Kuvankaappaus: suomenkuvalehti.fiSosiaalityöntekijöillä on jopa kaksinkertainen riski päätyä työkyvyttömäksi mielenterveyden ongelmien vuoksi verrattuna muihin kunta-alalla työskenteleviin, selviää Työterveyslaitoksen tutkimuksesta, kertoo Keskisuomalainen 26.10.2016.
– Sosiaalityöntekijöistä 21 prosentilla oli ollut 6–7 vuoden seurannan aikana vähintään yksi yli 14 päivän pituinen mielenterveysongelmasta johtuva työkyvyttömyysjakso. Muilla ammattiryhmillä osuus vaihteli 14–16 prosentin välillä, kertoo erikoistutkija, professori Paula Salo Työterveyslaitoksesta.
Sosiaalityöntekijöiden työkyvyttömyysriski on ollut koholla pitkään. Ero muihin ammattiryhmiin on havaittavissa koko tutkimusjakson ajan 2005–2012. Muut ammattiryhmät tarkoittavat tutkimuksessa psykologeja, erityisopettajia ja lastentarhanopettajia.
Mielenkiintoista on havaita, että juuri lapsien asioista vastaavat tahot sairastavat helpoiten mielenterveyssairauksia sekä myös heitä hoitava taho. Mikä saa tämän aikaan?
Sosiaalityöntekijöiden sairaskertomuksesta on havaittu henkilökohtaisen kriisin syyksi ulkopuolisten tekijöiden syyttäminen ja ne samat aihelmat, joista sosiaalitoimi valittaa myös valtamediassa. Sosiaalityöntekijä kokee henkisen romahduksen ja työkyvyttömyytensä syyksi pulan resursseista, kiireisen työtahdin, vastuun kantamisen asemassaan sekä asiakkaiden moniongelmaisuuden. Mahdollisesti kyseiset olosuhteet johtuvat sosiaalityöntekijän mielenterveysongelmasta, mutta tätä ei tutkita.
Tutkijoiden mukaan kuormitustekijöihin ei ole osattu puuttua riittävästi. Tutkimushankkeen yhteydessä järjestetyissä työpajoissa sosiaalityön tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat työn määrä, työn organisointi ja esimiestyö.
Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen totesi haastattelussa Huomenta Suomessa:
– Pidän huolestuttavana merkkinä, ettemme pysty löytämään sellaisia rakenteita, joissa motivaatio säilyisi ja auttaminen olisi mahdollista siten kuten laki ohjaa.
– Sosiaalityöntekijöistä 21 prosentilla oli ollut 6–7 vuoden seurannan aikana vähintään yksi yli 14 päivän pituinen mielenterveysongelmasta johtuva työkyvyttömyysjakso. Muilla ammattiryhmillä osuus vaihteli 14–16 prosentin välillä, kertoo erikoistutkija, professori Paula Salo Työterveyslaitoksesta.
Sosiaalityöntekijöiden työkyvyttömyysriski on ollut koholla pitkään. Ero muihin ammattiryhmiin on havaittavissa koko tutkimusjakson ajan 2005–2012. Muut ammattiryhmät tarkoittavat tutkimuksessa psykologeja, erityisopettajia ja lastentarhanopettajia.
Mielenkiintoista on havaita, että juuri lapsien asioista vastaavat tahot sairastavat helpoiten mielenterveyssairauksia sekä myös heitä hoitava taho. Mikä saa tämän aikaan?
Sosiaalityöntekijöiden sairaskertomuksesta on havaittu henkilökohtaisen kriisin syyksi ulkopuolisten tekijöiden syyttäminen ja ne samat aihelmat, joista sosiaalitoimi valittaa myös valtamediassa. Sosiaalityöntekijä kokee henkisen romahduksen ja työkyvyttömyytensä syyksi pulan resursseista, kiireisen työtahdin, vastuun kantamisen asemassaan sekä asiakkaiden moniongelmaisuuden. Mahdollisesti kyseiset olosuhteet johtuvat sosiaalityöntekijän mielenterveysongelmasta, mutta tätä ei tutkita.
Tutkijoiden mukaan kuormitustekijöihin ei ole osattu puuttua riittävästi. Tutkimushankkeen yhteydessä järjestetyissä työpajoissa sosiaalityön tärkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousivat työn määrä, työn organisointi ja esimiestyö.
Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Hanna Heinonen totesi haastattelussa Huomenta Suomessa:
– Pidän huolestuttavana merkkinä, ettemme pysty löytämään sellaisia rakenteita, joissa motivaatio säilyisi ja auttaminen olisi mahdollista siten kuten laki ohjaa.
Sosiaalityöntekijä Silja Remes kertoo Huomenta Suomessa, miten yhteistyö eri ammattialojen välillä on edelleen hankalaa myös vaikeiden tapausten kohdalla (MTV 22.3.2016). Remes kertoo pohtineensa paljon, miksi monet muutokset ovat jääneet tekemättä.
– On paljon asioita, jotka jäi tekemättä. Ensin mentiin liian hitaasti. Todella pitkän aikaa jäätiin odottamaan, että saatiin selvitykset. Sen jälkeen kun selvitykset tulivat, ei kuitenkaan sellaisia konkreettisia muutoksia tapahtunut, mitä selvityksissä suositeltiin ja mitä itse olisin myös toivonut.
– En osaa sanoa. Ehkä tämä asia oli kertakaikkisesti liian vaikea. Helsingissä on haluttu ajatella, että tämä ei ole meidän järjestelmästä kiinni tämä yksittäistapaus.
– On paljon asioita, jotka jäi tekemättä. Ensin mentiin liian hitaasti. Todella pitkän aikaa jäätiin odottamaan, että saatiin selvitykset. Sen jälkeen kun selvitykset tulivat, ei kuitenkaan sellaisia konkreettisia muutoksia tapahtunut, mitä selvityksissä suositeltiin ja mitä itse olisin myös toivonut.
– En osaa sanoa. Ehkä tämä asia oli kertakaikkisesti liian vaikea. Helsingissä on haluttu ajatella, että tämä ei ole meidän järjestelmästä kiinni tämä yksittäistapaus.
Syksyllä 2015 Turun yliopisto tiedotti, että sosiaalityön sisäisissä tutkimuksissa, joita on toteutettu liian vähän, on havaittu, ettei moniammatillinen yhteistyö toteudu toivottavalla tavalla sosiaalityössä. Tutkimukissa oli havaittu sosiaalityön koulutuksen riittämättömyys tämän yhteistyön toteutumiseksi ja valmiuksien puuttumisen tästä syystä edes luoda työskentelyn sisäiseen struktuuriin monien ammattikuntien välille toimiva yhteistyö, sillä "vanhat" työntekijät eivät ole tätä osanneet luoda ja näin ollen eivät voi siirtää tuota tietotaitoa uusille tulokkaille, joilla pitäisi olla koulutuspohjan kautta valmiuksia työntekoon.
Erikoista on myös se, että sosiaalityöntekijöiden kokemus asiakkaiden moniongalmaisuudesta kuormittaa heitä, vaikka itse asiakkaan ongelmathan kuormittavat asiakkaita ja sosiaalityöntekijän elämä pitäisi olla ongelmatonta ja toimivaa. Sosiaalityöntekijän tunneside asiakkaisiin ei ole siis terveellä pohjalla empaattiakykyä vaativassa työskentelyssä. Kysyttäväksi jää näkevätkö sosiaalityöntekijät ongelmaksi sen, että eri asiakkailla on erityisiä erilaisi ongelmia vai sen että päihdeongelmaisella voi myös olla mielenterveysongelma ja sen ettei sosiaalityöntekijä itseasiassa moniammatillisen yhteistyöongelman takia eli sen takia ettei tiedä mitä muut viranomaiset tekevät työksen, tiedä millä tavalla, mistä näkökulmasta ja miksi he suorittavat työtään, tiedä miten tulisi omaa työtään suorittaa.
Lisäksi kysymystä herättää kuinka tarkka tutkimus tehdään mielenterveysongelmista kärsivälle sosiaalityöntekijälle hänen mielenterveytensä tilasta, kun hän hakee tuota sairaslomaa mielenterveyteen vedoten? Käsitelläänkö nämä ongelmat vain työuupumuksena, vai tutkitaanko samalla sosiaalityöntekijän soveltuvuus ollenkaan alalle? Pohditaanko sitä vaihtoehtoa, että sosiaalityöntekijän mielenterveysongelma olisikin sisäsyntyinen ja hänen menneisyydestään johtuvaa ja hänen oireilunsa olisi itseasiassa itse sosiaalityössä ongelmia synnyttävän struktuurittomuuden alkusyy?
Helsingissä on havaittu ongelmia lastensuojelullisessa työskentelyssä ja HUS:n toteuttamassa Lean-projekstissa jo projektin alkuhypoteesissa: "perheiden saama hyöty jää heikoksi, kun toiminnat eivät ole yhdessä koordinoituja ja suunniteltuja," tuodaan esille sosiaalityön struktuurittomuus, josta oli jo edellisten tutkimusten kautta näyttöä.
- jo vuosia sitten havaittu ongelmat yhteistyössä:
> tiedonkulun puutteet
> päällekkäinen työ
> väliinputoajat
> epäselvä työnjako
> kuormittuneessa tilanteessa kukaan ei halua vastata asioista
Kun jo aiemmin on havaittu, ettei kukaan halua kantaa vastuuta haasteen edessä, täytyy myös kysyä kuinka vaikeaa on havaita, ettei sosiaalivirkailija, jonka työtehtävään kuuluu vastuun kantaminen, ole soveltuva toteuttamaan ammattiaan, jos ei ole halua ja tahtotilaa toimia vastuunkantajana. Tämähän luo selkeän ristiriidan sosiaalityöntekijän ajatusmaailmaan ja varmasti kuormittaa häntä, kun on joutunut työasemaan ja työtehtävien eteen, joita ei tahdo kuitenkaan toteuttaa.
Sosiaalityöntekijöiden työmaailman sisällä myös keskustellaan sellaisesta olettamuksesta, että 80% sosiaalityöntekijöistä olisi hakeutunut alalle hoitaakseen / korjatakseen omia traumojaan ja ei kykene erottamaan omaa ongelmaansa asiakkaiden ongelmista. Sillä ei kaiketi ole mitään merkitystä mikä on todellinen prosentuaalinen luku tällaisen hypoteesin edessä, mutta onhan se asiakasturvallisuuden edessä vaaratekijöitä aihauttavaa, jos sosiaalivirkailija näkee oman traumaattisen subjektionsa kautta asiakkaan olosuhteet, eikä kykene antamaan objektiivista tukea niihin haasteisiin, joiden kanssa asiakas tarpoo eteenpäin elämäänsä.
"Missä luottamuksellinen, prosessinomainen, pitkäjänteinen
työskentely lapsen kanssa?" jäi tärkeäksi kysymykseksi Lean-projektissa.
Helsingin lastensuojelu ei saanut Lean-projektin reflektoivan työmenetelmän jälkeen kehuja mm. siitä, että olisi kyennyt asettamaan suunnitelmallisia tähtäimiä perheen tukemiseksi. Asiakassuunnitelmia ei oltu toteutettu lain mukaan eikä jatkosuunnitelmia. Lastensuojelu myös odotutti asiakasta ja teki työtä asiakkaan kanssa ilman selkeää suunnitelmallisuutta tapaamisista. Myöskin lastensuojelun tapa käsitellä lastensuojeluilmoituksia kyseenalaistettiin. Eli lastensuojelun perustyöskentely nähtiin ohjeistusten vastaisena ja struktuurittomana.
Johtuuko siis ongelma todella asiakkaista ja resurssipuutoksesta, vai siitä, että moniongelmainen mielenterveydeltään kenties epävakaa sosiaalityöntekijä ei osaa suoriutua edes perustehtävästään perheiden tukemiseksi ja näin struktuurittomalla toiminnallaan syventää perheen haasteita sekä aiheuttaa toiminnallaan resurssipulan sosiaalityön kenttään, käyttäen resurssit tähtäimettömään ja suunnittelemattomaan turhaan "hääräämiseen" monien "häröilevien häärääjien" kanssa.
Lean-projektissa havaittiin myös uudelleen johdon kyvyttömyys johtaa alaisiaan, josta myös Anna Metteri on tehnyt väitöskirjan Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö (2012).
Myös Lean-projekti toteutettiin kontaktoitumatta lapsiin ja perheisiin ja reflektaatio toteutettiin täysin ilman heidän kannanottojaan ja näkemyksiään ja johtopäätelmät perustuivat näin ollen ainoastaan työntekijöiden oletukselle tarpeista. Työskentelyssä havaittiin myös, kuinka helppoa on havaita toisten virheellinen toiminta ja olla havaitsematta omaa virheellistä toimintaa. Sosiaalityö ei kyennyt ilman HUS:n tukea havaitsemaan virheellistä toimintaansa ja on mahdollisesti taasen unohtanut tutkimuksen esille tuomat tarpeet, joista lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokari tahtoi muistuttaa.
Useat leikkaukset sekä lääkkeellisen hoidon merkityksen voimakas painottaminen (lääketeollisuuden tukeminen) mielenterveyspuolella on aiheuttanut myös sen, etteivät potilaat saa asianmukaista lääkkeetöntä hoitoa, koska valtiolla ei ole ollut varaa tällaiseen ja leikkauksiin on ajauduttu moisen toiminnan takia. Tämä varmasti aiheuttaa sen, ettei sosiaalityöntekijöiden työkykyä todella tarkisteta, kun sosiaalityöntekijän hakeutuminen mielenterveyslomalle on kuitenkin heidän itsenäisen päätöksen takana, jos johtamista ei ole. Kuinka moni sosiaalityöntekijä tulee töihin masennuslääkkeen ja ahdistuslääkkeiden voimalla, näiden aiheuttamissa useissa sivuoireissa, kantamaan vastuuta (siirtäen sitä muille) perheiden hyvinvoinnista näissä vakavissa ja haastavissa vastuutilanteissa?
Huomaamatta jää myös asiakkaiden jääminen vaille sosiaalityöntekijää tämän sairastaessa ja sen kuormittavuus perheille sekä ongelmia syventävä vaikutus. Kuinka monelle perhelle todetaan viikko tolkulla, että on odotettava lomalta palaavaa työntekijää ja kukaan ei auta sillä aikaa edes suorittamalla asianmukaista tutkimusta huolenaiheesta, jonka perhe tuo esille, jotta lomalta palaava voisi suoraan siirtyä toteuttamaan vastuullista / vastuutonta päätöksen tekoa? Kukaan ei kanna vastuuta kun sosiaalivirkailija sairastaa.
Sosiaalityöntekijöitä on pitkään myös kuormittanut alaa koskeva voimakas kritiikki ja he ovat kokeneet sen henkilökohtaisena työidentiteettiinsä negatiivisesti vaikuttavana seikkana ja vastustaneet voimakkaasti kritiikin esittämistä. Näin ollen ongelmiin sosiaalityön struktuurittomassa työkentässä ei ole puututtu. Ongelmat on haluttu kieltää useista tutkimuksista huolimatta, vain koska sosiaalityöntekijöiden valmiuksiin ei ole lisätty koulutuksessa kykyä ottaa vastaan kritiikkiä sekä käsitellä sitä reflektoivin työmenetelmin objektiivisesti, jotta päädyttäisiin sosiaalipedagogiikan keinoin asiakastyytyväisyyteen. Vaikka ongelmien kohtaamisen kautta päästäisiin näistä sosiaalivirkailijoita kuormittavista ja mielenterveysoireilua aiheuttavista haasteista, jotka valitettavasti viimekädessä kuormittavat perheitä, kritiikki jätetään huomioimatta. Tämä aiheuttaa oravanpyörän, jossa polarisaatiossa asiakas syyttää sosiaalityötä ongelmistaan ja sosiaalityö syyttää perhettä omista ongelmistaan sekä sosiaalivirkailijan ongelmista. Sosiaalityö vaarantaa perheet tällaisella toiminnalla.
Useiden Lokakuun Liikkeen saamien yhteydenottojen kohdalla sekä tutkimuksiin tututuessamme olemme havainneet, että sosiaalityö kärsii välillisestä Münchhausenin oireyhtymästä. Perheiden sijaan kriisissä onkin perheiden oletetulla kriisillä elävä ja rahastava sosiaalityö; erityisesti lastensuojelu ja sijaishuolto. Niiden kasvojenpesu ja imagon kiillotus on katsottu lastensuojelujärjestöissä ja mediassa tärkeämmäksi kuin lapsille ja perheille vahingollisten sosiaalityön toimintakäytäntöjen poistaminen. Välillisessä Münchhausenin oireyhtymässä holhoavassa asemassa oleva väittää holhokkinsa olevan sairas ja oireilevan, tai vastaavasti aiheuttaa tälle vammoja itse. Näin esimerkiksi sosiaalivirkailija yrittää saada lohtua ja ymmärrystä muilta asettumalla "kärsivän huolehtijan" osaan. Ilmiön kuvasi brittiläinen lastenlääkäri Roy Meadow vuonna 1977.
Esimerkiksi välillisessä Münchhausenin oireyhtymästä voimme antaa seuraavaa:
Helsingin Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laine väitti kesällä 2014 äidin olevan päihteiden väärinkäyttäjä, koska hänelle oli väitetty näin isän ja isän puolison toimesta ja lähetti äidin A-klinikan tutkimuksiin (vaikka äidin kaikkin läheiset lähettivät Laineelle todistajan lausunnot, ettei äiti ole päihteiden väärinkäyttäjä ja äidin psykiatrinen tahokin oli Lainen kanssa eri mieltä).
Laine myös väitti Pasilan poliisin seksuaalirikosyksikköön äidin käyttäneen lastaan seksuaalisesti hyväksi ja teki rikosilmoituksen tutkintapyynnön sijaan tutkimatta itse asiaa ollenkaan. Laine myös tahtoi uskotella muille äidin läheisille äidin käyttäneen lastaan seksuaalisesti hyväksi ja ilmoitti äidin äidin ja äidin psykiatrisen hoitotahon läsnäollessa, että koko Vuosaaren lastensuojelun 12-päinen työryhmä on 100%:sen varma, että äiti on käyttänyt lastaan seksuaalisesti hyväksi. Laine myös väitti äitiä itsetuhoiseksi kontaktoitumatta edes äitiin ohitse äidin psykiatrisen hoitotahon ja teki valituksen äidin psykiatrisesta hoitotahosta, koska hoitotaho totesi, ettei äiti ole itsetuhoinen. Laine kertoi äidin olevan psyykkisesti ja fyysisesti vaarallinen lapselle, lapsen isälle ja tämän puolisolle, ilman edes kompetenssia sanoa kenenkään psyykkisestä vaarallisuudesta ja ilman asianmukaisia tutkimuksia asiassa. Laine myös väitti äidillä olevan lapseensa symbioottinen suhde, koska äiti oli maininnut lapsilla olevan symbiottiinen suhde vanhempiinsa ja puhunut tuon merkityksestä Laineelle, joka ei arvostanut ollenkaan äidin ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta. Laine ei suorittanut tästäkään asiasta tutkimusta, mutta oli valmis valehtelemaan valan alla hovioikeudessa 22.5.2015, että hänellä olisi vaikka mitä todisteita siitä, että äidillä on lapseensa symbioottinen suhde (ei tosin muistanut mitä). Laine siirsi lapsen huollon yksin lapsen isälle perustellen äidin vaarantavan lapsen lastensuojeluasiakkuuden, koska äiti valitti Laineen toiminnasta.
Laine kysyi esimiehensä johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näsen kanssa sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäeltä, kuinka voisivat syyttää äitiä kunniansa loukkaamisesta kaiken edellisen jälkeen, koska äiti oli valittanut toiminnasta. Tämän jälkeen lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori syytti äitiä yhteistyökyvyttömyydestä, vaikka lastensuojelu ei ollut itse koskaan edes yrittänyt tehdä yhteistyötä äidin kanssa, suostunut kuulemaan äidin läheisiä tai uskomaan äidin psykiatrista hoitotahoa, vaan oli syytellyt äitiä milloin mistäkin huvitti syyttää. Lapsi menetti tämänkaltaisen toiminnan takia normaalin tapaamisoikeuden äitiinsä, koska lastensuojelun huoli ja syytös yhteistyökyvyttömyydestä vaikutti tuomarin päätökseen ja tuomari ei suostunut tutkimaan tarkemmin lastensuojelun lausuntojen todistusarvoa eli työmenetelmiä sanoen: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan."
Äiti ei ollut moniongelmainen. Hänellä oli ainoastaan masennuksen ja aihdistuksen oireita, jotka esiintyivät aina Laineen toimiessa äidin äitiyttä vastaan aiheuttaen äidille vaikeita voimakkaita tunnereaktioita, valtavaa stressiä ja tätä kautta myös haastavaa käytöstä siinä muodossa, että äiti korotti ääntään lopulta Laineelle tapaamisilla. Tämäkin patologisoitiin lasta vaarantavaksi tekijäksi ja uskottiin, että äiti ei olekaan reagoiva ihminen, vaan hänet tahdottiin nähdä hulluna, joka vain "häröilee" ilman minkään laisia syyseuraussuhteita toiminnalleen. Laineen ammattitaidottomuus haastavaksi käytökseksi luokitellessaan äidin kohonneet tunnereaktiot, jotka katastrofipsykologisen näkemyksen mukaan ovat täysin normaaleja (70% naisista kriisissä kokee näitä), ottaen huomioon, että Laine kuormitti äitiä tukemisen sijaan ja aiheutti äidille valtavaa huolta ja epävarmuutta ja näin valtavaa stressiä, aiheutti vakavaa kriisin syventymistä eroperheen kriisiin, jossa oli selkeästi havaittavissa isän ja tämän puolison pyrkimys päästä toteuttamaan vieraannuttamista.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että analysoimalla haastavaan käytökseen johtavan stressin syntyä ja prosessia voidaan ennakoida ja ehkäistä haastavan käytökseen johtavien tilanteiden kehittymistä. Tämä ei jostain syystä ole kuulunut nähtävästi Laineen henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan sosiaalityöhön valmiuksia hankkiessaan, jotta Laine olisi ymmärtänyt, ettei hän saa kuormittaa äitiä väittäen äitiä moniongelmaiseksi, kun äiti tätä ei ollut. Koska Laineella ei ole saatavilla ammatillisesti pätevää esimiestahoa ohjaamaan hänen työskentelyään neuvoen häntä, ei hän kykene havaitsemaan omia virheitään. Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ei havainnut virheitä alaistensa toiminnassa Eerika tapauksessa, eikä myöskään helsinkiläisäidin tapauksessa, vaan väitti itsekin hallinto-oikeuteen äidin olevan struktuuriton kasvattaja lapselle, vaikka ei ollut mitään tutkimusta suorittanut väitteensä taakse. Nyt uusin sosiaalivirkailija, johtava sosiaalityöntekijä Teiro, lapsen asioissa on myöntänyt lastensuojelun tehneen useita virheitä äidille ja näkee vakavia ongelmia isän kodissa, mutta kokee, ettei enää voi auttaa äitiä. Hänkään ei ole valmis kantamaan vastuuta lapsen asioissa jopa ymmärrettyään tilanteen vakavuuden.
Helsingissä lastensuojelun johtajana vuoden 2016 alkupuolella aloittanut Saila Nummikoski väitti 6 viikkoa asemassaan työskenneltyään alaisiaan ammatillisesti päteviksi Lean-projekstista huolimatta. Hän toivoi yhteistyötahojen ymmärtävän tämän ja tekevän töitä heidän tahtomallaan tavalla heidän kanssaan, vaikka struktuuriton toiminta lastensuojelussa on aiheuttanut sen, etteivät yhteistyötahotkaan tiedä miten toimia lastensuojelun kanssa, josta ei saa otetta mitenkään ja joka ei kuuntele heitä, tutki olosuhteita ja kanna vastuuta. Nummikoski myös totesi medialle, ettei hänen mielestään tarvitse lastensuojeluilmoitusten kohdalla kontaktoitua perheisiin ja todella tutkia olosuhteita ja hän myös on vastannut helsinkiläisäidille vastineessaan, että lastensuojelun tarkoituksenmukaista työskentelyä on toteuttaa tarpeenselvitys kahdessa viikossa ilman objektiivista asianmukaista tutkimusta ja hän myös pitää luulossa työskentelyä tietämyksenä.
Lokakuun liikettä huolestuttaa myös THL:n Huolen vyöhykkeet työkalu sosiaalitoimelle ja sen vääränlainen käyttö, kun sosiaalivirkailija on mielenterveydeltään häiriötilassa. Sosiaalivirkailijan kokemus siitä, että perheen ongelmat ovat niin suuret, ettei hän kykene työskentelemään, voi johtaa lapsen huostaanottoon, vaikka työskentelykyvyn takana olisikin sosiaalivirkailijan oma työkyvyttömyys mielenterveysongalmansa takia. Toisaalta myös voimakas itseriittoisuuden kokemus, jossa sosiaalityöntekijä olettaa omat kykynsä todellisuutta suuremmiksi, voi johtaa siihen, etteivät perheet saa tarvitsemaansa tukea. Yleisin mielenterveysdiagnoosi on masennus eri asteineen. Masennusta voidaan seuloa tehokkaasti esim. DEPS seulalla. Nämä huomioiden Lokakuun Liikkeen mielestä kuormittavassa ja vastuullisessa asemassa olevien työntekijöiden mielenterveyttä tulisi seuloa säännöllisesti ja siihen tulisi sisältyä myös tarvittaessa työnohjausta.
Sosiaalityön ongelma ei siis ole suinkaan perheiden ongelmat, jotka olisivat korjattavissa ammatillisesti pätevällä suunnitelmallisella sekä tähtäimellisellä työskentelyllä, vaan sosiaalityöntekijän pätemättömyys ammattiinsa (löytyy vain muodollinen pätevyys) sekä hänen mahdolliset lapsuuden traumansa, haluttomuus kantaa vastuuta ja mielenterveysongelmansa, jotka tulevat lopulta esille työn haastavuuden edessä. Onhan se varmasti rankkaa havaita oma päteättömyytensä sekä haluttomuutensa tehdä sitä työtä mitä pitäisi tehdä, johdon kyvyttömyys johtaa ja se, kuinka omat mielenterveydelliset rajat estävät perheiden tukemisen ja aiheuttaa perheille lisää ongelmia. Tämän myöntäminen ja ratkaisujen etsiminen oman toiminnan muuttamiseksi ollessa estetty, koska annettua kritiikkiä ei suostuta vastaanottamaan, emme voi odottaa muutosta tulevassa.
Vaikka tutkimukset antavat meille tähtäimiä muutoksen tarpeelle, todellinen muutos tapahtuu vasta, kun sosiaalityöntekijät itse myöntävät olevansa osatekijä ongelmien pahentumiselle. Muuttamalla omaa toimintaansa, he muuttavat olosuhdetta ja näin kykenevät auttamaan perheitä humaanilla otteella muutoksessaan, jota perheetkin hakevat. Valitettavasti mielenterveysongelmainen sosiaalityöntekijä, joka syyttelee mielenterveysongelmastaan perheitä, valtiota ja esimiehiään, ei kykene näkemään, että mielenterveysongelma on itseasiassa hänen oman päänsä sisällä, jota hänen tulisi korjata toimimalla vastuullisesti suhteessa asiakkaisiinsa.
Lastensuojelutyön ymmärtäminen kriisityöksi on tärkeää. Sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla liian montaa asiakasta ja asiakasmäärästä päästäisiin, jos työskentely tukisi perheitä.
Pätevyysvaatimuksena ei saisi olla ainoastaan yliopiston kandin tutkinto, vaan soveltuvuus tulisi testata ja soveltuvuutta tuolisi ylläpitää ammatillisesti pätevän ulkopuolisen työhönohjauksen (psykoterapeutti) keinoin koko työuran ajan. Itse kunnalliseen sosiaalityöhön tulisi asiakkaiden oikeusturvan turvaamiseksi rakentaa toimintamuotoja ja palveluja, joihin asiakas voi turvautua epäillessään sosiaalivirkailijansa olevan työkyvytön ja mielenterveyspalveluiden tarpeessa. Jokaisessa lastensuojelun yksikössä pitäisi olla vähintään yksi kriisityöhön syvän ammatillisen osaamisen saanut tukija, joka kykenee vaikeissa tapauksissa auttamaan niin perhettä, kuin myös sosiaalityöntekijää kohtaamaan toisensa ja suunnittelemaan yhdessä tähtäimellisen toimintasuunnitelman kohti toivottua muutosta.
Esimiesasemassa ei pitäisi työskennellä Hyvä Veli -järjestelmässä poliittisin suhtein tai muiden ihmissuhteiden avulla asemaan kiivenneet sosiaalityön julkisuuskuvan kiillottajat, vaan ongelmat rehellisesti myöntävät ratkaisukeskeiset vastuun kantajat, jotka tahtovat asettaa asiakkaiden esittämän muutostoiveen tähtäimeksi ja toteuttaa suunnitelman teon sekä suunnitelman toteuttamisen tähtäimen saavuttamiseksi. Tämä malliopettaisi alaisetkin toimimaan asiakkaiden edun mukaisesti.
Lokakuun Liike osoittaa syvän huolen perheiden puolesta sosiaalitoimen mielenterveysongelmien takia. Mielenterveydeltään sairasta ei saisi asettaa vastuuseen jo ajatellen heidän oikeuksiaan saada parantua ja tervehtyä ja perheitä ei saa vaarantaa sillä, että heidän tukemisestaan päättävä sosiaalivirkailija mahdollisesti on moniongelmainen ja jonka henkilökohtaiset ongelmat estävät toimivan ja tahdottua tulosta tuottavan toiminnan toteuttamisen.
Lue myös:
Näillä työntekijöillä jopa tuplariski päätyä työkyvyttömäksi pääkopan takia (Keskisuomalainen 26.10.2016):
http://www.ksml.fi/…/N%C3%A4ill%C3%A4-ty%C3%B6nteki…/862323…
LASTENSUOJELUN JA LASTENPSYKIATRIAN YHTEINEN
KEHITTÄMISTYÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA - Leena Repokari:
http://www.socca.fi/…/Lastensuojelun_ja_lastenpsykiatrian_y…
Helsingissä lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyössä havaittu ongelmia (LL 23.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/helsingissa-lastensuojelun-j…
Hyvä Outi Harju-Koskelin (LL 13.2.2016):
http://www.lokakuunliike.com/avoin…/hyva-outi-harju-koskelin
Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö (Anna Metteri, 2012):
http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/…/66…/978-951-44-8956-3.pdf…
Münchhausenin oireyhtymä (wiki):
https://fi.wikipedia.org/…/M%C3%BCnchhausenin_oireyhtym%C3%…
Sosiaalityö kärsii Münchhausenin oireyhtymästä (LL 18.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/sosiaalityo-karsii-munchhaus…
Älä käyttäydy haastavasti (LL-Miero 19.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/mier…/ala-kayttaydy-haastavasti
Avoin kirje Helsingin sosiaali- ja terveysvirastolle (LL 19.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/avoin-kirje-helsingin-sosiaa…
Huolen vyöhykkeet (Lastensuojelun käskirja):
https://www.thl.fi/…/huolen-puheeksi-otta…/huolen-vyohykkeet
Käsitteitä mielenterveydestä (Mielenterveyden keskusliitto):
http://mtkl.fi/tietoa-mielent…/kasitteita-mielenterveydesta/
Mielenterveyden häiriöt (mieli):
http://www.mielenterveysseura.fi/…/mielenterveyden-h%C3%A4i…
Mielenterveyden häiriö (wiki):
https://fi.wikipedia.org/w…/Mielenterveyden_h%C3%A4iri%C3%B6
Erikoista on myös se, että sosiaalityöntekijöiden kokemus asiakkaiden moniongalmaisuudesta kuormittaa heitä, vaikka itse asiakkaan ongelmathan kuormittavat asiakkaita ja sosiaalityöntekijän elämä pitäisi olla ongelmatonta ja toimivaa. Sosiaalityöntekijän tunneside asiakkaisiin ei ole siis terveellä pohjalla empaattiakykyä vaativassa työskentelyssä. Kysyttäväksi jää näkevätkö sosiaalityöntekijät ongelmaksi sen, että eri asiakkailla on erityisiä erilaisi ongelmia vai sen että päihdeongelmaisella voi myös olla mielenterveysongelma ja sen ettei sosiaalityöntekijä itseasiassa moniammatillisen yhteistyöongelman takia eli sen takia ettei tiedä mitä muut viranomaiset tekevät työksen, tiedä millä tavalla, mistä näkökulmasta ja miksi he suorittavat työtään, tiedä miten tulisi omaa työtään suorittaa.
Lisäksi kysymystä herättää kuinka tarkka tutkimus tehdään mielenterveysongelmista kärsivälle sosiaalityöntekijälle hänen mielenterveytensä tilasta, kun hän hakee tuota sairaslomaa mielenterveyteen vedoten? Käsitelläänkö nämä ongelmat vain työuupumuksena, vai tutkitaanko samalla sosiaalityöntekijän soveltuvuus ollenkaan alalle? Pohditaanko sitä vaihtoehtoa, että sosiaalityöntekijän mielenterveysongelma olisikin sisäsyntyinen ja hänen menneisyydestään johtuvaa ja hänen oireilunsa olisi itseasiassa itse sosiaalityössä ongelmia synnyttävän struktuurittomuuden alkusyy?
Helsingissä on havaittu ongelmia lastensuojelullisessa työskentelyssä ja HUS:n toteuttamassa Lean-projekstissa jo projektin alkuhypoteesissa: "perheiden saama hyöty jää heikoksi, kun toiminnat eivät ole yhdessä koordinoituja ja suunniteltuja," tuodaan esille sosiaalityön struktuurittomuus, josta oli jo edellisten tutkimusten kautta näyttöä.
- jo vuosia sitten havaittu ongelmat yhteistyössä:
> tiedonkulun puutteet
> päällekkäinen työ
> väliinputoajat
> epäselvä työnjako
> kuormittuneessa tilanteessa kukaan ei halua vastata asioista
Kun jo aiemmin on havaittu, ettei kukaan halua kantaa vastuuta haasteen edessä, täytyy myös kysyä kuinka vaikeaa on havaita, ettei sosiaalivirkailija, jonka työtehtävään kuuluu vastuun kantaminen, ole soveltuva toteuttamaan ammattiaan, jos ei ole halua ja tahtotilaa toimia vastuunkantajana. Tämähän luo selkeän ristiriidan sosiaalityöntekijän ajatusmaailmaan ja varmasti kuormittaa häntä, kun on joutunut työasemaan ja työtehtävien eteen, joita ei tahdo kuitenkaan toteuttaa.
Sosiaalityöntekijöiden työmaailman sisällä myös keskustellaan sellaisesta olettamuksesta, että 80% sosiaalityöntekijöistä olisi hakeutunut alalle hoitaakseen / korjatakseen omia traumojaan ja ei kykene erottamaan omaa ongelmaansa asiakkaiden ongelmista. Sillä ei kaiketi ole mitään merkitystä mikä on todellinen prosentuaalinen luku tällaisen hypoteesin edessä, mutta onhan se asiakasturvallisuuden edessä vaaratekijöitä aihauttavaa, jos sosiaalivirkailija näkee oman traumaattisen subjektionsa kautta asiakkaan olosuhteet, eikä kykene antamaan objektiivista tukea niihin haasteisiin, joiden kanssa asiakas tarpoo eteenpäin elämäänsä.
"Missä luottamuksellinen, prosessinomainen, pitkäjänteinen
työskentely lapsen kanssa?" jäi tärkeäksi kysymykseksi Lean-projektissa.
Helsingin lastensuojelu ei saanut Lean-projektin reflektoivan työmenetelmän jälkeen kehuja mm. siitä, että olisi kyennyt asettamaan suunnitelmallisia tähtäimiä perheen tukemiseksi. Asiakassuunnitelmia ei oltu toteutettu lain mukaan eikä jatkosuunnitelmia. Lastensuojelu myös odotutti asiakasta ja teki työtä asiakkaan kanssa ilman selkeää suunnitelmallisuutta tapaamisista. Myöskin lastensuojelun tapa käsitellä lastensuojeluilmoituksia kyseenalaistettiin. Eli lastensuojelun perustyöskentely nähtiin ohjeistusten vastaisena ja struktuurittomana.
Johtuuko siis ongelma todella asiakkaista ja resurssipuutoksesta, vai siitä, että moniongelmainen mielenterveydeltään kenties epävakaa sosiaalityöntekijä ei osaa suoriutua edes perustehtävästään perheiden tukemiseksi ja näin struktuurittomalla toiminnallaan syventää perheen haasteita sekä aiheuttaa toiminnallaan resurssipulan sosiaalityön kenttään, käyttäen resurssit tähtäimettömään ja suunnittelemattomaan turhaan "hääräämiseen" monien "häröilevien häärääjien" kanssa.
Lean-projektissa havaittiin myös uudelleen johdon kyvyttömyys johtaa alaisiaan, josta myös Anna Metteri on tehnyt väitöskirjan Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö (2012).
Myös Lean-projekti toteutettiin kontaktoitumatta lapsiin ja perheisiin ja reflektaatio toteutettiin täysin ilman heidän kannanottojaan ja näkemyksiään ja johtopäätelmät perustuivat näin ollen ainoastaan työntekijöiden oletukselle tarpeista. Työskentelyssä havaittiin myös, kuinka helppoa on havaita toisten virheellinen toiminta ja olla havaitsematta omaa virheellistä toimintaa. Sosiaalityö ei kyennyt ilman HUS:n tukea havaitsemaan virheellistä toimintaansa ja on mahdollisesti taasen unohtanut tutkimuksen esille tuomat tarpeet, joista lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokari tahtoi muistuttaa.
Useat leikkaukset sekä lääkkeellisen hoidon merkityksen voimakas painottaminen (lääketeollisuuden tukeminen) mielenterveyspuolella on aiheuttanut myös sen, etteivät potilaat saa asianmukaista lääkkeetöntä hoitoa, koska valtiolla ei ole ollut varaa tällaiseen ja leikkauksiin on ajauduttu moisen toiminnan takia. Tämä varmasti aiheuttaa sen, ettei sosiaalityöntekijöiden työkykyä todella tarkisteta, kun sosiaalityöntekijän hakeutuminen mielenterveyslomalle on kuitenkin heidän itsenäisen päätöksen takana, jos johtamista ei ole. Kuinka moni sosiaalityöntekijä tulee töihin masennuslääkkeen ja ahdistuslääkkeiden voimalla, näiden aiheuttamissa useissa sivuoireissa, kantamaan vastuuta (siirtäen sitä muille) perheiden hyvinvoinnista näissä vakavissa ja haastavissa vastuutilanteissa?
Huomaamatta jää myös asiakkaiden jääminen vaille sosiaalityöntekijää tämän sairastaessa ja sen kuormittavuus perheille sekä ongelmia syventävä vaikutus. Kuinka monelle perhelle todetaan viikko tolkulla, että on odotettava lomalta palaavaa työntekijää ja kukaan ei auta sillä aikaa edes suorittamalla asianmukaista tutkimusta huolenaiheesta, jonka perhe tuo esille, jotta lomalta palaava voisi suoraan siirtyä toteuttamaan vastuullista / vastuutonta päätöksen tekoa? Kukaan ei kanna vastuuta kun sosiaalivirkailija sairastaa.
Sosiaalityöntekijöitä on pitkään myös kuormittanut alaa koskeva voimakas kritiikki ja he ovat kokeneet sen henkilökohtaisena työidentiteettiinsä negatiivisesti vaikuttavana seikkana ja vastustaneet voimakkaasti kritiikin esittämistä. Näin ollen ongelmiin sosiaalityön struktuurittomassa työkentässä ei ole puututtu. Ongelmat on haluttu kieltää useista tutkimuksista huolimatta, vain koska sosiaalityöntekijöiden valmiuksiin ei ole lisätty koulutuksessa kykyä ottaa vastaan kritiikkiä sekä käsitellä sitä reflektoivin työmenetelmin objektiivisesti, jotta päädyttäisiin sosiaalipedagogiikan keinoin asiakastyytyväisyyteen. Vaikka ongelmien kohtaamisen kautta päästäisiin näistä sosiaalivirkailijoita kuormittavista ja mielenterveysoireilua aiheuttavista haasteista, jotka valitettavasti viimekädessä kuormittavat perheitä, kritiikki jätetään huomioimatta. Tämä aiheuttaa oravanpyörän, jossa polarisaatiossa asiakas syyttää sosiaalityötä ongelmistaan ja sosiaalityö syyttää perhettä omista ongelmistaan sekä sosiaalivirkailijan ongelmista. Sosiaalityö vaarantaa perheet tällaisella toiminnalla.
Useiden Lokakuun Liikkeen saamien yhteydenottojen kohdalla sekä tutkimuksiin tututuessamme olemme havainneet, että sosiaalityö kärsii välillisestä Münchhausenin oireyhtymästä. Perheiden sijaan kriisissä onkin perheiden oletetulla kriisillä elävä ja rahastava sosiaalityö; erityisesti lastensuojelu ja sijaishuolto. Niiden kasvojenpesu ja imagon kiillotus on katsottu lastensuojelujärjestöissä ja mediassa tärkeämmäksi kuin lapsille ja perheille vahingollisten sosiaalityön toimintakäytäntöjen poistaminen. Välillisessä Münchhausenin oireyhtymässä holhoavassa asemassa oleva väittää holhokkinsa olevan sairas ja oireilevan, tai vastaavasti aiheuttaa tälle vammoja itse. Näin esimerkiksi sosiaalivirkailija yrittää saada lohtua ja ymmärrystä muilta asettumalla "kärsivän huolehtijan" osaan. Ilmiön kuvasi brittiläinen lastenlääkäri Roy Meadow vuonna 1977.
Esimerkiksi välillisessä Münchhausenin oireyhtymästä voimme antaa seuraavaa:
Helsingin Vuosaaren lastensuojelun vs. sos. Laura Laine väitti kesällä 2014 äidin olevan päihteiden väärinkäyttäjä, koska hänelle oli väitetty näin isän ja isän puolison toimesta ja lähetti äidin A-klinikan tutkimuksiin (vaikka äidin kaikkin läheiset lähettivät Laineelle todistajan lausunnot, ettei äiti ole päihteiden väärinkäyttäjä ja äidin psykiatrinen tahokin oli Lainen kanssa eri mieltä).
Laine myös väitti Pasilan poliisin seksuaalirikosyksikköön äidin käyttäneen lastaan seksuaalisesti hyväksi ja teki rikosilmoituksen tutkintapyynnön sijaan tutkimatta itse asiaa ollenkaan. Laine myös tahtoi uskotella muille äidin läheisille äidin käyttäneen lastaan seksuaalisesti hyväksi ja ilmoitti äidin äidin ja äidin psykiatrisen hoitotahon läsnäollessa, että koko Vuosaaren lastensuojelun 12-päinen työryhmä on 100%:sen varma, että äiti on käyttänyt lastaan seksuaalisesti hyväksi. Laine myös väitti äitiä itsetuhoiseksi kontaktoitumatta edes äitiin ohitse äidin psykiatrisen hoitotahon ja teki valituksen äidin psykiatrisesta hoitotahosta, koska hoitotaho totesi, ettei äiti ole itsetuhoinen. Laine kertoi äidin olevan psyykkisesti ja fyysisesti vaarallinen lapselle, lapsen isälle ja tämän puolisolle, ilman edes kompetenssia sanoa kenenkään psyykkisestä vaarallisuudesta ja ilman asianmukaisia tutkimuksia asiassa. Laine myös väitti äidillä olevan lapseensa symbioottinen suhde, koska äiti oli maininnut lapsilla olevan symbiottiinen suhde vanhempiinsa ja puhunut tuon merkityksestä Laineelle, joka ei arvostanut ollenkaan äidin ja lapsen välistä kiintymyssuhdetta. Laine ei suorittanut tästäkään asiasta tutkimusta, mutta oli valmis valehtelemaan valan alla hovioikeudessa 22.5.2015, että hänellä olisi vaikka mitä todisteita siitä, että äidillä on lapseensa symbioottinen suhde (ei tosin muistanut mitä). Laine siirsi lapsen huollon yksin lapsen isälle perustellen äidin vaarantavan lapsen lastensuojeluasiakkuuden, koska äiti valitti Laineen toiminnasta.
Laine kysyi esimiehensä johtava sosiaalityöntekijä Jenni Weck-Näsen kanssa sosiaali- ja terveysviraston lakiasiantuntija Karri Välimäeltä, kuinka voisivat syyttää äitiä kunniansa loukkaamisesta kaiken edellisen jälkeen, koska äiti oli valittanut toiminnasta. Tämän jälkeen lastensuojelun johtaja Sisko Lounatvuori syytti äitiä yhteistyökyvyttömyydestä, vaikka lastensuojelu ei ollut itse koskaan edes yrittänyt tehdä yhteistyötä äidin kanssa, suostunut kuulemaan äidin läheisiä tai uskomaan äidin psykiatrista hoitotahoa, vaan oli syytellyt äitiä milloin mistäkin huvitti syyttää. Lapsi menetti tämänkaltaisen toiminnan takia normaalin tapaamisoikeuden äitiinsä, koska lastensuojelun huoli ja syytös yhteistyökyvyttömyydestä vaikutti tuomarin päätökseen ja tuomari ei suostunut tutkimaan tarkemmin lastensuojelun lausuntojen todistusarvoa eli työmenetelmiä sanoen: "Tämä ei ole oikeudenkäynti lastensuojelua vastaan."
Äiti ei ollut moniongelmainen. Hänellä oli ainoastaan masennuksen ja aihdistuksen oireita, jotka esiintyivät aina Laineen toimiessa äidin äitiyttä vastaan aiheuttaen äidille vaikeita voimakkaita tunnereaktioita, valtavaa stressiä ja tätä kautta myös haastavaa käytöstä siinä muodossa, että äiti korotti ääntään lopulta Laineelle tapaamisilla. Tämäkin patologisoitiin lasta vaarantavaksi tekijäksi ja uskottiin, että äiti ei olekaan reagoiva ihminen, vaan hänet tahdottiin nähdä hulluna, joka vain "häröilee" ilman minkään laisia syyseuraussuhteita toiminnalleen. Laineen ammattitaidottomuus haastavaksi käytökseksi luokitellessaan äidin kohonneet tunnereaktiot, jotka katastrofipsykologisen näkemyksen mukaan ovat täysin normaaleja (70% naisista kriisissä kokee näitä), ottaen huomioon, että Laine kuormitti äitiä tukemisen sijaan ja aiheutti äidille valtavaa huolta ja epävarmuutta ja näin valtavaa stressiä, aiheutti vakavaa kriisin syventymistä eroperheen kriisiin, jossa oli selkeästi havaittavissa isän ja tämän puolison pyrkimys päästä toteuttamaan vieraannuttamista.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että analysoimalla haastavaan käytökseen johtavan stressin syntyä ja prosessia voidaan ennakoida ja ehkäistä haastavan käytökseen johtavien tilanteiden kehittymistä. Tämä ei jostain syystä ole kuulunut nähtävästi Laineen henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan sosiaalityöhön valmiuksia hankkiessaan, jotta Laine olisi ymmärtänyt, ettei hän saa kuormittaa äitiä väittäen äitiä moniongelmaiseksi, kun äiti tätä ei ollut. Koska Laineella ei ole saatavilla ammatillisesti pätevää esimiestahoa ohjaamaan hänen työskentelyään neuvoen häntä, ei hän kykene havaitsemaan omia virheitään. Sosiaalityön päällikkö Riitta Vartio ei havainnut virheitä alaistensa toiminnassa Eerika tapauksessa, eikä myöskään helsinkiläisäidin tapauksessa, vaan väitti itsekin hallinto-oikeuteen äidin olevan struktuuriton kasvattaja lapselle, vaikka ei ollut mitään tutkimusta suorittanut väitteensä taakse. Nyt uusin sosiaalivirkailija, johtava sosiaalityöntekijä Teiro, lapsen asioissa on myöntänyt lastensuojelun tehneen useita virheitä äidille ja näkee vakavia ongelmia isän kodissa, mutta kokee, ettei enää voi auttaa äitiä. Hänkään ei ole valmis kantamaan vastuuta lapsen asioissa jopa ymmärrettyään tilanteen vakavuuden.
Helsingissä lastensuojelun johtajana vuoden 2016 alkupuolella aloittanut Saila Nummikoski väitti 6 viikkoa asemassaan työskenneltyään alaisiaan ammatillisesti päteviksi Lean-projekstista huolimatta. Hän toivoi yhteistyötahojen ymmärtävän tämän ja tekevän töitä heidän tahtomallaan tavalla heidän kanssaan, vaikka struktuuriton toiminta lastensuojelussa on aiheuttanut sen, etteivät yhteistyötahotkaan tiedä miten toimia lastensuojelun kanssa, josta ei saa otetta mitenkään ja joka ei kuuntele heitä, tutki olosuhteita ja kanna vastuuta. Nummikoski myös totesi medialle, ettei hänen mielestään tarvitse lastensuojeluilmoitusten kohdalla kontaktoitua perheisiin ja todella tutkia olosuhteita ja hän myös on vastannut helsinkiläisäidille vastineessaan, että lastensuojelun tarkoituksenmukaista työskentelyä on toteuttaa tarpeenselvitys kahdessa viikossa ilman objektiivista asianmukaista tutkimusta ja hän myös pitää luulossa työskentelyä tietämyksenä.
Lokakuun liikettä huolestuttaa myös THL:n Huolen vyöhykkeet työkalu sosiaalitoimelle ja sen vääränlainen käyttö, kun sosiaalivirkailija on mielenterveydeltään häiriötilassa. Sosiaalivirkailijan kokemus siitä, että perheen ongelmat ovat niin suuret, ettei hän kykene työskentelemään, voi johtaa lapsen huostaanottoon, vaikka työskentelykyvyn takana olisikin sosiaalivirkailijan oma työkyvyttömyys mielenterveysongalmansa takia. Toisaalta myös voimakas itseriittoisuuden kokemus, jossa sosiaalityöntekijä olettaa omat kykynsä todellisuutta suuremmiksi, voi johtaa siihen, etteivät perheet saa tarvitsemaansa tukea. Yleisin mielenterveysdiagnoosi on masennus eri asteineen. Masennusta voidaan seuloa tehokkaasti esim. DEPS seulalla. Nämä huomioiden Lokakuun Liikkeen mielestä kuormittavassa ja vastuullisessa asemassa olevien työntekijöiden mielenterveyttä tulisi seuloa säännöllisesti ja siihen tulisi sisältyä myös tarvittaessa työnohjausta.
Sosiaalityön ongelma ei siis ole suinkaan perheiden ongelmat, jotka olisivat korjattavissa ammatillisesti pätevällä suunnitelmallisella sekä tähtäimellisellä työskentelyllä, vaan sosiaalityöntekijän pätemättömyys ammattiinsa (löytyy vain muodollinen pätevyys) sekä hänen mahdolliset lapsuuden traumansa, haluttomuus kantaa vastuuta ja mielenterveysongelmansa, jotka tulevat lopulta esille työn haastavuuden edessä. Onhan se varmasti rankkaa havaita oma päteättömyytensä sekä haluttomuutensa tehdä sitä työtä mitä pitäisi tehdä, johdon kyvyttömyys johtaa ja se, kuinka omat mielenterveydelliset rajat estävät perheiden tukemisen ja aiheuttaa perheille lisää ongelmia. Tämän myöntäminen ja ratkaisujen etsiminen oman toiminnan muuttamiseksi ollessa estetty, koska annettua kritiikkiä ei suostuta vastaanottamaan, emme voi odottaa muutosta tulevassa.
Vaikka tutkimukset antavat meille tähtäimiä muutoksen tarpeelle, todellinen muutos tapahtuu vasta, kun sosiaalityöntekijät itse myöntävät olevansa osatekijä ongelmien pahentumiselle. Muuttamalla omaa toimintaansa, he muuttavat olosuhdetta ja näin kykenevät auttamaan perheitä humaanilla otteella muutoksessaan, jota perheetkin hakevat. Valitettavasti mielenterveysongelmainen sosiaalityöntekijä, joka syyttelee mielenterveysongelmastaan perheitä, valtiota ja esimiehiään, ei kykene näkemään, että mielenterveysongelma on itseasiassa hänen oman päänsä sisällä, jota hänen tulisi korjata toimimalla vastuullisesti suhteessa asiakkaisiinsa.
Lastensuojelutyön ymmärtäminen kriisityöksi on tärkeää. Sosiaalityöntekijällä ei pitäisi olla liian montaa asiakasta ja asiakasmäärästä päästäisiin, jos työskentely tukisi perheitä.
Pätevyysvaatimuksena ei saisi olla ainoastaan yliopiston kandin tutkinto, vaan soveltuvuus tulisi testata ja soveltuvuutta tuolisi ylläpitää ammatillisesti pätevän ulkopuolisen työhönohjauksen (psykoterapeutti) keinoin koko työuran ajan. Itse kunnalliseen sosiaalityöhön tulisi asiakkaiden oikeusturvan turvaamiseksi rakentaa toimintamuotoja ja palveluja, joihin asiakas voi turvautua epäillessään sosiaalivirkailijansa olevan työkyvytön ja mielenterveyspalveluiden tarpeessa. Jokaisessa lastensuojelun yksikössä pitäisi olla vähintään yksi kriisityöhön syvän ammatillisen osaamisen saanut tukija, joka kykenee vaikeissa tapauksissa auttamaan niin perhettä, kuin myös sosiaalityöntekijää kohtaamaan toisensa ja suunnittelemaan yhdessä tähtäimellisen toimintasuunnitelman kohti toivottua muutosta.
Esimiesasemassa ei pitäisi työskennellä Hyvä Veli -järjestelmässä poliittisin suhtein tai muiden ihmissuhteiden avulla asemaan kiivenneet sosiaalityön julkisuuskuvan kiillottajat, vaan ongelmat rehellisesti myöntävät ratkaisukeskeiset vastuun kantajat, jotka tahtovat asettaa asiakkaiden esittämän muutostoiveen tähtäimeksi ja toteuttaa suunnitelman teon sekä suunnitelman toteuttamisen tähtäimen saavuttamiseksi. Tämä malliopettaisi alaisetkin toimimaan asiakkaiden edun mukaisesti.
Lokakuun Liike osoittaa syvän huolen perheiden puolesta sosiaalitoimen mielenterveysongelmien takia. Mielenterveydeltään sairasta ei saisi asettaa vastuuseen jo ajatellen heidän oikeuksiaan saada parantua ja tervehtyä ja perheitä ei saa vaarantaa sillä, että heidän tukemisestaan päättävä sosiaalivirkailija mahdollisesti on moniongelmainen ja jonka henkilökohtaiset ongelmat estävät toimivan ja tahdottua tulosta tuottavan toiminnan toteuttamisen.
Lue myös:
Näillä työntekijöillä jopa tuplariski päätyä työkyvyttömäksi pääkopan takia (Keskisuomalainen 26.10.2016):
http://www.ksml.fi/…/N%C3%A4ill%C3%A4-ty%C3%B6nteki…/862323…
LASTENSUOJELUN JA LASTENPSYKIATRIAN YHTEINEN
KEHITTÄMISTYÖ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA - Leena Repokari:
http://www.socca.fi/…/Lastensuojelun_ja_lastenpsykiatrian_y…
Helsingissä lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteistyössä havaittu ongelmia (LL 23.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/helsingissa-lastensuojelun-j…
Hyvä Outi Harju-Koskelin (LL 13.2.2016):
http://www.lokakuunliike.com/avoin…/hyva-outi-harju-koskelin
Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö (Anna Metteri, 2012):
http://uta32-kk.lib.helsinki.fi/…/66…/978-951-44-8956-3.pdf…
Münchhausenin oireyhtymä (wiki):
https://fi.wikipedia.org/…/M%C3%BCnchhausenin_oireyhtym%C3%…
Sosiaalityö kärsii Münchhausenin oireyhtymästä (LL 18.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/sosiaalityo-karsii-munchhaus…
Älä käyttäydy haastavasti (LL-Miero 19.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/mier…/ala-kayttaydy-haastavasti
Avoin kirje Helsingin sosiaali- ja terveysvirastolle (LL 19.10.2016):
http://www.lokakuunliike.com/…/avoin-kirje-helsingin-sosiaa…
Huolen vyöhykkeet (Lastensuojelun käskirja):
https://www.thl.fi/…/huolen-puheeksi-otta…/huolen-vyohykkeet
Käsitteitä mielenterveydestä (Mielenterveyden keskusliitto):
http://mtkl.fi/tietoa-mielent…/kasitteita-mielenterveydesta/
Mielenterveyden häiriöt (mieli):
http://www.mielenterveysseura.fi/…/mielenterveyden-h%C3%A4i…
Mielenterveyden häiriö (wiki):
https://fi.wikipedia.org/w…/Mielenterveyden_h%C3%A4iri%C3%B6