Huoliliputus ajettiin läpi väkisin perheitä kuulematta
"Tajua Mut! -nimi jo kirosana. Johto ei tajua". Kentän edustaja.
"Minä itse en suostuisi, jos oma lapsi. En tiedä, onko tietojärjestelmä turvallinen. Lapsen henkilötietoja roikkuisi jossain kaksi vuotta". Kentän edustaja
"Viestinnässä jotain, joka nostaa karvat pystyyn". Kentän edustaja. (Tajua mut, 2015, 17-21)
Lasten ja nuorten osallisuuden ja oikeusturvan toteutumista palvelujärjestelmässä voisi tutkia ja parantaa esim. lapsia ja vanhempia kuulemalla, isoilla satunnaisotannoilla tehdyillä asiakaskyselyillä, rekisteritietoja yhdistelemällä, lapsi- ja perhevaikutusten arvioinnilla ja lasten oikeuksien seurannalla. Mitään näistä ei kuitenkaan tehty lastensuojelun kriisiyttäneiden lastensuojelulain ja perhehoitolain muutosten yhteydessä, joita lastensuojelujärjestöt mm. Pelastakaa Lapset ry olivat innokkaasti lobbaamassa, eikä edes järjestöjen omissa toiminnoissa. Sen sijaan lasten ja nuorten osallisuuden ongelmia päätettiin alkaa hoitaa syrjäytymispuheella ja Tajua mut- huoliliputuksella.
Tajua- mut huoliliputus ennakoivana lastensuojeluilmoituksena
Hollannista tuotettu Tajua Mut! -toimintamalli ja -tietojärjestelmä otettiin käyttöön mm. Pelastakaa Lapset ry:n kehitystyön pohjalta tavaksi ilmaista varhainen huoli ( Sitra 83, 2014,16) ja tiivistää viranomaisyhteistyötä nuorten syrjäytymistä estämään pyrkivässä ennakollisessa lastensuojelussa ja varhaisessa puuttumisessa. Malliin on koulutettu mm. poliisin, lastensuojelun, perheneuvolan, perhetyön, oppilashuollon ja suun terveydenhuollon työntekijöitä. Pelastakaa Lapset ry:n tarjoama Suunta-palvelu on osa Tajua Mut! -toimintamallia.
Tajua mut! perustuu varhaisen puuttumisen ideologiaan tarkoituksena löytää hiljaiset signaalit. Kun kaksi aikuista (esimerkiksi opettaja ja joku toinen työntekijä) on ilmaissut huolensa ja huoliliputtanut samasta nuoresta yhteiseen tietojärjestelmään, käynnistetään keskustelut nuoren auttamiseksi. Liputukseen riittää, että työntekijälle tulee tunne, että nuorella ei ole kaikki kohdallaan. Keravalla otettiin muista kaupungeista poiketen käyttöön yhden lipun periaate, jossa nuoret kontaktoidaan jo yhdestä liputuksesta. Huoliliputuksen jälkeen peliin puuttuu salapoliisimaiselta kuulostava organisaatio nimeltään "etsivä nuorisotyö", jonka tarkoitus on ohjata nuori viranomaispalveluihin. Se ottaa yhteyttä nuoren vanhempiin ja kysyy lupaa puuttua nuoren asioihin kertomatta kuitenkaan huolen syytä(Sitra 97, 2015, 56 ).
Hankkeessa ihmetyttää miksi lapsista ja nuorista haluttiin lisää huolimerkintöjä vaikka ” valtaosa työntekijöistä ei omien vastaustensa mukaan ollut vielä työssään kohdannut liputtamista kaipaavia nuoria” ( Sitra 97, 2015, 46).
Hankesuunnitelmassa liputuksesta puhuttiin nimikkeellä "Viranomaisten yhteistyö nuoren tukena – toimintamallin suunnittelu ja käyttöönotto". Rahoitussuunnitelmassa asiaan viitattiin nimikkeellä "Nuorten palvelujen signaalijärjestelmän pilotointi Mikkelissä". Puhekielessä puhuttiin tyyliin "Liputus-hanke, signaalijärjestelmä". Poliitikko käytti työtavasta nimeä "siepparitoiminta". Seinäjoella taas puhuttiin lastensuojelun orwellilaisella uusiokielellä "välittämisen koodista".
Mikkelissä Sitra on tukenut hanketta 0,5 miljoonalla. Espoossa huoliliputuksen budjetti oli 1,5 miljoonaa; mukana olivat Helsingin Diakonissalaitos ja Vamos-projekti. Seinäjoen välittämiskoodimallin rahoittajana on Tekes. Toimintamallin suunnitteluun ei huolittu mukaan mallin kohderyhmää eli nuoria.
Liputus kuntouttavaan työtoimintaan vai laitokseen?
Tunnettu lastensuojeluun perehtynyt juristi Leeni Ikonen arvioi taannoin hanketta näin:
"Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi tuntea syvää huolta suunnitteilla olevista lasten ja nuorten valvonnan keinoista. Varhaiseen puuttumiseen pitäisi saada uusi keino tunnistamaan ongelmalapsi. Kahden viranomaisen huolestuminen johtaisi ”hälytykseen” (HS 11.9.).
Ennen kuin suunnittelijoiden annetaan jatkaa nuorison tasapainoisen kehityksen vaarantamista, pitäisi pohtia, mistä varhaisessa puuttumisessa on kyse. 2000-luvulta on kertynyt riittävästi näyttöä siitä, että sillä on aikaansaatu lastenkotiyrittäjien liiketoiminnan kukoistus, ei sen sijaan tukea lapsille".
Myös tutkimusprofessori Tom Arnkil esitti huolensa toimintamallista;" Lupaavalta kuulostava periaate merkitsee ikävää rohkaisua salailuun. Kysyin taannoin järjestelmän hollantilaisilta laatijoilta, miksi he kannustavat toimimaan selän takana sen sijaan, että tukisivat avointa vuoropuhelua kasvokkain. Kerroin suomalaisesta menettelytavasta, joka auttaa opettajia ja muita ammattilaisia ottamaan huolensa puheeksi niiden kanssa, joita huoli koskee, syyllistämättä ja loukkaamatta, yhteistyöhön kutsuen. Tämä lähestymistapa tähtää paitsi syrjäytymisen ehkäisemiseen, myös palvelukulttuurin muutokseen. Tarvitaan lisää kuuntelemista ja mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Hollantilainen järjestelmä vapauttaa huolen kantajan kohtaamistilanteista ja kannustaa piilotteluun. En haluaisi olla oppilaan vanhempi, joka joutuu arvailemaan, onko hänen lapsestaan liputettu".
Nuorten tarpeenmukaiset palvelut, kokonaisvastuu ja tulosten seuranta jäivät puuttumaan- Aiotaanko huoliliputuksen virheistä oppia?
Sitran selvityksissä on paljastunut, että Tajua- mut toimintamallin käyttöönottomotivaatiota ovat vähentäneet kyseenalainen lisäarvo ja puutteet tavassa, jolla hanketta on johdettu ja myyty. Liputus ei johtanut aina palvelujen saamiseen sillä nuorten tarpeiden mukaisia palveluja ei ollut olemassa( Sitra 110, 2016, 20), nuorten opiskelu- ja työllistämispalvelut perustuivat pakkoon eivätkä johtaneet nuorten toivomiin tuloksiin, muutoksen tuomaa hyötyä ei tunnettu, hanke kohdistui opettajien (ja muidenkin ammattiryhmien) mielestä epäolennaisiin seikkoihin ja kehittämiskeinot eivät näyttäneet tukevan tavoitteisiin pääsyä (nuorten ongelmien ratkeamista) ( Sitra 97, 2015, 25).
Keskeisin Tajua Mut! -toimintamallin heikkous Espoossa oli haastattelujen perusteella se, että liputuksen uskottiin merkitsevän tuplakoneistoa. Toiseksi kritisoitiin sitä, että "malli ei tuo kouluille, lapsille eikä perheiden tuentarpeeseen lisäarvoa. Ja jos se jotain tuo, se ei ole vaadittavan lisävaivan arvoista". Toimintamallin muita puutteita olivat mallin hitaus, epäselvä ohjeistus, epätasa-arvoisuus, mahdolliset tietoturvariskit, asiakkuuden vaarantuminen, yhteensopivuus erilaisten ammattien työn kanssa, lisääntyvä työmäärä sekä liputuslupaan liittyvät hankaluudet (Sitra 97, 2015, 20-21).Muutos tuli ylhäältä ja pyytämättä. Hankkeen pilotointivaihe keskeytettiin nopeasti ja liputus määrättiin kaikille pakolliseksi toimintamalliksi ( Sitra 97, 2015, 4, 18).
Keravalla ongelmallisiksi koettiin tarpeenmukaisten palveluiden puuttumisen lisäksi paisuvien yhteistyöverkostojen koordinointi, tapaamisten sopiminen, vaikeudet rakentaa toimivia luottamus- ja yhteistyösuhteita nuoriin, vanhempien syrjäyttäminen, puuttuva tieto nuorten persoonallisuudesta ja toimintatavoista, nuorten vaikeudet tulla kuulluiksi omassa asiassaan ja palvelujen viranomaislähtöisyys ja pakkoluonne.
Huoliliputus toisti lastensuojelun moniammatillisen yhteistyön ongelmia
"Joidenkin nuorten mielestä nuorten kuntouttavassa toiminnassa on liikaa pelkkää passivoivaa ”hengailua” (Aaltonen & Berg 2015, 120).
"Miksi näin kävi? Mietin... Tuotetta ei ole lokalisoitu. Tuotteessa vikaa. Ja myynti epäonnistui."
”Vaikka tiedettäis se ongelma, ja et se ongelman ydin on siellä. Jos ei siihen ole sitä paikkaa, mihin nuori ohjataan, se on haaste. Et sit ei auta, vaik olis tehty kol mekin lippua. Mutta ei päästä hoitamaa sitä ongelman ydintä.”
”Liian paljon järjestelmässä on sitä, että asiantuntijat ovat kerinneet keskustella sen nuoren asiat jo etukäteen ja päättää toimintamallit. Ja sitten, kun se nuori tulee paikalle, niin sille ladellaan kaikki valmiina.” ( Sitra 83, 2014, 54)
Sitran selvityksistä paljastuu, että toimintamalli toisti lastensuojelun ja sen moniammatillisen yhteistyön ongelmia:
Nuoriin ei tutustuttu, nuoria ei otettu mukaan kehittelyyn, heitä ei kuultu eikä heillä ollut vaikutusvaltaa itseään koskeviin suunnitelmiin, osallistumismahdollisuudet eivät olleet aitoja, toimintamallin henki oli negatiivinen, pakottava tai syyllistävä, vastuut jäivät epäselviksi, toimintamallin pilotointi oli liian lyhyt ja malli otettiin valmiina käyttöön vaihtoehtoja pohtimatta, toimijoiden esim. etsivän nuorisotyön toiminnansisältöä ei tunnettu, hyödyt ja onnistumistarinat eivät olleet havainnoitavissa ja ulkopäin tulevat pakot eivät lisänneet nuorten toimijuutta.
Yksi pääongelmista oli se, ettei nuorten tarpeenmukaisia palveluja ylipäätään ole olemassa. Nuoret eivät saaneet aina riittävästi apua, vaikka avuntarve olisi tunnistettu ja tiedostettu ajoissa. Nuorille ei kaikissa tilanteissa löytynyt tarvetta vastaavia, ennaltaehkäiseviä palveluita.
Nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä keskityttiin vahvasti koulutus- ja työllistymispalveluihin. Vaikeimmin työllistyvät nuoret tarvitsevat kuitenkin ensisijaisesti niin sanottuja sosiaalisen vahvistamisen palveluja, jotka motivoivat sekä tukevat arjenhallintaa ja voimavarojen lisäämistä. Vanhemmat olivat huolissaan koulutus- ja työllistämistoimenpiteistä, jotka perustuvat pakkoon. Ne lisäävät heidän tulkintansa mukaan nuorten huonojen kokemusten kierrettä tai vaikeuttavat oman alan löytämistä. Pahimmillaan ne voivat vahvistaa nuoren epäonnistumisen tunnetta ja kokemusta omasta kyvyttömyydestä ( Sitra 110, 2016, 20).
Nuoret ja nuorten vanhemmat syrjäytettiin viranomaisyhteistyöstä
”Nuori nyökkäilee ja raapustaa nimensä alle. Mut sit, ku se häviää, niin se on roskiksessa se lappu, ja suunnitelmat on samantien unohdettu, ne ei toteudu. Tokihan se tilastoja kaunistaa. Että on nuori saatu tietylle kurssille tai tehty tällanen suunnitelma, et joo parantaahan se tilastoja ja byrokariaa, mut ei sitä nuorta. Sit taas tulee semmonen kokemus, et ei tästä ollu mulle mitään hyötyä, jonninjoutavia suunnitelmia, ei mun asiat etene. Kukaan ei mua oikeesti kuunnellu tai ottanu tosissaan.” Asiakastyöntekijä
”Vaikka nää on aikuisia ihmisiä, niin ymmärrettäis se nuori, ei yksikkönä, vaan se perhe ja se yhteisö, mihin se kuuluu.” Asiakastyöntekijä
Keravalla vanhemmat kertoivat haastatteluissa kokemuksiaan palveluista, joissa heihin ei oltu yhteydessä pyynnöstä ja nuoren suostumuksesta huolimatta. Heidät oli jätetty ilman tietoa ja mahdollisuutta huolehtia asioiden etenemistä sekä osallistua päätöksentekoon. Vanhempien puheissa nousi esiin voimakas huoli nuorten pärjäämisestä silloin, kun kukaan ei hallitse kokonaisuutta. Jos nuorta ei tunneta tarpeeksi, asiat eivät hoidu.
Puurosen (2014) mukaan etsivää nuorisotyötä ohjaa asiakasprosessin malli, jossa nuoren tilannetta käsitellään
työntekijäkeskeisesti viranomaisverkostoissa. Asiakasprosessissa nuoren vanhempien tukemisen ei ole määritelty kuuluvan etsivään nuorisotyöhön eikä siihen ole osoitettu resursseja. (Puuronen 2014, 80.) Nuoren erityistarpeiden huomioiminen ja yksilöllinen palvelukokonaisuus eivät kuitenkaan toteudu ilman nuoren tuntemista( Sitra 110, 2016, 23- 24).
Tietoa siitä, mihin liputtaminen johtaa ei kerätty
"..Työkenttää olis aika paljon tällä konkreettisen auttamisen puolella. Nyt se on hyvin vahvasti ollut yksittäisen sosiaali- tai nuorisotyöntekijän työsarkaa..Se ei oo läpinäkyvä mihinkään. Sosiaalisella puolella, kun kattoo näitä tietojärjestelmiäkin, niin eihän siellä seurata tuloksia – nyt mä puhun tosi rumasti ja kärjistetysti – ei siellä seurata niitä ollenkaan, jos mä sanon näin tosi rumasti". ( Sitra 97, 2015, 57, ohjausryhmän haastattelu)
"Mitä ei vielä ole tutkittu tässä vaiheessa, mutta mitä pitäis tutkia jatkossa, on se, että mihin toimenpiteisiin nämä liputukset johtavat..voitasko me jollain tutkimusmenetelmällä saada, että onko tää porukka lähtenyt oikeelle raiteelle?" (Sitra 97, 2015, 59)
Jostakin syystä toimintamallin asiantuntijat Kimmo Haahkola, Noora Hästbacka, Mia Talikka ja Kirsi Suomalainen tulkitsevat näitä huolestuttavia tuloksia seuraavasti: " Nuorten varhaisen tuen mahdollistava Tajua Mut! on ollut menestys, sillä toimintamalli on vakiinnuttamassa nopeasti paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa".
Mikkeli ja Espoo ovat vakinaistaneet toimintamallin osaksi lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä.
"Tajua Mut! -nimi jo kirosana. Johto ei tajua". Kentän edustaja.
"Minä itse en suostuisi, jos oma lapsi. En tiedä, onko tietojärjestelmä turvallinen. Lapsen henkilötietoja roikkuisi jossain kaksi vuotta". Kentän edustaja
"Viestinnässä jotain, joka nostaa karvat pystyyn". Kentän edustaja. (Tajua mut, 2015, 17-21)
Lasten ja nuorten osallisuuden ja oikeusturvan toteutumista palvelujärjestelmässä voisi tutkia ja parantaa esim. lapsia ja vanhempia kuulemalla, isoilla satunnaisotannoilla tehdyillä asiakaskyselyillä, rekisteritietoja yhdistelemällä, lapsi- ja perhevaikutusten arvioinnilla ja lasten oikeuksien seurannalla. Mitään näistä ei kuitenkaan tehty lastensuojelun kriisiyttäneiden lastensuojelulain ja perhehoitolain muutosten yhteydessä, joita lastensuojelujärjestöt mm. Pelastakaa Lapset ry olivat innokkaasti lobbaamassa, eikä edes järjestöjen omissa toiminnoissa. Sen sijaan lasten ja nuorten osallisuuden ongelmia päätettiin alkaa hoitaa syrjäytymispuheella ja Tajua mut- huoliliputuksella.
Tajua- mut huoliliputus ennakoivana lastensuojeluilmoituksena
Hollannista tuotettu Tajua Mut! -toimintamalli ja -tietojärjestelmä otettiin käyttöön mm. Pelastakaa Lapset ry:n kehitystyön pohjalta tavaksi ilmaista varhainen huoli ( Sitra 83, 2014,16) ja tiivistää viranomaisyhteistyötä nuorten syrjäytymistä estämään pyrkivässä ennakollisessa lastensuojelussa ja varhaisessa puuttumisessa. Malliin on koulutettu mm. poliisin, lastensuojelun, perheneuvolan, perhetyön, oppilashuollon ja suun terveydenhuollon työntekijöitä. Pelastakaa Lapset ry:n tarjoama Suunta-palvelu on osa Tajua Mut! -toimintamallia.
Tajua mut! perustuu varhaisen puuttumisen ideologiaan tarkoituksena löytää hiljaiset signaalit. Kun kaksi aikuista (esimerkiksi opettaja ja joku toinen työntekijä) on ilmaissut huolensa ja huoliliputtanut samasta nuoresta yhteiseen tietojärjestelmään, käynnistetään keskustelut nuoren auttamiseksi. Liputukseen riittää, että työntekijälle tulee tunne, että nuorella ei ole kaikki kohdallaan. Keravalla otettiin muista kaupungeista poiketen käyttöön yhden lipun periaate, jossa nuoret kontaktoidaan jo yhdestä liputuksesta. Huoliliputuksen jälkeen peliin puuttuu salapoliisimaiselta kuulostava organisaatio nimeltään "etsivä nuorisotyö", jonka tarkoitus on ohjata nuori viranomaispalveluihin. Se ottaa yhteyttä nuoren vanhempiin ja kysyy lupaa puuttua nuoren asioihin kertomatta kuitenkaan huolen syytä(Sitra 97, 2015, 56 ).
Hankkeessa ihmetyttää miksi lapsista ja nuorista haluttiin lisää huolimerkintöjä vaikka ” valtaosa työntekijöistä ei omien vastaustensa mukaan ollut vielä työssään kohdannut liputtamista kaipaavia nuoria” ( Sitra 97, 2015, 46).
Hankesuunnitelmassa liputuksesta puhuttiin nimikkeellä "Viranomaisten yhteistyö nuoren tukena – toimintamallin suunnittelu ja käyttöönotto". Rahoitussuunnitelmassa asiaan viitattiin nimikkeellä "Nuorten palvelujen signaalijärjestelmän pilotointi Mikkelissä". Puhekielessä puhuttiin tyyliin "Liputus-hanke, signaalijärjestelmä". Poliitikko käytti työtavasta nimeä "siepparitoiminta". Seinäjoella taas puhuttiin lastensuojelun orwellilaisella uusiokielellä "välittämisen koodista".
Mikkelissä Sitra on tukenut hanketta 0,5 miljoonalla. Espoossa huoliliputuksen budjetti oli 1,5 miljoonaa; mukana olivat Helsingin Diakonissalaitos ja Vamos-projekti. Seinäjoen välittämiskoodimallin rahoittajana on Tekes. Toimintamallin suunnitteluun ei huolittu mukaan mallin kohderyhmää eli nuoria.
Liputus kuntouttavaan työtoimintaan vai laitokseen?
Tunnettu lastensuojeluun perehtynyt juristi Leeni Ikonen arvioi taannoin hanketta näin:
"Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tulisi tuntea syvää huolta suunnitteilla olevista lasten ja nuorten valvonnan keinoista. Varhaiseen puuttumiseen pitäisi saada uusi keino tunnistamaan ongelmalapsi. Kahden viranomaisen huolestuminen johtaisi ”hälytykseen” (HS 11.9.).
Ennen kuin suunnittelijoiden annetaan jatkaa nuorison tasapainoisen kehityksen vaarantamista, pitäisi pohtia, mistä varhaisessa puuttumisessa on kyse. 2000-luvulta on kertynyt riittävästi näyttöä siitä, että sillä on aikaansaatu lastenkotiyrittäjien liiketoiminnan kukoistus, ei sen sijaan tukea lapsille".
Myös tutkimusprofessori Tom Arnkil esitti huolensa toimintamallista;" Lupaavalta kuulostava periaate merkitsee ikävää rohkaisua salailuun. Kysyin taannoin järjestelmän hollantilaisilta laatijoilta, miksi he kannustavat toimimaan selän takana sen sijaan, että tukisivat avointa vuoropuhelua kasvokkain. Kerroin suomalaisesta menettelytavasta, joka auttaa opettajia ja muita ammattilaisia ottamaan huolensa puheeksi niiden kanssa, joita huoli koskee, syyllistämättä ja loukkaamatta, yhteistyöhön kutsuen. Tämä lähestymistapa tähtää paitsi syrjäytymisen ehkäisemiseen, myös palvelukulttuurin muutokseen. Tarvitaan lisää kuuntelemista ja mahdollisuuksia tulla kuulluksi. Hollantilainen järjestelmä vapauttaa huolen kantajan kohtaamistilanteista ja kannustaa piilotteluun. En haluaisi olla oppilaan vanhempi, joka joutuu arvailemaan, onko hänen lapsestaan liputettu".
Nuorten tarpeenmukaiset palvelut, kokonaisvastuu ja tulosten seuranta jäivät puuttumaan- Aiotaanko huoliliputuksen virheistä oppia?
Sitran selvityksissä on paljastunut, että Tajua- mut toimintamallin käyttöönottomotivaatiota ovat vähentäneet kyseenalainen lisäarvo ja puutteet tavassa, jolla hanketta on johdettu ja myyty. Liputus ei johtanut aina palvelujen saamiseen sillä nuorten tarpeiden mukaisia palveluja ei ollut olemassa( Sitra 110, 2016, 20), nuorten opiskelu- ja työllistämispalvelut perustuivat pakkoon eivätkä johtaneet nuorten toivomiin tuloksiin, muutoksen tuomaa hyötyä ei tunnettu, hanke kohdistui opettajien (ja muidenkin ammattiryhmien) mielestä epäolennaisiin seikkoihin ja kehittämiskeinot eivät näyttäneet tukevan tavoitteisiin pääsyä (nuorten ongelmien ratkeamista) ( Sitra 97, 2015, 25).
Keskeisin Tajua Mut! -toimintamallin heikkous Espoossa oli haastattelujen perusteella se, että liputuksen uskottiin merkitsevän tuplakoneistoa. Toiseksi kritisoitiin sitä, että "malli ei tuo kouluille, lapsille eikä perheiden tuentarpeeseen lisäarvoa. Ja jos se jotain tuo, se ei ole vaadittavan lisävaivan arvoista". Toimintamallin muita puutteita olivat mallin hitaus, epäselvä ohjeistus, epätasa-arvoisuus, mahdolliset tietoturvariskit, asiakkuuden vaarantuminen, yhteensopivuus erilaisten ammattien työn kanssa, lisääntyvä työmäärä sekä liputuslupaan liittyvät hankaluudet (Sitra 97, 2015, 20-21).Muutos tuli ylhäältä ja pyytämättä. Hankkeen pilotointivaihe keskeytettiin nopeasti ja liputus määrättiin kaikille pakolliseksi toimintamalliksi ( Sitra 97, 2015, 4, 18).
Keravalla ongelmallisiksi koettiin tarpeenmukaisten palveluiden puuttumisen lisäksi paisuvien yhteistyöverkostojen koordinointi, tapaamisten sopiminen, vaikeudet rakentaa toimivia luottamus- ja yhteistyösuhteita nuoriin, vanhempien syrjäyttäminen, puuttuva tieto nuorten persoonallisuudesta ja toimintatavoista, nuorten vaikeudet tulla kuulluiksi omassa asiassaan ja palvelujen viranomaislähtöisyys ja pakkoluonne.
Huoliliputus toisti lastensuojelun moniammatillisen yhteistyön ongelmia
"Joidenkin nuorten mielestä nuorten kuntouttavassa toiminnassa on liikaa pelkkää passivoivaa ”hengailua” (Aaltonen & Berg 2015, 120).
"Miksi näin kävi? Mietin... Tuotetta ei ole lokalisoitu. Tuotteessa vikaa. Ja myynti epäonnistui."
”Vaikka tiedettäis se ongelma, ja et se ongelman ydin on siellä. Jos ei siihen ole sitä paikkaa, mihin nuori ohjataan, se on haaste. Et sit ei auta, vaik olis tehty kol mekin lippua. Mutta ei päästä hoitamaa sitä ongelman ydintä.”
”Liian paljon järjestelmässä on sitä, että asiantuntijat ovat kerinneet keskustella sen nuoren asiat jo etukäteen ja päättää toimintamallit. Ja sitten, kun se nuori tulee paikalle, niin sille ladellaan kaikki valmiina.” ( Sitra 83, 2014, 54)
Sitran selvityksistä paljastuu, että toimintamalli toisti lastensuojelun ja sen moniammatillisen yhteistyön ongelmia:
Nuoriin ei tutustuttu, nuoria ei otettu mukaan kehittelyyn, heitä ei kuultu eikä heillä ollut vaikutusvaltaa itseään koskeviin suunnitelmiin, osallistumismahdollisuudet eivät olleet aitoja, toimintamallin henki oli negatiivinen, pakottava tai syyllistävä, vastuut jäivät epäselviksi, toimintamallin pilotointi oli liian lyhyt ja malli otettiin valmiina käyttöön vaihtoehtoja pohtimatta, toimijoiden esim. etsivän nuorisotyön toiminnansisältöä ei tunnettu, hyödyt ja onnistumistarinat eivät olleet havainnoitavissa ja ulkopäin tulevat pakot eivät lisänneet nuorten toimijuutta.
Yksi pääongelmista oli se, ettei nuorten tarpeenmukaisia palveluja ylipäätään ole olemassa. Nuoret eivät saaneet aina riittävästi apua, vaikka avuntarve olisi tunnistettu ja tiedostettu ajoissa. Nuorille ei kaikissa tilanteissa löytynyt tarvetta vastaavia, ennaltaehkäiseviä palveluita.
Nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä keskityttiin vahvasti koulutus- ja työllistymispalveluihin. Vaikeimmin työllistyvät nuoret tarvitsevat kuitenkin ensisijaisesti niin sanottuja sosiaalisen vahvistamisen palveluja, jotka motivoivat sekä tukevat arjenhallintaa ja voimavarojen lisäämistä. Vanhemmat olivat huolissaan koulutus- ja työllistämistoimenpiteistä, jotka perustuvat pakkoon. Ne lisäävät heidän tulkintansa mukaan nuorten huonojen kokemusten kierrettä tai vaikeuttavat oman alan löytämistä. Pahimmillaan ne voivat vahvistaa nuoren epäonnistumisen tunnetta ja kokemusta omasta kyvyttömyydestä ( Sitra 110, 2016, 20).
Nuoret ja nuorten vanhemmat syrjäytettiin viranomaisyhteistyöstä
”Nuori nyökkäilee ja raapustaa nimensä alle. Mut sit, ku se häviää, niin se on roskiksessa se lappu, ja suunnitelmat on samantien unohdettu, ne ei toteudu. Tokihan se tilastoja kaunistaa. Että on nuori saatu tietylle kurssille tai tehty tällanen suunnitelma, et joo parantaahan se tilastoja ja byrokariaa, mut ei sitä nuorta. Sit taas tulee semmonen kokemus, et ei tästä ollu mulle mitään hyötyä, jonninjoutavia suunnitelmia, ei mun asiat etene. Kukaan ei mua oikeesti kuunnellu tai ottanu tosissaan.” Asiakastyöntekijä
”Vaikka nää on aikuisia ihmisiä, niin ymmärrettäis se nuori, ei yksikkönä, vaan se perhe ja se yhteisö, mihin se kuuluu.” Asiakastyöntekijä
Keravalla vanhemmat kertoivat haastatteluissa kokemuksiaan palveluista, joissa heihin ei oltu yhteydessä pyynnöstä ja nuoren suostumuksesta huolimatta. Heidät oli jätetty ilman tietoa ja mahdollisuutta huolehtia asioiden etenemistä sekä osallistua päätöksentekoon. Vanhempien puheissa nousi esiin voimakas huoli nuorten pärjäämisestä silloin, kun kukaan ei hallitse kokonaisuutta. Jos nuorta ei tunneta tarpeeksi, asiat eivät hoidu.
Puurosen (2014) mukaan etsivää nuorisotyötä ohjaa asiakasprosessin malli, jossa nuoren tilannetta käsitellään
työntekijäkeskeisesti viranomaisverkostoissa. Asiakasprosessissa nuoren vanhempien tukemisen ei ole määritelty kuuluvan etsivään nuorisotyöhön eikä siihen ole osoitettu resursseja. (Puuronen 2014, 80.) Nuoren erityistarpeiden huomioiminen ja yksilöllinen palvelukokonaisuus eivät kuitenkaan toteudu ilman nuoren tuntemista( Sitra 110, 2016, 23- 24).
Tietoa siitä, mihin liputtaminen johtaa ei kerätty
"..Työkenttää olis aika paljon tällä konkreettisen auttamisen puolella. Nyt se on hyvin vahvasti ollut yksittäisen sosiaali- tai nuorisotyöntekijän työsarkaa..Se ei oo läpinäkyvä mihinkään. Sosiaalisella puolella, kun kattoo näitä tietojärjestelmiäkin, niin eihän siellä seurata tuloksia – nyt mä puhun tosi rumasti ja kärjistetysti – ei siellä seurata niitä ollenkaan, jos mä sanon näin tosi rumasti". ( Sitra 97, 2015, 57, ohjausryhmän haastattelu)
"Mitä ei vielä ole tutkittu tässä vaiheessa, mutta mitä pitäis tutkia jatkossa, on se, että mihin toimenpiteisiin nämä liputukset johtavat..voitasko me jollain tutkimusmenetelmällä saada, että onko tää porukka lähtenyt oikeelle raiteelle?" (Sitra 97, 2015, 59)
Jostakin syystä toimintamallin asiantuntijat Kimmo Haahkola, Noora Hästbacka, Mia Talikka ja Kirsi Suomalainen tulkitsevat näitä huolestuttavia tuloksia seuraavasti: " Nuorten varhaisen tuen mahdollistava Tajua Mut! on ollut menestys, sillä toimintamalli on vakiinnuttamassa nopeasti paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa".
Mikkeli ja Espoo ovat vakinaistaneet toimintamallin osaksi lasten ja nuorten kanssa tehtävää työtä.
