Virkakunnan valehtelun ja väärentämisen tekniikat eli miten sinun ja lapsesi oikeusturva rikotaan
Oikeusturvasi riippuu siitä, vastaavatko virkamiehen tekemät kirjaukset tosiseikkoja.
Ikävä kyllä on monia tilanteita, jolloin nämä asiakasrekisteritiedot tieten tahtoen väärennetään sellaisiksi, että et itseäsi ja elämääsi niistä tunnista.
Kirjaukset voivat olla virheellisiä vahingossa tai väärinymmärryksen vuoksi. Useimmiten tosiseikkojen vastaisia kirjauksia tehdään kuitenkin sillä tarkoituksella, että virkamies varautuu mahdolliseen valitukseen, kanteluun tai rikosilmoitukseen niiden moitteenvaraisten tekojen vuoksi, mihin hän on virkatoimissaan syyllistynyt. Virkamies siis varautuu ennakolta oikeusviranomaisten puuttumiseen harhaanjohtavia asiakirjoja tuottamalla eli fabrikoimalla asiakirjoja.
Suomen laki kannustaa asiakasrekisteritietojen väärentämiseen niiden menettelytapojen vuoksi, miten todistamisen ja todistelun periaatteita hallinto-oikeuksissa sovelletaan. Yleensä hallinto-oikeudessa koko todistelu on siinä, mitä virkamies sanoo tai mitä hän on joskus kirjoittanut. Jopa käräjäoikeuksissa oikeuskäytäntö on eräillä paikkakunnilla rappeutunut siten, että oikeudenkäymiskaaren mukaisia ns. kovia todisteita ei tarvita, jos altavastaajana on virkamies.
Ei ole kauaakaan siitä, kun eräässä käräjäoikeudessa todistajat määrättiin kaikki kotiin käräjäsalin aulasta ja ilmoitettiin, että päätös tehtiin jo lastensuojelun vaatimassa muodossa. Se farssi oikeudessa kesti tuskin puolta tuntia.
Varaudu siis siihen, miten sinua voidaan virkamiehen kirjauksilla jymäyttää niin, että oikeutta et saa. Alla on kuvailtu tavanomaisimmat tosielämästä poimitut esimerkit siitä, miten oikeutta harhautetaan ja millä keinoin lyötyä lyödään.
20 tapaa väärentää viranomaiskirjauksia
Nämä ovat havaintoja siitä, miten sinusta ja lapsistasi kirjataan kunnassa väittämiä, joilla oikeusturvasi murretaan.
1. ”On yhdessä sovittu”
Asiakasta on kuultava, on perussääntö, jota virkamiehen pitää noudattaa. Toinen asia on, mitä hän kuulemastaan kirjaa. Jos asiakas vastustaa virkamiehen esitystä, niin virkamies voi kuitenkin kirjata kuulemansa tyyliin ”olemme yhdessä sopineet” ihan väärin päin. Tällä hän hakee sitä, että mahdollisessa kantelussa tai valituksessa näyttäsi siltä, että kantelija kantelee omasta päätöksestään, ja eihän sellainen tietenkään valitusasteissa menesty eli juttua ei voi voittaa.
2. Aloitteen varastaminen
Etenkin koulukiusaamisselvittelyjen kirjauksissa näkee sitä, että isän tai äidin pitkään ja usein vaatimat toimet lopulta kirjataan muistioihin, mutta aloitteentekijäksi merkitään virkamies. Tällä pyritään virkatehtävien laiminlyönnin taikka peräti virka-aseman väärinkäytön jälkien peittämiseen. Ei todellakaan ole merkityksetöntä, kenen vaatimuksesta toimet käynnistyivät ja mitä niiden toimien liikkeelle saamiseen vaadittiin.
3. Kiristyksen kaltainen uhkaus
Koulukiusaamisasioissa surullisen usein virkakunnan taholta väitetään, että on vain yksi ainoa vaihtoehto käsitellä asiaa koulun keinoin, taikka sitten kiusatusta lapsesta on tehtävä lastensuojeluilmoitus.
Se on suora uhkaus raskaan huostaanottoprosessin käynnistämisestä, ellei koulun määräämään menettelyyn suostuta. Kuitenkin aina on olemassa muita vaihtoehtoja, mutta ne maksavat kunnalle ja myös korostavat kunnan vastuuta kiusaamisen jatkumisesta. Kumpaankaan virkakunta ei halua alistua, ja siksi se turvautuu kiristämiseen.
Nykyisin kiristyksen kaltainen uhkaus on kuitenkin yleisempää lastensuojeluasioissa. Kun kunnalla ei ole enää lastensuojelun palveluja, avohuollon tukitoimia ei käytetä, niin perheitä pelotellaan suostumaan vapaaehtoiseen sijoittamiseen huostaanotolla kiristäen. Vapaaehtoisessa sijoittamisessa säilyy edes jotain päätösvaltaa lapsen asioihin, mitä sijoituksen ja huostaanoton jälkeen isälle ja äidille ei juurikaan jää. Näin toimien kunta yrittää pitää lastensuojelun palveluntuottajan tyytyväisenä.
4. ”Huoltaja kieltäytyy yhteistyöstä”
Kirjaus ”huoltaja kieltäytyy yhteistyöstä” on ilmeisesti useimmiten keksitty. Tällä virkamies pyrkii siihen, että hän voi tehdä asiassa päätöksiä ihan oman mielensä mukaan ja asiakkaasta välittämättä. Jos ”yhteistyö” ei kerta kaikkiaan suju, niin päätöksentekovalta on virkamiehellä. Tämä on virkamiehen laatimien asiakaskirjausten valitettavan yleinen valehtelun ja väärentämisen muoto.
5. Yksipuoliset kirjaukset
Lakien ja lainvoimaisten ohjeiden mukaan kirjaukset on tehtävä tasapuolisesti ja sekä myönteiset että kielteiset seikat yhtä lailla kirjaten.
Kirjauskäytäntö on vallan muuta. Koulukiusaamisasioissa oletetut ja joskus aiheellisetkin moitteenaiheet kiusatusta kirjataan usein laajasti ja monipuolisesti. Syyllisten teot jätetään kokonaan kirjaamatta, olivatpa aiheet kuinka vakavia tahansa – eihän nykyoppien mukaan ketään saa syyllistää (paitsi uhria ja hänen perhettään).
Lastensuojelussa kirjaukset saatetaan tehdä virkamiehelle pelottavan vieraannuttajan keksimien väitteiden ja vaatimusten kaikenkattavaksi muistioksi, joita päätökset noudattelevat. Vaikka viranomaiselle kuuluvaa päätöksentekovaltaa ei saisi siirtää yksityiselle taholla, niin etenkin laittomien pakkotoimen kyseessä ollen päätöksiä perustellaan vieraannuttajaisän tai -äidin vaatimuksilla.
Viimeaikaista jopa 35-55 prosentin vuosittaista lasten sijoitusten ja huostaanottojen kasvua ei voi saavuttaa laillisilla huostaanotoilla. Niinpä laittomien pakkopäätösten muka-perusteet siirretään huoltajan esittämiksi vaatimuksiksi, vaikka virkamiehen ja viranomaisen myöntymien niihin ilman omaa harkintaa ja päätöstä on laitonta.
AVI:kin sen toteaa: ”Usein toistuva puute asiakassuunnitelmien kirjaamisessa on, ettei niihin ole merkitty lainkaan asianomaisten näkemyksiä tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä.” Ei merkitty, koska niitä ei ole. Kunnalle on kiire tuottavampiin, korotettuihin valtionosuuksiin oikeuttaviin pakkotoimiin.
6. "Harkitsemme itse" eli lakien avoin halveksunta
Koulutoimen puolella ei sentään avointa lakien ja lainvoimaisten ohjeiden halveksuntaa esiinny. Jos koulutoimessa lakia ei haluta noudattaa, niin tapana on leikkiä, että lakia ei tunneta. Jos kuitenkin isä tai äiti on tietoinen siitä, mitä lain kirjain ja oikeuskäytäntö ovat, niin eipä juuri koulun puolella enää siitä ryhdytä inttämään.
Toisin on lastensuojelussa ja varsinkin lastensuojelun ”Bermudan kolmiossa”, eli alueella Jyväskylä-Pori-Espoo ja erityisesti sen sisällä seutukunnalla Hämeenlinna-Tampere-Sastamala-Kankaanpää. Tässä Bermudan kolmiossa lapset katoavat laitoksiin milloin milläkin hattutempulla.
Lastensuojeluvirkailijat saattavat ihan tosissaan inttää, että heidän ei tarvitse noudattaa mitään lakia, vaan he ”harkitsevat itse”. Joillakin aluehallintovirastojen tarkastajilla on ilmeisesti sama näkemys, että lastensuojelussa lailliseen päätökseen riittää lastensuojeluvirkailijan oma harkinta. Hallintolain vaatimukset laillisen päätöksen muotoseikoista saattavat olla lastensuojelussa ihan tuntemattomia, ja koko laki on alan virkailijalle pahimmillaan vain hymähtelyn aihe.
7. Moniammatillisen tiimin freudilaiset lausunnot
Kiusatun tai muuten kärsivän lapsen ja nuoren asioita käsittelemään saatetaan koota ns. moniammatillinen tiimi. Kuvitellaan, että se on eräänlainen aivoriihi, joka tuottaa vaihtoehtoisia ratkaisumalleja kunkin tiimin jäsenen ammattitaidon ja kokemuksen summana. Teoria on kaunis, mutta käytäntö hyvin ruma.
Pahimmillaan moniammatillinen tiimi tuottaa suuren nipun muistioita ja lausuntoja, jonka kukin jäsen omalla tahollaan laatii. Kaikissa niissä on jokseenkin sama sisältö: lapsi ja hänen omaisensa tarvitsevat paljon monenmoisia palveluja, jotka kaikki ovat luonteeltaan enemmän tai vähemmän pakkohoitotyyppisiä.
Kaiken lisäksi moniammatillisen tiimin työtapa voi olla järkyttävän brutaali, kaukana siitä, että työtavan voisi edes kuvitella tuottavan mitään hyvää. Jo ennestään kaltoin kohdeltu, kiusattu ja muiden stressaama lapsi tai nuori on 6:sta 16:een jäsenen tiimin keskellä ja kukin heistä on jotain mieltä siitä, miten vääränlainen lapsi ja miten kieroon kasvatettu (!) lapsi on kyseessä. Sitten pelastukseksi esitetään hoitoa siellä, täällä ja tuolla, ja pillerit päälle.
Sivusta ulkopuolisin silmin katsoen tiimillä on hätä työllistää itsensä mahdollisimman kauan tämän yhden uhrin muka-auttamisella. Kaiken lisäksi sovellettavana terapiaoppina on vain perhekeskeinen, perinteellinen, enemmän tai vähemmän freudilainen sata vuotta vanha psykoterapia.
Oman perheen ulkopuolisten tahojen aiheuttamia pelkoja purkavaa tukea kiusatun lapsen tai nuoren on Suomessa mahdoton saada. Piste. Tämä on moneen kertaan testattu.
Kertaakaan en ole edes mutkan kautta kuullut, että moniammatillinen tiimi olisi edes ehdottanut kiusaamisen traumoja purkavaa terapiaa. On kuin tiimi olisi irtisanomisen uhalla määrätty löytämään syyt ongelmiin lapsen oman kodin sisäisistä väärintekemisistä.
8. Usko omaan intuitioon ja huoleen
Esimerkki todellisesta elämästä: Lastensuojeluvirkailija kehui omaa ammattitaitoaan äidille, kun oli tekemässä lastensuojelutarpeen arviota kolmen lapsen kotona. Virkailijalla oli omien sanojensa mukaan [yli-inhimillinen] kyky ymmärtää intuitiivisesti heti ihmisen nähtyään, mikä hänen elämässään on pielessä.
Pelkkä lastensuojeluvirkailijan tarkemmin määrittelemätön ”huoli” lapsen sosiaalisesta kasvusta tai koulunkäynnin vaarantumisesta, yksin tai yhdessä, on riittävä peruste lastensuojelun pakkotoimiin. Mitään todisteita huolen herättäneistä tapahtumista tai havainnoista ei tarvita.
Lastensuojeluvirkailijan ”huoli” lienee yleisimmin käytetty laittoman sijoituksen tai huostaanoton peruste.
9. Virheellisten kirjausten oikaisusta kieltäytyminen
Suomessa on lähes mahdoton saada lastensuojelun virheellisiä kirjauksia korjatuksi. Näin silloinkin, kun virhe on ilmeinen ”häpsy”, vahingossa tehty tai väärinymmärrys.
Törkeimpiä väärennöksiä virkakunta varjelee kaikkein tiukimmin, mikä todistaa, että niitä tehdään tarkoitushakuisesti.
10. Sapluunalausunnot
Kyllin monia koulukiusaamisiin liittyviä ja lastensuojelun tarveharkinnan lausuntoja ja muita kirjauksia kun on nähnyt, niin voi jo tunnistaa, millaisella sapluunalla niitä on tehty. Niissä toistuvat samat väittämät jopa samassa järjestyksessä. Lyötyä lyödään ja rankasti. Tekstien sisällön voi joiltakin osin jo ennustaa. ”Mistä sinä tiesit”, saattaa isä tai äiti, jonka tukihenkilönä olen mukana, ihmetellä.
Esko Leipälä
Sarjan toinen osa ilmestyy lähiaikoina.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/pieni-opas-eri-tilanteisiin-lastensuojelun-kanssa
http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-valehtelee-asiakkaiden-oikeuksista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/avin-havaintoja-lastensuojelun-kirjaamiskaytannoista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/asiakirjojen-panttaamisesta-ja-vaarentamisesta-on-tullut-viranomaisten-rutiinia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalihuollon-tiedonhallinta-uudistus-rapauttaa-asiakkaiden-oikeusturvaa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-1-fabrikoitu-lastensuojeluilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-3-fabrikoitu-rikosilmoitus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-4-fabrikoitu-asiakassuunnitelma https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/valesossujen-valekirjaukset-sossun-sanoittamat-lastensuojeluilmoitukset
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-perhepalvelut-selkokielella
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-vaarentaa-asiakirjoja-ilman-rangaistuksen-riskia
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-porttiteoria-avunpyynto-avautuminen-ja-lasu-asiakkuus-portteja-elinkautisiin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhekuntoutus-on-uusi-huosta-automaatti-lastensuojelun-trendit-2018
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyo-miten-valmistautua-kohtaamaan-perhetyontekija
https://www.lokakuunliike.com/raili-miettisen-blogi/avohuollon-tukitoimet-tuottavat-huostaanottoja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tyomenetelmat-2-laiton-sijoitus-huostaanotto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-kiireellisesta-sijoituksesta-tehdaan-pysyva-huostaanotto https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan