja voiton maksimoimiseksi riskiperheen määritelmä on jo tehty mahdollisimman laajaksi; se kattaa kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta lastensuojelun ja sijaishuollon omia ja kasvatuskumppaniperheitä, joissa ei virallisen totuuden mukaan esiinny lainkaan riskejä, ongelmia eikä ongelmien periytymistä. 

Riskiperheen käsitteeseen törmää jatkuvasti lastensuojelun ja terveydenhuollon teksteissä ja koulutuksissa. Leimaavaa ja poliittisia tarkoitusperiä palvelevaa riskiperheen käsitettä käyttävät mm. omia sijaishuoltopalvelujaan kaupittelevat ja lastensuojelun edunvalvontahanketta lobbaavat Nuorten Ystävät ry, SOS- lapsikylä ry, Diakonissalaitos Oy ja Pelastakaa Lapset ry. Käsitettä viljelevät myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL), Pesäpuu ry, Hoitotyön Tutkimussäätiö ja THL .

Vaikka väitetään, että nykyajan ainoa häpeä on köyhyys ja ainoa eettinen ongelma lihominen köyhätkin perheet ovat hyvinvointivaltion turvin pystyneet tarjoamaan lapsilleen kelvollisen ravitsemuksen, sosiaalista osallisuutta, koulutuksen ja terveydenhuollon. Tuskin enää tulevaisuudessa, jossa vanhemmuus on varattu vain vauraille tai lastensuojelun virallisille kasvatuskumppaneille, joille on annettu loputon kulupiikki ja koskemattomuussuoja puuttumista vastaan.

Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Sijaishuollon kumppanit eivät huolestuta sosiaalityöntekijöitä silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö.

Ylisukupolviselle syrjäytymiselle altistaviksi tekijöiksi on usein todettu mm. väkivallan kohteeksi joutuminen (mm. Dixon, Browne & Hamilton-Giachritsis 2005), päihteidenkäyttö (Christoffersen & Soothill 2003;Bailey, Hill, Oesterle ja Hawkins 2006), taloudelliset vaikeudet , psyykkinen sairaus ( Jähi 2004), heikot sosiaaliset verkostot ( Christoffersen 2000) ja äidin heikko itsetunto ( Bifulco ym. 2002)- ja juuri näitä riskitekijöitä lastensuojelun ja sijaishuollon asiakkuudet ja toimintatavat tuottavat ( Hiltunen 2015;Martikainen & Autti-Rämö, Saarikallio-Torp, Heino, Hiilamo, Hytti, Rajavaara & Johnson 2010). 

Syrjäytymiseltä suojaaviksi tekijöiksi on todistettu mm. hyvä terveys, koulutus, ystäväverkosto ja yhteydenpito läheisiin, tarpeenmukainen tuki, harrastukset(Pulkkinen ym. 2003), hengellisyys (Hyyppä 2004), ympäröivään yhteiskuntaan kiinnittyminen (Kainulainen 1999) ja elämäänsä, työhönsä ja avioliittoonsa tyytyväiset vanhemmat ( Keltikangas-Järvinen & Heinonen 2003 - ja juuri näitä suojaavia tekijöitä sijoitukset ja lastensuojelun ja sijaishuollon toimintakäytännöt ehkäisevät (Browne 2009; Kendrick 2008; Barter & Renold & Berridge 2005; UNICEF 2009 No. 8 p 19; Tobias 2000; Sherr 2008).

Syrjäytyneitä essentialisoiva syrjäytymismispuhekin on ansa ja räikeän politikoinnin väline. Se on sosiaalista putoamista pelkäävän rapautuvan keskiluokan omaa kunnollisuutta korostavaa tarvetta erottautua "riskiperheistä" ja yritystä räpiköidä pinnalle vetämällä toisia alas.
Sosiaalityön tutkija Tuula Helneen (2002) mukaan syrjäytymispuhe sijoittaa tiettyjä yksilöitä marginaaliin ja ulkopuolle, moraaliseen ja spatiaaliseen toiseuteen vaikka kaikenlaiset rajanvedot ovat nykyisessä yhteiskunnassa yhä ongelmallisempia yhä useampien positioiden ja ja paikkojen muututtua epävarmoiksi. Diskurssit ja politiikka eivät ole erillisiä asioita. Syrjäytyneistä puhumalla vedetään rajoja ja heikennetään syntyvän yhteisyyden mahdollisuuksia. Siksi toiseutta ja syyllistämistä legitimoivaa puhuntaa tulee kritisoida.

Psykoanalyysi ongelmien periytymisoletuksen ja päihdepotilaiden heitteillejätön moottorina

 Psykoanalyysiin uskovien lastensuojelijoiden on Freudin tavoin usein vaikea ymmärtää, että hankitut ominaisuudet eivät periydy. 
Vaikka Freudin perustama psykoanalyysi perustui virheelliseen biologiseen tietopohjaan, oli mahdotonta testata ja on kumottu niiltä osin kuin sitä voi testata (Hamilo, 2007, 84) sosiaalityö jakaa edelleen seuraavat ylisukupolvisia leimoja tuottavat psykoanalyysin käsitteet, uskomukset ja toimintakäytännöt: empirian ja tutkimustiedon trivialisointi ( Rosen 1994; Pekkarinen 2011), usko "hiljaiseen tietoon" ( mm. Kääriäinen 2005 ), dokumenttien ja todistusaineiston manipulointi oletusten ja teorioiden tueksi, yksilöpsyko(pato)logisointi, determinismi ja varhaislapsuuden korostaminen elämää määrittävänä aikakautena, nekrofilinen perhekäsitys, käänteinen todistustaakka, konservatiivisuus, äitien syyttely, lapsuuden ja arjen seksualisointi, kehitysteorioiden keskeisyys, virheelliseksi todistettu usko tukehdutettuihin ja torjuttuihin muistoihin, konflikti- ja häiriö-orientaatio, kvasipsykologisen retoriikan keskeisyys, usko puhehoitoihin, nihilaatio, kehäpäätelmät ja ad hoc-selitykset, tunnustamisen pakko ja urkinta.

Suomalaisen huono-osaisuuden aiheuttajaksi nimetään usein alkoholismi, jota voitaisiin hoitaa huomattavasti nykyistä tehokkaammin- jos haluttaisiin. Psykoanalyytikkojen asenteelliset käsitykset päihteidenkäyttäjistä vaikuttivat kohtalokkaasti päihdeongelmien hoitoon Suomessa ja aiheuttavat yhä potilaiden hoidon eväämistä ja pompottelua päihdehuollon ja psykiatrian välillä. Rauno Mäkelän mukaan psykoanalyysissä alkoholistien katsottiin omaavan yhtenäisen persoonallisuuden rakenteen, johon sisältyy oraaliseen fiksaatioon pohjautuva regressiivinen luonnehäiriö. Psykoanalyytikkojen terapiakokemukset "tuottivat käsityksen, että alkoholiriippuvaiset ovat sopimattomia kaikenlaiseen psykoterapiaan ja ovat sen vuoksi ”vaikeahoitoisia” tapauksia. Kielteiset kokemukset psykoterapian soveltumattomuudesta vähensivät omalta osaltaan psykiatrisen terveydenhuollon halukkuutta hoitaa päihdeongelmia.

 Erityisesti äitisuhdetta syyllistettiin ongelmien aiheuttamisesta, vaikka äidit tai muut läheiset eivät päässeetkään osallistumaan terapiaan. Potilas sai hyvän syyn vierittää ongelmiensa syyt omilta harteiltaan äidin tai laajemmin lapsuuden aiheuttamiksi. Myöhemmin systeemiteoriaan pohjautuvat ja syyllisten etsimisestä luopuneet pari- ja perheterapian muodot saivat rasitteekseen nämä vanhat uskomukset, kun hoitopaikkaan hoidon tueksi kutsutut läheiset kokivat, että heidät on kutsuttu sinne moitittaviksi ja tuomittaviksi. Syyllisten etsiminen läheisistä ja kieltämismekanismin tulkitseminen virheellisesti tahdonalaiseksi hoidon välttämiseksi ja oman vastuullisuuden kiertämiseksi ovat kuitenkin jäljellä suuren yleisön ja osin myös ammattiauttajien uskomusvalikoimassa" (Mäkelä, 2013, 34-35).

 Yliopistojen sosiaalityön koulutusohjelmissa ja Palmenian lastensuojelun verkostokoulutuksissa on käytetty vuorovaikutuksen tutkimuskeskuksen psykoanalyytikoiden eettisesti ja tieteellisesti arveluttavia lastensuojeluperheiden tunnistus- ja luokitusohjeita. He leimaavat ja tyypittelevät yleensä puuttuvien peruspalvelujen takia ( mm. HuosTa- tutkimus) lastensuojeluun ajettuja asiakasperheitä mm. ghetto-, mafia- ja autistisiksi perheiksi ja luulottelevat perheissä esiintyvän ylisukupolvisia insesti- ja homoseksuaalisuus-periaatteita(huom.homoseksuaalisuus luokitellaan ikäänkuin insestiä vastaavaksi ilmiöksi!). 

Psykodynaamisiin ja - sosiaalisiin näkökulmiin ihastuneet lastensuojelijat etsivät Reinhard Heydrichin tarmolla tavallisista lapsista näkymättömiä huonon sosiaalisen perimän merkkejä ja vihjeitä tulevista ongelmista.
Lastensuojelun tuottamien aiheettomien epäilyjen ja rikossyytteiden , leimaamisen, lähisuhteiden katkaisun, turhien tutkimusten , väkivaltaisten kotoa noutamisten ja vapaudenriistojen vaikutuksia perheille ei ole tutkittu. 

Harhaista puuttumista

Kaisa Hintikan mukaan varhaisen puuttumisen ja huolen vyöhykkeistön voidaan nähdä muovaavan ammattilaisen subjektiivisesta huolesta pätevää työvälinettä. Subjektiivinen huoli kääntyy objektiivisen tiedon asemaan. Sosiaalipolitiikan professori J P Roos toteaa, että erityisesti lastensuojelussa varhaisen puuttumisen ja huolen käyttö voi olla lapselle ja tämän perheelle kohtalokasta (Hintikka, 2010, 71). Varhaisen puuttumisen eetos näyttää Hintikan mukaan sisältävän tendenssin muokata suhtautumista myönteisemmäksi interventiopolitiikkaa kohtaan (Hintikka, 2010, 75).

Sosiaalityön professori Kate Morris paheksuu sosiaalityön köyhiin perheisiin kohdistamia turhia tutkimuksia . Hänen mukaansa köyhissä olosuhteissa sinnittely on jo tarpeeksi haastavaa itsessään ja selviytymisen tapoja monia. Sosiaalityön ei pidä enää kuormittaa perheiden tilannetta entisestään luokittelemalla erilaisuutta tai köyhyyttä riskiksi. 

Professori Brigid Featherstone puolestaan uskoo kielen merkitykseen mielikuvituksen ja mahdollisten maailmojen rajaajana ja peräänkuuluttaa sosiaalityöhön uutta kieltä ja puhumisen tapoja uusien näkökulmien ja toimintatapojen mahdollistamiseksi. Hän vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina. Hän kammoksuu intervention kieltä ja toivoo sen tilalle rinnallakulkemisen dialogia. Featherstonen mukaan riskiregiimi on puristanut pois inhimillisen asiakastyön mahdollisuudet ja tehnyt sosiaalityöstä epähumaania. 

Leeni Ikosen mukaan varhainen puuttuminen kyseenalaistaa vanhempien kasvatuskyvyn ja perustelee näin kasvatusvallan siirtoa viranomaiselle. Hyvistä tarkoituksista huolimatta "käytäntö on osoittanut, että huolen työtavat keskittyvät yksinomaan tyypittelemään ja leimaamaan lapsia. Kunnissamme tehdään huolikartoituksia ja Stakes ( nykyinen THL) on huolikartoittanut n. 30 000 lasta." 

Huolen vyöhykkeistön kehittäjän Tom Arnkilin varoituksista huolimatta työntekijöiden subjektiivista huolta mittaamaan tarkoitettuja huolen vyöhykkeitä käytetään edelleen laittomasti lasten luokittamiseen ja leimaamiseen "huolilapsiksi", joita uhkaa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen.

Vaikka huolen vyöhykkeistön väärää käyttöä ei ole saatu kuriin, sen rinnalle on kehitetty uusi varhaisen puuttumisen menetelmä; huoliliputus, jossa kahden viranomaisen huolestuminen johtaa hälytykseen. Hankkeen juridisia sovellutuksia, käytäntöjä tai suhdetta henkilötietolakiin ei ole vielä päätetty. Silti Suomen eduskunnan alaisen Sitran huoliliputus on jo käytössä ja sen piirissä on jo liki 80 000 lasta. 

Varhaisen puuttumisen ideologian käsitys ajasta, ihmisistä, vallankäytöstä ja sen oikeutuksesta on outo ja väkivaltainen;1) puuttuja tuntee moraalista ylemmyyttä suhteessa puuttumisen kohteeseen eli asettaa itsensä toisen yläpuolelle, 2) puuttuja tuntee tarvetta ojentaa tai rangaista mielestään epäsopivasti tai eri tavalla käyttäytyvää tai elävää lähimmäistään, 3) puuttuja käyttää kuluvaa hetkeä astinlautanaan huolestuttavaksi olettamalleen tulevaisuudelle ja 4) puuttuja oikeuttaa toimintansa tuntemallaan subjektiivisella huolella.

Heiliöläinen lastensuojelulinjaus, josta on tullut maan virallinen oppi, pyrkii puuttumaan lasten elämään mahdollisimman varhain kasvattaakseen heistä sijaishuollossa tuottavia tulevaisuuden veronmaksajia. 
Linjauksen mukaan byrokraatin tuntema huoli on syy siirtää lapsi omasta kodistaan sijaishuoltoon, jota linjaus pitää vanhempia parempana kasvattajana. Lapsuutta ei nähdä itseisarvollisena olemassaolona, vaan välitilana ja odotushuoneena aikuisten määrittelemään tulevaisuuteen. Siksi lapsen ja perheen nykyhetki, todelliset tarpeet ja toiveet ja välitön auttaminen voidaan helposti sivuuttaa. 

Varhaiseksi puuttumiseksi kutsutun toiminnan lähtökohta, sisältö ja moraalinen oikeutus on kyseenalainen, sillä puuttumista harjoittavat usein epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen omaavat jäävit henkilöt vailla valvontaa, tutkimustietoa, näyttöä puuttumisen tuloksista tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.

Lastensuojelussa kuluvaa hetkeä käytetään tulevaisuuden astinlautana, lapsen ohimenevää häiriötä merkkinä puuttumista vaativasta tulevaisuuden ongelmasta, perheen avuntarvetta ja tukitoimia todisteena tulevasta sijoitustarpeesta, perhetyötä keinona saada vahvistusta sosiaalityöntekijän epäilyksille ja kunnan köyhiä asiakkaita ponnahduslautoina sosiaalityöntekijän ammatilliseen ekspertiisiin ja paremminpalkattuun uraan yksityispuolella.

Kunnat panostavat huoli puheeksi-koulutuksiin ja kurssittavat virkamiehiään tunnistamaan paitsi oletettua nykyistä myös luuloteltua tulevaa väkivaltaa. Lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeissa kaltoinkohtelun riskitekijöiksi nimetään mm. työttömyys, pienituloisuus, monilapsisuus ja vanhempien haluttomuus kertoa työntekijöille yksityiselämästään.

Varatuomari Leeni Ikosen mukaan ”terveydenhuollon avohoitovaihtoehdot ovat jääneet kehittämättä, kun maamme psykoanalyyttisesti suuntautuneet lastenpsykiatrit ovat keskittyneet todistelemaan vanhemmat epäkelvoiksi kasvattajiksi esittäen ratkaisuksi lapsen erottamista perheestään. Moniammatillisessa työskentelyssä ei lopulta kukaan ota vastuuta lapsen tilanteesta ja hänestä annetusta lausunnosta”. 

Yli seitsemänkymmentä vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävät tarkistamattomat rekisterimerkinnät varmistavat sen, ettei asiakasperhe pysty asiakkuuden jälkeenkään elämään elämäänsä luottavaisesti ja läsnäollen kuluvassa hetkessä vaan joutuu kaikkialla taistelemaan leimoja ja niiden tuottamia tulevaisuudenuhkia vastaan. Varhaiseksi puuttumiseksi kutsuttu toiminta voi siis syrjäyttää puuttumisen kohteensa pysyvästi yhteiskunnallisesta osallisuudesta ja päätöksenteosta ja vaikeuttaa heidän omaehtoista selviytymistään.

Huono-osaisuuden ja köyhyyden periyttämistä 

Käytännössä ongelmien ylisukupolvisen periytymisen ehkäisy tarkoittaa lastensuojelussa sitä, että lapsi tulee ajoissa ottaa pois vanhemmiltaan parempaan perheeseen (varhainen puuttuminen), jotta hän ei "syrjäytyisi".
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "on havaittavissa, että lastensuojeluksi nimetty toiminta itsessään aiheuttaa huono-osaisuutta, ja sekä lasten että vanhempien syrjäyttämistä.

Syrjäyttäminen tapahtuu lasten kohdalla siten, että kodeistaan pois otetut lapset suistetaan raiteiltaan, heidän turvallisuudentunteensa horjutetaan, heidät ajetaan usein päihteiden käyttäjiksi ja altistetaan seksuaaliselle hyväksikäytölle lastensuojelulaitoksissa. Moni lapsi jää vaille perusopetusta, terveydenhuollon palveluita, joutuu elämään vankilamaisissa oloissa alistettuna ja jää siten loppuelämäkseen sosiaalitoimen asiakkaaksi.
Tästä syrjäyttämisestä kunnat ovat halukkaita maksamaan, usein jopa 10 000 euroa kuukaudessa per lapsi.

Vanhempien syrjäyttäminen tapahtuu siten, että vanhemmat pakotetaan irtisanomaan itsensä työpaikoistaan, siirtymään perhekuntoutus -nimikkeellä oleviin laitoksiin ja oleilemaan siellä toimetonna, vanhempia juoksutetaan työajalla hyödyttömissä neuvotteluissa, joissa jauhetaan aina samoja asioita ja ongelmia näkemättä kasvavassa ja kehittyvässä lapsessa tai heidän vanhemmissaan mitään hyvää.

Vanhempia ja lapsia pyritään syrjäyttämään myös estämällä lapsen ja vanhemman tapaamiset tai järjestämällä lapsen tapaamiset satojen kilometrien päähän lastenkotiin niin, että kaikki vapaa-aika kuluu joko matkustamiseen tai lapsen tapaamisasioiden järjestämiseen.
Usein vanhemmat päätyvät lastensuojelun toiminnan takia mielenterveystoimiston asiakkuuteen tai jäämään uupumuksen takia sairaslomalle.

Lastensuojelun toiminta on siten tehokasta syrjäyttämistoimintaa eli huono-osaisuuden periyttämistä. Sen kustannukset yhteiskunnalle ovat mittaamattomat sekä rahana että inhimillisinä kärsimyksinä".

Lastensuojeluseminaareissa korostetetaan usein toimeentuloasiakkuuksien ja huostaanottojen yhteyttä ja vaikutusta oletettuun huono- osaisuuden ja ongelmien ylisukupolviseen periytymiseen. Huono- osaisuustutkimuksissa vedetään esiin tilastotieto, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä sijoitetusta on saanut toimeentulotukea. Seminaareissa asiantuntijoita tuntuu huolettavan köyhyyttä enemmän sen julkinen paljastuminen. Toimeentulotukiasiakkuus leimataan periytyväksi, puuttumista ja korjaavia lastensuojelutoimenpiteitä kaipaavaksi riskiksi. THL on kuitenkin itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö mm. kuntouttava työtoiminta, joka tarkoittaa käytännössä pakotettua toimeentulotukiriippuvuutta on laillista ja suositeltavaa. Silti THL:n julkisrahoitetuilla asiantuntijoilla on otsaa kertoa, että ttt-asiakkaiden tapauksessa toimeentulotuen nauttiminen on perinnöllistä asiakkaiden yksilöllisten riskiominaisuuksien seurausta- pysyvän rakennetyöttömyyden aikana.


Syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ydintoimintaa

Sosiaalityön emeritusprofessori Jorma Sipilän mukaan syrjäyttäminen on yhteiskuntamme ydintoimintaa.” Mitä enemmän keskiluokka hakee lapsilleen menestystä, sitä todennäköisemmin se päätyy syrjäyttämään toisten lapsia. Ei valinnan yhteiskunnassa ole todennäköistä tehdä sellaisia valintoja, että hyväosaiset aikuiset ryhtyisivät välittämään toisten lapsista. Eikä taida myöskään olla todennäköistä, että julkinen sektori alkaisi 20 vuoden tauon jälkeen opiskella omien tehtäviensä suorittamisen edellytyksiä.”

Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on keino syventää jo suoritettua kansan kahtiajakoa tuettaviin ja syrjäytettäviin, riittämättömiin bioriskeihin ja riittäviin sijaishuollon kumppaneihin. Se on keino legitimoida sosiaalipalvelujärjestelmään ajettu 1930-luvun kaksoisstandardi: jako apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin perheisiin. Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan ja ruhtinaallisesti rahoitetun sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.

Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen oppi tuntuu hyödyttävän lähinnä lastensuojelun ja sijaishuollon virkailijoiden ja yrittäjien liiketoimintaa. Huomaamatta on jäänyt, että palvelujärjestelmissäkin esiintyy periytyviä ongelmia, jotka siirtyvät aikakaudelta ja työntekijältä toiselle. Apua ansaitsemattomiksi luokitellut asiakkaat joutuvat odottamaan vuosia, jopa vuosikymmeniä saamatta koskaan heille kuuluvaa lakisääteistä palvelua. Osa kuolee jonoon, yhä useampaa ei edes huolita palvelujärjestelmien asiakkaaksi ja apua ansaitsemattoman leima periytetään myös jonottajan lapsille.

Pitäisikö ongelmien ylisukupolvisen periytymisen sijaan alkaa puhua sosiaalihygieniasta, subventoidusta syrjäyttämistoiminnasta ja avun ylisukupolvisesta panttaamisesta?
​
Miksi leikkiavusta ei makseta leikkirahalla?

Odottelen edelleen vastauksia kysymyksiin:

Miksi pahan perimän metsästystä kuvitellaan avuksi? 

Miksi periytyviä ongelmia ja varhaisen puuttumisen tarvetta havaitaan ainoastaan köyhissä ja huono-osaisissa bioperheissä mutta ei varakkaissa perheissä, sijaisperheissä, lastensuojelun tai sijaishuollon virkailijoissa, organisaatioissa tai toimintakulttuureissa?

Miksi lastensuojelussa halutaan toistaa 1820-, 1860-, 1920- , 1930-, 1940- ja 1990- lukujen virheet?

Miksi lastensuojelussa halutaan uskoa psykoanalyysin olettamuksiin ja ikuisiin stigmoihin ja riskileimoihin? Miksi stigmat halutaan periyttää tekemällä sosiaalirekistereistä- toisin kuin rikosrekistereistä ikuisia ja säilömällä mustamaalaavia asiakaskirjauksia 75 vuotta? 

Miksi sosiaalityöntekijöiden sisäinen riskiosoitin naksahtelee jatkuvasti biovanhempien kanssa muttei sijaisvanhempien, vaikka näiden väkivaltaisuudesta olisi pitävä näyttö?

Jos huoli ja huolen tunteminen romuttaa aivokapasiteetin ja aggressio- ja impulssikontrollin (Mullainathan & Sharif, 2013) miksi huolestumiseen oikein koulutetaan? Miksi toimivia laajakaistoja minimoidaan tahallaan puhelinlangoiksi?

Miksi ratkaisuksi huono- osaisuuteen ja syrjäytymiseen tarjotaan huono-osaisuutta ja syrjäyttämistä tuottavaa harhaista puuttumista ja valvomatonta sijaishuoltoa eikä esim. muutoksia talous-, työvoima- tai asuntopolitiikkaan? 

Jos lastensuojelu on tuloksellista ongelmia ennaltaehkäisevää erityisosaamista, miksi se ei usko omaan asiantuntemukseensa vaan siirtää asiakkaansa ennakkoperintönä sijaishuollolle?
Miksi lääkkeeksi syrjäytymiskehitykseen esitetään sijaishuoltoa, vaikka kansainvälinen tutkimustieto osoittaa, ettei sijaishuolto kykene tarjoamaan lapsille ja nuorille tärkeimpiä syrjäytymiseltä suojaavia tekijöitä ; pysyviä suhteita tasapainoisten aikuisten kanssa, myönteisiä oppimiskokemuksia tai osallisuutta ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämään?

Miksi lastensuojelussa halutaan muuttaa oletettu pelastuskohde pelastajansa kaltaiseksi: illuusiotyötä (mielikuvia, höpinöitä) tekeväksi, oman kehonsa kieltäväksi, tilinumeroilla ohjailtavaksi järjestelmäuskovaiseksi, joka on valmis palvelemaan onttoa, lisäarvottomuutta tuottavaa talousjärjestelmää ennakoitavalla tavalla?

Ja ennen kaikkea: aiotaanko lastensuojelun järjettömät kustannukset ja toimintakäytännöt periyttää tuleville sukupolville? Miksi lastensuojelun ja sijaishuollon uskomushoidoista ja feikkiavusta maksetaan oikealla eikä vain leikkirahalla?

Asiantuntijahoidot ja erilaiset puuttumistoimet ovat tähän asti olleet lähinnä asiantuntijoiden keskinäistä kollegiaalista edunvalvontaa, vertaistukea ja -viestintää. Usein vanhentuneisiin ja virheellisiin teorioihin perustuvista puhehoidoista pitäisikin poistaa rahapalkkiot ja korvata ne vastaavanpituisilla kokemusasiantuntijaluennoilla. Jos asiakas tuntisi aidosti hyötyneensä asiantuntijan puheesta, hän voisi palkita tämän vaikkapa vartin pituisella ylimääräisellä monologilla.

Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palvelukseen-halutaan-yksi-kokemusasiantuntija-1-kpl#sthash.dKFqacHx.dpuf
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/dialogisuus-lastensuojelun-laatusuositusprosessissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/haluaako-sosiaalityo-rakentaa-vai-purkaa-hakkeja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsi-ja-perhepalvelujen-muutosohjelma-ei-puutu-ydinongelmaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-ii-lastensuojelujarjestot-bisneksen-syrjassa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-3-lapsilahtoiset-valineet-vuorovaikutuksen-vahvistamiseksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/sentican-huostaporvarit-ja-veroparatiisityypit 


Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä

Sosiaalityöntekijöiden Talentia- lehti esittelee uusimmassa numerossaan poliisiammattikorkeakoulussa työskentelevän psykologi Mari Koskelaisen tekniikoita suuttuneiden asiakkaiden hillitsemiseen. ​

Todisteiden fabrikointi ja painottaminen on kielteisen todistelun maksimointia, joka luodaan todisteiden manipuloinnilla ja painottamalla olemassa olevia tai pseudotodisteita. Todisteita voidaan kehittää olemattomista aineksista, vain käyttämällä kieltä tai kuvailemalla epärelevantteja tapahtumia. Epäluotettavaa tietoa käytetään luotettavana tietona ja irrelevanttia informaatiota käsitellään relevanttina. Informaatiota operoidaan kognitiivisesti esittämällä harhoja, vääristelyjä ja kuvitelmia relevantteina. Mitä tahansa voidaan pitää todisteena. Tähän luokkaan kuuluvat mm. provokaatio, sepittely, vihjailu, valehtelu, leimaavat nimikkeet, kriittisyys osoituksena psyykkisestä häiriintyneisyydestä, kielteisen tiedon kertaaminen ja virheiden etsinnän alkuperäisen syyn muuttaminen.

Patologian fabrikointi ja liioittelu on erityinen todisteiden keksimisen luokka, jossa tietoa luodaan, jotta asiakas saadaan näyttämään niin patologiselta kuin mahdollista usein yhteistyössä esimerkiksi lastenpsykiatrian klinikan tai konsultoivan psykologin kanssa. Patologian fabrikoinnin ilmentymiä ovat mm. johdattelevat / painostavat haastattelut, yleistykset keinotekoisista tilanteista, luokitteleminen psykiatrisin termein ilman että osoitetaan tosiasioita, teoreettisten tietojen yhdisteleminen osoittamatta faktaperusteita ja kriteereitä, kategoriset lausumat ilman faktaperusteita, vetoaminen arvioijan kompetenssiin ja lausumat/ lausunnot ilman todisteita tai tutkintaa.

Tiedon pidättäminen, huomiotta jättäminen tai hankkimatta jättäminen 
Mikä tahansa informaatio joka ei sovi syytösprojektiin voidaan jättää huomiotta, salata, pidättää tai jättää hankkimatta. Informaatiota voidaan vakavalla tavalla vääristellä pidättämällä tai jättämällä huomioimatta sen alkuperä ja asiayhteys. Myös luotettavuus voidaan kiistää ja salata. Tämän pääluokan tunnusmerkkejä ovat mm. viranomaisaseman ja salassapidon väärinkäyttö, tietojen vääristely, asiakkaan näkökulman ja voimavarojen vähättely, positiivisen tiedon, käytettyjen lähteiden ja tutkimusmenetelmien salaaminen, vaihtoehtoisten syiden ja selitysten tutkimisen välttäminen ja kieltäytyminen tutkimasta epäilyä esim. lapsen hyväksikäytöstä tms. suhteessa muihin kuin vanhempiin: esimerkiksi sijaiskotia ei tutkita.

Negatiivinen vaikuttaminen henkilöihin ja ihmissuhteisiin, jonka ilmentymiä ovat mm. uhkailu, vihamielinen käytös, huutaminen, syyttely, simputus, vanhempi-lapsi suhteen vahingoittaminen, etninen diskriminointi, perheen tukihenkilöiden eliminointi tai epädemokraattiset vastatoimet ja hyökkäykset esim. asiakkaan valituksien johdosta, vanhempien selän takana puhuminen, asiakaskontaktien välttely, viivyttely ja viranomaisten epärationaalinen konsensuksen muodostaminen l. ystävyyskorruptio.

Epäasialliset meta-strategiat
Nämä strategiat sisältävät harhakäsityksiä ja puutteita tietojen käsittelemisessä, päättelyssä, laillisuuden noudattamisessa ja etiikassa. Niille on tyypillistä järkevän arvion, kriittisen ajattelun puute, epä-älyllisyys ja itseriittoisuus. Epäasiallisia metastrategioita ovat mm. lain yläpuolelle asettuminen, kyvyttömyys myöntää/hyvittää tehtyjä virheitä, konformismi ja perusfrekvenssien jättäminen huomiotta, kausaalisuuden liioittelu, logiikan hylkääminen, musta-valkoajattelu ja asiakkaan leimaaminen poikkeavaksi, jonka perusteella hänen näkemyksensä voidaan mitätöidä ja eliminoida. 

LASTENSUOJELU - KOHTI ONNISTUMISIA. Eduskunnan Kansalaisinfossa järjetetään torstaina 18.2. klo 18-20 avoin keskustelutilaisuus koskien suomalaista lastensuojelua.
Perussuomalaisten järjestämässä keskustelutilaisuudessa pohditaan keinoja, joilla lastensuojelua viedään kohti onnistumisia. Panelisteina ovat kansanedustaja Tiina Elovaara, varatuomari Leeni Ikonen, lastensuojelutyöntekijä Mukhtar Abib ja dosentti, sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Riitta Burrell. Heitä haastattelee Pesue ry:n toiminnanjohtaja, toimittaja Maria Syvälä.

Lastensuojelusta on viime vuosina nostettu esiin lukuisia ongelmia. On puhuttu jopa ihmisoikeusloukkauksista. Miten saataisiin kehitettyä laadukas, palveluhenkinen ja koko perheen aidosti kohtaava auttamisjärjestelmä, joka vastaa nykyisiin tuentarpeisiin ja varmistaa asiakkaan oikeusturvan? Entä miten maahanmuuttokysymykset tulee huomioida lastensuojelussa?

Lastensuojelun asiakkaat ovat alan kokemusasiantuntijoita. Heidät tulee ottaa mukaan kehittämään ja arvioimaan tarjottuja palveluita sekä osaksi lastensuojelututkimusta. Uudistettu sosiaalihuoltolaki luotsaa nyt lastensuojelua oikeaan suuntaan. Mitä muuta tarvitaan, jotta Suomeen syntyisi tykätty, tuloksellinen ja laajaa luottamusta nauttiva lastensuojelu?

Kahvitarjoilu 17.30 alkaen.
Tervetuloa.

Aiheeseen liittyen: Muutos on alkanut lastensuojelussa

Uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ ​Tekorikos vai tekemällä tehty rikosprosessi?​
☞ Työttömän oikeusturva heikko
☞ Puhejudoa epäkohtien korjaamisen sijaan​
☞ Kantelupäätös mm. Jupiterin asiaan
☞ ​Hyvä Outi Harju-Koskelin
☞ Virheellinen tolkullisuus
​☞ ​​Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ ​Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa 
☞ ​Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
​☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ ​Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella 
​☞ ​Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit 
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ ​YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
​☞ ​Auttaakko apua tarvitsevia?

Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Vihapuhe on sellaista puhetta, jossa kansanryhmää halvennetaan tai uhkaillaan rodun, ihonvärin, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai muun senkaltaisen ominaisuuden pohjalta.

Kiihotus kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

Syrjinnällä tarkoitetaan yksilön tai ryhmän torjumista muiden ihmisten muodostamasta ryhmästä alistamistarkoituksessa. Suomen Perustuslain 6§:n mukaan: ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”
​
Leimaaminen (stigmatisaatio) puolestaan on yhteisöväkivallan menetelmä, jossa yhteisön jäseneen liitetään määrittely, jonka perusteella hän ei ole kelvollinen yhteisön jäseneksi. Tämän nimeämisen jälkeen yhteisön jäsenet katsovat moraaliseksi velvollisuudekseen rangaista kyseistä henkilöä (syntipukki) kaikin käytettävissä olevin keinoin. 

Suomen perustuslain (731/1999, 12§) mukaan sananvapauteen liittyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Tutkija Panu Raatikaisen mukaan ”Mikä tahansa satunnainen käämien palaminen ei ole vihapuhetta. Julkisuuden henkilön ja poliittisen päättäjän on myös kestettävä normaali kriittinen keskustelu ja arvostelu – erityisesti jos itse päästelee suustaan sammakoita.”
​

-panettelua (”baktalelse”), joka on selän takana puhumista, sitä, että puhutaan toisten puutteista/synneistä tai siitä, mitä pidetään puutteena/ syntinä toisissa ihmisissä, heidän selkänsä takana, ts. silloin, kun nämä eivät ole läsnä, sen sijaan, että mentäisiin henkilökohtaisesti heidän luokseen kysymään heiltä, onko asian laita niin, kuin on oletettu tai sanottu.
- kaikkea vihan edistämisen, oikeuttamisen ja levittämisen, halventamisen, solvauksen ja panettelun kriteeristön täyttävää puhetta ja muuta ilmaisua riippumatta puhujan statuksesta , julkituodusta motiivista tai siitä esitetäänkö vihapuhe arkikielellä vai akateemisella tai ammatti- ja asiantuntijakielellä


​Sananvapautta ei saa riistää

Kiihottaminen kansaryhmää vastaan on rikos mutta kansalaisilla on sananvapauden perusteella oikeus liioitella ja provosoida. Panettelu ja solvaaminen on kuitenkin kielletty, samoin väestönosaan kohdistuvaan syrjintään ja väkivaltaan kehottaminen. 

Asiakkaan kommentti " vihaan sosiaalityöntekijä Irma Rissasta, joka ei antanut minulle pyytämiäni avohuollon tukitoimia vaan kaappasi lapseni huostaan puoluetoverinsa laitokseen " ei ole vihapuhetta eikä kunnianloukkaus, jos väittämä on tosi. Kommentit, joissa sosiaalityöntekijä Irma Rissasta verrataan loiseen tai eläimeen ja kehotetaan kuntalaisia tunkeutumaan hänen kotiinsa ja kaappaamaan hänen lapsensa ovat vihapuhetta.

Sosiaalityöntekijän kommentti moniammatilliselle työryhmälle " epäilen asiakas Heikki- Hesekiel Haapasta lapsenhakkaajaksi ja olen aloittanut rikostutkinnan asiasta " ei ole vihapuhetta. Kommentit, joissa sosiaalityöntekijä esittää Heikki- Hesekiel Haapasen moniammatilliselle työryhmälle edelleen "lapsenhakkaajana" salaten rikostutkinnan vapauttavan tuloksen on vihapuhetta, kunnianloukkaus ja virkavirhe. 

Tutkijan kommentti " Kammoan lastensuojelun asiakkaita. Moni tässä laitospotilaista koostuvassa aineistossa on tuomittu seksuaalisesta väkivallasta ja sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta" ei ole vihapuhetta.
Tutkijan lastensuojelun lainsäädäntötyöryhmälle esittämä kommentti varhaisen puuttumisen lisäämisen tarpeesta koska " lastensuojelua käyttävät perheet kantavat ylisukupolvisesti periytyviä insesti- ja perversiotaipumuksia " on vihapuhetta.

Psykiatrin kommentti ”Sosiaalityöntekijä pyytää lausuntoa huostaanoton tueksi vanhemmasta, joka on sosiaalityöntekijän ennakkotietojen mukaan psyykkisesti häiriintynyt ja vaaraksi lapselleen” ei ole vihapuhetta. Se, että psykiatri kirjoittaa sosiaalityöntekijän tilaaman lausunnon yksinomaan tämän ennakkotietojen perusteella tutkimatta potilasta on kunnianloukkaus ja virkavirhe.

Olennaista ei ole, että oppii rajoittamaan oman vihapuheensa ammattirooliin tai - kieleen sopivaksi tai välttämään vihapuheensa ja - motiiviensa julkisen tunnistamisen ja juridiset seuraukset. Vihaan ja vihapuheeseen voi rangaistuksetta vietellä aina ja monella tapaa- niin eduskunnassa, seurakunnassa, perheessä kuin moniammatillisissa työryhmissä. Sitä tehokkaammin mitä useammissa verkostoissa sukkuloi.
Olennaista on tunnistaa ja torjua vihapuhe- riippumatta siitä kuka sitä esittää ja minkä nimissä. 

Maailmaan onneksi mahtuu puhetta ja tunteita- myös vihaa. Kaikki tunne ei asu viranomaisessa.

Moniäänisyyden varjelu on sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolustamista.

Lue myös: 

http://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/perhesurmahysteria-sosiaalityntekij-epili-tiina-iti-perhesurmaajaksi
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-iv-tyhjan-paalla-lastenkodissa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/valesossujen-valekirjaukset-sossun-sanoittamat-lastensuojeluilmoitukset
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/sinivalkoinen-painajainen-huostanuorta-riisutettiin-alasti-mink-jlkeen-suomalainen-auttamisjrjestelm-on-tehnyt-kaikkensa-syrjyttkseen-nuoren-aikuisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-tiedonhallinta-uudistus-rapauttaa-asiakkaiden-oikeusturvaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talentiaa-ahdistaa-epakohtia-enemman-epakohtien-paljastuminen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus


Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä

Vaarallisinta on se paha, joka sokeasti uskoo itsensä hyväksi. – Martti Lindqvist (1945-2004).

Osa sosiaalityön dokumentoinnista ja työ- ja tutkimuskäytännöistä täyttää vihapuheen kriteerit

Olisi naivia kuvitella, ettei vihapuhetta esiinny sosiaalityöntekijöillä, varsinkin kun byrokraattinen kaikkivoipaisuus antaa siihen rajattomat mahdollisuudet ilman paljastumisen tai rangaistuksen riskiä.
​
Osa sosiaalityön asiakastyöstä, dokumentoinnista ja työ- ja tutkimusmenetelmistä voidaan luokitella vihapuheeksi. Ne täyttävät panettelun ja solvaamisen määritelmät ja tunnusmerkistön. Myös median tapa julkaista poliitikkojen ja lastensuojelun asenteellista ja väärää tietoa asiakkaista levittävät mielipiteet uutisina ilman lähdetarkastuksia tai- kritiiikkiä täyttävät vihapuheen levittämisen määritelmän. Jostain syystä julkisuudessa ei kuitenkaan käydä keskustelua sosiaalityön vihapuheesta eikä panettelun ja solvaamisen roolista ja keskeisyydestä asiakastyössä. 

Vihapuheelle tyypillistä on, että se pyrkii kieltämään kohteensa ihmisyyden ja arvon. Tässä merkityksessä sosiaalialan huoli- ja riskidiskurssiin perustuvat koulutukset voi tulkita vihapuheeksi, joissa lähimmäisistä ja kanssaeläjistä, Virtasista ja Korhosista harjoitellaan puhumaan huonona aineksena, riskiperheinä ja lapsen kasvun ja kehityksen vaarantavina riskiolosuhteina. Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.

Lastensuojelu toimii edelleen häiriö- orientaatiolla, joka voi helposti kääntyä syrjinnäksi ja leimaamiseksi. Dosentti Matti Rimpelän mukaan sosiaalityön asiantuntijat haluavat puhua vain toisilleen- asiakkuuksien välityksellä. Lastensuojelun konsultaatiot ja päätökset tehdään usein vanhempien ja lasten selän takana näitä tapaamatta.

Moniammatillisessa työssä kootaan ja kierrätetään tarkistamattomia ja leimaavia oletuksia perheiden puutteista perheenjäsenille kertomatta. Asiakastyössä niin nuoret kuin vanhemmat ovat raportoineet pelkäävänsä, tuntevansa huostaanoton uhkaa ja kertoneet joutuneensa pelottelun ja uhkailujen kohteeksi.

Sosiaalityön asiakasdokumentaatio täyttää monin paikoin niin vihapuheen kuin kunnianloukkauksen tunnusmerkistön, samoin moniammatillinen puhe. 

Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu skandinavian kovimmat asenteet köyhyyttä kohtaan, jota he pitävät itseaiheutettuna. Sosiaalityössä on luvallista puhua esim. ongelmien ylisukupolvisesta periytymisestä, riskiperheistä ja huonosta sosiaalisesta perimästä.
 
Huoliluokitteluista ja yrityksistä sommitella asiakkaille erilaisia häiriöitä ja diagnooseja on tullut viranomaishuvia ja laillista solvaamista. Lastensuojelussa virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. "Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat. 

Sosiaalityön asenteelliset ja virheellisiin teorioihin perustuvat työ- ja tutkimusmenetelmät näyttävät tuottavan asenteellisia, vihapuheen tunnusmerkistön täyttäviä puhuntoja ja kirjauksia. Täysin oma vihapuheen muoto ovat lastensuojelulaitosten tuottamat perustelut asiakkaiden pitämiseksi laitosten laskutuksessa. 

Vihapuhetta voi arvioida sen kohdevalikoinnin, toiminnan motiivin ja seurausten perusteella. Pikaistuksissa kirjoitettu loukkaava lause on eri asia kuin kokonaiseen väestönosaan kohdistuvan vihan edistämisen ja oikeuttamisen ideologia. Asiakkaan tokaisulla on aivan eri tarkoituksellisuuden aste ja vaikutukset kuin vaikkapa yliopistojen ja Palmenian käyttämällä ja sosiaalityön opiskelijoiden siteeraamalla luokituksella lastensuojelua käyttävistä perheistä. 

Jos asiakas kutsuu palaverissa virkailijaa saa****n sosiaaliämmäksi, hän pahoittaa virkailijan mielen hetkeksi mutta ei aiheuta tämän tulevaisuutta hankaloittavaa ketjureaktiota tai sitä, että virkailijaa nimiteltäisiin ja kohdeltaisiin halveksuvasti kaikissa muissakin paikoissa ja tulevissa kohtaamisissa. Jos sosiaalityöntekijä leimaa toimenpiteitään vastustavan nuoren asiakasrekisteriin psyykkisesti häiriintyneeksi, sillä on koko elämänmittaisia vaikutuksia nuoren koulutus- ja terveydenhoitomahdollisuuksiin, vakuutusturvaan ja kohteluun palvelujärjestelmässä. 

Vihapuheeksi kutsutaan vain puhetta, jota sosiaalityöntekijät vihaavat

Sosiaalityön tiedonmuodostus, uutisointi, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta on perinteisesti perustunut sille, mitä sosiaalityön johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui.
Tilanne, jossa asiakkaat voivat esittää omat havaintonsa tapahtumien kulusta sensuroimatta isolle yleisölle on historiallisesti täysin uusi- ja herättää ankaraa vastustusta niin sosiaalityön johdossa kuin työntekijöissä. 

Sosiaalityöntekijät ovatkin sosialisoineet vihapuheen käsitteen omaan käyttöönsä ja tarkoituksiinsa. Sillä tarkoitetaan puhetta, jota sosiaalityöntekijät vihaavat eli asiakkaiden kuvauksia ja taltiointeja virkailijoiden usein lainvastaisesta toiminnasta ja asiakkaiden kokemasta vääryydestä; ”Yksi (vihapuhe) kirjoituspyyntöön vastanneista kertoi asiakkailla olleen ennen sosiaalista mediaakin keinoja levittää tietoa kokemastaan vääryydestä, eikä siten katso sosiaalisen median tuoneen esiin mitään uutta ilmiötä. Ihmiset ovat osanneet olla ennen sosiaalista mediaakin hankalia ja vihapuhetta on esiintynyt asiakastilanteissa” (Tenkanen, 2015, 56) .

Lastensuojelun julkisuuskuvaa tutkinut Laura Tiitinen puhuu sosiaalityöhön kohdistuvasta vihapuheesta ja leimaa lukuisten asiakkaiden, palvelujärjestelmässä työskentelevien ammattilaisten sekä valvontaviraomaisten ( mm. Valvira ) toistuvat havainnot psykiatrisen avuntarpeen ja hoitokontaktin käyttämisestä laittomasti huostaanoton perusteluna tietämättömyydeksi, kertakokemuksiksi, huhuiksi ja ennakkoluuloiksi- lastensuojelun katteettomaksi kuvitellun huonon maineen rakentamiseksi. 

Sosiaalityön ammattiryhmä on muita ammattiryhmiä alttiimpi kritiikin kohteelle, koska työntekijöille ei ole toimivaa valvontaa tai vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään ja suljettujen ovien takana julkisen vallan mandaatti kääntyy usein yksityisen mielivallan harjoittamiseksi. 

Sosiaalityössä työntekijät ovat näkevinään vihapuhetta kaikkialla ja sekoittavat jatkuvasti vihaisen puheen ja vihapuheen. He ovat ottaneet oikeudekseen nimittää puuttumista ja rangaistusta vaativaksi vihapuheeksi lastensuojelun imagonkiillotushankkeista poikkeavaa puhetta; vihaista puhetta sosiaalityöntekijöistä ja raportointia virkavirheistä ja laittomista käytännöistä. Ne eivät kuitenkaan vielä ole vihapuhetta. Toimittaja Atlas Saarikoski sanoo, että pelkkä vihan tunteeseen keskittyminen vie harhaan. Kysymys on yhteiskunnallisista valtarakenteista. Vääryydestä pitää voida suuttua. Jos joku homo suuttuu homofobiasta, ei häntä pidä tuomita vihapuheesta, sanoo Saarikoski.

Miksi asiakkaan omaan ajatteluun ja kokemukseen pohjautuva hyvin perusteltu kritiikki koetaan sosiaalityössä vihapuheeksi? Etsitäänkö sosiaalityössä ajatusrikollisia? Onko ajattelu jo itsessään rikos vai vain väärä mielipide? 
 Miksi vihapuheesta puhutaan vain asiakkaiden puheena vaikka monet sosiaalityön toimintakäytännöt ja jotkut tutkimukset ja kurssimateriaalit täyttävät vihapuheen tunnusmerkistön ( tarkoituksellinen, vakavia haittoja ja pitkäkestoisia kielteisiä seurauksia tuottava kokonaiseen väestönosaan kohdistuva solvaaminen, panettelu ja vihan levittäminen). 


Nimeämällä asiakkaiden kertomat vihapuheeksi estetään epäkohtien julkitulo ja tutkiminen

Asiakkaiden kokemusten käsitteleminen ja tutkiminen vihapuheena mitätöi, patologisoi ja vaientaa asiakkaiden viestin ja äänen, estää palvelujärjestelmän epäkohtien julkitulon ja korjaamisen, tuottaa vääriä korjaus- ja puuttumistoimia ja on sosiaalityön ammattietiikan vastaista. 

Asiakkaiden puhetta luokitellaan vihapuheeksi, koska se siirtää huomion rakenteellisista ongelmista yksilöihin, hankaloittaa epäkohdista raportointia ja vaientaa puhujan. Luokittelemalla asiakkaiden tieto ja kokemukset vihapuheeksi voidaan kiistää asiakkaiden sosiaalityön rakenteellisia epäkohtia koskevien havaintojen ja kokemusten totuusarvo ja mitätöidä puhujien uskottavuus havaintojentekijöinä ja puhujina.
Samalla voidaan kiistää asiakkaiden puhetta kuulevien ja uskovien arvostelukyky ja uskottavuus ja minimoida potentiaalisten epäkohdista kuulijoiden määrä.

Leimaamalla asiakaskokemukset "vihapuheeksi" niitä ei tarvitse tutkia kokemuksina palvelujärjestelmästä vaan ainoastaan diskurssina; vihapuheen ilmentyminä.
Vihapuhe- syytöksellä voidaan kiistää ja tahrata puhujan motiivi puhua esim. oikeusturvan edistäminen ja essentialisoida, mitätöidä ja patologisoida oikeutettu suuttumus epäkohdista sisäsyntyiseksi vihaksi ja vihaamiseksi, jolloin suuttumusta aiheuttaviin epäkohtiin ei tarvitse puuttua.
Kategorisoimalla kokemuksistaan kertova vihapuhajaksi voidaan rangaista puhujaa ja / tai hänen perhettään henkilökohtaisesti epäkohtien ja niihin syyllistyneiden virkailijoiden nimeämisestä ja lietsoa syrjivää toimintaa " vihapuhujia" kohtaan.
Asiakaspuheen mitätöinti vihapuheeksi on sosiaalityöntekijöiden taktinen temppu ja yritys määritellä yksin se agenda, jota on relevanttia kuulla ja tutkia. Se on keino hankkia valtaa ja kyllästää vallan ja viestinnän kentät omalla agendalla ja edunvalvonnalla.
Sen avulla hankitaan itselle uhristatus, ansaitsematonta huomiota, sääliä ja kaikki omat virheet anteeksi.

Tarpeella leimata asiakkaiden lastensuojelukritiikki ja vihainen puhe vihapuheeksi on vakavia seurauksia sosiaalityön tutkimukseen ja työhön. Oletus tuntuu olevan, että lastensuojelun maine paranee, jos kritiikki saadaan pois julkisuudesta ja kriitikkoja rangaistua. Jotkut sosiaalityöntekijät päivystävät sosiaalisessa mediassa virka-aikanakin harjoittamassa osallistuvaa havainnointia ja odottamassa milloin voisivat hankkia asiakkaille kunnianloukkaus- tai muun syytteen Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun avustuksella.


Asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe poikkeaa toisistaan- perusmuotoinen talio vs. medikalisoitu kosto

Sekä asiakkaat että sosiaalityöntekijät tuntevat vihaa mutta heidän vihansa ja vihapuheensa saa erilaisia ilmenemismuotoja ja niihin myös suhtaudutaan eri tavoin. Asiakkaiden viha realisoituu verkossa, sosiaalityöntekijöiden verkostoissa. Asiakkaiden vihapuhe yleensä tunnistaa ja tunnustaa subjektin ja objektin ”minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan”, on tilanteista ja aikarajoitettua, se tunnistetaan helpommin vihapuheeksi ja perustuu toimivien oikeussuojakeinojen ja valitusreittien puutteessa turhautuvalle Talio- periaatteelle (Hammurabin laki), joka on mainettaan parempi: Talio tunnistaa vastavuoroisuuden, suhteellisuuden ja korvaavuuden, rajoittaa vihan/koston alkuperäiseen väärintekijään ja sopeuttaa vihan/ koston laajuuden koetun vääryyden laajuuteen: "työpaikka lähti alta määräämäsi perhekuntoutuksen takia- aion kammeta sinut virastasi". 

Sosiaalityöntekijöiden avointa vihan ilmaisua rajoittavat niin sukupuoli- ja ammattirooli kuin ammatillisuusihanne, siksi viha ilmaistaankin kätketysti ja piilotetaan hoivamotiiviin (psykoanalyyttisiin oletuksiin). Tutkija Aino Kääriäisen (2003, 165 – 166) mukaan sosiaalityöntekijät eivät halua kategorisoida asiakkaitaan suoraan vaan tekevät sen moniammatillisen ryhmän avulla, käyttämällä kategorisoinnissaan moniammatillisen ryhmän ääntä ja asiantuntijastatuksia (esim. psykiatri). 
Omat antipatiat ja vihantunteet siis sanoitetaan toisilla, hallinnollistetaan ja medikalisoidaan. Moniammatillisesta työryhmästä tulee sosiaalityöntekijän vihapuheen kuoro ja monistamo. Menettelytapa hävittää vastuun ja estää myös asiakkaiden valitusmahdollisuudet päätöksistä ja väärinkäytöksistä.

Sosiaalityöntekijää kritisoiva tai vastustava asiakasvanhempi leimataan helposti huonoksi vanhemmaksi ja psyykkisesti häiriintyneeksi ja leimaaminen ja vihapuhe kohdistetaan myös asiakkaan lapseen, josta halutaan etsiä ja löytää todisteita vanhemman huonosta vaikutuksesta, häiriintyneisyydestä ja kelvottomiksi oletetuista kotioloista. Sosiaalityön professori J.P. Roosin ja juristien Katarina Harjulahti- Sarainmaan ja Leeni Ikosen mukaan sijoituksia ja huostaanottoja käytetään lastensuojelussa myös kostona vanhempien niskuroinnista. Heidän mukaansa kaava on toistuvuudessaan yksitoikkoinen; virkailijaa vastustavaa äitiä, joka ei osaa tai halua miellyttää ja nöyristellä virkailijaa tarpeeksi rangaistaan lasten kautta.

Sosiaalityöntekijöiden viha ja vihapuhe perustuu kätketylle ja kielletylle kostonhimolle, joka piilottaa vihan subjektin ja objektin. Sosiaalityöntekijän tunne "minä vihaan tuota ämmää joka ei toimi/ toiminut kuten haluan " kääntyy muotoon " meillä on herännyt huoli lapsesta, jonka edun viranomaisvastainen äiti vaarantaa". Kosto kohdistuu Talio- periaatteen vastaisesti myös kostonkohteen perheeseen ja laajenee kostettavaa loukkausta/vääryyttä laajemmaksi kattaen nykyhetken lisäksi tulevaisuuden (75 vuotta arkistoitavat asiakaskirjaukset) ja sosiaalityöntekijä- asiakas- suhteen lisäksi lapsi-vanhempi- suhteen ja niin lapsen kuin vanhemman sosiaaliset suhteet, terveydenhoidon ja vakuutusturvan. Tyypillinen huostaanoton perustelu on: "Asiakkaan viranomaisvastaisuus on osoitus psyykkisestä häiriintyneisyydestä, joka vaarantaa lapsen kasvua ja kehitystä- haetaan huostaanottoa lapsen ja vanhemman vastustuksesta huolimatta."

Sosiaalityöntekijä voi siis paitsi kieltää ja kätkeä oman vihantunteensa, vihapuheensa ja kostonhalunsa ja laajentaa ne koskemaan kostonkohteen perhettä, myös patologisoida asiakkaan tunteman vihan ja pyrkiä vielä rankaisemaan asiakasta tämän tunteesta: "Pitkittyneet vihantunteet yksittäistä sosiaalityöntekijää kohtaan herättävät kysymyksiä, ymmärtääkö vanhempi, mikä on hyväksyttävää käytöstä, mikä hänen psyykkinen vointinsa on ja miten hän ymmärtää oman lapsensa parhaan (Tenkanen, 2015, 66-67)". Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista.

Paha piiloutuu vastakohtaansa

Eetikko Martti Linqvist (2004) väittää, että auttajien olisi erityisen tärkeää tunnistaa oma varjonsa, jotta heidän ei tarvitsisi projisoida kieltämiään tunteitaan auttamisen kohteisiinsa. Lindqvistin mukaan on olemassa hyviä ihmisiä, mutta ei ihmistä, joka olisi kokonaan menettänyt kykynsä tehdä pahaa tai olla paha. Sellaisen luuleminen on vaarallista. Harhakuvitelma siitä, että ihminen, jokin instituutio, moraalinen järjestelmä tai yhteiskunta olisi kokonaan hyvä voi johtaa kaikkein suurimpaan pahuuteen. Jos uskoo liikaa omaan hyvyyteensä, on vaarassa sokeutua pahalle. Linqvisti korostaa, että pahalla on kyky naamioitua hyväksi ja se kätkeytyy usein vastakohtaansa.

Filosofi Hannah Arendtin mukaan moraaliltaan moitteettomat ihmiset, jotka noudattavat järjestyneen yhteiskunnan määrittelemiä velvollisuuksia, voivat arkitoimillaan aiheuttaa inhimillisen käsityskyvyn ylittävää pahaa. Tähän liittyy sokea totteleminen ja sääntöjen seuraaminen, velvollisuuden suorittaminen, oman toiminnan ylevöittäminen sekä vahva byrokratia. 1930-luvun Saksassa merkityksestä tyhjentyneiden sääntöjen seuraaminen johti tuhoamisleireille. Neuvostoliitossa työtoverit muuttuivat ilmiantajiksi ja naapurukset urkkijoiksi.

Järjestelmällistä väkivaltaa valmisteltiin ja valmistellaan yhä vihapuheella, joka mitätöi puheen kohteena olevat ihmiset ja väestönosat ongelmiksi, riskeiksi, huonommaksi ainekseksi, rasitteiksi ja turhiksi kulueriksi.
Kun viha on häivytetty kansakunnan, naisten ja lasten suojelun nimissä huoli-, riski-, puhtaus- ja puuttumispuheeksi ja ositettu toisistaan eriytyneiksi asetuksiksi, hallinnolliseksi ohjeiksi, suoritteiksi, kokouksiksi, kirjauksiksi, rajoitustoimiksi ja aikatauluiksi joukkotuhoaminen voi alkaa.

Pahan tekeminen tai rutinoitunut vihakäytäntö ei edellytä uskallusta kokea tai tunnistaa vihan tunnetta tai henkilökohtaista vihamotiivia.
​Adolf Eichmannilla ei omien sanojensa mukaan ollut henkilökohtaisesti mitään juutalaisia vastaan. Kunnon byrokraattina hän vain halusi suorittaa tehtävänsä loppuun.
​ Lasten turhan huostaanoton purkua vastustanut johtava sosiaalityöntekijä selitti vanhemmille, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista. He vain haluavat katsoa asian loppuun asti. Valituksen menestyminen olisi kuitenkin johtanut siihen että lapsi, joka oli odottanut kotiin pääsyä jo vuosia olisi joutunut uudelleen huostaanotetuksi.(J.P. Roos, HS- blogi 9.2.2008).

Vain omien- ei toisten- kiellettyjen ja vihamieleisten ajatusten, impulssien ja tunteiden perusteellinen tunnistaminen, tunnustaminen ja tutkiminen tarjoaa vakuutuksen niiden toteuttamista ja täytäntöönpanoa vastaan. Mitä enemmän omaa pimeyttään tuntee, sen turvallisemmin sen kanssa voi tulla toimeen, ilman että kohtuuttomasti vahingoittaa toisia (Lindqvist 1990, 10). 

Aiheesta aiemmin: Mitä vihapuhe on?


Muita Lokakuun liikkeen uusia julkaisuja
​
☞ Puhejudoa epäkohtien korjaamisen sijaan​
☞ Kantelupäätös mm. Jupiterin asiaan
☞ ​Hyvä Outi Harju-Koskelin
☞ Virheellinen tolkullisuus
​☞ ​​Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ ​Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa 
☞ ​Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
​☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ ​Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella ☞ ​Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit 
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ ​YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
​☞ ​Auttaakko apua tarvitsevia? 

Muuta Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä

Potilaita pahoinpideltiin vuosien ajan Turussa

Potilaiden tiedottomaksi ylilääkitsemistä, nöyryyttämistä ja fyysisiä pahoinpitelyjä, laittomia pakkoeristyksiä ja lääkevarkauksia. Tällaista oli arki vanhuspsykiatrian suljetulla G1-osastolla Turun kaupunginsairaalassa.

Näin Turun Sanomat uutisoi 18.2.2016 turkulaisten vanhusten pahoinpitelyistä. Lehden mukaan "väkivalta G1-osastolla tapahtui arkirutiinien lomassa, kun hoitaja vei veltoksi lääkittyä potilasta suihkuun tai huoneeseen. 
Se oli tarkoituksellisen kovakouraista repimistä ja riuhtomista. Potilaan pään ja jalkojen kolhimista sängyn kaiteisiin. Erittäin rajua tarttumista, potilaan tönimistä ja heittämistä lattialle.

Turun Sanomien tiedossa on myös yksi suoranainen pahoinpitely, jossa hoitaja hakkasi potilasta nyrkeillä. Lähteiden mukaan potilaat yrittivät kertoa mustelmistaan hoitajille ja lääkäreille. Hoitajat vaiensivat potilaat vähättelemällä näiden puheita sekaviksi ja psykoottisiksi.Turun Sanomien tiedot perustuvat lukuisiin lähteisiin, joista osa on kirjallisia. Lähteinä ei ole käytetty potilaita. Tiedot perustuvat vuosien 2009–2014 tapahtumiin. 

Turun kaupunginsairaalan vanhuspsykiatrian G1-osasto on suljettu osasto. Potilaat ovat yli 65-vuotiaita pakkohoitoa tarvitsevia akuutteja mielenterveyspotilaita. Osasto on 15-paikkainen, mutta potilaita siellä on tarpeesta riippuen yhtä aikaa tyypillisesti 8–20.

Osastolla G1 poljettiin vuosikaudet potilaiden ihmisoikeuksia. Väärinkäytökset olivat niin vakavia, että Turun psykiatrian johdossa keskusteltiin henkilökunnan irtisanomisista.

Ketään ei kuitenkaan irtisanottu eikä valvontaviranomaiselle ilmoitettu ongelmista. Lähteiden mukaan laittomuudet saivat jatkua johdon suojeluksessa.

Iso osa ilmi tulleista väärinkäytöksistä olisi kuulunut poliisin tutkittaviksi. 

Poliisille kaupunki kertoo ilmoittaneensa vain lääkevarkaudet, mutta prosessin etenemistä ei seurattu lainkaan. Jutut eivät päätyneet koskaan tuomioistuimeen.

Turun Sanomien lähteiden mukaan Turun psykiatrian johtaja kielsi kertomasta väärinkäytöksistä valvontaviranomaisille. Käytäntöjä kritisoineet tai niihin puuttuneet hoitotyöntekijät yhteisö vaiensi pelolla. Moni pitää edelleenkin suunsa kiinni työpaikan ja toimeentulon menettämisen pelossa.

”Jos et saatana ota sitä lääkettä, haen aseen ja ammun sinut.” Esimerkiksi tällä tavalla yksi hoitajista puhutteli vanhuspotilasta. Vastaavia esimerkkejä julmuuksista ja laiminlyönneistä on runsaasti.Potilaat ylilääkittiin säännönmukaisesti öiksi lääkärin tietämättä, jotta yövuorossa olevat hoitajat saattoivat nukkua. Ylilääkitsemisellä tarkoitetaan vähintään tupla-annosta rauhoittavia.

Yöhoitajat nukkuivat 4–6 tunnin yöunet työvuorossaan, mikä oli vakiintunut tapa. Nukkuminen työvuorossa on psykiatrisilla osastoilla ehdottomasti kiellettyä.

Vuonna 2012 aamuvuoron hoitajat löysivät G1-osaston potilaan loukkaantuneena verilammikosta makaamasta. Vanhus oli kaatunut ja lyönyt päänsä, kun yöhoitaja nukkui.

Syyllinen sai rangaistukseksi puhuttelun. Hoitajien yönukkuminen kuitenkin jatkui, ja vessareissuilla eksyneet dementikkopotilaat kyykistelivät tarpeillaan osaston nurkissa.

Lääkkeitä osastolla kului jatkuvasti jopa kolminkertainen määrä siihen verrattuna, mitä lääkärit olivat potilaille määränneet. Osaa huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden hävikistä selittää jatkuva potilaiden ylilääkitseminen, loppua lääkevarkaudet.

Potilaille syötettiin myös vanhentuneita lääkkeitä.

Turun Sanomien tietojen mukaan G1-osastolla hoitajat eristivät potilaita mielivaltaisesti erityisesti öiksi ilman lääkärin lupaa. Tämä oli jopa viikoittaista. Virikkeettömään tilaan sulkeminen on yksi psykiatrinen hoitokeino, mutta sen määräämisestä voi päättää ainoastaan lääkäri.

Turun Sanomien lähteiden mukaan peräti puolet G1-osaston potilaista oli dementikkoja, vaikka dementia ei ole mielisairaus. 

Oli tavallista, että Turun kaupunginsairaalan lääkäri oli kirjannut suljetulle osastolle määräämisen syyksi sen, että ”sisätautien osastoilla ei ole tilaa”.

Lain mukaan ihmisen vapautta voidaan rajoittaa vain erityisen painavin perustein. Lyhytkin laillinen lääketieteellinen vapaudenriisto edellyttää, että henkilöä epäillään psykoottiseksi.

Lääkäri voi määrätä ihmisen psykiatriseen tarkkailuun vain laissa määritellyin kriteerein. Maksimissaan neljä vuorokautta kestävä tarkkailu edellyttää aikuisella ihmisellä epäilyä psykoositason mielisairaudesta.

Kaiken kaikkiaan kuva G1-osaston potilaille tarjoamasta hoidosta on surkea. 
Työvuoronsa valtaosa G1-osaston hoitajista vietti tietokoneella pelaten, kahvilla, tupakalla, kansliassa tai nukkuen. Pakkohoidon tarpeen arvioimiseksi tarkkailtavaksi määrättyjä potilaita ei juurikaan tarkkailtu, hoito oli lähinnä lääkkeiden syöttämistä.

Turun Sanomien selvitys keskittyi osastoon G1. Selvityksen aikana kuitenkin ilmeni, että myös Turun kaupunginsairaalan kolmella muulla psykiatrisella suljetulla osastolla on esiintynyt vastaavan kaltaisia väärinkäytöksiä. Väärinkäytöksiä tapahtuu lähdemateriaalin mukaan edelleen.
Rebekka Härkönen

TURUN KAUPUNKI: ASIASSA TEHTIIN SELVÄ VIRHE

Turun kaupunki myöntää jättäneensä ilmoittamatta osastolla G1 tapahtuneista väärinkäytöksistä valvontaviranomaiselle eli Valviralle. Kaupungin hyvinvointitoimialan johtajan Riitta Liuksan mukaan asiassa tehtiin selvä virhe.
– Meillä ei ole yksiselitteistä ohjetta siitä, missä kohtaa pitäisi tehdä ilmoitus Valviralle. Asia jää työnantajan harkintaan. Ohjeistusta valvontaviranomaiselle ilmoittamisesta pitää nyt selkeyttää ja yhtenäistää, sanoo Liuksa.

Valviran mukaan kaikki esimiesasemassa terveydenhuollossa työskentelevät voivat tehdä valvontaviranomaiselle ilmoituksen terveydenhuollon työntekijöiden toiminnasta.

Turun kaupungin psykiatrian tulosyksikköjohtaja Jyrki Heikkilä ei ilmoittanut ongelmista Valviraan. Ilmoitusta eivät tehneet myöskään osaston vanha tai uusi ylihoitaja. Ylihoitaja vaihtui lokakuussa 2013, eli sen jälkeen, kun väärinkäytöksiä käsittelevä selvitys oli valmistunut.
– Pyrimme tekemään ensiksi sisäisen tarkastuksen. Minun pitää noudattaa talon toimintaohjeita tällaisissa asioissa. Lisäksi lääkevarkauden tunnustanut henkilö oli jäämässä joka tapauksessa pois töistä, uusi ylihoitaja selittää.

Liuksa kertoo olevansa tietoinen vuonna 2013 ilmitulleista väärinkäytöksistä ja laiminlyönneistä osastolla G1.
– Eihän tällaista missään nimessä olisi pitänyt tapahtua. Tällainen toiminta ei ole mitenkään hyväksyttävää, hän toteaa.

Jyrki Heikkilä vahvistaa Turun Sanomille, että osa osaston G1 henkilökunnasta syyllistyi useisiin rikkomuksiin: potilaiden kovakourainen ja epäasiallinen kohtelu, ylilääkitseminen, nukkuminen yövuorossa sekä työtehtävien laiminlyönti.
– Tiedän että lääkevarkauksista oli vahva epäily. Muistan, että yksi henkilökunnan jäsen olisi tunnustanut varkauden. En tiedä poliisitutkinnan tulosta. Tutkimme myös potilaan pahoinpitelyä, mutta kyseessä oli sana sanaa vastaan -tilanne.

Osastolla selvitettiin lisäksi potilaiden eristämistä ilman lääkärin lupaa.
Väärinkäytöksiä selvittivät Heikkilän lisäksi myös osaston ylihoitaja, osastonhoitaja ja ylilääkäri. 
Selvitystyö johti useaan varoitukseen ja työtehtävän vaihdokseen.
Kaikkiaan tutkinta koski yli kymmentä osaston työntekijää.
– Järjestimme lisäksi useita kokouksia hoitohenkilökunnan kanssa. Niissä keskusteltiin ongelmista ja säännöistä, Heikkilä sanoo. 
Hän painottaa, että selvitys johti laajaan kehittämistyöhön ongelmien korjaamiseksi.
Ongelmista raportoitiin hyvinvointitoimialan johdolle.

Miten näin laajat väärinkäytökset voivat olla mahdollisia?
Heikkilän mukaan henkilökunnan ja viranomaisten vallan syntyminen on kaikkien suljettujen laitosten ongelma.
– Suljetut psykiatriset osastot ovat haastavia ja vaikeita henkilökunnalle. Huomattavalla osalla potilaista on vaikeita psykoosioireita. Osastoilla joudutaan käyttämään paljon pakkohoitokeinoja. Jotkut työntekijät eivät jaksa pitää yllä hyviä standardeja vaan alkavat toimia osittain omin päin.
Heikkilä sanoo, että suoranaiset väärinkäytökset on nyt saatu korjattua osastolla G1, mutta kulttuurissa on yhä kehitettävää. 
– Kysymys on pitkästä laitosvaltaisen kulttuurin perinteestä psykiatrisissa sairaaloissa ja suljetuissa laitoksissa. Jos ihmiset ovat olleet siinä mukana pitkän työuran, heillä kestää aikansa ennen kuin heidän toimintatapansa ovat kaikilta osin tavoitetasolla. 
Myös muilla Turun kaupungin suljetuilla osastoilla on tullut Heikkilän mukaan esiin yksittäisiä väärinkäytöksiä, mutta ei yhtä laajassa määrin kuin osastolla G1.
Rebekka Härkönen
Raisa Korkki

Tiedätkö tapahtumista suljetuilla osastoilla?

Oletko työskennellyt tai onko läheisesi ollut hoidettavana Turun kaupunginsairaalan psykiatrisilla suljetuilla osastoilla? 
Tiedätkö siellä mahdollisesti tapahtuneista väärinkäytöksistä tai laiminlyönneistä?
Kerro tietosi Turun Sanomille. Käsittelemme kaikki tiedot 
täydellä luottamuksella.Ensisijaisesti lähetä  sähköpostia osoitteeseen 
rebekka.harkonen@ts.fi 
Voit myös soittaa numeroon 050 4488 459.

Johto pimitti väärinkäytökset valvontaviranomaisilta

Kun Turun psykiatrian johto sai tietää G1-osaston väärinkäytöksistä, se päätti selvittää asiat oman organisaation sisällä. Sairaalaorganisaatio ja Turun kaupunki näyttävät ottaneen itselleen monin kohdin oikeuden toimia paitsi esitutkintaviranomaisen ja tuomioistuimen, myös valvontaviranomaisen roolissa.
Turun psykiatrian tulosalueen ylimmän johtajan, ylilääkäri Jyrki Heikkilän tietoon mittava laiminlyöntien vyyhti tuli viimeistään kesällä 2013.

Turun Sanomien tietojen mukaan Heikkilä kielsi tuolloin henkilökuntaa ilmoittamasta ongelmista valvontaviranomaiselle. Heikkilä kiistää väitteen.

Kaksi G1-osaston hoitajaa jäi kiinni huumausaineiksi luokiteltavien lääkkeiden varkaudesta. Ainakin toinen heistä tunnusti. Tieto varkauksista ei mennyt terveydenhuollon henkilökunnan ammattioikeuksia valvovalle Valviralle.

Turun kaupungin silloinen hallintojohtaja Antti Perälä teki lääkevarkauksista tutkintapyynnön poliisille. Poliisin mukaan molemmat hoitajat saivat sakot näpistyksestä. Poliisin mukaan toinen jutuista olisi pitänyt tutkia näpistyksen lisäksi huumausainerikoksena, mutta poliisi tyri tutkinnan.
Turun kaupungilla ei ole tietoa, miten prosessi eteni. 
– Prosessia ei seurattu loppuun. Tässä on iso aukko, Perälä myöntää.

Lähdemateriaalin mukaan G1-osastolla tehtiin kesän 2013 päätteeksi iso selvitystyö, jonka käynnisti ylihoitajan sijainen. Tarkoituksena oli saada väärinkäytökset loppumaan.

Osastolla työskennelleet hoitajat joutuivat haastatteluun. Kysymykset koskivat muun muassa potilaisiin kohdistettua väkivaltaa, pakkoeristämiskäytäntöjä ja ylilääkitsemistä. 
Hävikin mittaamiseksi lääkkeiden kulutus määrättiin tarkkailuun.

Eräs mieshoitaja tunnusti kohdelleensa kovakouraisesti potilasta. Kaupunki ei ilmoittanut asiasta poliisille.
– Varoituksesta ainakin keskusteltiin. Asia olisi voitu hoitaa toisinkin, Perälä myöntää.

Näyttö väärinkäytöksistä oli selkeä. Etenkin lyhyitä jaksoja osastolla työskennelleet hoitajat kertoivat järkyttäviä yksityiskohtia osaston arjesta.

Selvityksen tulos kannettiin Jyrki Heikkilän eteen. Turun Sanomien lähteet kertovat, että hallintojohtaja Antti Perälä suositteli potkuja suurelle osalle G1-osaston hoitajista.
Heikkilän muistikuvan mukaan yhden hoitajan irtisanomisesta keskusteltiin.
– En muista tarkasti, mutta jotakin keskusteluja käytiin. Lähinnä ne koskivat perusteluja, joilla henkilöiden työsuhteita olisi mahdollista purkaa, Perälä toteaa.

Selvityksen päätyttyä osaston G1 ongelmia selvittäneen ylihoitajan sijaisuus loppui. Hänen apunaan toiminut osastonhoitajan sijainen lähti niin ikään toisiin tehtäviin. Ongelmia kritisoineille keikkatyöläisille ei enää tarjottu töitä.

Yhtään osaston henkilökunnan jäsenistä ei irtisanottu. Valtaosa heistä työskentelee yhä Turun psykiatrian osastoilla.

Hallintoylilääkäri Jyrki Heikkilä totesi, että muutokset tapahtuvat hitaasti. ”Psykiatrialla on aina ollut kaksi todellisuutta – se mikä tapahtuu hoitokokouksessa ja toinen, mikä tapahtuu yöllä”, oli lähdemateriaalin mukaan Heikkilän silloinen kannanotto tapahtumiin.
Heikkilä kertoo tarkoittaneensa, että yöllä vastaantulevia ongelmatilanteita pitäisi pystyä ennakoimaan päivällä."


Eduskunnan oikeusasiamies totesi jo vuonna 2013 vanhustenhoidon ja lastensuojelun Suomen suurimmiksi ihmis- ja perusoikeusongelmiksi. Silti molempien alojen valvonta tapahtuu edelleen pääosin omavalvontana.

Aiheeseen liittyvää: Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet  

​
Lue myös:

http://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-paadytaan-mielisairaalapotilaaksi
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-ii-kahden-psykiatrin-eriavat-nakemykset
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/hullun-leima-huostan-oikeuttajana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suuri-lastensuojeluhinnasto-yo-lastenkodissa-yhta-kallis-kuin-loistohotellissa-katso-hurjat-hinnat

 Turun sanomat uutisoi 18.2.2016 vanhusten vuosikausia jatkuneista pahoinpitelyistä Turun vanhuspsykiatriassa. Eduskunnan oikeusasiamies onkin todennut vanhustenhuollon lastensuojelun ohella Suomen vakavimmaksi ihmis- ja perusoikeusongelmaksi.
 ”Psykiatrialla on aina ollut kaksi todellisuutta – se mikä tapahtuu hoitokokouksessa ja toinen, mikä tapahtuu yöllä”, oli lähdemateriaalin mukaan Heikkilän silloinen kannanotto tapahtumiin. Kannanotto kuvaa erinomaisesti myös lastensuojelulaitosten kahta todellisuutta. 

Heikkilä kertoo tosin tarkoittaneensa, että yöllä vastaantulevia ongelmatilanteita pitäisi pystyä ennakoimaan päivällä.

1.1.2016 on tullut voimaan uusi laki sosiaalihuoltolain ilmoitusvelvollisuus, laki 48 § ja 49§ henkilökunnalle.

Laki velvoittaa työntekijöitä tekemään ilmoituksen esimiehelle, ja sitä kautta johdolle asiakkaan mahdollisesta huonosta kohtelusta, tai epäkohdista asiakasta kohtaan. Tähän tarkoitukseen on tehty lomake, jonka voi tarvittaessa täyttää. Lomakkeita tulee aina olla omavalvontasuunnitelmakansion liitteenä.

(Finlex) 48 §

Henkilökunnan ilmoitusvelvollisuus

Sosiaalihuollon henkilöstöön kuuluvan tai vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajina toimivien henkilöiden on toimittava siten, että asiakkaalle annettavat sosiaalipalvelut toteutetaan laadukkaasti.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun henkilön on ilmoitettava viipymättä toiminnasta vastaavalle henkilölle, jos hän tehtävissään huomaa tai saa tietoonsa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan asiakkaan sosiaalihuollon toteuttamisessa. Ilmoituksen vastaanottaneen henkilön on ilmoitettava asiasta kunnan sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle.
Ilmoitus voidaan tehdä salassapitosäännösten estämättä.
Kunnan ja yksityisen palveluntuottajan on tiedotettava henkilöstölleen ilmoitusvelvollisuudesta ja sen käyttöön liittyvistä asioista. Ilmoitusvelvollisuuden toteuttamista koskevat menettelyohjeet on sisällytettävä 47 §:ssä tarkoitettuun omavalvontasuunnitelmaan. Ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena.

49 §
Toimenpiteet ilmoituksen johdosta
Edellä 48 §:n 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen vastaanottaneen henkilön tulee käynnistää toimet epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan poistamiseksi. Henkilön on ilmoitettava asiasta salassapitosäännösten estämättä aluehallintovirastolle, jos epäkohtaa tai ilmeisen epäkohdan uhkaa ei korjata viivytyksettä.
Aluehallintovirasto tai Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voi antaa määräyksen epäkohdan poistamiseksi ja päättää sitä koskevista lisätoimenpiteistä siten kuin erikseen säädetään.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2014/20141301

Perusoikeuksien rajoittaminen ja kemiallinen pahoinpitely ovat väärinkäytöksiä, joista tulee ilmoittaa

Epäkohdalla tarkoitetaan esimerkiksi asiakasturvallisuudessa ilmeneviä puutteita , yksilön perusoikeuksien tosiasiallista rajoittamista vakiintuneita hoitokäytäntöjä suoritettaessa tai asiakkaaseen kohdistuvaa kaltoinkohtelua esim. fyysistä, psyykkistä tai kemiallista eli lääkkeillä aiheutettua kaltoinkohtelua.
Tällaisesta väärinkäytöksistä tulee toimittaa ilmoituslomake esimiehelle. Kun esimies saa tällaisen lomakkeen, tulee hänen kirjata annetun ilmoituksen päivämäärä, ja toimittaa tieto viipymättä yksikön johtajalle. AVI :n (Aluehallintovirasto) ja Valviran tulisi valvoa toimintaa, mutta todellisuudessa valvontaan ei ole resursseja. 

Henkilökunnan ilmoitusvelvollisuus kuulostaa hyvältä mutta toiminee vain paperilla. Lainlaatijoilta on unohtunut, että tosiasiassa monet sote-palvelujärjestelmät on jo alunperin kehitetty työntekijöiden- ei asiakkaiden edunvalvontaan. Niiden toiminta- ja hoitokäytännöt ovat jo itsessään asiakkaiden lainvastaista perusoikeuksien rajoittamista ja kaltoinkohtelua. Alalla on myös valtaisia johtamisen ja valvonnan ongelmia ( Alhanen, 2014) ja joillakin alueilla on yritetty valvontakaappauksia.

Elinikäiset virat ja irtisanomissuojat ovat mahdollistaneet tiettyjen yksiköiden kehittymisen jatkuvia laittomuuksia kuhiseviksi mielivallan pesiksi, joiden toimintaan sen paremmin asiakkailla kuin valvontaviranomaisilla ei ole mahdollisuuksia eikä toimivia välineitä puuttua. Kollegan tai johdon väärinkäytöksiin puuttuja menettää vain virkansa ja joutuu vaientamisyritysten ja kostotoimien kohteeksi, joita tuskin ehkäisee sinänsä hyväätarkoittava lause "ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei saa kohdistaa kielteisiä vastatoimia ilmoituksen seurauksena".

Tällaisissa yksiköissä ei ole eikä voi olla työtoveruutta. Siellä on vain rikoskumppanuutta.
Päätökset tehdään sokkona asiakkaita tapaamatta ja vain kollegan/ johdon sanaan ja fabrikoituihin asiakirjoihin luottaen. 

Johdon tai kollegoiden väärinkäytöksiin puuttuminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Ammattieettisiin ohjeistuksiin sitoutuneelle lainkuuliaiselle työntekijälle jää vain mahdollisuus äänestää jaloillaan eli sanoutua irti ja vaihtaa työpaikkaa, joka tehdään yleensä ansiosidonnaiseen oikeuttavan aikarajan täytyttyä. Siksi sosiaalialalla on niin suuri vaihtuvuus.

Vanhemmat työntekijät ovat usein mädän toimintakulttuurin läpitunkemia ja heidän osaamisensa voi rajoittua taitoon välttää oikeusviranomaisten puuttuminen omaan työhön harhaanjohtavia asiakirjoja tuottamalla. Heiltä voi puuttua niin tarvittava tietoperusta, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot kuin lainsäädännön ja eettisten ohjeiden tuntemus. Asiakas- tai hoitotyössä heidän neuvoihinsa ja ohjeistuksiinsa luottaminen ilman vastuuvapauden takaavia fabrikoituja asiakirjoja voi saattaa uuden työntekijän vakaviin vaikeuksiin.

Joissakin sote-yksiköissä työhönperehdytys tarkoittaakin tosiasiassa perusturvarikollisuuteen indoktrinointia; kollektiivirikoksiin osallistumista ja ohjeistusta asiakirjojen fabrikointiin.

Jokainen pitempään tietyissä mielivaltaisissa yksiköissä toiminut työntekijä on sotkeentunut joko suoraan itse tai välillisesti työparin tai moniammatillisen työryhmän kautta johonkin laittomuuteen; tyypillisimmin kollegan tai johdon väärinkäytöksiä koskevan ilmoitus- ja puuttumisvelvollisuutensa laiminlyöntiin , asiakirjafabrikointiin ja asiakkaiden kaltoinkohteluun ja syrjäyttämiseen.

Mitä enemmän palveluvuosia, sitä isomman asiakirjaväärennöksistä ja kaltoinkohdelluista asiakkaista/potilaista koostuvan tunkion päällä istuu. Kun tunkio alkaa haista tai uhkaa täyttää koko yksikön, luvassa on yleensä ylennys, siirto toiseen toimistoon tai eläkkeelle, kutsu luennoimaan asiantuntijapäiville tai palkinto ” pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä ”. 
Toimintakulttuurin epäkohdista raportoinnin sijaan palveluyksiköissä pyritään tekemään valvontaviranomaisista samaa kahvipöytäseuruetta ja toivotaan, että lannistetut ja pahoinpidellyt asiakkaat kuolisivat pois ennenkuin ehtivät kertoa kohtelustaan julkisesti. 

Yllättäen huonoiksi leimatuilla alueilla ja kiireisissä sosiaalitoimistoissa, joissa asiakkailla on ihan oikeita ongelmia työn laatu ja työntekijöiden yhteishenki voikin olla hyvää. Työnteko pitää poissa pahanteosta ja lainmukainen toiminta on kustannustehokkaampaa ja pysyy aikarajoissa laitonta paremmin.

Pahimpia mielivallan pesäkkeitä sosiaalityössä ovat hyvien alueiden tai pikkukaupunkien yksiköt, jotka harjoittavat raivokasta asiakashankintaa saadakseen työntekijöilleen ”kokemusta vaativasta lastensuojelutyöstä” ja määrärahansa ja virkansa säilytettyä. Näiden toimistojen suojatyöpaikoissa voi pesiä täysin ammattitaidottomia työntekijöitä, jotka muodostavat vakavan riskin niin kuntalaisille , kollegoilleen kuin koko kansantaloudelle.

Asiakas on koekaniini, jonka on kyllä helppo päästä sisään järjestelmään mutta mahdotonta päästä sieltä pois. Alueen vauraus ei takaa sitä, että asiakas saisi tarvitsemaansa palvelua, päinvastoin. Tarpeenmukainen tukihan auttaisi asiakkaan omilleen ja riippumattomaksi eikä emansipaatio hyödytä työntekijöiden ja sijaishuollon edunvalvontaan luotua järjestelmää. Näissä toimistoissa työntekijät toimivat kuin takapajuloiden raiskaajat, jotka uhrinsa häpäistyään yrittävät vielä pakottaa tämän naimisiin tämän kanssaan. 

Omavalvonta, hallinto- oikeusmenettely ja työntekijöiden koulutus laillisuusvalvonnan kompastuskivinä

Moniammatillisessa yhteistyössä tuntuvat häviävän perustehtävän, vuorovaikutuksen ja vastuun lisäksi myös ammattilaisten yhteistyöprosesseissaan tekemät rikokset, jotka päätyvät harvoin tutkintaan. Yleensä moniammatillinen viranomaissuojelu toteutetaan siten, että
a) Esitutkinta estetään (yleensä perustelemattomalla "ei aihetta epäillä rikosta"-päätöksellä). 
b) Jos teko päätyy syyteharkintaan, syyttäjä tekee syyttämättä jättämispäätöksen, josta ei ulkopuoliselle selviä mitään niistä todellisista syistä, jotka tämän päätöksen aiheuttivat. 
c) Viimeistään oikeuslaitoksessa viranomainen vapautetaan ja tämän jälkeen valituksen tutkiminen estetään tarvittaessa joka valitusasteessa. 

Sosiaalihuollon laillisuusvalvonnan siirtäminen omavalvonnaksi ja suorittavien työntekijöiden harteille tarkoittaa, ettei laittomuuksiin halutakaan puuttua. 

Jotta ilmoitusvelvollisuus toimisi, sitä varten olisi pitänyt luoda valtakunnallinen paikallistasot ohittava valvonta- ja seurantajärjestelmä ja tehokkaita sanktioita esim. julkiset merkinnät palveluntuottajille toistuvista väärinkäytöksistä. 

Vielä suurempi laillisuusvalvonnan este on riippumattoman tuomioistuimen roolinsa sosiaalityöntekijöiden kumileimasimeksi vaihtanut hallinto- oikeus ja sosiaalialan koulutus, jonka ansiosta epäkohtia ei opita edes tunnistamaan saati tunnustamaan epäkohdiksi.

Sosionomit ja sosiaalityöntekijät saavat usein koulutuksensa, opinnäytetyörahoituksensa ja harjoittelu- ja työpaikkansa tutkimattomilta ja valvomattomilta lapsibisnesyrittäjiltä ja -järjestöiltä. 
Heille annettu opetus tähtää yritysten kasvutavoitteiden toteutumiseen eli heitä kannustetaan lastensuojelubisneksen asiakashankintaan, tuottamaan huostaanotot ja ala-arvoisen "puuttumisen" oikeuttavaa huolipuhetta ja tarkkailemaan ja luokittelemaan asiakkaita auttamisen sijaan.
Koulutuksen ansiosta vanhempia ja lapsia ei kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan ainoastaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
Huolien, riskien ja vuorovaikutuksen arviointimenetelmät ja koulutukset myös sivuuttavat tieteellisen tutkimuksen eivätkä tunnista viranomaisten omien ennakkoluulojen, häiriö-orientaation ja epäeettisten ja vaurioittavien toimintakäytäntöjen vaikutuksia perheiden hyvinvointiin.

Koulutusputket pullauttavat kentälle teflonpintaisia ja hybriksensä humaltamia urakiipijöitä, joiden ahneus, itsekkyys ja empatiakyvyttömyys saattaa olla ylisukupolvisesti periytynyttä. Eettisten periaatteiden syvällinen sisäistäminen taas edellyttäisi nöyryyttä, valmiutta kuulla ja oppia ja omakohtaista kokemusta syrjinnän vaikutuksista. Ei olisikaan hassumpi ajatus kiintiöidä osaa mielenterveys- ja lastensuojelutyön viroista kokemusasiantuntijoille.

Historian valossa ystävällismielinen ja sinisilmäinen ennakkoasenne lastensuojelun tai psykiatrian ammattilaisia ja laitoksia kohtaan on hulluutta. On yksinkertaisesti edesvastuutonta luottaa asiantuntijoiksi itsensä aateloineiden omavalvontaan suljettujen ovien takana. Valta rappeuttaa aina- erityisesti valvomaton valta. Byrokraattinen kaikkivoipaisuus, korvausvelvoitevapaus laiminlyönneistä , olematon valvonta ja salassapito on asiakkaille hengenvaarallinen yhtälö.

Niin kauan kuin sosiaalityön ja psykiatrian tiedonmuodostus, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta saa perustua sille, mitä johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui, asiakkaiden perus- ja ihmisoikeudet eivät tule toteutumaan. 

Lokakuun liikkeellä on ollut anonyymi ilmoitusmahdollisuus sosiaalialan väärinkäytöksistä jo ennen uutta lakia. Voit ilmoittaa epäkohdista ja laittomista käytännöistä anonyymisti tänne: Ammattilainen - Ilmoita laiton käytäntö

Aiheeseen liittyen: Turkulaisia vanhuksia pahoinpideltiin vuosia- kerro tietosi!

Lue myös: 
​
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/miksi-seksuaalista-vakivaltaa-hoidetaan-huostaanotoilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-paadytaan-mielisairaalapotilaaksi
https://blogbook.fi/juhakurvinen/tositarinoita-hullujenhuoneelta/
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/laulavan-uutisankkurin-blogi/ssri-hiljaiset-sivuoireet
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/sinivalkoinen-painajainen-huostanuorta-riisutettiin-alasti-mink-jlkeen-suomalainen-auttamisjrjestelm-on-tehnyt-kaikkensa-syrjyttkseen-nuoren-aikuisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-moniammatillinen-yhteistyo-havittaa-niin-vuorovaikutuksen-kuin-vastuunhttp://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nevalanmaen-perhekodit-oy-avin-valvontaan
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/sinivalkoinen-painajainen-osa-ii-ihme-ja-kummahttp://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema-2
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/voi-kurkkia-vanhempien-kuntoutusta-vai-valvontaa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/stop-haminan-stoppari
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulussa-on-jalleen-haettu-kirkkoturvaa-lastensuojelun-mielivallan-vuoksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuomittu-sijaisaiti-toimi-lastensuojelun-luottamustehtavissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/edunvalvontaa-tuusulassa-puolueetonta-vai-ei
http://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-ii-kahden-psykiatrin-eriavat-nakemykset

Sosiaalityön tiedonmuodostus, uutisointi, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta on perinteisesti perustunut sille, mitä sosiaalityön johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui.

Sosiaalityössä vihapuheeksi luokitellaan puhe, jota sosiaalityöntekijät vihaavat, eli asiakkaiden puhe ja kertoma sosiaalityön usein laittomista käytännöistä.

Asiakkaiden perustamia harvalukuisia internet- ja facebook- sivustoja leimataan sosiaalityössä “vihasivustoiksi”.

Viranomaisten väärinkäytöksille omat sivut perustanut isä kertoo: “Mulle tuli sosiaaliviranomaiselta puhelu, että nyt mä vien sulta tapaamiset, mä vien lapset, sulle ei jää mitään." Sosialiviranomainen alkoi syyttää isää oman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, insestistä. Äiti oli veistellyt syytteet turvakodin johtajan tuella. Tuomiota isälle ei tullut, mutta lapset pidettiin hänestä etäällä. Kun insestisyytteet eivät enää purreet, isä leimattiin väkivaltaiseksi. Lapset eivät saaneet tavata isäänsä ilman valvontaa ja myöhemmin vain kaksi tuntia joka toinen viikko. Vuotta myöhemmin lastenpsykiatri antoi lausunnon, jonka mukaan isä olisi lapsille parempi huoltaja kuin näiden äiti. Nyt isä on lasten osa-aikainen huoltaja". ​

Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos on verrannut vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden kertomia ja muistiinpanoja toisiinsa ja tullut siihen tulokseen, että asiakkaiden versio on yleensä lähempänä totuutta. Silti hallinto- oikeus lähtee olettamasta viranomaislausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa. 

En tiedä toistaiseksi ainuttakaan tapausta, jossa väärinkäytöksiin syyllistyneitä viranomaisia olisi tuomittu väärinkäytöksistään tai hyllytetty viroistaan. Harva on saanut edes huomautusta. Virat tuntuvat olevan ikuisia eikä asiakkailla ole tehokkaita oikeussuojakeinoja tai toimivia valitusreittejä. Ainoa keino estää tuhoisia tapahtumaketjuja toistumasta on varoittaa toisia vanhempia kertomalla oma kokemus. 

Sosiaalityön omat työ- ja viestintäkäytännöt, jotka täyttävät vihapuheesta usein ainakin solvaamisen ja panettelun tunnusmerkistön määritellään asiantuntija- tai erityisosaamiseksi. Samat työntekijät, jotka on vapautettu vastuusta "vihasivustojen" taakse kätkeytyvistä tragedioista käyvät kouluttamassa alalle haluavia ja luonnoimassa lastensuojeluseminaareissa. 

Lastensuojelukoneiston työntekijöitä koulutetaan väistämään vastuunsa asiakastyön kehittämisestä , selontekovelvollisuutensa ja tilivelvollisuutensa erilaisilla retorisilla kikoilla ja vuorovaikutusbluffeilla.
​Yksi tällainen kikka on leimata asiakkaiden puhe vihapuheeksi. 

Leimaamalla asiakaskokemukset "vihapuheeksi" niitä ei tarvitse tutkia kokemuksina palvelujärjestelmästä vaan ainoastaan diskurssina; oletetun sisäsyntyisen vihapuheen ilmentyminä. Silmänkääntötempun avulla voidaan kiistää niin sosiaalityön epäkohdat kuin epäkohdista puhujien ja kuulijoiden uskottavuus ja motiivit. Sen avulla sosiaalityöntekijöille hankitaan uhristatus, ansaitsematonta huomiota, sääliä ja kaikki virheet anteeksi.

Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu, jos vihapuheeksi luokitellaan asiakkaan puuttuvia oikeussuojakeinoja ruotiva kirjoitus kohtelustaan muttei sosiaalityöntekijän 75 vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävää valheellista kirjausta asiakkaasta perhesurman valmistelijana.

Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen nojalla voidaan estää asiakkaita saamasta omia asiakirjamerkintöjään mutta sosiaalityöntekijät pääsevät varhaisen puuttumisen nimissä tutkimaan salassapidettävää poliisiaineistoa.

Kunnianloukkauslainsäädäntö joutuu naurunalaiseksi, jos sosiaalityöntekijä saa lainvastaisesti estää lasten ja vanhempien tapaamiset todistamattoman kunnianloukkausolettamansa perusteella ja raiskattu tyttö kirjataan itsetuhoiseksi prostitoiduksi, jotta hänet voidaan pitää lastensuojelulaitoksen julkisrahoitteisessa laskutuksessa.

​Tasavertaisuus lain edessä ei toteudu, jos yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseksi katsotaan asiakkaan viimeinen yritys saada oikeutta videotaltiointinsa julkaisemalla mutta ei sosiaalityöntekijän sijoituspäätöksensä tueksi moniammatillisessa työryhmässä kierrättämiä yksityiskohtia ilman informointia tai lupaa hankituista äidin kahdenkymmenen vuoden takaisista terapiamerkinnöistä. 

Niin kauan kun sosiaalityön tiedonmuodostus, moniammatillinen työskentely, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta perustuu tosiseikkaselvittelyn sijaan siihen, mitä sosiaalityöntekijät kulloinkin kertovat, asiakkailla on oltava oikeus taltioida kaikki tapaamisensa.

Niin kauan kun sosiaalityön dokumentaatio perustuu tosiseikkojen sijaan yli 70 vuotta taltioitaviin fabrikoituihin syytekirjelmiin ja tietojen ja todisteiden manipulointiin ilman asiakkaille taattavaa oikaisumahdollisuutta, asiakkailla on oltava oikeus taltiointiensa avulla puhdistaa maineensa ja todistaa kirjausten valheellisuus. 

Lastensuojelun tuloksena asiakas usein menettää läheisensä, terveytensä ja ihmisen kasvonsa. Jäljelle jää vain ääni ja toive siitä, että joku jossakin kuulisi. 

Älkää uskoko valmiisiin lastensuojelun leimoihin päättäjät  ja oikeusoppineet vaan uskaltakaa ajatella, kuulla ja tutkia itse. Älkää vaientako heikoimpien ääntä. 

Vihapuhe - sarjan kaksi edellistä osaa

1. Mitä vihapuhe on?
2. Vihapuhe sosiaalityössä​​

Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet
☞ Turkulaisia vanhuksia pahoinpideltiin vuosia- kerro tietosi!
☞ Puhejudoa epäkohtien korjaamisen sijaan​
☞ Kantelupäätös mm. Jupiterin asiaan
☞ ​Hyvä Outi Harju-Koskelin
☞ Virheellinen tolkullisuus
​☞ ​​Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ ​Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa 
☞ ​Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
​☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ ​Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella 
☞ ​Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit 
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ ​YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
​☞ ​Auttaakko apua tarvitsevia?

Väkivalta on ruumiillista koskemattomuutta, oikeuksia tai etuja loukkaavaa tai vahingoittavaa voimakeinojen käyttöä, joka yleensä sisältää henkisen väkivallan (esim. uhkailu, kiristys). Väkivaltaa esiintyy kaikkialla ja sen erottaminen muusta elämästä vain tietyn ihmisryhmän toiminnaksi on älyllistä epärehellisyyttä ja väkivallan jatkumisen mahdollistamista. ​

Nuorta pallotellaan "vaikeahoitoisena" sijaishuoltopaikasta toiseen ja hänen koulutusuransa katkeaa. Hänelle annetaan diagnoosi, joka vaikeuttaa niin opiskelu- kuin työpaikan hankkimista. Kukaan auttajiksi itseään kutsuvista ei perehdy oireilun alkusyyhyn ja kaikki nuoren puhe ja käytös tulkitaan diagnoosista käsin. Nuorella on nyt aiempien ongelmien lisäksi kannettavanaan myös palvelujärjestelmän aiheuttamat ongelmat, jotka monistuvat moniammatillisessa yhteistyössä. 

Lastensuojelu on vanhastaan alue, joka on nauttinut perusteetonta koskemattomuuden suojaa. Lastensuojelusta (kuten myös vanhustenhoidosta) löytyvät kuitenkin maamme keskeiset perus- ja ihmisoikeusongelmat. Sen totesi eduskunnan oikeusasiamies vuonna 2013. Ja moni muu ennen häntä. 

YK on jo pitkään varoittanut jäsenmaitaan sijoittamasta lapsia lastensuojelulaitoksiin niissä ilmenneen runsaan väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Suomessa iso osa lasten sijoituksista tapahtuu kuitenkin edelleen sijaishuollon laitoshoitoon. Suomalaiset kansalaisjärjestöiksi tekeytyvät lastensuojelujärjestöt ovat tosiasiassa vahvasti sidoksissa sijaishuoltoon, omistavat lastensuojelulaitoksia ja myyvät ” vanhemmuudenarviointeja”, lasten sijoituspalveluja ja laitoshoitoa. 

Viranomaislähteisiin sokeasti uskoneet toimitukset ovat ohittaneet pikaisesti viime vuosina annetut tuomiot lasten kaltoinkohteluista sijaishuollossa: lapsen alastiriisuttamisen lastensuojelulaitoksessa, lapsen nöyryyttämisen lastenkodissa, lapsen eristämisen koulukodissa, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön sijaisperheessä, x2, lapsen törkeän hyväksikäytön lastensuojelulaitoksessa, lapsen pahoinpitelyn sijaisperheessä, edelleen lapsen pahoinpitelyn sijaisperheessä, ja niin edelleen, lasten kyseenalaiset sijoitusperusteet. Vuoden Sijaisperhekin sai tuomion. Samoin Perhehoitoliiton hallituksen entinen jäsen, hyvänä ihmisenä tunnettu lehtorirouva. Ihmiskaupan uhrikin oli lastensuojelun asiakas, josta auttajien olisi pitänyt huolehtia. Liian moni lapsi on tappanut itsensä sijaishuollossa, eikä näistä tapauksista kirjoiteta.

 Epäkohdista vaikeneminen jyrää lapsen edun. Niin tekee myös lastensuojelun oma huoli julkisuuskuvastaan. Oikeusasiamiehen mukaan sosiaalityöntekijät eivät edes huomaa saati raportoi puutteita sijaishuollon kumppaneissaan (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12). Sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” vain biologisten perheiden seurassa. Edes lastensuojeluyrittäjän väkivaltarikostuomio ei johda lasten sijoitussopimusten purkuun tai perhekotilupien menetykseen. 

Palvelujärjestelmän tuottaman väkivallan tapauksessa yksikään edellä mainituista toipumisen ehdoista ei täyty. Asiakkaiden kohtaamia toimintakäytäntöjä ei tunnisteta eikä tunnusteta väkivaltaisiksi tai nöyryyttäviksi. Asiakkaiden puhe kokemuksistaan leimataan valehteluksi tai vihapuheeksi ja heitä rangaistaan kokemustensa kertomisesta. Sosiaalipalvelujärjestelmästä puuttuvat asiakkaiden oikeussuojakeinot ja toimivat valitusreitit ja viranomaiset toimivat ilman vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.

Lähisuhdeväkivallan tutkimuksissa on useaan otteeseen todettu, että uhreja syyllistetään ja vastuutetaan kokemastaan väkivallasta ja palvelujärjestelmillä on taipumus uudelleenuhriuttaa asiakkaansa (mm. Featherstone, Husso, Morris, Nyqvist, van Wormer ). Sosiaalityössä on myös sekä rakenteellisia mahdollisuuksia että motiiveja toimia väärin.

Asiakkailla ei ole mahdollisuuksia purkaa tai jäsentää palvelujärjestelmässä koettua väkivaltaa eikä saada tukea tai hyväksyntää. Heidät jätetään yksin tilanteeseen, jossa koettu väkivalta palvelujärjestelmän taholta voi paitsi toistua myös laajeta heidän läheisiinsä. Myös mielenterveyden ongelmasta kärsineen vanhemman lasta leimataan ja äidin murrosiän aikaista vapaaehtoista sijoitusta voidaan käyttää vuosia myöhemmin perusteluna äidin lapsen huostaanottoon. Lastensuojelulaitoksen nöyryyttämän nuoren on vaikeaa ja riskialtista hakea apua, sillä häntä voidaan rangaista väärinkäytöksestä kertomisesta ja avunhakua esim. terapiapalveluista voidaan käyttää oikeutuksena pakkolääkitykselle, laittomien rajoitustoimien lisäämiselle ja huostaanoton ja huonon kohtelun jatkamiselle.

Vanhempikaan ei voi hakea apua virallisesta palvelujärjestelmästä, sillä avunhaku leimaa häntä entisestään ja sillä oikeutetaan paitsi mennyttä myös tulevaa mielivaltaa. "Sanottiin, että mene keskustelmaan jonnekin. Myönnettiin, että sen jälkeen papereihin kirjataan, että äidillä on mielenterveysongelmia. Tästä olen kieltäytynyt, koska kukaan ei kertonut, mitä se auttaisi."
 
 Tarja Hiltusen väitöskirja-aineistossa äitien toipuminen tapahtui pikemminkin sosiaalipalvelujärjestelmästä huolimatta kuin sen ansiosta mm. omien vanhempien, terapian, vertaistuen tai hengellisen heräämisen tuloksena ( Hiltunen, 183, 203). Merkittävimpiä hyvinvointia edistäviä tekijöitä olivat äitien kokemus kuulumisesta johonkin yhteisöön, oman paikan löytäminen yhteiskunnassa, yksinäisyyden hellittäminen ja sopivan kumppanin löytäminen ( mt.,184).

Tilanteessa, jossa avunpyytäjä tarvitsisi lisää resursseja , häntä aletaan usein vastuuttaa niiden puutteesta ja kontrolloida ja uhkailla auttamisen sijaan. Lastensuojelun asiakkaat kiteyttävät kokemuksen näin: "Kun lastensuojelu astuu kynnyksen yli, vanhempi saa uuden tehtävän: suojella lapsiaan ja perhettään lastensuojelulta". 

Järjestelmällisestä väkivallasta toipumista ehkäisee myös se, että asiakas kokee usein itsensä osasyylliseksi. Joskus syyllisyyteen on aihetta, useimmiten ei. Turha syyllisyys piinaa erityisesti niitä asiakkaita, jotka ovat menneet uskoutumaan tai pyytämään apua oma-aloitteisesti.

 Varatuomari Leeni Ikosen mukaan suurin osa hänen asiakkaistaan katuu katkerasti avunhakemistaan sosiaalitoimesta.
Tilanne vastaa raiskatun kokemusta ja monet asiakkaat rinnastavatkin kohtelunsa raiskaukseen. He kokevat, että heidät houkuteltiin luottamaan väärin perustein ja seurauksena oli pahoinpitely, josta tekijää on vaikea saada vastuuseen. Myös yhteisön reaktiot koettuun väkivaltaan ovat samantyyppisiä: "oma vika, mitäs menit, mikset uskonut varoituksia".


Viranomainen ei pyydä eikä anna anteeksi

Anteeksiantamista vaikeuttaa väärintekijöiden haluttomuus myöntää väärinkäytöstä ja pyytää anteeksi. Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roosin mukaan Suomessa on miltei mahdotonta saada oikaisua vääriin päätöksiin. Varatuomari Leeni Ikonen ei tunne tapausta, jossa sosiaalitoimen viranhaltija olisi ollut vapaaehtoisesti valmis selvittämään väärinkäytöstään, pyytämään anteeksi ja hyvittämään asiakkaalle.

Sosiaalityössä viranhaltijan puolihuolimattomasti livautettu pahoittelu on anteeksipyynnön irvikuva; se on useimmiten tyhjä ja sisällyksetön lapsen etu- käsitettä vastaava retorinen kikka ja vain osa vastuun välttelyyn ja kiusallisista tilanteista karkaamiseen suunniteltua puhejudoa ja kukipaso ( kuuntele, kiittele, pahoittele ja sovi jotain )- tekniikkaa. 

Anteeksiannon prosessi edellyttäisi kykyä dialogiin, vastavuoroisuutta ja halua hyvittää ja unohtaa, joita häiriö- orientaatiolla toimivassa järjestelmässä ei ole. Neolibaraali riskiregiiimi ja sosiaalityön sairastunut ammatillisuusihanne ovat puristaneet pois inhimillisen vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja tehneet sosiaalityöstä epähumaania. Asiakkaan on hyväksyttävä, että viranhaltija ja järjestelmä eivät milloinkaan tunnusta olleensa väärässä eiväkä pyydä anteeksi, eivät edes rikostuomion saatuaan. 

Asiakas voi olla varma myös siitä, ettei hänelle itselleen anneta anteeksi harkitsematonta tunteenpurkausta vaan siitä haetaan rikostuomiota kaikkien oikeusasteiden kautta ja virhe kirjataan, kierrätetään ja monistetaan moniammatiliisesta työryhmästä toiseen asiakkaan koko loppuelämän ajan.

Sosiaalipalvelujärjestelmän kyvyttömyys tunnistaa, tunnustaa, ennaltaehkäistä tai korjata väärinkäytöksiään ja huonoja käytäntöjään tuottaa yhä uusia uhreja, uudelleenuhriuttaa vanhoja ja kasvattaa vihaa ja traumoja kohti pysyvää vihaamisen tilaa. 

Väkivaltaa ja muuta pahaa tehdään myös ilman vihan tunnetta

Järjestelmällinen väkivalta ei edellytä uskallusta tuntea vihaa tai henkilökohtaista vihamotiivia. 

Hannah Arendtin mukaan ihmiset voivat tehdä kammottavia tekoja ilman vihan tunnetta. Tällaista tapahtui juutalaisiin kohdistuvan tuhon aikana Saksassa. Jollakin ideologialla tai uskonnolla voidaan perustella mitä tahansa tekoja ja kuvata ne oikeutetuiksi. 

Moraaliltaan moitteettomat ihmiset, jotka noudattavat järjestyneen yhteiskunnan määrittelemiä velvollisuuksia, voivat arkitoimillaan aiheuttaa inhimillisen käsityskyvyn ylittävää pahaa. Tähän liittyy sokea totteleminen ja sääntöjen seuraaminen, velvollisuuden suorittaminen, oman toiminnan ylevöittäminen sekä vahva byrokratia. 

Järjestelmällistä väkivaltaa edesauttaa puhe, joka mitätöi puheen kohteena olevat ihmiset ja väestönosat ongelmiksi, riskeiksi, huonoksi ainekseksi, rasitteiksi ja turhiksi kulueriksi.

Kun järjestelmällinen väkivalta on häivytetty kansakunnan, naisten ja lasten suojelun nimissä huoli-, riski-, puhtaus- ja puuttumispuheeksi ja ositettu toisistaan eriytyneiksi asetuksiksi, hallinnolliseksi ohjeiksi, suoritteiksi, kokouksiksi, kirjauksiksi, rajoitustoimiksi ja aikatauluiksi tuhoaminen voi alkaa.

Järjestelmällisen väkivallan ehkäisemiseksi myös viranomaisten toiminta olisi syytä tehdä näkyväksi ja asettaa julkisen vallankäytön kohteeksi silloin, kun 
1) toiminnalla on ajallisesti pitkäkestoisia vaikutuksia 2) vaikutukset ovat paikallisesti laaja-alaisia 3) vaikutukset ovat yhdenmukaisia ja toistuvia 4) vaikutukset voivat olla peruuttamattomia. (Dewey 1927/2006)

Tutkija Kai Alhasen (2014) mukaan kokemusasiantuntijoilla on erityisen tärkeä rooli lastensuojelun ei-aiottujen seurausten tunnistamisessa ja vallankäytön rajojen hahmottamisessa.

​
Kansalainen voi tehdä järjestelmällistä väkivaltaa näkyväksi

Järjestelmällistä väkivaltaa voi vastustaa tekemällä näkyväksi sen rakentumista ja käytäntöjä. Paras tapa on taltioida, tutkia ja julkistaa merkityksensä ja perustehtävänsä kadottaneita organisatorisia rutiineja; asiakaskirjauksia, hoitokokouksia, kotikäyntejä ja moniammatillisia palavereita.

Taltiointi varmistaa paitsi asiakkaiden oikeusturvan myös tuottaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja historiallisesti arvokasta aikalaistietoa ja todistusaineistoa tutkijoiden käyttöön.

Sen sijaan, että asiakkaita haastetaan oikeuteen väkivaltaisten käytäntöjen taltioinneista, taltioinnit pitäisi arkistoida kokemuspankiksi, johon tutkijoilla on vapaa pääsy.
Järjestelmällistä väkivaltaa voi yrittää jäsentää esim. kysymällä: 
​

• Mitä tässä organisatorisessa käytännössä itse asiassa tehdään/ tapahtuu?
• Minkälaista väkivaltaa käytäntöön sisältyy ja miten sitä oikeutetaan?
• Onko toiminnan perustehtävällä tai julkitavoitteella mitään yhteyttä tosiasialliseen sisältöön?
• Kuka toimii, puhuu ja ketä kuullaan? Kenen ääni ei kuulu/ vaiennetaan?
• Mitä/ kenen näkemys kirjataan ja jätetään kirjaamatta ja miksi?
• Mitä tarkoitusta ja ketä toiminta tosiasiassa palvelee? Kuka hyötyy?
• Mitä ja kuinka toistuvia , pitkäkestoisia ja laaja-ajaisia seurauksia ja vaikutuksia käytännöllä on? 

Sosiaalityössä viranomaiset ovat saaneet liian kauan toimia tiedonmuodostuksen ja laillisuusvalvonnan portinvartijoina ja esteinä. 

Euroopan Unioni edellyttää nykyisin sosiaalityön projekteiltaan sosiaalista osallisuutta, yhteistutkimista, kokemusasiantuntijoita ja yli- ja monitieteisyyttä. Suomessa on uskottu ja uskotaan yhä virheellisesti, että pelkästään sosiaalityöntekijöitä haastattelemalla voidaan saadaan luotettavaa tietoa asiakkaista ja sosiaalityön tosiasiallisista prosesseista ja tuloksista. 

Sosiaalityöntekijöiden kontrolloimilla tiedonhankinta- ja tutkimuskäytännöillä on tuotettu osittaista, virheellistä ja vinoutunutta tietoa ja estetty asiakkaiden osallisuus ja palvelujärjestelmäpuutteiden ja väärinkäytösten ilmitulo. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät ovat johtaneet virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka ovat entisestään syventäneet avunpyytäjien ahdinkoa. Salassapitoon vetoamalla on laiminlyöty selontekovelvollisuus asiakkaille, vastuu ammatillisen työn kehittämisestä ja tilivelvollisuus rahoittajille.


Viha saa aikaan rakennemuutoksia ja vallankumouksia

Viha on reagointia koettuun väkivaltaan ja väärinkohteluun. Vihan tunne kertoo paitsi siitä, että joku on kohdellut minua väärin, myös siitä, että olen antanut kohdella itseäni huonosti. Vihan avulla voi oppia puolustautumaan alentavia asenteita ja loukkaavaa käytöstä vastaan.

Viha saa meidät löytämään rajamme, ilmaisemaan tahtomme, murtamaan yhteiskunnallisia rakenteita ja ryhtymään vallankumouksiin. Toisaalta epärakentavalla tavalla ilmaistu viha satuttaa.

Kirjailija Salme Blomsterin mukaan " viha ei ole sinänsä synti tai pahe, vaan se muuttuu synniksi silloin kun sen avulla tuhotaan toista henkisesti, fyysisesti tai hengellisesti. Kieroutunut, väärällä tavalla ilmaistu tai kokonaan ilmaisematon viha muuttuu vaaralliseksi.Tunne itsessään ei siis ole hyvä tai paha. Se, mitä sillä tekee, on ratkaiseva."
Mitä enemmän omaa pimeyttään tuntee, sen turvallisemmin sen kanssa voi tulla toimeen, ilman että kohtuuttomasti vahingoittaa toisia (Lindqvist 1990, 10). 

Viha voi olla oikeuden ja oikedenmukaisuuden esiaste. Vanhurskaaksi vihaksi voi kutsua sellaista vihaa, jolla puolustetaan heikompiosaisia. Hyvä esimerkki vanhurskaasta vihasta ovat vaikkapa Arpad Kovacsin, Juhani Iivarin tai Kai Sadinmaan kannanotot ja juristi Saku Timosen monivuotinen työ kuntouttavassa työtoiminnassa hyväksikäytettyjen puolustamiseksi. 

Valitettavasti sosiaalityössä Riitta Granfeltin eettinen ohjeistus ”sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole juuri minkään arvoista, jos sosiaalityöntekijöille ei ole rohkeutta asettua asiakkaidensa "puolelle" (Talentia, 2012, 4) on kääntynyt muotoon ”sosiaalityöntekijöiden on uskallettava asettua julkisesti kohtelustaan kertovia asiakkaita vastaan ja rangaistava näitä Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun ja muiden sijaishuollon edunvalvojien avulla”. 

Tahoja, joista palvelujärjestelmän kaltoinkohtelema voi hakea apua:

• seurakunnat ja kirkon palvelut
• anonyymiuden takaavat puhelin- ja nettipalvelut
• anonyymiuden takaavat vertaistukiryhmät
• Suomen rajojen ulkopuolella esim. Virossa sijaitsevat hoitopalvelut
• kunnallisista toimijoista riippumattomat yksityiset terapiapalvelut​​

1. http://www.lokakuunliike.com/lokakuun-liike.html
2. http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html
3. http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/pieni-opas-eri-tilanteisiin-lastensuojelun-kanssa
4. http://www.pesue.org
5. http://rikotutperheet.oikosulku.net
6. https://www.facebook.com/hol.huostaanotetutlainvastaisesti/
7. https://pelastakaaperheet.wordpress.com
8. http://www.sukupuu.fi
9. http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin

​

Missä kaksi tai kolme asiantuntijaa kokoontuu, siellä on rikos ja rahavalta läsnä

Kuntouttavaan työtoimintaan pakotetut kertovat, että heitä käytetään hyväksi ja että kunnat kiertävät lakia ostamalla kuntouttavan työtoiminnan omilta säätiöiltään, jotka puolestaan tekevät yhteistyötä yritysten kanssa ja ohjaavat kunnalta saamansa ilmaistyövoiman suoraan yritysten tuotantolinjoille. Saku Timonen toteaa, että suomalaiset "asiantuntijat puolustelevat yhteisenä rintamana, että tällaista ei tapahdu ja jos tapahtuukin, niin kaikki sujuu laillisesti.. Kaikki tapahtuu työttömien parhaaksi ja työtä tarjoavat yritykset ovat hyväntekijöitä, jotka auttavat työttömiä työllistymään. Palkkatyötä korvaavan työn kielto, kielto hankkia kuntouttavaa työtoimintaa yrityksiltä ja kilpailun vääristämisen kielto ovat jotain lakiteknisiä ja turhia pikkujuttuja, joita ei tarvita hämärtämään kokonaiskuvaa." THL:n asiantuntijat selittävät, että yhdeksän euron päiväpalkalla toimeentulotukiriippuvuuteen pakotettujen riippuvuus on seurausta ylisukupolvisesti periytyvistä puutteista.

Potilaat kertovat, että heitä pahoinpidellään, huumataan ja nöyryytetään Kupittaan sairaalassa. "Psykoottiset nyt kuvittelevat harhoissaan kaikenlaista", kuittaavat kansalaisetkin. Pahoinpitelyt saavat jatkua vuosikausia. Niiden paljastuttua pahoinpiteleviä psykiatrian ammattilaisia ei eroteta, kaupunki kieltää työntekijöitään kommentoimasta Kupittaan ongelmia medialle ja tutkinnan kohteena oleva toimialajohtaja keskittää kaiken tiedottamisen asiasta itselleen. "Meillä on hyvä varhaisen puuttumisen järjestelmä", kertoo psykiatrian tulosalueen johtava ylihoitaja.

Elinkautisia vapausrangaistuksia lastensuojelulaitoksissa suorittavat sijoitetut kertovat, että heitä pahoinpidellään, huumataan ja nöyryytetään. "Murkkuikäiset eivät tajua omaa parastaan kuin vasta aikuisina, kyllä se mieli vielä muuttuu", vihjaavat asiantuntijat ja toimittajat, kiistävät syytteet ja lobbaavat pysyviä huostaanottoja. Pahoinpitelyt saavat jatkua vuodesta toiseen. Kun sijoitettu surmaa perhekodin ohjaajan, toimittaja kirjoitettaa asukkeja haastattelematta kuinka hyvää on laitoksen henkilökunta, kuinka nuoria tuetaan ja turvallisia aikuisia riittää, yhteys vanhempiin on säännöllistä ja skeittiramppikin on pihassa. Lastensuojelun Keskusliiton asiantuntija kommentoi, että ”Suomen malli on hyvin perusteltu, eikä sitä ole tarvetta muuttaa ”. Palstatilaa annetaan kritiikittömästi poliitikoille ja lastensuojelun asiantuntijoille, jotka valjastivat Erikankin kuoleman poliittisiin pyrkimyksiinsä: tietosuojan murtamiseen, viranomaisyhteistyön ja kontrollin lisäämiseen, pysyvän huostaanoton lobbaamiseen... 

Vanhukset kertovat jatkuvasti, että heitä pahoinpidellään ja nöyryytetään hoitokodeissa , vessaankaan ei pääse kuin muutaman kerran viikossa ja palveluista veloitetaan. Asiantuntijat leimaavat väärinkäytökset yksittäistapauksiksi ja valistavat kansalaisia, että Suomessa on niin asiantunteva hoitohenkilökunta ja laadukas hoito, että laitosten valvonta hoituu parhaiten omavalvonnan avulla.
 

Asiantuntijalasit silmillä ei näe selvästi


Kun Suomessa aletaan puuhata ensimmäistä sijaishuoltoselvitystä, ylin sosiaalihallinto vastustaa hanketta ankarasti ja se rajoitetaan siten, ettei väärinkäytöksistä ole mahdollista nostaa oikeudenkäyntejä. Etiikan asiantuntijat tyrmäävät yhtenä rintamana entisten sijoitettujen mahdollisuudet hakea kipukorvauksia, joita esim. Ruotsin valtio on myöntänyt sijaishuollossa pahoinpidellyille. 

Suomalaiset romanilapset kertovat yhdenmukaisesti laitoksissa tapahtuvista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lastenkodeissa väärennettiin toimeksiantosopimuksia ja dokumentteja ja lavasteltiin olosuhteita paremmiksi toimittajille ja tarkastajille (Peura, 2014, 48.) Uhrien mukaan lastenkodeissa tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö oli yleisesti johtotasolla tiedossa, mutta siihen ei puututtu millään tavalla. Jos joku lapsista pisti vastaan, siirrettiin tämä valtion koulukotiin (mt., 52-54). Kun entiset romanilastenkotilapset nostivat joukkokanteen heitä kohtaan käytetystä väkivallasta, heille todettiin rikosten vanhentuneen (mt., 65).

Pitkän linjan sosiaalityöntekijä Raili Miettinen ihmettelee Suomeen pesiytynyttä asiantuntijavaltaa ja lastensuojelun kaksoisstandardeja, joiden mukaan asiantuntijaa ei saa arvostella tai tutkia mutta asiakasta saa.
Hänen mukaansa kuviteltu asiantuntijaviisaus tarpeessaan löytää asiakkaista häiriöitä johtaa väistämättä huostaanottoihin:” Jos vanhemmat tai lapsi vastustavat asiantuntijoiden korjauspalveluja tai katsovat, ettei niistä ole heille hyötyä, heidät nimetään hoitovastaiseksi. Siis lapsi huostaan”. Miettinen kehottaa perheitä olemaan antamatta valtaa ja vastuuta lapsistaan asiantuntijoille tai virkamiehille ja korostaa, että ”ainoa todellinen asiantuntija on ihminen itse omassa elämässään, muut ovat vain sivusta huutelijoita”.

Asiakkaat ovat jo vuosikymmeniä pyytäneet lastensuojeluasioihin puolueetonta tutkintaa, valvontaa ja tuomioistuinkäsittelyä mutta sellaisia ei ole vieläkään saatu aikaiseksi. Suomalainen sijaishuollon ja lastensuojelun viranomaisten edunvalvontaan keskittynyt sosiaalihallinto asiantuntijoineen ja erityisosaajineen on pitänyt huolta siitä, ettei tarpeellisia uudistuksia ole toteutettu.
Varhainen puuttuminen on ulotettu koskemaan vain avuntarpeensa julkisesti paljastaneiden köyhien perhe-elämään, ei viranomaisten, psykiatrian tai sijaishuollon rikolliseen toimintaan. 
​

Kun näen sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijan tulevan vastaan, mieleni tekee..


Jo poliisitoimen verran vuosittain maksava sijaishuolto on saanut rahastaa veronmaksajia vuosikymmenet ilman valvontaa, tulosvastuuta, verovelvoitteita tai minkäänlaista näyttövelvoitetta toimintansa tuloksista tai laillisuudesta. Vain väärinkäytöksistä kertovilta lapsilta ja nuorilta ja heidän perheiltään vaaditaan todisteita, joiden on vieläpä oltava vedenpitäviä. Ilman todisteita yksikään media tai ihmisoikeusjärjestöiksi itseään väittävistä järjestöistä ei ota valittajia vakavasti eikä välttämättä edes todisteet saatuaan; väärinkäytökset kuitataan vain yksittäistapauksiksi Kun vanhemmat ja lapset yrittävät hankkia väärinkäytöksistä vaadittuja todisteita, sosiaalityöntekijät rankaisevat heiltä Pelastakaa Lapset ryn lakimiespalvelun ja lastensuojelun edunvalvojan avulla syytteillä ja tapaamisrajoituksilla. Sosiaalityön asiantuntijat ja tutkijat leimaavat asiakkaiden kertomat väärinkäytöksistä vihapuheeksi.

Perheiden tuen asiantuntijoiksi ja sosiaalityön hyvien käytäntöjen kehittäjiksi nimetyt kehottavat vanhempia kuittaamaan lastensa kertomat sijaishuollon väärinkäytöksistä vain sijaishuoltoon kiinnittymisen "reaktiovaiheeksi". Etelä- Karjan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) sosiaalialan asiantuntijat ovat kehittäneet ja juurruttaneet lastensuojeluun hyvän käytännön poikkeuksellisesti ilman kehittämisrahaa: Eksoten sihteeri "unohtaa" pöydälleen kaikki asiakasta puoltavat lausunnot. Moniammatillisessa yhteistyössä
psykiatrian ammattilaiset ovat ottaneet asiakseen kirjoitella potilaista sosiaalityön ammattilaisten haluamia lausuntoja.

Suomessa tapana on vastuuttaa sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmista vain niitä, joilla ei ole resursseja eli hierarkian alimmaisia. Asiantuntijoiden virat ovat elinikäisiä suojatyöpaikkoja eikä vastuu- tai korvausvelvoitetta virheistä tai väärinkäytöksistä tunneta. Kansalaisten ja toimittajien poliittinen muistikin rajoittuu muutamaan kuukauteen. Toimittajat, jotka eivät ikinä haastattelisi Monsantoa tai GMO- viljan tuottajia luonnonsuojelun tai kestävän kehityksen asiantuntijoina hyväksyvät lasten ja perheiden edustajiksi ja lastensuojelun asiantuntijoiksi sijaishuollon edunvalvojat ja piiloyritykset, joiden markkinointi julkaistaan uutisina ilman lähdetarkastuksia tai- kritiikkiä.

Asiantuntijastatuksen saa nykyisin kuka tahansa perusturvarikollinen, joka on osoittanut lojaalisuutensa korruptoituneelle järjestelmälle riittävän monella palveluvuodella tai sopivalla puoluekirjalla tai tutkinnolla. Asiantuntijoista on tullut vallan väärinkäyttäjiä tai heidän lakeijoitaan, jotka käyvät selittelemässä rikoksia ja väärinkäytöksiä parhain päin mediassa ja puolustavat vääryydellä saavutettuja etujaan. Milloinkaan he eivät tunnu asettuvan pienen ihmisen puolelle.

​Missä kaksi tai kolme asiantuntijaa kokoontuu, siellä on hybris, rikos ja korruptoitunut rahavalta läsnä.

Daniil Harmsia mukaillen: Kun näen sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijan tulevan vastaan, mieleni tekee vetaista häntä nyrkillä naamaan.

Kun tarpeeksi moni riisuu varhaisen puuttumisen huolisilmälasit ja huomaa, ettei sosiaali- ja terveydenhuollon mielivalta olekaan optista harhaa, vallankumous voi alkaa. 


​Lue myös

☞ ​​Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan! 
☞ ​Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia? 
☞ ​Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
☞ Lastensuojelu myönteisessä muutoksessa
​☞ ​Miten toipua palvelujärjestelmän väkivallasta?
☞ Mielivaltainen oikeusjärjestelmä tuomitsee 4-vuotiaan elinkautiseen rikoksista, jotka hän on toteuttanut vuoden ikäisenä
☞ Vihapuhe ja -käytännöt tutkittava puolueettomasti
☞ Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet
☞ Turkulaisia vanhuksia pahoinpideltiin vuosia- kerro tietosi!
☞ ​Vihapuhe sosiaalityössä
☞ ​Mitä vihapuhe on?

​Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja

☞ ​​Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ ​Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?  
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ ​​Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan! 
​☞ ​Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia? 
☞ ​Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
☞ Lastensuojelu myönteisessä muutoksessa
​​☞ ​Miten toipua palvelujärjestelmän väkivallasta?
☞ Mielivaltainen oikeusjärjestelmä tuomitsee 4-vuotiaan elinkautiseen rikoksista, jotka hän on toteuttanut vuoden ikäisenä
☞ Vihapuhe ja -käytännöt tutkittava puolueettomasti
☞ Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet 

Lastensuojelun asiakirjat ovat puuttumisen oikeuttamisen- ei tiedontuotannon- välineitä
​
Lastensuojelun tutkimuksissa kyseenalaistamattomana lähtöoletuksena usein on, että sosiaalityön asiakasdokumenttien avulla on mahdollista saada luotettavaa tietoa asiakkaista. 

Asiakasdokumentit ovat sosiaalityöntekijöiden yksin laatimia. Ne perustuvat siihen, mitä sosiaalityöntekijä väittää tapahtuneen, ei siihen, mitä todellisuudessa tapahtui. Asiakas pääsee harvoin jos koskaan vaikuttamaan dokumenttien sisältöön. Käytännössä asiakkaalla ei ole myöskään mahdollisuutta oikaista sosiaalityöntekijän merkintöjä, vaikka hän pystyisi todistamaan ne vääräksi. Sosiaalityön asiakirjat perustuvat sosiaalityöntekijän monologille ja ovat sitä. 

Asiakkaiden osallisuus on kuitenkin selkeästi tämän hetken normisto, joka on kirjattu niin lakeihin kuin virallisiin ohjeistuksiin (Vierula 2013; Lavikainen & Puustinen-Korhonen & Ruuskanen 2014). Sinikka Mönkkönen osoitti väitöskirjassaan, ettei dialogista vuorovaikutusta kuvaavaa puhetapaa kuitenkaan näkynyt sosiaalialan asiakastyön tarinoissa, tutkijan kenttätyön havainnoissa sen enempää kuin sosiaali- ja terveysalan työryhmissä tai julkisessa keskustelussa (2002, 85).
Anitta Jokisen tutkimissa Helsingin lastensuojelun avohuollon asiakassuunnitelmissa asiakkaiden osallisuuden kokemukset eivät vastanneet virallista osallisuuden normia. Vanhempien kokemus oli, etteivät he ole asiakirjoissa subjekteja vaan objekteja, joilla ei ole mahdollisuutta määritellä, mitä asiakirjoihin kirjoitetaan ( 2014, 73-74). 

Lastensuojelun asiakasdokumentit ovat sosiaalityöntekijän manipuloimia asiakirja-aineistoja, joista sosiaalityöntekijän on ilman seuraamustoimia mahdollista poistaa kaikki työntekijän käsityksistä poikkeava tai työntekijän ja instituution kyseenalaiseen valoon asettava materiaali. 

Asiakaskirjaukset ja moniammatillinen yhteistyö ovat tärkeimpiä näyttämöitä, joilla sosiaalityön ammatillisuutta ja asiantuntijuutta esitetään. Ne ovat myös sosiaalityön oikeuttamisen näyttämöitä ja välineitä. 

Nykyisen tutkimustiedon valossa voi väittää, että lastensuojelun asiakaskirjaukset eivät sellaisenaan kerro asiakkaista tai heidän tarpeistaan tai elämästään. Ne on luotu kertomaan ja kertovat ensisijaisesti sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden tarpeista ja tulkinnoista.  
Joskus ne kertovat myös silkasta huolimattomuudesta. Varatuomari Outi Mannonen kuvailee virheellisten lastensuojeluasiakirjojen kaavan: ”Ensin kirjataan ylös aiheeton epäily. Seuraava työtekijä käsittää sen faktaksi ja lisää kirjauksiin omat luulonsa. Seuraava työntekijä alkaa kirjausten perusteella tehdä huostaanottohakemusta. Kukaan ei perehdy siihen, mitä oikeasti on tapahtunut.”

Kun tutkija alkaa tehdä johtopäätöksiä asiakkaiden tilanteista lastensuojelun asiakirjojen perusteella hän vain jatkaa rikkinäisen puhelimen efektiä. Valvomattomat ja vinoutuneet tiedonkeruumenetelmät johtavat  virheellisiin toimintastrategioihin ja -painotuksiin, jotka  entisestään syventävät avunpyytäjien ahdinkoa.

Saadaanko lääketehtaiden edustajilta luotettavaa tietoa vanhusväestön masennuslääkityksen tarpeesta? Onko lähetystyöntekijän nukketeatteriesitys todellakin paras keino arvioida alkuasukkaiden sterilisaation tarvetta?

Niinkaun kun sosiaalityöntekijä voi kirjata asiakkaan kritiikiin psyykkiseksi huonovointisuudeksi ja puutteelliseksi vanhemmuudeksi on aivan sama kartoitetaanko psykiatristen ongelmien esiintyvyyttä tai huostaanoton syitä sosiaalityössä Effican syykoodeilla vai sosiaalityöntekijöiden haastatteluilla; tutkimuksen luotettavuus ei siitä parane. 

Sosiaalityöntekijöiden asiakaskirjauksia ja -kertomia tulisi tutkia ensisijaisesti sosiaalityöntekijöiden tulkintoina ja narratiiveina ja sosiaalityön ammatillisuuden ja asiantuntijuuden performatiiveina. Niiden avulla sosiaalityöntekijä ylevöittää toimintaansa,  suorittaa ja todistelee  asiantuntijuuttaan ja yhteiskunnallista äitimistään. 

Lastensuojelun asiakasdokumentti ei ole eikä voi olla asiakkaan tai tämän elämän tutkimisen väline. Se on oikeutusdokumentti sosiaalityöntekijän ammatillisuudelle ja asiantuntijuudelle. Sillä todistetaan, että sosiaalityöntekijä on suorittanut ammatillisuutensa, asiantuntijuutensa ja äitimisensä oikein. Sillä legitimoidaan sosiaalityöntekijän valintoja: sosiaalityöntekijän aikomia tai jo valitsemia toimenpiteitä, työprosesseja, päätöksiä, tulkintoja ja narratiiveja.

Tarinallistettu huoli on korvannut todetun tarpeen

Englannissa lapsen palvelutarpeen arviointilomaketta (Common Assessment Framework) käyttäneet ”työntekijät kritisoivat sitä, että heidät oli pakotettu dokumentoimaan asiakastapausta koskevat havaintonsa ennaltamäärättyyn muotoon. Työntekijät eivät myöskään suostuneet käyttämään CAF- viitekehyksessä ja lomakkeissa käytettyä käsitteistöä, vaan halusivat esimerkiksi puhua mieluummin ”huolesta” siinä missä CAF-mallissa puhuttin ”tarpeista”. Työntekijät halusivat mieluummin kirjata asiakastiedot kertomuksen muotoon (White et al. 2009)”.

Myös sosiaalityön tutkija Leslie Margolin on huomannut sosiaalityöntekijöiden tarpeen tarinallistaa asiakaskertomuksiaan. Margolinin (1997) mukaan sosiaalityöntekijät kääntävät rutiininomaisesti asiakkaiden ilmaisemat tarpeet (sen mitä he sanovat tarvitsevansa) kirjauksiksi siitä, mitä asiakkaat ovat (millaisia he ovat, millainen heidän kotinsa on). Suomessa Aino Kääriäinen on arvostellut sosiaalityön asiakasdokumentaatiota keskittymisestä trivialiteetteihin esim. kymmeniä sivuja käsittäviin kuvauksiin asiakkaiden kotien järjestyksestä.  

Ritva Poikela tarkasteli tutkimuksessaan asiakassuunnitelman ja asiakastyön käytännön välistä suhdetta ja sai tutkimustuloksen, jonka mukaan suunnitelman tavoitteet asetettiin tarjolla olevan palveluvalikon mukaan, ei asiakkaan tarpeen kautta. Kaikissa tapauksissa perheen oma tarve ohitettiin tai sitä ei edes havaittu, jollei ollut olemassa palvelua, joka olisi vastannut tarpeeseen. Työntekijät määrittelivät, jopa perheelle kertomatta, omia tavoitteita työllensä. Hyvistä aikomuksista huolimatta palveluiden toteuttaminen ei tuottanut toivottua helpotusta perhe-elämään. Näennäisestä asiakaskeskeisyydestä huolimatta työ oli viranomaiskeskeistä. 

Professori Bo Edvardsson puolestaan on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun selvityksistä löydettyyn laajamittaiseen fabrikointiin. Hänen tutkimansa lastensuojelun selvitykset eivät perustuneet objektiiviseen tosiseikkaselvittelyyn vaan muistuttivat enemmän syytekirjelmiä, joissa oli sellaisia tyypillisiä piirteitä kuin yksipuolinen valikointi, epäluotettavuus, toistaminen ja tietojen epämääräisyys.

Lastensuojelun asiakirjojen perusteella tehdyt yleistykset asiakkaista ovat puutteellista ammatillisuutta /asiantuntijuutta ja mentalisaation häiriö


Sosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteita, kokemuksia tai tarpeita sen paremmin kuin sosiaalityön laatua ja vaikuttavuutta ei voida tutkia luotettavasti, jos sosiaalityön tutkimusaineistoksi kelpuutetaan yksinomaan sosiaalityöntekijöiden tarinallistettu ja subjektiivinen huolimonologi tai heidän puuttumisensa ja päätöstensä oikeuttamiseksi laaditut asiakirjat.

Kun palvelujen arviointiin käytettävät välineet kartoittavat palvelun sisällön kannalta epäolennaisia seikkoja tai pahimmillaan jättävät sisällön kokonaan huomioimatta, palvelutuotantoa voidaan ryhtyä ohjaamaan väärillä kriteereillä väärään suuntaan. 

Juuri näin on käynyt asiakassuunnitelman kohdalla, josta on tullut lastensuojelutyön arvioinnin välineen sijaan sosiaalityöntekijän päätösten oikeuttamisen väline.

Asiakassuunnitelmien kuten muidenkin lastensuojelun dokumenttien keskeinen ja usein ainut funktio tuntuu olevan legitimoida lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden oikeus puuttua puuttumista vastustavan lapsen ja vanhemman elämään ja olla siinä läsnä eli oikeuttaa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus ja/tai kyvyttömyys erottaa omia tarpeitaan asiakkaiden tarpeista ( =mentalisaation häiriö). 

Jos asiakas toimisi suhteessa lapseensa samalla logiikalla kuin sosiaalityöntekijä suhteessa asiakkaaseensa tai sosiaalityön tutkija suhteessa aineistoonsa, häntä syytettäsiiin puutteellisesta vanhemmuudesta, lapsen kasvun ja kehityksen vaarantamisesta ja mentalisaation häiriöstä.

Lastensuojelun omalle diskurssille käännettynä kuvitelma siitä, että yksinomaan sosiaalityöntekijöiden laatimien asiakirjojen avulla voitaisiin tutkia asiakkaita on sosiaalityön kehittämisen vaarantamista ja osoitus puutteellisesta ammatillisuudesta ja kertautuneesta mentalisaation häiriöstä eli siitä, että tutkija on kyvytön erottamaan omia halujaan, tarpeitaan ja päämääriään mentalisaatiokyvyttömien sosiaalityöntekijöiden haluista, tarpeista ja päämääristä. 

​Pitäisikö myös sosiaalityön tutkimus ottaa huostaan ja antaa positivistisemmille, sosiaalityön tiedon kasvun ja kehityksen takaaville tutkijoille ? Sosiaalityön tiedonmuodostuksessa avohuollon tukitoimet ( asiakasosallisuus ja -palaute) ovat selvästikin osoittautuneet riittämättömiksi, toimimattomiksi ja mahdottomiksi toteuttaa.

☞ ​​Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan! 
☞ ​Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia? 
☞ ​Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
☞ Lastensuojelu myönteisessä muutoksessa
​☞ ​Miten toipua palvelujärjestelmän väkivallasta?
☞ Mielivaltainen oikeusjärjestelmä tuomitsee 4-vuotiaan elinkautiseen rikoksista, jotka hän on toteuttanut vuoden ikäisenä
☞ Vihapuhe ja -käytännöt tutkittava puolueettomasti
☞ Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet
☞ Turkulaisia vanhuksia pahoinpideltiin vuosia- kerro tietosi!
☞ ​Vihapuhe sosiaalityössä
☞ ​Mitä vihapuhe on?

”Teksti joudutaan tulkitsemaan niin kuin se on kirjoitettu.” Tämä sitaatti on Outi Harju-Koskelinin Pro Gradusta ”Sosiaalityöntekijä tekee aina väärin?” – nettikeskustelua lastensuojelusta ja tapaus Eerikasta (s. 22). Lokakuun liike julkaisi aiheesta aiemmin Avoimen kirjeen nimeltään ”Hyvä Outi Harju-Koskelin”.

​Kyseisessä gradussa on havaittavissa Helsingin lastensuojelun kriisin seuraukset, kun tarvittavaa kriisiapua ei annettu mediaryöpyn käsittelyyn. Sosiaalivirkailijoiden tunteet ovat saaneet vallan tutkijan ajatustyössä. Pro Gradussa väitetään Eerikan kuolleen vanhempiensa takia, vaikka Eerikan äiti toimi saadakseen lapsensa turvaan ja viranomaiset tuomittiin kuolematapauksessa.

”Kahdeksanvuotias Eerika kuoli toukokuussa 2012 vanhempiensa kaltoinkohtelun seurauksena.” (tutkimuksen aiheen kuvaus)

Harju-Koskelin leimaa lastensuojelua kritisoivat vanhemmat haastaviksi, vihapuheisiin syyllistyviksi ja kyvyttömiksi tietoiseen ajatteluun. Hänen mukaansa vanhempien tunteet ja tunneilmaisutavat ovat asiattomia ja jopa eettisen normistomme vastaisia. Negatiiviset tunteet väitetään vihapuheiksi ne outouttaen ja kirjataan jopa kielletyksi tutkimuksen kohdehenkilöitä objekteina kohdellen.

”keskustelupalstalle kirjoittaessaan ihmiset eivät useinkaan mieti sitä, millaisen kuvan he antavat itsestään tai noudattavatko he yleisesti tiedossa olevia käyttäytymisnormeja, vaan ilmaisu voi olla vapaata ja tunteenomaista ilman ympäröivän kulttuurin asettamia rajoituksia ilmaisunvapaudelle.” (s.2)

"Ajoittain joidenkin keskustelupalstojen keskustelun voi nähdä täyttävän ns. vihapuheen tunnusmerkistön.” (s. 25-26)
 
Mielipidetekstit läpäisevät tutkimuskriteerit

Harju-Koskelinin subjektiivinen mielipidekirjoitus on läpäissyt yliopistomme kriteerit ilman validia tutkimusta aiheesta.

Epäammattimainen ote kriisityöhön tulee esille yksinomaan subjektiivisesta näkökulmasta tehdyllä tutkimuskohteen retorisella patologisoinnilla eli kyvyttömyydellä dialektiikkaan sekä tunteiden validointiin.

Keskustelijoita ei kunnioiteta ja havainnoida katastrofipsykologista näkökulmaa ymmärtäen. Velvollisuuseettinen kategorinen imperatiivi, jonka mukaan normistoamme tulee toteuttaa olosuhteista riippumatta, ei näin ollen näy Harju-Koskelinin ammattieettisessä otteessa.

”Lastensuojelusta käyty netti-keskustelu on kiehtonut mieltäni jo pitkään lähinnä siksi, että lastensuojelun sosiaalityötä pitkään tehneenä keskustelu on tuntunut ajoittain mielivaltaiselta ja absurdilta. Netissä olevat tapauskuvaukset esimerkiksi huostaanotoista ovat sisältäneet yksityiskohtia, jotka jokainen lastensuojelun sosiaalityötä tehnyt pystyisi hetkessä osoittamaan paikkansa pitämättömiksi. Kommentit sisältävät usein voimakkaan tunteellisia purkauksia, joilla ei ole juurikaan tekemistä tapahtuneen kanssa.” (s. 1-2)

Erityslapset
 
Lapsen kehityshäiriötä (esim. ADHD/Asperger) hoidetaan Suomessa sekä laitoksissa että kotona. Kehityshäiriöiden syyksi epäillään usein johtuvan kasvatuksesta ja lapsen elinolosuhteista. Tämä uskomus on täysin väärä, mutta edelleen esim. lastensuojelussa näin voidaan ajatella.
 
Tutkija Mari Pitkänen on pro gradu -tutkielmassa ”LASTENSUOJELUPROSESSI – Tapaustutkimus biologisen vanhemman kokemuksista lastensuojelun sijoitusprosessissa,” haastatellut erään vanhemman kokemuksia erityislapsen sijoittamisesta kuntoutuskeskukseen.
 
 
Neuropsykologinen kuntoutus
 
Kelan mukaan neuropsykologista kuntoutusta myönnetään vasta 16 vuotta täyttäneille kehityksellisiin oppimisvaikeuksiin ja aivovaurioiden jälkeen. Neuropsykologisen kuntoutuksen tavoitteena on opiskelu- tai työkyvyn parantaminen ja palauttaminen ja sen seurauksena opintojen edistyminen tai loppuun saattaminen, työelämään siirtyminen, työelämässä pysyminen tai työhön paluu.
 
Erityislapsi, alle 16-vuotias, ei yleensä saa kuntoutustukea paitsi psykoterapiaa tai harkinnanvaraista vammaistukea. Erityislapsen vanhempaa ohjataan usein lastensuojeluun, jossa tukimuotona on lastensuojelun avohuolto tai viimesijaisena tukitoimena huostaanotto ”kun mikään ei auta”.
 
 
Avohuollon tukitoimet – kontrollin tukimuoto
 
Tutkija Mari Pitkäsen mukaan avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisesti tarkoitettu sijaisperheille ja vanhempia tuetaan ”mikäli resurssit antavat periksi”.
 
Sosiaalitoimen tavoitteena on parantaa perheiden omaa toimeentuloa ja pärjäämistä. Tätä tukea saa aina sijaisperhe, mutta biologisen perheen tuen saanti on harkinnanvaraista ja palveluiden saatavuuden mukaista.
 
Avohuollon tukitoimet luokitellaan peruspalveluksi kuten esim. lapsen päivähoitoa. Halutaan tuottaa lapselle hoivaa, huolenpitoa ja ravintoa, mutta samalla sosiaalitoimi saa yhteistyötahon, joka raportoi lastensuojeluun, mikäli herää huoli lapsesta. Sosiaalityössä kontrolli on avohuollon eräs tukimuoto. Lastensuojelun yhteistyöverkostot, kuten koulut, päivähoitopaikat, lastenpsykiatria ja muut viranomaisverkostot osallistuvat kontrollointiin.
 
Tutkija Mari Pitkäsen haastattelema perheenäiti, jonka erityislapsi oli avohuollon tukitoimena saanut ostopalveluna tukihenkilön lapsen tueksi, kertoi ettei avohuollon tuki vastannut perheen toivomaa apua.
 
 
Lapsen sairaus ei ole syy huostaanottoon
 
Lasta ei voi sairauden takia huostaanottaa. Tutkija Mari Pitkäsen haastatteleman sosiaalityöntekijän mukaan ”se pitää perustella tavallaan niin, että vanhemmat eivät jaksa eikä pysty asettamaan rajoja sille lapselle eivätkä pärjää lapsen kanssa kotona. Huostaanottopäätös pitää muotoilla siten, ettei vanhempi kykene hoitaa lastaan”.
 
Tutkimuksessa haastatetulle äidille oli vakuuteltu, että lapsi hyötyy laitoskuntoutuksesta. Vanhemmat suostuivat lapsensa huostaanottoa. Lapsen tilanne ei laitoksessa parantunut ja lapsi halusi muuttaa takaisin kotiin.
 
 
Hoidollinen huostaanotto – lain mukainen interventio?
 
Laitokset, jotka ovat keskittyneet psyykkisesti oirehtivien lasten hoitoon, eivät ota lasta hoitoon, ellei lapsi ole huostaanotettuna.
 
Tutkija Mari Pitkäsen haastatteleman sosiaalityöntekijän mukaan huostaanottoa puolustellaan siten ”että se huostaanotto antaa heille enemmän vapauksia toimia siellä kuntoutuskeskuksessa eli ne ei ole velvollisia ilmoittamaan meille joka risauksesta.”
 
Kuntoutuslaitoksissa puolustellaan lapsen huostaanottoa sillä, että heillä on silloin paremmat mahdollisuudet käyttää lastensuojelulain mahdollistamia kiinnipito ja rajoitustoimenpiteitä, joita kutsutaan hoitotoimenpiteiksi. Lapsen huostaanotto ja sijoitus laitokseen vapauttaa sosiaalityöntekijän valvontavastuu lapsen hoidosta ja hoidon vaikuttavuudesta. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse puuttua arkipäivän hoitotoimenpiteisiin eikä epäasiallisuuksiin tai hoidon laatuun.
 
Tutkimuksessa ilmeni, että sijaishuoltotoimiston työntekijöiden mukaan huostaanoton tekeminen on perusteltua, jos voidaan nähdä, että kolmen kuukauden sijoittamisjaksolla ei päästä vielä tuloksiin.  Tätä voitiin myös perustella hallinnollisena ratkaisuna välttää turhaa työtä tekemällä uusia sijoituspäätöksiä.
 
Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, ettei erityislasten laitoshoito ole paras mahdollinen hoitomuoto, vaan pitäisi siirtyä perhekeskeiseen avohoitoon.
 
 
Erityislasta ei sijoiteta sijaisperheeseen
 
Tutkija Mari Pitkäsen haastatteleman erityislapsen äidin mielestä sosiaalityöntekijä huomioi koko perheen kokonaisuuden kannalta. Heitä kuunneltiin siten, etteivät sosiaalityöntekijät sijoittaneet lasta mihinkään perhekotiin tai sijaisperheeseen. Heidän mielestään lapsi tarvitsi paikan, jossa lasta oikeasti voidaan auttaa. Sosiaalityöntekijän mielestä lapsen sijoittaminen kuntoutuslaitokseen oli parempi vaihtoehto. Perheeseen sijoittaminen olisi ollut sosiaalityöntekijän mukaan perheelle vaikeampi hyväksyä, koska lapsella jo oli oma perhe.
 
Tutkimuksen perusteella tutkija ei pohtinut, oliko nähtävissä sosiaalityöntekijän manipulaatio välttää vanhempien vastustus huostaanottoon ja samalla joutua kirjaamaan syyksi huostaanottopäätökseen vanhemmuuden vaikeuksien myöntäminen.
 
Vanhemmat eivät alkuunsa toivoneet lapsensa huostaanottoa. Vanhempien vastuu lapsesta siirtyi ammattitaitoisille työntekijöille ilman perhesidonnaisuuksia.
 
Tällainen toimintatapa ei luo lapselle turvallisuudentunnetta, koska laitoksissa työntekijöiden vaihtuvuus on suuri. Erityslapsi on tunnetasolla herkkä ja tarvitsee paljon ymmärrystä ja välittävää huolenpitoa, mikä ei toteudu laitoksissa.
 
Monen erityislapsen vanhempi ei ole apua hakiessaan halunnut vapautua lapsensa hoidosta, vaan he ovat toivoneet lapselleen muuta apua kuten esim. terapiaa ja kotiapua.
 
Mari Pitkäsen tutkimuksessa erityislapsen äiti ajatteli lapsen olevan sijaishuollossa turvassa. Lapsen elämä jatkui kuntoutuslaitoksessa ja tutkijan mukaan ”oletettavasti ongelmat seuraavat hänen mukanaan, joten äidin ajattelema turvassa olo voi olla fiktiivinen käsite.”
 
 
Huostaanotto – vai pakkoauttaminen?
 
Perheiden ja sosiaalityöntekijöiden välisessä kommunikoinnissa on suuria vaikeuksia. Perheet sekä myös sijaisperheet kokevat, että ”sosiaalitoimi harrastaa tietyissä tilanteissa sanelupolitiikkaa ja neuvottelumahdollisuutta ei juuri ole”, näin todetaan tutkija Mari Pitkäsen tutkielmassa. Ei osata kohdata vaikeuksissa olevia perheitä ja yhdessä etsiä ratkaisuja.
 
Sosiaalitoimessa ollaan luonnollisesti eri mieltä. Heidän mielestä tehdään neuvottelevaa työtä yhdessä perheiden kanssa, mutta yhteistyötä on vaikea kategorisoida.
 
Tutkija Mari Pitkänen on johtopäätöksessään todennut että ”ongelma on siinä, että vanhemman tukeminen ei varsinaisesti kuulu sosiaalityöntekijöille ja etenkin kun tahdonvastaisista huostaanotoista on kysymys, eivät vanhemmat tahdo apua ottaa lastensuojeluorganisaatiolta.”
 
Tutkija jäi ihmettelemään ”ovatko vanhemmuuden vaatimukset muuttuneet jotenkin vai onko vanhemmuus yksinkertaisesti murentunut yhä enemmän, sillä lastensuojelua tarvitsevien lasten määrä tuntuu jatkavan kasvuaan.”
 

Muita Lokakuun liikkeen aiheeseen liittyviä kirjoituksia

☞ GRADUT SYYNISSÄ I: KUN MIELIPITEESTÄ TULI GRADU
​☞ ​​Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ ​Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?  
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ Kunnon vanhemman standardi 
☞ Kuka suojelisi ammattilaisuhreja lapsilta? 
☞ Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja
☞ Varhainen huoli ja puuttuminen - mielen sairautta
​☞ ​​Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan! 
​☞ ​Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia? 
☞ ​Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
☞ Lastensuojelu myönteisessä muutoksessa
​​☞ ​Miten toipua palvelujärjestelmän väkivallasta? 

Paternalismilla tarkoitetaan yksilön valintoihin puuttumista hänen oman tahtonsa ylitse mutta hänen parastaan tarkoittaen. Paternalismi eli holhoaminen on toimintamalli, joka pyrkii ehkäisemään muita tekemästä vahinkoa itselleen käyttäen voimakeinoja tai rankaisuja.
 
Talentian sosiaalialan ammattilaisen eettisissä ohjeissa (2005) todetaan, että sosiaalityöntekijän tulee ”omista arvoistaan ja elämänvalinnoistaan riippumatta kunnioittaa ja edistää jokaisen ihmisen oikeutta tehdä omat valintansa ja päätöksensä edellyttäen, että ne eivät uhkaa muiden oikeuksia ja oikeutettuja etuja.”
 
 
Mikään toimi ei tuota hedelmää ulkoapäin annettuna
 
Ulkoapäin annettu tuki ei kuitenkaan aina tuota toivottuja tuloksia. Lastensuojelun työskentelyn tavoitteet ovat usein epämääräisiä ja abstraktien ilmaisujen käsitteiden takana. Avohuollon pääasiallinen tukimuoto on työskentely sosiaalityöntekijän kanssa. (Jokinen 2014, 50)
 
Onnistuneilla lastensuojelun edistämistoimilla voidaan vahvistaa lapsen ja lapsen vanhemman voimavaroja ja tuottaa parempaa elämänlaatua.

Tutkijan mukaan keskusteluissa on jopa esitetty väitteitä siitä, että väärin tehty makaronilaatikko voi johtaa lapsen huostaanottoon.
 
Kuitenkin; mikäli vanhemmuuden arvioinnissa kirjataan em. mainitun asian oleellisen tärkeänä asiana, voidaan kysyä: mitä sillä tiedolla on tekemistä vanhemman kykyyn kasvattaa ja hoitaa lastaan?
 
Tutkijan mukaan on kuitenkin selvää, että perusteltaessa huostaanottoja vanhemmuuteen liittyvillä ongelmilla, arvostellaan samalla lapsen vanhempien henkilökohtaisia kykyjä vastata lapsensa tarpeisiin.
 
Huostaanottojen ja niiden taustoja ei Anu Virtasen tutkimuksessa tarkasteltu lapsikohtaisesti, vaan lukumääriä, ikää ja huostaanottojen syitä, jotka esitettiin taulukkomuodossa.
 
Haluttiin myös tutkia lasten sijoitushistoriaa, vaikka aineiston perusteella ei ollut tilastoitu ajallisia yhteyksiä aikaisemmista sijoituksista tai niiden yhteydestä huostaanottoon eikä ollut tietoja sijoituspaikoista.
 
Sosiaalityöntekijät tietävät, miten lasten tilanteet ovat johtaneet huostaanottoihin ja ovat kenties uskoneet parempaan tulevaisuuteen ja muutokseen.
 
 
Järjestelmä ei tunnista virhettään
 
Virheellistä huostaanottoa ei järjestelmä tunnista. Laki on kaikille sama, mutta tulkinnat vaihtelevat.  
 
Lastensuojelu tekee useimmiten hyvää ja tärkeätä työtä, mutta hyvän tekeminen ei aina näytä toteutuvan. Rajanveto pakkoauttamisen ja hyvän tekemisen välillä on vaikea hahmottaa, ja harvemmin puuttumisen syynä on hyvinvoinnin lisääminen.
 
Tutkija Anu Virtasen tutkielman johtopäätöksestä on herännyt kysymys siitä, onko huostaanottoja pitkitetty liikaa ja samalla horjutettu lasten pysyvyyden tunnetta monilla kodin ulkopuolisilla sijoituksilla.
 
Aineisto ei anna vastausta sille, ovatko mahdolliset avohuollon sijoitukset tai kiireelliset sijoitukset olleet juuri ennen huostaanottoa vai jo hyvissä ajoin ennen sitä.
 
Tutkimuksessa ei myöskään tuotu esille mahdollisia positiivisia muutoksia lasten hyvinvoinnissa.
 
 
Puolueettomia tutkimuksia joka ei perustuisi sisäpiiritietoihin, ei löydy
 
Toimittaja/kirjailija Maria Syvälän mielestä tutkimuksen lähtökohta pitäisi perustua puolueettomuuteen, joka ei perustu sisäpiiritietoihin. Perinteisesti tutkijat ovat lukeneet huostaanottohakemuksia ja perustaneet tietonsa olettamukselle, että sosiaalityöntekijöiden kirjaukset täyttäisivät poikkeuksetta dokumentoinnille asetetut vaatimukset. Asiakirjojen käsitetään olevan siis lähtökohtaisesti faktapohjaisia, tarkkoja, selkeitä ja asiasisällöltään tarkasteltuja.
 
Varatuomari Leeni Ikosen mielestä lastensuojelun asiakirjat eivät täytä virkamiehelle asetettuja objektiivisuusvaatimuksia.
 
 
Onko huostaanottoihin ryhdytty syyttä suotta?
 
Anu Virtasen tutkimusmateriaalista ei voi selvittää tehtiinkö huostaanotot liian myöhään.
 
Tutkijan mielestä kuitenkin näyttää siltä, ettei huostaanottoihin ryhdytä vähäisin perustein, mutta tutkija huomauttaa, että ”huostaanoton tarvetta aiheuttavana tekijänä, vanhemmuuden ongelma on kuitenkin niin laaja käsite, ettei kovin tarkkoja johtopäätöksiä siitä voida tehdä.”
 
Aineiston valossa ei myöskään etsitty vastausta siihen, olivatko avohuollon tukitoimet olleet sopivia ja tarkoituksenmukaisia. 
 
Hän esittää kysymyksen huostassa olleille lapsille.

☞ ​GRADUT SYYNISSÄ II: Hoidolliset huostaanotot – hyvinvointiholhousta? ​
☞ GRADUT SYYNISSÄ I: KUN MIELIPITEESTÄ TULI GRADU
☞ ​​Sosiaalityön tutkimus tarvitsee huostaanottoa
☞ ​Miksi asiantuntija asettuu vallan väärinkäyttäjän puolelle?  
☞ Vastavuoroisuus sosiaalityössä
☞ ​​Anonymous tutkii lastensuojelun laittomuuksia - liity mukaan! 
☞ ​Moniongelmaisia perheitä vai ongelmiin keskittyviä viranomaisia? 
☞ ​Koulukiusaamisesta yhteisölliseen huoltokiusaamiseen
☞ Lastensuojelu myönteisessä muutoksessa
​​☞ ​Miten toipua palvelujärjestelmän väkivallasta?
☞ Mielivaltainen oikeusjärjestelmä tuomitsee 4-vuotiaan elinkautiseen rikoksista, jotka hän on toteuttanut vuoden ikäisenä
☞ Vihapuhe ja -käytännöt tutkittava puolueettomasti
☞ Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet ​