Kansallisomaisuus lihoiksi ja taseet ja tenavat tekemään töitä kavereille
"On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön." Juice Leskinen
Vanhustenhoitoskandaalien varjossa hallitus pisti lypsylehmät lihoiksi. Kun Juha Sipilä aloitti pääministerinä, niin hän lupasi panna taseet töihin.Tarkoitus oli myydä valtion tuottavaa omaisuutta ja tehdä saaduilla rahoilla hallitukselle ikioma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan, kertoo Saku Timonen.
"Hallitus perusti valtion kehitysyhtiö Vake Oy:n, jonne siirrettiin pesämunaksi Ekokemin kaupasta saadut 100 miljoonaa euroa. Sitten Vakeen siirrettiin ainakin valtion omistamat Altia, Kemijoki, Nordic Morning ja Raskone sekä osaomistukset Arctivasta, Nesteestä, Posti Groupista ja Vaposta. Sen jälkeen ruvettiin myymään, ja ainakin Raskone myytiin alle torihintojen. Kun myyjänä on Suomen valtion sijaan Vake Oy, se voi myydä valtion tuottavia omistuksia kenelle haluaa ja mihin hintaan haluaa, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista. Taseiden paneminen töihin näyttää tarkoittavan sitä, että taseet tekevät töitä sopivien kavereiden hyväksi. " (Saku Timonen- blogi)
Ryöstettyään kansallisomaisuutemme Suomen valtion päättäjät saattavat myydä vielä lapsetkin hoivakeinottelijakavereilleen tai sosiaalivankeuteen vero-, tulosvastuu- ja korvausvelvoitevapaaseen monikansalliseen sijaishuoltoon ja antavat kaupan päälle vanhemmat hiljentävän Pelastakaa Lapset ry:n lakimiespalvelun, lastensuojelun edunvalvojan, sijoitustyökalut, sijaishuollon resurssikeskuksen- ja palkinnon kestävästä kehityksestä.
Touhulan päiväkodista eronneen johtajan mukaan yritys ei ole kiinnostunut mistään muusta kuin rahasta.
Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju Touhula-päiväkodit on ollut viime aikoina otsikoissa yrityksen toiminnassa ilmenneiden epäkohtien takia. Yrityksen pääomistaja on pohjoismaisen pääomasijoitusyhtiö EQT:n rahasto, jossa on mukana muun muassa suomalaisia eläkeyhtiöitä. Touhulan kotikaupunki on Oulu ja se on Oulun kaupungin yhteistyökumppani. Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilän mukaan "Se mitä Touhula lupaa, se myös toteutuu. Touhulan päiväkodeissa on nostettu keskiöön liikuntapainotteisuus ja liikuntaan panostaminen tukee erinomaisesti myös Oulun omaa strategiaa."
Järvenpään Touhulassa hoitajat vaihtuivat niin tiuhaan, ettei lapsi halunnut enää mennä päiväkotiin,kertoo HS.
Iltalehti on saanut useita yhteydenottopyyntöjä niin Touhulan työntekijöiltä kuin lasten vanhemmiltakin.
Iltalehteen yhteyttä ottanut entinen päiväkodin johtaja kertoo, että johto oli kiinnostunut ainoastaan rahasta ja yksikön kannattavuudesta.
Touhula-päiväkoti hankkii lapsia sen perusteella, kuinka paljon heistä on hyötyä. Huonosti rahaa tuottavia lapsia ei haluta hoitoon. Hänen mukaansa kukaan ei esimerkiksi valvonut, että liikuntapainotteisessa päiväkodissa toteutuvat liikunnalliset tavoitteet.
– Missään vaiheessa ei oltu kiinnostuneita, mitä pedagoginen sisältö on tai kuinka meillä lasten kanssa sujuu. Joku totesi minulle joskus, että liikuntahan on hyvä myyntikikka.
– Touhula on yksi pahimmista, missä olen koskaan ollut. En ikinä laittaisi omia lapsiani Touhulaan.
Ainakin osassa Touhulan päiväkoteja vajaa mitoitus tuntuu olevan sääntö, ei poikkeus. Vanhemmat kertovat myös siivottomista tiloista, pesemättömistä potista, kihomadoista, lakanattomista sängyistä ja liian vähästä ruuasta, kertoo Taloussanomat.
Esperi ja Attendo- pomot vaikuttavat Touhuloissakin
Taloussanomien mukaan Touhulan emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja on Harri-Pekka Kaukonen, kohuyhtiö Esperi Caren hallituksen puheenjohtaja. Hallituksessa on toinenkin tuttu nimi: Pertti Karjalainen, hoivapalveluyhtiö Attendon suuromistaja.
Touhula Varhaiskasvatuksen emoyhtiö on oululainen Suomen Vaka-palvelut II. Kaukonen ja Karjalainen istuvat Vaka-palveluiden hallituksessa.
Touhulan ”äiti” on lastentarhanopettajan koulutuksen saanut Sirpa Turves-Mankila. Ketjun omistaa Touhula Varhaiskasvatus Oy, joka perustettiin vuonna 2010.
Vuotta aiemmin niin ikään oululainen terveys- ja hoivapalveluyhtiö Coronaria kiinnostui päiväkodeista. Coronarian silloinen toimitusjohtaja Jari Mäki-Runsas ja Coronarian perustajaosakas Teppo Lindén visioivat Kauppalehden mukaan yhdessä Turves-Mankilan kanssa ajatuksen valtakunnallisesta päiväkotiketjusta.
Touhula-ketjun myynti ruotsalaistaustaiselle sijoitusyhtiö EQT:lle nousi talousuutiseksi vuonna 2016, kun yrityskauppa teki perustajista miljonäärejä uudelle toimialalle eli päivähoitoon. Touhulan emoyhtiöstä 80 prosenttia omistaa yhä EQT. Se tunnetaan Suomessa lääkäripalvelujätti Terveystalon entisenä omistajana.
EQT omistaa Touhulat Luxemburgiin kirjatun holding-yhtiönsä kautta. Sen nimi on Kompassi.
Vähemmistöosakkaista yksi on Coronaria tai tarkemmin sanoen oululainen Cor Group, Suomen viidenneksi suurin sote-palveluiden tuottaja yhtiön oman ilmoituksen mukaan.
Teppo Lindén on sekä Cor Groupin että Coronarian toimitusjohtaja. Edellinen omistaa Touhulasta kuuden prosentin siivun. Lindén on myös Touhulan hallituksessa. Hän on entisen ministerin Suvi Lindénin (kok) veli.
Mäki-Runsas oli aiemmin Touhulan kuntasuhteista vastaava johtaja, mutta jättäytyi taustaomistajaksi vuonna 2017. Ennen ketjun perustamista Mäki-Runsas toimi Oulun kaupungin sosiaali- ja terveysjohtajana.
Touhulan henkilöosakkaiden omistusosuus on kahdeksan ja CapMan-sijoitusyhtiön pari prosenttia. Myös Teollisuussijoituksella on ketjusta siivu.
Vuonna 2016 "Touhuloiden äiti " Turves-Mankila tienasi yhteensä 2,27 miljoonaa euroa. Hän on nykyisin ketjun varhaiskasvatusjohtaja.
Vasemmiston hallitseman Tradekan sote-yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä Esperi Caren kanssa
Myös SDP:n kansanedustaja Pilvi Torsti on mukana yksityisessä varhaiskasvatusbisneksessä. Torstin osaomistama HEI Schools on Touhula-päiväkotien yhteistyökumppani. HEI Schoolsin hallitukseen kuuluu Touhula Varhaiskasvatus oy:n toimitusjohtaja Virpi Holmqvist, kertoo IS. Holmqvist on päiväkoti Aarresaaren toimitusjohtaja. 1.1.2015 Aarresaari-päiväkodit liittyi Touhulan Liikuntapäiväkodit ketjuun. Aarresaari päiväkodit ovat erikoistuneet elämyspedagogiikkaan; seikkailuun, musiikkiin ja liikuntaan.
Samaan aikaan, kun vasemmistopuolueiden edustajat arvostelevat säälittä Esperi Caren toimintaa, demareiden ja vasemmistoliiton edustajat käyttävät ylintä päätösvaltaa Osuuskunta Tradekassa, jonka sote-yhtiö Med Group aikoo aloittaa yhteistyön Esperi Caren kanssa, Talouselämä-lehti uutisoi.
Tradekan Onni-nimellä tunnettu Med Group kertoi tiedotteessaan viime lokakuussa, että se aloittaa valtakunnallisen yhteistyön ja "strategisen kumppanuuden" Esperi Caren kanssa.TE:n mukaan ensimmäinen kumppanuussopimus on jo solmittu.
– Med Groupin Punkalaitumella sijaitsevat vanhusten ja vammaisten asumispalvelut Palvelukeskus Pakarissa siirtyivät Esperille, TE kirjoittaa.
Osuuskunta Tradekassa ylintä päätösvaltaa käyttävän edustajiston jäseniä ovat muun muassa kansanedustajat Eero Heinäluoma (sd), Ilkka Kantola (sd), Antti Lindtman (sd), Paavo Arhinmäki (vas), Antti Lindtman (sd), Maria Guzenina (sd) ja Li Andersson (vas).
Edustajistoon kuuluu myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen.
Täysin oma suhmurointinsa on suomalainen järjestökenttä: https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-tarvitaan-julkisrahoitettuja-sijaishuollon-piiloyrityksia
LAPE- hankkeen avulla pyritään nyt yhtenäistämään mm. Varsinais- Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon käytännöt ja yhteistyö julkisen sektorin, järjestösektorin ja yksityissektorin toimijoiden kanssa mm. Kupittaan skandaalissa ryvettyneen Riitta Liuksan johdolla ja pidetään lasten kaltoinkohtelun yhteiskehittämispäiviä Turun ensi- ja turvakodin, TYKS:n ja VOIKUKKIA- hankkeen kanssa. Moniammatillinen yhteistyö on hyödyttänyt lähinnä asiantuntijoina esiintyviä ja hävittänyt sosiaalipalveluista niin vuorovaikutuksen kuin vastuun.
Suuri kokoomuspiiri pyörii Ankkalammessa
Myös helsinkiläinen Ankkalampi-päiväkotiketju on päätynyt viranomaisselvitysten keskiöön, kertoo HS. Kaupungin rakennusvalvonnan löytämät puutteet päiväkotiketjun rakennusluvissa ovat johtaneet tutkintapyyntöön poliisille.
Helsingin kaupunki katsoo yksityisen päiväkotiyrityksen jättäneen järjestelmällisesti hoitamatta lupavelvoitteitaan. Rakennuslupiin liittyvien epäselvyyksien vuoksi päiväkotitilojen turvallisuudesta ja terveellisyydestä ei ole varmuutta.
Ankkalammella on Helsingissä viisitoista päiväkotia. Kahdeksassa tilassa on paljastunut erilaisia puutteita.
Ankkalammen perustaja ja toimitusjohtaja Heidi Ruhala, 43, joka omistaa puolet Ankkalammesta on toiminut kokoomuksen Helsingin-piirin varapuheenjohtajana vuonna 2017 ja Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan varajäsenenä 2013. Ruhala toimi Helsingin Yksityiset Päiväkodit ry:n puheenjohtajana vielä 2017. Yhdistys on voimakkaasti ajanut palveluseteleiden käyttöä varhaiskasvatuspalveluissa.
Ruhala saanut yrityksensä osakkaiksi vaikuttavat nimet. Ankkalammen toisen puolen jakavat investointiyhtiöidensä kautta Lassilalla & Tikanojalla sekä Suominen-yhtiössä toiminut Heikki Bergholm ja Koneen entinen toimitusjohtaja Anssi Soila.
Ruhalan Ankkalampi-yhtiö on ollut taloudellisesti varsin kannattava:
Liikevaihto hyppäsi vuonna 2017 edellisvuosien runsaasta miljoonasta eurosta liki viiteen miljoonaan.
Tommi Parkkonen kertoo, että " Ruhalan FB-sivujen kuvissa Ankkalammen mainosmaskotin, luonnollisesti keltaisen ankan, vieressä poseeraavat myös muun muassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja Helsingin pormestari, kokoomuksen entinen elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.
Kun kokoomuspoliitikko Laura Räty (kok) jätti paikkansa Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajana, hänen tilalleen valittiin kokoomuspoliitikko Pia Panhelainen (kok).
He siis vastasivat Suomen pääkaupungin sote-asioista. Tuolloin heidän vastuualueelleen kuului myös Heidi Ruhalan bisnes, eli varhaiskasvatus.
Ruhala on auttanut Rätyä tämän vaalikampanjoissa.
Räty on nykyään liikevaihdoltaan Suomen suurimman yksityisen terveyspalvelualan yrityksen Terveystalon liiketoimintajohtaja, vastuualueenaan julkiset palvelut.
Panhelainen on Esperi Caren aluejohtaja ja johtokunnan jäsen.
Osa päiväkodeista on toiminut ilman asianmukaista lupaa jopa lähes vuosikymmenen ajan, mikä luonnollisesti saa ihmettelemään myös valvovan tahon eli Helsingin kaupungin valvonnan toimivuutta ja tehokkuutta.
Helsingissä päiväkotiasiat kuuluvat kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarille, kokoomuspoliitikko Pia Pakariselle (kok).
Kokoomuslähteiden mukaan Ruhala ja Pakarinen tuntevat toisensa hyvin."
Päiväkotilapset sijaishuoltobisneksen biomateriaaliksi
Muutama vuosi sitten lastensuojelun päättäjät valittelivat, että päiväkodeista tulee kovin vähän lastensuojeluilmoituksia.
Päiväkotilapset olisivat juuri ideaali-ikäisiä sijoitettaviksi ja tuottaisivat lainvastaisesti koko lapsuuden mittaisiksi venytetyissä huostaanotoissa noin 1000 000 euroa perhekotiyrittäjälle ja noin 200 000 sijaisvanhemmalle per lapsi.
Koulut on jo saatu tehtailemaan kiitettävästi lastensuojeluilmoituksia uuden lastensuojelulain ja oppilashuoltolain ansiosta ja sosiaalityöntekijöiden vallattua koulukuraattoreiden virat.
Nyt päiväkotien vähäisten lastensuojeluilmoitusten määrään on löydetty ratkaisu: päiväkoteihin tuodaan perhetyöntekijät. Perhetyöntekijät ovat silta, jolla varhaiskasvatuksesta tehdään lastensuojelubisneksen jatke.
Vanhempien kannattaakin jatkossa harkita tarkasti lastensa laittamista päiväkotiin, josta muokataan lastensuojelun kumppania ja asiakashankkijaa.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyontekijat-tuodaan-paivakoteihinkin-varhaiskasvatuksesta-sijaishuollon-asiakashankintaa
Psykoanalyyttisella orientaatiolla toimiva perhetyö, joka voi olla koulutuspohjaltaan ja sisällöltään mitä hyvänsä muodostaa vakavan oikeusturvariskin mille hyvänsä perheelle.
Yhä useampi perhetyön palveluntuottaja tarjoaa myös lasten sijoituspalveluja, joka jääviyttää ja vinouttaa perhetyöntekijöiden tekemiä perheiden arvointeja.
Kuntaliitto ja Valvira ovat kiinnittäneet huomiota laittomin perustein tehtyihin huostaanottoihin ja sosiaalityöntekijöiden ja kuntien lainvastaisiin käytäntöihin siirtää viranomaistyöksi säädettyjä vanhemmuuden- ja sijaishuoltotarpeen arviointeja ja selvityksiä sijaishuoltopalveluja tarjoaville lapsibisnesyrittäjille.
Lastensuojelussakin lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönnit ja asiakkaiden epäasiallinen kohtelu voivat täyttää jo nykyisin useiden rikosten tunnusmerkistön. Esimerkiksi heitteillepanon, petoksen ja väärennöksen tunnusmerkistö voi täyttyä eri toimenpiteissä.
2000-luvulla päiväkodin ja koulun suhtautumistapa lapsiin on muuttunut yhä aggressiivisemmaksi, varatuomari Leeni Ikonen toteaa. Päiväkodit ja koulut kohdistavat lapsiin väkivaltaa, jota kutsutaan eri nimikkein; kiinnipitoja, terapeuttisia kiinnipitoja, turvaamistoimia. Mikäli vanhemmat pitelisivät lapsiaan mustelmille, heidän sanottaisin pahoinpitelevän lapsiaan.
Puuttumisen huolimalli on synnyttänyt kuntiimme pikkupsykologien ammattikunnan. Jokaisella lapsen kanssa työtä tekevällä näyttää olevan oikeus tyypitellä, lajitella ja leimata lapsi ja tämän vanhemmat. Lapsen leikkikään ei enää ole leikkiä, vaan toimintaa, jossa lapsi tuottaa tietoa tarkkailijoille.
Perhetyöntekijöiden tulo näkyy jo päiväkodeissa toimintakulttuurin negatiivisena muutoksena. Varhaiskasvatuksestakin on tulossa psykoanalyyttista arviointia ja puoskarointia, sosiaalialan edunvalvontaa ja sijaishuollon asiakashankintaa.
Ennaltaehkäisevää perhetyötä oululaisissa päiväkodeissa tutkineen Kaisa- Leena Kemiöniemen mukaan (2017, 39-45)joissakin päiväkodeissa on käytäntönä tehdä kotikäyntejä perheiden luona ja myös perheiden luona käyvät perhe- ja neuvolatyöntekijät tai sosiaalityöntekijä saavat olla mukana lapsen varhaiskasvatussuunnitelman työstämisessä.
Oululaisista päiväkodeista ohjataan vanhempia sijaishuoltobisneksessä toimivien Nuorten Ystävien ja Mannerheimin lastensuojeluliiton koulutuksiin. Päivähoidon työntekijät kokevat hyviksi menetelmiksi mm. Huoli puheeksi-, Lapset puheeksi ja Vavu-metodin (varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen) johon otettiin erityisesti suomalaisten projektikumppaneiden aloitteesta (Puroila, 2004, 63) mukaan monilta osin virheelliseksi todistettu psykoanalyyttinen näkemys pienten lasten psyykkisestä kehityksestä.
Sosiaalipedagogiikka tai perheiden tuki ei ole huoliteollisuutta eikä sijaishuollon asiakashankintaa
Varhaiskasvatukseen on siirtynyt myös perhetyön orwellilainen psykokieli.
Kyttäyksestä, rahastuksesta ja moniammatillisten tiimien harjoittamasta asiakkaiden joukkopanettelusta puhutaan nyt röyhkeästi elämys- ja sosiaalipedagogiikkana tai tukena, jota se ei ole.
Sosionomien hellimä sosiaalipedagogiikka-käsite on viitekehys tietynlaisille menetelmille, oppiala ja ammatillinen käyttöteoria, jonka keskeisiä teemoja ovat kansalaisuuden, yksilöiden ja yhteisöjen omaehtoisen toimintakyvyn ja tasapainoisen yhteiselämän edistäminen kasvun ja kasvatuksen näkökulmasta. Sosiaalipedagogiikan pitäisi pyrkiä yhteiskunnalliseen eriarvoisuuden, syrjimisen ja syrjäyttämisen ennaltaehkäisemiseen ja lievittämiseen, ei eriarvoisuuden ja syrjimisen edistämiseen ja ylläpitoon.
Sosiaalipedagogisen ajattelun tulisi olla konventionaalisen sijaan kriittistä, eli tavoitteena tulisi olla emansipaatio, vapautuminen elämää tukahduttavista, epätoivottavista käytännöistä ja rakenteista. Paolo Freire kutsui yhteiseen dialogiin, sorrosta vapautumiseen sekä ajattelu- ja toimintatapojen kriittiseen tutkiskeluun, ei asiantuntijavaltaan, viranomaisuskovaisuuteen eikä sortavien organisaatiokäytäntöjen ylläpitoon.
Työn lähtökohtana oli, ja on edelleen, luottamus ihmisten ja yhteisöiden omaan kykyyn ratkaista ongelmia, ei ongelmien ulkoistaminen viranomaisille esim. lastensuojelulle.
Toisin kuin varhaiskasvattajat kuvittelevat, sosiaalipedagogiikka ei ole varhaista puuttumista. Se ei tarkoita myöskään oikeutta raiskata ja hyväksikäyttää käsitteitä kuten kumppanuus tai rinnallakulkija työntekijöiden omien kontrolli- ja vallan- ja reviirinlaajennuspyrkimysten tueksi.
Sosiaalipedagogiikka ei tarkoita oikeutta rampauttaa lapsia ja vanhempia, jotta päästäisiin manipuloimaan heitä ohjatulla oivaltamisella tai taluttamaan heitä Käsikynkkäryhmissä.
Vanhemmille varhaiskasvatuksen arkipäivää on haastavien päiväkoti- ja perhetyöntekijöiden kohtaaminen: työntekijöiden jotka valehtelevat ja toimivat perheiden selän takana, välttelevät vuorovaikutustilanteita lasten ja lasta kasvattavien ja hoitavien aikuisten kanssa; johtajia, jotka eivät kunnioita voimassa olevia lakeja tai velvollisuuksiaan lapsia ja vanhempia kohtaan ja jotka mielummin tulkitsevat kuin näkevät tai kuulevat perheitä ja eivät noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä eivätkä hyvän hallinnon periaatteita.
Taltioikaa kanssakäyminen ja tehkää joukkokanteluita, vanhemmat!
Jos päivähoito on osa paikkakunnan häiriintynyttä hoivabisnes- ja viranomaiskulttuuria tai siellä kipuillaan jonkin asian parissa, se ei voi olla vaikuttamatta lapseen arkeen päivähoidossakin. Joskus oppimiseen ja lapsen kehitykseen liittyvät asiat pitää jättää taka-alalle, jotta löydetään ratkaisu siihen, miten päiväkodin arki palautuisi lapsille ja vanhemmille tasapainoiseksi ja turvalliseksi.
Vanhempien kannattaa aloittaa huoltaherättävien tilanteiden ratkaiseminen verkostoitumalla ja yhteisellä ihmettelyllä ja analyysilla muuttuneesta ilmapiiristä ja tilanteesta.
Toisin kuin päiväkodeissa on tapana, omasta huolesta ei kannata heti tehdä kantelua viranomaisille vaan huoli toimintakulttuurin muutoksesta on hyvä ottaa puheeksi suoraan huolta herättävän päiväkodin työntekijän kanssa.
Koska viestinviejät ammutaan nykyäänkin huolen puheeksiottajan ei kannata itse olla huolta herättävän päiväkodin asiakas.
Hyvään vanhemmuuteen kuuluu myös rajata se, mihin oma osaaminen ja aika riittävät ja mihin tarvitaan muuta verkostoa esim. sosiaaliasiamiestä tai poliisia mukaan päiväkodin tilanteiden ratkaisemiseksi. Ammatillinen rinnalla kulkija esim. AVI:n valvontaviranomainen luo päiväkodin omistajaan/ työntekijään pysyvän ja toimivan vuorovaikutussuhteen ja kulkee hänen rinnallaan riittävän kauan ja riittävän pitkän matkan, kunnes laillisuusongelmat ovat korjaantuneet.
Häiriintyneen viranomaiskulttuurin paikkakunnilla ja yksiköissä päiväkotien omistajat ja työntekijät usein kiistävät selvätkin laittomuudet. Tällöin vanhemmat voivat ottaa yhteyttä poliisiin ja tehdä yhdessä joukkokantelun kuten Oulun kaupungin erityislapsipalveluihin tyytymättömät vanhemmat.
Kun päiväkodeista tulee paikkoja, joissa kerätään lapsista ja vanhemmista negatiivista näyttöä lapsibisnekselle, myös lasten ja vanhempien kannattaa alkaa taltioida kanssakäyminen päiväkotien kanssa oman oikeusturvansa takia.
Satu Krautsukin mukaan Suomesta on tullut maa, jossa viranomaisten puheet kannattaa tallentaa.
Kukaan ulkopuolinen taho ei valvo, mitä laitoksissa kirjataan ylös ja kuinka todenmukaisia kirjaukset ovat. Kuitenkin kantelujen ratkaisut perustuvat dokumentoituun näyttöön. Jos kantelijalla ei sitä ole, virhe tai laiminlyönti ei päädy tilastoihin.
"Kaikkien haastattelemieni vanhempien mukaan ikäviä tilanteita on jätetty kirjaamatta tai ne on kirjattu väärin.
Olen kuullut tallenteita, joissa lääkärin ja koulukodin ohjaajan puheet ovat jotain ihan muuta kuin papereihin on kirjattu. Vielä useammin olen kuullut äidin tai isän harmittelevan jälkikäteen sitä, kun ei tullut tallennettua.
Suurin osa haastattelemistani vanhemmista on kokenut, että laitos tai hoitokoti on myös “kostanut” kantelut joko heille tai heidän lapselleen", Krautsuk kertoo.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tee-kantelu-aviin-ja-oikeusasiamiehelle
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarkista-omat-asiakirjasi
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomi-teki-hoiva-alasta-kansainvalista-bisnesta-uushuutolaisuusverkostoissa-piiri-suuri-pyorii
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/esperi-care-on-punaisesta-ristista-syntynyt-veroparatiisiyhtion-omistama-hoivajatti
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/suomeen-71-miljoonalla-uusi-hoivajatti-lapsi-laakari-vanhus-ja-turvapaikanhakijabisnes-yhdistyvat-humanan-coronaria-kauppojen-myota
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lastensuojelun-valvonta-epaonnistuu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tajua-mut-huoliliputuksen-huolestuttavia-tuloksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vantaan-lastensuojelusta-tuli-sijoitusbisnes-sitra-fim-lskl-ja-sos-lapsikyla-alkavat-kuntouttaa-neurologisesti-oireilevia-pelatylla-perhetyolla
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palveluihin-palaa-miljardeja-silti-nuoret-syrjytyvt
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lapsen-etu-ei-toteudu-lastensuojelussa-eika-hallinto-oikeuksissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/attendo-jatkaa-ahneuden-tiella
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-milapro-lapsibisnesryppaan-asiakashankkijana
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hupipornoa-mehilaisen-lastensuojelulaitoksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kuopio-maksaa-lahes-50-000-euroa-perheen-hajottamisesta-ja-noyryyttamisesta-sitran-rahoittamassa-perhekuntoutuksessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/torkea-seksuaalisen-hyvaksikayton-epaily-lastensuojelulaitos-purossa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pariskunta-kaytti-sijoitettua-seksilelunaan-noin-puolella-laitosnuorista-seksuaalisen-vakivallan-kokemuksia
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pihakoivu-lapsibisnesryppaan-tehokas-asiakashankinta-ja-rahastus
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/merikratos-oy-jaaviyksia-laittomuuksia-ammattitaitopuutteita
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhehoitokumppanit-suomessa-kestavasti-kehittyvaa-monikansallista-lapsibisnesta
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/pelastakaa-lapset-ry-syyttaa-vanhempia-lastensuojelun-epaonnistumisista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sos-lapsikylan-perhekuntoutus-on-oikeusturvariski
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/helsingin-diakonissalaitos-veroparatiisikytkoksia-lapsibisnesta-hyva-veli-verkostoja
https://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/oy-nordfami-ab-vie-sijaislapsia-tansaniaan-kuka-valvoo
https://www.lokakuunliike.com/ll-ulkomaat/huostaanotettuja-lapsia-huutokaupataan-kuin-karjaa-jopa-7000-punnan-viikkohintaan-mainoksissa-kerrotaan-lasten-arkaluontoisia-asioita
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lasten-palveluiden-saatavuus-heikentynyt-ongelmana-laittomat-huostaanotot-ja-jaavit-palvelutarpeen-arvioinnit
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vanhemmuudenarviointi-on-usein-jaavin-lapsibisnesyrittajan-tekemaa-sijaishuollon-asiakashankintaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/posti-voitti-lastensuojelun-perhetyon-kilpailutuksen-saalistajat-haistavat-lastensuojelun-haaskan
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/varhainen-huoli-ja-puuttuminen-mielen-sairautta
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoanalyysiin-uskoville-adhd-on-hukassa-olevaa-vanhemmuutta
http://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/orwellilaisesta-psykokielest
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urkinta-lisaantyy-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/taidelahtoiset-menetelmat-lastensuojelussa-urkintaa-ja-manipulointia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tunnista-lastensuojelun-arviointibisneksen-valkopesuyritykset
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/monitoimijainen-arviointi-unohtaa-perheiden-oikeusturvan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/yksi-syrjaytetty-nuori-tuottaa-syrjayttajilleen-miljoonan