Kuvakaappaus Kukka Ranta "Minusta on alkanut näyttää yhä enemmän siltä, että se ideologisilta seikoilta silmänsä ja korvansa tiukasti sulkeva, rottakokeisiin ja vierasperäisillä sanoilla näennäistieteelliseksi tehtyyn kielenkäyttöön pakeneva ajattelutapa, johon tulevat psykologit korkeakouluissamme tehokkaalla kurssiopetuksella sosiaalistetaan, tuottaa ammattilaisia, jotka kykenevät testaamaan ihmisiä yhtä tyynesti, tottelevaisesti ja turhia kyselemättä, valittiinpa näitä sitten ammattiin, koulukotiin tai keskitysleirin kaasukammioon” ( Antti Eskola, Marraskuun liike)
Ristenrauna Magga seisoo kuvassa perheensä keskellä 1950-luvulla Enontekiöllä, Nunnasen kylässä. 1960-luvun lopulla perhe asui Inarissa ja joutui rotututkimuksen kohteeksi, kertoo YLE jutussaan Ristenreuna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 60- luvulla- Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet.
Tiede ja arvioinnit alempiarvoisuuden osoittamisen välineinä
– Ääni sortuu, Ristenrauna Magga toteaa ja hiljenee hetkeksi muistellessaan syksyn 1968 tapahtumaa. Hänen perheensä oli saanut tuolloin kutsukirjeen Inarin ala-asteelle tutkimuksiin. Perhe pakkautui henkilöautoon ja totteli kuuliaisesti kutsua.
Koululla kaikkien tuli riisuutua alasti. Valkotakkiset tutkijat mittailivat laitteilla saamelaisten kallon, nivelien ja raajojen pituuksia. Mukana tuotiin ulostenäytteitä. Myös verinäytteitä otettiin.
– Mie muistan kun ne sanoi, että minulla oli epätavallisen pitkät nivelet saamelaiseksi, Magga hämmästelee.
Samaan aikaan tutkimuksissa ollut toinen nainen käskettiin nousemaan pöydälle seisomaan alasti ja häneltä mitattiin kaikki paikat. Maggalta ei vaadittu samaa, koska hän oli synnyttänyt nainen. Myös Maggan mukana ollut 1-vuotias esikoispoika mitattiin tarkasti.
Hieman myöhemmin Maggan isosisko ja pikkuveli vietiin Ruotsiin Lundin yliopistoon tutkimuksia varten. Mutta mitä tiedoilla oikein tehtiin, sitä ei perheestä kukaan tiedä vielä tänäkään päivänä. Maggan mukaan kyse oli siitä, että saamelaisten alempiarvoisuutta pyrittiin osoittamaan tieteen keinoin.
Ristenrauna Magga seisoo kuvassa perheensä keskellä 1950-luvulla Enontekiöllä, Nunnasen kylässä. 1960-luvun lopulla perhe asui Inarissa ja joutui rotututkimuksen kohteeksi, kertoo YLE jutussaan Ristenreuna Maggan perhettä nöyryytettiin kallonmittauksilla vielä 60- luvulla- Saamelaiset toivovat totuuskomission tuovan julki menneisyyden vääryydet.
Tiede ja arvioinnit alempiarvoisuuden osoittamisen välineinä
– Ääni sortuu, Ristenrauna Magga toteaa ja hiljenee hetkeksi muistellessaan syksyn 1968 tapahtumaa. Hänen perheensä oli saanut tuolloin kutsukirjeen Inarin ala-asteelle tutkimuksiin. Perhe pakkautui henkilöautoon ja totteli kuuliaisesti kutsua.
Koululla kaikkien tuli riisuutua alasti. Valkotakkiset tutkijat mittailivat laitteilla saamelaisten kallon, nivelien ja raajojen pituuksia. Mukana tuotiin ulostenäytteitä. Myös verinäytteitä otettiin.
– Mie muistan kun ne sanoi, että minulla oli epätavallisen pitkät nivelet saamelaiseksi, Magga hämmästelee.
Samaan aikaan tutkimuksissa ollut toinen nainen käskettiin nousemaan pöydälle seisomaan alasti ja häneltä mitattiin kaikki paikat. Maggalta ei vaadittu samaa, koska hän oli synnyttänyt nainen. Myös Maggan mukana ollut 1-vuotias esikoispoika mitattiin tarkasti.
Hieman myöhemmin Maggan isosisko ja pikkuveli vietiin Ruotsiin Lundin yliopistoon tutkimuksia varten. Mutta mitä tiedoilla oikein tehtiin, sitä ei perheestä kukaan tiedä vielä tänäkään päivänä. Maggan mukaan kyse oli siitä, että saamelaisten alempiarvoisuutta pyrittiin osoittamaan tieteen keinoin.
Suomen saamelaisten keskuudessa tehtiin rotututkimuksia 1920-luvulta alkaen; luita kaivettiin aina haudoista asti, YLE kertoo.
1800-luvun lopulta 1930-luvulle saakka saamelaisia vietiin villi-ihmisinä näytille saksalaisiin eläintarhoihin. Eläintarhoihin päätyivät myös Ristenrauna Maggan isoisä ja setä.
– Nykyisin, kun kysytään johonkin virustutkimukseen, kysyn aina, miten tuloksia käytetään. Silloin me saamelaiset emme tietenkään uskaltaneet semmoista kysyäkään. Kun minä olin lapsi, vanhemmat aina sanoivat, ettei saa suututtaa herroja. Piti vain olla ihan hiljaa ja alistua kaikkeen, Magga muistelee.
Totuuskomissio viimein Suomeenkin
Maggan kokemukset ovat esimerkki siitä, miksi Suomessa valmistellaan tällä hetkellä totuus- ja sovintokomissiota.
Suomen hallitus ilmoitti lokakuussa 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin – alun perin Saamelaiskäräjien aloitteesta. Tämän kevään aikana on tarkoitus määritellä, mitkä ovat komission tehtävät ja miten se toimii.
Tavoitteena on tehdä tunnetuksi alkuperäiskansan historiassa kokemia vääryyksiä, ennen kaikkea Suomen valtion saamelaisille aiheuttamia traumoja.
Samoja keskusteluja käydään myös naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.
Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio mielestä totuus- ja sovintokomission tulisi tehdä näkyväksi näkymätöntä historiaa saamelaisten ja Suomen valtion ja sen eri rakenteiden välillä. Komission pitäisi esimerkiksi selvittää, miksi vuonna 2018 vain 24 prosenttia saamelaisista puhuu saamen kieliä äidinkielenään.
Sodan jälkeen 1940-luvulla perustetut asuntolakoulut ovat olleet yksi kipeimmistä taakoista monille saamelaisille. Niissä lapset asuivat kaukana omasta perheestä, kulttuurista ja äidinkielestä. Kouluissa monesti sisäistettiin saamelaisten alempiarvoisuus. Sukupolvi toisensa jälkeen oppi häpeämään kulttuuriaan, eivätkä kaikki vanhemmat enää opettaneet äidinkieltään lapsilleen.
Sanila-Aikion mukaan pitää varmistaa, että saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia mielenterveyspalveluja on tarjolla kaikille, jotka niitä tarvitsevat - sekä komission työn aikana että sen jälkeen.
– Kyseessä ovat sukupolvia kestäneet traumat ja sukupolvilta toisille siirtyneet taakat. Monesti nostan esiin asuntola-aikojen fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan ja sen, minkälaisia vaikutuksia niillä on ollut ja on nyt, jos niitä aletaan käsitellä, painottaa Sanila-Aikio.
1800-luvun lopulta 1930-luvulle saakka saamelaisia vietiin villi-ihmisinä näytille saksalaisiin eläintarhoihin. Eläintarhoihin päätyivät myös Ristenrauna Maggan isoisä ja setä.
– Nykyisin, kun kysytään johonkin virustutkimukseen, kysyn aina, miten tuloksia käytetään. Silloin me saamelaiset emme tietenkään uskaltaneet semmoista kysyäkään. Kun minä olin lapsi, vanhemmat aina sanoivat, ettei saa suututtaa herroja. Piti vain olla ihan hiljaa ja alistua kaikkeen, Magga muistelee.
Totuuskomissio viimein Suomeenkin
Maggan kokemukset ovat esimerkki siitä, miksi Suomessa valmistellaan tällä hetkellä totuus- ja sovintokomissiota.
Suomen hallitus ilmoitti lokakuussa 2017 käynnistävänsä saamelaisasioita käsittelevän sovintoprosessin – alun perin Saamelaiskäräjien aloitteesta. Tämän kevään aikana on tarkoitus määritellä, mitkä ovat komission tehtävät ja miten se toimii.
Tavoitteena on tehdä tunnetuksi alkuperäiskansan historiassa kokemia vääryyksiä, ennen kaikkea Suomen valtion saamelaisille aiheuttamia traumoja.
Samoja keskusteluja käydään myös naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa.
Suomen Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio mielestä totuus- ja sovintokomission tulisi tehdä näkyväksi näkymätöntä historiaa saamelaisten ja Suomen valtion ja sen eri rakenteiden välillä. Komission pitäisi esimerkiksi selvittää, miksi vuonna 2018 vain 24 prosenttia saamelaisista puhuu saamen kieliä äidinkielenään.
Sodan jälkeen 1940-luvulla perustetut asuntolakoulut ovat olleet yksi kipeimmistä taakoista monille saamelaisille. Niissä lapset asuivat kaukana omasta perheestä, kulttuurista ja äidinkielestä. Kouluissa monesti sisäistettiin saamelaisten alempiarvoisuus. Sukupolvi toisensa jälkeen oppi häpeämään kulttuuriaan, eivätkä kaikki vanhemmat enää opettaneet äidinkieltään lapsilleen.
Sanila-Aikion mukaan pitää varmistaa, että saamenkielisiä ja kulttuurinmukaisia mielenterveyspalveluja on tarjolla kaikille, jotka niitä tarvitsevat - sekä komission työn aikana että sen jälkeen.
– Kyseessä ovat sukupolvia kestäneet traumat ja sukupolvilta toisille siirtyneet taakat. Monesti nostan esiin asuntola-aikojen fyysisen, henkisen ja seksuaalisen väkivallan ja sen, minkälaisia vaikutuksia niillä on ollut ja on nyt, jos niitä aletaan käsitellä, painottaa Sanila-Aikio.
Saartjie Baartman/kuvakaappaus originalpeople.org Tarkkailun kohteena edelleen
Tällä hetkellä saamelaiskulttuuria huomioivia mielenterveyspalveluita ei käytännössä ole saatavilla.
Sovintotyö ei etene, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät alkuperäiskansojen oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja saamelaisyhteisöille.
Tällaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi metsähakkuut, kaivostoiminta tai kasvava turismi. Sanila-Aikion mukaan suurista maankäyttöhankkeista saamelaisten kotiseutualueella tulisi pidättäytyä ennen kuin totuus- ja sovintoprosessi on käyty loppuun.
Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut selvityksen mahdollisesta Jäämeren radasta, joka saattaisi toteutuessaan halkoa saamelaisten kotiseutualuetta ja kasvattaa entisestään kaivos- ja metsäteollisuutta alueella.
– Jäämeren ratahanke voi olla se viimeinen negatiivinen kehityskulku. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että tulevaisuudennäkymä omaan elinkeinoon on niin toivoton, etteivät henkilöt enää kestä sitä, vaan tekevät esimerkiksi itsemurhan, Sanila-Aikio sanoo.
Itsemurhat (siirryt toiseen palveluun)ovat edelleen merkittävä kuolinsyy pohjoisessa, erityisesti porosaamelaisten miesten keskuudessa.
1990-luvulla syntynyt Sunna Nousuniemi on huolissaan, miten alituinen suurennuslasin alla oleminen vaikuttaa nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.
– Ikään kuin edelleen sellainen rotututkimusten peru jatkuisi, että me olemme jatkuva tutkimusten kohde, eikä aktivinen tekijä, joka otetaan tasa-arvoisesti huomioon lainsäädäntötilanteissa ja julkisessa keskustelussa.
– Toivon, että totuus- ja sovintokomissiosta tulisi sellainen foorumi, jossa saamelaiset voivat turvallisesti kertoa omista kokemuksistaan ja vanhoista traumoistaan, ja että ne myös otetaan tosissaan ja koemme tulevamme kuulluiksi, Nousuniemi toteaa. (YLE-uutiset, 17.2.2018 )
Tällä hetkellä saamelaiskulttuuria huomioivia mielenterveyspalveluita ei käytännössä ole saatavilla.
Sovintotyö ei etene, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät alkuperäiskansojen oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja saamelaisyhteisöille.
Tällaisia hankkeita voivat olla esimerkiksi metsähakkuut, kaivostoiminta tai kasvava turismi. Sanila-Aikion mukaan suurista maankäyttöhankkeista saamelaisten kotiseutualueella tulisi pidättäytyä ennen kuin totuus- ja sovintoprosessi on käyty loppuun.
Lisäksi liikenne- ja viestintäministeriö on tilannut selvityksen mahdollisesta Jäämeren radasta, joka saattaisi toteutuessaan halkoa saamelaisten kotiseutualuetta ja kasvattaa entisestään kaivos- ja metsäteollisuutta alueella.
– Jäämeren ratahanke voi olla se viimeinen negatiivinen kehityskulku. Pahimmillaan se voi johtaa siihen, että tulevaisuudennäkymä omaan elinkeinoon on niin toivoton, etteivät henkilöt enää kestä sitä, vaan tekevät esimerkiksi itsemurhan, Sanila-Aikio sanoo.
Itsemurhat (siirryt toiseen palveluun)ovat edelleen merkittävä kuolinsyy pohjoisessa, erityisesti porosaamelaisten miesten keskuudessa.
1990-luvulla syntynyt Sunna Nousuniemi on huolissaan, miten alituinen suurennuslasin alla oleminen vaikuttaa nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.
– Ikään kuin edelleen sellainen rotututkimusten peru jatkuisi, että me olemme jatkuva tutkimusten kohde, eikä aktivinen tekijä, joka otetaan tasa-arvoisesti huomioon lainsäädäntötilanteissa ja julkisessa keskustelussa.
– Toivon, että totuus- ja sovintokomissiosta tulisi sellainen foorumi, jossa saamelaiset voivat turvallisesti kertoa omista kokemuksistaan ja vanhoista traumoistaan, ja että ne myös otetaan tosissaan ja koemme tulevamme kuulluiksi, Nousuniemi toteaa. (YLE-uutiset, 17.2.2018 )
Kuvakaappaus Perhekuntoutus Hermanni Eugeniikka jatkuu valtion, kuntien ja STEAn rahoituksella
Valtiolähtöinen rotuoppi ja rodunjalostus eivät hävinneet toisen maailmansodan ja natsi- Saksan kukistumisen myötä, vaan jatkoivat länsimaissa julkisesti voittokulkuaan aina 1960-70 -luvuille asti, jolloin rodunjalostuksesta tuli kätketympää.
”Rotu” - sana vaihtui 1950-luvulla sanaksi ”perinnöllisyys”. Tästedes tutkittiin perinnöllisyystiedettä, ei rotuoppia ja tavoiteltiin hyvää perimää, ei rodunjalostusta (Teittinen, 2010, 7084).
Sosiaalityössä on pitkään ollut muodikasta puhua ongelmien/huono-osaisuuden ylisukupolvisesta periytymisestä, jossa huono-osaisuus käsitetään usein olosuhteen sijaan tarttuvaksi yksilö-ominaisuudeksi.
Oletettua ongelmien ylisukupolvista periytymistä käytetään oikeutuksena lisääntyvään kontrolliin, puuttumiseen ja sijaishuollon edunvalvontaan.
Käsitteellä, jossa korrelaatiosta on tehty kausaliteetti lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun, psykiatrian ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita.
Asiakashankinnan ja voiton maksimoimiseksi ylisukupolvisen riskiperheen määritelmä on jo tehty mahdollisimman laajaksi; se kattaa lähes kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta lastensuojelun ja sijaishuollon omia ja kasvatuskumppaniperheitä, joissa ei virallisen totuuden mukaan esiinny lainkaan poikkeavuutta, riskejä, ongelmia eikä ongelmien periytymistä.
Sosiaalityön tutkimukset huono-osaisuudesta ja sen ylisukupolvisesta siirtymisestä luokittelevat ja mitätöivät keskiluokan kunnollisuus- ja vaurastumisihanteisiin sopimattomat poikkeaviksi ja passiivisiksi puuttumisen kohteiksi huomaamatta kuinka sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka lastensuojelu tilaa mielellään huono-osaisuuslausuntoja ja selvityksiä vanhempien, erityisesti äitien elämänhistoriasta tavoitteenaan todistaa luulottelemansa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen. Vanhemman huono-osaisen lapsuuden oletetaan olevan merkityksellinen ja vaikuttavan kohtalonomaisesti vanhemman kykyyn huolehtia lapsestaan.
Ikosen mukaan köyhyys näyttäytyy huostaanottoperusteena 2000-luvun Suomessa. Lastensuojelussa köyhyyteen viittaavia mainintoja esim. nälkää ei kuitenkaan kirjata vanhemman huonon taloudellisen tilanteen vaan laiminlyönnin tai kyvyttömyyden osoitukseksi antamaan huono kuva vanhemmista ( Ikonen, 2013, 231).
Alentavia arviointeja ja asenneongelmia oikeutetaan yhä yliopistojen arvovallalla.
Tutkijat tuntuvat luottavan sokeasti hiljaiseen tietoon sosiaalityön tutkimattomista käytännöistä ja vaikutuksista; idealistisia johtopäätöksiä sosiaalityön ja sijaishuollon auttamispotentiaalista ja prosesseista vedetään- ei sen perusteella miten asiat ovat- vaan sen perusteella miten asioiden pitäisi olla.
Myös tutkijoiden havaitseman kausaalisuuden suunta poikkeavuuden ja kontrollin välillä on väärä. Poikkeavuus ei välttämättä johda sosiaaliseen kontrolliin vaan toisin päin: poikkeavuus on sosiaalisen kontrollin seuraus.
Historia todistaa, että on edesvastuutonta uskoa, että erilaisia ”riskiryhmiä” pitää etsiä ja tunnistaa, jotta heidän ongelmiinsa löydettäisiin "ratkaisu". Käytännössä on kyse eugeniikasta ammentavasta huonon sosiaalisen perimän metsästyksestä. Tällä metsästyksellä, joka johtaa köyhien lisääntyviin ja turhiin tutkimuksiin, riskiseulauksiin ja vapaudenriistoihin on samanlaisia syrjäyttäviä ja tuhoavia vaikutuksia kuin eugeniikalla.
Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on fatalistista yhteyksiä, mahdollisuuksia, kasvua ja toivoa kieltävää ja estävää negatiivisuutta ja vihapuhetta, joka tuottaa ongelmia, itsensätoteuttavia profetioita, leimoja ja selviytymisen esteitä oletetuille riskiryhmille.
Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.
Tutkijoiden yksilöpsykologisoivat selitykset kuulostavat paikoitellen kasvavaa empatiavajetta tai -kuilua todistavalta richplainingilta, jossa hyvinvointiresurssit itselleen kahmineet hyväosaiset voittajat pitävät voittoja omina ansioinaan ja vastuuttavat häviöistä hierarkian alimmaisia.
Verisiteitä tutkineen Kati Hämäläisen mukaan "perhehoito mahdollisesti pitää yllä kaipuuta verisiteisiin perustuviin suhteisiin adoptiota enemmän. Osa sosiaalialan ammattilaisista Suomessa puolustaa adoptiota, koska se tarjoaa lapselle pysyvät ihmissuhteet ja katkaisee yhteydet biologisiin vanhempiin"(mt.,192). Näin siis tilanteessa, jossa lapsen kaltoinkohtelusta on tullut marginaalinen huostaanottojen syyperuste, jotka tehdään pääasiassa vanhempien uupumisen (58%), lasten koulunkäyntivaikeuksien (47%) (HuosTa 2015, Optula 2007; THL 2016) ja sosiaalityöntekijöiden perheen "kunnollisuutta" koskevien subjektiivisten näkemysten perusteella (Hiitola 2015).
Lastensuojelutoimijoiden mm. Pelastakaa Lapset ryn ponnistusten tuloksena adoptiolakiin saatiinkin pakkoadoptiot mahdollistava lainkohta 11§. Myöskään adoptiolain 42§:ssä adoptioluvan myöntämisen edellytykseksi ei ole asetettu biologisten vanhempien suostumusten hankkimista. Pykälä koskee ilman palvelunantajaa tehtyjä adoptioita vieraista valtioista, joissa biologisten vanhempien suostumukseen tulisi kiinnittää erityishuomiota ja joissa usein ilmenee muitakin väärinkäytöksiä.
Erityisesti nykyisissä lastensuojelun arvioinneissa on havaittavissa rotuoppien perintö. Esim. yhteenvetolomakkeessa Pohjois- Savon lastensuojelun moniammatilliselle asiantuntijaryhmälle hyväksytään ikäänkuin todisteina perheen ongelmista perhetyön puoskarointimenetelmät ilmoittamalla, että: " Liitteenä voi olla esim. sukutaulu ja/tai verkostokartta."
Jos asiakkaalle ei saada fabrikoitua mielenterveys- päihde-, tai elämäntapaongelmaa, yritetään vuorovaikutushäiriötä tai ylisukupolvista huono-osaisuutta.
Tyypillistä on, että alkuperäisen perhearvioinnin/ mielenterveysseulan osoittaessa puhtaita tuloksia asiakas komennetaan uuteen arviointiin, jonka tarkoitus on löytää jokin toinen ongelma.
Asiakkaat siis pakotetaan toinen toistaan seuraaviin arviointeihin eri toimijoille niin kauan kunnes "löydetään" se vika, jonka olemassaolosta lastensuojelun työntekijät olivat varmoja jo työtä aloittaessaan.
Asenteellisia alempiarvoisuuden todistamiseen pyrkiviä arviointeja käytetään yhä ja yritetään jopa tieteellistää ja leikillistää/ pelillistää.
Erityisen hyvin käsitys asiakkaiden alempiarvoisuudesta ja muut asenneonglmat näkyvät kokemusasiantuntijoiden kohtelussa, joille ei ole näihin päiviin mennessä haluttu maksaa palkkaa tai edes kulukorvauksia.
Sen sijaan, että perheille pyrittäisiin arviointien avulla kehittämään tarpeenmukaisia palveluita, arviointien avulla perheet pakotetaan sijaishuollon liikevoittoihin tähtäävien pakkotoimien kohteiksi.
Nykyisin diagnoosit ovat tärkeimpiä sosiaalisen järjestyksen ja hallinnan tuottajia.
Diagnoosi määrittelee ja oikeuttaa sitä, minkälaisten oireiden kokonaisuutta pidetään sairautena ja alempiarvoisuutena.
Lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. Tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat viranomaisten mutudiagnoosien motiiviksi keskinäisen yhteisöllisyyden lisäämisen: ”Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.”
Samalla tavoin kuin lääketehtaat pyrkivät määrittelemään normaalista elämänkulusta lääkehoidettavia sairauksia, sijaishuollon yrittäjät pyrkivät määrittelemään ohimenevistä elämäntilanteista ja olosuhteista huostaanottoa vaativia pysyviä elämäntapa- ja yksilöongelmia.
Sovintotyö ei etene lastensuojelussakaan, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät köyhien asiakkaiden oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja yhteisöille.
Kuinka monta vuosikymmentä pitää kulua ja kuinka monen perheen tuhoutua, ennenkuin lastensuojelun arvioinnit ja niistä tehdyt lausunnot otetaan totuuskomission käsittelyyn?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/monitoimijainen-arviointi-unohtaa-perheiden-oikeusturvan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/toimittajat-ja-tutkijat-tautimarkkinoijina
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/puhtaaksi-pesty-lastenkoti-romanien-ja-saamelaisten-sorto-siivotaan-pois-suomen-historiasta
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saamelaisveri-viranomaisten-huolena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ammattikorkeakoulut-ja-jarjestot-bisneksen-palveluksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/aikuissosiaalityon-asiakkaat-saavat-omat-nallekortit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-tarvitsee-reformin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/elokuvia-lastensuojelun-asiakkaille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-valtion-kaltoinkohtelemat-eivat-saa-korvauksia-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valta-turmelee
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-vihapuhe-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
Valtiolähtöinen rotuoppi ja rodunjalostus eivät hävinneet toisen maailmansodan ja natsi- Saksan kukistumisen myötä, vaan jatkoivat länsimaissa julkisesti voittokulkuaan aina 1960-70 -luvuille asti, jolloin rodunjalostuksesta tuli kätketympää.
”Rotu” - sana vaihtui 1950-luvulla sanaksi ”perinnöllisyys”. Tästedes tutkittiin perinnöllisyystiedettä, ei rotuoppia ja tavoiteltiin hyvää perimää, ei rodunjalostusta (Teittinen, 2010, 7084).
Sosiaalityössä on pitkään ollut muodikasta puhua ongelmien/huono-osaisuuden ylisukupolvisesta periytymisestä, jossa huono-osaisuus käsitetään usein olosuhteen sijaan tarttuvaksi yksilö-ominaisuudeksi.
Oletettua ongelmien ylisukupolvista periytymistä käytetään oikeutuksena lisääntyvään kontrolliin, puuttumiseen ja sijaishuollon edunvalvontaan.
Käsitteellä, jossa korrelaatiosta on tehty kausaliteetti lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun, psykiatrian ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita.
Asiakashankinnan ja voiton maksimoimiseksi ylisukupolvisen riskiperheen määritelmä on jo tehty mahdollisimman laajaksi; se kattaa lähes kaikki suomalaiset perheet lukuunottamatta lastensuojelun ja sijaishuollon omia ja kasvatuskumppaniperheitä, joissa ei virallisen totuuden mukaan esiinny lainkaan poikkeavuutta, riskejä, ongelmia eikä ongelmien periytymistä.
Sosiaalityön tutkimukset huono-osaisuudesta ja sen ylisukupolvisesta siirtymisestä luokittelevat ja mitätöivät keskiluokan kunnollisuus- ja vaurastumisihanteisiin sopimattomat poikkeaviksi ja passiivisiksi puuttumisen kohteiksi huomaamatta kuinka sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä.
Varatuomari Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka lastensuojelu tilaa mielellään huono-osaisuuslausuntoja ja selvityksiä vanhempien, erityisesti äitien elämänhistoriasta tavoitteenaan todistaa luulottelemansa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen. Vanhemman huono-osaisen lapsuuden oletetaan olevan merkityksellinen ja vaikuttavan kohtalonomaisesti vanhemman kykyyn huolehtia lapsestaan.
Ikosen mukaan köyhyys näyttäytyy huostaanottoperusteena 2000-luvun Suomessa. Lastensuojelussa köyhyyteen viittaavia mainintoja esim. nälkää ei kuitenkaan kirjata vanhemman huonon taloudellisen tilanteen vaan laiminlyönnin tai kyvyttömyyden osoitukseksi antamaan huono kuva vanhemmista ( Ikonen, 2013, 231).
Alentavia arviointeja ja asenneongelmia oikeutetaan yhä yliopistojen arvovallalla.
Tutkijat tuntuvat luottavan sokeasti hiljaiseen tietoon sosiaalityön tutkimattomista käytännöistä ja vaikutuksista; idealistisia johtopäätöksiä sosiaalityön ja sijaishuollon auttamispotentiaalista ja prosesseista vedetään- ei sen perusteella miten asiat ovat- vaan sen perusteella miten asioiden pitäisi olla.
Myös tutkijoiden havaitseman kausaalisuuden suunta poikkeavuuden ja kontrollin välillä on väärä. Poikkeavuus ei välttämättä johda sosiaaliseen kontrolliin vaan toisin päin: poikkeavuus on sosiaalisen kontrollin seuraus.
Historia todistaa, että on edesvastuutonta uskoa, että erilaisia ”riskiryhmiä” pitää etsiä ja tunnistaa, jotta heidän ongelmiinsa löydettäisiin "ratkaisu". Käytännössä on kyse eugeniikasta ammentavasta huonon sosiaalisen perimän metsästyksestä. Tällä metsästyksellä, joka johtaa köyhien lisääntyviin ja turhiin tutkimuksiin, riskiseulauksiin ja vapaudenriistoihin on samanlaisia syrjäyttäviä ja tuhoavia vaikutuksia kuin eugeniikalla.
Ongelmien ylisukupolvisen periytymisen diskurssi on fatalistista yhteyksiä, mahdollisuuksia, kasvua ja toivoa kieltävää ja estävää negatiivisuutta ja vihapuhetta, joka tuottaa ongelmia, itsensätoteuttavia profetioita, leimoja ja selviytymisen esteitä oletetuille riskiryhmille.
Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.
Tutkijoiden yksilöpsykologisoivat selitykset kuulostavat paikoitellen kasvavaa empatiavajetta tai -kuilua todistavalta richplainingilta, jossa hyvinvointiresurssit itselleen kahmineet hyväosaiset voittajat pitävät voittoja omina ansioinaan ja vastuuttavat häviöistä hierarkian alimmaisia.
Verisiteitä tutkineen Kati Hämäläisen mukaan "perhehoito mahdollisesti pitää yllä kaipuuta verisiteisiin perustuviin suhteisiin adoptiota enemmän. Osa sosiaalialan ammattilaisista Suomessa puolustaa adoptiota, koska se tarjoaa lapselle pysyvät ihmissuhteet ja katkaisee yhteydet biologisiin vanhempiin"(mt.,192). Näin siis tilanteessa, jossa lapsen kaltoinkohtelusta on tullut marginaalinen huostaanottojen syyperuste, jotka tehdään pääasiassa vanhempien uupumisen (58%), lasten koulunkäyntivaikeuksien (47%) (HuosTa 2015, Optula 2007; THL 2016) ja sosiaalityöntekijöiden perheen "kunnollisuutta" koskevien subjektiivisten näkemysten perusteella (Hiitola 2015).
Lastensuojelutoimijoiden mm. Pelastakaa Lapset ryn ponnistusten tuloksena adoptiolakiin saatiinkin pakkoadoptiot mahdollistava lainkohta 11§. Myöskään adoptiolain 42§:ssä adoptioluvan myöntämisen edellytykseksi ei ole asetettu biologisten vanhempien suostumusten hankkimista. Pykälä koskee ilman palvelunantajaa tehtyjä adoptioita vieraista valtioista, joissa biologisten vanhempien suostumukseen tulisi kiinnittää erityishuomiota ja joissa usein ilmenee muitakin väärinkäytöksiä.
Erityisesti nykyisissä lastensuojelun arvioinneissa on havaittavissa rotuoppien perintö. Esim. yhteenvetolomakkeessa Pohjois- Savon lastensuojelun moniammatilliselle asiantuntijaryhmälle hyväksytään ikäänkuin todisteina perheen ongelmista perhetyön puoskarointimenetelmät ilmoittamalla, että: " Liitteenä voi olla esim. sukutaulu ja/tai verkostokartta."
Jos asiakkaalle ei saada fabrikoitua mielenterveys- päihde-, tai elämäntapaongelmaa, yritetään vuorovaikutushäiriötä tai ylisukupolvista huono-osaisuutta.
Tyypillistä on, että alkuperäisen perhearvioinnin/ mielenterveysseulan osoittaessa puhtaita tuloksia asiakas komennetaan uuteen arviointiin, jonka tarkoitus on löytää jokin toinen ongelma.
Asiakkaat siis pakotetaan toinen toistaan seuraaviin arviointeihin eri toimijoille niin kauan kunnes "löydetään" se vika, jonka olemassaolosta lastensuojelun työntekijät olivat varmoja jo työtä aloittaessaan.
Asenteellisia alempiarvoisuuden todistamiseen pyrkiviä arviointeja käytetään yhä ja yritetään jopa tieteellistää ja leikillistää/ pelillistää.
Erityisen hyvin käsitys asiakkaiden alempiarvoisuudesta ja muut asenneonglmat näkyvät kokemusasiantuntijoiden kohtelussa, joille ei ole näihin päiviin mennessä haluttu maksaa palkkaa tai edes kulukorvauksia.
Sen sijaan, että perheille pyrittäisiin arviointien avulla kehittämään tarpeenmukaisia palveluita, arviointien avulla perheet pakotetaan sijaishuollon liikevoittoihin tähtäävien pakkotoimien kohteiksi.
Nykyisin diagnoosit ovat tärkeimpiä sosiaalisen järjestyksen ja hallinnan tuottajia.
Diagnoosi määrittelee ja oikeuttaa sitä, minkälaisten oireiden kokonaisuutta pidetään sairautena ja alempiarvoisuutena.
Lastensuojelun moniammatillisessa yhteistyössä virkailijoiden mutu-diagnooseja asiakkaista käytetään virkailjoiden keskinäisen yhteisöllisyyden rakentamiseen vaikka pelkkä mt- epäily estää usein myös asiakkaan somaattisten vaivojen hoidon terveydenhuollossa. Tutkijat Tom Arnkil ja Kai Alhanen arvioivat viranomaisten mutudiagnoosien motiiviksi keskinäisen yhteisöllisyyden lisäämisen: ”Kenties huoliluokittelu tarjoaa jonkinlaista yhteisöllistä liimaa; kukaties koetaan yhteisyyttä, kun päästään tekemään ja jakamaan "amatööridiagnooseja" huolikäsitteitä kääntäen, he arvioivat.”
Samalla tavoin kuin lääketehtaat pyrkivät määrittelemään normaalista elämänkulusta lääkehoidettavia sairauksia, sijaishuollon yrittäjät pyrkivät määrittelemään ohimenevistä elämäntilanteista ja olosuhteista huostaanottoa vaativia pysyviä elämäntapa- ja yksilöongelmia.
Sovintotyö ei etene lastensuojelussakaan, jos samalla edistetään hankkeita, jotka heikentävät köyhien asiakkaiden oikeuksia ja pahimmillaan kasaavat uusia traumoja yhteisöille.
Kuinka monta vuosikymmentä pitää kulua ja kuinka monen perheen tuhoutua, ennenkuin lastensuojelun arvioinnit ja niistä tehdyt lausunnot otetaan totuuskomission käsittelyyn?
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-provokaatiot-oletko-a-huora-b-hullu-vai-c-huumehorho
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointivimma-salaseulontoja-puutteellisilla-menetelmilla
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/monitoimijainen-arviointi-unohtaa-perheiden-oikeusturvan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/toimittajat-ja-tutkijat-tautimarkkinoijina
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/puhtaaksi-pesty-lastenkoti-romanien-ja-saamelaisten-sorto-siivotaan-pois-suomen-historiasta
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saamelaisveri-viranomaisten-huolena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ammattikorkeakoulut-ja-jarjestot-bisneksen-palveluksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/aikuissosiaalityon-asiakkaat-saavat-omat-nallekortit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-tarvitsee-reformin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/elokuvia-lastensuojelun-asiakkaille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-valtion-kaltoinkohtelemat-eivat-saa-korvauksia-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jarjestelmallista-vakivaltaa-uskomushoitoja-ja-sosiaalihygieniaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valta-turmelee
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-vihapuhe-on
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella