Suomen World Vision vaatii silpomisen lopettamista. Pelasta pimppi -kampanjallaan se pyrkii estämään haitallisen perinteen jatkumista Keniassa. Suomessa samaisen perinteen toteutumisesta ei ole tutkimustietoa . Silpomisepäilyjen olemassaolosta kertoo Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski Helsingin Sanomien artikkelissa 21.8.2017. Artikkeli on luettavissa Helsingin Sanomien tilanneiden keskuudessa.
Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on ihmisoikeusloukkaus ja tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa fyysistä sekä henkistä väkivaltaa. Kyseessä on vanha kulttuurinen käytäntö, joka on usein osa vanhaa uskomuksille pohjautuvaa aikuistumisriittiä.
”Isäni ilmoitti että minut silvotaan. En halunnut sitä, koska se merkitsisi myös koulunkäynnin loppumista. Lähdin yksin öiseen metsään mukanani vain vaihtovaatteet sisältävä muovipussi. Käveltyäni lähes 20 kilometriä eräs vanha nainen opasti minut ensikotiin. Minua pelotti karata kotoa, mutta sen ansiosta sain käydä kouluni loppuun," kuvataan Suomen World Visionin sivuilla erään tytön matkaa tiellään naiseuteen.
Maahanmuuttajien ja pakolaisten tullesssa Suomeen ja tuodessaan kultuuriperimäänsä mukanaan henkisenä matkalastinaan, toisinaan saattaa jäädä huomaamatta ja tiedottamatta, että Suomessa sukupuolielimien silpominen on rikollista toimintaa, josta aiheutuu monia terveysongelmia sekä monenlaista haittaa ihmiselle elinkaarensa aikana ja että maassamme toimitaan tuon haitallisen perinteen katkaisemiseksi.
Helsingin Sanomissa Vantaan neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Pirjo Pennanen kuvailee neuvolan ja kouluterveydenhuollon keskeistä asemaa keskustelun tuottamisessa kulttuurieroista sekä tyttöjen oikeuksista monikulttuurisessa yhteiskunnassamme. Viimeinen ratkaisu on lastensuojeluilmoituksen toteuttaminen, jos huoli tyttölapsen olosuhteesta ei hälvene ja on epäilys, että lasta koetetaan haavoittaa jollakin keinolla.
Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski kertoi haastattelussaan Helsingin Sanomille, että Helsingissä on jouduttu toteuttamaan huolen johdosta kiireellisiä sijoituksia. Tilastoja kyseisestä asiasta ei kuitenkaan ole ylläpidetty, koska se on nähty Helsingin lastensuojelussa tarpeettomana tilanteessa, jossa ilmoituksia silpomisepäilystä tehdään harvoin. Lastensuojelun johtaja Nummikoski ei osannut kertoa, onko silpomista ehtinyt toteutua yhdessäkään näistä tilanteista. Artikkeli ei kerro onko huolelle todella ollut tilanteen tutkimisen jälkeen aihetta ja kuinka monessa tapauksista.
Helsingin Sanomissa kantaaottaneiden viranomaisten näkemyksissä huolta lapsen tulevaisuudesta on koettu mm. tilanteissa, joissa lapsi matkustaa perheineen kotimaahansa . Pohdittavana on ollut onko matkan todellinen syy lapsen mahdollinen silpominen. Tuolloin koulujen rehtorit ovat olleet yhteydessä lastensuojeluun. Helsingin, Espoon ja Vantaan lastensuojeluista kerrottiin Helsingin Sanomille, että tyypillisimmin huoli tytön ympärileikkaamisesta tulee juuri koulusta, esimerkiksi opettajalta, joskus myös varhaiskasvatuksen puolelta.
Myöskään ylilääkäri Pennasella ei ollut antaa Helsingin Sanomille tilastollisia lukuja silpomisepäilyistä tai siitä ovatko epäilyt olleet aiheellisia. Hän kertoi terveydenhuollon olevan koulutettu estämään ympärileikkauksia, joita suoritetaan yleensä 4-10-vuotialle tyttölapsille . Asia otetaan avoimesti puheeksi neuvolan vastaanotolla raskaana olevien naisten kanssa, joille on aiemmin tehty ympärileikkaus. Näin kiinnitetään huomiota haavoittavan perinteen katkaisemiseksi seuraavan sukupolven kohdalla.
Sosiaalityön piirissä tyttölasten silpomista ja väkisin naittamista on kutsuttu kunniaväkivallaksi. Pro Gradussaan KUNNIA, ETNISYYS JA KULTTUURI - sosiaalityöntekijöiden käsityksiä kunniasta ja väkivallasta (2017), Eeva Elfving tahtoo tuoda esille ettei kunniaväkivalta ole terminä ristiriidaton. Hänen mielestään väkivallan edessä "kunnia"-etuliite on aiheen käsittelyä sotkevaa. Kyse on ”haitallisista perinteistä”, joka on aina väkivaltaa nimestä huolimatta.
Elfving tahtoo saada huomatuksi, että jos väkivaltaisen teon tekotavalle ja motiiville annetaan oma nimi ja erityisasema myös lainsäädännössä, siitä tulee paitsi ulkopuolella tuomittua, mutta se myös käyttää sen tekijöiden kieltä. Sen sijaan hänen mielestään pitäisi keskustella lähtökohdasta, jossa väkivalta on ongelma, joka koskee kaikkia maailman naisia.
Elfvingin kokemuksen mukaan ympärileikkauksesta puhuttaessa puheeksi ottaminen pitää tehdä asioiden oikeilla nimillä harkiten. Hän huomauttaa, että toisille ympärileikatuista naisista ympärileikkaus on arvomaailmallisesti merkityksellinen ja tärkeä osa heidän kulttuuriperimäänsä. Tällöin pelkkä länsimainen tuomitseva asenne ei tue heitä ymmärtämään kulttuurien välisiä eroavaisuuksia eikä myöskään auta heitä keskustelemaan mm. terveydellisistä seikoista tai havaitsemaan uuden ajattelutavan antamaa oikeutta naiselle voida paremmin ja vaikuttaa enemmän.
Elfving myös huomauttaa viranomaisten erilaisista toimintatavoista, kun havaitaan pienelle lapselle jo toteutettu ympärileikkaus. Vaikka viranomaisen kuuluisi ilmoittaa tästä, toiset lääkärit jättävät tiedottamatta asiasta lastensuojelulle, koska lapsella "ei ole akuuttia hätää".
Eeva Elfvingin mukaan tärkeintä lastemme tukemisessa ei suinkaan ole se että tehdään tai se mihin pyritään, vaan se miten ja millaisin tavoin väkivallattomaan päämäärään pyritään pääsemään ja mitkä toimintatavat havaitaan vaikuttavuudessaan todella parhaimmiksi.
Lokakuun Liike huomauttaa, että kaikkea toteutettua ja toteutumatonta toimintaa tulisi terveydenhuollon sekä sosiaalityön taholta tutkia tilastollisesti ja tarkkaan. Omaa työskentelyä ja toimintatapojen vaikuttavuutta tulee todella pohtia, ettei virheellisiä lapsia, perhettä ja yhteiskuntaa haavoittavia toimintatapoja jatketa sen vuoksi, ettei tutkimustyön toteuttamatta jättämisen vuoksi havaita toiminnan mahdollista haavoittavuutta.
Lokakuun Liike huomauttaa, että lasten kiireelliselle sijoittamiselle tulisi olla perusteltu syy eli tutkimuksella varmistettu tieto siitä, että huoleen on todella aihetta. Suojellessamme lapsia vielä toteutumattomalta väkivallalta, meidän on suojeltava lapsia myös siltä, ettemme itse kohtele heitä väkivalloin ja turhaan heidän kehitykseensä puuttumalla eristä heitä vanhemmistaan heille tuntemattomien ihmisten haltuun.
Myöskin tulee muistaa, että perheen sisällä vanhempien näkemykset vanhoista haavottavista ja haitallisista perinteistä voivat erota toisistaan. Jos lapsi on suojattava kiireellisellä sijoittamisella, tulisi samalla suojata myös tuo vanhempi, joka tahtoo suojata lapsen, yhdessä perheen muiden lasten kanssa. Pelkkää Pimppiä ei tule pelastaa, vaan lapsi kokonaisuudessaan.
Ihmisen etninen tausta tai uskonnollinen näkemys ei ole suoraan syy epäillä, että lapseen kohdistetaan tai tullaan kohdistamaan väkivaltaa. Myöskään lapsen terveydelliset oireilut ilman lääkärin kliinistä tutkimusta ja aitoa vuorovaikutusta lapsen/nuoren ja tämän läheisten kanssa ei ole suoraan syy huolelle.
Tärkeää on muistaa, että turha epäilys tai turha huoli, johtaessaan väärällä tavalla toimivan sosiaalityöntekijän tai terveydenhuollon edustajan tai koulun henkilökunnan toimesta suoraksi syyllistämiseksi ja tälle pohjautuvaksi toiminnaksi, on myös luokiteltavissa väkivallaksi. On muistettava, että monet maahanmuuttajistamme ovat paenneet noita haavoittavia väkivaltaisia perinteitä, jotta voivat antaa lapsilleen paremman tulevaisuuden. Väkivaltaa paennutta ei tule rangaista välinpitämättömyydellä tai rakenteellisella väkivallalla. Vanhemmuuden tukemista ei saa koskaan unohtaa lastensuojelullisessa työssä, jonka tehtävä on aina tukea lasta ja ohjata hänen vanhempiaan tukemaan tuota lasta lapsen tarpeet huomioiden.
Lokakuun Liike vetoaa päättävissä asemissa työskenteleviin lastemme suojeluun osallistuviin viranomaisiin ja pyytää, että kaikissa lapsia koskevissa väkivalta-asioissa ylläpidettäisiin tilastollista tutkimusta työskentelyn rinnalla , jotta palveluita pystytään kehittämään oikea-aikaisesti ja tuentarpeita vastaaviksi.
On välinpitämättömyyttä jättää tutkimatta tuentarpeiden laajuus ja tukimuotojen vaikuttavuus. Välinpitämättömyys on myös väkivaltaa ja viranomaisten toteuttamana se on rakenteellista väkivaltaa.
Lähde:
Helsingin Sanomien artikkeli julkaisut tilanneelle:
Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin” (HS 21.8.2017):
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005333766.html
Tue Suomen World Visionin kautta naisia Keniassa täältä:
Pelasta Pimppi -kampanja:
https://worldvision.fi/pelasta-pimppi
KUNNIA, ETNISYYS JA KULTTUURI - sosiaalityöntekijöiden käsityksiä kunniasta ja väkivallasta (Eeva Elfving, Pro Gradu, 2017):
https://jyx.jyu.fi/…/123456789/53416/URN:NBN:fi:jyu-2017033…
Lue myös:
Lastensuojelu unohtaa vanhemmuuden tuen turhissa insestiepäilyissä (LL 16.8.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/lastensuojelu-unohtaa-vanhem…
TOISTUVA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS ON LAIMINLYÖNTIÄ (Ensi- ja Turvakotien liitto 17.11.2016):
https://ensijaturvakotienliitto.fi/…/toistuva-valinpitamat…/
Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on ihmisoikeusloukkaus ja tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa fyysistä sekä henkistä väkivaltaa. Kyseessä on vanha kulttuurinen käytäntö, joka on usein osa vanhaa uskomuksille pohjautuvaa aikuistumisriittiä.
”Isäni ilmoitti että minut silvotaan. En halunnut sitä, koska se merkitsisi myös koulunkäynnin loppumista. Lähdin yksin öiseen metsään mukanani vain vaihtovaatteet sisältävä muovipussi. Käveltyäni lähes 20 kilometriä eräs vanha nainen opasti minut ensikotiin. Minua pelotti karata kotoa, mutta sen ansiosta sain käydä kouluni loppuun," kuvataan Suomen World Visionin sivuilla erään tytön matkaa tiellään naiseuteen.
Maahanmuuttajien ja pakolaisten tullesssa Suomeen ja tuodessaan kultuuriperimäänsä mukanaan henkisenä matkalastinaan, toisinaan saattaa jäädä huomaamatta ja tiedottamatta, että Suomessa sukupuolielimien silpominen on rikollista toimintaa, josta aiheutuu monia terveysongelmia sekä monenlaista haittaa ihmiselle elinkaarensa aikana ja että maassamme toimitaan tuon haitallisen perinteen katkaisemiseksi.
Helsingin Sanomissa Vantaan neuvola-, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Pirjo Pennanen kuvailee neuvolan ja kouluterveydenhuollon keskeistä asemaa keskustelun tuottamisessa kulttuurieroista sekä tyttöjen oikeuksista monikulttuurisessa yhteiskunnassamme. Viimeinen ratkaisu on lastensuojeluilmoituksen toteuttaminen, jos huoli tyttölapsen olosuhteesta ei hälvene ja on epäilys, että lasta koetetaan haavoittaa jollakin keinolla.
Helsingin lastensuojelun johtaja Saila Nummikoski kertoi haastattelussaan Helsingin Sanomille, että Helsingissä on jouduttu toteuttamaan huolen johdosta kiireellisiä sijoituksia. Tilastoja kyseisestä asiasta ei kuitenkaan ole ylläpidetty, koska se on nähty Helsingin lastensuojelussa tarpeettomana tilanteessa, jossa ilmoituksia silpomisepäilystä tehdään harvoin. Lastensuojelun johtaja Nummikoski ei osannut kertoa, onko silpomista ehtinyt toteutua yhdessäkään näistä tilanteista. Artikkeli ei kerro onko huolelle todella ollut tilanteen tutkimisen jälkeen aihetta ja kuinka monessa tapauksista.
Helsingin Sanomissa kantaaottaneiden viranomaisten näkemyksissä huolta lapsen tulevaisuudesta on koettu mm. tilanteissa, joissa lapsi matkustaa perheineen kotimaahansa . Pohdittavana on ollut onko matkan todellinen syy lapsen mahdollinen silpominen. Tuolloin koulujen rehtorit ovat olleet yhteydessä lastensuojeluun. Helsingin, Espoon ja Vantaan lastensuojeluista kerrottiin Helsingin Sanomille, että tyypillisimmin huoli tytön ympärileikkaamisesta tulee juuri koulusta, esimerkiksi opettajalta, joskus myös varhaiskasvatuksen puolelta.
Myöskään ylilääkäri Pennasella ei ollut antaa Helsingin Sanomille tilastollisia lukuja silpomisepäilyistä tai siitä ovatko epäilyt olleet aiheellisia. Hän kertoi terveydenhuollon olevan koulutettu estämään ympärileikkauksia, joita suoritetaan yleensä 4-10-vuotialle tyttölapsille . Asia otetaan avoimesti puheeksi neuvolan vastaanotolla raskaana olevien naisten kanssa, joille on aiemmin tehty ympärileikkaus. Näin kiinnitetään huomiota haavoittavan perinteen katkaisemiseksi seuraavan sukupolven kohdalla.
Sosiaalityön piirissä tyttölasten silpomista ja väkisin naittamista on kutsuttu kunniaväkivallaksi. Pro Gradussaan KUNNIA, ETNISYYS JA KULTTUURI - sosiaalityöntekijöiden käsityksiä kunniasta ja väkivallasta (2017), Eeva Elfving tahtoo tuoda esille ettei kunniaväkivalta ole terminä ristiriidaton. Hänen mielestään väkivallan edessä "kunnia"-etuliite on aiheen käsittelyä sotkevaa. Kyse on ”haitallisista perinteistä”, joka on aina väkivaltaa nimestä huolimatta.
Elfving tahtoo saada huomatuksi, että jos väkivaltaisen teon tekotavalle ja motiiville annetaan oma nimi ja erityisasema myös lainsäädännössä, siitä tulee paitsi ulkopuolella tuomittua, mutta se myös käyttää sen tekijöiden kieltä. Sen sijaan hänen mielestään pitäisi keskustella lähtökohdasta, jossa väkivalta on ongelma, joka koskee kaikkia maailman naisia.
Elfvingin kokemuksen mukaan ympärileikkauksesta puhuttaessa puheeksi ottaminen pitää tehdä asioiden oikeilla nimillä harkiten. Hän huomauttaa, että toisille ympärileikatuista naisista ympärileikkaus on arvomaailmallisesti merkityksellinen ja tärkeä osa heidän kulttuuriperimäänsä. Tällöin pelkkä länsimainen tuomitseva asenne ei tue heitä ymmärtämään kulttuurien välisiä eroavaisuuksia eikä myöskään auta heitä keskustelemaan mm. terveydellisistä seikoista tai havaitsemaan uuden ajattelutavan antamaa oikeutta naiselle voida paremmin ja vaikuttaa enemmän.
Elfving myös huomauttaa viranomaisten erilaisista toimintatavoista, kun havaitaan pienelle lapselle jo toteutettu ympärileikkaus. Vaikka viranomaisen kuuluisi ilmoittaa tästä, toiset lääkärit jättävät tiedottamatta asiasta lastensuojelulle, koska lapsella "ei ole akuuttia hätää".
Eeva Elfvingin mukaan tärkeintä lastemme tukemisessa ei suinkaan ole se että tehdään tai se mihin pyritään, vaan se miten ja millaisin tavoin väkivallattomaan päämäärään pyritään pääsemään ja mitkä toimintatavat havaitaan vaikuttavuudessaan todella parhaimmiksi.
Lokakuun Liike huomauttaa, että kaikkea toteutettua ja toteutumatonta toimintaa tulisi terveydenhuollon sekä sosiaalityön taholta tutkia tilastollisesti ja tarkkaan. Omaa työskentelyä ja toimintatapojen vaikuttavuutta tulee todella pohtia, ettei virheellisiä lapsia, perhettä ja yhteiskuntaa haavoittavia toimintatapoja jatketa sen vuoksi, ettei tutkimustyön toteuttamatta jättämisen vuoksi havaita toiminnan mahdollista haavoittavuutta.
Lokakuun Liike huomauttaa, että lasten kiireelliselle sijoittamiselle tulisi olla perusteltu syy eli tutkimuksella varmistettu tieto siitä, että huoleen on todella aihetta. Suojellessamme lapsia vielä toteutumattomalta väkivallalta, meidän on suojeltava lapsia myös siltä, ettemme itse kohtele heitä väkivalloin ja turhaan heidän kehitykseensä puuttumalla eristä heitä vanhemmistaan heille tuntemattomien ihmisten haltuun.
Myöskin tulee muistaa, että perheen sisällä vanhempien näkemykset vanhoista haavottavista ja haitallisista perinteistä voivat erota toisistaan. Jos lapsi on suojattava kiireellisellä sijoittamisella, tulisi samalla suojata myös tuo vanhempi, joka tahtoo suojata lapsen, yhdessä perheen muiden lasten kanssa. Pelkkää Pimppiä ei tule pelastaa, vaan lapsi kokonaisuudessaan.
Ihmisen etninen tausta tai uskonnollinen näkemys ei ole suoraan syy epäillä, että lapseen kohdistetaan tai tullaan kohdistamaan väkivaltaa. Myöskään lapsen terveydelliset oireilut ilman lääkärin kliinistä tutkimusta ja aitoa vuorovaikutusta lapsen/nuoren ja tämän läheisten kanssa ei ole suoraan syy huolelle.
Tärkeää on muistaa, että turha epäilys tai turha huoli, johtaessaan väärällä tavalla toimivan sosiaalityöntekijän tai terveydenhuollon edustajan tai koulun henkilökunnan toimesta suoraksi syyllistämiseksi ja tälle pohjautuvaksi toiminnaksi, on myös luokiteltavissa väkivallaksi. On muistettava, että monet maahanmuuttajistamme ovat paenneet noita haavoittavia väkivaltaisia perinteitä, jotta voivat antaa lapsilleen paremman tulevaisuuden. Väkivaltaa paennutta ei tule rangaista välinpitämättömyydellä tai rakenteellisella väkivallalla. Vanhemmuuden tukemista ei saa koskaan unohtaa lastensuojelullisessa työssä, jonka tehtävä on aina tukea lasta ja ohjata hänen vanhempiaan tukemaan tuota lasta lapsen tarpeet huomioiden.
Lokakuun Liike vetoaa päättävissä asemissa työskenteleviin lastemme suojeluun osallistuviin viranomaisiin ja pyytää, että kaikissa lapsia koskevissa väkivalta-asioissa ylläpidettäisiin tilastollista tutkimusta työskentelyn rinnalla , jotta palveluita pystytään kehittämään oikea-aikaisesti ja tuentarpeita vastaaviksi.
On välinpitämättömyyttä jättää tutkimatta tuentarpeiden laajuus ja tukimuotojen vaikuttavuus. Välinpitämättömyys on myös väkivaltaa ja viranomaisten toteuttamana se on rakenteellista väkivaltaa.
Lähde:
Helsingin Sanomien artikkeli julkaisut tilanneelle:
Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin” (HS 21.8.2017):
http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005333766.html
Tue Suomen World Visionin kautta naisia Keniassa täältä:
Pelasta Pimppi -kampanja:
https://worldvision.fi/pelasta-pimppi
KUNNIA, ETNISYYS JA KULTTUURI - sosiaalityöntekijöiden käsityksiä kunniasta ja väkivallasta (Eeva Elfving, Pro Gradu, 2017):
https://jyx.jyu.fi/…/123456789/53416/URN:NBN:fi:jyu-2017033…
Lue myös:
Lastensuojelu unohtaa vanhemmuuden tuen turhissa insestiepäilyissä (LL 16.8.2017):
http://www.lokakuunliike.com/…/lastensuojelu-unohtaa-vanhem…
TOISTUVA VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS ON LAIMINLYÖNTIÄ (Ensi- ja Turvakotien liitto 17.11.2016):
https://ensijaturvakotienliitto.fi/…/toistuva-valinpitamat…/