Sosiaalitoimi ei tunne huolta sijaishuollossa lasten kanssa elävistä aikuisista islamistimiehistä
Daily Mailin toimittaja kertoo kuinka hänen haastattelemastaan kymmenestä sijaisvanhemmasta yhdeksällä oli alaikäisiä turvapaikanhakijalapsia. Sijaisvanhemmat tiesivät, että kolme näistä lapsista ei ollut lapsia vaan lapsiksi tekeytyviä täysi-ikäisiä miehiä. Toimittajaa ihmetytti, että sijaisvanhemmat tuntuivat pitävän asiantilaa itsestäänselvyytenä ja jopa vitsailivat sille.
Jotkut myönsivät, että oli kiusallista, että talossa asui 25- vuotiaita, jotka tekeytyivät 17- vuotiaiksi mutta koska viranomaiset eivät olleet kiinnostuneita asiasta mitään ei ollut tehtävissä. ” Meidän täytyy vaan hyväksyä tilanne”, yksi sijaisvanhemmista totesi.
Toimittajan haastatteleman Kentin vastaanottokeskuksessa työskentelevän virkailijan arvion mukaan yli puolet alaikäisiksi ilmoittautuneista turvapaikanhakijoista on täysi- ikäisiä miehiä.
-He voivat olla toisinaan aika pelottavia. He ovat aggressiivisia ja heillä on asenneongelma. Monilla ei kulttuuristaan johtuen ole kunnioitusta naisia kohtaan, virkailija kertoo.
-Kukaan ei mieti riskejä, joita he aiheuttavat -ei vaan henkilökunnalle vaan myös- toisille sijoitetuille. Koska he ovat vanhempia, heillä on paljon vaikutusvaltaa nuorempiin, jotka ovat hyvin haavoittuvaisia. He tutustuttavat nuoremmat lapset päihteisiin ja houkuttelevat mukaan rikoksiin esim. katuryöstöihin. Kyseessä on vakava ongelma, johon päättäjät eivät tartu."
Suurin osa alaikäisinä esiintyvistä turvapaikanhakijalapsista on täysikasvuisia miehiä
Ruotsissa ja Saksassa alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on noussut . Vuonna 2015 Ruotsiin saapui joka päivä keskimäärin 90 poikaa, jotka väittivät iäkseen 16-17 vuotta. Myös Suomeen yksin tulleet turvapaikanhakijalapset ovat lähes aina miespuolisia ja lähtöisin islamismin hallitsemista Irakista, Afganistanista ja Somaliasta . Alaikäisenä yksin Suomeen tulleille turvapaikanhakijoille tehtävien ikätestien määrä on romahtanut vuonna 2017.
Kesäkuun ensimmäiseen päivään mennessä iänmäärityksiä on tehty ainoastaan seitsemälle henkilölle. Alkuvuonna testatuista seitsemästä henkilöstä neljän on katsottu olevan vähintään 18-vuotiaita. Prosentteina se on 57.
Vuonna 2016 testatuista henkilöistä täysi-ikäisiksi katsottujen osuus oli 65 prosenttia, vuonna 2015 se oli 62 prosenttia ja vuonna 2014 56 prosenttia.
Espoon ryhmäkodin johtaja Mikko Välisalo kertoo Ilta-Sanomille, että alaikäisille tarkoitetussa tiloissa on kuitenkin myös turvapaikanhakijoita, joiden ei kuuluisi olla siellä ikänsä vuoksi.
Välisalon arvion mukaan alaikäisten yksiköissä on jopa kolme- ja nelikymppisiä turvapaikanhakijoita.
Tilanne on Välisalon arvion mukaan vastaava muuallakin Suomessa kuin Espoon alaikäisyksiköissä.
– Eiköhän heitä ole joka paikassa.
Täysi-ikäisten läsnäolo pyritään kuitenkin ottamaan huomioon, kun mietitään huonejärjestystä.
– Pyritään, ettei laiteta 13-vuotiaita ja nelikymppisiä samaan huoneeseen. Muuten kohdellaan, kuten kaikkia kohdellaan.
Ruotsissa 16- vuotiaiksi tekeytyneet 45- ja 19- vuotiaat turvapaikanhakijat raiskasivat 12- vuotiaan huonetoverinsa.
Norjassa yhdeksän kymmenestä alaikäiseksi ilmoittautuneesta turvapaikanhakijasta todettiin hammastestien perusteella yli 18- vuotiaaksi. Englannissa kaksi kolmannesta alaikäisistä turvapikanhakijoista on valehdellut ikänsä.
-Meille on tullut vuosien ajan afganistanilaisiksi teineiksi tekeytyviä aikuisia pakistanilaisia miehiä. He väittävät olevansa 13 tai 14- vuotiaita mutta he ovat selvästi yli 20- vuotiaita, joilla on hyvä parrankasvu, kertoo Alp Mehmet, Migration Watch UK- järjestöstä.
Aiemmin maahanmuuttovirkailijana toiminut Mehmet varoittaa, että rikolliset ihmissalakuljettajat ja - kauppiaat pitävät länsimaista sinisilmäistä vieraanvaraisuutta hyväksikäytettävänä heikkoutena ja rohkaisevat yhä useampia perheitä lähettämään jälkikasvunsa Iso- Britanniaan.
Eurostatin mukaan vuonna 2015 3045:stä yksintulleesta alaikäisestä turvapaikkaa hakeneesta 91% oli miehiä ja vain 8% alle 14- vuotiaita.
Alaikäisiksi tekeytyvien turvapaikanhakijoiden massamuutto kuormittaa jo entisestään kuormittunutta sijaishuoltoa. Sijaisperheistä , sijoituspaikoista ja rahoituksesta on pulaa ja kantaväestön sijoitetut lapset joutuvat kilpailemaan hupenevista resursseista alaikäisiksi tekeytyvien turvapaikanhakijamiesten kanssa.
Alaikäisiksi tekeytyvät turvapaikanhakijarikolliset kuormittavat sijaishuoltoa myös tekemiensä rikosten esim. raiskauksien kautta, joista aiheutuneita traumoja hoidetaan Suomessa usein huostaanotoilla.
Europolin arvion mukaan yksin Eurooppaan saapuneista alaikäisistä lapsista on saapumisen jälkeen kadonnut arviolta 10 000.
Vieraassa maassa turvapaikanhakijanuoret joutuvat helposti jihadistien vaikutuspiiriin ja värväämiksi. Anne Speckhardin mukaan ISIS lupaa nuorille pojille seksiä, orjia ja palkkaa. Suomessa on havaittu myös ISIL:in toiminnasta inspiroituneita henkilöitä, jotka ovat pyrkineet värväämään konfliktialueille lähteviä.
Iso- Britannian lentokentillä ei tehdä enää ikätestejä kuten aiemmin. Sen sijaan , että lääkäri tekisi turvapaikanhakijalle ikämäärityksen soitetaankin sosiaalityöntekijälle, joka sijoittaa turvapaikanhakijan joko sijaisperheeseen tai ryhmä/perhekotiin.
- He karkailevat sijoituspaikoista , usein tunnin sisällä, maahanmuuttovirkailija kertoo.
Usein alaikäiset turvapaikanhakijat lentävät maahan yhdessä ihmiskauppiaiden kanssa. Maahanmuuttovirkailija tuntee monia ihmiskauppiaita ulkonäöltä. He ovat nuoria miehiä, joilla on mystisesti varaa matkustaa Englannista Dubaihin ja Afrikkaan kymmenen kertaa vuodessa. Mutta koska heillä on Englannin tai EU- alueen passi, maahanmuuttoviranomaiset eivät voi tehdä mitään.
Sarah and Giles, jotka esiintyvät Expressin haastattelussa väärillä nimillä seuraamustoimien pelossa kertovat, että maahanmuuttajalapset, jotka väittävät olevansa 15- vuotiaita ovat usein puolessa välissä kolmeakymmentä ja kysyvät heiltä ensimmäiseksi partakonetta.
Sarah kuvailee albanialaisen pojan turvapaikanhakufarssia: Poika asui sijaisvanhempien kanssa kaksi vuotta ja kävi koulua kuin 15 ja 16-vuotias.
" Myöhemmin löysimme hänen huoneestaan palkkakuitin, joka osoitti hänen olleen töissä. Hän oli käyttänyt eri nimeä, jota täydensi sosiaaliturvatunnus. Lähtiessään meiltä hän nauroi ja sanoi:" Te englantilaiset olette typeriä. Olen puolessavälissä kolmeakymmentä".
-Se tuntui iskulta vasten kasvoja, sijaisvanhemmat kertovat.
Useita turvapaikanhakijalapsia hoitanut pariskunta kertoo olleensa järkyttynyt alaikäisten sijoitettujensa paljastuttua täysi-ikäisiksi mutta lisää, ettei sosiaalitoimi osoittanut huolta kasvavasta trendistä.
"Me ilmoitimme asiasta sosiaalitoimelle, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei ryhdytty."
Parin mukaan heitä pyydetään usein ottamaan vastaan alaikäisiä maahanmuuttajia. Yleensä sijoituspyyntö tulee öisin. Sosiaalityöntekijä soittaa ja ilmoittaa , että "poliisi on pysäyttänyt rekallisen maahanmuuttajia , ja yksi väittää olevansa alle 18. Voitteko ottaa hänet?"
Saksan raiskaajamurhaaja ja Lontoon pommittaja elivät sijaisperheissä
Ainakin toinen Lontoon viimeisimmän 29 ihmistä haavoittaneen pommi-iskun tekijöistä oli palkittujen sijaisvanhempien kanssa sijaishuollossa elävä 18- vuotias poika. Poliisi ratsasi Lontoon hienostoalueella elävän sijaisperheen kodin, jossa pommintekotarvikkeita uskottiin säilytettävän. Pommi-iskun myötä terrorismin uhka-arvio on nostettu kriittiselle tasolle, joka on Britannian käyttämästä viisiportaisesta asteikosta vakavin.
Maahanmuuttajamiesten myötä seksuaalirikokset ovat kasvaneet räjähdysmäisesti Euroopassa.
Englantia piinaavat joukkoraiskausjengit koostuvat yli 90 prosenttisesti muslimimaahanmuuttajista. Partalapset käyvät myös sijaisvanhempiensa kimppuun. Itseään 12- vuotiaaksi väittänyt Calaisin pakolaisleiriltä laittomasti Iso-Britanniaan saapunut afganistanilainen turvapaikanhakija hyökkäsi sijaisvanhemman kimppuun. Hammastesti paljasti hänet 18-21- vuotiaaksi. Toinen sijaisvanhempi joutui hoitamansa sijoitetun seksuaalisen hyökkäyksen kohteeksi.
Koko Saksaa järkyttäneen lääketieteen opiskelija Maria Ladenburgerin raiskausmurhan tekijä oli ikänsä ja taustansa valehdellut turvapaikanhakija Hussein Khavari, joka asui rikostensa tekohetkellä sijaishuollossa, kertovat Iltalehti ja MailOnline.
Khavari oli tuomittu vuonna 2013 Kreikassa kymmeneksi vuodeksi vankeuteen väkivallanteosta nuorta naista kohtaan mutta päästettiin kuitenkin ennen aikojaan ehdonalaiseen vapauteen, josta hän livahti Saksaan alaikäisenä turvapaikanhakijana. Afganistanissa asuessaan hän oli syyllistynyt 12- vuotiaan tytön raiskaukseen.
Khavari onnistui sijaisperheessä asuessaan käyttämään päivittäin alkoholia ja kannabista ja kaksi kertaa viikossa heroiinia ja raiskaamaan ja murhaamaan opiskelijatytön ilman, että kukaan puuttui hänen tekemisiinsä. Sijaisvanhemmilla ei ollut mitään tietoa hänen todellisesta iästään tai taustastaan.
Myös Suomessa sijaishuollon valvonta on olematonta. Varatuomari Leeni Ikosen mukaan " sijaisvanhempien pikakoulutus tuottaa sekä sijaisvanhemmille että perheessä asuville lapsille miltei täydellisen koskemattomuuden eikä pikakoulutettujen toimintaan yleensä puututa.
Rasistin leimaa pelkäävät viranomaiset eivät puutu väärinkäytöksiin
Rotherhamissa lapsena raiskattu Emma kertoo seksuaalisen hyväksikäyttönsä alkaneen ystävyydestä pakistanilaisiin koulupoikiin. Pojat olivat aluksi ystävällisiä ja kohteliaita ja tutustuttivat tytön vanhempiin miehiin. Emma joutui noin 1400 muun tytön tavoin muslimimiesten toistuvien raiskausten kohteiksi useiden vuosien ajan. Monet uhreista olivat koulutyttöjä ja lastensuojelulaitoksiin sijoitettuja, joita pakistanilaiset taksikuskit kävivät noutamassa sijoituspaikoistaan uhkaamalla tyttöjä myös sisarusten ja äitien raiskaamisella. Rasistin leimaa pelännyt kaupunki ei puuttunut raiskauksiin ja syytti raiskauksista kertovia liioittelusta. Kun nuorisotyöntekijät toimittivat kaupungin päättäjille raportteja hyväksikäytöstä, heille sanottiin, että tekijöiden etnisestä taustasta pitää pysyä vaiti "yhteisön yhtenäisyyden" säilyttämiseksi.
Eivät ainoastaan hyväksikäyttäjät vaan myös poliisit suhtautuivat uhreihin sekä sovinistisesti että ylenkatsoen: tytöt olivat heille työväenluokkaista roskasakkia, jolla ei ollut mitään väliä.
Nuorimmat muslimijengien raiskausten, pahoinpitelyiden, sieppausten, ihmiskaupan ja uhkailujen kohteiksi vuosina 1997–2013 joutuneet lapset olivat vasta 11-vuotiaita. Lastensuojelu, työväenpuolueen hallitsema valtuusto ja poliisi peittelivät rikoksia ja toistensa laiminlyöntejä pelätessään rasistin mainetta.
"Viranomaiset eivät tehneet mitään", kielsivät vain kertomasta etnisyyttä . Välittömästi kerrottuani raiskaajien nimet, kohteluni muuttui niin, että tunsin olevani rasisti ja että minä olin se syyllinen." Emma kertoi.
Ahdistelut ja raiskaukset jatkuivat senkin jälkeen kun Emma oli kertonut niistä poliisille. Poliisi oli todennut, että kyseessä on "sana sanaa vastaan" ja kadotti ne vaatteet, jotka olivat olleet Emman yllä, kun raiskaus oli tapahtunut. Emmalle ei jäänyt muita todisteita tapahtuneesta.
Viranomaisten petettyä hänet täysin, Emman raiskaukset yhä jatkuivat. Hän kertoi poliisille uudelleen raiskauksista ollessaan 14 vuotias, mutta poliisi sanoi, ettei ole tarpeeksi todisteita.
Lopulta Emman vanhempien täytyi lähettää hänet toiseen maahan.
“Kukaan ei keksinyt mitään muuta keinoa saada raiskauksia loppumaan”, Emma kertoi.
Monet muutkin vanhemmat olivat toimineet samoin, lähettäen tyttärensä toiseen maahan näiden jouduttua ahdistelevien muslimijengien uhriksi. Toiseen kaupunkiin lähettäminen ei auttanut, koska raiskausjengeillä on "kaupunkienvälisiä verkostoja".
Kammottavinta Rotherhamin tapauksessa on, että osa alkuperäisessä tutkinnassa paljastuneista hyväksikäyttäjistä on edelleen vapaalla jalalla ja ahdistelee yhä alaikäisiä tyttöjä poliittisen korrektiuden suojissa. Siitä huolimatta, että vakavia seksuaalirikoksia katsottiin pari vuosikymmentä läpi sormien, ei laiminlyönneistä ole tullut seurauksia viranomaisille.
Myös muiden kaupunkien vastaavat tyttöjä saalistavat muslimijengit ovat paljastuneet Sheffieldissä and Rochdalessa Rotherhamin tuomioiden jälkeen 2010. BBC:n mukaan miesjoukkioiden pidätyksiä on tehty yhteensä 11 kaupungissa, mukaanlukien Oldham, Rochdale and Derby.
TACT, englantilainen sijaishuolto- ja adoptiojärjestö on ilmoittanut, että turvapaikanhakijoiden ikätietojen epäily on rasismia.
Poliisi valvoo suomalaisten ajatuksia muttei islamisteja
Syyskuussa 2015 Oulun vastaanottokeskuksessa vierailulla olleen pääministeri Juha Sipilän eteen hypähti irakilainen nuori mies.
Mies kertoi tv-kameroiden läsnä ollessa olevansa 17-vuotias pakolainen, Fahad Firas Al-Nuaimi.
Miehen taustoista kiinnostuneiden tarvitsi vain kirjoittaa nettihakukoneiden kenttään ”Fahad Firas” ja miehen Facebook-tililtä selvisi, että irakilaisnuorukainen valehteli ikänsä. Syntyi kohu.
17-vuotiaana esittäytynyt irakilainen turvapaikanhakija myönsi Ilta-Sanomien haastattelussa valehdelleensa ikänsä.
Al-Nuaimi kertoi olevansa oikeasti 20-vuotias ja näytti todisteeksi irakilaisen passin, jossa syntymäajaksi oli kirjattu marraskuu 1995.
Al-Nuaimi suostui kertomaan syyn valehtelulleen vasta mietittyään haastattelun antamista melkein kuukauden.
– Ystäväni suositteli, että tekisin niin.
Fahad Firas Al-Nuaimi selitti valehteluaan sittemmin näin:
– Valehtelin siksi, että salakuljettaja käski minun valehdella.
Maahanmuuttoviraston tiedottaja Aino Likitalon mukaan ilman huoltajaa tulleille alaikäisille on turvattu tiettyjä erityisjärjestelyjä turvapaikkaprosessissa:
– Heidät sijoitetaan asumaan erityisesti lapsille tarkoitettuihin ryhmäkoteihin ja tukiasumisyksiköihin. Lisäksi käräjäoikeus määrää yksintulleelle alaikäiselle edunvalvojan, jonka tehtävänä on toimia lapsen edunvalvojana turvapaikkamenettelyssä. Lapset puhutellaan Maahanmuuttovirastossa edustajan läsnä ollessa, kertoo Iltasanomat.
Vuonna 2015 Suomeen saapui 3024 yksin maahantullutta alaikäistä turvapaikanhakijaa. Suomen pakolaisavun mukaan “lähes kaikki 3000 yksin tullutta lasta tulevat jäämään Suomeen.”
Hallitsematon maahanmuutto on taannut kasvavan asiakasvirran ryhmä- ja perhekodeille ja sijaisperheille. Perhehoidossa ( sijaisperheessä) veloitetaan yhdestä lapsesta kuusikkokunnissa keskimäärin 88e/ vrk( Heino & Säles 2017). Perhekodissa tai ryhmäkodissa yhden lapsen majoitusvuorokausi maksaa noin 200 euroa. Sopiva asiantuntijalausunto tai diagnoosi voi moninkertaistaa palkkion. Päälle tulevat kulukorvaukset ja käynnistämispalkkiot. Valtio on maksanut alaikäisen turvapaikanhakijan edustajalle jopa 14 570 euroa kuussa vailla pätevyysvaatimuksia.
Lastensuojelutoimijoiden motiivien epäily ja väärinkäytöksistä raportointi on ollut kuitenkin kiellettyä jo kauan. Sosiaalityössä sitä kutsutaan vihapuheeksi.
Nyt Petteri Orpo on ilmoittanut, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäily on rasismia.
Ulkomaalaisten tekemissä seksuaalirikoksissa Suomessa nousua on ollut jopa 521%. Myös alaikäisiksi ilmoittautuneiden maahanmuuttajien raiskauksista saa lukea vähän väliä: Turvapaikanhakija raiskasi nuoren tytön Laitilan vastaanottokeskuksessa. 16-vuotias raiskasi teinitytön Pohjois- Tuusulassa. 17-vuotias raiskasi koulutytön espoolaisessa urheilupuistossa. 17-vuotias raiskasi itsetuhoisen 13-vuotiaan kellarissa Haagassa. Teinipoika raiskasi 15-vuotiaan tytön kirjaston edustalla – 2 vuotta ehdollista vankeutta. Irakilaiset turvapaikanhakijat raiskasivat koulutytön Rauman vastaanottokeskuksessa jne.
Poliisin tietoon tuli viime vuonna yhteensä miltei 90 epäiltyä raiskausta, joissa epäilty tekijä on Irakin kansalainen. Vuonna 2015 luku oli 45, ja sitä aiemmin noin 15 vuosittain. Mikään muu kansalaisuus ei nouse vastaavalla tavalla esiin seksuaalirikostilastoissa.
Maanantaina 23.11.2015 puoli yhdentoista aikaan illalla raiskattiin kempeleläinen 14-vuotias tyttö ulkona Kempeleen Asematiellä.
Jälkikäteen selvisi, että raiskaaja oli afganistanilainen turvapaikanhakija, joka oli vieraillut muiden Kempeleeseen majoitettujen turvapakanhakijoiden kanssa koulussa. Raiskaajan iäksi kerrottiin 17 vuotta. Todellisuudessa viranomaisilla ei ollut varmaa tietoa henkilön iästä.
Kouluvierailujen lisäksi tiedetään, että joillain paikkakunnilla turvapaikanhakijamiehiä, jotka tulevat pääasiassa islamilaisista maista, on vieraillut lapsille tarkoitetuissa kerhoissa. Lasten vanhemmilta ei ole kysytty lupaa toimintaan.
Turussa terroristiseen tekoon, murhiin ja puukotuksiin, syyllistynyt marokkolainen suoritti opintoja samassa koulussa kuin suomalaisnuoret. Marokkolainen murhaaja oli valehdellut ikänsä ja nimensä Suomeen saapuessaan.
Alahärmän koulumellakka sai alkunsa turvapaikanhakijoiden peittelemättömästä ja häiritsevästä tuijottelusta joka kohdistui koulua käyvien tyttöjen takapuoliin. Lopulta eräs tyttö sanoi heille tympääntyneenä, että "ottakaa nyt vielä kuvakin". Turvapaikanhakijat suuttuivat huomautuksesta ja alkoivat huoritella tyttöä ja lopulta sylkivät tytön naamalle. Suomalainen tapahtunutta todistanut poika oli näyttänyt kauempana suuttuneena keskisormea, jolloin turvapaikanhakijat hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Opettajat eivät pärjänneet turvapaikanhakijoille vaan apuun jouduttiin kutsumaan poliisi. Rehtori on kertonut, että turvapaikanhakijoiden toimesta on ollut vuoden aikana 40 konfliktitilannetta. Tyttöoppilaisiin oli käyty käsiksi pitkin kevättä. Naisopettaja, jolle tyttöjen ahdistelusta on kerrottu, on kuitannut asian kiusoittelemalla, että turvapaikanhakijat taitavat vain tykätä näistä tytöistä.
Rehtori oli painottanut oppilaille, että asiasta ei saa puhua eikä kertoa mitään ja että tiedottaminen hoidetaan koulun toimesta. Kauppakeskuksessa järjestetyssä tilaisuudessa rehtori selitti noin sadalle vanhemmalle, että jos suomalaisnuoret vain ottaisivat nämä turvapaikanhakijat ystävikseen, niin tällaista ei tapahtuisi. Rehtori on omien sanojensa mukaan varma turvapaikanhakijoiden iästä, että ovat maksimissaan 14-15 vuotiaita. Useimmat koululaiset ja näiden vanhemmat epäilevät etteivät nämä ikätiedot pidä paikkaansa. Koulusta oli tapahtumien seurauksena erotettu neljä häiriköinyttä turvapaikanhakijaa, mutta jäljelle jääneet ovat jakaneet tytöille tappouhkauksia tapahtuneen jälkeen. Nyt tytöt joutuvat pelkäämään heitä. Lapset ja vanhemmat kokevat, että koulun toimesta lasten turvallisuudesta ei huolehdita, vaan heidän pitää edelleen pelätä, kantaa vastuu ja olla hiljaa.
Kempeleen tapaus ja turvapaikanhakijoiden tekemien muiden rikosten järkyttävä määrä eivät ole herättäneet viranomaisia ehkäisemään riskialtista toimintaa, kertoo Heikki Porkka. Sen sijaan poliisin niukkenevia resursseja on nipistetty kansalaisten vihapuheen tarkkailuun.
Vihapuheeksi määritellään kaikki puhe, jota poliittinen eliitti vihaa eli kansalaisten raportointi viranomaisten ja poliitikkojen väärinkäytöksistä ja erityisesti epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan arvostelu.
Suomi tarjoaa islamisteille mahdollisuuksia radikalisoitumiseen
Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija, terrorismin asiantuntija Olli Ruohomäki toteaa, että ääri-islamismiin sidoksissa oleva vihapuhe on todellinen uhka.
– Globaalissa sosiaalisessa mediassa esiintyy ”pilvin pimein” tällaista vihapuhetta. Eikä se kohdistu yksinomaan länsimaiseen ihmiseen vaan keneen hyvänsä, joka ei kannata islamistista agendaa.
Terrorismiasiantuntijoiden mukaan vihasaarnaajat ovatkin suurimmaksi osaksi luoneet olosuhteet väkivallalle, joka on viime vuosina ravistellut Eurooppaa.
Suomi tarjoaa aktiivisimmassa rikoksentekoiässä oleville partalapsille runsaasti mahdollisuuksia radikalisoitumiseen: Isiksen tukemisesta viideksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan tuomittu Britannian sosiaalitukijärjestelmältä jopa puoli miljoonaa puntaa lypsänyt muslimisaarnaaja Anjem Choudary uhosi kenenkään puuttumatta Suomessa vuonna 2013 , että islamin lippu liehuu vielä Suomen eduskuntatalon salossa. Tampereen islamilaisen seurakunnan johtaja Mustafa Kara totesi Yleisradion tv-ohjelmassa, että "Jokaisen muslimin tulee ensisijaisesti noudattaa shariaa." Moniin maihin porttikiellon vihasaarnoistaan saanut Kamal el- Mekki on käynyt saarnaamassa Roihuvuoren moskeijassa joulukuussa 2016. Naisten yhtäläisiä ihmisoikeuksia vastustava ja heitä hakkaamaan kehottava sheikki Khalid Yasin kutsuttiin Helsinkiin luennoimaan Helsingin Muslimit ry:n toimesta korkeakoulu Arcadaan. Helsingin muslimit jakavat facebookissa itsemurhapommitukset ja homojen tappamisen hyväksyvän Bilal Philipsin saarnoja ja saivat tuotua WTC-pommiattentaattiin liitetyn ja kiistatta vihapuheisiin syyllistyneen Philipsin Suomeen luennoimaan vuonna 2014 SUPO:n varoituksista huolimatta. Somalialaisen terroristijärjestön al-Shabaabin hengellinen johtaja Hassaan Hussein onnistui Pohjoismaiden matkallaan värväämään myös Suomesta. Turussa jihadistipropagandaa levittänyt Awat Hamasalih oli terroristijärjestö Isisin jäsen, joka auttoi Isisiä muun muassa rekrytoimalla jäseniä ja antamalla tietoa. Muslimikodin imaami, marokkolainen Ahmad Fadil tunnustautuu tiukan linjan salafistiksi. Muslimikodin yhdyskunta esitti vuonna 2010 oikeusministeriölle vaatimuksen lainmuutoksesta, jotta Koraaniin perustuva sharia-tuomioistuin perustettaisiin Suomeen.
Suomen valtio siis paitsi sallii islamistisen vihapuheen myös rahoittaa ja tukee terroristijärjestöksi luokitellun Muslimiveljeskunnan projekteja ja yhteistyökumppaneita Suomessa. Samaan aikaan 200 uutta poliisia palkattiin valvomaan huolestuneiden kansalaisten nettikirjoituksia ja fb-tykkäyksiä.
Helsingin poliisilaitoksen vihapuheryhmän esimies, rikostarkastaja Jouni J. Niskanen sanoo, ettei ryhmässä ole somalin tai arabian kielen taitoisia henkilöitä. Todellisuudessa siis vain suomenkielistä puhetta valvotaan.
Poliisit Jari Taponen ja Jussi Huhtela ovat opastaneet somen virkatileiltään suomalaisia, ettei uskonnolla ja terrorismilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa ja etteivät terroristit poikkea valtaväestöstä. Taponen kirjoitti “hyvää oppi tekee terroristillekin!” vastauksena ihmisten huoleen siitä, että aikuinen terroristi pistettiin samaan kouluun suomalaislasten kanssa. Terrorismitutkija Atte Kaleva on arvostellut sitä, että poliisin virkatililtä ryhdytään jakamaan poliittista sisältöä tai sellaisia kannanottoja, joissa kiistattomiin turvallisuusuhkiin ja jopa toteutuneisiin iskuihin ei suhtauduta vakavasti.
Tiedetoimittaja Marko Hamilon mukaan islamilaista terrorismia sen enempää kuin muslimien yliedustusta seksirikollisuudessa ei voi eikä tarvitse selittää millään muulla tekijällä kuin islamilla itsellään. Tilastollinen näyttö syy-yhteydestä on vahva, ja jihadismi seuraa aivan suoraan koraanin sisällöstä ja profeetta Muhammedin esimerkistä. Jos ei sorruta islam-denialismiin, ennusteeksi siis jää, että seksirikollisuuden ja terrori-iskujen kasvu seuraa islamin väestöosuuden kasvua kuten tähänkin asti.

Älkää vaietko tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta
Alaikäisten vastaanottokeskuksessa työskennellyt 22-vuotias nainen puukotettiin kuoliaaksi Ruotsissa viime vuonna. Puukotus tapahtui Mölndalin HVB-asuntolassa, jonne on sijoitettu yksin saapuneita teini-ikäisiä, 14–17-vuotiaita pakolaislapsia.
Thomas Fuxborgin mukaan vastaavan kaltaiset välikohtaukset ovat tulleet yhä tavallisemmiksi. Hänen mielestään poliisin resursseja olisi lisättävä.
– Meille on tullut enemmän tekemistä, esimerkiksi tämän ongelman suhteen. Voi sanoa, että syksystä lähtien meillä on ollut useita hälytyksiä viikossa erilaisten välikohtausten vuoksi asuntoloissa. Tällaista ei ole ollut aiemmin ja se teettää meille paljon työtä, poliisin tiedottaja totesi uutistoimisto TT:lle.
Hessenin osavaltion neljän naisjärjestön johtajat lähettivät avoimen kirjeen Hessenin sosiaali- ja integraatioministerille, jossa kuvattiin tämän hetkistä toivotonta tilaa väkivallan ja raiskauksien ilmapiirissä, jota tapahtuu viranomaisten silmien edessä vastaanottokeskuksissa. Kirjeessä todetaan - aivan kuin varmuuden vuoksi - ennakoiden reaktiota:
"Es muss deutlich gesagt werden, dass es sich hierbei nicht um Einzelfälle handelt." (vapaasti: on yksiselitteisesti todettava, että nämä eivät ole yksittäistapauksia). Naisjärjestöjen kirje vaiettiin kuoliaaksi ja poistettiin nettisivuilta.
Baijerissa, Bayernkaserne vok:ssa, joka on entinen armeijan tukikohta, tapahtuu väitteiden mukaan päivittäisten raiskausten lisäksi pakotettua prostituutiota. Sosiaalityöntekijöiden mukaan Bayernkaserne on kaupungin suurin bordelli. Silti poliisi ei onnistu löytämään mitään ihmeempää rikollista toimintaa.
Myöskin maahanmuuttajatyttöihin kohdistuvasta väkivallasta vaietaan. Ihmisoikeusliitolle kunniaväkivaltaa selvittäneen Maija Jäppisen mukaan sen lisäksi, että viranomaiset eivät usein tunnista kunniaan liittyvää väkivaltaa, he eivät uskalla puuttua siihen rasistileiman pelossa.
Suomen ex-oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Anna-Maja Henriksson olisi ollut valmis hyväksymään tyttöjen ympärileikkauksen kulttuurisista ja uskonnollisista syistä mutta Lääkäriliitto vastusti hanketta. Kokoomuksen Kimmo Sasi on ilmoittanut kannattavansa sharia-lain osittaista käyttöönottoa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut yli 450 000 euron avustukset Suomen islamilaiselle neuvostolle (SINE), joka oli tukea saadessaan itse ilmoittanut harjoittavansa islamilaiseen lakiin liittyvien asioiden hoitamista siihen tarkoitetun lautakunnan voimin.
Itä-Suomen poliisi on varoittanut Wilmassa koululaisia ja heidän vanhempiaan alle 16-vuotiaiden tyttöjen ja ulkomaalaistaustaisten nuorten miesten lisääntyneestä kanssakäymisestä yleisillä paikoilla.
Toimittaja Samuli Suonpään mukaan " se ”kanssakäyminen” on suomeksi raiskauksia. Se on vakava, brutaali rikos, siis. Hyvä, että varoitetaan. Uutisoinnissa varoitus sai kuitenkin melko omituisen sävyn. Näyttää jälleen kerran siltä, että on lasten – erityisesti tyttöjen – vastuulla, etteivät joudu väkivaltarikoksen uhriksi".
Uhrien syyllistäminen palasi Suomessakin seksuaalirikoskeskusteluun kuin varkain. Erityisen selkärangattomia hyssyttelijöitä islamistien harjoittaman seksuaaliväkivallan suhteen ovat olleet ihmisoikeuksien puolustajina ja väkivallan vastustajina mielellään esiintyvät feministit, vok- bisneksessä toimivat lastensuojelujärjestöt ja sosiaalityön päättäjät.
He ovat reagoineet turvapaikanhakijoiden valehteluongelmaan ja raiskausepidemiaan mm. kieltämällä islamiin liittyvät keskustelut fb-ryhmissään, vaikenemalla islamistien tyttöihin ja naisiin kohdistamasta väkivallasta ja leimaamalla ongelmista kertovat islamofobisiksi, rasisteiksi ja vihapuhujiksi, vastustamalla maahanmuuttajien ikätestausta ja ehdottamalla ohituskaistaa sosiaalipalveluihin taistelualueilta palaaville jihadisteille. Sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestö Talentian lehdessä kerrotaan kuinka islam tuo mieleen ruusun ja satakielen(20.5.2015).
Jätetäänkö sijaishuollossa ikätestejä tarkoituksella tekemättä, jotta sijaisperhe/ ryhmäkoti/ edustaja pääsee rahastamaan alaikäisiksi tekeytyvillä turvapaikanhakijamiehillä turvapaikanhakijalasten määrän romahdettua?
Kuinka monta aikuista miestä asuu sijaisperheissä ja ryhmäkodeissa tällä hetkellä?
Miten perhehoidossa on ajateltu suojata samoissa luokkahuoneissa/ sijaisperheissä/perhekodeissa oleilevat lapset ala-ikäisiksi tekeytyviltä aikuisilta miehiltä?
Miten radikalisoituneen islamistinuoren integraatiota mahtaa edistää sijoittaminen saman uskonnon ja kulttuuritaustan omaavaan maahanmuuttajasijaisperheeseen?
Miten maahanmuuttajasijaisperheitä aiotaan valvoa kun kantaväestönkään sijaisperheitä ei saada valvottua?
Kuinka moni sijaishuoltoon sijoitettu lapsi on joutunut alaikäiseksi tekeytyneen aikuisen miehen seksuaalisen väkivallan kohteeksi ja kuinka moni aikuinen mies on selvinnyt seksuaalirikoksesta olemattomalla rangaistuksella alaikäiseksi tekeytymällä?
Estääkö rasistileiman pelko tyttöjä tekemästä rikosilmoituksia maahanmuuttajien harjoittamasta seksuaalisesta väkivallasta ja viranomaisia ottamasta rikoksia tutkintaan?
Jättävätkö lastensuojelulaitokset, sijaisperheet ja sosiaalityöntekijät raportoimatta turvapaikanhakijoiden tekemiä rikoksia sijaishuoltopaikkojen ja lastensuojelun mainetta suojellakseen?
Miksi seksuaalista väkivaltaa Alahärmän koulun opettajien tavoin vähättelevät saavat pysyä viroissaan?
Rotherhamia vastaava lastensuojeluskandaali on jo kehittymässä Suomessa. Siksi vetoamme kaikkiin sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetustoimessa, maahanmuuttajapalveluissa, sijaishuollossa, vastaanottokeskuksissa ja järjestöissä työskenteleviin tolkun ihmisiin: Älkää vaietko rasistileiman pelossa lapsiin ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Pyydämme erityisesti Diakonissalaitoksen työntekijöitä raportoimaan havainnoistaan julkisuuteen.
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/turvapaikanhakijalasten-ikatestit-jatetaan-tekematta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-lopetettava-hyssyttely-islamismin-tuottamista-ongelmista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/turvapaikanhakijalapsista-tuli-bisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelasta-pimppi-helsingin-lastensuojelu-on-toteuttanut-kiireellisia-sijoituksia-silpomisepailyjen-vuoksi
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityossa-ei-osata-hoitaa-seksuaalivakivallan-uhreja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhehoidon-mallinnusta-vai-edunvalvontaa