Hoivajätti Valviran ja AVI:en tutkittavaksi
"Yrityksellä ei voi olla omaa moraalia. Yritysten tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen". Björn Wahlroos
Viranomaisselvitysten kohteeksi joutunut Esperi Care on yksityinen hoiva-alan jätti, jolla on toimintaa ympäri Suomen ja joka pyörittää satojen miljoonien eurojen liikevaihtoa.
Yritys työllistää 6 300 työntekijää, joista valtaosa on sairaanhoitajia ja lähihoitajia.
Yrityksen omistavat eläkeyhtiö Ilmarinen, kansainvälinen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Intermediate Capital Group ja toimiva johto. Palveluasumista myyvä Saga Care Finland Oy on Esperin tytäryhtiö.
Yrityksen pääkonttori sijaitsee Helsingissä entisessä sotilassairaala Tilkassa, jossa on myös hoivakotipalveluja.
Esperi Care syntyi Punaisesta Rististä
Esperi tulee lyhenteestä SPR, joka on jo useammalle tuttu. Esperi Care syntyi, kun Suomen Punainen Risti yhtiöitti liiketoimintansa vuonna 2001.
Esperi sai alkunsa 1940-luvulla, jolloin se alkoi vastata SPR:n sairaankuljetuksesta.
Vuonna 2003 tappiota tekevään yritykseen pyydettiin toimitusjohtajaksi sarjayrittäjä Marja Aarnio-Isohanni.
”Ajattelin aluksi, etten halua lähteä mukaan vanhainkotibisnekseen. Olin ollut aiemmin media-alalla. En heti nähnyt, että tämähän on tulevaisuuden ala.”
Vuodessa Aarnio-Isohanni käänsi yrityksen tuloksen voitolliseksi. Yrityksen uutta suuntaa alettiin rakentaa.
”SPR mietti, että kasvuyrityksen profiili ei sovi hyväntekeväisyyttä tekevälle järjestölle. Lähdimme etsimään uutta omistuspohjaa.”
Sijoittajaksi löytyi Esperi Carea varten koottu sijoittajaryhmä Unicus. Samalla myös toimiva johto sijoitti yritykseen.
CapMan oli seurannut Esperi Carea jo muutaman vuoden, kun se osti enemmistön yrityksestä vuonna 2010.
CapManin omistuksen aikana Esperi Caren liikevaihto kasvoi 47 miljoonasta 155 miljoonaan euroon. Toukokuussa 2016 CapMan kertoi myyvänsä osuutensa Esperi Caresta brittiläiselle pääomasijoittaja Intermediate Capital Groupille.
Esperi Care on laajentunut viime vuosina voimakkaasti yrityskaupoilla ja se kertoo olevansa yhteistyössä 200 kunnan kanssa.
Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni omistaa yrityksestä kymmenen prosenttia. Hän komeili vuoden 2016 verotiedoissa lähes 6 miljoonan euron tuloilla ennen Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalaista ja Etelä-Pohjanmaan Arjessa Oy:n toimitusjohtaja Pasi Kohtalaa.
Aarnio-Isohanni on kertonut, ettei näe kustannussäästöissä ja kasvussa vastakkainasettelua." Kasvun pitää aina olla kannattavaa. Jos joudutaan suuriin kustannussäästöihin ja lukujen reivauksiin, niin taustalla on aina joku iso myllerrys tai sitten organisaatioon on kertynyt liikaa ”läskiä”. Pitää olla rohkeutta myös luopua".
Kilpailuhenkisyys lähtee urheilutaustasta. Aarnio-Isohanni harrasti nuorena uimahyppyä.
Hän on toiminut Wellmedia Ltd:n toimitusjohtajana, Eteran hallituksessa ja Sosiaalialan Työnantajien ja Hoiva-alan Palvelutuottajien hallituksen puheenjohtajana ja esiintynyt yli 300:ssa terveyteen liittyvässä tv-ohjelmassa.
Esperin ja Eteran suhmuroinnit
Työeläkevakuuttaja Etera teki hallituksensa pitkäaikaisen jäsenen Marja Aarnio-Isohannin hoivakotiketjun kanssa useita huomattavia liiketoimia. Etera oli näillä toimillaan ollut vauhdittamassa Esperi Care Groupin nopeaa kasvua.
Yhtiöiden taloudelliset siteet ovat moninaiset ja tiiviit, kertoi YLE.
Etera omisti Esperi Care Groupia ja se hoiti myös hoivaketjun työntekijöiden eläkkeet. Esperin toimitusjohtaja ja osaomistaja Marja Aarnio-Isohanni oli puolestaan Eteran hallituksen jäsen vuodesta 2008.
Yhtiöt ovat tehneet keskenään lukuisia liiketoimia kuten kiinteistökauppoja. Etera joudutti Esperi Caren kasvua myös kahdeksan miljoonan euron sijoituslainalla. Etera yhdistyi Ilmarisen kanssa vuoden 2018 alussa.
Etera kiisti, että Aarnio-Isohanni olisi omassa yritystoiminnassaan hyötynyt kaksoisroolistaan.
Marja Aarnio-Isohanni vastaa toimitusjohtajana Esperi Caren operatiivisesta eli käytännön toiminnasta. Eteran hallituksen jäsenenä Aarnio-Isohanni on puolestaan ollut vastaamassa muun muassa Eteran hallinnon järjestämisestä.
2007 valmisteltiin sopimus, jonka myötä Esperi perusti pääkonttorinsa ja hoivapalvelukeskuksen Eteran omistamaan Tilkan kiinteistöön Helsingissä. Heti seuraavan vuoden huhtikuussa Esperin työntekijöiden eläkkeet siirrettiin Eteran hoidettavaksi ja Aarnio-Isohanni valittiin Eteran hallitukseen.
– Aika kummallisia ne kytkökset olivat. Asiakassuhteen alku kytkeytyy vuokrasopimuksiin, sen jälkeen Esperin toimitusjohtaja menee Eteran hallitukseen ja samalla siirretään (työntekijöiden eläke)vakuutukset Eteraan. Tämä on oikea tunnusmerkki asiakaskalastelusta, dosentti Olli Pusa sanoi.
Pusa piti erikoisena Eteran kommenttia siitä, että Esperin kanssa tehtyjä liiketoimia ei ole käsitelty lainkaan työeläkeyhtiön hallituksessa.
– Eteralla on merkittäviä vuokrasopimuksia, osakesijoituksia ja asiakaslainoja Esperin kanssa. Tästä tulee jo aika iso summa. Ihmettelen, jos Eteran hallitus ei käsittele asiaa, koska tällaisten riskikeskittyminen seuraamisen luulisi olevan tärkeimpiä asioita Eteran hallituksessa. Varsinkin, kun yksi hallituksen jäsen on mukana (kauppojen osapuolena), Pusa sanoi.
Esperi Caren pääomistaja on veroparatiisiyhtiö ICG
Vuodesta 2016 lähtien Esperi Caren pääomistaja on brittiläinen pörssissä noteerattu sijoitusyhtiö Intermediate Capital Group (ICG) joka hallitsee yli 30 miljardin punnan omaisuutta.
ICG:n vuosikertomuksesta, joka voidaan lukea ja ladata netistä, ilmenee mm. että yhtiö omistaa useita tytäryhtiöitä ja rahastoja Cayman-saaren veroparatiisisssa. Samoin Englannin Kanaalisaarilla Jerseyssä on useita tytäryhtiöitä, puhumattakaan Luxemburgista ja Irlannista.
Uusimmalta tilikaudelta yhtiö jakoi osinkoa yli 80 miljoonaa puntaa ja tavoitteeksi ilmoitetaan korottaa osinkoa 6 - 8 prosenttia joka vuosi. Tällainen sijoitusyhtiö keskittyy vain rahan tuottamiseen.
Vaikka vuosikertomuksessa on 176 sivua, siinä ei puhuta käytännöllisesti katsoen mitään siitä toiminnasta, mihin yhtiön varoja on sijoitettu, ei esimerkiksi terveydenhoidosta saati sitten hoitokodeista.
"Kun yksityistetyssä toiminnassa menee jotain pieleen, niin julkinen sektori korjaa jäljet.. Näin tulee käymään aina, kun poliittiset päättäjämmme uskovat lobbareiden puheita hyvästä ja halvasta palvelusta, joka säästää julkisia varoja. Jälkien siivoaminen tulee paljon kalliimmaksi kuin pyörittää julkisen sektorin omaa palvelutuotantoa, jonka ei ole tarkoituskaan tuottaa voittoa.
Lienee turha toivoa, että palvelutuotannon yksityistäjät oppisivat tästäkään mitään, kommentoi Saku Timonen.
Vakavia puutteita hoidossa ja potilasturvallisuudessa
Valvira määräsi Kristiinankaupungissa toimivan Esperi Care -yrityksen pyörittämän yksityisen hoivakodin keskeyttämään toimintansa useiden hoitotyöhön liittyvien epäkohtien ja laiminlyöntien vuoksi.
Yhden asiakkaan epäillään kuolleen viime syksynä hoitovirheen takia, ja kolme asiakasta on toimitettu joko terveyskeskushoitoon tai kuntoutusosastolle.
Esperi Caren toiminta on laajemminkin selvityksessä useamman aluehallintoviraston alueella.
Omaisten huolta ovat herättäneet myös vanhusten palvelutaloissa pidetyt myyntiesittelytilaisuudet.
Turussa vanhuksen tilaaman avohyllyn hinnaksi tuli 590 euroa. Vanhuksen tyttären mielestä hinta oli kohtuuton vaatimattomasta avohyllystä ja toteutuneesta palvelusta. Yritys myönsi tehneensä virheen hinnoittelussa ja lopulta kauppa purettiin.
Palvelutaloissa käy yleensä pitkään yhteistyötä tehneitä yrityksiä esittelemässä vanhuksille suunnattuja tuotteita tai palveluita. Yritykset tarjoavat esimerkiksi seniorivaatteita, hyvinvointipalveluita tai kodin sisustusratkaisuja.
Tyttären mukaan omaisille ei kerrottu etukäteen, että palvelukodissa pidetään myyntiesittelyitä.
”Esittelytilaisuudet piristävät monen arkea”, Esperi Caren viestintäpäällikkö Jasmin Ellik kertoi (Seura, 9.7.2018).
Etelä-Suomen aluehallintovirasto huomautti jo vuonna 2013, että Esperin Keravan vanhusten hoitokodissa on vähän henkilökuntaa ja epäpäteviä käytetään ammattihenkilökunnan puutteessa hoitotehtävissä. Vanhusten saamassa ruoan määrässä oli myös puutteita ja potilaiden käteisvaroja on hävinnyt näiden huoneista. Vanhukset eivät myöskään pääse tarpeeksi ulkoilemaan.
Esperi Care uhkaili työntekijöitä, etteivät nämä puhuisi toimittajille
Salla Vuorikoski kertoi vuonna 2017, että " jutunteon aikana yhtiö painosti työntekijöitään vaikenemaan. Lakiasiainjohtaja lähetti heille ukaasin, jonka mukaan “yrityksen liiketoiminnan kannalta haitallisia” tietoja ei saa kertoa medialle. Kun kysyin tämän jälkeen Aarnio-Isohannilta, mitä salaista työvuorojärjestelyissä on, hän tyytyi vakuuttamaan, että “media on tärkeä yhteistyökumppani.
Juhlapuheissa puhutaan vuorovaikutuksesta ja mainoksissa esitellään onnellisia vanhuksia hymyilevien hoitajien keskellä.
Noin 150 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävän ja rajua kasvua hakevan Esperi Caren vuotajajahti istuu näihin haavekuviin surkeasti.
Yhtiön johto tuskin kuvittelee, että kertoisin lähteistäni poliisin sitä kysyessä. Varsinainen tarkoitus onkin lähettää varoittava viesti työntekijöille: älä kerro havaitsemistasi epäkohdista ulkopuolisille tai usutamme poliisin perääsi." (SK, 18.4.2017).
Tehy kysyi vuoden 2018 alussa työntekijöiltään kokemuksia Esperin toiminnasta. Jäsenkyselyyn vastanneista 150 Esperissä työskentelevästä henkilöstä puolet kertoi potilasturvallisuuden vaarantuneen viimeisen puolen vuoden aikana. Vastauksien perusteella hoidossa on ilmennyt vakavia puutteita, kertoo IL.
Ongelmallisimpia asukkaiden kannalta ovat usein yövuorot. Niistä pitää maksaa työntekijälle tavallista suurempaa palkkaa. Hoivakodissa on tavallisesti yövuorossa vain yksi hoitaja, vaikka asukkaita voi olla kymmeniä, joista osan hoiva vaatii normaalistikin kahden henkilön työpanoksen.
Esperi Caren hoivakodin sulkeminen kertoo SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan laajemmasta ongelmasta.
Haamuhoitajat, neljän tunnin työläiset ja kouluttamattomat kertovat SuPerin mukaan laajasta ongelmasta yksityisellä hoiva-alalla. "Koko homman taustalla on epäterve kilpailutus. Kunnat tavoittelevat säästöjä ulkoistamalla palvelut", kommentoi Tehyn Millariikka Rytkönen (Kaleva, 28.1.2019).
Vuoden vanhuslääketieteen osaajaksi valittu geriatri Laura Viikari väittää, että vanhuksilla on huonommat olot kuin vangeilla.
– Heitä kohdellaan kuin huutolaislapsia, kun kunta kilpailuttaa, kuka hoitaa heidät halvimmalla. Se on meille kaikille suuri häpeä, Viikari sanoo Suomen Kuvalehdessä.
Tiedotteessaan Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni myöntää, ettei epäkohtia otettu riittävän vakavasti. Aarnio-Isohanni vakuutti yrityksen muun muassa palkkaavan lisää työntekijöitä ja vakinaistavan jo töissä olevia.
– Ymmärrämme, että luottamus meitä kohtaan on nyt saanut kolauksen. Teemme paljon töitä palauttaaksemme sen, Aarnio-Isohanni sanoo.
Omavalvonta = ei valvontaa
Esperin tapauksessa valvonta on pettänyt kun on luotettu yrityksen omavalvontaan.
SuPerin sopimusasiantuntija Teemu Hiilinen varoittaa sote-uudistuksen saattavan pahimmillaan johtaa siihen, että Suomessa nähtäisiin paljon Esperi Caren pyörittämän hoivakodin ongelmien kaltaisia tapauksia.
Saku Timosen mukaan "täsmälleen samat virheet sisältyvät hallituksen esitykseen sote-lainsäädännöksi. Yritysten mahdollisuutta tehdä voittoa ei rajoiteta, vaan ihmisestä tehdään asiakas vailla kuluttajansuojaa. Asiakassuunnitelma on kutistunut lainvalmistelussa pelkäksi tyhjäksi paperiksi. Se ei velvoita palveluntarjoajaa mihinkään eikä oikeuta asiakasta saamaan mitään. Myös perustuslakiasiantuntijat ovat huomauttaneet, että ihmiset päätyvät eriarvoiseen asemaan.
Sotessa on tarkoitus lisätä omavalvontaa ja vähentää viranomaisvalvontaa. Luotetaan siihen, että markkinavoimat karsivat pois huonon palvelun. Tämä kaunis ajatus tarkoittaa sitä, että julkinen sektori asettaa normit, mutta jättää niiden noudattamisen valvonnan normien kohteelle itselleen. Tässä piilee sellainen vaara, että hoidon ja hoivan keskimääräinen taso laskee jatkuvasti. Kukapa nyt omassa toiminnassaan virheitä näkisi.
Vanhukset on jo myyty huutolaisiksi, ja sote on myymässä myös sairaita. Käsittelyssä oleva kasvupalvelulaki mahdollistaa työvoimapalvelujen yksityistämisen kokonaan. Sen jälkeen sama yritys voi haastatella työttömän, määrätä hänet itse järjestämälleen kurssille ja ohjata sieltä itse järjestämäänsä palkattomaan työkokeiluun. Jokaisesta toimenpiteestä yritys laskuttaa yhteiskuntaa, ja halvimman tarjouksen yhteiskunnalle tehnyt voittaa.
Vanhustenhoito, sote ja kasvupalvelulaki; huutolaisyhteiskunta alkaa olla loppusilausta vaille valmis."
#Esperi Care #Intermediate Capital Group #veroparatiisiyhtiö #hoivabisnes #uushuutolaisuus
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/JulkaisuMetatieto/Documents/EDK-2018-AK-183304.pdf
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/superin-kysely-hoitajia-kehotetaan-jopa-valehtelemaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pihlajalinnan-hoitokoti-irtisanoi-ongelmista-raportoineet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/attendo-jatkaa-ahneuden-tiella
https://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/valvira-ja-vanhustenhoito
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hollannin-buurtzorg-kotihoitomalli-pitaisi-tuoda-suomeen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/terveystietosi-ovat-pian-myytavana
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kompassi-vai-ansaverkko
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/paa-pois-brandista-ja-barrikadeille
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pihakoivu-lapsibisnesryppaan-tehokas-asiakashankinta-ja-rahastus