Tamperelainen kansanedustaja Tiina Elovaara (sin.) ottaa tiukasti kantaa Veikkauksen toimintaan, kertoo Tamperelainen-lehti.
Elovaara on ollut viime aikoina yhteydessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen THL:ään, jossa on tehty runsaasti tutkimusta siitä, miten esimerkiksi rahapeliautomaatit ovat sijoittuneet Suomessa.
– Rahapeliautomaattien tiheys on korkeinta alueilla, joissa on runsaasti työttömyyttä, paljon pienituloisia ja vähän korkeakoulutettuja. Automaatteja on sijoitettuna siis tiheimmin alueilla, joissa sosioekonominen huono-osaisuus on korkeimmillaan. Valtio verottaa näin automaattipelaamisen kautta ankarammin pienituloisia kuin suurituloisia.
– On syntynyt käänteinen Robin Hood-järjestelmä. Otetaan köyhiltä ja annetaan rikkaille.
Eniten tukea saa Kansallisooppera saa valtion budjetista 39 miljoonaa euroa vuodessa, josta kaksi kolmasosaa tulee veikkausrahoista. Yhtä oopperalippua tuetaan 230 eurolla.
Lista ehdotetuista toimenpiteistä on pitkä ja tiukka: Veikkauksen monopoliasema tulisi purkaa, peliautomaatit sijoittaa ainoastaan valvottuihin pelisaleihin ja Tanskan mallin mukainen lisenssijärjestelmä ottaa käyttöön.
– Lisenssin haltijoita voisi helpommin vaatia noudattamaan lisenssin ehtoja. Nyt Veikkaus saa jatkuvasti erilaisia huomautuksia ja uhkasakkoja, joita ei kuitenkaan laiteta aina täytäntöön, Elovaara huomioi.
Lisäksi Elovaara on huolissaan tutkimustuloksesta, jonka mukaan viisi prosenttia pelaajista vastaa viidestäkymmenestä prosentista rahapelikulutuksesta.
– Jos kolme miljoonaa suomalaista pelaa rahapelejä, niin 157 000 pelaa tästä potista puolet. Suomeen on syntynyt riippuvuuden kehä, josta ei ole ulospääsyä, Elovaara kommentoi.
Arpajaislaki huolestuttaa järjestöjä
Keväällä alkanut arpajaislain muuttaminen on saanut kymmenet järjestöt takajaloilleen, kertoo YLE.
Kyse on rahahuolista. Monet järjestöt ovat riippuvaisia Veikkauksen peleistä niille kertyvistä avustuksista, jotka uhkaavat arpajaislakia muutettaessa pienentyä.
Veikkauksen tarjoamiin raha-automaattipeleihin on määrä ottaa käyttöön pakollinen tunnistautuminen ennen jokaista pelikertaa. Tunnistautumispakko vähentäisi satunnaispelaamista eli pienentäisi tuottoja – ja sitä kautta järjestöille kanavoituvaa rahamäärää.
Veikkaus kuvailee tunnistautumispakon olevan pelihaittojen torjunnan näkökulmasta ehdottomasti edistysaskel.
Libera haluaa Veikkauksen pelituotot valtion budjettiin
Valtion rahapelimonopolin ja kansalaisjärjestöjen sidos on aikansa elänyt, väittää Libera Kultaiset kahleet – 10 askelta kohti vapaampaa kansalaisyhteiskuntaa – raportissaan.Ajatuspaja vaatii, että Veikkauksen pelituotot tuloutettaisiin suoraan valtion budjettiin ja että järjestöt kilpailisivat tavallisesta budjettirahoista muiden menoerien rinnalla.
Libera huomauttaa raportissaan, että avustukset ovat keskittyneet voimakkaasti suurille järjestöille, ja ”kattojärjestöt itseasiassa päättävät julkisten varojen kohdentumisesta”, kun ne jakavat rahaa omilla perusteillaan eteenpäin jäsenjärjestöilleen. Libera pitää tätä demokratian kannalta ongelmallisena.
Veikkaus Oy syntyi vuoden 2017 alussa, kun Fintoto, Raha-automaattiyhdistys ja entinen Veikkaus yhdistyivät.
Yhtiön tuotonjaosta päätetään arpajaislain 17. pykälässä.
53 prosenttia tuotosta jaetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle, 43 prosenttia sosiaali- ja terveysministeriölle sekä neljä prosenttia maa- ja metsätalousministeriölle. STM jakaa suurimmat rahat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:n ehdotuksen perusteella.
Järjestöt käyttävät julkisia varoja lobatakseen itselleen julkisia varoja
Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiaisen mukaan rahapelimonopoli ja järjestökenttä muodostavat symbioosin, jossa toinen pitää toista pystyssä:
*Rahapelivarat ovat ihan sitä samaa verorahaa, jota tarvittaisiin päiväkoteihin ja kouluihin tai jonka voisi jättää ihmisten taskuihin. Verot on vain kerätty tavallisia veroja useammin köyhiltä ja heikoilta.
*STEA:n yhteydessä toimii avustusasiain neuvottelukunta, jossa istuu tuensaajien edustajia.
*Kattojärjestöt päättävät julkisten varojen kohdentamisesta ohjaamalla osan saamastaan rahoituksesta jäsenjärjestöilleen. Tämä siirtää julkista valtaa keskusjärjestöille ja lisää järjestelmän läpinäkymättömyyttä.
* Suuri osa avustuksista menee hallintokuluihin ja toiminnanjohtajien korkeisiin palkkoihin (yli 100 000 e/ vuosi).
* Avustuksia käytetään edunvalvontaan. Lobbaus suuntautuu paitsi tulevien avustusten varmistamiseen, myös nykyisen järjestelmän ylläpitämiseen. Valtio siis rahoittaa toimintaa, jonka tarkoitus on hankkia siltä rahaa.
*Henkilökunnan ja erityisesti johtajien etu ja päämäärät korostuvat järjestöjen yhteiskunnallisten päämäärien sijasta.
*Järjestöt toimivat kuin julkiset organisaatiot, mutta ilman julkisen toiminnan tavanomaisia rajoitteita kuten avoimuutta ja valvontaa.
”Kansalaisyhteiskunnan tehtävä on olla julkisesta vallasta riippumaton moraalin ja merkitysten lähde. Sen tehtävänä on toimia julkisen vallan vastapainona ja vahtikoirana", toteaa Pursiainen artikkelissaan Kesytetty kansalaisyhteiskunta valtion ruokittavana.
Rahapelivero on erittäin epäreilu tapa kerätä veroja, koska verot kerätään tuulikaapissa pelaavilta köyhiltä mummoilta tai Kenoa pelaavilta työttömiltä, Pursiainen väittää.
Pursiaisen mukaan "rahat eivät mene sen parempiin tarkoituksiin kuin muutkaan valtion rahat, päinvastoin. Tuhlausta on mahdotonta estää koska rahat on siirretty tavallisen demokraattisen prosessin ulkopuolelle.
Epämiellyttävää on myös se, miten järjestelmään sisäänrakennettu epärehellisyys rapauttaa julkisen keskustelun.
Kukaan ei puhu asiasta, koska kaikki julkiset keskustelijat ovat jotenkin mukana. Lukuisat poliitikot ovat mukana tai ovat olleet Veikkauksen toimielimissä. Vielä suurempi määrä poliitikkoja, entisiä poliitikkoja ja politrukkeja on mukana edunsaajissa. Poliittisten puolueiden sisarjärjestöt saavat miljoona-avustuksia.
Jokainen kansalaisjärjestö, joka on minkään kokoinen, imaistaan mukaan järjestelmään. Kun kultaiset kahleet lyödään kiinni, halu kritisoida järjestelmää katoaa."
Veikkauksen rahoilla rangaistaan perheiden ja lasten oikeuksia puolustavia vanhempia
Veikkauksen tuet ovat taanneet järjestöjohtajille vuodesta toiseen lähes ministeritason ansiot samaan aikaan kun RAY on linjannut, ettei vertaistuesta pidä maksaa mitään.
Lastensuojeluun ajautuneita kansalaisia ihmetyttää miksi Veikkaus on myöntänyt rahoitusta perheiden jälleenyhdistämisen kehittämiseksi jälleenyhdistämisen hankaloittamisesta tunnetuille sijaishuollon edunvalvojille, jotka lobbaavat pysyvää huostaanottoa.
Esimerkiksi Perhehoitoliitto voi lobata avoimesti pysyviä huostaanottoja samaan aikaan kun se nauttii Veikkauksen rahoitusta perheiden jälleenyhdistämisen edistämiseksi.
Veikkaus ja STEA voisivat edellyttää rahoituksensa ehtona, että edes niiden rahoittamat järjestöt noudattavat voimassaolevia lakeja ja asetuksia omissa huostaanotoissaan.
Miksi Veikkauksen kehittämisrahaa valuu perheiden ja lasten oikeuksia puolustavien vanhempien rankaisuun?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vertaistyosta-ei-makseta-sosiaalialan-jarjesto-ja-rahastojohtajille-taataan-ministeritason-palkat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oikeusturvavakuutus-ei-korvaa-lastensuojelun-aiheuttamia-oikeusturvaongelmia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pukit-jalleen-kaalimaan-vartijoina-sijaishuollon-edunvalvojat-perheiden-jalleenyhdistamista-kehittamassa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/aikuissosiaalityon-asiakkaat-saavat-omat-nallekortit
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-ystavat-ry-perheiden-oikeusturvaongelmien-kehittajana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-lapsibisneksen-palveluksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-rankat-otteet
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-ex-tarkastaja-satu-taiveaho-ajaa-pysyvaa-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-keskusliitto-kenen-edunvalvoja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-paras-yhdessa-enemman-psykopuoskarointia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/neuvoloissa-aletaan-kartoittaa-vanhempien-kaltoinkohtelupotentiaalia-siivousinto-tulkitaan-lapsen-kaltoinkohtelun-riskiksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa-ennen-ja-nyt
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa