Itsetehdyt asiakaskuormat
Lastensuojelussa valitetaan lisääntyviä asiakaskuormia, joilla perustellaan lisäresurssivaateita ja muuta ammatillista edunvalvontaa.
Huomaamatta on jäänyt, että lastensuojelu itse tuottaa ja ylläpitää asiakaskuormia mm. kirjaamalla asiakkaiden palvelupyynnöt lastensuojeluilmoituksiksi ja mieltämällä onnistumisen huostaanotoiksi ja niiden ylläpidoksi.
Moni lastensuojelun asiakas on valeasiakas; ihminen, joka ei halua , tarvitse eikä saa lastensuojelun palveluja ja joka on asiakkaana vastoin omaa tahtoaan- joskus jopa tietämättään.
Tutkimustiedon myötä asiakaskuormat saattavat paljastua samanlaisiksi myyteiksi kuin lasten kuuleminen, asiakaslähtöiset avohuollon tukitoimet tai sijoitusten lainmukaisuus ja viimesijaisuus.
Lastensuojelua ei pidä resursoida lisää ennenkuin asiakkuuksien synty , syyt ja asiakasprosessien menettelytavat on selvitetty.
Mikä tahansa riittää asiakkuuden aloittamiseksi
Lastensuojelun asiakkuuden käynnistää usein yksi ainoa puhelinsoitto.
Asiakaskuormia tuotetaan kirjaamalla asiakkaiden palvelupyynnöt lastensuojeluilmoituksiksi.
Kirjaamalla esim. kotiapupyyntö lastensuojeluilmoitukseksi voidaan saada aikaan turha lastensuojelutarpeen selvitysprosessi, turha lastensuojelun asiakkuus tai jopa turha kiireellinen sijoitus.
Asiakkuus voi alkaa esim. kotikouluun tai toimeentulotuen hakemisen, home-oireilun, päiväkodista myöhästymisen, peruuttamattoman hammaslääkärikäynnin, lapsen leikin tai lauseen, kotiapupyynnön tai sairastumisen seurauksena.
Kaikkia edellämainittuja on käytetty ja käytetään edelleen asiakkuuden aloituskriteereinä – joskus asiakkaiden itsensä tietämättä. Asiakkuuden aloittamiseksi riittää kenen hyvänsä huoli. Perhettä ei tarvitse edes tavata saati tuntea.
Ammattihenkilölaki takasi virastoihin muodollisesti pätevät sosiaalityöntekijät muttei sitä, että sosiaalitoimistoissa tehtäisiin sosiaalityötä tai että työ olisi pätevää.
Lastensuojelu on muuttunut yhä enenevässä määrin klassisesta sosiaalityöstä sijaishuollon asiakashankinnaksi ja edunvalvonnaksi . Muodollisesti pätevienkin työntekijöiden osaaminen on usein valetta; käytettyjen menetelmien taustaideologioista, tutkimusperustasta tai vaikutuksista ei ole mitään luotettavaa tietoa.
Ammattiekspertiisi, asiakkuudet, laillisuusvalvonta, onnistumiset, oikeudenkäyttö ja toimintakäytännöt perustuvat työntekijän huolen tunteeseen, hiljaiseen tietoon ja retoriikkaan.
Asiakkaana vastoin omaa tahtoa
Lastensuojelun asiakkaat ovat yhä useammmin valeasiakkaita; ihmisiä, jotka eivät tarvitse , halua tai saa lastensuojelun palveluja, mutta jotka on siirretty lastensuojelun asiakkaiksi vastoin omaa tahtoaan, joskus tietämättään.
Asiakkaille valehtelu ei ole uusi ilmiö sosiaalihuollossa. Esimerkiksi Perttulan kasvatuslaitoksessa sterilisoimisia kutsuttiin tyräleikkauksiksi. Potilas ei välttämättä tiennyt menettäneensä suvunjatkamiskykyään (Pohtila, 2001).
Lastensuojelussa asiantuntijuuden ja asiakkuuden lisäksi valetta on myös palvelu. Jotta voisi olla aitoa asiakastyötä, pitäisi myös olla jotakin tarjottavaa; asiakaspalvelua, jossa on tavoite/ suunnitelma, valvottu toteutus ja laaduntarkkailu, tulosvastuu ja seuranta. Lastensuojelussa kaikki edellämainitut jäävät usein kuvitelmiksi. Todellisia ovat vain kalliit vuosi vuodelta kohoavat kustannukset.
Sosiaalityöntekijät tulkitsevat usein ahdisteluksi ja itseensä kohdistuvaksi ajojahdiksi jopa asiakkaiden yhteydenotto- ja neuvontapyynnöt – siis työnsä ja siihen liittyvien velvoitteiden hoitamisen.
Aggressiivista asiakashankintaa ja reviirinlaajennuskamppailua
Onko lastensuojelun asiakasmerkinnästä tullut rangaistus, jolla itsetehtyyn kiireeseen hukkuva työntekijä näpäyttää lakisääteisiä peruspalvelujaan esim. kotiapua tai koulunkäyntiavustajaa vaativaa vanhempaa?
Onko yhteydenottajan usein automaattinen asiakkuus osa lastensuojelun aggressiivista asiakashankintaa ja ammattikunnan vallan- ja reviirinlaajennuskamppailua, jolla oikeutetaan alati lisääntyvät resurssipyynnöt?
Onko asiakkuusmerkintä ikään kuin varotoimenpide sosiaalityöntekijän selustan varmistamiseksi, jottei kukaan voi myöhemmin syyttää puuttumattomuudesta?
Vai onko pakkoasiakkuus vain varhaisen huolen- ja puuttumisen väline, jonka alkuperäinen tarkoitus oli taata kaikille pääsy palveluihin, joita ei tosiasiassa ollutkaan?
Jos apua anelevia asiakkaita on jonoksi asti kuten väitetään, miten on mahdollista, että sosiaalitoimessa riittää aikaa kymmensivuisiin kirjelmiin asiakkaiden vaatekaapeista tai vuosien tutkimussulkeisiin äidin väsymyksen tai lapsen leikin perusteella?
Miksi sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” biologisten perheiden seurassa mutta sijaishuollon kumppaneiden kanssa ei silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö?
Sosiaalityöntekijän ”naksaus” ja psykokieli asiakkuuden kriteerinä
Lastensuojelussa hämärää on niin etiikka, epistemologia, expertiisi kuin asiakkuus. Tutkija Tarja Heino on kirjoittanut aiheesta kirjan: "Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa : Sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi."
Tarja Heino kirjoittaa: Käytän käsitettä "naksaus" hetkestä taikka vaiheesta, jossa lapsen asia määrittyy lastensuojelun asiakkuudeksi sosiaalityöntekijän työprosesseissa. Käsite perustuu erään yhdistettyä sosiaalityötä tekevän sosiaalityöntekijän ilmaukseen, jolla hän tarkoitti, että yhtäkkiä hän sosiaalityöntekijänä vain oivaltaa, että tässähän on kysymys lastensuojelusta.. Pelkkä yhteydenotto tai lastensuojeluilmoitus ei kuitenkaan tuota asiakkuusmääritystä. Sen lisäksi tarvitaan, että työntekijä huolestuu riittävästi lapsen tilanteesta ja että lastensuojelusta vastaavalla työntekijällä "naksahtaa". ( Heino, 1997, 72-73).
Kirjailija Maria Syvälä kommentoi: ”Naksaus on siis eräänlainen aistimus tai intuitio siitä, että jotakin on pielessä. Naksaus voidaan myös mieltää arjen asiantuntijuudeksi, jossa uhkakuvat tunnistetaan vaistonvaraisesti selkäytimessä ilman opaskirjoja. Tässä kolmen eri varatuomarin kertomat sosiaalityöntekijöiden naksauksista, kun näiltä tivattiin huostaanoton perusteluja hallinto-oikeudessa:
”No sen vain niinku aistii.”
”En mä osaa selittää sitä, mut se sisäinen tunne oli tosi vahva, et joku täs perhees mättää.”
"Mulla on merkillinen tunne takaraivossa..."
Asiakirjoihin nämä kansanomaiset letkautukset eivät luonnollisestikaan päädy. Kirjauksissa sovelletaan luovasti psykologisia termejä esimerkiksi silloin, kun on vakuuttavasti eriteltävä perheenjäsenten luonteenpiirteitä.
Lapsen todistetaan olevan kenties vaarassa siten, että tuikitavallisesta äidistä loihditaan jotenkin rajaton, vanhemmilla nähdään olevan kasvatuksellisia ristiriitoja ja kotitöissä auttava lapsi ottaa liikaa vastuuta arjessa. Kotikuria pitävät vanhemmat ovat liian vaativia – ja toiset taas kotikurinpitoon kykenemättömiä. Sen sijaan kuria pitävät sijaisvanhemmat tai perhekotien johtajat tarjoavat turvalliset, ennakoitavissa olevat kasvuolosuhteet ja selkeät rajat lapselle.
Yhdessä tapauksessa aivan tavallinen, terve poika analysoitiin perhekuntoutuksen vanhemmuudenarvioinnissa tarkemmin perustelematta jollakin tavalla näkymättömäksi lapseksi.
Erään äidin kolmiviikkoisesta vauvasta kirjattiin vanhemmuudenarviointijaksolla näin: ”Hoitajan mielestä vauva liian kiltti.”
Syvälän mukaan kvasitieteellinen puhetapa vaikuttaa toisinaan tahattoman koomiselta, mutta myös pelottavalta, orwellilaiselta uuskieleltä: jollakin tapaa hämäräperäiseltä pimeydeltä. Tällaisessa kielessä sanojen määrää rajoitetaan ja käytetään harhaanjohtavia eufemismeja. Salakieleen kätketään kielteiset asenteet vanhempia kohtaan.
Mikäli perhe ei täytä työntekijän erittelemätöntä ja julkilausumatonta normaalin/tavallisen kriteeriä- kuuluu naksaus; työntekijä poistaa byrokraattisen kaikkivoipaisuutensa varmistimen, ottaa tähtäimeensä ja eliminoi riskiperheen.
Näitä onnistuneita eliminointeja on suoritettu jo niin paljon, että sekä syntyvyys että kansalaisten luottamus viranomaistoimintaan on romahtanut.
Lastensuojelun asiakkuus estää avun saamisen
Asiakaskuormia ylläpidetään myös pitämällä asiakkaita väkisin lastensuojelussa, jossa he eivät kuitenkaan saa tarvitsemiaan palveluita.
HuosTa- tutkimuksessa havaittiin, että lastensuojelun asiakaslapsista jopa 85 prosenttia on jäänyt vaille jotain tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta.
Huomaamatta on jäänyt, että palveluja vaille jääminen on usein suoraa seurausta lastensuojelun asiakkuudesta.
Lastensuojelun suosiman psykoanalyysin vanhentuneet ja virheelliset teoriat näkevät kaikkien ongelmien syynä vanhemmat ja estävät ja haittaavat autismikirjon, ADHD-, home-oirelevien, päihdehäiriöisten, suolisto-oireisten, syömishäiriöisten ja seksuaaliväkivallasta kärsineiden lasten ja nuorten käypää hoitoa.
Lastensuojelun asiakkuus estää myös järjestöjen palveluihin pääsyn.
Miksi asiakkaita ei vapauteta lastensuojelun mainoskuormasta hankkimaan tarvitsemiaan palveluja muualta?
Miksi kunnat haluavat palkata lisää sosiaalityöntekijöitä tuottamaan lisää asiakaskuormia?
Miksi niin monet päättäjät haluavat päinvastaisesta tutkimustiedosta huolimatta uskoa, että huostaanotot ja niiden ylläpidon onnistumiseksi mieltävät sosiaalityöntekijät kykenisivät vähentämään huostaanottoja?
Asiakkaat vapautettava lastensuojelusta saamaan tarvitsemansa palvelut
Hackneyn mallin piloteissa lastensuojelua järkeistettiin lakkauttamalla turhat("ei-aktiiviset) asiakkuudet. Sivulauseessa siis myönnettiin että: a) Lastensuojelussa on turhia asiakkuuksia , b) asiakkaita roikotetaan asiakasrekistereissä turhaan ilman että heidän kanssaan työskenneltäisiin c) turhien asiakkuuksien poistaminen on lastensuojelutyön rationalisointia.
Oletetuista perhepatologioista kärsivät asiakkaat ihmeparantuivat hetkessä ilman "massiivisia avohuollon tukitoimia", moniammatillista yhteistyötä tai perhetyötä- ja -kuntoutusta.
Huoli kirjaimellisesti katosi nappia painamalla ja työntekijät vapautuivat tekemään työtä aitojen avun tarvitsijoiden kanssa.
Miksi tätä menetelmää ei oteta välittömästi käyttöön kaikissa Suomen sosiaalitoimistoissa?
Lastensuojelun ei-aiotut seuraukset ovatkin aiottuja
Puhuminen lastensuojelun ei- aiotuista seurauksista on kaunistelua.
Lastensuojelun väärinkäytökset ja niiden tuottamat haitat vaikuttavat aiotuilta; tietoisilta ja tarkoituksellisilta.
Lastensuojelussa tiedetään varsin hyvin, että asiakaskirjausten toimittamatta jättäminen tai toimittaminen vasta oikeuskäsittelyyn romuttaa asiakkaan mahdollisuuden valmistautua / vastata lastensuojelun yllättäviin syytteisiin. Ja juuri siksi asiakaskirjauksia harvoin toimitetaan ajoissa.
Valituskelpoisen päätöksen tekemättä jättäminen estää päätöksestä valittamisen ja muutoksenhaun ja siksi valituskelpoisia päätöksiä ei tehdä.
Lastensuojelussa ymmärretään kyllä, että asiakassuunnitelmien tekemättä jättö tai fabrikointi estää asiakkuuksien lopettamisen, huostaanottojen purkamisen ja perheiden jälleenyhdistämisen ja juuri siksi sekä asiakassuunnitelmien tekemättä jättö että niiden fabrikointi on niin yleistä.
Ritva Haapala pohtii hallintokanteluja tutkineessa lisensiaattityössään mistä nousee sosiaalipalvelujen
asiakkaan kokemus siitä, että työntekijä toivoo hänelle pahaa vaikka hänen tutkimuksensa osittain vastaa kysymykseen; "Asiakas jäi ilman niitä asioita, jotka hänelle lakisääteisesti kuuluivat. Kun päätöstä ei annettu,
ei syntynyt myöskään oikeutta muutoksenhakuun ja samalla heitettiin romukoppaan myös hyvän hallinnon periaatteet. Asiakasta ei kuultu, asiaa ei selvitetty riittävästi ja asiakirjoissa oli virheitä".
Haapalan mukaan " nämä puutteet ovat korjattavissa olevia asioita, jos vain ensin otamme
vastaan tiedon niiden olemassaolosta ja omaamme oikean asenteen."
Kuinka paljon turhia ja lainvastaisia lastensuojeluasiakkuuksia on?
Lastensuojelun kasvavia asiakasmääriä taivastellaan ilman, että kukaan vaivautuisi tutkimaan väittämän todenperäisyyttä.
Lastensuojelun asiakkaaksi päätyy miltei mistä tahansa syystä, mutta asiakkuudesta on vaikeaa, joskus miltei mahdotonta päästä eroon. Luultavasti valeasiakkaita on eniten asiakasprosessien alku- ja loppupäässä.
Harva asiakas saa sosiaalihuollon asiakaslain mukaista asiakaspalvelua. Asiakkuusprosessien keskeltä löytynee lukuisia vanhempia, joille ei ole annettu eikä tulla antamaan mitään pyydettyä apua. LSKL:n tutkimuksessa valtaosa vanhemmista kertoi, ettei heille tarjottu mitään apua.
Vanhemmille ei saada toimitetuksi edes asiakaskirjauksia tai valituskelpoisia päätöksiä.
Asiakassuunnitelmat fabrikoidaan lastensuojelun puuttumisen ja virheellisten päätösten oikeuttamiseksi.
Moni ei tiedä, että asiakkaan kannattaa aloittaa ja hoitaa asiakkuutensa lopettaminen itse. Sosiaalityöntekijän suulliseen lupaukseen ei kannata luottaa vaan asiakkuuden lopettamisesta on aina vaadittava kirjallinen päätös.
Kuinka monta turhaa tai väärin perustein aloitettua asiakkuutta lastensuojelun "asiakaskuormasta" oikein löytyy?
Asiaa voisi tutkia esimerkiksi isolla asiakaskyselyllä, soittamalla läpi muutaman yksittäisen sosiaalityöntekijän kaikki asiakkaiksi kirjaamat, tutkimalla rekisterimerkinnät ja/tai selvittämällä, kuinka moneen asiakkaaseen sosiaalityöntekijä on ollut yhteydessä/tavannut, kuinka usein ja kuinka kauan viimeisestä yhteydenotosta/tapaamisesta on kulunut aikaa.
Kuka vaivautuisi tutkimaan asian ja kenen vastuulla asian tutkiminen oikein on?
Lastensuojeluperheiden asiakkuuden luonnetta ja vapaaehtoisuutta voisi selvittää yksinkertaisesti kysymällä
a) Miksi olette lastensuojelun asiakkaana? Ilmoitettiinko teille asiakkuuden alkamisesta?
b) Onko asiakkuutenne vapaaehtoinen vai uhkailtiinko teitä esim. huostaanotolla?
c) Onko lastensuojeluasiakkuutenne laillinen? Pitäisikö teidän lain mukaan saada tarvitsemanne palvelut peruspalveluista?
d) Onko teille tehty yhteistyössä asiakassuunnitelma, johon on merkitty tarvitsemanne palvelut siinä muodossa kuin te ilmoititte?
e) Oletteko saanut tarvitsemanne palvelut tai hyötynyt muutoin asiakkuudestanne? Miten?
f) Onko asiakkuudesta seurannut teille haittoja? Minkälaisia?
g) Haluaisitteko lopettaa asiakkuutenne jos voisitte tehdä sen ilman seuraamustoimia?
Lokakuun Liike pyytää lukijoitaan vastaamaan em. kysymyksiin ja lähettämään vastaukset osoitteeseen
info@lokakuunliike.com
Jos lastensuojelun asiakkuuksia ei aiota tutkia, puheet kasvavista asiakaskuormista voi jättää omaan arvoonsa.
Lastensuojelussa valitetaan lisääntyviä asiakaskuormia, joilla perustellaan lisäresurssivaateita ja muuta ammatillista edunvalvontaa.
Huomaamatta on jäänyt, että lastensuojelu itse tuottaa ja ylläpitää asiakaskuormia mm. kirjaamalla asiakkaiden palvelupyynnöt lastensuojeluilmoituksiksi ja mieltämällä onnistumisen huostaanotoiksi ja niiden ylläpidoksi.
Moni lastensuojelun asiakas on valeasiakas; ihminen, joka ei halua , tarvitse eikä saa lastensuojelun palveluja ja joka on asiakkaana vastoin omaa tahtoaan- joskus jopa tietämättään.
Tutkimustiedon myötä asiakaskuormat saattavat paljastua samanlaisiksi myyteiksi kuin lasten kuuleminen, asiakaslähtöiset avohuollon tukitoimet tai sijoitusten lainmukaisuus ja viimesijaisuus.
Lastensuojelua ei pidä resursoida lisää ennenkuin asiakkuuksien synty , syyt ja asiakasprosessien menettelytavat on selvitetty.
Mikä tahansa riittää asiakkuuden aloittamiseksi
Lastensuojelun asiakkuuden käynnistää usein yksi ainoa puhelinsoitto.
Asiakaskuormia tuotetaan kirjaamalla asiakkaiden palvelupyynnöt lastensuojeluilmoituksiksi.
Kirjaamalla esim. kotiapupyyntö lastensuojeluilmoitukseksi voidaan saada aikaan turha lastensuojelutarpeen selvitysprosessi, turha lastensuojelun asiakkuus tai jopa turha kiireellinen sijoitus.
Asiakkuus voi alkaa esim. kotikouluun tai toimeentulotuen hakemisen, home-oireilun, päiväkodista myöhästymisen, peruuttamattoman hammaslääkärikäynnin, lapsen leikin tai lauseen, kotiapupyynnön tai sairastumisen seurauksena.
Kaikkia edellämainittuja on käytetty ja käytetään edelleen asiakkuuden aloituskriteereinä – joskus asiakkaiden itsensä tietämättä. Asiakkuuden aloittamiseksi riittää kenen hyvänsä huoli. Perhettä ei tarvitse edes tavata saati tuntea.
Ammattihenkilölaki takasi virastoihin muodollisesti pätevät sosiaalityöntekijät muttei sitä, että sosiaalitoimistoissa tehtäisiin sosiaalityötä tai että työ olisi pätevää.
Lastensuojelu on muuttunut yhä enenevässä määrin klassisesta sosiaalityöstä sijaishuollon asiakashankinnaksi ja edunvalvonnaksi . Muodollisesti pätevienkin työntekijöiden osaaminen on usein valetta; käytettyjen menetelmien taustaideologioista, tutkimusperustasta tai vaikutuksista ei ole mitään luotettavaa tietoa.
Ammattiekspertiisi, asiakkuudet, laillisuusvalvonta, onnistumiset, oikeudenkäyttö ja toimintakäytännöt perustuvat työntekijän huolen tunteeseen, hiljaiseen tietoon ja retoriikkaan.
Asiakkaana vastoin omaa tahtoa
Lastensuojelun asiakkaat ovat yhä useammmin valeasiakkaita; ihmisiä, jotka eivät tarvitse , halua tai saa lastensuojelun palveluja, mutta jotka on siirretty lastensuojelun asiakkaiksi vastoin omaa tahtoaan, joskus tietämättään.
Asiakkaille valehtelu ei ole uusi ilmiö sosiaalihuollossa. Esimerkiksi Perttulan kasvatuslaitoksessa sterilisoimisia kutsuttiin tyräleikkauksiksi. Potilas ei välttämättä tiennyt menettäneensä suvunjatkamiskykyään (Pohtila, 2001).
Lastensuojelussa asiantuntijuuden ja asiakkuuden lisäksi valetta on myös palvelu. Jotta voisi olla aitoa asiakastyötä, pitäisi myös olla jotakin tarjottavaa; asiakaspalvelua, jossa on tavoite/ suunnitelma, valvottu toteutus ja laaduntarkkailu, tulosvastuu ja seuranta. Lastensuojelussa kaikki edellämainitut jäävät usein kuvitelmiksi. Todellisia ovat vain kalliit vuosi vuodelta kohoavat kustannukset.
Sosiaalityöntekijät tulkitsevat usein ahdisteluksi ja itseensä kohdistuvaksi ajojahdiksi jopa asiakkaiden yhteydenotto- ja neuvontapyynnöt – siis työnsä ja siihen liittyvien velvoitteiden hoitamisen.
Aggressiivista asiakashankintaa ja reviirinlaajennuskamppailua
Onko lastensuojelun asiakasmerkinnästä tullut rangaistus, jolla itsetehtyyn kiireeseen hukkuva työntekijä näpäyttää lakisääteisiä peruspalvelujaan esim. kotiapua tai koulunkäyntiavustajaa vaativaa vanhempaa?
Onko yhteydenottajan usein automaattinen asiakkuus osa lastensuojelun aggressiivista asiakashankintaa ja ammattikunnan vallan- ja reviirinlaajennuskamppailua, jolla oikeutetaan alati lisääntyvät resurssipyynnöt?
Onko asiakkuusmerkintä ikään kuin varotoimenpide sosiaalityöntekijän selustan varmistamiseksi, jottei kukaan voi myöhemmin syyttää puuttumattomuudesta?
Vai onko pakkoasiakkuus vain varhaisen huolen- ja puuttumisen väline, jonka alkuperäinen tarkoitus oli taata kaikille pääsy palveluihin, joita ei tosiasiassa ollutkaan?
Jos apua anelevia asiakkaita on jonoksi asti kuten väitetään, miten on mahdollista, että sosiaalitoimessa riittää aikaa kymmensivuisiin kirjelmiin asiakkaiden vaatekaapeista tai vuosien tutkimussulkeisiin äidin väsymyksen tai lapsen leikin perusteella?
Miksi sosiaalityöntekijöillä ”naksahtelee” biologisten perheiden seurassa mutta sijaishuollon kumppaneiden kanssa ei silloinkaan, kun lapsen kaltoinkohtelusta löytyy pitävä näyttö?
Sosiaalityöntekijän ”naksaus” ja psykokieli asiakkuuden kriteerinä
Lastensuojelussa hämärää on niin etiikka, epistemologia, expertiisi kuin asiakkuus. Tutkija Tarja Heino on kirjoittanut aiheesta kirjan: "Asiakkuuden hämäryys lastensuojelussa : Sosiaalityöntekijän tuottama määritys lastensuojelun asiakkaaksi."
Tarja Heino kirjoittaa: Käytän käsitettä "naksaus" hetkestä taikka vaiheesta, jossa lapsen asia määrittyy lastensuojelun asiakkuudeksi sosiaalityöntekijän työprosesseissa. Käsite perustuu erään yhdistettyä sosiaalityötä tekevän sosiaalityöntekijän ilmaukseen, jolla hän tarkoitti, että yhtäkkiä hän sosiaalityöntekijänä vain oivaltaa, että tässähän on kysymys lastensuojelusta.. Pelkkä yhteydenotto tai lastensuojeluilmoitus ei kuitenkaan tuota asiakkuusmääritystä. Sen lisäksi tarvitaan, että työntekijä huolestuu riittävästi lapsen tilanteesta ja että lastensuojelusta vastaavalla työntekijällä "naksahtaa". ( Heino, 1997, 72-73).
Kirjailija Maria Syvälä kommentoi: ”Naksaus on siis eräänlainen aistimus tai intuitio siitä, että jotakin on pielessä. Naksaus voidaan myös mieltää arjen asiantuntijuudeksi, jossa uhkakuvat tunnistetaan vaistonvaraisesti selkäytimessä ilman opaskirjoja. Tässä kolmen eri varatuomarin kertomat sosiaalityöntekijöiden naksauksista, kun näiltä tivattiin huostaanoton perusteluja hallinto-oikeudessa:
”No sen vain niinku aistii.”
”En mä osaa selittää sitä, mut se sisäinen tunne oli tosi vahva, et joku täs perhees mättää.”
"Mulla on merkillinen tunne takaraivossa..."
Asiakirjoihin nämä kansanomaiset letkautukset eivät luonnollisestikaan päädy. Kirjauksissa sovelletaan luovasti psykologisia termejä esimerkiksi silloin, kun on vakuuttavasti eriteltävä perheenjäsenten luonteenpiirteitä.
Lapsen todistetaan olevan kenties vaarassa siten, että tuikitavallisesta äidistä loihditaan jotenkin rajaton, vanhemmilla nähdään olevan kasvatuksellisia ristiriitoja ja kotitöissä auttava lapsi ottaa liikaa vastuuta arjessa. Kotikuria pitävät vanhemmat ovat liian vaativia – ja toiset taas kotikurinpitoon kykenemättömiä. Sen sijaan kuria pitävät sijaisvanhemmat tai perhekotien johtajat tarjoavat turvalliset, ennakoitavissa olevat kasvuolosuhteet ja selkeät rajat lapselle.
Yhdessä tapauksessa aivan tavallinen, terve poika analysoitiin perhekuntoutuksen vanhemmuudenarvioinnissa tarkemmin perustelematta jollakin tavalla näkymättömäksi lapseksi.
Erään äidin kolmiviikkoisesta vauvasta kirjattiin vanhemmuudenarviointijaksolla näin: ”Hoitajan mielestä vauva liian kiltti.”
Syvälän mukaan kvasitieteellinen puhetapa vaikuttaa toisinaan tahattoman koomiselta, mutta myös pelottavalta, orwellilaiselta uuskieleltä: jollakin tapaa hämäräperäiseltä pimeydeltä. Tällaisessa kielessä sanojen määrää rajoitetaan ja käytetään harhaanjohtavia eufemismeja. Salakieleen kätketään kielteiset asenteet vanhempia kohtaan.
Mikäli perhe ei täytä työntekijän erittelemätöntä ja julkilausumatonta normaalin/tavallisen kriteeriä- kuuluu naksaus; työntekijä poistaa byrokraattisen kaikkivoipaisuutensa varmistimen, ottaa tähtäimeensä ja eliminoi riskiperheen.
Näitä onnistuneita eliminointeja on suoritettu jo niin paljon, että sekä syntyvyys että kansalaisten luottamus viranomaistoimintaan on romahtanut.
Lastensuojelun asiakkuus estää avun saamisen
Asiakaskuormia ylläpidetään myös pitämällä asiakkaita väkisin lastensuojelussa, jossa he eivät kuitenkaan saa tarvitsemiaan palveluita.
HuosTa- tutkimuksessa havaittiin, että lastensuojelun asiakaslapsista jopa 85 prosenttia on jäänyt vaille jotain tarvitsemaansa palvelua ennen sijoitusta.
Huomaamatta on jäänyt, että palveluja vaille jääminen on usein suoraa seurausta lastensuojelun asiakkuudesta.
Lastensuojelun suosiman psykoanalyysin vanhentuneet ja virheelliset teoriat näkevät kaikkien ongelmien syynä vanhemmat ja estävät ja haittaavat autismikirjon, ADHD-, home-oirelevien, päihdehäiriöisten, suolisto-oireisten, syömishäiriöisten ja seksuaaliväkivallasta kärsineiden lasten ja nuorten käypää hoitoa.
Lastensuojelun asiakkuus estää myös järjestöjen palveluihin pääsyn.
Miksi asiakkaita ei vapauteta lastensuojelun mainoskuormasta hankkimaan tarvitsemiaan palveluja muualta?
Miksi kunnat haluavat palkata lisää sosiaalityöntekijöitä tuottamaan lisää asiakaskuormia?
Miksi niin monet päättäjät haluavat päinvastaisesta tutkimustiedosta huolimatta uskoa, että huostaanotot ja niiden ylläpidon onnistumiseksi mieltävät sosiaalityöntekijät kykenisivät vähentämään huostaanottoja?
Asiakkaat vapautettava lastensuojelusta saamaan tarvitsemansa palvelut
Hackneyn mallin piloteissa lastensuojelua järkeistettiin lakkauttamalla turhat("ei-aktiiviset) asiakkuudet. Sivulauseessa siis myönnettiin että: a) Lastensuojelussa on turhia asiakkuuksia , b) asiakkaita roikotetaan asiakasrekistereissä turhaan ilman että heidän kanssaan työskenneltäisiin c) turhien asiakkuuksien poistaminen on lastensuojelutyön rationalisointia.
Oletetuista perhepatologioista kärsivät asiakkaat ihmeparantuivat hetkessä ilman "massiivisia avohuollon tukitoimia", moniammatillista yhteistyötä tai perhetyötä- ja -kuntoutusta.
Huoli kirjaimellisesti katosi nappia painamalla ja työntekijät vapautuivat tekemään työtä aitojen avun tarvitsijoiden kanssa.
Miksi tätä menetelmää ei oteta välittömästi käyttöön kaikissa Suomen sosiaalitoimistoissa?
Lastensuojelun ei-aiotut seuraukset ovatkin aiottuja
Puhuminen lastensuojelun ei- aiotuista seurauksista on kaunistelua.
Lastensuojelun väärinkäytökset ja niiden tuottamat haitat vaikuttavat aiotuilta; tietoisilta ja tarkoituksellisilta.
Lastensuojelussa tiedetään varsin hyvin, että asiakaskirjausten toimittamatta jättäminen tai toimittaminen vasta oikeuskäsittelyyn romuttaa asiakkaan mahdollisuuden valmistautua / vastata lastensuojelun yllättäviin syytteisiin. Ja juuri siksi asiakaskirjauksia harvoin toimitetaan ajoissa.
Valituskelpoisen päätöksen tekemättä jättäminen estää päätöksestä valittamisen ja muutoksenhaun ja siksi valituskelpoisia päätöksiä ei tehdä.
Lastensuojelussa ymmärretään kyllä, että asiakassuunnitelmien tekemättä jättö tai fabrikointi estää asiakkuuksien lopettamisen, huostaanottojen purkamisen ja perheiden jälleenyhdistämisen ja juuri siksi sekä asiakassuunnitelmien tekemättä jättö että niiden fabrikointi on niin yleistä.
Ritva Haapala pohtii hallintokanteluja tutkineessa lisensiaattityössään mistä nousee sosiaalipalvelujen
asiakkaan kokemus siitä, että työntekijä toivoo hänelle pahaa vaikka hänen tutkimuksensa osittain vastaa kysymykseen; "Asiakas jäi ilman niitä asioita, jotka hänelle lakisääteisesti kuuluivat. Kun päätöstä ei annettu,
ei syntynyt myöskään oikeutta muutoksenhakuun ja samalla heitettiin romukoppaan myös hyvän hallinnon periaatteet. Asiakasta ei kuultu, asiaa ei selvitetty riittävästi ja asiakirjoissa oli virheitä".
Haapalan mukaan " nämä puutteet ovat korjattavissa olevia asioita, jos vain ensin otamme
vastaan tiedon niiden olemassaolosta ja omaamme oikean asenteen."
Kuinka paljon turhia ja lainvastaisia lastensuojeluasiakkuuksia on?
Lastensuojelun kasvavia asiakasmääriä taivastellaan ilman, että kukaan vaivautuisi tutkimaan väittämän todenperäisyyttä.
Lastensuojelun asiakkaaksi päätyy miltei mistä tahansa syystä, mutta asiakkuudesta on vaikeaa, joskus miltei mahdotonta päästä eroon. Luultavasti valeasiakkaita on eniten asiakasprosessien alku- ja loppupäässä.
Harva asiakas saa sosiaalihuollon asiakaslain mukaista asiakaspalvelua. Asiakkuusprosessien keskeltä löytynee lukuisia vanhempia, joille ei ole annettu eikä tulla antamaan mitään pyydettyä apua. LSKL:n tutkimuksessa valtaosa vanhemmista kertoi, ettei heille tarjottu mitään apua.
Vanhemmille ei saada toimitetuksi edes asiakaskirjauksia tai valituskelpoisia päätöksiä.
Asiakassuunnitelmat fabrikoidaan lastensuojelun puuttumisen ja virheellisten päätösten oikeuttamiseksi.
Moni ei tiedä, että asiakkaan kannattaa aloittaa ja hoitaa asiakkuutensa lopettaminen itse. Sosiaalityöntekijän suulliseen lupaukseen ei kannata luottaa vaan asiakkuuden lopettamisesta on aina vaadittava kirjallinen päätös.
Kuinka monta turhaa tai väärin perustein aloitettua asiakkuutta lastensuojelun "asiakaskuormasta" oikein löytyy?
Asiaa voisi tutkia esimerkiksi isolla asiakaskyselyllä, soittamalla läpi muutaman yksittäisen sosiaalityöntekijän kaikki asiakkaiksi kirjaamat, tutkimalla rekisterimerkinnät ja/tai selvittämällä, kuinka moneen asiakkaaseen sosiaalityöntekijä on ollut yhteydessä/tavannut, kuinka usein ja kuinka kauan viimeisestä yhteydenotosta/tapaamisesta on kulunut aikaa.
Kuka vaivautuisi tutkimaan asian ja kenen vastuulla asian tutkiminen oikein on?
Lastensuojeluperheiden asiakkuuden luonnetta ja vapaaehtoisuutta voisi selvittää yksinkertaisesti kysymällä
a) Miksi olette lastensuojelun asiakkaana? Ilmoitettiinko teille asiakkuuden alkamisesta?
b) Onko asiakkuutenne vapaaehtoinen vai uhkailtiinko teitä esim. huostaanotolla?
c) Onko lastensuojeluasiakkuutenne laillinen? Pitäisikö teidän lain mukaan saada tarvitsemanne palvelut peruspalveluista?
d) Onko teille tehty yhteistyössä asiakassuunnitelma, johon on merkitty tarvitsemanne palvelut siinä muodossa kuin te ilmoititte?
e) Oletteko saanut tarvitsemanne palvelut tai hyötynyt muutoin asiakkuudestanne? Miten?
f) Onko asiakkuudesta seurannut teille haittoja? Minkälaisia?
g) Haluaisitteko lopettaa asiakkuutenne jos voisitte tehdä sen ilman seuraamustoimia?
Lokakuun Liike pyytää lukijoitaan vastaamaan em. kysymyksiin ja lähettämään vastaukset osoitteeseen
info@lokakuunliike.com
Jos lastensuojelun asiakkuuksia ei aiota tutkia, puheet kasvavista asiakaskuormista voi jättää omaan arvoonsa.