Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan Suomella ei ole riittävää tahtoa korjata lastensuojelussa tunnistettuja ongelmia.
Tuomas Kurttila teki vuosi sitten hallitukselle aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemisesta, mutta aloite ei ole edennyt kertoo Iltalehti.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila arvostelee avoimessa kirjeessään lastensuojelun tilaa.
Kurttilan mukaan lapsia ei kuulla, psykiatrisen hoidon ja lastensuojelun suhde on sekaisin ja lastensuojelun asiakkaat jäävät usein ilman tarvitsemiaan palveluja.
- Kyse on noin 300 lapsesta. Selvitys tehtiin, mutta siihen ei lapsia haastateltu, Kurttila kirjoittaa.
Kurttilan mukaan esimerkiksi koulukodeissa olevien lasten kuulemisaloitteeseen "poliittisen johdon vastaus on ollut, ettei näistä haluta ikäviä otsikoita".
- Lastensuojelussa tarvitaan omaa aineistokeruuta, joka mahdollistaa haastattelut muun muassa koulukodeissa oleville lapsille. Miksi näin ei tehdä? Miksi ministerit pelkäävät ikäviä otsikoita? Siksi, että tiedossa on monen lastensuojelulapsen karut kokemukset ja vaikea arki, Kurttila vastaa kysymykseensä.
Kurttilan mukaan lastensuojelun asiakkaat jäävät myös usein ilman tarvitsemiaan palveluja.
- Yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua. Sijoitustilanteessa joka kolmas mielenterveysongelmissa oleva lapsi tai nuori ei ole saanut mielenterveyspalveluja.
Lisäksi lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon suhde on mennyt Kurttilan mukaan sekaisin.
- Lastensuojelussa on havaittu toimintatapa, jossa huostaanotetun lapsen sijoituspaikaksi on toivottu psykiatrista sairaalaa, vaikka lapsella ei ole psykiatrista sairaalahoitoa edellyttävää mielenterveyden häiriötä.
- Sijaishuoltoon ohjataan väärin perustein lapsia, joilla on psykiatrista hoitoa vaativa ongelma, mutta ei lastensuojelun tarvetta.
Kurttila mainitsee kirjeessään kuulleensa jokin aika sitten, että kaksi lastensuojelun piirissä ollutta lasta oli tehnyt itsemurhan.
- Lastensuojelussa on kyse elämästä ja kuolemasta. Valittaisiin tuo elämä, Kurttila kirjoittaa.
Lokakuun liike kiittää Kurttilaa lasten kuulemisaloitteesta ja toivottaa voimia kamppailuun lastensuojelun päättäjien korruptiota, propagandaa ja välinpitämättömyyttä vastaan. On valitettavaa, että ministereille ikävien otsikoiden välttely on tärkeämpää kuin ihmisoikeuksien, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskuntarauhan edistäminen. Toimittaja Tuula Malinin sanoin: ”Viranomaisvetoista yhteiskunnan ulkopuolelle kasvattamista ei kenenkään tulisi seurata hiljaa sivusta. Sen seurauksista ei kukaan meistä tule jäämään osattomaksi.”
Tuomas Kurttila teki vuosi sitten hallitukselle aloitteen koulukoteihin sijoitettujen lasten kuulemisesta, mutta aloite ei ole edennyt kertoo Iltalehti.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila arvostelee avoimessa kirjeessään lastensuojelun tilaa.
Kurttilan mukaan lapsia ei kuulla, psykiatrisen hoidon ja lastensuojelun suhde on sekaisin ja lastensuojelun asiakkaat jäävät usein ilman tarvitsemiaan palveluja.
- Kyse on noin 300 lapsesta. Selvitys tehtiin, mutta siihen ei lapsia haastateltu, Kurttila kirjoittaa.
Kurttilan mukaan esimerkiksi koulukodeissa olevien lasten kuulemisaloitteeseen "poliittisen johdon vastaus on ollut, ettei näistä haluta ikäviä otsikoita".
- Lastensuojelussa tarvitaan omaa aineistokeruuta, joka mahdollistaa haastattelut muun muassa koulukodeissa oleville lapsille. Miksi näin ei tehdä? Miksi ministerit pelkäävät ikäviä otsikoita? Siksi, että tiedossa on monen lastensuojelulapsen karut kokemukset ja vaikea arki, Kurttila vastaa kysymykseensä.
Kurttilan mukaan lastensuojelun asiakkaat jäävät myös usein ilman tarvitsemiaan palveluja.
- Yli 60 prosenttia lapsista ja nuorista, joiden kohdalla on tarvittu tai harkittu sijoitusta oman kodin ulkopuolelle ja joilla on todettu päihdepalvelujen tarve, on jäänyt ilman tätä palvelua. Sijoitustilanteessa joka kolmas mielenterveysongelmissa oleva lapsi tai nuori ei ole saanut mielenterveyspalveluja.
Lisäksi lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon suhde on mennyt Kurttilan mukaan sekaisin.
- Lastensuojelussa on havaittu toimintatapa, jossa huostaanotetun lapsen sijoituspaikaksi on toivottu psykiatrista sairaalaa, vaikka lapsella ei ole psykiatrista sairaalahoitoa edellyttävää mielenterveyden häiriötä.
- Sijaishuoltoon ohjataan väärin perustein lapsia, joilla on psykiatrista hoitoa vaativa ongelma, mutta ei lastensuojelun tarvetta.
Kurttila mainitsee kirjeessään kuulleensa jokin aika sitten, että kaksi lastensuojelun piirissä ollutta lasta oli tehnyt itsemurhan.
- Lastensuojelussa on kyse elämästä ja kuolemasta. Valittaisiin tuo elämä, Kurttila kirjoittaa.
Lokakuun liike kiittää Kurttilaa lasten kuulemisaloitteesta ja toivottaa voimia kamppailuun lastensuojelun päättäjien korruptiota, propagandaa ja välinpitämättömyyttä vastaan. On valitettavaa, että ministereille ikävien otsikoiden välttely on tärkeämpää kuin ihmisoikeuksien, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteiskuntarauhan edistäminen. Toimittaja Tuula Malinin sanoin: ”Viranomaisvetoista yhteiskunnan ulkopuolelle kasvattamista ei kenenkään tulisi seurata hiljaa sivusta. Sen seurauksista ei kukaan meistä tule jäämään osattomaksi.”
Myös julkistalouden professori Markus Jäntti on turhautunut suomalaiseen keskustelukulttuuriin ja tieteen vähättelyyn.
Jäntin mukaan tutkimustiedolla ei ole Suomessa mitään merkitystä politiikan teossa, kertoo Helsingin Sanomat.
Jäntti irtisanoutui tiistaina tehtävästään Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen Vattin professorina.
Yksi syy lähtöön on Jäntin turhautuminen siihen, miten vähän Suomen päättäjät arvostavat yhteiskuntatieteitä. Hän vertaa tilannetta Singaporeen, jonka parlamentaarikot ovat omaksuneet paljon käytännön piirteitä Britanniasta.
Demokraattisen parlamentarismin käytöstavat ja koristeet ovat itsevaltaisessa poliisivaltiossa pelkkää teatteria.
”Suomessa suhtaudutaan tietoon perustuvaan politiikantekoon samalla tavalla. Sitä ollaan tekevinään, mutta käytännössä tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”, Jäntti sanoo.
Jäntti ihmettelee, miten vaikea monien on ymmärtää, että yhteiskunnalliset päätökset ovat viime kädessä poliittisia arvovalintoja. Kyse on siitä, mitä vaikutuksia ollaan valmiita hyväksymään ja miten niitä verrataan. Itse vaikutusten arviointi taas ei ole arvovalinta, vaan siinä pitäisi noudattaa tieteen sääntöjä.
Jäntin mukaan tutkimustiedolla ei ole Suomessa mitään merkitystä politiikan teossa, kertoo Helsingin Sanomat.
Jäntti irtisanoutui tiistaina tehtävästään Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen Vattin professorina.
Yksi syy lähtöön on Jäntin turhautuminen siihen, miten vähän Suomen päättäjät arvostavat yhteiskuntatieteitä. Hän vertaa tilannetta Singaporeen, jonka parlamentaarikot ovat omaksuneet paljon käytännön piirteitä Britanniasta.
Demokraattisen parlamentarismin käytöstavat ja koristeet ovat itsevaltaisessa poliisivaltiossa pelkkää teatteria.
”Suomessa suhtaudutaan tietoon perustuvaan politiikantekoon samalla tavalla. Sitä ollaan tekevinään, mutta käytännössä tutkimustiedolla ei ole täällä juuri mitään merkitystä”, Jäntti sanoo.
Jäntti ihmettelee, miten vaikea monien on ymmärtää, että yhteiskunnalliset päätökset ovat viime kädessä poliittisia arvovalintoja. Kyse on siitä, mitä vaikutuksia ollaan valmiita hyväksymään ja miten niitä verrataan. Itse vaikutusten arviointi taas ei ole arvovalinta, vaan siinä pitäisi noudattaa tieteen sääntöjä.
Sosiaalipolitiikan Emeritus professori J.P. Roos on sosiaalipsykologi Anu Suomelan ja varatuomari Leeni Ikosen ohella vaatinut lastensuojeluun tutkimustietoa ja toimivia valitusreittejä jo kaksikymmentä vuotta- turhaan.
Tutkimustietoa ei vieläkään kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi lastensuojelussa (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013).Päätökset tehdään mielummin "hiljaiseen tietoon" ja organisaatiokäytäntöihin tukeutuen.
Sosiaalityössä monet arvioinnit, tutkimukset ja selvitykset täyttävät pikemminkin fabrikoinnin ja tutkimusvilpin kuin tieteellisen tutkimuksen kriteerit. Tutkija Elina Pekkarisen ( 2011) mukaan lastensuojelusta puuttuu niin tekninen, praktinen kuin emansipatorinen tiedonintressi.
Lastensuojelun tiedonkeruun sabotointi vaikuttaa tahalliselta. Professori Tarja Heino kertoo Talentian 30 päivää- liitteessä: ”Kun katson 30 vuoden aikajänteellä, on aina toistunut sama: juuri kun lastensuojelun tietopohja-asiaa on saatu valmisteltua askeleen verran eteenpäin, on tullut jokin organisaatio- tai lakiuudistus, joka on tehnyt valmistelut tyhjäksi”.
Sijaishuollon edunvalvojaksi ryhtynyt sosiaalihallinto on ottanut tehtäväkseen estää ja jarruttaa kokemusasiantuntijoiden tiedon keräämistä ja vastusti ankarasti vuosikymmeniä myöhässä toteutettua ensimmäistä sijaishuoltoselvitystä. Tapana on myös sensuroida ja/ tai vaieta kuoliaaksi lastensuojelun korporatistisen eturyhmätalouden edunvalvontaa uhkaava tieto ja kriittiset tutkimukset.
Lainsäädäntötyön kaapanneet lastensuojelujärjestöinä esiintyvät sijaishuollon piiloyritykset ovat varmistaneet, että lastensuojeluperheiden perus- ja ihmisoikeudet esim. oikeus perhe-elämään, terveydenhuoltoon, koulutukseen, asialliseen kohteluun ja palveluun tai oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eivät toteudu lastensuojelussa. Poliitikot ja ETENE:n asiantuntijat puolestaan ovat pitäneet huolta siitä, etteivät valtion kaltoinkohtelemat saa kärsimyskorvauksia.
Niin lastensuojelun päättäjillä kuin työntekijöillä on usein hälyttävän heikko asiaosaaminen, ammattitaito ja lukeneisuus. Edes perustehtävää ei hahmoteta, ja ammattietiikkaa ja hyvän hallinnon periaatteita noudatetaan harvoin. Vahvaa on lähinnä asenteellisuus, tutkimustiedon torjunta ja muutosvastarinta.
Roosin, Suomelan, Ikosen jo vuosia ja Marraskuun liikkeen jo vuosikymmeniä vanhat välttämättömät muutosehdotukset odottavat yhä toteuttamistaan:
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/vaaryyskirja.htm
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.pdf
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/matela.htm
http://www.kaapeli.fi/pesue/artikkeleita/kriittinen_kannanotto_95.htm
http://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/euroopan-ihmisoikeustuomioistuimen-havaintoja-sijaishuollossa-olevan-lapsen-kohtelusta
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/62-lastensuojeluperheiden-asiantuntemus-kayttoon
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/57-muutos-alkaa-tampereelta
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa-ennen-ja-nyt
http://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/10-muutosehdotusta-kohti-parempaa-perheidensuojelua
http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html
Tutkimustietoa ei vieläkään kerätä, käytetä eikä koeta tarpeelliseksi lastensuojelussa (Rosen 1994; Pekkarinen 2011; Finnila- Tuohimaa 2013).Päätökset tehdään mielummin "hiljaiseen tietoon" ja organisaatiokäytäntöihin tukeutuen.
Sosiaalityössä monet arvioinnit, tutkimukset ja selvitykset täyttävät pikemminkin fabrikoinnin ja tutkimusvilpin kuin tieteellisen tutkimuksen kriteerit. Tutkija Elina Pekkarisen ( 2011) mukaan lastensuojelusta puuttuu niin tekninen, praktinen kuin emansipatorinen tiedonintressi.
Lastensuojelun tiedonkeruun sabotointi vaikuttaa tahalliselta. Professori Tarja Heino kertoo Talentian 30 päivää- liitteessä: ”Kun katson 30 vuoden aikajänteellä, on aina toistunut sama: juuri kun lastensuojelun tietopohja-asiaa on saatu valmisteltua askeleen verran eteenpäin, on tullut jokin organisaatio- tai lakiuudistus, joka on tehnyt valmistelut tyhjäksi”.
Sijaishuollon edunvalvojaksi ryhtynyt sosiaalihallinto on ottanut tehtäväkseen estää ja jarruttaa kokemusasiantuntijoiden tiedon keräämistä ja vastusti ankarasti vuosikymmeniä myöhässä toteutettua ensimmäistä sijaishuoltoselvitystä. Tapana on myös sensuroida ja/ tai vaieta kuoliaaksi lastensuojelun korporatistisen eturyhmätalouden edunvalvontaa uhkaava tieto ja kriittiset tutkimukset.
Lainsäädäntötyön kaapanneet lastensuojelujärjestöinä esiintyvät sijaishuollon piiloyritykset ovat varmistaneet, että lastensuojeluperheiden perus- ja ihmisoikeudet esim. oikeus perhe-elämään, terveydenhuoltoon, koulutukseen, asialliseen kohteluun ja palveluun tai oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin eivät toteudu lastensuojelussa. Poliitikot ja ETENE:n asiantuntijat puolestaan ovat pitäneet huolta siitä, etteivät valtion kaltoinkohtelemat saa kärsimyskorvauksia.
Niin lastensuojelun päättäjillä kuin työntekijöillä on usein hälyttävän heikko asiaosaaminen, ammattitaito ja lukeneisuus. Edes perustehtävää ei hahmoteta, ja ammattietiikkaa ja hyvän hallinnon periaatteita noudatetaan harvoin. Vahvaa on lähinnä asenteellisuus, tutkimustiedon torjunta ja muutosvastarinta.
Roosin, Suomelan, Ikosen jo vuosia ja Marraskuun liikkeen jo vuosikymmeniä vanhat välttämättömät muutosehdotukset odottavat yhä toteuttamistaan:
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/vaaryyskirja.htm
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/huostaanottokirja.pdf
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/matela.htm
http://www.kaapeli.fi/pesue/artikkeleita/kriittinen_kannanotto_95.htm
http://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/euroopan-ihmisoikeustuomioistuimen-havaintoja-sijaishuollossa-olevan-lapsen-kohtelusta
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/62-lastensuojeluperheiden-asiantuntemus-kayttoon
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/57-muutos-alkaa-tampereelta
http://www.knuutilaki.net/kirjoitukset/13-hartiavoimin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa-ennen-ja-nyt
http://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/10-muutosehdotusta-kohti-parempaa-perheidensuojelua
http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html