Münchausen by proxy- epäily: aikuinen sepittää lapselle diagnooseja ja sairauksia
Vaasan hovioikeus ei myöntänyt syyttäjälle eikä asianomistajalle jatkokäsittelylupaa asiassa, jossa äidin väitettiin syyllistyneen lapsensa pahoinpitelyyn muun muassa altistamalla tämän tarpeettomille lääketieteellisille toimenpiteille. Syyttäjän mukaan äidin toiminta selittyi niin kutsutulla Münchausen by proxy -oireyhtymällä. Siinä yleensä aikuinen sepittää lapselle oireita ja sairauksia, yrittää saada lapsen vaikuttamaan sairaammalta kuin mitä tämä todellisuudessa on sekä pyrkii hankkimaan lapselle perusteettomia terveydenhuollon tutkimuksia, diagnooseja ja hoitoja.
Käräjäoikeus katsoi asiassa esitetyn todistelun perusteella eri vaihtoehtoja arvioituaan jääneen näyttämättä, että äiti olisi sepittänyt pojan sairauksia tai oireita. Pahoinpitelyksi väitetyt tutkimus- ja hoitotoimenpiteet olivat perustuneet lääkäreiden itsenäiseen ja asianmukaiseen harkintaan. Käräjäoikeus ei myöskään katsonut äidin laiminlyöneen pojan hygieniaa tai rajoittaneen tämän liikkumista syytteen mukaisesti. Syyte ja muut vaatimukset hylättiin käräjäoikeudessa.
Hovioikeus tutki jatkokäsittelyluvan myöntämiselle oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:ssä säädetyt edellytykset. Asiassa ei käräjäoikeuden tuomion, valitusten ja muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella ilmennyt riittävää aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta.
Jatkokäsittelyluvan myöntämistä ei pidetty tarpeellisena myöskään ennakkoratkaisuperusteella tai muusta painavasta syystä. Jatkokäsittelyluvan epäävään ratkaisuun voidaan hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta, jos se myöntää valitusluvan. Asian diaarinumero hovioikeudessa on R 19/62. Äidin apuna oikeudenkäynnissä toimi asianajaja Leeni Ikonen.
Münchausen by proxy yleistä sijaishuollossa mutta vain biovanhempia epäillään
Moni aiemmin terve lapsi saa sijaishuollossa diagnoosin ja turhan tai vahingollisen lääkityksen. Tuomas Kurttilan mukaan lastensuojelussa on havaittu toimintatapa, jossa huostaanotetun lapsen sijoituspaikaksi on toivottu psykiatrista sairaalaa, vaikka lapsella ei ole psykiatrista sairaalahoitoa edellyttävää mielenterveyden häiriötä.
Lapselle sepitetyssä tai aiheutetussa sairaudessa lapsen hoitaja esim. sijaisvanhempi väittää lapsen olevan sairas ja oireilevan, aiheuttaa tälle itse traumoja ja/tai vammoja ja fabrikoi tämän asiakirjoihin kuviteltuja sairauksia. Näin sepittäjä yrittää saada oikeutuksen aiemmille päätöksilleen ja toimilleen, taloudellista tai sosiaalista etua, erityishuomiota ja "kärsivän" tai "kuormitetun" uhrin ja lapsen pelastajan tai hyväntekijän statuksen. Lapselle voidaan fabrikoida sairaus myös hänen uskottavuutensa mitätöimiseksi tapauksissa, joissa lapsi on todistanut rikoksia tai väärinkäytöksiä sijaishuollossa.
Tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen ovat kiinnittäneet huomiota lastensuojelussa ja opetustoimessa tapahtuvaan lasten diagnosointiin. He arvioivat viranomaisten mutudiagnoosien motiiviksi keskinäisen yhteisöllisyyden lisäämisen: ”Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.”
Sairauksien sepittelyyn lapsille liittyy usein kemiallinen väkivalta.
Monissa ulkomaisissa lastensuojelututkimuksissa on kiinnitetty huomiota paitsi huostaanotettujen laajamittaiseen fyysiseen, psyykkiseen ja seksuaaliseen pahoinpitelyyn sijaishuollossa myös sijoitettujen turhaan ja runsaaseen lääkitykseen, joka täyttää kemiallisen väkivallan tunnusmerkistön. Myös Suomessa lasten ja nuorten psyykelääkitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti.
Suomessa kiistetään sijaishuoltoyritysten harjoittama sairauksien sepittely
Suomessa tunnistamista haittaa se, että lasten kaltoinkohtelun tunnistusohjeet ovat usein yhteydessä sijaishuollon edunvalvontaan ja niin ohjeet kuin koulutukset kiistävät tutkimustiedon vastaisesti mahdollisuuden sijaishuollossa tapahtuvaan kaltoinkohteluun (kaltoinkohtelemattomuusolettama).
Toisin kuin ulkomaisissa tunnistusohjeissa yhdessäkään suomalaisessa ohjeessa ei mainita potentiaalisena epäiltynä sijaisvanhempaa tai muuta lastensuojelun palveluntuottajaa.
Osa kouluttajista on itse osallistunut lasten diagnoosien ja potilasasiakirjojen fabrikointiin. Kaltoinkohtelun tunnistusta opettavat ja tutkivat tahot voivat ohjata epäilemään homehaittojen kanssa kamppailevaa yksinhuoltajaäitiä lapsensa sairauksien sepittäjäksi mutta saattavat kiistää sepitetyllä oirehdinnalla noin 200 000 euroa yhdestä sijoitetusta ansaitsevan sijaisvanhemman ja noin 1000 000 euroa sijoitetusta ansaitsevan perhekotivanhemman sepittelyn silloinkin kun siitä on näyttöä.
Miksi kukaan ei ole tutkinut sijoitettujen katkenneiden koulutuspolkujen, koko lapsuuden mittaisiksi venytettyjen huostaanottojen ja räjähdysmäisesti lisääntyneiden lääkitysten yhteyttä sijoitetuille sijaishuollossa sepitettyihin tai aiheutettuihin sairauksiin? Mielenkiintoista olisi tutkia myös missä määrin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö itse osallistuu sepittelyyn ja mahdollistaa sen.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/munchausen-by-proxy-sijaishuollossa-tunnista-sijaisvanhempien-ja-sosiaalityontekijoiden-sairastuttama-lapsi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-palveluiden-saatavuus-heikentynyt-ongelmana-laittomat-huostaanotot-ja-jaavit-palvelutarpeen-arvioinnit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/toimittajat-ja-tutkijat-tautimarkkinoijina
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/hullun-leima-huostan-oikeuttajana
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaishuollon-sadistinen-kiristys
https://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lastensuojelulapsen-kuolema-2
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityo-karsii-munchhausenin-oireyhtymasta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/monitoimijainen-arviointi-unohtaa-perheiden-oikeusturvan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-seuraa-valheellisesta-insestisyytteesta-ja-puoskaroinnista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-kiireellisesta-sijoituksesta-tehdaan-pysyva-huostaanotto
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-ja-psykiatrian-rajapinta-on-tuulinen-paikka-potilaalle
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kemiallinen-vakivalta-lastensuojelussa-tunnistusohjeet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-kaytannot-perustuvat-vaaralle-tiedolle-kiintymyssuhteista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hackneyn-mallin-negatiiviset-seuraukset-nakyvat-jo
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palveluihin-palaa-miljardeja-silti-nuoret-syrjytyvt
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopio-maksaa-lahes-50-000-euroa-perheen-hajottamisesta-ja-noyryyttamisesta-sitran-rahoittamassa-perhekuntoutuksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma