Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Oulun lastensuojelu viimein tutkintaan?

$
0
0
PictureKuvankaappaus: mtv.fi
Lokakuun liike on kirjoittanut lukuisia artikkeleita Oulun lastensuojelusta viime vuosien aikana. Myös valtamediassa on julkaistu Oulun lastensuojelun epäkohtia. (Linkkilista alla.) Viimeisin kohu syntyi 11-vuotiaan lapsen hyväksikäytön tultua ilmi. Lapselle oli tehty abortteja, mutta Oulun lastensuojelu ei ollut suojellut häntä.

Aiempi lastensuojelukohu ajoittui kesään. Lokakuun liikkeen saamien tietojen mukaan tapaus koskee Oulua, jossa peräti 7 sosiaalityöntekijää oli määrätty syyttäjän toimesta esitutkintaan.

- "Lestadiolaismafia" -

Oulun lastensuojelussa ja viranomaisessa ylipäänsä, etenkin poliisissa, on lestadiolaisia henkilöitä johtotehtävissä. Oulussa puhutaankin "lestadiolaismafiasta". Termiä voi pitää liioiteltuna, mutta tuskin se on tyhjästäkään syntynyt. 

Alla oleva linkkilista on pitkä. Se kertoo siitä, että Oulun lastensuojelu on antanut liikaa aihetta artikkeleihin. Sen lisäksi Oulun lastensuojelu on painostanut vanhempia, jotka ovat kertoneet tarinansa julkisesti. 

Oulun lastensuojelu on jopa kostanut julkisuuden esimerkiksi rajoittamalla vanhempien ja huostaanotettujen lasten välistä yhteydenpitoa. 

Kaikki valitustiet käytetty

Aluehallintovirastossa on tasaisesti käsittelyssä Oulua koskevia kanteluita, parhaillaankin. Aluehallintoviraston antamat lukuisat huomautukset oululaisvirkamiehille eivät käytännössä ole johtaneet lastensuojelun korjausliikkeisiin. 

Lisäksi Eduskunnan oikeusasiamies on vieraillut Oulun lastensuojelussa. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen on lähtenyt valituksia Oulun lastensuojelun toimista. Lokakuun liike on informoinut Oulun tilanteesta mm. Euroopan kidutuksen vastaista komiteaa (Committee for the Prevention of Torture).  

Kansalaiset ovat tehneet rikosilmoituksia ja jättäneet tutkintapyyntöjä lastensuojeluviranomaisista, mutta Oulun poliisi on tutkinut tapauksia aniharvoin. 

Oulun evankelisluterilainen kirkko on kuullut lasten hädän ja auttanut monia lapsia, jotka ovat otettu huostaan huterin perustein.

STOP vääristyneelle työkulttuurille

Olisiko lopultakin aika todenteolla puuttua siihen, mitä Oulussa tapahtuu? 

Olisiko aika tyhjentää lisää työpöytiä ja palkata tilalle eettisesti orientoituneita työntekijöitä, jotta Ouluun saataisiin vääristymätön työskentelykulttuuri ja laadukas lastensuojelu, jossa lakia ja asetuksia sekä ohjeistuksia noudatetaan?

Oululaiset viranomaiset ovat tuhonneet kokonaisia perheitä. Kaikki lapset eivät selviydy koskaan vaurioista, joita heille on lastensuojelun nimissä tehty.


Muualla aiheeseen liittyen: 
☞ Tyttärensä hyväksikäytöstä epäilty mies oli mukana Oulun kunnallispolitiikassa – Kaleva: Useita abortteja ja yhteinen lapsi
Kansanedustaja vaatii lakimuutosta Oulun insestitapaukseen liittyen: "Miten voi olla mahdollista, että hänen hätäänsä ei nähty?"


OULU LOKAKUUN LIIKKEEN MEDIAKARTALLA:

☞ Oulun lastensuojelu: mistä löydätte kunnolliset sijaisperheet?
☞ Seitsemän lastensuojelun viranomaista esitutkintaan
☞ Oulussa ei saa jättää 9-vuotiasta leikkipuistoon ilman vanhempaa. Siitä rapsahtaa sakkoja.
☞ Avoin kirje Nivalan sosiaalitoimelle ja perhekotikumppaneille Ouluun
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT) 
☞ Kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio (ps) esitti valtuuston istunnossa kysymyksen Oulun lastensuojelusta
☞ Lapsiasiavaltuutettu korporatismin takuumiehenä
 SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
 Dokumentti Perhe K:n tarina: 10 + 1 syytä elää
☞ KADONNEET LAPSET -dokumentti
☞ Toteutuuko lapsen etu lastensuojelussa, entä Oulussa? 
☞ Oulu pyrkii maailmankartalle 
 Vuoden Vieraannuttaja -palkinnot: 1) Oulu 2) Jämsä 3) Kuopio (vaisuja aplodeja) 
☞ Oulun sosiaalitoimen villit kuviot 
☞ Oulun lastensuojelu äidille: "Luovuta. Ei meitä vastaan kannata taistella, voitamme kuitenkin." 
 Oulusta kajahtaa taas: "Apua, vauva salilla!" 
☞ Suomalaislapset viikkoja kaapattuina Ruotsin sosiaalin tuella
 LL-uutisia: "Perheet lähtevät liikkeelle."
☞ "Näin kohtaat median" – kaltoin kohdeltu sosiaalityöntekijä Sirpa Salmivaara opastaa 
 Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan mm. keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi 

 Oulun huostakohu: Henriikka,15, hakenut kirkosta turvapaikkaa
☞ Henriikka Kurhela - My Story
 Julkinen tiedote huostaan otetun Henriikan tapauksesta
 Oulun huostakohu & pastori Árpád Kovács: "Lastensuojelijat eivät kysyneet, mitä tytölle kuuluu..." 
 Varatuomari Leeni Ikonen avustaa kirkolta turvapaikkaa hakenutta huostanuorta
 Pastori Raisa Lehtomäki antaa tukensa Árpád Kovácsille
 Virallinen tiedote: Kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostanuoren ja Oulun lastensuojelun väliset sovintoneuvottelut johtivat rakentavaan yhteistyöhön  
 Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille
☞ Oulussa on jälleen haettu kirkkoturvaa lastensuojelun mielivallan vuoksi 
☞ Eemeli hakee turvapaikkaa Oulussa 
☞ Ossin tarina 

☞ JP Roos: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
☞ JP Roos: Sijaishuolto - viimeinen laitosten linnake
☞ IkonenJuusokin pyysi lastensuojelun uhrina turvapaikkaa kirkosta
☞ Syvälä: Pitkäsoitto siitä, mitä Long Playn lastensuojelujuttu jättää kertomatta 
☞ Hämäläinen: Kurhelan poikien hallinnollinen vankeus 
☞ Liljeberg: Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta
☞ Soimajärvi: Suomalaisen lapsen yksittäistapaus
☞ Uusitalo: Tässä lisää bannattavaa 
☞ Miettinen: Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja 

☞ HITLER kuulee Oulun lastensuojelusta
☞ LOKA-KARAOKE

☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita 
 Palveluihin palaa miljardeja, silti nuoret syrjäytyvät
 TALOUS I: Lastensuojelu työllistää paljon enemmän kuin poliisi

☞ LAPSILTA KIELLETTY: Lokakuun liike on dokumentoinut jo kymmenien sijaisnuorten elämäntarinoita
☞ TALOUS III: Vanhemmuudenarviointi kasvavana bisneksenä
☞ TALOUS V: Uushuutolaisuusverkostoissa "piiri suuri pyörii" 
☞ LL listaa: 67 yritystukea saanutta lastensuojelufirmaa 2011/12 
 Suuri lastensuojeluhinnasto: Yö lastenkodissa yhtä kallis kuin loistohotellissa - katso hurjat hinnat! 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles