Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Suomessa ei ole ennaltaehkäisty lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia- SeriE aloittanut pioneerityön

$
0
0
Picture
Somessa suosittu 40- vuotias nuorisotyöntekijä tuomittiin 15- vuotiaan hyväksikäytöstä, kertoo Iltasanomat. Mies kertoi, että hänellä oli tytön kanssa molemminpuolinen luottamussuhde ja tämä kutsui häntä "somepapaksi". He olivat tavanneet internetissä ja sen jälkeen myös kasvotusten.

Mies kertoi opiskelleensa sosiaalialaa ja tehneensä pitkään nuorten parissa sosiaali- ja kriisityötä. Miehellä oli myös paljon nuoria seuraajia sosiaalisessa mediassa, missä hän oli omien sanojensa mukaan käynyt keskustelua nuorten kanssa esimerkiksi identiteettiin liittyvistä asioista.
Poliisi tutki miehen tietokoneen, jolta löytyi muun muassa seuraava kirjoitus:
- Tykkään tikkareista, nuorista vielä viattomista naisenaluista, joilla leikin kuin poika leikkikaluilla voi, eli aika rajusti. Ja hylätä nurkkaan.

Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 viranomaisten tietoon 1 170.
Vuonna 2012 tehdyssä suomalaistutkimuksessa 3,3 prosenttia miehistä kertoi tunteneensa seksuaalista kiinnostusta alle 16-vuotiaisiin ja 0,2 prosenttia alle 12-vuotiaisiin.

Pedofiileille hoitoa ajoissa

Pedofiilien mieltymyksiä yritetään saada kontrolliin Helsingissä- terapiaa tarjotaan usein vasta vankilassa, kun rikos on jo tehty, kirjoittaa Helsingin Sanomat.

SeriE-hankkeessa seksuaaliterapeutit Anna Kolster ja Patricia Thesleff auttavat henkilöitä, joilla on kohonnut riski syyllistyä seksuaalirikokseen lapsia tai nuoria kohtaan.

Hankkeen tavoitteena on tavoittaa potentiaalisia tekijöitä: heitä, jotka eivät ole hyväksikäyttäneet lapsia, mutta ovat tunnistaneet seksuaalisen mieltymyksensä lapsia kohtaan. Usein käy niin, että rikoksen tehneelle pedofiilille tarjotaan terapiaa ensimmäisen kerran vasta vankilassa. Jos mieltymys olisi saatu hallintaan aiemmin, varsinaiselta teolta olisi saatettu välttyä.

Seksuaaliterapeutit Kolster ja Thesleff toivovat, että heidän vastaanotolleen löytäisivät nuoret ihmiset, jotka ovat huolissaan omasta mielihalustaan seksistä lasten kanssa.

Heistä tuntuu epäreilulta lasten suojelun näkökulmasta, että aikuisten ammattilaisten tietämättömyys ja asenteet jättävät ison aukon rikoksia ennaltaehkäisevään työhön.

Seksuaaliterapeuttien mielestä varsinkin nuorten miesten pitäisi päästä nykyistä enemmän ja varhemmin keskustelemaan mieltymyksestään ennen kuin he edes suunnittelevat lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä.

Heidän mielestään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla pitäisi olla laajemmin halu ja kyky käsitellä pedofiilien tuntemuksia, mutta nyt näin ei ole.

Monet pedofiilit ovat kyllä yrittäneet kertoa huolestaan liittyen mielihaluihinsa esimerkiksi perusterveydenhuollossa, mutta avun sijaan he ovat saattaneet saada osakseen kauhistelua. Osa ei uskalla hakeutua terapiaan rikolliseksi leimaamisen pelossa, vaikka varsinaista rikosta ei olisi tapahtunut.

Lasten suojelun lisäksi hoito kannattaa myös pedofiilien oman elämän kannalta.
”Ideaalitilanne olisi, että ihan perusterveydenhuollossa pääsisi palvelupolkuun”, Kolster sanoo.
Tutkimusten mukaan seksuaalirikoksen uusimisriskin tiedetään kohoavan muiden muassa seuraavista syistä: uhri on ollut poika tai mies tai tekijälleen tuntematon, rikoksentekijä on vapautuessaan nuori, tuomitulla on aiempia tuomioita seksuaalirikoksista, seksuaalirikosta tehdessä on käytetty väkivaltaa tai tuomio on tullut kuvien hallussapidosta tai levittämisestä.

Seksuaalirikollisille on tyypillistä, että he vähättelevät lapsille tekemäänsä pahaa, koska he eivät miellä tekevänsä lapsille mitään väärää. Pedofiilien hoidossa oleellista onkin tällaisten ajatusvääristymien korjaaminen, teoista vastuuttaminen ja oman kontrollin lisääminen. Seksuaalisen teon tekeminen alaikäiselle on väärin ja lainvastaista.

Vankilan Stop-ohjelmassa seksuaalirikollisia pyritään saamaan ajattelemaan tekonsa vaikutuksia uhrille ja tämän läheisille (HS, 28.5.2018).

SeriE-hanke tarjoaa maksutonta, matalan kynnyksen tukipalvelua erityisesti nuorille, 15-25 -vuotiaille henkilöille, joilla on huoli omista fantasioistaan ja mieltymyksistään. Ajanvaraus vastaanotolle sähköpostitse osoitteesta serie@sexpo.fi


Picture
Mitä pedofilia on?
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on aina lasta vahingoittavaa, vaikka itse tekoon ei sisältyisi avointa väkivaltaa lasta kohtaan. Pedofilia on monimuotoinen ilmiö, jonka dynamiikan tunteminen auttaa tapausten tunnistamisessa, selvittelyssä ja tuen antamisessa uhreille ja heidän perheilleen hyväksikäyttötapausten tullessa esiin, kirjoittaa Raija Hukkanen Duodecim- lehdessä.

Diagnostisesti pedofilia tarkoittaa yli 16-vuotiaan henkilön pysyväisluonteista (yli kuusi kuukautta kestänyttä) seksuaalista kiinnostusta alle puberteetti-ikäisiin lapsiin. Pedofilian käsitettä on usein käytännön työssä laajennettu sisältämään myös aikuisen henkilön puberteetti-ikäisiin kohdistaman seksuaalisen mielenkiinnon ja seksuaalisen hyväksikäytön.

Pedofiili puolustelee tyypillisesti tekojaan itselleen ajatusvääristymiensä avulla (Wyre 1996). Hän ei miellä tekevänsä lapsille mitään väärää, ja hän saattaa nähdä lapsen halukkaana partnerina sälyttäen vastuun teostaan lapselle.  Teon kieltämisen yleisyyttä kuvaa se, että Marshallin (1999) aineistossa tuomion saaneistakin pedofiileista noin 60 % kielsi rikoksensa.

Fiksoitunut pedofiili kokee olevansa henkisesti lähempänä lapsia kuin aikuisia. Hänen on vaikea muodostaa ihmissuhteita aikuisten kanssa, usein niitä ei ole lainkaan tai ne ovat hyvin hataria.
Fiksoitunut pedofiili ei välttämättä kiinnostu aikuisista seksuaalisesti lainkaan. Suurella osalla fiksoituneista pedofiileista on kyky voittaa lapsen ja perheen luottamus, ja pedofiilinen teko etenee suunnitelmallisesti tätä luottamusta hyväksi käyttäen. Pedofiili etenee vähitellen seksuaalisuuden tuomisessa suhteeseen. Esimerkiksi leikkimielisen painin ja halausten jälkeen kosketukset seksualisoituvat (Wyre 1996).

Regressoituneella pedofiililla seksuaalinen kiinnostus lapsia kohtaan on hetkellistä, tosin se voi jatkua vuosiakin. Kyse on väliaikaisesta kontrollin ja arvostelukyvyn menetyksestä. Regressoituneella pedofiililla saattaa olla taustallaan useita aikuissuhteita, avioliittokin. Rikokseen ajaa moni eri tekijä, esimerkiksi kyvyttömyyden ja riittämättömyyden tunne, muutos aikuissuhteessa tai muuten dramaattisesti järkkynyt elämäntilanne.
Lapsesta tulee tällöin aikuisen kumppanin korvike. Seksuaalirikoksen kautta tekijä tyydyttää paitsi seksuaalisia myös muita psykologisia tarpeitaan. Näitä voivat olla esimerkiksi nöyryyttäminen ja alistaminen, vallan ja hallinnan tunteen saaminen – tai yksinkertaisesti läheisyyden kokeminen.  Uhri on useimmiten vastakkaista sukupuolta. Usein tällainen pedofiili käyttää runsaasti päihteitä, mikä voi poistaa sisäisiä esteitä hyväksikäytölle.

Pedofiili on lähes aina mies. Tuore tutkimus pystyi näyttämään, että lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus on pieneltä osalta perinnöllistä (noin 10 % variaatiosta selittyi perinnöllisillä tekijöillä ja noin 90 % yksilöllisillä ympäristötekijöillä; Alanko ym. 2013).

Riskitekijät voidaan karkeasti jakaa staattisiin ja dynaamisiin riskitekijöihin (Andrews & Bonta 2010). Aiempaan ryhmään kuuluvat pysyvät tekijät henkilön taustassa, esimerkiksi oma kokemus seksuaalisesta väkivallasta lapsuudessa (Hansson & Bussiere 1998). Dynaamisilla, eli muuttuvilla, riskitekijöillä tarkoitetaan esimerkiksi henkilön tunnetta siitä, miten hyvin hän pystyy kontrolloimaan omia seksuaalisia impulssejaan. Näitä kontrollin tunteita voidaan terapian avulla vahvistaa ja on myös pystytty näyttämään, että dynaamisiin riskitekijöihin pystytään vaikuttamaan hoito-ohjelmien avulla (Beier 2012). Tehokkaimpia hoitomuotoja ovat lääke- ja kognitiivis-behavioraaliset hoidot (riskitekijöihin vaikuttavat hoidot kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään).

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on laaja ongelma islamistisissa maissa.
TV2:n Silminnäkijä esitti 27.09.2010 afganistanilaissyntyisen toimittajan Najibullah Quraishin hätkähdyttävän dokumentin islamismin hallitseman Afganistanin pedofiliaperinteestä. Perinnettä kutsutaan nimellä "bacha bazi", joka tarkoittaa sananmukaisesti "leikkiä poikien kanssa". Siinä aikuiset miehet ylläpitävät teini-ikäisiä poikia seksuaalisina viihdyttäjinään. Erikoisinta perinteessä on, että aikuiset miehet omistavat pojat. Käytännössä tanssipojat ovat miesten seksiorjia. Niskuroitsijat voidaan jopa tappaa.

Lapsivaimot ovat yleisiä islamismin hallitsemissa kulttuureissa. Muhammedin sunna eli elämäntyyli on johtanut lailliseen lasten hyväksikäyttöön islamilaisessa maailmassa.
Girls not brides -verkoston mukaan maailmassa elää yli 700 miljoonaa naista, jotka ovat avioituneet alle 18-vuotiaina vaikka lapsiavioliitot on kielletty lapsen oikeuksien sopimuksessa ja naisten syrjinnän poistamista koskevassa CEDAW-sopimuksessa. Lapsimorsiamet putoavat koulusta ja heidän potentiaalinsa hukataan. Myös heidän omat lapsensa ovat vähemmän terveitä ja koulutettuja.

Merkittävällä osalla hyväksi käytetyistä lapsista ja nuorista ilmenee pitkäkestoisia psyykkisiä ongelmia. Osalle uhreista jää mielikuva itsestä syyllisenä, avuttomana ja erilaisena kuin muut. He voivat kantaa voimakkaita häpeän ja itsesyytösten tunteita läpi elämän (van der Kolk ym. 1996).

Lastensuojelun sijoittamien lasten joukossa on keskimääräistä huomattavasti enemmän seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita. Lasten ja nuorten laitoshoidossa on tärkeää ottaa huomioon mahdollisuus, että jotkut traumatisoituneet nuoret voivat käyttää hyväksi muita lapsia. 
Sijoitetuilla nuorilla oli viisinkertainen riski seksuaalisen väkivallan kokemukselle verrattaessa vanhempansa luona asuviin. Yleisimmin seksuaalisen väkivallan tekijänä oli ollut ystävä tai muu tuttu nuori tai lapsi (57 %) tai tuntematon henkilö (52 %).

Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen arvioi, että jopa puolet laitosnuorista on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Kyse ei ole marginaaliryhmän pienestä ongelmasta, sillä yli 10 000 suomalaista lasta ja nuorta asuu laitoksissa.

Sijoitettuja tyttöjä, erityisesti sijaishuoltopaikoista karkailevia tai sijaishuollon aikana hyväksikäytettyjä tyttöjä kohdellaan sosiaalipalvelujärjestelmässä edelleen irtolaislain eetoksen mukaisesti.

Myös Ruotsissa ja Suomessa tytöt kärsivät samanlaisista asenteista kohtaamaansa väkivaltaan kuin Rotherhamin uhrit, joista monet olivat lastensuojelun sijoittamia.

Suomessa ei  ole ennaltaehkäisty lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia

Suomessa vain 14 urheiluseuraa 15 000:sta eli alle promille tarkastaa vapaaehtoisten valmentajiensa rikostaustat, kertoo Ylioppilaslehti (1/2017).

Euroopan unioni velvoittaa jäsenmaitaan tarjoamaan ennaltaehkäisevää hoitoa ihmisille, joilla on riski syyllistyä lapseen tai nuoreen kohdistuvaan seksuaalirikokseen.
Suurta huomiota on saanut Saksassa aloitettu Dunkelfeld-hoitomalli, jossa on pystytty näyttämään, että noin vuoden kestävällä strukturoidulla hoito-ohjelmalla voidaan ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia.Suomessa julkinen sektori ei kuitenkaan tarjoa tällaista terapiaa. Vankilan ulkopuolella pedofiili saa parhaiten apua Sexpo-säätiöltä.

Suomessa ei  ole lähdetty ajoissa eikä systemaattisesti  ennaltaehkäisemään lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia, kuten esimerkiksi Saksassa, Isossa-Britanniassa, Ruotsissa, Hollannissa, Kanadassa, Itävallassa ja monessa muussa maassa. Jo yli viisitoista vuotta sitten Suomessa ryhmä terapeutteja mm. Riitta Raijas  huolestui tilanteesta ja tarjoutui kehittämään lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten ennaltaehkäisyä ja pedofiilien kuntoutusta ilmaiseksi mutta hanke torjuttiin.


Mitä toimintamalleja vanhempi voi  antaa mahdollisten vaaratilanteiden varalle?
  • Luodaan pelisäännöt yhdessä vanhempien kanssa ilman pelottelua. Koskettamisesta ja kohteliaisuudenosoituksista ei saa tulla tabuja. 
  • Vanhemmilta tulee aina kysyä lupa, jos lapsi on menossa jonnekin, vaikkapa ylimääräisiin treeneihin, katsomaan peliä jne.

  • Salaisuuksista puhuminen - hyvän ja huonon salaisuuden ero. Hyvä kosketus ei ole salaisuus. Aikuisen vastuulla on pidättäytyä toimimasta nuoren puolelta tulevien seksuaalissävytteisten ehdotusten mukaisesti, sillä nuori ei välttämättä tiedä tekonsa seurauksia.
  • Lapselle kannattaa opettaa yleinen hätänumero ja missä tilanteessa siihen voi soittaa. Lapsen tulee tietää kenen puoleen voi kääntyä, jos eksyy tai jotain ikävää tapahtuu.
  • Kerro lapselle ihmiskehon kaikista eri osista. Opeta lapselle sopivat sanat, joilla kehon eri osia kutsutaan.
  • Lapselle on hyvä tehdä selväksi, että aikuinen ei koskaan pyydä lasta avuksi. Aikuiset eivät tarvitse lapsen apua, kuten vaikka kantamaan tavaroita aikuisen kotiin. Aikuiset pyytävät avukseen aikuisia, eivät pieniä lapsia eivätkä pyydä lapsilta vastapalveluksia annetusta tuesta.

  • Lapsella on oikeus kieltäytyä asioista, jotka hän kokee epäilyttävinä. Kukaan ei saa koskea uimapuvun alla olevia paikkoja, katsoa niitä tai puhua niistä ilman lapsen lupaa. Toista ihmistä saa koskettaa vain, jos se tuntuu toisen mielestä mukavalta ja sallitulta. Huono kosketus sattuu, pelottaa tai suututtaa. Aikuinen puuttuu lasten ja nuorten välisiin sanallisiinkin seksuaalissävytteisiin intimiteetin loukkauksiin ja pidättäytyy itse niistä.
  • Vanhempi voi auttaa lasta tunnistamaan outouden ja epämääräisyyden tunteen. Tämä on yleensä hetken kestävä tunne, joka olisi hyvä tunnistaa ja ymmärtää sen viesti. Aikuisen tulee luoda sellainen ilmapiirin ja ympäristö, jossa urheilija tuntee ruumiillisen koskemattomuutensa, itsemääräämisoikeutensa ja liikkumisensa turvatuksi.
  • Lapsen ei tarvitse totella ja hänen täytyy poistua paikalta, jos joku aikuinen tai toinen lapsi haluaa tehdä pahaa tai satuttaa lasta. Jos jokin tilanne tai kosketus tuntuu pahalta: 1. Sano EI. 2. Lähde pois. 3. Kerro tutulle ja turvalliselle aikuiselle.
  • Lapsi saa ja hänen pitää suojella ja puolustaa itseään ja omaa kehoaan. Opeta lapselle toimintaohje epämiellyttäviin tilanteisiin: Kuinka sanon ei, miten poistun paikalta ja kuinka kerron asian luotettavalle aikuiselle. Harjoitelkaa ein sanomista: hiljainen ja epävarma ei tai varma ja äänekäs ei.
  • Lapsella on lupa tarvittaessa huutaa ja potkia, jos joku esimerkiksi kävisi lapseen käsiksi tai ottaisi hänet pakolla syliinsä ja yrittäisi kantaa autoon.

Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/pedofiilit-lastensuojelun-historiassa-vol-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojeluguru-vankilaan-alaikaisen-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urheiluvalmentajat-seksuaalirikollisina
www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oxfam-ja-pelastakaa-lapset-tyontekijat-syytteessa-avustettavien-seksuaalisesta-hyvaksikaytosta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorisokoti-puro-torkean-hyvaksikayton-lisaksi-viikottaisia-uhkauksia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/hupipornoa-mehilaisen-lastensuojelulaitoksessa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijaisisa-ja-veli-tuomittiin-ehdolliseen-alle-10-vuotiaan-hyvaksikaytosta-keski-suomen-karajaoikeudelle-jalleen-risuja
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/urheiluvalmentajat-seksuaalirikollisina
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ainakin-55-lasta-murhattiin-floridan-koulukodissa
http://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityossa-ei-osata-hoitaa-seksuaalivakivallan-uhreja
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sijoitetut-kohtaavat-enemman-vakivaltaa-kuin-vanhempansa-kanssa-asuvat
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/miksi-seksuaalista-vakivaltaa-hoidetaan-huostaanotoilla
http://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/aiti-erotisoi-lasta-imettamalla-huostaanotto-ja-psykologinen-todistelu-lapsiin-kohdistuneissa-seksuaalirikosten-epailyissa
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sosiaalityontekija-ei-puutu-lapsen-kaltoinkohteluun-sijaishuollossa-mita-tehda


Viewing all articles
Browse latest Browse all 661

Trending Articles