Lastensuojelun trendit 2018
Lastensuojeluperheiden tukihenkilö on esittänyt huolensa seuraavista viimeaikaisista muutoksista lastensuojelussa:
"Nyt on satanut yhteydenottoja pilvin pimein ja samoista asioista kaikki. Tällainen piikki yhteydenottojen lukumäärissä on huomattava. Samoin ongelmien yhteneväisyys:
1. Asiakirjoja ei pyydettäessä saa millään
2. Kaikissa jutuissa on kyse terveydenhuollollisesta asiasta, eniten neurologiasta
3. Perheiltä evätään tukihenkilö tai asiamies perusteetta
4. Jokaiseen juttuun liittyy pakkoperhekuntoutus, eli velvoite mennä laitokseen tarkkailtavaksi huostaanoton uhalla
5. Avohuollossa käytetään rajoituksia, mikä on laitonta, sillä avohuoltohan perustuu vapaaehtoisuuteen
Haluaisinkin tietää, onko meneillään jokin perkeleellinen projekti? Hanke? Bisnes? Onko tullut uusia sisäisiä ohjeistuksia rikkoa perheen suojaa tekosyillä? Mitä?
Aluehallintoviraston ruuhkautuminen lastensuojeluasioista kertoo omaa kieltään myös, jos kaikki olisi jees, ei kanteluita satelisi. Tämä on outoa. Tavallisuudesta poikkeavaa."
1. Asiakirjoja ei pyydettäessä saa millään
Lastensuojelussa syyttömyysolettama, tosiseikkaselvittely, asiallinen dokumentaatio, oikeus saada valituskelpoisia päätöksiä ja itseään koskevat asiakirjat ajoissa ja syytetyn oikeussuoja ovat usein tuntemattomia käsitteitä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoissa on oltu huolissaan vanhempien oikeusturvasta huostaanottotilanteissa: vanhemmat eivät saa aina edes perusteluja huostaanotolle.
– Asiakkaat eivät saa asianmukaisia päätöksiä asianmukaisessa ajassa. Tämä tietysti vaarantaa ihan suoraan heidän oikeusturvaansa, sanoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Aija Ström. Joskus vanhemmat saavat selville huostaanoton syyt vasta hallinto-oikeudessa.
Aluehallintovirasto onkin yrittänyt ohjeistaa lastensuojelua ja suitsia väärentämistä- turhaan. Lastensuojelun työntekijöillä ei ole vastuu- tai korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään, joten mitään negatiivisia seuraamustoimia väärentämisestä ei tule.
Maan tavaksi on muodostunut, että tapauksissa, joissa lastensuojelu on syyllistynyt laittomuuksiin asiakirjoja ei toimiteta lainkaan tai ne toimitetaan kuukausia myöhässä vasta oikeuskäsittelyyn.
2. Kaikissa (ongelma)jutuissa on kyse terveydenhuollollisesta asiasta, eniten neurologiasta
Yksi vaarallisimmista lastensuojelun huonoista käytännöistä on neurologisista häiriöistä kärsiville lapsille usein annettu virheellinen psykiatrinen diagnoosi ja psyykelääkitys.
Revitty elämä -kirjan kirjoittaja M. Kajaste toivoisi nykyistä parempaa tukea neuropsykiatrisille perheille, lapsille ja nuorille: "Lasten ja nuorten palveluihin käytetään n. 10 miljardia euroa / vuosi. Rahaa käytetään paljon, mutta tehottomasti. Suurin osa rahoista menee toimimattoman, itseään ylläpitävän järjestelmän ylläpitoon – ei suinkaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten tukemiseen.
Valtavissa luokissa neuropsykiatrisen oireyhtymän omaavat lapset jäävät ilman tunnistamista ja tukea; heidät tuomitaan käytöshäiriöisiksi.
Osa lapsista on odottamassa tutkimuksiin pääsyä, jonot ovat pitkät ja diagnoosin asettaminen lapselle on Suomessa vaikeaa. Psykiatria ei välttämättä tunnista näitä lapsia, ja osa ehdottomasti tukea tarvitsevista lapsista jää ilman diagnoosia. Psykiatriassa vanhentuneet ja haitalliset menetelmät ovat olleet arkipäivää useissa yksiköissä. Yhteisiä hoitolinjoja ei ole, hoitojen tuloksia ei arvioida.
Tarkkaa kokonaiskuvaa eri puolilla maata sovellettavista lastenpsykiatrian arviointi- ja hoitomenetelmistä ei ole. Vain alle puolet hoitoa (mm. keskittymishäiriöt, lukivaikeudet, autismi) tarvitsevista lapsista pääsee hoitoon.
Monilla neuropsykiatrisilla nuorilla on sijoituksen aikana tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma. Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä lapsen vaikea lääkeriippuvuus. Valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana. Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
3. Perheiltä evätään tukihenkilö tai asiamies perusteetta
"Käytännössä sossu siis evää asiakkailtaan tuen ja avun vain, koska se pelkää menettävänsä valtansa. Se pelkää, että ylimääräinen silmä -ja korvapari huomaavat, ettei kaikki mene kuten pitäisi. Se ei halua työpöydälleen vastinevaateita aluehallintovirastosta, eikä se tahdo kenenkään kirjoittelevan tällaisia blogeja.
Jännintä tässä eväilyssä onkin se, että asiamies tai tukihenkilö evätään päätöksellä aina silloin, kun sossu itse äkkää olevansa heikoilla jäillä. Jos palaverit onkin nauhoitettu. Jos asiakkaalla yht äkkiä onkin näyttöä siitä, että sossun perusteet pakkoperhekuntoutukseen ovat tuulesta temmattuja. Jos asiakkaalta löytyykin päivätty kirjaus asiakassuunnitelmasta, jota ei pitänyt olla enää olemassa. Silloin otetaan käyttöön taikasana salassapidettävä ja tehdään päätös sopimattomasta auttajasta, mellastetaan hyväksikäyttökiellosta ja saadulla lisäajalla ehditään sitten nuijia se asiakas takaisin sinne, minne se kuuluu, eli maan rakoon ja puolustuskyvyttömäksi."
Hallintolaki 3:12§ toteaa seuraavaa: "Hallintoasiassa saa käyttää asiamiestä ja avustajaa. Päämiehen on kuitenkin tultava henkilökohtaisesti paikalle, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muulla luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan päämiestä. Valtakirja on viranomaisen määräyksestä yksilöitävä, jos toimivallasta tai toimivallan laajuudesta on epäselvyyttä. Asianajajan ja julkisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos viranomainen niin määrää."
-jo tämä pykälä selkeästi osoittaa, että hallintoasiassa asiamies tai avustaja on eri asia kuin asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Käytännössä termiä avustaja ei käytetä missään muualla kuin oikeudessa.
Lapsen huoltajalla on tietojensaantioikeus ja huoltaja on tiedot pyytänyt hoitaakseen lapsensa asian. Tämän sossu unohtaa vedotessaan julkisuuslakiin salassapidon osalta. Jos asiamies hoitaa äidin asiaa (äiti on asianosainen), voi hän käyttää lasta koskevia tietoja asian hoitamisessa. Sossu perustelee usein lapsen reagoinnit ja oireilut huonolla vanhemmuudella ja ongelmilla kotona. Äidin asia on siis liitännäinen lapsen asiaan ja myös asiakkaalla on oikeus perustella vastakkainen näkökantansa. Tähän tarvitaan sekä äidin että lapsen tietoja, joiden avulla sossun perustelut usein murenevatkin käsiin. Ja juuri sen murenemisen sossu haluaa estää ja siitä juontuu tämä ikuinen lässytys julkisuuslain pykälästä numero 23."
https://elenauusitalo.weebly.com/blog/esiintymiskieltoja-sossusirkuksessa
Lastensuojeluperheiden tukihenkilö on esittänyt huolensa seuraavista viimeaikaisista muutoksista lastensuojelussa:
"Nyt on satanut yhteydenottoja pilvin pimein ja samoista asioista kaikki. Tällainen piikki yhteydenottojen lukumäärissä on huomattava. Samoin ongelmien yhteneväisyys:
1. Asiakirjoja ei pyydettäessä saa millään
2. Kaikissa jutuissa on kyse terveydenhuollollisesta asiasta, eniten neurologiasta
3. Perheiltä evätään tukihenkilö tai asiamies perusteetta
4. Jokaiseen juttuun liittyy pakkoperhekuntoutus, eli velvoite mennä laitokseen tarkkailtavaksi huostaanoton uhalla
5. Avohuollossa käytetään rajoituksia, mikä on laitonta, sillä avohuoltohan perustuu vapaaehtoisuuteen
Haluaisinkin tietää, onko meneillään jokin perkeleellinen projekti? Hanke? Bisnes? Onko tullut uusia sisäisiä ohjeistuksia rikkoa perheen suojaa tekosyillä? Mitä?
Aluehallintoviraston ruuhkautuminen lastensuojeluasioista kertoo omaa kieltään myös, jos kaikki olisi jees, ei kanteluita satelisi. Tämä on outoa. Tavallisuudesta poikkeavaa."
1. Asiakirjoja ei pyydettäessä saa millään
Lastensuojelussa syyttömyysolettama, tosiseikkaselvittely, asiallinen dokumentaatio, oikeus saada valituskelpoisia päätöksiä ja itseään koskevat asiakirjat ajoissa ja syytetyn oikeussuoja ovat usein tuntemattomia käsitteitä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoissa on oltu huolissaan vanhempien oikeusturvasta huostaanottotilanteissa: vanhemmat eivät saa aina edes perusteluja huostaanotolle.
– Asiakkaat eivät saa asianmukaisia päätöksiä asianmukaisessa ajassa. Tämä tietysti vaarantaa ihan suoraan heidän oikeusturvaansa, sanoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Aija Ström. Joskus vanhemmat saavat selville huostaanoton syyt vasta hallinto-oikeudessa.
Aluehallintovirasto onkin yrittänyt ohjeistaa lastensuojelua ja suitsia väärentämistä- turhaan. Lastensuojelun työntekijöillä ei ole vastuu- tai korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään, joten mitään negatiivisia seuraamustoimia väärentämisestä ei tule.
Maan tavaksi on muodostunut, että tapauksissa, joissa lastensuojelu on syyllistynyt laittomuuksiin asiakirjoja ei toimiteta lainkaan tai ne toimitetaan kuukausia myöhässä vasta oikeuskäsittelyyn.
2. Kaikissa (ongelma)jutuissa on kyse terveydenhuollollisesta asiasta, eniten neurologiasta
Yksi vaarallisimmista lastensuojelun huonoista käytännöistä on neurologisista häiriöistä kärsiville lapsille usein annettu virheellinen psykiatrinen diagnoosi ja psyykelääkitys.
Revitty elämä -kirjan kirjoittaja M. Kajaste toivoisi nykyistä parempaa tukea neuropsykiatrisille perheille, lapsille ja nuorille: "Lasten ja nuorten palveluihin käytetään n. 10 miljardia euroa / vuosi. Rahaa käytetään paljon, mutta tehottomasti. Suurin osa rahoista menee toimimattoman, itseään ylläpitävän järjestelmän ylläpitoon – ei suinkaan syrjäytymisvaarassa olevien lasten tukemiseen.
Valtavissa luokissa neuropsykiatrisen oireyhtymän omaavat lapset jäävät ilman tunnistamista ja tukea; heidät tuomitaan käytöshäiriöisiksi.
Osa lapsista on odottamassa tutkimuksiin pääsyä, jonot ovat pitkät ja diagnoosin asettaminen lapselle on Suomessa vaikeaa. Psykiatria ei välttämättä tunnista näitä lapsia, ja osa ehdottomasti tukea tarvitsevista lapsista jää ilman diagnoosia. Psykiatriassa vanhentuneet ja haitalliset menetelmät ovat olleet arkipäivää useissa yksiköissä. Yhteisiä hoitolinjoja ei ole, hoitojen tuloksia ei arvioida.
Tarkkaa kokonaiskuvaa eri puolilla maata sovellettavista lastenpsykiatrian arviointi- ja hoitomenetelmistä ei ole. Vain alle puolet hoitoa (mm. keskittymishäiriöt, lukivaikeudet, autismi) tarvitsevista lapsista pääsee hoitoon.
Monilla neuropsykiatrisilla nuorilla on sijoituksen aikana tai lastensuojelun pakkotoimien aikana syntynyt päihdeongelma. Sijoituspaikoissa ja perhekodeissa nuoret voivat jopa kasvattaa kannabista, käyttää huumeita ja tulla raskaaksi alaikäisenä. Lapsia lääkitään vahvoilla lääkkeillä ja seurauksena voi olla jo alaikäisenä lapsen vaikea lääkeriippuvuus. Valvonta ei aina toimi, eikä sijoituksella saada poistettua alkuperäisiä terveydellisiä ongelmia; päinvastoin ongelmat usein lisääntyvät sijoituksen aikana. Seurauksena on lasten ja nuorten vieraantuminen vanhemmistaan ja niistä läheisistä, joilla on tunneside nuoreen ja mahdollisuus tukea nuorta.
3. Perheiltä evätään tukihenkilö tai asiamies perusteetta
"Käytännössä sossu siis evää asiakkailtaan tuen ja avun vain, koska se pelkää menettävänsä valtansa. Se pelkää, että ylimääräinen silmä -ja korvapari huomaavat, ettei kaikki mene kuten pitäisi. Se ei halua työpöydälleen vastinevaateita aluehallintovirastosta, eikä se tahdo kenenkään kirjoittelevan tällaisia blogeja.
Jännintä tässä eväilyssä onkin se, että asiamies tai tukihenkilö evätään päätöksellä aina silloin, kun sossu itse äkkää olevansa heikoilla jäillä. Jos palaverit onkin nauhoitettu. Jos asiakkaalla yht äkkiä onkin näyttöä siitä, että sossun perusteet pakkoperhekuntoutukseen ovat tuulesta temmattuja. Jos asiakkaalta löytyykin päivätty kirjaus asiakassuunnitelmasta, jota ei pitänyt olla enää olemassa. Silloin otetaan käyttöön taikasana salassapidettävä ja tehdään päätös sopimattomasta auttajasta, mellastetaan hyväksikäyttökiellosta ja saadulla lisäajalla ehditään sitten nuijia se asiakas takaisin sinne, minne se kuuluu, eli maan rakoon ja puolustuskyvyttömäksi."
Hallintolaki 3:12§ toteaa seuraavaa: "Hallintoasiassa saa käyttää asiamiestä ja avustajaa. Päämiehen on kuitenkin tultava henkilökohtaisesti paikalle, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi. Asiamiehen on esitettävä valtakirja tai muulla luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan päämiestä. Valtakirja on viranomaisen määräyksestä yksilöitävä, jos toimivallasta tai toimivallan laajuudesta on epäselvyyttä. Asianajajan ja julkisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos viranomainen niin määrää."
-jo tämä pykälä selkeästi osoittaa, että hallintoasiassa asiamies tai avustaja on eri asia kuin asianajaja tai julkinen oikeusavustaja. Käytännössä termiä avustaja ei käytetä missään muualla kuin oikeudessa.
Lapsen huoltajalla on tietojensaantioikeus ja huoltaja on tiedot pyytänyt hoitaakseen lapsensa asian. Tämän sossu unohtaa vedotessaan julkisuuslakiin salassapidon osalta. Jos asiamies hoitaa äidin asiaa (äiti on asianosainen), voi hän käyttää lasta koskevia tietoja asian hoitamisessa. Sossu perustelee usein lapsen reagoinnit ja oireilut huonolla vanhemmuudella ja ongelmilla kotona. Äidin asia on siis liitännäinen lapsen asiaan ja myös asiakkaalla on oikeus perustella vastakkainen näkökantansa. Tähän tarvitaan sekä äidin että lapsen tietoja, joiden avulla sossun perustelut usein murenevatkin käsiin. Ja juuri sen murenemisen sossu haluaa estää ja siitä juontuu tämä ikuinen lässytys julkisuuslain pykälästä numero 23."
https://elenauusitalo.weebly.com/blog/esiintymiskieltoja-sossusirkuksessa
 |  |
 |  |
Kuvassa perhekuntoutuksen mallintajia: Mikko Ailoranta, Kaisa Tervonen-Arnkil, Kristiina Siirto- Honkanen ja Pia Liukkonen
4. Jokaiseen juttuun liittyy pakkoperhekuntoutus, eli velvoite mennä laitokseen tarkkailtavaksi huostaanoton uhalla
"Enkä mä tajunnut, miksi mua pidettiin siellä, niin sitten mulla alkoi kasvamaan sellainen viha sisällä, että täällä joutuu olemaan eikä ikinä pääse mihinkään. Et kyllähän siellä menee niiden ohjaajien armoilla ja niiden aikataulujen mukaan. ” (Mattila, 2017, H5)
Perhekuntoutuksen suosio perustuu lastensuojelun sanamagiaan ja moralistisiin virhepäätelmiin; "perhekuntoutuksen pitäisi kuntouttaa perheitä- siis se on perheitä kuntouttavaa". Kyseessä on myös asemaansa sote- uudistuksessa pelkäävän lastensuojelun yritys osoittaa tarpeellisuutensa: perhekuntoutusta kun voi saada ainoastaan lastensuojelun kautta. Osansa perhekuntoutuksen suosion kasvuun on lastensuojelulailla (Lastensuojelulaki 36 § (Finlex)) sosiaalihuoltolailla (ShL 2014, 17 §) ja LAPE-hankkeen mallinnuksella, jonka mukaan kuntoutus soveltuu hyvin työskentelyä läpileikkaavaksi peruslähtökohdaksi lastensuojelussa (21/2017,34).
Myös SOTEn lähestyminen nostaa perhekuntoutusten suosiota.
SOTE-uudistuksen jälkeen valtionosuusmaksatusten jyvitys tapahtuu nyt toteutuvien keskimääräisten kustannusten perusteella. Mikäli sosiaalitoimen kustannustaso kunnassa pidetään asiallisen kohtuullisena ja todellista tarvetta vastaavana, kunta menettää suuren siivun valtion maksamista tulevien vuosien kulukorvauksista.
"Ilmaista rahaa" valtiolta on saatavissa, jos kunnan omat kulutilastot saadaan mahdollisimman rumiksi.
Kulut on saatava näyttämään asukasta kohden suuremmiksi kuin muissa kunnissa, tai muutoin kunta tulee menettämään ison siivun tulevia korotettuja valtionosuuksia.
Paras selitys pakkoperhekuntoutukseen ja muihinkin havaittuihin ongelmiin lienee kuitenkin asiantuntijauskoon, - valtaan ja psykoanalyysiin perustuva, kaikkialle ajettu Hackneyn malli eli systeeminen lastensuojelun toimintamalli, jonka Lokakuun Liike ennusti lisäävän niin perhekuntoutuksen, huostaanottojen kuin lastensuojelun oikeusturvaongelmien määrää.
Laittomuuksia mahdollistaa ja edesauttaa sosiaalihuollon tiedonhallintauudistus, joka takaa lastensuojelun valvomattoman pääsyn terveydenhuollon rekistereihin.
Viranomaisten tiedonsaantioikeuksien laajentaminen olisi vaatinut sosiaalihuollon henkilöstön vastuu- ja korvausvelvoitteiden uudistuksen, sijaishuollon ja lastensuojelun eriyttämisen ja valvonnan ja asiakkaiden oikeusturvan esim. toimivien oikeussuojakeinojen ja valitusreittien varmistuksen, jotka jätettiin tekemättä. Rekistereiden yhdistäminen lisää hatarin perustein tehtyjä huostaanottoja, kuten Ani Leikoniemen tapaus osoittaa: "Järkyttävintä kohdallani on ollut se, että vasta tammikuussa 2012 käydyssä rikosoikeudenkäynnissä paljastui se, että viranomaiset ovat perustaneet koko sijoitus- ja huostaanottoprosessinsa minun psykoterapialausuntoihini irrottaen sieltä sanoja ja lauseita omiin tarkoituksiinsa."
”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ”
HuosTa- tutkimuksen tulos, jonka mukaan jopa 85% lapsista ei saa tarvitsemaansa tukea ennen sijoitusta ja lastensuojelun jatkuvasti harjoittama lainvastainen perheen jälleenyhdistämisvelvoitteen laiminlyönti on saanut paljon julkisuutta mutta- Tuomas Kurttilan sanoin- Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia.
Nyt lastensuojelussa kokeillaan voidaanko perheen tuki ja jälleenyhdistämisvelvoite vaihtaa tällä kertaa perhekuntoutukseen, jonka ideaali ja retoriikka on sopusoinnussa mutta käytännöt jyrkässä ristiriidassa lastensuojelulain perheen tukemis- ja jälleenyhdistämisvelvoitteen kanssa.
Perhekuntoutus: kallis, huostaperusteita hakeva ja huonoja tuloksia tuottava sijaishuollon osa
Mirja Korkiakankaan lisensiaattityö valottaa Nuorten Ystävät ry:n osuutta ja toimintaa perheiden oikeusturvariskeiksi muodostuneiden pakkopalvelujen ja valvontamuotojen kehittäjänä.
Korkiakankaan tutkimus osoittaa kuinka perhetyö ja perhekuntoutus eivät ole koskaan olleet mitään vaihtoehtoja sijaishuollolle vaan alusta asti sijaishuoltoon kiinnittynyttä, siihen johtavaa ja sitä vahvistavaa toimintaa ( Korkiakangas, 2005, 6). SOS- lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhanen kiteyttää perhetyön tarkoituksen: "Meillä Suomessa perhetyö voi ja sen toivotaan olevan osa sijaishuoltoa."
Nuorten Ystävät ry Pohjolakodissa perustuslain vastaiseksi pakkohoidoksi kutsuttua perhekuntoutusta on kehitetty 1970- luvulta lähtien ja siihen liittyi perhetyö ja -terapia.
Perhetyön terapeuttiseksi orientaatioksi vahvistetaan tutkimuksessakin psykodynaaminen eli psykoanalyyttinen orientaatio (mt., 68), joka perustuu Freudin virheellisiksi todettuihin oletuksiin.
Pohjolakodin ensimmäinen perhekoti avattiin 1974 ja kymmenessä vuodessa koulukoti muutettiin perhekotimallin mukaiseksi. Perhekuntoutus ja perhetyö jäivät pysyviksi toimintatavoiksi myös projektin jälkeen perhekotiyksiköiden rinnalle.
KELAn Perhekuntoutus puntarissa (2010) tutkimuksessa perhekuntoutuksen tulokset olivat huonoja: lapsista 49 % koki saaneensa kuntoutuksesta apua vähän tai ei lainkaan ja 53 % vanhemmista enintään jonkin verran voimavaroja. Alku- ja seurantakyselyyn vastanneiden 11–16-vuotiaiden lasten perheistä vain 28 % oli sellaisia, joissa sekä lapsi että vanhemmat kokivat saaneensa kuntoutuksesta paljon apua ja voimavaroja ( s.54).
Aino Horilan tutkielmassa osalla asiakkaista oli jäänyt paha mieli perhekuntoutuksen työntekijöiden käyttäytymisestä, mikä oli vaikuttanut työskentelysuhteeseen. Työntekijöiden kehittämiskohteina mainittiin ennakkoluuloisuus ja oletukset sekä epäkunnioittava käyttäytyminen (2013, 43).
Johanna Mattilan pro gradu- työssä (2017) etäisyydet omaan kotiin ja elämänpiiriin koettiin pitkiksi ja käytännön järjestelyt (vapaat palkkatyöstä, kuntoutuspaikan sijainti ja ahdas huoneisto, lemmikkieläinten hoidon järjestäminen) vaikeiksi ja tämä tuntui ahdistavan lähes kaikkia vastaajia. Kehitystarpeina mainittiin mm. kuntoutuspaikan sijainti ja tilat, eroperheiden huomioiminen, vertaistuki ja asiakasdokumentointi.
Omaehtoinen liikkuminen niin lapsella kuin aikuisellakin oli vaikeaa ellei mahdotonta ja tämän koettiin heikentävän omaa hyvinvointia. Samanaikaisesti rajoitetut mahdollisuudet hoitaa omia asioita koettiin lamaannuttavan ja laiskistuttavan omaa toimintaa. Työntekijöiltä kaivattiin enemmän aikaa olla asiakkaiden kanssa ja vanhemmat jäivät myös kaipaamaan toiselta samassa tilanteessa olleelta vertaistukea ja keskustelua. Haastateltavat toivat esiin olemisen tyhjyyttä, kykenemättömyyttä tarttua konkreettisiin asioihin, väsymisen tunnetta ja riippuvuutta työntekijöiden työvuoroista ja paikan säännöistä sekä vihan tunnetta perhekuntoutusjakson pidentyessä. Oleminen ja eläminen olivat erilaista kuin kotona, koska taustalla oli tieto oman elämän tarkkailusta ja kontrollista. Yllättävää oli, että kukaan ei etukäteen ollut tietoinen perhekuntoutuksesta. Mattilan mukaan "pohdittavaksi jää, onko perhekuntoutus yhtä epäselvää perheille kuin sitä tarjoaville sosiaalityöntekijöille ( Mattila, 2017, 54-64).
Minna Rautio (2016) kertoo, että " lastensuojelullinen perhekuntoutus paikannetaan yleensä lastensuojelun viimesijaiseksi toimenpiteeksi ennen lapsen mahdollista huostaanottoa.
Sosiaalityöntekijät toivovat saavansa kuntoutuksen avulla lisäinformaatiota perheistä arvioinnin ja mahdollisen huostaanottopäätöksen tueksi.
Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta perhekuntoutusjakso voidaankin nähdä joskus enemmän arviointina kuin kuntouttamisena.
Asiakkaaksi valikoituminen avohuollon tukitoimena järjestettävään ympärivuorokautiseen perhekuntoutukseen, pohjautuu vahvasti sosiaalityöntekijöiden käsityksiin perheen tilanteesta. Näyttää siltä, että auttamisjärjestelmän sisällä on näkyvissä asiakasvalikointia ja syrjäyttäviä mekanismeja, jotka koituvat heikoimmassa asemassa olevien perheiden avunsaannin esteeksi. Kyseessä on palvelun tarjoajien asettamat kriteerit, jotka rajaavat liian huonossa kunnossa olevat asiakkaat palvelun ulkopuolelle. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan perhekuntoutuksen pääsyn kriteereinä ovat tällä hetkellä ainakin riittävän hyvän suomen kielen taito, pysyvä asunto, työssä käyminen sekä hallinnassa oleva mielenterveys- tai päihdeongelma."
LAPE-hankkeen raportissa Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa (2017, 18-25) myönnetään, että perhetyötä ja perhekuntoutusta tehdään vailla tavoitteita, sisältökriteerejä, konkreettista apua ja perheiden tarpeet ohittaen. Työstä käytetyt käsitteet vaihtelevat runsaasti kunnasta ja palveluntuottajasta toiseen ja yhteisesti määriteltyjä ns. ”hyvä käytäntö” tyyppisiä kategorioita ei ole. Palvelukriteerejä ei ole valtakunnallisella tai edes paikallisella tasolla: "Kun palveluntuottaja ikään kuin ”keksii” perhekuntoutuksen itse niin riskinä on epätasa-arvoisuus, laadun heittely sekä ei-oikea-aikaiset ja väärään tarpeeseen vastaavat sijoitukset."
Työpaperin mukaan lastensuojelun perhetyön ja perhekuntoutuksen keskeisimmät palvelut ovat 1) lasta suojeleva ja lapsikeskeinen sekä 2) lasten, vanhempien ja koko perheen toimijuutta vahvistava ja kuntouttava työskentely, jota on a) tehostettu perhetyö, b) perheohjaus, c) kotiin vietävä kriisityö, d) ympärivuorokautinen perhekuntoutus, e) ympärivuorokautinen perhearviointi tai -kartoitus, f) perhearviointi kotiin tehtynä sekä g) vanhemmuuden arviointi kotiin tehtynä ( s.17).
Termejä voi pitää orwellilaisena uuskielenä. Todellisuudessa lapsikeskeisyys onkin viranomaiskeskeisyyttä, perheen toimijuuden vahvistaminen työntekijän toimijuuden vahvistamista, joka johtaa usein perheen omaehtoisen selviytymisen ja toimintakyvyn heikkenemiseen, tehostettu perhetyö tehostettua kyttäämistä perheen hajottamiseksi, perhekuntoutus perustuslain vastaista turhaa ja syrjäyttävää pakkolaitostamista ja vanhemmuudenarvioinnit ja kartoitukset jääviyssäännöksistä, Leventhalin säännöistä ja hyvän hallinnon periaatteista piittaamatonta sijoitusfirmojen psykoanalyyttisiä menetelmiä hyödyntävää puoskarointia sijoitusperusteiden löytämiseksi.
Raportissa (2017, 14) perhetyön ja perhekuntoutuksen keskeisinä sisältöelementteinä toimivat epätieteelliset arvioinnit ja seulaukset nimetään a) tuen tarpeiden arvioinniksi, perheiden tarpeita vastaamaton perhetyö b)konkreettiseksi avuksi, lastensuojelun ja sijaishuollon harjoittama kiristys ja pakkotoimet c) ohjaukseksi, turha kokoustaminen d) läheisten, vertaisten ja yhteisön tueksi ja hallinnolliset vapaudenriistot ja pakotetut laitosjaksot e) hoidoksi.
Tällaisella kuvaamistavalla ei ole palveluiden kehittämistä ja asiakasosallisuutta tukevia hyötyjä. Sen avulla ei voi muokata perhetyön ja -kuntoutuksen sekavaa sisältöä nykyistä konkreettisemmaksi ja ymmärrettävämmäksi palveluita käyttäville lapsille ja vanhemmille. Valheilla ei voi motivoida perheitä myöskään parempaan "arviointitottelevaisuuteen" tai innokkaampaan palvelun vastaanottamiseen. Kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, Toimiva lastensuojelu).
Perhekuntoutuksesta onkin tullut perustuslain vastaista pakkohoitoa ja perhetyöstä kaikesta käyttökelpoisesta avusta riisuttua huostaperusteiden etsintää lastensuojeluvirkailijoiden tarpeisiin. Ei ihme, että sijoitukset ja huostaanotot lisääntyvät.
Varatuomari Leeni Ikonen kirjoittaa: "2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.
Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.
Tämä taas voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.
Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi".
Perhekuntoutuksista -eli vanhemmuuden ja vuorovaikutussuhteiden epätieteellisistä psykoanalyyttispohjaisista arvioinneista, jotka muodostavat vakavan oikeusturvariskin mille hyvänsä perheelle- kannattaa jatkossakin pysyä poissa.
Vielä vuonna 2017 perhekuntoutuksen menetelmiksi kelpaavat skandaaliguru Arnon Bentovimin perhearviointi, manipuloiva haastattelu, MIM, Theraplay ja sijaishuoltojätti Anglicaren "toiminnalliset välineet". Arviointimenetelmänä pidetään jopa vastuun ja vuorovaikutuksen hävittävää moniammatillisuutta itsessään (s.29-40).
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-ja-kuntoutuksen-jasentaminen-sisaltoelementtien-avulla
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
5. Avohuollossa käytetään rajoituksia, mikä on laitonta, sillä avohuolto perustuu vapaaehtoisuuteen
Lastensuojelulain mukaisia rajoitustoimenpiteitä voidaan kohdistaa ainoastaan
Avin mukaan "valvonnassa on tullut esille, että sijaishuoltoyksiköissä on voinut olla käytössä menettely, että sijoitetun lapsen rajoittamisesta on keskusteltu sosiaalityöntekijän läsnä ollessa ensimmäisessä asiakassuunnitelmaneuvottelussa, jonka jälkeen rajoitusten on katsottu perustuvan vapaaehtoisuuteen. Tämä on johtanut tilanteisiin, ettei lapsi ole saanut liikkua sijaishuoltoyksikön alueella tai sen ulkopuolella ilman ohjaajaa. Myös kotilomiin, harrastuksiin ja puhelimen käyttöön on puututtu."
"Asiakassuunnitelmaa kirjatessaan viranomaisen ei pidä luoda käsitystä, että asiat ovat tulleet sovituiksi asianomaisten kanssa yhteisymmärryksessä, mikäli näin ei ole tapahtunut. On erittäin tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan huolellisesti asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä", AVI korostaa.
"Lastensuojelun rajoittamistoimenpiteiden käyttäminen edellyttää aina erillistä päätöksentekoa, eikä rajoittamisesta voi sopia asiakassuunnitelmassa", AVI huomauttaa.
Rajoittamistoimenpiteitä tehdään kuitenkin yleisesti avohuollossa ja ilman erillistä päätöksentekoa, vaikka käytäntö on laiton. Lastensuojelu on täynnä laittomia käytäntöjä, koska ulkopuolinen valvonta puuttuu ja työntekijöillä, joita on lähes mahdotonta irtisanoa viroistaan ei ole vastuu- tai korvausvelvoitteita laittomuuksistaan.
Suurin osa "vapaaehtoisista", " vanhempien kanssa yhteisymmärryksessä tehdyistä" sijoituksista on todellisuudessa pakotettuja ja sosiaalityöntekijän uhkailujen tulosta.
Laiton rajoittaminen on mahdollista, koska valvonta on puutteellista ja asiakirjoihin, jotka tarkastetaan pahimmillaan kerran kymmenessä vuodessa rajoittamista ei ole edes merkitty tai on väärennetty, että rajoittaminen tapahtuu lapsen ja vanhempien suostumuksella ja on "lapsen etu".
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on tarkastuksissaan havainnut, että sosiaalityöntekijät eivät tunnu edes havaitsevan saati raportoivan puutteita sijaishuollossa(Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12).
Kun sijaishuoltopaikka on sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema , sen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi riskisijoitukseksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn; siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä " omassa " yksikössä tapahtunut lapsen kaltoinkohtelu.
AVI:n ohjauskirjeet eivät tule vaikuttamaan lastensuojelun rutiiniksi muodostuneeseen asiakirjaväärentämiseen lainkaan, sillä juuri fabrikoiduilla asiakirjoilla perustellaan laittomat huostaanotot. Tämä rikollisuuden muoto tuntuu olevan valtiovallan erityissuojeluksessa.
Jääviyssääntöjen vastaisesti vanhemmuudenarviointia ja perhekuntoututusta järjestävät usein järjestöt ja yritykset, jotka tarjoavat ja ylläpitävät myös sijaishuoltopaikkoja.
Kahden kuukauden perhekuntoutus maksaa vähintään 30.000 euroa per perhe ja jos sen avulla saadaan aikaan yksikin keskimäärin 7 vuotta kestävä huostaanotto yrityksen tuotot kipuavat päälle miljoonan euron.
Lastensuojelun bisnestoimijat käyttävätkin härskisti hyväkseen sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden tietämättömyyttä perhekuntoutuksen sisällöstä.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "lapset ovat muuttuneet Suomessa liiketoiminnan kohteeksi. Sijoitetut lapset työllistävät niin yrityksiä kuin lastensuojelujärjestöjäkin. SOS-Lapsikylä, Pelastakaa Lapset ry ja Nuorten Ystävät ry tuottavat erilaisia palveluja toimien samalla lasten sijaishuoltoa tarjoavina tahoina. Järjestöt tuottavat perhekuntoutusta ja vanhemmuuden tukemisen työmuotoja. Toiminta on kahdella raiteella ajelua. On varsin todennäköistä, että kuntouttaja löytää yhä lisää kuntoutettavia ja huostaanoton tarpeessa olevia lapsia. Vaakakupissa on oma bisnes ja vieras lapsi ja perhe. Lastensuojelujärjestöjen etuna on ylläpitää mielikuvaa huonoista vanhemmista.
Sijaishuolto on takuuvarma ala, josta valvonta ja laadun tarkkailu puuttuu. Kunta on varma maksaja ja asiakkaat heikkoja.
Lastensuojelujärjestöjen päättävissä elimissä on poliitikkoja, kaupunkien virkamiehiä ja sosiaalityöntekijöitä. Lastensuojelun miljardipotin jakajat pitäisi selvittää kuntatasolla ja koko maan laajuisesti. Ainoastaan tällä tavoin tulisi näkyväksi, miksi Suomi syrjäyttää lapsiaan ja näiden perheitä".
Lastensuojelun vakavat ja vuodesta toiseen jatkuvat oikeusturvaongelmat koskettavat jo satoja tuhansia suomalaisia.
Silti lastensuojelusta puuttuvat edelleen riippumattomat tuomioistuimet, tutkimustieto, valvonta, seuranta, tulosvastuu, toimivat avohuollon tukimuodot, oikeussuojakeinot perheille, työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä ja kriittinen journalismi valtamedioissa.
Älkää asiakkaat uskoko pötypuheita Hackneyn mallista, sosiaalihuollon tiedonhallinnasta tai perhekuntoutuksesta vaan vastustakaa lastensuojelumielivaltaa, tarkistakaa asiakirjanne, taltioikaa palaverit lastensuojelun kanssa ja ottakaa niihin aina asiamies/ tukihenkilö mukaan.
- Ottakaa valokuvia ja kopioita valheellisista asiakirjoista ja litteroikaa äänitteet asiattomista palavereista.
- Raportoikaa väärinkäytöksistä potilas- ja omaisjärjestöille, kansanedustajille, valveutuneille tutkijoille ja toimittajille, Aluehallintovirastolle, Valviralle, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja ulkomaisille ihmisoikeustoimijoille esim. NKMR:lle, YK:n Lapsen oikeuksien komitealle ja Euroopan kidutuksen vastaiselle komitealle (Committee for the Prevention of Torture).
- Boikotoikaa yrityksiä, yhdistyksiä , yksityishenkilöitä ja kampanjoita jotka rahoittavat lapsibisnestä ja pyrkivät kaventamaan kansalaisten jo valmiiksi heikkoa oikeusturvaa ja sananvapautta esim. varhaisen puuttumisen tai asiantuntijavallan kasvattamisen nimissä.
Lisää toiminta-ohjeita:
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-masentaa-mita-voin-tehda
4. Jokaiseen juttuun liittyy pakkoperhekuntoutus, eli velvoite mennä laitokseen tarkkailtavaksi huostaanoton uhalla
"Enkä mä tajunnut, miksi mua pidettiin siellä, niin sitten mulla alkoi kasvamaan sellainen viha sisällä, että täällä joutuu olemaan eikä ikinä pääse mihinkään. Et kyllähän siellä menee niiden ohjaajien armoilla ja niiden aikataulujen mukaan. ” (Mattila, 2017, H5)
Perhekuntoutuksen suosio perustuu lastensuojelun sanamagiaan ja moralistisiin virhepäätelmiin; "perhekuntoutuksen pitäisi kuntouttaa perheitä- siis se on perheitä kuntouttavaa". Kyseessä on myös asemaansa sote- uudistuksessa pelkäävän lastensuojelun yritys osoittaa tarpeellisuutensa: perhekuntoutusta kun voi saada ainoastaan lastensuojelun kautta. Osansa perhekuntoutuksen suosion kasvuun on lastensuojelulailla (Lastensuojelulaki 36 § (Finlex)) sosiaalihuoltolailla (ShL 2014, 17 §) ja LAPE-hankkeen mallinnuksella, jonka mukaan kuntoutus soveltuu hyvin työskentelyä läpileikkaavaksi peruslähtökohdaksi lastensuojelussa (21/2017,34).
Myös SOTEn lähestyminen nostaa perhekuntoutusten suosiota.
SOTE-uudistuksen jälkeen valtionosuusmaksatusten jyvitys tapahtuu nyt toteutuvien keskimääräisten kustannusten perusteella. Mikäli sosiaalitoimen kustannustaso kunnassa pidetään asiallisen kohtuullisena ja todellista tarvetta vastaavana, kunta menettää suuren siivun valtion maksamista tulevien vuosien kulukorvauksista.
"Ilmaista rahaa" valtiolta on saatavissa, jos kunnan omat kulutilastot saadaan mahdollisimman rumiksi.
Kulut on saatava näyttämään asukasta kohden suuremmiksi kuin muissa kunnissa, tai muutoin kunta tulee menettämään ison siivun tulevia korotettuja valtionosuuksia.
Paras selitys pakkoperhekuntoutukseen ja muihinkin havaittuihin ongelmiin lienee kuitenkin asiantuntijauskoon, - valtaan ja psykoanalyysiin perustuva, kaikkialle ajettu Hackneyn malli eli systeeminen lastensuojelun toimintamalli, jonka Lokakuun Liike ennusti lisäävän niin perhekuntoutuksen, huostaanottojen kuin lastensuojelun oikeusturvaongelmien määrää.
Laittomuuksia mahdollistaa ja edesauttaa sosiaalihuollon tiedonhallintauudistus, joka takaa lastensuojelun valvomattoman pääsyn terveydenhuollon rekistereihin.
Viranomaisten tiedonsaantioikeuksien laajentaminen olisi vaatinut sosiaalihuollon henkilöstön vastuu- ja korvausvelvoitteiden uudistuksen, sijaishuollon ja lastensuojelun eriyttämisen ja valvonnan ja asiakkaiden oikeusturvan esim. toimivien oikeussuojakeinojen ja valitusreittien varmistuksen, jotka jätettiin tekemättä. Rekistereiden yhdistäminen lisää hatarin perustein tehtyjä huostaanottoja, kuten Ani Leikoniemen tapaus osoittaa: "Järkyttävintä kohdallani on ollut se, että vasta tammikuussa 2012 käydyssä rikosoikeudenkäynnissä paljastui se, että viranomaiset ovat perustaneet koko sijoitus- ja huostaanottoprosessinsa minun psykoterapialausuntoihini irrottaen sieltä sanoja ja lauseita omiin tarkoituksiinsa."
”Sain kauhukseni lukea huostaanottohakemuksesta asiayhteyksistä irrotettuja sanoja tunnekokemuksistani vuosilta 1965-67. Poiminnat oli siirretty 2000-luvulle. Yhdestäkään lastensuojelun asiakirjasta ei löydy lainmukaista merkintää siitä, milloin ja mistä lastensuojelijat olivat lausunnot hankkineet. ”
HuosTa- tutkimuksen tulos, jonka mukaan jopa 85% lapsista ei saa tarvitsemaansa tukea ennen sijoitusta ja lastensuojelun jatkuvasti harjoittama lainvastainen perheen jälleenyhdistämisvelvoitteen laiminlyönti on saanut paljon julkisuutta mutta- Tuomas Kurttilan sanoin- Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia.
Nyt lastensuojelussa kokeillaan voidaanko perheen tuki ja jälleenyhdistämisvelvoite vaihtaa tällä kertaa perhekuntoutukseen, jonka ideaali ja retoriikka on sopusoinnussa mutta käytännöt jyrkässä ristiriidassa lastensuojelulain perheen tukemis- ja jälleenyhdistämisvelvoitteen kanssa.
Perhekuntoutus: kallis, huostaperusteita hakeva ja huonoja tuloksia tuottava sijaishuollon osa
Mirja Korkiakankaan lisensiaattityö valottaa Nuorten Ystävät ry:n osuutta ja toimintaa perheiden oikeusturvariskeiksi muodostuneiden pakkopalvelujen ja valvontamuotojen kehittäjänä.
Korkiakankaan tutkimus osoittaa kuinka perhetyö ja perhekuntoutus eivät ole koskaan olleet mitään vaihtoehtoja sijaishuollolle vaan alusta asti sijaishuoltoon kiinnittynyttä, siihen johtavaa ja sitä vahvistavaa toimintaa ( Korkiakangas, 2005, 6). SOS- lapsikylän sosiaalityöntekijä Sonja Vanhanen kiteyttää perhetyön tarkoituksen: "Meillä Suomessa perhetyö voi ja sen toivotaan olevan osa sijaishuoltoa."
Nuorten Ystävät ry Pohjolakodissa perustuslain vastaiseksi pakkohoidoksi kutsuttua perhekuntoutusta on kehitetty 1970- luvulta lähtien ja siihen liittyi perhetyö ja -terapia.
Perhetyön terapeuttiseksi orientaatioksi vahvistetaan tutkimuksessakin psykodynaaminen eli psykoanalyyttinen orientaatio (mt., 68), joka perustuu Freudin virheellisiksi todettuihin oletuksiin.
Pohjolakodin ensimmäinen perhekoti avattiin 1974 ja kymmenessä vuodessa koulukoti muutettiin perhekotimallin mukaiseksi. Perhekuntoutus ja perhetyö jäivät pysyviksi toimintatavoiksi myös projektin jälkeen perhekotiyksiköiden rinnalle.
KELAn Perhekuntoutus puntarissa (2010) tutkimuksessa perhekuntoutuksen tulokset olivat huonoja: lapsista 49 % koki saaneensa kuntoutuksesta apua vähän tai ei lainkaan ja 53 % vanhemmista enintään jonkin verran voimavaroja. Alku- ja seurantakyselyyn vastanneiden 11–16-vuotiaiden lasten perheistä vain 28 % oli sellaisia, joissa sekä lapsi että vanhemmat kokivat saaneensa kuntoutuksesta paljon apua ja voimavaroja ( s.54).
Aino Horilan tutkielmassa osalla asiakkaista oli jäänyt paha mieli perhekuntoutuksen työntekijöiden käyttäytymisestä, mikä oli vaikuttanut työskentelysuhteeseen. Työntekijöiden kehittämiskohteina mainittiin ennakkoluuloisuus ja oletukset sekä epäkunnioittava käyttäytyminen (2013, 43).
Johanna Mattilan pro gradu- työssä (2017) etäisyydet omaan kotiin ja elämänpiiriin koettiin pitkiksi ja käytännön järjestelyt (vapaat palkkatyöstä, kuntoutuspaikan sijainti ja ahdas huoneisto, lemmikkieläinten hoidon järjestäminen) vaikeiksi ja tämä tuntui ahdistavan lähes kaikkia vastaajia. Kehitystarpeina mainittiin mm. kuntoutuspaikan sijainti ja tilat, eroperheiden huomioiminen, vertaistuki ja asiakasdokumentointi.
Omaehtoinen liikkuminen niin lapsella kuin aikuisellakin oli vaikeaa ellei mahdotonta ja tämän koettiin heikentävän omaa hyvinvointia. Samanaikaisesti rajoitetut mahdollisuudet hoitaa omia asioita koettiin lamaannuttavan ja laiskistuttavan omaa toimintaa. Työntekijöiltä kaivattiin enemmän aikaa olla asiakkaiden kanssa ja vanhemmat jäivät myös kaipaamaan toiselta samassa tilanteessa olleelta vertaistukea ja keskustelua. Haastateltavat toivat esiin olemisen tyhjyyttä, kykenemättömyyttä tarttua konkreettisiin asioihin, väsymisen tunnetta ja riippuvuutta työntekijöiden työvuoroista ja paikan säännöistä sekä vihan tunnetta perhekuntoutusjakson pidentyessä. Oleminen ja eläminen olivat erilaista kuin kotona, koska taustalla oli tieto oman elämän tarkkailusta ja kontrollista. Yllättävää oli, että kukaan ei etukäteen ollut tietoinen perhekuntoutuksesta. Mattilan mukaan "pohdittavaksi jää, onko perhekuntoutus yhtä epäselvää perheille kuin sitä tarjoaville sosiaalityöntekijöille ( Mattila, 2017, 54-64).
Minna Rautio (2016) kertoo, että " lastensuojelullinen perhekuntoutus paikannetaan yleensä lastensuojelun viimesijaiseksi toimenpiteeksi ennen lapsen mahdollista huostaanottoa.
Sosiaalityöntekijät toivovat saavansa kuntoutuksen avulla lisäinformaatiota perheistä arvioinnin ja mahdollisen huostaanottopäätöksen tueksi.
Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta perhekuntoutusjakso voidaankin nähdä joskus enemmän arviointina kuin kuntouttamisena.
Asiakkaaksi valikoituminen avohuollon tukitoimena järjestettävään ympärivuorokautiseen perhekuntoutukseen, pohjautuu vahvasti sosiaalityöntekijöiden käsityksiin perheen tilanteesta. Näyttää siltä, että auttamisjärjestelmän sisällä on näkyvissä asiakasvalikointia ja syrjäyttäviä mekanismeja, jotka koituvat heikoimmassa asemassa olevien perheiden avunsaannin esteeksi. Kyseessä on palvelun tarjoajien asettamat kriteerit, jotka rajaavat liian huonossa kunnossa olevat asiakkaat palvelun ulkopuolelle. Sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan perhekuntoutuksen pääsyn kriteereinä ovat tällä hetkellä ainakin riittävän hyvän suomen kielen taito, pysyvä asunto, työssä käyminen sekä hallinnassa oleva mielenterveys- tai päihdeongelma."
LAPE-hankkeen raportissa Lapsikeskeinen suojelu ja perheen toimijuuden tukeminen lastensuojelun perhetyössä ja perhekuntoutuksessa (2017, 18-25) myönnetään, että perhetyötä ja perhekuntoutusta tehdään vailla tavoitteita, sisältökriteerejä, konkreettista apua ja perheiden tarpeet ohittaen. Työstä käytetyt käsitteet vaihtelevat runsaasti kunnasta ja palveluntuottajasta toiseen ja yhteisesti määriteltyjä ns. ”hyvä käytäntö” tyyppisiä kategorioita ei ole. Palvelukriteerejä ei ole valtakunnallisella tai edes paikallisella tasolla: "Kun palveluntuottaja ikään kuin ”keksii” perhekuntoutuksen itse niin riskinä on epätasa-arvoisuus, laadun heittely sekä ei-oikea-aikaiset ja väärään tarpeeseen vastaavat sijoitukset."
Työpaperin mukaan lastensuojelun perhetyön ja perhekuntoutuksen keskeisimmät palvelut ovat 1) lasta suojeleva ja lapsikeskeinen sekä 2) lasten, vanhempien ja koko perheen toimijuutta vahvistava ja kuntouttava työskentely, jota on a) tehostettu perhetyö, b) perheohjaus, c) kotiin vietävä kriisityö, d) ympärivuorokautinen perhekuntoutus, e) ympärivuorokautinen perhearviointi tai -kartoitus, f) perhearviointi kotiin tehtynä sekä g) vanhemmuuden arviointi kotiin tehtynä ( s.17).
Termejä voi pitää orwellilaisena uuskielenä. Todellisuudessa lapsikeskeisyys onkin viranomaiskeskeisyyttä, perheen toimijuuden vahvistaminen työntekijän toimijuuden vahvistamista, joka johtaa usein perheen omaehtoisen selviytymisen ja toimintakyvyn heikkenemiseen, tehostettu perhetyö tehostettua kyttäämistä perheen hajottamiseksi, perhekuntoutus perustuslain vastaista turhaa ja syrjäyttävää pakkolaitostamista ja vanhemmuudenarvioinnit ja kartoitukset jääviyssäännöksistä, Leventhalin säännöistä ja hyvän hallinnon periaatteista piittaamatonta sijoitusfirmojen psykoanalyyttisiä menetelmiä hyödyntävää puoskarointia sijoitusperusteiden löytämiseksi.
Raportissa (2017, 14) perhetyön ja perhekuntoutuksen keskeisinä sisältöelementteinä toimivat epätieteelliset arvioinnit ja seulaukset nimetään a) tuen tarpeiden arvioinniksi, perheiden tarpeita vastaamaton perhetyö b)konkreettiseksi avuksi, lastensuojelun ja sijaishuollon harjoittama kiristys ja pakkotoimet c) ohjaukseksi, turha kokoustaminen d) läheisten, vertaisten ja yhteisön tueksi ja hallinnolliset vapaudenriistot ja pakotetut laitosjaksot e) hoidoksi.
Tällaisella kuvaamistavalla ei ole palveluiden kehittämistä ja asiakasosallisuutta tukevia hyötyjä. Sen avulla ei voi muokata perhetyön ja -kuntoutuksen sekavaa sisältöä nykyistä konkreettisemmaksi ja ymmärrettävämmäksi palveluita käyttäville lapsille ja vanhemmille. Valheilla ei voi motivoida perheitä myöskään parempaan "arviointitottelevaisuuteen" tai innokkaampaan palvelun vastaanottamiseen. Kukaan Suomessa ei tiedä ovatko lastensuojelutoimien kohteina oikeat lapset, miksi heidät sijoitettiin, missä olosuhteissa he elävät ja miten lastensuojelun toimet ovat heihin vaikuttaneet (STM, Toimiva lastensuojelu).
Perhekuntoutuksesta onkin tullut perustuslain vastaista pakkohoitoa ja perhetyöstä kaikesta käyttökelpoisesta avusta riisuttua huostaperusteiden etsintää lastensuojeluvirkailijoiden tarpeisiin. Ei ihme, että sijoitukset ja huostaanotot lisääntyvät.
Varatuomari Leeni Ikonen kirjoittaa: "2000 -luvun ilmiö on erilaiset perhekuntoutusta tarjoavat yksiköt, joihin lastensuojelun työntekijä saattaa velvoittaa perheen muuttamaan saamaan ”kuntoutusta”. Asiakkaille ja usein myös kuntoutuksesta maksavalle lastensuojelulle on usein epäselvää, mitä pitäisi kuntouttaa ja mitkä ovat tavoitteet.
Työssä käyville vanhemmille saattaa olla vaikeata järjestää tällaista ”perhekuntoutusjaksoa”, kun sellaiseen osallistuminen merkitsisi pois jäämistä työelämästä tai työn laiminlyöntiä. Päivähoito- ja kouluikäisille lapsille ”kuntoutuksesta” saattaa aiheutua paljon hankaluutta, kun he joutuvat joko kokonaan lopettamaan tutussa päivähoitoryhmässä käynnit ja koululaiset jopa vaihtamaan kouluaan.
Tämä taas voi johtaa perheen todelliseen syrjäytymiseen ja ”kuntoutuksen” jälkeen tuen tarve voi olla jopa suurempi perheen palautuessa normaaliin arkeen.
Päihdehoidon kärsiessä niukoista resursseista tällainen tavallisten päihteettömien perheiden ”kuntouttaminen” on vähintäänkin kyseenalaista. Kun tällaista toimintaa harjoitetaan verovaroilla, pitäisi maksavan tahon olla kiinnostunut työn tuloksellisuudesta. Näyttää siltä, että usein näiden ”kuntouttajien” ja ”arvioijien” päätarkoitus ei olekaan auttaa ja vahvistaa perhettä selviytymään omillaan, vaan tehdä lastensuojelulle sellainen lausunto, että lapsi voidaan sen perusteella saada huostaan otetuksi".
Perhekuntoutuksista -eli vanhemmuuden ja vuorovaikutussuhteiden epätieteellisistä psykoanalyyttispohjaisista arvioinneista, jotka muodostavat vakavan oikeusturvariskin mille hyvänsä perheelle- kannattaa jatkossakin pysyä poissa.
Vielä vuonna 2017 perhekuntoutuksen menetelmiksi kelpaavat skandaaliguru Arnon Bentovimin perhearviointi, manipuloiva haastattelu, MIM, Theraplay ja sijaishuoltojätti Anglicaren "toiminnalliset välineet". Arviointimenetelmänä pidetään jopa vastuun ja vuorovaikutuksen hävittävää moniammatillisuutta itsessään (s.29-40).
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-ja-kuntoutuksen-jasentaminen-sisaltoelementtien-avulla
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/-perhekuntoutus-on-usein-perustuslain-vastaista-pakkohoitoa
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/perhekuntoutuksen-lyhyt-oppimaara
5. Avohuollossa käytetään rajoituksia, mikä on laitonta, sillä avohuolto perustuu vapaaehtoisuuteen
Lastensuojelulain mukaisia rajoitustoimenpiteitä voidaan kohdistaa ainoastaan
- kiireellisesti sijoitettuun
- huostaanotettuun tai
- hallinto-oikeuden väliaikaismääräyksellä sijoitettuun lapseen
- Toimenpiteitä ei saa käyttää, jos lapsi on sijoitettuna avohuollon tukitoimena.
Lastensuojelulaki 61 § (Finlex)
Avin mukaan "valvonnassa on tullut esille, että sijaishuoltoyksiköissä on voinut olla käytössä menettely, että sijoitetun lapsen rajoittamisesta on keskusteltu sosiaalityöntekijän läsnä ollessa ensimmäisessä asiakassuunnitelmaneuvottelussa, jonka jälkeen rajoitusten on katsottu perustuvan vapaaehtoisuuteen. Tämä on johtanut tilanteisiin, ettei lapsi ole saanut liikkua sijaishuoltoyksikön alueella tai sen ulkopuolella ilman ohjaajaa. Myös kotilomiin, harrastuksiin ja puhelimen käyttöön on puututtu."
"Asiakassuunnitelmaa kirjatessaan viranomaisen ei pidä luoda käsitystä, että asiat ovat tulleet sovituiksi asianomaisten kanssa yhteisymmärryksessä, mikäli näin ei ole tapahtunut. On erittäin tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan huolellisesti asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä", AVI korostaa.
"Lastensuojelun rajoittamistoimenpiteiden käyttäminen edellyttää aina erillistä päätöksentekoa, eikä rajoittamisesta voi sopia asiakassuunnitelmassa", AVI huomauttaa.
Rajoittamistoimenpiteitä tehdään kuitenkin yleisesti avohuollossa ja ilman erillistä päätöksentekoa, vaikka käytäntö on laiton. Lastensuojelu on täynnä laittomia käytäntöjä, koska ulkopuolinen valvonta puuttuu ja työntekijöillä, joita on lähes mahdotonta irtisanoa viroistaan ei ole vastuu- tai korvausvelvoitteita laittomuuksistaan.
Suurin osa "vapaaehtoisista", " vanhempien kanssa yhteisymmärryksessä tehdyistä" sijoituksista on todellisuudessa pakotettuja ja sosiaalityöntekijän uhkailujen tulosta.
Laiton rajoittaminen on mahdollista, koska valvonta on puutteellista ja asiakirjoihin, jotka tarkastetaan pahimmillaan kerran kymmenessä vuodessa rajoittamista ei ole edes merkitty tai on väärennetty, että rajoittaminen tapahtuu lapsen ja vanhempien suostumuksella ja on "lapsen etu".
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on tarkastuksissaan havainnut, että sosiaalityöntekijät eivät tunnu edes havaitsevan saati raportoivan puutteita sijaishuollossa(Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12).
Kun sijaishuoltopaikka on sijoittavan sosiaalityöntekijän itsensä valitsema , sen paljastuminen lapsia kaltoinkohtelevaksi riskisijoitukseksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa kyseenalaiseksi sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn; siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä " omassa " yksikössä tapahtunut lapsen kaltoinkohtelu.
AVI:n ohjauskirjeet eivät tule vaikuttamaan lastensuojelun rutiiniksi muodostuneeseen asiakirjaväärentämiseen lainkaan, sillä juuri fabrikoiduilla asiakirjoilla perustellaan laittomat huostaanotot. Tämä rikollisuuden muoto tuntuu olevan valtiovallan erityissuojeluksessa.
Jääviyssääntöjen vastaisesti vanhemmuudenarviointia ja perhekuntoututusta järjestävät usein järjestöt ja yritykset, jotka tarjoavat ja ylläpitävät myös sijaishuoltopaikkoja.
Kahden kuukauden perhekuntoutus maksaa vähintään 30.000 euroa per perhe ja jos sen avulla saadaan aikaan yksikin keskimäärin 7 vuotta kestävä huostaanotto yrityksen tuotot kipuavat päälle miljoonan euron.
Lastensuojelun bisnestoimijat käyttävätkin härskisti hyväkseen sosiaalityöntekijöiden ja asiakkaiden tietämättömyyttä perhekuntoutuksen sisällöstä.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "lapset ovat muuttuneet Suomessa liiketoiminnan kohteeksi. Sijoitetut lapset työllistävät niin yrityksiä kuin lastensuojelujärjestöjäkin. SOS-Lapsikylä, Pelastakaa Lapset ry ja Nuorten Ystävät ry tuottavat erilaisia palveluja toimien samalla lasten sijaishuoltoa tarjoavina tahoina. Järjestöt tuottavat perhekuntoutusta ja vanhemmuuden tukemisen työmuotoja. Toiminta on kahdella raiteella ajelua. On varsin todennäköistä, että kuntouttaja löytää yhä lisää kuntoutettavia ja huostaanoton tarpeessa olevia lapsia. Vaakakupissa on oma bisnes ja vieras lapsi ja perhe. Lastensuojelujärjestöjen etuna on ylläpitää mielikuvaa huonoista vanhemmista.
Sijaishuolto on takuuvarma ala, josta valvonta ja laadun tarkkailu puuttuu. Kunta on varma maksaja ja asiakkaat heikkoja.
Lastensuojelujärjestöjen päättävissä elimissä on poliitikkoja, kaupunkien virkamiehiä ja sosiaalityöntekijöitä. Lastensuojelun miljardipotin jakajat pitäisi selvittää kuntatasolla ja koko maan laajuisesti. Ainoastaan tällä tavoin tulisi näkyväksi, miksi Suomi syrjäyttää lapsiaan ja näiden perheitä".
Lastensuojelun vakavat ja vuodesta toiseen jatkuvat oikeusturvaongelmat koskettavat jo satoja tuhansia suomalaisia.
Silti lastensuojelusta puuttuvat edelleen riippumattomat tuomioistuimet, tutkimustieto, valvonta, seuranta, tulosvastuu, toimivat avohuollon tukimuodot, oikeussuojakeinot perheille, työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteet väärinkäytöksistä ja kriittinen journalismi valtamedioissa.
Älkää asiakkaat uskoko pötypuheita Hackneyn mallista, sosiaalihuollon tiedonhallinnasta tai perhekuntoutuksesta vaan vastustakaa lastensuojelumielivaltaa, tarkistakaa asiakirjanne, taltioikaa palaverit lastensuojelun kanssa ja ottakaa niihin aina asiamies/ tukihenkilö mukaan.
- Ottakaa valokuvia ja kopioita valheellisista asiakirjoista ja litteroikaa äänitteet asiattomista palavereista.
- Raportoikaa väärinkäytöksistä potilas- ja omaisjärjestöille, kansanedustajille, valveutuneille tutkijoille ja toimittajille, Aluehallintovirastolle, Valviralle, eduskunnan oikeusasiamiehelle ja ulkomaisille ihmisoikeustoimijoille esim. NKMR:lle, YK:n Lapsen oikeuksien komitealle ja Euroopan kidutuksen vastaiselle komitealle (Committee for the Prevention of Torture).
- Boikotoikaa yrityksiä, yhdistyksiä , yksityishenkilöitä ja kampanjoita jotka rahoittavat lapsibisnestä ja pyrkivät kaventamaan kansalaisten jo valmiiksi heikkoa oikeusturvaa ja sananvapautta esim. varhaisen puuttumisen tai asiantuntijavallan kasvattamisen nimissä.
Lisää toiminta-ohjeita:
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-masentaa-mita-voin-tehda