Monelle entiselle ja nykyiselle helsinkiläislapselle tuttu Bengtsårin leirisaari kätkee vaiteliaan ja surullisen menneisyyden, kertoo Matti Kykyri.
Helsingin kaupunki osti vuonna 1908 kaksi maatilaa Bromarvin kunnan alueelta Bengtsårin saaresta perustaakseen sinne kasvatuslaitoksen pahatapaisille pojille.
Laitos haluttiin sijoittaa paikkaan, joka olisi kaukana Helsingistä ja muustakin asutuksesta. Saarta pidettiin hyvänä ratkaisuna ehkäisemään pakoyrityksiä. Onhan mantereen ja saaren välissä kilometrin levyinen salmi.
Bengtsårin kasvatuslaitos oli pojille ankea paikka. Laitoksessa vallitsi kova kuri ja rikkomuksista rangaistiin ankaralla tavalla. Koulu- ja työpäivät olivat pitkiä. Pojat kärsivät tautien lisäksi syöpäläisistä. Pakoyrityksiä oli jatkuvasti mutta pitkälle ei pakolaisen matka pötkinyt. Kiinnijäänyttä kuritettiin kepillä tai ruoskalla, vanhemmat pojat suljettiin joksikin aikaa eristyksiin.
Laitos oli tarkoitettu pahatapaisille 10–18-vuotiaille pojille. Poliisi, koulu ja kasvatuslautakunta luokittelivat heidät viime kädessä laitoskasvatusta tarvitseviksi. Vanhempien epäsiveellinen elämä vauhditti lapsen joutumista laitokseen. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta pojat tulivat köyhistä kodeista. Kolmannes heistä oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, avioliitossa syntyneiden lapsien kodeista puolessa oli toinen vanhemmista kuollut.
Helsingin ostamalla maa-alueella oli peltoa 41 hehtaaria ja niittyä 9 hehtaaria. Rakennustyöt aloitettiin ripeästi ja heti ensimmäisenä vuotena otettiin kasvatuslaitokseen ensimmäiset kahdeksan lasta. Lasten määrä kasvoi vähitellen niin, että myöhempinä vuosina saarella oli keskimäärin 80–90 lasta.
Kulkeminen ja tavaroiden kuljettaminen tapahtui saareen aluksi soutuveneillä, myöhemmin saatiin moottorivene. Puhelinyhteys löytyi omalla käsikäyttöisellä puhelinkeskuksella varustettuna, osaan rakennuksista saatiin keskuslämmitys, ensimmäinen kymmenen vuotta tuherrettiin öljylampun valossa, oma voimakeskus akkumulaattoreineen korvattiin vuonna 1936 siirtymällä Hangon sähköverkkoon.
Bengtsårin kasvatuslaitos kaikkine rakennuksineen olikin kuin pieni kylä. Suurempia rakennuksia oli kymmenkunta. Oli henkilökunnan asuntoja, keittiö, työpajoja, oppilasasuntoloita, koulu.. Vesihuollosta vastasi oma vesitorni, tuulimyllyn pyörittämä pumppuasema antoi vedelle vauhtia.
Aineelliset olot olivat suhteellisen vakaat paitsi sisällissodan aikana, jolloin koko maassa kärsittiin puutetta. Pojille tarjoiltiin ruisleipää joka karvautensa takia herätti epäluuloja henkilökunnassa. Maata viljeltiin ja ruoka saatiin omasta pellosta. Helsingin kaupungilla olikin ajatuksena kasvatuksellisten päämäärien lisäksi tehdä Bengtsårista tuottava omavarainen maatila. Olihan sillä käytettävissä ilmaista työvoimaa. On arveltu, että joidenkin poikien kotiutuminen pitkittyi siksi, että heidän työpanostaan tarvittiin maatilan hoidossa.
Kahden kaupungin koulukodin yhteydessä olevien maatilojen tuotto oli esimerkiksi vuonna 1924 15 % kaikista kaupungin lastensuojelun tuloista ja vuonna 1945 peräti 38 %.
Marjatta Rahikaisen mukaan on perusteltua esittää, että maatilojen tuotto kerättiin pitkälti oppilaiden työllä. Lasten ja nuorten tekemän työn lisäksi heidän vanhempansa maksoivat korvausta ylläpidosta laitoksessa, ja Rahikainen kysyykin, maksoivatko oppilaat ja heidän vanhempansa merkittävän osan alempien sosiaaliryhmien lasten pakkokasvatuksesta. (Rahikainen, 1994, 88–98.)
Kasvatuslaitos jakautui kouluosastoon ja työosastoon. Vuonna 1926 kasvatuslaitos-nimestä luovuttiin ja laitoksen nimeksi tuli Bengtsårin koulukoti. Työosastolla opetettiin hyödyllisiä suutarin, räätälin, puusepän ja sepän ammatteihin kuuluvia töitä. Lisäksi opetusta annettiin puutarha- ja maataloustöissä samalla kun oppilaat osallistuivat koulukodin maatilan töihin.
Bengtsårin moninaiset toiminnot vaativat suuren henkilökunnan. Laitoksessa työskentelikin kansakoulunopettajia, veistonopettajia, räätälimestari, suutarimestari, puutarhuri, maataloustöiden johtaja, karjanhoitaja, kalastaja, tallimies, lämmittäjä-mekaanikko, oppilaiden hoitajia… Parhaimmillaan kaikkiaan 25 työntekijää. Varsinaisten opettajien lisäksi eri alojen ammattilaiset osallistuivat opetukseen oman työnsä ohessa.
Bengtsårin koulukodin toiminta päättyi vuonna 1940. Neuvostoliitto oli vuokrannut Suomelta Hankonimen hävityn Talvisodan seurauksena. Bengtsår kuului vuokra-alueeseen, joten saaresta oli lähdettävä kiireen vilkkaa. Oppilaat ja henkilökunta sijoitettiin muihin Helsingin laitoksiin. Muutama Bengtsårin poika palautettiin vanhempiensa luokse.
Leirisaaren käyttäjiä ovat edelleenkin pääasiassa nuorisotalot, nuorisojärjestöt, muut virastot ja laitokset sekä urheiluseurat. Kesäkaudella saaren seitsemällä leirialueella viettää leirielämää n. 2100 nuorta ja leirivuorokausia kertyy runsaat 11 000 vuodessa.
Benkussa pelataan liveroolipeliä muinaisen Mesopotamian oikeudenkäytöstä. Tärkeä aihe pelissä on oikeudenkäynti, jossa sovelletaan Hammurabin lakia. Aiheen vuoksi pelissä käsitellään raskaita teemoja, kuten fyysistä, psyykkistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Helsingin kaupunki osti vuonna 1908 kaksi maatilaa Bromarvin kunnan alueelta Bengtsårin saaresta perustaakseen sinne kasvatuslaitoksen pahatapaisille pojille.
Laitos haluttiin sijoittaa paikkaan, joka olisi kaukana Helsingistä ja muustakin asutuksesta. Saarta pidettiin hyvänä ratkaisuna ehkäisemään pakoyrityksiä. Onhan mantereen ja saaren välissä kilometrin levyinen salmi.
Bengtsårin kasvatuslaitos oli pojille ankea paikka. Laitoksessa vallitsi kova kuri ja rikkomuksista rangaistiin ankaralla tavalla. Koulu- ja työpäivät olivat pitkiä. Pojat kärsivät tautien lisäksi syöpäläisistä. Pakoyrityksiä oli jatkuvasti mutta pitkälle ei pakolaisen matka pötkinyt. Kiinnijäänyttä kuritettiin kepillä tai ruoskalla, vanhemmat pojat suljettiin joksikin aikaa eristyksiin.
Laitos oli tarkoitettu pahatapaisille 10–18-vuotiaille pojille. Poliisi, koulu ja kasvatuslautakunta luokittelivat heidät viime kädessä laitoskasvatusta tarvitseviksi. Vanhempien epäsiveellinen elämä vauhditti lapsen joutumista laitokseen. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta pojat tulivat köyhistä kodeista. Kolmannes heistä oli syntynyt avioliiton ulkopuolella, avioliitossa syntyneiden lapsien kodeista puolessa oli toinen vanhemmista kuollut.
Helsingin ostamalla maa-alueella oli peltoa 41 hehtaaria ja niittyä 9 hehtaaria. Rakennustyöt aloitettiin ripeästi ja heti ensimmäisenä vuotena otettiin kasvatuslaitokseen ensimmäiset kahdeksan lasta. Lasten määrä kasvoi vähitellen niin, että myöhempinä vuosina saarella oli keskimäärin 80–90 lasta.
Kulkeminen ja tavaroiden kuljettaminen tapahtui saareen aluksi soutuveneillä, myöhemmin saatiin moottorivene. Puhelinyhteys löytyi omalla käsikäyttöisellä puhelinkeskuksella varustettuna, osaan rakennuksista saatiin keskuslämmitys, ensimmäinen kymmenen vuotta tuherrettiin öljylampun valossa, oma voimakeskus akkumulaattoreineen korvattiin vuonna 1936 siirtymällä Hangon sähköverkkoon.
Bengtsårin kasvatuslaitos kaikkine rakennuksineen olikin kuin pieni kylä. Suurempia rakennuksia oli kymmenkunta. Oli henkilökunnan asuntoja, keittiö, työpajoja, oppilasasuntoloita, koulu.. Vesihuollosta vastasi oma vesitorni, tuulimyllyn pyörittämä pumppuasema antoi vedelle vauhtia.
Aineelliset olot olivat suhteellisen vakaat paitsi sisällissodan aikana, jolloin koko maassa kärsittiin puutetta. Pojille tarjoiltiin ruisleipää joka karvautensa takia herätti epäluuloja henkilökunnassa. Maata viljeltiin ja ruoka saatiin omasta pellosta. Helsingin kaupungilla olikin ajatuksena kasvatuksellisten päämäärien lisäksi tehdä Bengtsårista tuottava omavarainen maatila. Olihan sillä käytettävissä ilmaista työvoimaa. On arveltu, että joidenkin poikien kotiutuminen pitkittyi siksi, että heidän työpanostaan tarvittiin maatilan hoidossa.
Kahden kaupungin koulukodin yhteydessä olevien maatilojen tuotto oli esimerkiksi vuonna 1924 15 % kaikista kaupungin lastensuojelun tuloista ja vuonna 1945 peräti 38 %.
Marjatta Rahikaisen mukaan on perusteltua esittää, että maatilojen tuotto kerättiin pitkälti oppilaiden työllä. Lasten ja nuorten tekemän työn lisäksi heidän vanhempansa maksoivat korvausta ylläpidosta laitoksessa, ja Rahikainen kysyykin, maksoivatko oppilaat ja heidän vanhempansa merkittävän osan alempien sosiaaliryhmien lasten pakkokasvatuksesta. (Rahikainen, 1994, 88–98.)
Kasvatuslaitos jakautui kouluosastoon ja työosastoon. Vuonna 1926 kasvatuslaitos-nimestä luovuttiin ja laitoksen nimeksi tuli Bengtsårin koulukoti. Työosastolla opetettiin hyödyllisiä suutarin, räätälin, puusepän ja sepän ammatteihin kuuluvia töitä. Lisäksi opetusta annettiin puutarha- ja maataloustöissä samalla kun oppilaat osallistuivat koulukodin maatilan töihin.
Bengtsårin moninaiset toiminnot vaativat suuren henkilökunnan. Laitoksessa työskentelikin kansakoulunopettajia, veistonopettajia, räätälimestari, suutarimestari, puutarhuri, maataloustöiden johtaja, karjanhoitaja, kalastaja, tallimies, lämmittäjä-mekaanikko, oppilaiden hoitajia… Parhaimmillaan kaikkiaan 25 työntekijää. Varsinaisten opettajien lisäksi eri alojen ammattilaiset osallistuivat opetukseen oman työnsä ohessa.
Bengtsårin koulukodin toiminta päättyi vuonna 1940. Neuvostoliitto oli vuokrannut Suomelta Hankonimen hävityn Talvisodan seurauksena. Bengtsår kuului vuokra-alueeseen, joten saaresta oli lähdettävä kiireen vilkkaa. Oppilaat ja henkilökunta sijoitettiin muihin Helsingin laitoksiin. Muutama Bengtsårin poika palautettiin vanhempiensa luokse.
Leirisaaren käyttäjiä ovat edelleenkin pääasiassa nuorisotalot, nuorisojärjestöt, muut virastot ja laitokset sekä urheiluseurat. Kesäkaudella saaren seitsemällä leirialueella viettää leirielämää n. 2100 nuorta ja leirivuorokausia kertyy runsaat 11 000 vuodessa.
Benkussa pelataan liveroolipeliä muinaisen Mesopotamian oikeudenkäytöstä. Tärkeä aihe pelissä on oikeudenkäynti, jossa sovelletaan Hammurabin lakia. Aiheen vuoksi pelissä käsitellään raskaita teemoja, kuten fyysistä, psyykkistä ja seksuaalista väkivaltaa.
Rakenteellista väkivaltaa ja valtiollista rasismia
Toinen palkitun Yhteiskunnan Tahra- teoksen kirjoittajista, Marjo Laitala kuvaa aiemmassa tutkimuksessaan kuinka lastensuojelulaki perustui rikosoikeudellisen ajattelun soveltamiseen lastensuojelussa.
Koulukotisijoitusten taustalla ollut suojelukasvatuspykälä niputti yhteen käyttäytymismuotoja, joiden kontrollointi palautui lakiin, mutta joissa suurimmassa osassa oli perimmältään kyse sosiaalisista normeista esim. aikakauden käsityksistä alaikäiselle sopivasta käyttäytymisestä.
Laitalan mukaan se, mitä sosiaalityöntekijät ovat luokitelleet ” rikolliseksi” käyttäytymiseksi näyttäisi perustuvan aivan muuhun kuin rikoslakiin. Koulukotiin jouduttiin usein vuosikausiksi muusta maailmasta eristetyksi varsin vähäisistä tai olemattomista rikkeistä.
Useimmat Laitilan haastatelluista ovat kokeneet koulukotiin joutumisen ennenkaikkea epäoikeudenmukaisuutena ja rangaistuksena, joka heidän käsityksensä mukaan ei ole ollut missään suhteessa heidän tekoihinsa. Laitila pitääkin osaa koulukotisijoituksia rakenteellisen väkivallan ja valtiollisen rasismin ilmentyminä, joiden seurauksena sijoitettujen yksilöllisten lahjojensa mukainen kasvu ja kehitys ei päässyt toteutumaan.
Huostaanottoon ja erityisesti koulukotisijoitukseen tuli ryhtyä ”(v)asta kun muut toimenpiteet ovat osoittau-
tuneet tehottomiksi” (HE 93/1934,3), mutta käytännössä oli toisin.
Huostaanottopaperiin saatettiin pyytää vanhemmilta nimi selittämättä allekirjoituksen juridisia vaikutuksia, perheen asunnosta käytiin etsimässä ”huonoja vaikutteita” ja henkilötutkintalomakkeen kysymyksistä käy ilmi ajatus ei-toivottujen piirteiden periytyvyydestä.
1936 lastensuojelulaissa määritellyt koulukotisijoituksen perusteet eivät olleet samat vaan lievemmät valtionapua nauttiville yksityisille laitoksille ja laitokseen sijoittamisesta voitiin sopia suoraan sen johtajan kanssa.
Tarkkaan vartioitu vankilaakin pahempi rangaistuslaitos
Lastensuojelun sijaishuoltoselvityksessä kerrotaan kuinka lastenkodeissa kasvaneet muistavat usein tarkat säännöt ja lastenkodin siisteyden (josta lapset itse osittain huolehtivat), mutta myös sen, ettei kukaan aikuinen ottanut syliin.
Perhesuhteisiin viittaavat hallintotermit tekivät laitoksista vuosisatoja vanhan huoneentaulun mukaisen patriarkaalisen yksikön, jossa perheen päällä, isällä eli laitoksen johtajalla oli viime kädessä ehdoton päätösvalta kaikista asioista. Lasten yksityisyyttä valvottiin tarkasti.
Lapset saivat käydä kirjeenvaihtoa, mutta kaikki kirjeet kulkivat johtajan kautta, jolla oli oikeus päättää toimitettiinko kirjeet määränpäihinsä. Oppilaat eivät saaneet ilman johtajan lupaa ottaa vastaan perheeltään tavaralahjoja tai rahaa. Käytännössä arkielämää laitoksissa leimasi usein vahvimmin ankara työnteko, joka jätti vähän tilaa vapaa-ajan harrastuksille.
Valtion kasvatuslaitokset tunnettiin yleisesti lähinnä rangaistuslaitoksina, joissa oppilaat pikemminkin oppivat rikollisia tapoja kuin kasvoivat kohti kunnollista kansalaisihannetta. Myös alan ammattilaisten parissa myönnettiin, että laitosten arki oli liian ankaraa. (Haikari 2009, 18–19.)
Väkivalta vakiintui osaksi laitosten epävirallista työkulttuuria. Kirjoittamattomana sääntönä oli, että työntekijän tuli ylläpitää järjestystä tarvittaessa väkivallalla, joka ei noudattanut laitosten virallisia kuritusmuotoja. (Kyppö 1989, 16–25, 33.) Pahimmillaan omalakisessa oppilasjoukossa vahvimmat kiusasivat heikompia raa’asti henkilökunnan kykenemättä puuttumaan väkivaltaan. Vaikka sosiaaliministeriö ja sosiaalihallitus valvoivat koulukotien toimintaa nimittämällä niihin muun muassa laitosneuvostoja, jäi valvonta usein muodolliseksi. (Sosiaalilaitostutkimus 1972, 18.)
Koulukotisijoituksen päättymisen ikäviin kokemuksiin liittyy myös se, ettei lapselle tai nuorelle kerrottu, milloin hän pääsee koulukodista pois. Toisinaan jopa vankilaakin pahemmiksi luonnehditut koulukodin olosuhteet olisi ollut helpompi kestää, jos olisi tiennyt ”rangaistuksen” keston.
Marjo Laitalan mukaan lasten huoneetkin muistuttivat joskus vankilan sellejä. Varastettu lapsuus- dokumenttiin haastateltu Erkka arvioi viettäneensä koulukodin putkassa peräti puolitoista vuotta viiden vuoden sijoituksestaan. Toiminta koulukodin kellarissa sai jatkua, vaikka maan ylimmät päättäjät olivat todenneet sen, tämän päivän käsitettä käyttäen, kaltoinkohteluksi (Laitala, 2015, 19).
Marraskuun liikkeestä Lokakuun liikkeeseen- mikä on muuttunut?
Marraskuun liike kuvasi 1960-lukulaista suojelukasvatuksen eetosta keskiluokkaiseksi moralismiksi. Marraskuun liikkeessä toimineet Kettil Bruun ja Pirkko Sirén arvostelivat laitoksissa olevien puutteellisen oikeusturvan ja kahlitsevan kontrollin lisäksi ennen kaikkea koulukodeille asetettujen päämäärien ja käytännön kohtaamattomuutta. Sijoitus koulukotiin oli usein sosiaalilautakunnan ainut lastensuojelullinen toimenpide ja koulukodit olivat kykenemättömiä toteuttamaan niille asetettuja kasvatuksellisia ja yhteiskunnallisia tehtäviä, totesi Bruun (1965, 3-4, 9).
Bruunin (1967) mukaan sosiaalilautakunnat toimivat tuomioistuinten tapaan, mutta toisin kuin varsinaisissa tuomioistuimissa, sosiaalilautakunnissa ei kuultu kaikkia osapuolia, ja jos kuultiinkin, kuuleminen oli hyvin pintapuolista.
Sirén (1965) puolestaan nosti esille muun muassa koulukotien käytännön eristää siellä olevat lapset ja nuoret muusta yhteiskunnasta, puutteet koulutuksessa ja ammattiopetuksessa, olemattomat harras-tusmahdollisuudet ja jyrkän kahtiajaon henkilökunnan ja tyttöjen välillä.
Suurin osa Koulukotiin sijoitetuista joutui sinne koulunkäynnin laiminlyönnin takia. Siksi onkin para-doksaalista, että koulukotiin koulunkäynnin takia joutuneet ovat jääneet kunnollista opetusta vaille ja heidän opiskeluaikaansa on korvattu työnteolla. Sirénin arvion mukaan sosiaalityöntekijät kohdistivat usein huomionsa yksittäisiin lapsiin, ottamatta huomioon perheen kokonaistilannetta ja suhtautuvat suorastaan vihamielisesti lapsiin ja nuoriin, joiden asioita heidän tulisi hoitaa. (Sirén 1967, 81–82).
Pysyvää huostaanottoa pidettiin toivottavana. Koulukodin tavoitteena oli pitkään katkaista kaikki yhteydet koulukotilapsen ja hänen entisen elämänsä väliltä.
Suojelukasvatuksen johtohahmot omaksuivat yleisen rotuhygieenisen ajattelun päälinjat. Sosiaaliministeriön lastensuojelutoimiston pitkäaikainen päällikkö Adolf von Bonsdorffin mukaan Die Asozialen-ihmiset (suom. asosiaalinen, vrt. sosiaalisesti sopeutumaton) tuli sijoittaa suojelemislaitokseen ja ”siellä niin kauan kuin mahdollista säilyttää”.
Keskeinen asia, joka jäi aikalaisilta huomaamatta, oli sterilisaation ja koulukotisijoitusten kriteerinä toimineiden älykkyystestien kytkeytyminen oppisivistykseen.
Marraskuun liikkeen esittämä kritiikki on yhä, 50 vuoden jälkeen ajankohtaista. Valitettavasti samoin kuin 60- lukulaisten krititiikkiä (Mäki 2003, 515–516) myös 2010- lukulaisten kritiikkiä seurasi sosiaalihuollossa hiljaisuus (Ikonen 2013; Syvälä 2013) .
Lastensuojelun tutkimus tarvitsee huostaanottoa: parempi puhe ei tarkoita parempaa käytäntöä
Laitala kiinnittää aiheellisesti huomiota ilman laitoksiin sijoitettujen kuulemista tai laitoskäytäntöihin perehtymistä tehtyjen lastensuojelututkimusten virheelliseen oletukseen, että esim. diskurssien muutos lainsäädäntöteksteissä tarkoittaisi laitoskäytäntöjen muutosta:" Jos ja kun sekoitetaan diskurssit ja käytännöt (ilmiö ideana ja ilmiö käytäntönä), niin on vaara, että todennäköisesti täysin tahtomatta esitetään idea käytäntönä. Ydin on myös siinä, että mahdollisista puhetapojen muutoksista huolimatta näkökulma, josta pahantapaista lasta katsottiin, ei välttämättä oleellisesti muuttunut " (Laitala, 2015, 38-39.)
Lähteet:
http://docplayer.fi/68070025-Laitala-marjo-yhteiskunnan-merkitsemat-kokemukset-koulukodista-ja-niiden-muisto.html
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/51794/hytonenmalinensaleniusetallstensuojelunsijaishuollon.pdf?sequence=1
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/huostaanotot-kestavat-koko-lapsuuden-ilman-pyrkimysta-perheiden-jalleenyhdistamiseen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-edunvalvojien-maaramisperusteet-ja-toiminta-ovat-lainvastaisia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomi-ei-noudata-ykn-antamia-ohjeita-sijaishuollosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastenkodin-johtaja-sdpn-poliitikko-ari-marjeta-syytteessa-lapsen-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pariskunta-kaytti-sijoitettua-seksilelunaan-noin-puolella-laitosnuorista-seksuaalisen-vakivallan-kokemuksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorisokoti-puro-torkean-hyvaksikayton-lisaksi-viikottaisia-uhkauksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomi-100-vuotta-lapset-kotiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/pieni-opas-eri-tilanteisiin-lastensuojelun-kanssa
http://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-iv-tyhjan-paalla-lastenkodissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
Toinen palkitun Yhteiskunnan Tahra- teoksen kirjoittajista, Marjo Laitala kuvaa aiemmassa tutkimuksessaan kuinka lastensuojelulaki perustui rikosoikeudellisen ajattelun soveltamiseen lastensuojelussa.
Koulukotisijoitusten taustalla ollut suojelukasvatuspykälä niputti yhteen käyttäytymismuotoja, joiden kontrollointi palautui lakiin, mutta joissa suurimmassa osassa oli perimmältään kyse sosiaalisista normeista esim. aikakauden käsityksistä alaikäiselle sopivasta käyttäytymisestä.
Laitalan mukaan se, mitä sosiaalityöntekijät ovat luokitelleet ” rikolliseksi” käyttäytymiseksi näyttäisi perustuvan aivan muuhun kuin rikoslakiin. Koulukotiin jouduttiin usein vuosikausiksi muusta maailmasta eristetyksi varsin vähäisistä tai olemattomista rikkeistä.
Useimmat Laitilan haastatelluista ovat kokeneet koulukotiin joutumisen ennenkaikkea epäoikeudenmukaisuutena ja rangaistuksena, joka heidän käsityksensä mukaan ei ole ollut missään suhteessa heidän tekoihinsa. Laitila pitääkin osaa koulukotisijoituksia rakenteellisen väkivallan ja valtiollisen rasismin ilmentyminä, joiden seurauksena sijoitettujen yksilöllisten lahjojensa mukainen kasvu ja kehitys ei päässyt toteutumaan.
Huostaanottoon ja erityisesti koulukotisijoitukseen tuli ryhtyä ”(v)asta kun muut toimenpiteet ovat osoittau-
tuneet tehottomiksi” (HE 93/1934,3), mutta käytännössä oli toisin.
Huostaanottopaperiin saatettiin pyytää vanhemmilta nimi selittämättä allekirjoituksen juridisia vaikutuksia, perheen asunnosta käytiin etsimässä ”huonoja vaikutteita” ja henkilötutkintalomakkeen kysymyksistä käy ilmi ajatus ei-toivottujen piirteiden periytyvyydestä.
1936 lastensuojelulaissa määritellyt koulukotisijoituksen perusteet eivät olleet samat vaan lievemmät valtionapua nauttiville yksityisille laitoksille ja laitokseen sijoittamisesta voitiin sopia suoraan sen johtajan kanssa.
Tarkkaan vartioitu vankilaakin pahempi rangaistuslaitos
Lastensuojelun sijaishuoltoselvityksessä kerrotaan kuinka lastenkodeissa kasvaneet muistavat usein tarkat säännöt ja lastenkodin siisteyden (josta lapset itse osittain huolehtivat), mutta myös sen, ettei kukaan aikuinen ottanut syliin.
Perhesuhteisiin viittaavat hallintotermit tekivät laitoksista vuosisatoja vanhan huoneentaulun mukaisen patriarkaalisen yksikön, jossa perheen päällä, isällä eli laitoksen johtajalla oli viime kädessä ehdoton päätösvalta kaikista asioista. Lasten yksityisyyttä valvottiin tarkasti.
Lapset saivat käydä kirjeenvaihtoa, mutta kaikki kirjeet kulkivat johtajan kautta, jolla oli oikeus päättää toimitettiinko kirjeet määränpäihinsä. Oppilaat eivät saaneet ilman johtajan lupaa ottaa vastaan perheeltään tavaralahjoja tai rahaa. Käytännössä arkielämää laitoksissa leimasi usein vahvimmin ankara työnteko, joka jätti vähän tilaa vapaa-ajan harrastuksille.
Valtion kasvatuslaitokset tunnettiin yleisesti lähinnä rangaistuslaitoksina, joissa oppilaat pikemminkin oppivat rikollisia tapoja kuin kasvoivat kohti kunnollista kansalaisihannetta. Myös alan ammattilaisten parissa myönnettiin, että laitosten arki oli liian ankaraa. (Haikari 2009, 18–19.)
Väkivalta vakiintui osaksi laitosten epävirallista työkulttuuria. Kirjoittamattomana sääntönä oli, että työntekijän tuli ylläpitää järjestystä tarvittaessa väkivallalla, joka ei noudattanut laitosten virallisia kuritusmuotoja. (Kyppö 1989, 16–25, 33.) Pahimmillaan omalakisessa oppilasjoukossa vahvimmat kiusasivat heikompia raa’asti henkilökunnan kykenemättä puuttumaan väkivaltaan. Vaikka sosiaaliministeriö ja sosiaalihallitus valvoivat koulukotien toimintaa nimittämällä niihin muun muassa laitosneuvostoja, jäi valvonta usein muodolliseksi. (Sosiaalilaitostutkimus 1972, 18.)
Koulukotisijoituksen päättymisen ikäviin kokemuksiin liittyy myös se, ettei lapselle tai nuorelle kerrottu, milloin hän pääsee koulukodista pois. Toisinaan jopa vankilaakin pahemmiksi luonnehditut koulukodin olosuhteet olisi ollut helpompi kestää, jos olisi tiennyt ”rangaistuksen” keston.
Marjo Laitalan mukaan lasten huoneetkin muistuttivat joskus vankilan sellejä. Varastettu lapsuus- dokumenttiin haastateltu Erkka arvioi viettäneensä koulukodin putkassa peräti puolitoista vuotta viiden vuoden sijoituksestaan. Toiminta koulukodin kellarissa sai jatkua, vaikka maan ylimmät päättäjät olivat todenneet sen, tämän päivän käsitettä käyttäen, kaltoinkohteluksi (Laitala, 2015, 19).
Marraskuun liikkeestä Lokakuun liikkeeseen- mikä on muuttunut?
Marraskuun liike kuvasi 1960-lukulaista suojelukasvatuksen eetosta keskiluokkaiseksi moralismiksi. Marraskuun liikkeessä toimineet Kettil Bruun ja Pirkko Sirén arvostelivat laitoksissa olevien puutteellisen oikeusturvan ja kahlitsevan kontrollin lisäksi ennen kaikkea koulukodeille asetettujen päämäärien ja käytännön kohtaamattomuutta. Sijoitus koulukotiin oli usein sosiaalilautakunnan ainut lastensuojelullinen toimenpide ja koulukodit olivat kykenemättömiä toteuttamaan niille asetettuja kasvatuksellisia ja yhteiskunnallisia tehtäviä, totesi Bruun (1965, 3-4, 9).
Bruunin (1967) mukaan sosiaalilautakunnat toimivat tuomioistuinten tapaan, mutta toisin kuin varsinaisissa tuomioistuimissa, sosiaalilautakunnissa ei kuultu kaikkia osapuolia, ja jos kuultiinkin, kuuleminen oli hyvin pintapuolista.
Sirén (1965) puolestaan nosti esille muun muassa koulukotien käytännön eristää siellä olevat lapset ja nuoret muusta yhteiskunnasta, puutteet koulutuksessa ja ammattiopetuksessa, olemattomat harras-tusmahdollisuudet ja jyrkän kahtiajaon henkilökunnan ja tyttöjen välillä.
Suurin osa Koulukotiin sijoitetuista joutui sinne koulunkäynnin laiminlyönnin takia. Siksi onkin para-doksaalista, että koulukotiin koulunkäynnin takia joutuneet ovat jääneet kunnollista opetusta vaille ja heidän opiskeluaikaansa on korvattu työnteolla. Sirénin arvion mukaan sosiaalityöntekijät kohdistivat usein huomionsa yksittäisiin lapsiin, ottamatta huomioon perheen kokonaistilannetta ja suhtautuvat suorastaan vihamielisesti lapsiin ja nuoriin, joiden asioita heidän tulisi hoitaa. (Sirén 1967, 81–82).
Pysyvää huostaanottoa pidettiin toivottavana. Koulukodin tavoitteena oli pitkään katkaista kaikki yhteydet koulukotilapsen ja hänen entisen elämänsä väliltä.
Suojelukasvatuksen johtohahmot omaksuivat yleisen rotuhygieenisen ajattelun päälinjat. Sosiaaliministeriön lastensuojelutoimiston pitkäaikainen päällikkö Adolf von Bonsdorffin mukaan Die Asozialen-ihmiset (suom. asosiaalinen, vrt. sosiaalisesti sopeutumaton) tuli sijoittaa suojelemislaitokseen ja ”siellä niin kauan kuin mahdollista säilyttää”.
Keskeinen asia, joka jäi aikalaisilta huomaamatta, oli sterilisaation ja koulukotisijoitusten kriteerinä toimineiden älykkyystestien kytkeytyminen oppisivistykseen.
Marraskuun liikkeen esittämä kritiikki on yhä, 50 vuoden jälkeen ajankohtaista. Valitettavasti samoin kuin 60- lukulaisten krititiikkiä (Mäki 2003, 515–516) myös 2010- lukulaisten kritiikkiä seurasi sosiaalihuollossa hiljaisuus (Ikonen 2013; Syvälä 2013) .
Lastensuojelun tutkimus tarvitsee huostaanottoa: parempi puhe ei tarkoita parempaa käytäntöä
Laitala kiinnittää aiheellisesti huomiota ilman laitoksiin sijoitettujen kuulemista tai laitoskäytäntöihin perehtymistä tehtyjen lastensuojelututkimusten virheelliseen oletukseen, että esim. diskurssien muutos lainsäädäntöteksteissä tarkoittaisi laitoskäytäntöjen muutosta:" Jos ja kun sekoitetaan diskurssit ja käytännöt (ilmiö ideana ja ilmiö käytäntönä), niin on vaara, että todennäköisesti täysin tahtomatta esitetään idea käytäntönä. Ydin on myös siinä, että mahdollisista puhetapojen muutoksista huolimatta näkökulma, josta pahantapaista lasta katsottiin, ei välttämättä oleellisesti muuttunut " (Laitala, 2015, 38-39.)
Lähteet:
http://docplayer.fi/68070025-Laitala-marjo-yhteiskunnan-merkitsemat-kokemukset-koulukodista-ja-niiden-muisto.html
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/51794/hytonenmalinensaleniusetallstensuojelunsijaishuollon.pdf?sequence=1
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/huostaanotot-kestavat-koko-lapsuuden-ilman-pyrkimysta-perheiden-jalleenyhdistamiseen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-edunvalvojien-maaramisperusteet-ja-toiminta-ovat-lainvastaisia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomi-ei-noudata-ykn-antamia-ohjeita-sijaishuollosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastenkodin-johtaja-sdpn-poliitikko-ari-marjeta-syytteessa-lapsen-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pariskunta-kaytti-sijoitettua-seksilelunaan-noin-puolella-laitosnuorista-seksuaalisen-vakivallan-kokemuksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorisokoti-puro-torkean-hyvaksikayton-lisaksi-viikottaisia-uhkauksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomi-100-vuotta-lapset-kotiin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tue-lapsia-ja-perheita-ala-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/pieni-opas-eri-tilanteisiin-lastensuojelun-kanssa
http://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-katkaisee-niin-sijoitettujen-kuin-vanhempien-koulutuspolut-osa-2
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-4-haastattelu
http://www.lokakuunliike.com/kauhutarina-blogi/kristan-tarina-iv-tyhjan-paalla-lastenkodissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/professori-featherstone-sosiaalityo-on-epahumaania
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sijaishuollon-korruptoitunut-kehitysapu-lopetettava-lapsia-autettava-osana-perhetta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa