Sosiaalityön tiedonmuodostus, uutisointi, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta on perinteisesti perustunut sille, mitä sosiaalityön johto ja työntekijät väittävät tapahtuneen eikä sille, mitä todellisuudessa tapahtui.
Sosiaalityössä vihapuheeksi luokitellaan puhe, jota sosiaalityöntekijät vihaavat, eli asiakkaiden puhe ja kertoma sosiaalityön usein laittomista käytännöistä.
Asiakkaiden perustamia harvalukuisia internet- ja facebook- sivustoja leimataan sosiaalityössä “vihasivustoiksi”.
Sosiaalityössä vihapuheeksi luokitellaan puhe, jota sosiaalityöntekijät vihaavat, eli asiakkaiden puhe ja kertoma sosiaalityön usein laittomista käytännöistä.
Asiakkaiden perustamia harvalukuisia internet- ja facebook- sivustoja leimataan sosiaalityössä “vihasivustoiksi”.
Viranomaisten väärinkäytöksille omat sivut perustanut isä kertoo: “Mulle tuli sosiaaliviranomaiselta puhelu, että nyt mä vien sulta tapaamiset, mä vien lapset, sulle ei jää mitään." Sosialiviranomainen alkoi syyttää isää oman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, insestistä. Äiti oli veistellyt syytteet turvakodin johtajan tuella. Tuomiota isälle ei tullut, mutta lapset pidettiin hänestä etäällä. Kun insestisyytteet eivät enää purreet, isä leimattiin väkivaltaiseksi. Lapset eivät saaneet tavata isäänsä ilman valvontaa ja myöhemmin vain kaksi tuntia joka toinen viikko. Vuotta myöhemmin lastenpsykiatri antoi lausunnon, jonka mukaan isä olisi lapsille parempi huoltaja kuin näiden äiti. Nyt isä on lasten osa-aikainen huoltaja".
Jokaisen "vihasivustoksi" leimatun sivuston takaa löytyy vastaava usein lasten sairastumiseen, syrjäyttämiseen tai vieraannuttamiseen tai vanhemman työkyvyttömyyteen tai ennenaikaiseen eläköitymiseen tai kuolemaan johtanut tapahtumaketju. Sosiaalityöntekijöiden tapana on anteeksipyynnön ja hyvittämisen sijaan rangaista vanhempia perheensä lastensuojelulaittomuuksien julkaisusta. Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun tai lastensuojelun edunvalvojan avulla leimataan kohtelustaan kertonut kyvyttömäksi näkemään lapsensa etua, käynnistetään turhia rikostutkintoja ja uhataan vanhempia syytteillä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä. Suuttumusta ja rangaistuksenhalua sosiaalityöntekijöissä ja heidän liittolaisissaan tuntuu herättävän vain epäkohtien julkaiseminen, eivät sosiaalityöntekijöiden korvaamattomia ja korjaamattomia inhimillisiä kärsimyksiä ja menetyksiä aiheuttaneet päätökset ja toimenpiteet. Epäkohtien ja oikeusturvaongelmien korjaamisen sijaan halutaan rajoittaa asiakkaiden sananvapautta ja rangaista sen käytöstä. Sosiaalitoimen nostamat kunnianloukkaussyytteet eivät ole menestyneet hyvin koska vielä toistaiseksi tosi tiedon kertomisesta ei voida tuomita kunnianloukkaukseen. | Lokakuun liikkeen sosiaalista syötettä |
Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos on verrannut vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden kertomia ja muistiinpanoja toisiinsa ja tullut siihen tulokseen, että asiakkaiden versio on yleensä lähempänä totuutta. Silti hallinto- oikeus lähtee olettamasta viranomaislausunnon oikeellisuudesta, jota ei tarvitse todistaa.
En tiedä toistaiseksi ainuttakaan tapausta, jossa väärinkäytöksiin syyllistyneitä viranomaisia olisi tuomittu väärinkäytöksistään tai hyllytetty viroistaan. Harva on saanut edes huomautusta. Virat tuntuvat olevan ikuisia eikä asiakkailla ole tehokkaita oikeussuojakeinoja tai toimivia valitusreittejä. Ainoa keino estää tuhoisia tapahtumaketjuja toistumasta on varoittaa toisia vanhempia kertomalla oma kokemus.
Sosiaalityön omat työ- ja viestintäkäytännöt, jotka täyttävät vihapuheesta usein ainakin solvaamisen ja panettelun tunnusmerkistön määritellään asiantuntija- tai erityisosaamiseksi. Samat työntekijät, jotka on vapautettu vastuusta "vihasivustojen" taakse kätkeytyvistä tragedioista käyvät kouluttamassa alalle haluavia ja luonnoimassa lastensuojeluseminaareissa.
Lastensuojelukoneiston työntekijöitä koulutetaan väistämään vastuunsa asiakastyön kehittämisestä , selontekovelvollisuutensa ja tilivelvollisuutensa erilaisilla retorisilla kikoilla ja vuorovaikutusbluffeilla.
Yksi tällainen kikka on leimata asiakkaiden puhe vihapuheeksi.
Leimaamalla asiakaskokemukset "vihapuheeksi" niitä ei tarvitse tutkia kokemuksina palvelujärjestelmästä vaan ainoastaan diskurssina; oletetun sisäsyntyisen vihapuheen ilmentyminä. Silmänkääntötempun avulla voidaan kiistää niin sosiaalityön epäkohdat kuin epäkohdista puhujien ja kuulijoiden uskottavuus ja motiivit. Sen avulla sosiaalityöntekijöille hankitaan uhristatus, ansaitsematonta huomiota, sääliä ja kaikki virheet anteeksi.
Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate ei toteudu, jos vihapuheeksi luokitellaan asiakkaan puuttuvia oikeussuojakeinoja ruotiva kirjoitus kohtelustaan muttei sosiaalityöntekijän 75 vuotta ilman oikaisuoikeutta säilytettävää valheellista kirjausta asiakkaasta perhesurman valmistelijana.
Tietosuoja joutuu outoon valoon, jos sen nojalla voidaan estää asiakkaita saamasta omia asiakirjamerkintöjään mutta sosiaalityöntekijät pääsevät varhaisen puuttumisen nimissä tutkimaan salassapidettävää poliisiaineistoa.
Kunnianloukkauslainsäädäntö joutuu naurunalaiseksi, jos sosiaalityöntekijä saa lainvastaisesti estää lasten ja vanhempien tapaamiset todistamattoman kunnianloukkausolettamansa perusteella ja raiskattu tyttö kirjataan itsetuhoiseksi prostitoiduksi, jotta hänet voidaan pitää lastensuojelulaitoksen julkisrahoitteisessa laskutuksessa.
Tasavertaisuus lain edessä ei toteudu, jos yksityiselämää koskevan tiedon levittämiseksi katsotaan asiakkaan viimeinen yritys saada oikeutta videotaltiointinsa julkaisemalla mutta ei sosiaalityöntekijän sijoituspäätöksensä tueksi moniammatillisessa työryhmässä kierrättämiä yksityiskohtia ilman informointia tai lupaa hankituista äidin kahdenkymmenen vuoden takaisista terapiamerkinnöistä.
Niin kauan kun sosiaalityön tiedonmuodostus, moniammatillinen työskentely, oikeudenkäyttö ja laillisuusvalvonta perustuu tosiseikkaselvittelyn sijaan siihen, mitä sosiaalityöntekijät kulloinkin kertovat, asiakkailla on oltava oikeus taltioida kaikki tapaamisensa.
Niin kauan kun sosiaalityön dokumentaatio perustuu tosiseikkojen sijaan yli 70 vuotta taltioitaviin fabrikoituihin syytekirjelmiin ja tietojen ja todisteiden manipulointiin ilman asiakkaille taattavaa oikaisumahdollisuutta, asiakkailla on oltava oikeus taltiointiensa avulla puhdistaa maineensa ja todistaa kirjausten valheellisuus.
Lastensuojelun tuloksena asiakas usein menettää läheisensä, terveytensä ja ihmisen kasvonsa. Jäljelle jää vain ääni ja toive siitä, että joku jossakin kuulisi.
Älkää uskoko valmiisiin lastensuojelun leimoihin päättäjät ja oikeusoppineet vaan uskaltakaa ajatella, kuulla ja tutkia itse. Älkää vaientako heikoimpien ääntä.
Vihapuhe - sarjan kaksi edellistä osaa
Muita uusia Lokakuun liikkeen julkaisuja
☞ Sosiaalihuoltolain henkilökunnan ilmoitusvelvollisuuden esteet
☞ Turkulaisia vanhuksia pahoinpideltiin vuosia- kerro tietosi!
☞ Puhejudoa epäkohtien korjaamisen sijaan
☞ Kantelupäätös mm. Jupiterin asiaan
☞ Hyvä Outi Harju-Koskelin
☞ Virheellinen tolkullisuus
☞ Vihdoin! Norjan media tuo esille yksityiskohdat Bornariun perheen ja lastensuojelun välisestä tilanteesta
☞ Vallanvaihtoa ja mahdollisia muutosten tuulia ilmassa
☞ Järjestelmällistä väkivaltaa, uskomushoitoja ja sosiaalihygieniaa
☞ Vetoomus vieraannuttamista vastaan
☞ Porin Ankkuri- toiminnassa tietosuojarikkeitä- sosiaalityöntekijät kuin kotonaan poliisilaitoksella
☞ Väitteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä Wickham Pointin lasten vastaanottokeskuksessa tutkittavana, kertovat lääkärit
☞ Älkää jättäkö lastensuojelun arviointia ja kehittämistä sosiaalityöntekijöille!
☞ YLE: Tell us your story: Foster care in Finland
☞ Auttaakko apua tarvitsevia?