Olen saanut kymmeniä kiittäviä palautteita sellaisiltakin ihmisiltä, joiden vanhemmat ovat olleet pois heidän elämästään muista syistä kuin vankilatuomioiden takia. Siksi aion tuoda näyttelyni ensi kesänä myös Helsinkiin, kertoo Taijatuuli. Lähihoitaja ja näyttelijä Taijatuuli Louhivuori on kokenut lapsuudessaan moniin lapsiin nähden hyvin erilaisen lapsuuden. Moni on hänen tarinansa kuultuaan todennut:
"Minulle ei ole tapahtunut mitään noin kauheaa," vaikka Taijatuulin tarinassa onkin sisällä jotain hyvin arvokasta ja kaunista.
Taijatuuli tahtoo tuoda Iltalehdessä esille, ettei leimaaminen ole hyvä lähtökohta elämän ennustamisessa, sillä hänestäkin on tullut ihan tasapainoinen aikuinen lapsuutensa erikoisuuksista huolimatta.
Taijatuulin vanhemmat erosivat hänen ollessa kolmevuotias taapero ja isänsä on ollut hänen elämässään enemmän ja vähemmän useiden vankilatuomioiden vuoksi. Taijatuuli on kuitenkin isänsä yhteiskunnassamme vähemmän arvostetuista valintoista ja toiminnoista huolimatta saanut luoda isäänsä kiintymyssuhteen ja tutustua isäänsä, sillä hänen äitinsä on pitänyt yllä tuota lapselle tärkeää suhdetta yhdessä isän kanssa.
Taijatuuli ei lapsuudessaan luonnollisesti kyennyt vertaamaan elämäänsä muiden lasten elämään ja hänelle oli normaalia tavata isäänsä milloin vankilassa ja milloin isänsä ollessa vapaalla mummolassa. Monia hyviä muistoja on jäänyt matkaan avovankilan perhetapaamishuoneesta isän kanssa leikkiessä tai isästä, joka nosteli ja kanteli häntä mielellään hänen ollessa pieni. Luonnossa on kuljettu ja ongellakin käyty. Hippo-hiihtokilpailuihinkin hän tuli kannustamaan Taijatuulia.
Isän elämän polkua ovat värittäneet päihdekierteen holtittomuus pahoinpitelyjen ja ryöstöjen maailmassa ja useat tuomiot tämän vuoksi, mutta suurin kolahdus lapsen elämässä oli Taijatuulen ollessa 11-vuotias, kun isä toteutti henkirikoksen.
Nuoriso-ohjaajana työskennellyt äiti jaksoi kuitenkin muistuttaa, että Taijatuuli oli kaikesta huolimatta isälleen rakas. Yhdessä käytiin edelleen tapaamassa isää eri vankiloissa aina kun mahdollista ja lapsi piti isäänsä yhteyttä kirjeitse ja valokuvin. Aina isänpäivänä hän muisti isäänsä lähettämällä vankilaan kortin.
Vaikeneminen ratkaisuna vaikeassa asiassa
Lapsen ollessa puolustuskyvytön hyvinkin kriittisessä yhteiskunnassamme, on vaikeiden asioiden käsittelyssä lapselle monessa kohtaa ratkaisuna vaikeneminen. Jo iltapäivälehtien somejulkaisuissa kansan kirjoitteluista voi havaita tiukan lynkkausmielialan, joka ei varmasti ole lapselle ja nuorelle teinille tai hiljalleen aikuistuvalle helppoa vastaanotettavaa, kun oma rakas vanhempi ei kuulu näihin yhteiskuntaan hyväksyttyihin. Taijatuulikin oppi jo varhain vaikenemaan isän vankilatuomioista.
"Katsoin todella tarkkaan, mitä kerron ja kenelle. Joskus väritinkin tarinoita: isä olikin kovan luokan pankkiryöstäjä," Taijatuuli kertoi Iltalehdelle hymyillen.
Taijatuulen elämästä ei ole uupunut rakkautta. Hän syntyi vuonna 1989 toivottuna lapsena. Äitinsä ja isänsä romanssi oli suuri rakkaustarina ja isä nuoruudessaan kylän komein mies sekä aina valmis auttamaan muita. Hän pelasi aktiivisesti eri palloilulajeja ja oli mukana vapaapalokunnassakin. Taijatuuli on havainnut perineensä isänsä hyvät puolet, herkkyyden ja taiteellisuuden. Lapsuudessa myös mummojensa antamat hyvät ja eheyttävät kokemukset ovat tukeneet Taijatuulen kehitystä.
Ihmisyys kokonaisena voimana kertoa elämästä
Isä vapautui aikanaan, mutta syyllistyi tappoon uudestaan vuonna 2013. Tuomio oli 12 vuotta vankeutta ja sai Taijatuulen pettymään ja kokemaan vihaa. Hän ei tahtonut tavata isäänsä vankilassa neljään vuoteen.
Yhteyttä on toki pidetty soittelemalla, mutta kirjeiden lähettelyä jatkoi sinnikkäästi ja yksipuolisesti vain isä. Hän liitti mukaan piirroksiaan, joiden maailma oli väkivaltainen ja rietas. Se ahdisti Taijatuulia. Isän lähettämä postitulva sai hänet rakentamaan isäänsä uudelleen suhdetta keväällä 2017.
Taijatuuli järjesti kesällä Lappeenrannan Galleria Hoi Siessä isän piirroksista ja kirjeistä näyttelyn. Sen hän teki isänsä suostumuksella. Enää ei tarvinnut salata. Hän selvitti onko hän sellainen, joka salaa ja häpeää vai ihminen, joka tekee asioita toisia auttaakseen ja jolla on vaikutusta ja päätyi jälkimmäiseen.
"Rakastan isää edelleen, mutta tavallaan sellainen lapsuuden naiivius loppui. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että minullakin olisi ollut oikeus kahteen tasapainoiseen vanhempaan."
Hän on kaikesta huolimatta pysynyt "iskän tyttönä", koska hän tuntee myös isänsä herkän ja rakastavan puolen.
Lokakuun Liike tahtoo kunnioittaa Taijatuulen äitiä, joka on tehnyt upean työn lapsensa ja tämän toisen vanhemman kiintymyssuhteen tukemisessa, kun on lapsuuden alkutaipaleella antanut lapsen tuntea normaalina olosuhteen, jota kukaan ei toivoisi lapsen ja vanhempien koettavaksi. Lapsen oikeus vanhempaansa ja oikeus rakastaa vanhempiaan näiden virheistä huolimatta, on tärkeä osa välitämistä, jota meidän tulisi osata siirtää sukupolvelta toiselle. Taijatuulen onnistuneet valinnat ovat hieno kuvaus siitä, kuinka lapsi voi haastavassakin lapsuudessa rakkauden avulla löytää oikean tien ja eheän itsetunnon.
Lokakuun liike muistuttaa, ettei suomalainen lastensuojelu vielä osaa arvostaa vanhemmuuden merkitystä lapsille ja käsitä, kuinka tärkeitä vanhemmat ovat lapsille vanhempien rajallisista kyvyistä huolimatta. Tälläkin hetkellä useat lapset tapaavat vanhempiaan tai toista vanhempaansa ja mahdollisesti myös sisaruksiaan ja muuta sukuaan järkyttävän harvoin aivan kummallisista syistä, vaikka vanhempien rajalliset kyvyt eivät olisi oikeastaan edes mitenkään järisyttävän vaarallisia tai haitallisia lapsilleen tai lapset eivät käyttäytyisi ketään kohtaan vaarallisesti. Näin ollen lastensuojelu haavoittaakin itse lapsia rakenteellisen väkivallan kamalimmassa muodossa ottaen vieraannuttajan aseman.
Taijatuulen tuomaan tietoon tulisi sosiaalityön todella perehtyä, sillä riskiseulonnan maailmassa liikaa kiinnitetään nyt huomiota huoliin ja ennakoivaan pelkoon, sen sijaan, että moisen curling-kasvattamisen tavoista siirryttäisiin vihdoin aitoon tukemiseen, ihmiselämän arvostamiseen ja rakastavan hellyyden osoittamiseen kaikista elämän haasteista huolimatta. Lokakuun liike muistuttaa, että monet lastensuojelun sijaishuollon kasvattamista lapsista ovat kokeneet jääneensä vaille rakkautta ja hellyyttä lapsuudessaan laitoksissa ja sijaisperheissä.
Vanhempien rakkautta tulisi arvostaa ja kunnioittaa, sillä sillä on suuri voima lapsen kehityksessä toimia voimakkaan identiteetin rakennuspalikkana.
Lähde:
Taijatuulin isä istuu vankilassa taposta: "Rakastan häntä edelleen" (IL - 10.9.17 ):
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709102200383634_u0.shtml
"Minulle ei ole tapahtunut mitään noin kauheaa," vaikka Taijatuulin tarinassa onkin sisällä jotain hyvin arvokasta ja kaunista.
Taijatuuli tahtoo tuoda Iltalehdessä esille, ettei leimaaminen ole hyvä lähtökohta elämän ennustamisessa, sillä hänestäkin on tullut ihan tasapainoinen aikuinen lapsuutensa erikoisuuksista huolimatta.
Taijatuulin vanhemmat erosivat hänen ollessa kolmevuotias taapero ja isänsä on ollut hänen elämässään enemmän ja vähemmän useiden vankilatuomioiden vuoksi. Taijatuuli on kuitenkin isänsä yhteiskunnassamme vähemmän arvostetuista valintoista ja toiminnoista huolimatta saanut luoda isäänsä kiintymyssuhteen ja tutustua isäänsä, sillä hänen äitinsä on pitänyt yllä tuota lapselle tärkeää suhdetta yhdessä isän kanssa.
Taijatuuli ei lapsuudessaan luonnollisesti kyennyt vertaamaan elämäänsä muiden lasten elämään ja hänelle oli normaalia tavata isäänsä milloin vankilassa ja milloin isänsä ollessa vapaalla mummolassa. Monia hyviä muistoja on jäänyt matkaan avovankilan perhetapaamishuoneesta isän kanssa leikkiessä tai isästä, joka nosteli ja kanteli häntä mielellään hänen ollessa pieni. Luonnossa on kuljettu ja ongellakin käyty. Hippo-hiihtokilpailuihinkin hän tuli kannustamaan Taijatuulia.
Isän elämän polkua ovat värittäneet päihdekierteen holtittomuus pahoinpitelyjen ja ryöstöjen maailmassa ja useat tuomiot tämän vuoksi, mutta suurin kolahdus lapsen elämässä oli Taijatuulen ollessa 11-vuotias, kun isä toteutti henkirikoksen.
Nuoriso-ohjaajana työskennellyt äiti jaksoi kuitenkin muistuttaa, että Taijatuuli oli kaikesta huolimatta isälleen rakas. Yhdessä käytiin edelleen tapaamassa isää eri vankiloissa aina kun mahdollista ja lapsi piti isäänsä yhteyttä kirjeitse ja valokuvin. Aina isänpäivänä hän muisti isäänsä lähettämällä vankilaan kortin.
Vaikeneminen ratkaisuna vaikeassa asiassa
Lapsen ollessa puolustuskyvytön hyvinkin kriittisessä yhteiskunnassamme, on vaikeiden asioiden käsittelyssä lapselle monessa kohtaa ratkaisuna vaikeneminen. Jo iltapäivälehtien somejulkaisuissa kansan kirjoitteluista voi havaita tiukan lynkkausmielialan, joka ei varmasti ole lapselle ja nuorelle teinille tai hiljalleen aikuistuvalle helppoa vastaanotettavaa, kun oma rakas vanhempi ei kuulu näihin yhteiskuntaan hyväksyttyihin. Taijatuulikin oppi jo varhain vaikenemaan isän vankilatuomioista.
"Katsoin todella tarkkaan, mitä kerron ja kenelle. Joskus väritinkin tarinoita: isä olikin kovan luokan pankkiryöstäjä," Taijatuuli kertoi Iltalehdelle hymyillen.
Taijatuulen elämästä ei ole uupunut rakkautta. Hän syntyi vuonna 1989 toivottuna lapsena. Äitinsä ja isänsä romanssi oli suuri rakkaustarina ja isä nuoruudessaan kylän komein mies sekä aina valmis auttamaan muita. Hän pelasi aktiivisesti eri palloilulajeja ja oli mukana vapaapalokunnassakin. Taijatuuli on havainnut perineensä isänsä hyvät puolet, herkkyyden ja taiteellisuuden. Lapsuudessa myös mummojensa antamat hyvät ja eheyttävät kokemukset ovat tukeneet Taijatuulen kehitystä.
Ihmisyys kokonaisena voimana kertoa elämästä
Isä vapautui aikanaan, mutta syyllistyi tappoon uudestaan vuonna 2013. Tuomio oli 12 vuotta vankeutta ja sai Taijatuulen pettymään ja kokemaan vihaa. Hän ei tahtonut tavata isäänsä vankilassa neljään vuoteen.
Yhteyttä on toki pidetty soittelemalla, mutta kirjeiden lähettelyä jatkoi sinnikkäästi ja yksipuolisesti vain isä. Hän liitti mukaan piirroksiaan, joiden maailma oli väkivaltainen ja rietas. Se ahdisti Taijatuulia. Isän lähettämä postitulva sai hänet rakentamaan isäänsä uudelleen suhdetta keväällä 2017.
Taijatuuli järjesti kesällä Lappeenrannan Galleria Hoi Siessä isän piirroksista ja kirjeistä näyttelyn. Sen hän teki isänsä suostumuksella. Enää ei tarvinnut salata. Hän selvitti onko hän sellainen, joka salaa ja häpeää vai ihminen, joka tekee asioita toisia auttaakseen ja jolla on vaikutusta ja päätyi jälkimmäiseen.
"Rakastan isää edelleen, mutta tavallaan sellainen lapsuuden naiivius loppui. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että minullakin olisi ollut oikeus kahteen tasapainoiseen vanhempaan."
Hän on kaikesta huolimatta pysynyt "iskän tyttönä", koska hän tuntee myös isänsä herkän ja rakastavan puolen.
Lokakuun Liike tahtoo kunnioittaa Taijatuulen äitiä, joka on tehnyt upean työn lapsensa ja tämän toisen vanhemman kiintymyssuhteen tukemisessa, kun on lapsuuden alkutaipaleella antanut lapsen tuntea normaalina olosuhteen, jota kukaan ei toivoisi lapsen ja vanhempien koettavaksi. Lapsen oikeus vanhempaansa ja oikeus rakastaa vanhempiaan näiden virheistä huolimatta, on tärkeä osa välitämistä, jota meidän tulisi osata siirtää sukupolvelta toiselle. Taijatuulen onnistuneet valinnat ovat hieno kuvaus siitä, kuinka lapsi voi haastavassakin lapsuudessa rakkauden avulla löytää oikean tien ja eheän itsetunnon.
Lokakuun liike muistuttaa, ettei suomalainen lastensuojelu vielä osaa arvostaa vanhemmuuden merkitystä lapsille ja käsitä, kuinka tärkeitä vanhemmat ovat lapsille vanhempien rajallisista kyvyistä huolimatta. Tälläkin hetkellä useat lapset tapaavat vanhempiaan tai toista vanhempaansa ja mahdollisesti myös sisaruksiaan ja muuta sukuaan järkyttävän harvoin aivan kummallisista syistä, vaikka vanhempien rajalliset kyvyt eivät olisi oikeastaan edes mitenkään järisyttävän vaarallisia tai haitallisia lapsilleen tai lapset eivät käyttäytyisi ketään kohtaan vaarallisesti. Näin ollen lastensuojelu haavoittaakin itse lapsia rakenteellisen väkivallan kamalimmassa muodossa ottaen vieraannuttajan aseman.
Taijatuulen tuomaan tietoon tulisi sosiaalityön todella perehtyä, sillä riskiseulonnan maailmassa liikaa kiinnitetään nyt huomiota huoliin ja ennakoivaan pelkoon, sen sijaan, että moisen curling-kasvattamisen tavoista siirryttäisiin vihdoin aitoon tukemiseen, ihmiselämän arvostamiseen ja rakastavan hellyyden osoittamiseen kaikista elämän haasteista huolimatta. Lokakuun liike muistuttaa, että monet lastensuojelun sijaishuollon kasvattamista lapsista ovat kokeneet jääneensä vaille rakkautta ja hellyyttä lapsuudessaan laitoksissa ja sijaisperheissä.
Vanhempien rakkautta tulisi arvostaa ja kunnioittaa, sillä sillä on suuri voima lapsen kehityksessä toimia voimakkaan identiteetin rakennuspalikkana.
Lähde:
Taijatuulin isä istuu vankilassa taposta: "Rakastan häntä edelleen" (IL - 10.9.17 ):
http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201709102200383634_u0.shtml
