Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Sijoituslasta hyväksikäyttäneellä sijaisperheellä oli hyvät suhteet päättäjiin- kaltoinkohteluun ei puututtu ajoissa

$
0
0
Picture
Hyväksikäytöstä tuomitussa sijaisperheessä oli ongelmia pitkään mutta tehokas verkostoituminen lastensuojelu- ja kuntapäättäjiin takasi diplomaattisen koskemattomuuden.

Sijaisperheet tuomitut miehet olivat aktiivisesti mukana mm. reserviläistoiminnassa. Sijaisperheen isä on itsekin kasvanut sijaisperheessä.

Sijaisperheen äiti on Keski- Suomessa tunnettu lastensuojeluvaikuttaja, jolla on ollut lukuisia luottamustehtäviä yrityksissä ja yhteisöissä. 

​Hän on toiminut aktiivisesti mm. puoluepolitiikassa, kaupunginhallituksessa, ja kotiseutuyhdistyksessä ja saanut mitalin kasvatustyöstään äitinä.



 
Tässä tapauksessa samoin kuin Perhehoitoliiton ex- hallitusjäsenen, Vuoden Sijaisperheen ja lasten nälkiinnyttämistapauksissa ihmetyttää lasten kaltoinkohtelun pitkä kesto, viranomaisten liittoutuminen sijaisperheiden puolelle ja haluttomuus puuttua kaltoinkohteluun ajoissa. 

​Samoin kuin sijaislapsiaan vuosia nälkiinnyttäneen sijaisperheen myös hyväksikäyttävän sijaisperheen lapsia tapasivat säännöllisesti lukuisat huoli- ja traumakoulutetut opettajat, harraste-ohjaajat ja terveydenhuollon ammattilaiset- mitään huomaamatta. 

Picture
Korruptoituneeseen lastensuojeluun tarvitaan ulkopuolinen valvonta

Keski- Suomi on tullut tunnetuksi lastenpsykiatrisen väärinkäytösten lisäksi lastensuojelumielivallasta, jossa myös Keski- Suomen Sosiaalialan osaamiskeskus KOSKE on ollut mukana. Lastensuojelun asiakashankintaketju on viritetty maakunnassa huippuunsa, palveluketjuun sen sijaan ei ole panostettu riittävästi.

Huolikoulutetut ammattilaiset valvovat ja seulovat perheitä mutta sijaishuollon valvonta on jätetty retuperälle.

Haapasten perheen tapauksessa lasten monivuotinen turha huostaanotto alkoi, kun päiväkodin johtaja sanaili sosiaalityöntekijän toivoman ilmoituksen, että ”toisella lapsella on ollut vähän vaikeampaa”.
Lausunnon ja 102 todistettua virhettä sisältäneiden asiakirjojen perusteella molemmat sisarukset sijoitettiin ankaria tapaamisrajoituksia käyttäneeseen pahamaineiseen perhekotiin (HS 30.8.2010). Hallinto- oikeus paheksui vain tapauksen julkistamista.

Jyväskylä on sijaishuollon ja erityisesti perhehoidon edunvalvonnan keskittymä, jonka liepeillä toimii satoja lastensuojeluyrittäjiä ja perhekoteja. Kaupungissa sijaitsee lapsiasiavaltuutetun toimisto ja se on suosittu lastensuojelun koulutustapahtumien pitopaikka.

Uushuutolaisuusverkostossa piiri suuri pyörii

Jyväskylässä toimivat toisiinsa ja lukuisiin muihin lastensuojelupäättäjiin verkottuneet Perhehoitoliitto, Perhehoitokumppanit Suomessa Oy, Pelastakaa Lapset ryPesäpuu ry ja SOS- lapsikylä ry, jotka ovat täyttäneet hallituksensa ja luottamustoimensa toistensa jäsenillä. Palleja ovat vaihtaneet ahkerasti mm. Pirjo Hakkarainen, Jari Ketola, Aila Paloniemi ja Harriet Rabb. Järjestöt saavat merkittävää STEA (RAY) - rahoitusta, jolla lobataan lisää varoja lastensuojelujärjestöinä esiintyville sijaishuollon piiloyrityksille ja niiden sijaishuollon edunvalvontatyölle.

Taustatukea huostaanottoketjuun tarjoaa Keski- Suomen ensi- ja turvakotiMerikratos Oy:n perhetyö, sosiaaliasiamiespalvelu ja perhekuntoutus ja lastensuojelun edunvalvojahanke.

Pelastakaa Lapset ry:n STEA-rahoitettu lakimiespalvelu auttaa sosiaalityöntekijöitä nostamaan syytteitä väärinkäytöksistä julkisuudessa kertovia vanhempia vastaan ja erilaiset psykoanalyysiin perustuvat hankkeet ja koulutukset takaavat asenneongelmien ja väärinkäytösten jatkumisen. Hätääntyneitä vanhempia sopeutetaan lapsen edun vastaisiin ja laittomiin viranomaispäätöksiin Voikukkia- toiminnalla.

Sijaishuollon edunvalvojien ja lastensuojelujärjestöjen kanssa verkottunut sosiaalityön yliopistollinen ja AMK- koulutus tuottavat kentälle sijaishuollon edunvalvontaan orientoituneita sosiaalityöntekijöitä ja sosionomeja, jotka toimivat aikanaan huostaanotoista päättävän hallinto- oikeuden asiantuntijajäseninä.
Mm. Pesäpuu ry on käynyt Jyväskylän yliopistolla markkinoimassa sijaishuoltojätti Anglicaren alaisen St Luke´s Innovative Resources-keskuksen lapsilähtöisiä välineitä, joita käytetään vuorovaikutuksen vahvistamisen sijaan lasten huostaanottotarpeen todisteluun.

Puolueettomuutensa sosiaalityöntekijöiden yhteistyökumppanuuteen vaihtaneet hallinto- oikeuksien jäsenet järjestävät sosiaalityöntekijöille jopa koulutusta hallinto- oikeusprosessista, joka haiskahtaa preppaukselta saada läpi usein lapsen edun vastaiset huostaanottopäätökset, joita oikeutetaan epätieteellisillä lastensuojelun "arvioinneilla" ja fabrikoiduilla lausunnoilla. Jyväskylässä opastusta "sosiaalityöntekijän näkökulmasta" tarjoaa hallinto- oikeuden esittelijänä, lapsiasiavaltuutetun toimistossa ja Lastensuojelun Keskusliitossa työskennellyt Reetta Peltonen.

Mikäli hallinto-oikeudet katsovat asianmukaiseksi kouluttaa siellä asioivia sosiaalityöntekijöitä, tulee koulutus suunnata puolueettomuussyistä tasapuolisesti kaikille asianosaisille, myös nuorille ja vanhemmille, vaatii varatuomari Leeni Ikonen.

Näkyvin ja vaikutusvaltaisin sijaisperheiden edunvalvoja Keski- Suomessa on Aila Paloniemi , Perhehoitoliitossa, Jyväskylän kaupunginvaltuustossa, sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ulkoasiain valiokunnassa, kestävän kehityksen toimikunnassa ja Ihmisoikeusliitossa vaikuttava Keskustan kansanedustaja, joka on lastensuojelukertoimen ja huostaanottojen hallinto- oikeuskäsittelyn lisäksi ollut ajamassa kansan kahtiajakoa epäiltäviin bioriskeihin ja palkittaviin sijaisvanhempiin. Sijaishuoltojärjestöt yhteistyökumppaneineen rekrytoivat julkisrahoitteisesti sijaisvanhempia kaduilta ja eri tapahtumista 24 tunnin pikakoulutuksilla, joissa tulokkaat saavat arvioida itse omat valmiutensa sijaisvanhemmiksi.
Kaikki sijaisperheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille. (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Leeni Ikosen mukaan "sijaisvanhempien pikakoulutus tuottaa sekä sijaisvanhemmille että perheessä asuville lapsille miltei täydellisen koskemattomuuden eikä pikakoulutettujen toimintaan yleensä puututa”.

Paloniemi on ollut lobbaamassa perhehoidon lakimuutoksia, joissa ei ole kuultu palvelunkäyttäjiä ja jotka ovat entisestäänkin vaikeuttaneet vanhempien ja sijoitettujen lasten yhteydenpitoa. 

 
Leeni Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka isoäiti järkyttyi sijoitetun lapsenlapsen alkaessa nuolla häntä kaulasta ja kertoessa, että sijaisisä tekee myös niin ja nuolee häntä pyllystäkin. Kun lapsen isoäiti ja äiti ottivat yhteyttä lastensuojeluun ja kertoivat tapahtumista lastensuojelija teki yhteydenpidon rajoittamista koskevan päätöksen lapsen ja äidin välille ja perui lapsen kotilomat (Ikonen, 2013, 446).


Lähetä palautetta päättäjille

Lokakuun Liike vaatii, että lapsiin kohdistuneesta väkivallasta tuomituilta sijaishuoltoyrittäjiltä on otettava pois sijoituslapset ja perhekotiluvat.
Laittomia tapaamisrajoituksia tehtailevat ja sijaishuollon valvontavelvoitteensa laiminlyövät sosiaalityöntekijät on pantava ammatinharjoittamiskieltoon ja sosiaalialan vastuu- ja korvaussäädökset on uudistettava.
STEA:n tulee lopettaa rahoitus niiltä lastensuojelutoimijoilta, jotka aktiivisesti kouluttavat lainvastaisiin tapaamisrajoituksiin ja muihin laittomiin toimintakäytäntöihin. 
Rahoitus pois myös palveluilta, joita käytetään estämään sijaishuollon epäkohtien ilmitulo ja rankaisemaan asiakkaita raportoinnista esim. Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelu ja lastensuojelun edunvalvojahanke.

Lokakuun Liike odottaa Keski- Suomen sosiaalialan osaamiskeskukselta selvitystä siitä, miten, miksi ja keiden toimesta sijoitettujen kaltoinkohtelun ja lukuisten muiden väärinkäytösten annettiin jälleen kerran jatkua vuosikaudet. Selvityksen painopiste tulee olla vastaavien tapausten ennaltaehkäisyssä ja lastensuojelun johdon ja valvonnan ongelmien korjaamisessa.

Sijaisperheiden valvontaa ei pidä jättää sijaisperheet valinneille ja kouluttaneille sosiaalityöntekijöille, jotka eivät edes havaitse saati raportoi väärinkäytöksiä sijaisperheissä. Lokakuun Liike ehdottaa Aluehallintovirastoille lisäresursseja ja perhehoitoon autojen katsastusta vastaavaa tarkastusta, jossa riippumaton tarkastaja tutkii sijoitettujen lasten asiakirjojen ja kohtelun oikeellisuuden ja haastattelee lapset kahden kesken vähintään kerran vuodessa. 

Koulukotilasten kuulemisesta aloitteen tehnyt lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on valitellut nykyisen hallituksen ministereiden haluttomuutta kuulla sijoitettuja lapsia. Kurttilan mukaan koulukodeissa olevien lasten kuulemisaloitteeseen "poliittisen johdon vastaus on ollut, ettei näistä haluta ikäviä otsikoita". Pitäkää kansalaiset huolta siitä, että vaihdatte poliittisen johdon ensi vaaleissa.

Kehotamme lukijoitamme lähettämään tapauksen tiimoilta palautetta Jyväskylän lastensuojelun sijaishuoltoon, lastensuojelun palvelupäällikkö Anne Seppälälle, Perhehoitoliittoon, oikeusministeri Antti Häkkiselle Eteläsplanadi 10, Helsinki PL 25, 00023 Valtioneuvosto etunimi.sukunimi@om.fi 
perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolle ja sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilalle: 
Meritullinkatu 8, Helsinki 
PL 33, 00023 Valtioneuvosto etunimi.sukunimi@stm.fi

Pyydämme säästämään päättäjien vastaukset ja lähettämään ne osoitteeseen info@lokakuunliike.com

Englannin- , ranskan- ja saksankielentaitoisia lukijoita pyydämme raportoimaan suomalaisen lastensuojelun korruptiosta ja väärinkäytöksistä suoraan CPT:lle
(
Eurooppalainen komitea kidutuksen, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi).

Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kaltoinkohtelu-sijaishuollossa-jatkuu-kuntien-jarjestojen-ja-rayn-tuella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakkuus-estaa-avun-saamisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/talous-v-uushuutolaisuusverkostoissa-piiri-suuri-pyorii
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/rikollisille-sijoitetaan-lapsia-edelleen
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kenen-etua-turvaa-sosiaaliasiamies
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityon-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-johdon-vaarinkaytoksia-ei-ratkaista-titteli-vaan-henkilovaihdoksilla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-estaa-kaltoinkohtelua-lastensuojelulaitoksissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vakivalta-sijaishuollossa-onkin-biovanhempien-syyta-ja-sijoitettujen-tietamattomyytta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/traumaterapiakoulutus-syy-ensi-ja-turvakotien-harharetkeen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/salaisten-hairioiden-etsinta-estaa-vakivallan-havaitsemisen
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-kaytannot-selvitettava-valittomasti
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ensi-ja-turvakotien-tutkimus-tarvitsee-huostaanottoa
http://www.lokakuunliike.com/ilmoitusvalitus-blogi/lastensuojeluilmoitus-tarkastuspyyntokohteesta-keski-suomen-ensi-ja-turvakoti-jyvaskyla
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-2-fabrikoitu-lastensuojelulausunto
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/heratys-anu-huovinen-ja-pelastakaa-lapset-ry
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhehoitokumppanit-suomessa-kestavasti-kehittyvaa-monikansallista-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta


Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles