Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

ILOSANOMA

$
0
0
Picture
Lokakuun liike julkaisee kirjailija-toimittaja Maria Syvälän runovideon teoksesta TULIT SITTEN SUOMEEN, BASIR (Maria Syvälä / Palladium Kirjat, 2015):


ILOSANOMA


Olipa kerran suomalainen pariskunta, joka ei voinut saada lapsia. He kuitenkin halusivat kipeästi oman lapsen, miel. vauvan. He menivät sijaisvanhempien rekrytointipäivän jälkeen Pride-kurssille ja pätevöityivät sijaisvanhemmiksi 24 tunnissa. Siihen aikaan antoi Suomen hallitus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava turvapaikanhakijoiden rekisteröinti. Tämä rekisteröinti oli ensimmäinen ja tapahtui Sipilän ollessa Suomen käskynhaltijana. Kaikki turvanhakijat menivät kirjoittautumaan luetteloon, kukin omaan lajittelukeskukseensa. Niin myös Basir lähti Irakista, Bagdadin kaupungista, ja meni rekisteröitymistä varten Suomeen, Tornion kaupunkiin, sillä hän oli Irakin kansalainen. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Aishan kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä olleessaan tuli Aishan synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Nuori äiti kapaloi lapsen ja pani hänet kantoliinaan, koska heille oli tilaa vain vanhassa sikalassa, joka oli remontoitu vastaanottokeskukseksi. Sillä seudulla oli poliiseja yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Poliisit löysivät Basirin ja Aishan ja lapsen, joka nukkui äitinsä povella. He tekivät perheelle henkilöntarkastuksen. Poliisit kertoivat sosiaalivirkailijoille, mitä heille oli lapsesta sanottu. Siis sen, että perhe asui jossakin entisessä sikalassa, joka ei ollut ollenkaan sopiva paikka vauvalle. Kaikki, jotka kuulivat poliisien sanat, olivat ihmeissään. ”Äitihän on hullu”, sanoi sosiaaliviranomainen: ”Hän vaarantaa lapsensa terveen kasvun ja kehityksen!” Aisha meni aivan sekaisin, kun kaksi tätiä tuli vaatimaan itselleen kantoliinaa sisältöineen. Hän alkoi huutaa ja kirkua hysteerisesti. Niinpä virkailijat määräsivät vastasynnyttäneen äidin mielisairaalaan. Lapsen oletetun isän (DNA-testiä ei ollut vielä tehty) he lähettivät hätämajoitusyksikköön jonnekin korpeen. Sitten he soittivat Pride-kurssin käyneelle pariskunnalle, että nyt olisi tarjolla sievä ruskeaihoinen rintalapsi. Pariskunta tapasi poikavauvan ensikodissa ja ihastui tähän oitis. ”Onpa suloinen vauva!” Kotimatkalle he saivat mukaansa vaatekassin, tuttipullon ja pakastettua äidinmaitoa. Tuttipullo oli steriloitu pullosterilointilaitteen ohjeen mukaisesti. Ensimmäisinä öinä ihmispentu oli rauhaton ja itkuhälyttimestä kuului, miten hän vikisi yksin seimessään, mutta sitten vauva kotiutui uuteen perheeseen. Lapsen etu oli ilmiselvästi toteutunut. Hänellä oli ihana perhe. Kaupanpäälle sijaisvanhemmat saivat joka kuukausi kolme tuhatta euroa korvausta siitä, että he tekivät tärkeää työtä suurella sydämellä. Poliisit palasivat kiittäen ja ylistäen sosiaalityöntekijöitä siitä, mitä olivat juuri kuulleet ja nähneet. Ja samalla hetkellä sosiaaliviranomaisten ympärille kokoontui suuri suvaitsevainen sotajoukko, joka ylisti heitä sanoen: ”Meidän on kunnia korkeuksissa, maan päällä suvaitsevaisuus ihmisillä, joita me rakastamme.” Mutta yhtenä päivänä Aisha pääsi mielisairaalasta ja vaati saada nähdä lapsensa. Sijaisvanhemmat olivat kauhuissaan. ”Me ei tasan varmasti palauteta Jesseä joillekin rättipäille”, he pauhasivat. ”Ties vaikka olisivat terroristeja!” Virkailija ymmärsi sijaisvanhempien hädän ja asetti pojan vanhemmille yhteydenpitorajoituksen. Aisha ja Basir saivat nähdä poikaansa valvotusti kolme tuntia kuukaudessa ensi- ja turvakodilla. Siinä kaikki. Poika sanoi ensimmäiset sanansa suomeksi, hänestä tuli suomalainen, eikä hänellä ollut yhteistä kieltä isänsä ja äitinsä kanssa. Aisha kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Aluehallintoviraston ratkaisu lapsen asiaa koskevaan kanteluun saataneen joskus vuosien päästä. Loppu.

© Maria Syvälä 2015
"Ilosanoma" teoksesta TULIT SITTEN SUOMEEN, BASIR (Maria Syvälä / Palladium Kirjat, 2015).
Lähde mainittava siteerattaessa.

Alkuperäinen video Youtubessa: https://www.youtube.com/watch?v=8bzPpP_QEJs

Katso myös teemaan liittyvä dokumentti KADONNEET LAPSET - Maahanmuuttajaperheen huostaanottotarina


Muita uusia Lokakuun lliikkeen julkaisuja

​☞ ​Joulupukin perseraiskaus
☞ ​
Tue lapsia ja perheitä- älä lapsibisnestä!
☞ Armotonta sopeuttamista
☞ ​​Lastensuojelun moniammatillinen yhteistyö hävittää niin vuorovaikutuksen kuin vastuun
☞ ​
Tarja Hiltusen väitöskirja sijaishuollon propagandan välineenä 
☞ Lapset puheeksi vai huoli puheeksi?
​☞ SOS- lapsikylän rankat otteet
​☞ 
Lastensuojelun asiakirjat osa 5- miten tunnistaa fabrikointi?
☞ Isän ruohonpolton takia huostattu lapsi tapettiin sijaishuollossa
☞ Professori Morris: Sosiaalityö tuottaa turhia tutkimuksia ja riskileimoja haavoittuvissa oloissa eläville perheille☞ ​​Lastensuojelun asiakirjat osa 4 - fabrikoitu asiakassuunnitelma 

Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles