Kuvassa: Anu Huovinen Neljä harhaa kiintymyssuhteista- Testaa oletko AC vai DC?
Lastensuojelun arviointikäytännöt perustuvat kiintymyssuhdeteoriaan. Arvioijilla on paljon valtaa, sillä arviointien perusteella tehdään päätökset huostaanoton tarpeesta.
Suomalaiset lastensuojelumarkkinat ovat jakautuneet huostaanottoja tuottavia avohuollon tukitoimia esim. vanhemmuudenarviointeja ja perhekuntoutuksia tarjoavien ja sijaishuoltopaikkoja tarjoavien yritysten ja järjestöjen kesken, jotka ovat usein samoja toimijoita ja toimivat jääviyssäännösten vastaisesti myös lastensuojelun lainsäädäntö- ja tuomioistuintyössä ja STEAn avustusasian neuvottelukunnassa.
Nopea vilkaisu sosiaalityön tukimuksiin paljastaa, että virheelliset käsitykset kiintymyssuhdehäiriöistä toistuvat opinnäytetyöstä toiseen eivätkä sosiaalityön tutkijatkaan ole aina tutustuneet eivätkä tietoisia alansa uusimmista tutkimuksista tai keskusteluista.
Juristien mukaan virheelliset käsitykset ovat johtaneet myös virheellisiin ja epäeettisiin toimintakäytäntöihin mm. hätiköityihin huostaanottoihin ( Ikonen 2013; Mannonen 2013; Harjulahti 2015). Lastensuojeluseminaareissa ja - koulutuksissa ja lastensuojelun arvioinneissa toistuvat samat virheelliset oletukset.
Kiintymyssuhdeteoria perustuu brittiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon John Bowlbyn ajatteluun, jossa tietyt psykoanalyysin periaatteet yhdistyvät havaintoihin eläinten leimautumisesta (Bowlby 1969, 179–183).
Tutkittuaan 44 nuoren varkaan varhaislapsuutta John Bolby (1944) havaitsi, että monilla oli ollut eroja vanhemmistaan ja ongelmia varhaisissa ihmissuhteissaan.
Havaintojensa pohjalta Bowlby kehitti teorian, jonka mukaan varhaisella kasvuympäristöllä on ratkaiseva merkitys persoonallisuuden patologisessa kehityksessä. Jari Sinkkosen ja Mirjam Kallandin (2002, 7–8) mukaan Bowlby piti luomaansa kiintymyssuhdeteoriaa eräänä psykoanalyysin muunnoksena.
Bowlby suhtautui kriittisesti ja kielteisesti huostaanottoihin ja kasvatuslaitoksiin (Bowlby, 1957, 107-112) ja onkin ironista, että Suomessa kiintymyssuhdeteoria käännettiin huostaanottojen ja laitossijoitusten oikeuttamisen välineeksi.
Kiintymyssuhteiden luokittelu perustuu Mary Ainsworthin havaintoihin ja niiden pohjalta kehitettyyn vieras tilanne -menetelmään (Strange Situation), jossa lapset altistetaan lyhyelle erolle hoitajastaan. Sen perusteella miten lapsi reagoi eroon ja hoitajan paluuseen ja hoitaja lapseen, arvioidaan lapsen ja aikuisen kiintymyssuhteen laatu.
Ainsworthin aineisto koostui vain 26 keskiluokkaisesta baltimorelaislapsesta, eikä siihen luultavasti mahtunut montakaan todella turvatonta lasta. Jari Sinkkonen myöntää, että jälkikäteen arvioituna muiden kuin tasapainoisimpien kiintymyssuhteiden määritteleminen turvattomiksi oli harkitsematonta.
Lastensuojelutoimijat kuitenkin tarttuivat kiintymyssuhdeluokitukseen yhtä innokkaasti kuin Tom Arnkilin huolen vyöhykkeisiin ja tulkitsevat ja käyttävät sitä yhtä virheellisesti.
Arnkil reagoi luokituksensa väärinkäyttöön esittämällä vetoomuksen Älkää leimatko lapsia huolten vyöhykkeistöllä ja kirjoittamalla vyöhykkeiden käytöstä analyysin Älkää ottako tätä karkkia pois.
Suomen johtavat kiintymyssuhdeasiantuntijat eivät ole tehneet kiintymyssuhdeluokituksen väärinkäytölle mitään.
Turvallisessa kiintymyssuhteessa ( kirjainsymboli B) tunne ja järki ovat tasapainossa, vuorovaikutus on toimivaa ja luottamuksellista ja hoitaja vastaa lapsen tarpeisiin asianmukaisesti.
Välttelevässä kiintymyssuhteessa ( kirjainsymboli A) lapsen tunteiden ilmaiseminen on vähäistä ja vuorovaikutuksessa painottuu loogisuus ja järkiperäisyys. Vähäinen tunteiden ilmaiseminen tulkitaan merkiksi siitä, että lapsi on kokenut jääneensä selviämään tunteistaan yksin.
Ristiriitaisen kiintymyssuhteen (kirjainsymboli C) merkkinä on epäjohdonmukainen käytös/tunneilmapiiri ja selitykseksi tulkitaan kokemus hoivaajasta, joka on impulsiivinen ja epäjohdonmukainen.
Toimivan kiintymysstrategian täydellistä puuttumista kuvataan organisoitumattomaksi, kaoottiseksi, disorganisoituneeksi tai jäsentymättömäksi kiintymyssuhteeksi (kirjainsymboli D) (Main ja Solomon 1990).
Organisoitumattoman kiintymyssuhteen katsotaan psykoanalyysissa voivan johtaa myöhemmin kehittyvään dissosiaatiohäiriöön (Dissociative Identity Disorder- DID) (Ogawa ym. 1997; Carlson 1998).
On olemassa normatiivisia vältteleviä ja ristiriitaisia kiintymyssuhteita, jotka eivät ole turvattomia ja jotka eivät muodosta psykopatologian kannalta juuri minkäänlaista riskiä. Kiintymyssuhteen luotettavakaan luokittelu ei sellaisenaan anna paljoa eväitä hoitopäätöksiä tehtäessä ilman monipuolista tietoa lapsen ja perheen tilanteesta ja juuri tuo monipuolinen tieto usein puuttuu lastensuojelun arvioinneista ja päätöksistä.
Organisoitumattomasta kiintymyssuhteesta on tullut monien politiikkojen ja kliinikkojen mielenkiinnon ja intressien kohde.
Tämä intressi on usein perustunut :
1)Väärälle oletuksille, että kiintymyssuhteen osoittimia voi käyttää täsmällisenä arviointina yksilöllisissä/lastensuojelullisissa asetelmissa
2) Väärälle oletukselle , että organisoitumaton kiintymyssuhde ennustaisi lapsen kaltoinkohtelua
3) Väärälle oletukselle, että organisoitumaton kiintymyssuhde ennustaisi patologiaa
4) Väärälle oletukselle, että organisoitumaton kiintymyssuhde edustaisi staattista piirrettä/reagointitapaa lapsessa
(lähde:http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14616734.2017.1354040)
Virheellisesti tehdyn kiintymyssuhdetestauksen tuloksena lastensuojeluun ajautuneille lapsille tarjotaan vääriä diagnooseja, huostaanottoja, arveluttavia tunne- ja tietoisuustaitoharjoituksia ja erilaisia vahingollisiksi todettujen kiintymyssuhdeterapioiden johdannaisia esim. DDP:tä josta American Professional Society on the Abuse of Children (APSAC) varoittaa. Väärään tietoon perustuvaa koulutusta tarjoavat monien lastensuojelulaitosten lisäksi mm. Valtakunnallinen lastensuojelu VaLaSu ry ja Etelä- Suomen lastensuojelijat Elsa ry.
Lastensuojelun arviointikäytännöt perustuvat kiintymyssuhdeteoriaan. Arvioijilla on paljon valtaa, sillä arviointien perusteella tehdään päätökset huostaanoton tarpeesta.
Suomalaiset lastensuojelumarkkinat ovat jakautuneet huostaanottoja tuottavia avohuollon tukitoimia esim. vanhemmuudenarviointeja ja perhekuntoutuksia tarjoavien ja sijaishuoltopaikkoja tarjoavien yritysten ja järjestöjen kesken, jotka ovat usein samoja toimijoita ja toimivat jääviyssäännösten vastaisesti myös lastensuojelun lainsäädäntö- ja tuomioistuintyössä ja STEAn avustusasian neuvottelukunnassa.
Nopea vilkaisu sosiaalityön tukimuksiin paljastaa, että virheelliset käsitykset kiintymyssuhdehäiriöistä toistuvat opinnäytetyöstä toiseen eivätkä sosiaalityön tutkijatkaan ole aina tutustuneet eivätkä tietoisia alansa uusimmista tutkimuksista tai keskusteluista.
Juristien mukaan virheelliset käsitykset ovat johtaneet myös virheellisiin ja epäeettisiin toimintakäytäntöihin mm. hätiköityihin huostaanottoihin ( Ikonen 2013; Mannonen 2013; Harjulahti 2015). Lastensuojeluseminaareissa ja - koulutuksissa ja lastensuojelun arvioinneissa toistuvat samat virheelliset oletukset.
Kiintymyssuhdeteoria perustuu brittiläisen psykiatrin ja psykoanalyytikon John Bowlbyn ajatteluun, jossa tietyt psykoanalyysin periaatteet yhdistyvät havaintoihin eläinten leimautumisesta (Bowlby 1969, 179–183).
Tutkittuaan 44 nuoren varkaan varhaislapsuutta John Bolby (1944) havaitsi, että monilla oli ollut eroja vanhemmistaan ja ongelmia varhaisissa ihmissuhteissaan.
Havaintojensa pohjalta Bowlby kehitti teorian, jonka mukaan varhaisella kasvuympäristöllä on ratkaiseva merkitys persoonallisuuden patologisessa kehityksessä. Jari Sinkkosen ja Mirjam Kallandin (2002, 7–8) mukaan Bowlby piti luomaansa kiintymyssuhdeteoriaa eräänä psykoanalyysin muunnoksena.
Bowlby suhtautui kriittisesti ja kielteisesti huostaanottoihin ja kasvatuslaitoksiin (Bowlby, 1957, 107-112) ja onkin ironista, että Suomessa kiintymyssuhdeteoria käännettiin huostaanottojen ja laitossijoitusten oikeuttamisen välineeksi.
Kiintymyssuhteiden luokittelu perustuu Mary Ainsworthin havaintoihin ja niiden pohjalta kehitettyyn vieras tilanne -menetelmään (Strange Situation), jossa lapset altistetaan lyhyelle erolle hoitajastaan. Sen perusteella miten lapsi reagoi eroon ja hoitajan paluuseen ja hoitaja lapseen, arvioidaan lapsen ja aikuisen kiintymyssuhteen laatu.
Ainsworthin aineisto koostui vain 26 keskiluokkaisesta baltimorelaislapsesta, eikä siihen luultavasti mahtunut montakaan todella turvatonta lasta. Jari Sinkkonen myöntää, että jälkikäteen arvioituna muiden kuin tasapainoisimpien kiintymyssuhteiden määritteleminen turvattomiksi oli harkitsematonta.
Lastensuojelutoimijat kuitenkin tarttuivat kiintymyssuhdeluokitukseen yhtä innokkaasti kuin Tom Arnkilin huolen vyöhykkeisiin ja tulkitsevat ja käyttävät sitä yhtä virheellisesti.
Arnkil reagoi luokituksensa väärinkäyttöön esittämällä vetoomuksen Älkää leimatko lapsia huolten vyöhykkeistöllä ja kirjoittamalla vyöhykkeiden käytöstä analyysin Älkää ottako tätä karkkia pois.
Suomen johtavat kiintymyssuhdeasiantuntijat eivät ole tehneet kiintymyssuhdeluokituksen väärinkäytölle mitään.
Turvallisessa kiintymyssuhteessa ( kirjainsymboli B) tunne ja järki ovat tasapainossa, vuorovaikutus on toimivaa ja luottamuksellista ja hoitaja vastaa lapsen tarpeisiin asianmukaisesti.
Välttelevässä kiintymyssuhteessa ( kirjainsymboli A) lapsen tunteiden ilmaiseminen on vähäistä ja vuorovaikutuksessa painottuu loogisuus ja järkiperäisyys. Vähäinen tunteiden ilmaiseminen tulkitaan merkiksi siitä, että lapsi on kokenut jääneensä selviämään tunteistaan yksin.
Ristiriitaisen kiintymyssuhteen (kirjainsymboli C) merkkinä on epäjohdonmukainen käytös/tunneilmapiiri ja selitykseksi tulkitaan kokemus hoivaajasta, joka on impulsiivinen ja epäjohdonmukainen.
Toimivan kiintymysstrategian täydellistä puuttumista kuvataan organisoitumattomaksi, kaoottiseksi, disorganisoituneeksi tai jäsentymättömäksi kiintymyssuhteeksi (kirjainsymboli D) (Main ja Solomon 1990).
Organisoitumattoman kiintymyssuhteen katsotaan psykoanalyysissa voivan johtaa myöhemmin kehittyvään dissosiaatiohäiriöön (Dissociative Identity Disorder- DID) (Ogawa ym. 1997; Carlson 1998).
On olemassa normatiivisia vältteleviä ja ristiriitaisia kiintymyssuhteita, jotka eivät ole turvattomia ja jotka eivät muodosta psykopatologian kannalta juuri minkäänlaista riskiä. Kiintymyssuhteen luotettavakaan luokittelu ei sellaisenaan anna paljoa eväitä hoitopäätöksiä tehtäessä ilman monipuolista tietoa lapsen ja perheen tilanteesta ja juuri tuo monipuolinen tieto usein puuttuu lastensuojelun arvioinneista ja päätöksistä.
Organisoitumattomasta kiintymyssuhteesta on tullut monien politiikkojen ja kliinikkojen mielenkiinnon ja intressien kohde.
Tämä intressi on usein perustunut :
1)Väärälle oletuksille, että kiintymyssuhteen osoittimia voi käyttää täsmällisenä arviointina yksilöllisissä/lastensuojelullisissa asetelmissa
2) Väärälle oletukselle , että organisoitumaton kiintymyssuhde ennustaisi lapsen kaltoinkohtelua
3) Väärälle oletukselle, että organisoitumaton kiintymyssuhde ennustaisi patologiaa
4) Väärälle oletukselle, että organisoitumaton kiintymyssuhde edustaisi staattista piirrettä/reagointitapaa lapsessa
(lähde:http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14616734.2017.1354040)
Virheellisesti tehdyn kiintymyssuhdetestauksen tuloksena lastensuojeluun ajautuneille lapsille tarjotaan vääriä diagnooseja, huostaanottoja, arveluttavia tunne- ja tietoisuustaitoharjoituksia ja erilaisia vahingollisiksi todettujen kiintymyssuhdeterapioiden johdannaisia esim. DDP:tä josta American Professional Society on the Abuse of Children (APSAC) varoittaa. Väärään tietoon perustuvaa koulutusta tarjoavat monien lastensuojelulaitosten lisäksi mm. Valtakunnallinen lastensuojelu VaLaSu ry ja Etelä- Suomen lastensuojelijat Elsa ry.
Jari Sinkkonen kuvakaappaus YLE Kiintymyssuhteiden arvioijilta puuttuu tieto ja ammattitaito
Mainin ja Solomonin listaamat kiintymyssuhteiden käytös/reagointitavat voivat tapahtua monesta syystä. Välttelevän tai organisoitumattoman kiintymyssuhteen osoittimeksi luokiteltu käytös voi johtua monista muustakin syistä kuin lapsi- vanhempi- suhteen laadusta esim. tilannetekijöistä, genettisistä piirteistä , temperamenttieroista jne.
Organisoitumattoman kiintymyssuhteen käytöspiirteet ovat yleisempiä kaltoinkohdelluilla vauvoilla mutta piirteet eivät välttämättä johdu kaltoinkohtelusta.
Erityisesti ensi- ja turvakotien olisi syytä huomata, että organisoitumattoman kiintymyssuhteen luokitteluja EI VOI käyttää kaltoinkohteluseulaukseen. Huomattava osa kaltoinkohdelluista lapsista ei osoita testitilanteessa organisoitumattomaksi luokiteltua käytöstä ja toisaalta taas monet lapset, joita ei ole kaltoinkohdeltu reagoivat organisoitumattomasti.
Vanhempi saattaa käyttäytyä lastaan kohtaan organisoitumattomasti luokitellulla tavalla omien traumojensa takia, ei siksi että hän olisi kaltoinkohtelija.
Toistuvat erottamiset vanhemmista esimerkiksi toistuvat testit tai sijoitukset itsessään aiheuttavat organisoitumattomaksi luokiteltua käyttäytymistä. Tämän takia esim. sijoitetun, vanhemmistaan erotetun lapsen arvioiminen antaa harhaanjohtavan kuvan lapsi- vanhempi - suhteen laadusta.
Organisoitumaton kiintymyssuhde vauvalla ei välttämättä aiheuta myöhempiä ongelmia. Silloin kun ongelmia ilmaantuu, ne voivat olla tulosta pikemminkin vaikeista elinolosuhteista kuin organisoitumattomasta kiintymyssuhteesta.
Organisoitumaton kiintymyssuhde EI OLE vauvan/ lapsen yksilötason diagnoosi tai ominaisuus vaan suhdespesifi.
On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, että kiintymyssuhdeteoriaa on sovellettu väärin viime vuosina esim. lasten sijoitustapauksissa. Väärinkäytökset ovat tulosta virheellisistä oletuksista että 1) kiintymyssuhteen osoittimia voitaisiin käyttää yksilöarvioinnissa lastensuojelussa 2) että organisoitumaton kiintymyssuhde ennustaisi lapsen kaltoinkohtelua 3) että se ennustaisi patologiaa tai 4) edustaisi staattista piirrettä lapsessa ( ts. ei muuttuisi kehityksen tai perheen saaman tuen myötä). Nämä ovat organisoitumatonta kiintymyssuhdetta koskevia myyttejä ja liioitteluja, joita tutkimusnäyttö EI tue.
Väärintulkinnoilla aiheutetaan todennäköisesti harmia jo valmiiksi huono- osaisille ja puutteenalaisille perheille.
Väärintulkinnat voivat vaurioittaa lasten ja vanhempien ihmisoikeuksia ja toimia syrjivinä käytäntöinä sosiaalista ja taloudellista apua tarvitseville vähemmistöille.
Lapsen sijoitusta hänen syntymäperheestään ei voi milloinkaan oikeuttaa yksinomaan lapsen organisoitumattomalla kiintymyssuhteella hoivaajaansa.
On tärkeää huomata, että on vankka näyttö siitä, että sekä kiintymyssuhdeteoriaan perustuvat interventiot että luonnollisesti tapahtuvat korjaavat kokemukset voivat alentaa organisoitumattomasti kiinnittyneiden lasten määrää.
Todellinen kiintymyssuhdeteoriasta ja -tutkimuksesta saatava hyöty piileekin perheiden tukemisessa ja ymmärtämisessä ja näyttöön perustuvien interventioiden tuottamisessa.
(lähde: http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14616734.2017.1354040)
Tätä eivät ole selvästikään ymmärtäneet ne tuhannet sosionomit, sosiaalityöntekijät ja lastensuojelu- ja perhekuntoutuslaitosten työntekijät, jotka ovat ottaneet perustehtäväkseen kiintymyssuhteen tai vuorovaikutuksen häiriön löytämisen kotikutoisilla arvioinneillaan.
Sekä Jari Sinkkonen että Mirjam Kalland ovat kiihkeitä lastensuojelun ja pysyvän huostaanoton puolestapuhujia. Lähes kaksikymmentävuotta sitten löytämänsä yksittäistapauksen perusteella ( 2001) Kalland ja Sinkkonen ovat vuosikausia esittäneet virheellisesti, että lapsia pompoteltaisiin kodin ja sijaishuollon välillä ja kotiutettaisiin kevyin perustein.
Todellisuudessa lasten pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen välillä eikä perheen jälleenyhdistämiseen pyritä.
Useimmiten lapsen sijoitusura alkaa laitoksesta, jatkuu toiseen laitokseen ja sieltä perhehoitoon tai kolmanteen laitokseen. (Kivinen 1992; Heino 2009).
THL:n selvityksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret palaavat biologisten vanhempiensa luokse harvoin. Vain hieman yli kymmenen prosenttia huostaanotetuista lapsista palautettiin kotiinsa. LSKL:n kysely paljasti, että lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämiseen ei pyritä.
Kalland ja Sinkkonen ovat pysyviä huostaanottoja lobatakseen pyrkineet myös vakuuttamaan, että lapsen toisen (oletetun) kiintymyssuhteen katkeaminen (sijaisvanhempiin) olisi haitallisempi kuin ensimmäinen katkeaminen (vanhempiin) ja onnistuneet teorioillaan lähes estämään lakisääteisen perheiden jälleenyhdistämisen.
Sosiaalipolitiikan professori J.P.Roos kertoo Huostaanotto- kirjassaan kuinka "Suomesta Ruotsiin vietyjä sotalapsia on tutkittu aikuisina ja todettu, että ne lapset, jotka palautettiin vanhemmilleen jopa hyötyivät tästä interventiosta. Sen sijaan niillä, jotka jäivät sijaisperheisiinsä, on ollut monenlaisia psyykkisiä vaikeuksia.
Ruotsissa on vertailtu adoptiolapsia sellaisiin lapsiin, jotka palautettiin heikoissa oloissa eläville yksinhuoltajilleen; palautettujen lasten ryhmässä ei ollut juurikaan enempää nuorisorikollisuutta kuin väestössä keskimäärin. Adoptiolasten rikollisuusluvut sen sijaan olivat korkeat.
Tällaisia tutkimuksia on tehty niin runsaasti ja monesta näkökulmasta, vakuuttavin tuloksin, että on vaikea käsittää, miten hallitus voi esittää sellaisen käsityksen, ettei lasta voida palauttaa huostaanoton jälkeen biologiseen perheeseensä".
Voimauttavan valokuvan työmenetelmän kehittänyt taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen on arvostellut lastensuojelua perustehtävänsä hukkaamisesta ja vääristyneestä ammatillisuusihanteesta.
Hänen mukaansa tehty työ, aika ja raha menee hukkaan ja niin asiakkaat kuin työntekijät uupuvat kun työntekijät pinnistelevät pysyäkseen ammattiroolissa, jonka ydin on hallinta, yhteisen ihmisyyden kieltäminen ja epäluulo; ”minua ei vedätetä”. Savolaisen mukaan auttamisjärjestelmämme kärsii itse kiintymyssuhteen häiriöstä; se jättää hallintapyrkimyksissään ja raiskaavassa tunkeilevaisuudessaan avunpyytäjät vaille apua, kunnioitusta ja turvaa. (Savolainen, 15.3.2016).
Mainin ja Solomonin listaamat kiintymyssuhteiden käytös/reagointitavat voivat tapahtua monesta syystä. Välttelevän tai organisoitumattoman kiintymyssuhteen osoittimeksi luokiteltu käytös voi johtua monista muustakin syistä kuin lapsi- vanhempi- suhteen laadusta esim. tilannetekijöistä, genettisistä piirteistä , temperamenttieroista jne.
Organisoitumattoman kiintymyssuhteen käytöspiirteet ovat yleisempiä kaltoinkohdelluilla vauvoilla mutta piirteet eivät välttämättä johdu kaltoinkohtelusta.
Erityisesti ensi- ja turvakotien olisi syytä huomata, että organisoitumattoman kiintymyssuhteen luokitteluja EI VOI käyttää kaltoinkohteluseulaukseen. Huomattava osa kaltoinkohdelluista lapsista ei osoita testitilanteessa organisoitumattomaksi luokiteltua käytöstä ja toisaalta taas monet lapset, joita ei ole kaltoinkohdeltu reagoivat organisoitumattomasti.
Vanhempi saattaa käyttäytyä lastaan kohtaan organisoitumattomasti luokitellulla tavalla omien traumojensa takia, ei siksi että hän olisi kaltoinkohtelija.
Toistuvat erottamiset vanhemmista esimerkiksi toistuvat testit tai sijoitukset itsessään aiheuttavat organisoitumattomaksi luokiteltua käyttäytymistä. Tämän takia esim. sijoitetun, vanhemmistaan erotetun lapsen arvioiminen antaa harhaanjohtavan kuvan lapsi- vanhempi - suhteen laadusta.
Organisoitumaton kiintymyssuhde vauvalla ei välttämättä aiheuta myöhempiä ongelmia. Silloin kun ongelmia ilmaantuu, ne voivat olla tulosta pikemminkin vaikeista elinolosuhteista kuin organisoitumattomasta kiintymyssuhteesta.
Organisoitumaton kiintymyssuhde EI OLE vauvan/ lapsen yksilötason diagnoosi tai ominaisuus vaan suhdespesifi.
On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa, että kiintymyssuhdeteoriaa on sovellettu väärin viime vuosina esim. lasten sijoitustapauksissa. Väärinkäytökset ovat tulosta virheellisistä oletuksista että 1) kiintymyssuhteen osoittimia voitaisiin käyttää yksilöarvioinnissa lastensuojelussa 2) että organisoitumaton kiintymyssuhde ennustaisi lapsen kaltoinkohtelua 3) että se ennustaisi patologiaa tai 4) edustaisi staattista piirrettä lapsessa ( ts. ei muuttuisi kehityksen tai perheen saaman tuen myötä). Nämä ovat organisoitumatonta kiintymyssuhdetta koskevia myyttejä ja liioitteluja, joita tutkimusnäyttö EI tue.
Väärintulkinnoilla aiheutetaan todennäköisesti harmia jo valmiiksi huono- osaisille ja puutteenalaisille perheille.
Väärintulkinnat voivat vaurioittaa lasten ja vanhempien ihmisoikeuksia ja toimia syrjivinä käytäntöinä sosiaalista ja taloudellista apua tarvitseville vähemmistöille.
Lapsen sijoitusta hänen syntymäperheestään ei voi milloinkaan oikeuttaa yksinomaan lapsen organisoitumattomalla kiintymyssuhteella hoivaajaansa.
On tärkeää huomata, että on vankka näyttö siitä, että sekä kiintymyssuhdeteoriaan perustuvat interventiot että luonnollisesti tapahtuvat korjaavat kokemukset voivat alentaa organisoitumattomasti kiinnittyneiden lasten määrää.
Todellinen kiintymyssuhdeteoriasta ja -tutkimuksesta saatava hyöty piileekin perheiden tukemisessa ja ymmärtämisessä ja näyttöön perustuvien interventioiden tuottamisessa.
(lähde: http://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14616734.2017.1354040)
Tätä eivät ole selvästikään ymmärtäneet ne tuhannet sosionomit, sosiaalityöntekijät ja lastensuojelu- ja perhekuntoutuslaitosten työntekijät, jotka ovat ottaneet perustehtäväkseen kiintymyssuhteen tai vuorovaikutuksen häiriön löytämisen kotikutoisilla arvioinneillaan.
Sekä Jari Sinkkonen että Mirjam Kalland ovat kiihkeitä lastensuojelun ja pysyvän huostaanoton puolestapuhujia. Lähes kaksikymmentävuotta sitten löytämänsä yksittäistapauksen perusteella ( 2001) Kalland ja Sinkkonen ovat vuosikausia esittäneet virheellisesti, että lapsia pompoteltaisiin kodin ja sijaishuollon välillä ja kotiutettaisiin kevyin perustein.
Todellisuudessa lasten pompottelu tapahtuu eri sijaishuoltopaikkojen välillä eikä perheen jälleenyhdistämiseen pyritä.
Useimmiten lapsen sijoitusura alkaa laitoksesta, jatkuu toiseen laitokseen ja sieltä perhehoitoon tai kolmanteen laitokseen. (Kivinen 1992; Heino 2009).
THL:n selvityksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret palaavat biologisten vanhempiensa luokse harvoin. Vain hieman yli kymmenen prosenttia huostaanotetuista lapsista palautettiin kotiinsa. LSKL:n kysely paljasti, että lakisääteiseen perheen jälleenyhdistämiseen ei pyritä.
Kalland ja Sinkkonen ovat pysyviä huostaanottoja lobatakseen pyrkineet myös vakuuttamaan, että lapsen toisen (oletetun) kiintymyssuhteen katkeaminen (sijaisvanhempiin) olisi haitallisempi kuin ensimmäinen katkeaminen (vanhempiin) ja onnistuneet teorioillaan lähes estämään lakisääteisen perheiden jälleenyhdistämisen.
Sosiaalipolitiikan professori J.P.Roos kertoo Huostaanotto- kirjassaan kuinka "Suomesta Ruotsiin vietyjä sotalapsia on tutkittu aikuisina ja todettu, että ne lapset, jotka palautettiin vanhemmilleen jopa hyötyivät tästä interventiosta. Sen sijaan niillä, jotka jäivät sijaisperheisiinsä, on ollut monenlaisia psyykkisiä vaikeuksia.
Ruotsissa on vertailtu adoptiolapsia sellaisiin lapsiin, jotka palautettiin heikoissa oloissa eläville yksinhuoltajilleen; palautettujen lasten ryhmässä ei ollut juurikaan enempää nuorisorikollisuutta kuin väestössä keskimäärin. Adoptiolasten rikollisuusluvut sen sijaan olivat korkeat.
Tällaisia tutkimuksia on tehty niin runsaasti ja monesta näkökulmasta, vakuuttavin tuloksin, että on vaikea käsittää, miten hallitus voi esittää sellaisen käsityksen, ettei lasta voida palauttaa huostaanoton jälkeen biologiseen perheeseensä".
Voimauttavan valokuvan työmenetelmän kehittänyt taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolainen on arvostellut lastensuojelua perustehtävänsä hukkaamisesta ja vääristyneestä ammatillisuusihanteesta.
Hänen mukaansa tehty työ, aika ja raha menee hukkaan ja niin asiakkaat kuin työntekijät uupuvat kun työntekijät pinnistelevät pysyäkseen ammattiroolissa, jonka ydin on hallinta, yhteisen ihmisyyden kieltäminen ja epäluulo; ”minua ei vedätetä”. Savolaisen mukaan auttamisjärjestelmämme kärsii itse kiintymyssuhteen häiriöstä; se jättää hallintapyrkimyksissään ja raiskaavassa tunkeilevaisuudessaan avunpyytäjät vaille apua, kunnioitusta ja turvaa. (Savolainen, 15.3.2016).
Mirjam Kalland kuvakaappaus YLE Mentalisaation häiriö- kenellä?
Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtajaa psykoterapeutti Mirjam Kallandia pidetään Jari Sinkkosen ohella yhtenä Suomen johtavista kiintymyssuhdeasiantuntijoista.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton perheiden tukitoimet esim. vanhempien ryhmät lepäävätkin vankasti kiintymyssuhdeteorian ja psykoanalyyttisen orientaation varassa. MLL:ssä elää yhä mentaalihygienian ja luokkasidonnaiseksi kurikäytännöksi muodostuneen psykiatris- yhteiskunnallisen työn perintö.
1920- luvulla koulut ja poliisiviranomaiset ilmoittivat Liiton psykiatreille ja psykiatris- yhteiskunnalliselle työntekijälle "probleemilapset", jotka sijoitettiin "suojelukasvatettaviksi" lastensuojelulaitoksiin. Sata vuotta myöhemmin "turvattomasti kiinnittynyt riskilapsi" ja hänen riskivanhempansa, jotka muodostavat mentalisaatio-, kiintymyssuhde- ja vuorovaikutushäiriöisen riskiperheen ohjataan MLL:n perhekuntoutukseen, tai lapsi määrätään "saamaan korjaavia ja korvaavia kokemuksia" MLL:n lastensuojelulaitoksiin; Vanhamäen lastenkotiin tai Korkeavuorenkadun tai Marjaniemen nuorisokoteihin.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton kyseenalainen ansio on myös kotiavun korvautuminen ”ongelmaperheille” suunnatulla perhetyöllä, jonka MLL tuotti Suomeen vuonna 1976.
Vuonna 2003 kotipalvelu oli jo korvautumassa perhetyöllä, eikä tehostettua kotipalveluakaan enää yleisesti ollut kunnissa tarjolla ( Heino, 2008, 20-29).
Mirja Korkiakangas vahvistaa perhetyön terapeuttiseksi orientaatioksi psykodynaamisen eli psykoanalyyttisen orientaation (Korkiakangas, 2005 , 68), joka perustuu Freudin virheellisiksi todettuihin oletuksiin. Perhetyön viitekehyksenä monissa sijaishuoltoyrityksissä esim. Arjessa- konsernissa on kiintymyssuhdeteoria.
Raija Hovi- Pulsan mukaan perhetyö voi olla huostaanottoa edeltävää työtä, perhetyöllä saatetaan hakea näyttöjä huostaanottoa varten tai perhetyö voi olla perheen valmistelemista huostaanottoon.
Jäsentymätön perhetyöpuhe ei kerro, mitä perhetyöllä tarkoitetaan, mitä perheissä tuetaan ja millaisiin arvioihin tukeminen perustuu. (Ks. Heino, Berg & Hurtig 2000, 10 - 11.) Perhetyöntekijöiden nimeämiä perhetyön menetelmiä ovat mm. toisen näkeminen, ääneen ajattelu, havainnointi, auton käyttö, kävelyllä käynti, lomakkeiden täyttö, luistelu, keilaus, soittaminen ja toimistokäynti (Kuronen & Weckman, 2010, 105).
Peter Fonagy ja Anthony Bateman Anna Freud- keskuksesta nimeävät Kallandin leikkimielisesti psykoanalyyttisen mentalisaatiomafiaperheen jäseneksi. Ei sellaista vitsiä, ettei puolet totta.
Mentalisaatiolla tarkoitetaan kehityksellisesti syntyvää kykyä erottaa omat ja toisten ajatukset ja tunteet toisistaan. Se on kyky ymmärtää, että jokaisella on oma sisäinen todellisuutensa.
Mentalisaatioon perustuva psykoterapia nojautuu psykodynaamiseen kehitysteoriaan, ja siinä yhdistyy piirteitä psykoanalyyttisestä objektisuhde- ja kiintymyssuhdeteoriasta. Lasten, jotka ovat turvattomasti kiinnittyneitä väitetään kärsivän mentalisaation häiriöistä ja sairastuvan usein rajatilahäiriöön.
Allan Køsterin mukaan alunperin rajatilahäiriön (BPD) ymmärtämisen viitekehykseksi kehitetty mentalisaatioterapia on juurtunut kartesiolaiseen ontologiaan ja ylenkatsoo sosiaalisen kognition esittäviä, ilmaisullisia ja sosiokulttuurisia ulottuvuuksia.
Mentalisaation käsite on johdettu Freudin käsitteestä “Bindung” (linking) ja sen focus on puheessa vaikka puhuminen tai asiakkaita koskevien keskustelujen korkea taso tuskin auttaa köyhyydestä, työttömyydestä, hoitamattomista sairauksista ja puuttuvista palveluista kärsivää asiakasta. Mentalisaatio on samaan aikaan puheterapioiden diagnostinen viitekehys, hoitotekniikka että hoitotulos. Lastensuojelun kontekstissa puhuminen edellyttääkin asiakkaalta lastensuojelun orwellilaisen uuskielen hallintaa.
Toimittaja Polina Kopylova on vapaa-ajallaan antanut neuvoja lastensuojeluun joutuneille: On osattava puhua itsestä oikein, häivytettävä huolta, keksittävä aktiivisesti ratkaisumalleja omiin ongelmiin, näytettävä normaalilta ja keskiluokkaiselta, ja ennen kaikkea ymmärrettävä virheensä. Polina Kopylova sanoo asiakkaan pärjäävän, kunhan muistaa muutaman perusasian:
"Lastensuojelusta ei haeta apua, neuvoja tai luentoja tiedonjanoon. Sinne mennään koeteltaviksi, purkamaan omaan itseen kohdistuvat epäilyt ja osoittamaan, että kaikki tarvittava tieto on jo asiakkaassa."
Hän tietää, että neuvokkuuden kulissi on luotu hetkellä, kun vastapuoli uskoo asiakkaan olevan vahvaa ainesta eli oman elämänsä konsultti: viileä ja yli-ihmismäisen rauhallinen. Heikomman kuntoutuja-aineksen tuntomerkkejä tulee välttää, kuten avuttomuutta, liiallista sulkeutuneisuutta tai yliavoimuutta sekä emotionaalisella tasolla reagointia ja vastaan väittämistä."
Polina Kopylova vahvistaa huomioillaan sen, että huoltajat koetaan uhkaavan taantumuksellisiksi, jos heiltä puuttuu nykypäivän edellyttämä terapiatietoisuus ja kyky moderniin psykoaktiin. Kaikkien tulisi käsittää vanhemmuus eräänlaisena professiona, ymmärtää kasvatuksen uusimmat trendit ja verbalisoida vanhemmuutensa modernille psykokielelle.
Lastensuojelun puheterapioissa ja "tukitoimissa" työväenluokkaisten perheiden kommunikaatiotavat patologisoidaan helposti ja heidän vuorovaikutusverkostonsa ja -tyylinsä koetaan lapsille vahingollisina.
Mentalisaatio- kuten perheterapia ei ole demokraattista eikä tunnusta monitietäjyyttä. Se vaatii perheenjäseniä omaksumaan terapeutin usein virheellisen näkemyksen perheen ongelmista. Perheenjäseniltä- vaikka näiden ongelmat liittyisivät köyhyyteen tai palvelujen puutteeseen- edellytetään valmiutta nähdä perheen tai perheenjäsenten ongelmat vuorovaikutuksellisina ja asiantuntijapuhe ratkaisuna ongelmiin.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "vanhemmat, jotka hakevat lapselleen neurologisia tutkimuksia eivätkä hyväksy kunnallisten psykiatrien lausuntoja ja huostaanottosuosituksia, on perinteisesti nimitetty kykenemättömiksi ymmärtämään lapsensa etua.
Huostaanoton ja sijaishuollon aikana saattaa nuoren elämä suistua täysin raiteiltaan, päihteiden käyttö lisääntyä, mielialalääkkeet otetaan käyttöön. Mikäli vanhempi tällöin arvostelee sijaishuollon laatua ja hakee huostaanoton lopetusta, häntä saatetaan nimittää yhteistyökyvyttömäksi. Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista."
Psykoanalyyttisen mentalisaation voittokulun ansiota on, että yhä useampi lastensuojeluun ajautuva saa jonkinlaisen vuorovaikutushäiriödiagnoosin. Vuorovaikutusongelmista on tullut myös yleinen huostaanottojen peruste.
Psykoterapeuttien on yllättävän vaikeaa hyväksyä, että auttamistyötä voidaan tehdä eri tavoin. Lääkäri ja väitöskirjatutkija Jani Kajanoja toteaa: ”Valitettava tosiasia on, että lääketiede ei ole löytänyt yhtään objektiivista testiä psykiatristen sairauksien diagnosointiin.” / ”Kahden ihmisen masennus voi sisältää täysin erilaisen, jopa lähes päinvastaisen oirekuvan.” / ”Rajat psykiatristen sairauksien välillä vaikuttavat hyvin epäselviltä, jopa keinotekoisilta.” Kajanoja on myös erityisen kiinnostunut verkostomallista, joka ”auttaa hahmottamaan psykiatrisia sairauksia – ei niinkään pysyvinä entiteetteinä tai ihmisen ominaisuuksina – vaan jatkuvasti muuttuvina ja vuorovaikuttavina prosesseina, jotka ovat riippuvaisia sekä sisäisistä ominaisuuksista että elämäntilanteista, ihmissuhteista, taloudesta, kulttuurista ja lukemattomista muista ulkoisista tekijöistä.”
Sirkka Ruudun mukaan "meidän pitää kuitenkin itse katsoa saamaamme kritiikkiä silmästä silmään: pureutua siihen tavalla, jolla me pureutuisimme terapia-asiakkaidemmekin antamaan kritiikkiin. Ymmärtää, mistä siinä on kysymys ja hyödyntää saamamme palaute paremman ja kehittyvän viitekehyksemme edistämiseksi.
Puutteista ei voi syyttää muita viitekehyksiä tai vedota johonkin erityiseen perinteeseen, josta oma ainutkertaisuutemme kumpuaa. Omat rivit on saatava kuntoon, ja epäkohtiin on tartuttava aktiivisesti. Jokaisen koulutustahon on kannettava kokonaisvaltainen vastuu omien koulutustensa kehittämisestä".
Lastensuojelun käytännöissä pelkkä kritiikin tai eriävän mielipiteen esittäminen sosiaalityöntekijälle tulkitaan kuitenkin usein vanhemman mentalisaation häiriöksi.
Etelä- Suomen aluehallintovirasto on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun kirjauksiin, jotka ovat mielenkiintoisia juuri mentalisaation kannalta.
"Asiakassuunnitelmaa kirjatessaan viranomaisen ei pidä luoda käsitystä, että asiat ovat tulleet sovituiksi asianomaisten kanssa yhteisymmärryksessä, mikäli näin ei ole tapahtunut. On erittäin tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan huolellisesti asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä", AVI korostaa.
Suuri osa "vapaaehtoisista", " vanhempien kanssa yhteisymmärryksessä tehdyistä" sijoituksista onkin todellisuudessa pakotettuja ja sosiaalityöntekijän uhkailujen tulosta.
Nykyisen tutkimustiedon valossa voi väittää, että lastensuojelun asiakaskirjaukset eivät sellaisenaan kerro asiakkaista tai heidän tarpeistaan tai elämästään. Ne on luotu kertomaan ja kertovat ensisijaisesti sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden tarpeista ja tulkinnoista.
Sosiaalityöntekijöiden asiakaskirjauksia ja -kertomia tulisikin tutkia ensisijaisesti sosiaalityöntekijöiden tulkintoina ja narratiiveina ja sosiaalityön ammatillisuuden ja asiantuntijuuden performatiiveina. Niiden avulla sosiaalityöntekijä ylevöittää toimintaansa, suorittaa ja todistelee asiantuntijuuttaan ja yhteiskunnallista äitimistään.
Asiakassuunnitelmien kuten muidenkin lastensuojelun dokumenttien keskeinen ja usein ainut funktio tuntuu olevan legitimoida lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden oikeus puuttua puuttumista vastustavan lapsen ja vanhemman elämään ja olla siinä läsnä eli oikeuttaa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus ja/tai kyvyttömyys erottaa omia tarpeitaan asiakkaiden tarpeista ( =mentalisaation häiriö).
Jos asiakas toimisi suhteessa lapseensa samalla logiikalla kuin sosiaalityöntekijä suhteessa asiakkaaseensa tai sosiaalityön tutkija suhteessa aineistoonsa, häntä syytettäsiiin puutteellisesta vanhemmuudesta, lapsen kasvun ja kehityksen vaarantamisesta ja mentalisaation häiriöstä.
Lastensuojelun omalle diskurssille käännettynä kuvitelma siitä, että yksinomaan sosiaalityöntekijöiden laatimien asiakirjojen avulla voitaisiin tutkia asiakkaita on sosiaalityön kehittämisen vaarantamista ja osoitus puutteellisesta ammatillisuudesta ja kertautuneesta mentalisaation häiriöstä eli siitä, että tutkija on kyvytön erottamaan omia halujaan, tarpeitaan ja päämääriään mentalisaatiokyvyttömien sosiaalityöntekijöiden haluista, tarpeista ja päämääristä.
Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtajaa psykoterapeutti Mirjam Kallandia pidetään Jari Sinkkosen ohella yhtenä Suomen johtavista kiintymyssuhdeasiantuntijoista.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton perheiden tukitoimet esim. vanhempien ryhmät lepäävätkin vankasti kiintymyssuhdeteorian ja psykoanalyyttisen orientaation varassa. MLL:ssä elää yhä mentaalihygienian ja luokkasidonnaiseksi kurikäytännöksi muodostuneen psykiatris- yhteiskunnallisen työn perintö.
1920- luvulla koulut ja poliisiviranomaiset ilmoittivat Liiton psykiatreille ja psykiatris- yhteiskunnalliselle työntekijälle "probleemilapset", jotka sijoitettiin "suojelukasvatettaviksi" lastensuojelulaitoksiin. Sata vuotta myöhemmin "turvattomasti kiinnittynyt riskilapsi" ja hänen riskivanhempansa, jotka muodostavat mentalisaatio-, kiintymyssuhde- ja vuorovaikutushäiriöisen riskiperheen ohjataan MLL:n perhekuntoutukseen, tai lapsi määrätään "saamaan korjaavia ja korvaavia kokemuksia" MLL:n lastensuojelulaitoksiin; Vanhamäen lastenkotiin tai Korkeavuorenkadun tai Marjaniemen nuorisokoteihin.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton kyseenalainen ansio on myös kotiavun korvautuminen ”ongelmaperheille” suunnatulla perhetyöllä, jonka MLL tuotti Suomeen vuonna 1976.
Vuonna 2003 kotipalvelu oli jo korvautumassa perhetyöllä, eikä tehostettua kotipalveluakaan enää yleisesti ollut kunnissa tarjolla ( Heino, 2008, 20-29).
Mirja Korkiakangas vahvistaa perhetyön terapeuttiseksi orientaatioksi psykodynaamisen eli psykoanalyyttisen orientaation (Korkiakangas, 2005 , 68), joka perustuu Freudin virheellisiksi todettuihin oletuksiin. Perhetyön viitekehyksenä monissa sijaishuoltoyrityksissä esim. Arjessa- konsernissa on kiintymyssuhdeteoria.
Raija Hovi- Pulsan mukaan perhetyö voi olla huostaanottoa edeltävää työtä, perhetyöllä saatetaan hakea näyttöjä huostaanottoa varten tai perhetyö voi olla perheen valmistelemista huostaanottoon.
Jäsentymätön perhetyöpuhe ei kerro, mitä perhetyöllä tarkoitetaan, mitä perheissä tuetaan ja millaisiin arvioihin tukeminen perustuu. (Ks. Heino, Berg & Hurtig 2000, 10 - 11.) Perhetyöntekijöiden nimeämiä perhetyön menetelmiä ovat mm. toisen näkeminen, ääneen ajattelu, havainnointi, auton käyttö, kävelyllä käynti, lomakkeiden täyttö, luistelu, keilaus, soittaminen ja toimistokäynti (Kuronen & Weckman, 2010, 105).
Peter Fonagy ja Anthony Bateman Anna Freud- keskuksesta nimeävät Kallandin leikkimielisesti psykoanalyyttisen mentalisaatiomafiaperheen jäseneksi. Ei sellaista vitsiä, ettei puolet totta.
Mentalisaatiolla tarkoitetaan kehityksellisesti syntyvää kykyä erottaa omat ja toisten ajatukset ja tunteet toisistaan. Se on kyky ymmärtää, että jokaisella on oma sisäinen todellisuutensa.
Mentalisaatioon perustuva psykoterapia nojautuu psykodynaamiseen kehitysteoriaan, ja siinä yhdistyy piirteitä psykoanalyyttisestä objektisuhde- ja kiintymyssuhdeteoriasta. Lasten, jotka ovat turvattomasti kiinnittyneitä väitetään kärsivän mentalisaation häiriöistä ja sairastuvan usein rajatilahäiriöön.
Allan Køsterin mukaan alunperin rajatilahäiriön (BPD) ymmärtämisen viitekehykseksi kehitetty mentalisaatioterapia on juurtunut kartesiolaiseen ontologiaan ja ylenkatsoo sosiaalisen kognition esittäviä, ilmaisullisia ja sosiokulttuurisia ulottuvuuksia.
Mentalisaation käsite on johdettu Freudin käsitteestä “Bindung” (linking) ja sen focus on puheessa vaikka puhuminen tai asiakkaita koskevien keskustelujen korkea taso tuskin auttaa köyhyydestä, työttömyydestä, hoitamattomista sairauksista ja puuttuvista palveluista kärsivää asiakasta. Mentalisaatio on samaan aikaan puheterapioiden diagnostinen viitekehys, hoitotekniikka että hoitotulos. Lastensuojelun kontekstissa puhuminen edellyttääkin asiakkaalta lastensuojelun orwellilaisen uuskielen hallintaa.
Toimittaja Polina Kopylova on vapaa-ajallaan antanut neuvoja lastensuojeluun joutuneille: On osattava puhua itsestä oikein, häivytettävä huolta, keksittävä aktiivisesti ratkaisumalleja omiin ongelmiin, näytettävä normaalilta ja keskiluokkaiselta, ja ennen kaikkea ymmärrettävä virheensä. Polina Kopylova sanoo asiakkaan pärjäävän, kunhan muistaa muutaman perusasian:
"Lastensuojelusta ei haeta apua, neuvoja tai luentoja tiedonjanoon. Sinne mennään koeteltaviksi, purkamaan omaan itseen kohdistuvat epäilyt ja osoittamaan, että kaikki tarvittava tieto on jo asiakkaassa."
Hän tietää, että neuvokkuuden kulissi on luotu hetkellä, kun vastapuoli uskoo asiakkaan olevan vahvaa ainesta eli oman elämänsä konsultti: viileä ja yli-ihmismäisen rauhallinen. Heikomman kuntoutuja-aineksen tuntomerkkejä tulee välttää, kuten avuttomuutta, liiallista sulkeutuneisuutta tai yliavoimuutta sekä emotionaalisella tasolla reagointia ja vastaan väittämistä."
Polina Kopylova vahvistaa huomioillaan sen, että huoltajat koetaan uhkaavan taantumuksellisiksi, jos heiltä puuttuu nykypäivän edellyttämä terapiatietoisuus ja kyky moderniin psykoaktiin. Kaikkien tulisi käsittää vanhemmuus eräänlaisena professiona, ymmärtää kasvatuksen uusimmat trendit ja verbalisoida vanhemmuutensa modernille psykokielelle.
Lastensuojelun puheterapioissa ja "tukitoimissa" työväenluokkaisten perheiden kommunikaatiotavat patologisoidaan helposti ja heidän vuorovaikutusverkostonsa ja -tyylinsä koetaan lapsille vahingollisina.
Mentalisaatio- kuten perheterapia ei ole demokraattista eikä tunnusta monitietäjyyttä. Se vaatii perheenjäseniä omaksumaan terapeutin usein virheellisen näkemyksen perheen ongelmista. Perheenjäseniltä- vaikka näiden ongelmat liittyisivät köyhyyteen tai palvelujen puutteeseen- edellytetään valmiutta nähdä perheen tai perheenjäsenten ongelmat vuorovaikutuksellisina ja asiantuntijapuhe ratkaisuna ongelmiin.
Varatuomari Leeni Ikosen mukaan "vanhemmat, jotka hakevat lapselleen neurologisia tutkimuksia eivätkä hyväksy kunnallisten psykiatrien lausuntoja ja huostaanottosuosituksia, on perinteisesti nimitetty kykenemättömiksi ymmärtämään lapsensa etua.
Huostaanoton ja sijaishuollon aikana saattaa nuoren elämä suistua täysin raiteiltaan, päihteiden käyttö lisääntyä, mielialalääkkeet otetaan käyttöön. Mikäli vanhempi tällöin arvostelee sijaishuollon laatua ja hakee huostaanoton lopetusta, häntä saatetaan nimittää yhteistyökyvyttömäksi. Nykyaikaista lastensuojelulinjausta edustaa se, että huostaanoton jatkamisen perusteeksi kirjataan se, ettei vanhempi kykene hyväksymään huostaanottoa ja sijaishuollon jatkumista."
Psykoanalyyttisen mentalisaation voittokulun ansiota on, että yhä useampi lastensuojeluun ajautuva saa jonkinlaisen vuorovaikutushäiriödiagnoosin. Vuorovaikutusongelmista on tullut myös yleinen huostaanottojen peruste.
Psykoterapeuttien on yllättävän vaikeaa hyväksyä, että auttamistyötä voidaan tehdä eri tavoin. Lääkäri ja väitöskirjatutkija Jani Kajanoja toteaa: ”Valitettava tosiasia on, että lääketiede ei ole löytänyt yhtään objektiivista testiä psykiatristen sairauksien diagnosointiin.” / ”Kahden ihmisen masennus voi sisältää täysin erilaisen, jopa lähes päinvastaisen oirekuvan.” / ”Rajat psykiatristen sairauksien välillä vaikuttavat hyvin epäselviltä, jopa keinotekoisilta.” Kajanoja on myös erityisen kiinnostunut verkostomallista, joka ”auttaa hahmottamaan psykiatrisia sairauksia – ei niinkään pysyvinä entiteetteinä tai ihmisen ominaisuuksina – vaan jatkuvasti muuttuvina ja vuorovaikuttavina prosesseina, jotka ovat riippuvaisia sekä sisäisistä ominaisuuksista että elämäntilanteista, ihmissuhteista, taloudesta, kulttuurista ja lukemattomista muista ulkoisista tekijöistä.”
Sirkka Ruudun mukaan "meidän pitää kuitenkin itse katsoa saamaamme kritiikkiä silmästä silmään: pureutua siihen tavalla, jolla me pureutuisimme terapia-asiakkaidemmekin antamaan kritiikkiin. Ymmärtää, mistä siinä on kysymys ja hyödyntää saamamme palaute paremman ja kehittyvän viitekehyksemme edistämiseksi.
Puutteista ei voi syyttää muita viitekehyksiä tai vedota johonkin erityiseen perinteeseen, josta oma ainutkertaisuutemme kumpuaa. Omat rivit on saatava kuntoon, ja epäkohtiin on tartuttava aktiivisesti. Jokaisen koulutustahon on kannettava kokonaisvaltainen vastuu omien koulutustensa kehittämisestä".
Lastensuojelun käytännöissä pelkkä kritiikin tai eriävän mielipiteen esittäminen sosiaalityöntekijälle tulkitaan kuitenkin usein vanhemman mentalisaation häiriöksi.
Etelä- Suomen aluehallintovirasto on kiinnittänyt huomiota lastensuojelun kirjauksiin, jotka ovat mielenkiintoisia juuri mentalisaation kannalta.
"Asiakassuunnitelmaa kirjatessaan viranomaisen ei pidä luoda käsitystä, että asiat ovat tulleet sovituiksi asianomaisten kanssa yhteisymmärryksessä, mikäli näin ei ole tapahtunut. On erittäin tärkeää, että asiakassuunnitelmaan kirjataan huolellisesti asianomaisten eriävät näkemykset tuen tarpeesta ja palvelujen sekä muiden tukitoimien järjestämisestä", AVI korostaa.
Suuri osa "vapaaehtoisista", " vanhempien kanssa yhteisymmärryksessä tehdyistä" sijoituksista onkin todellisuudessa pakotettuja ja sosiaalityöntekijän uhkailujen tulosta.
Nykyisen tutkimustiedon valossa voi väittää, että lastensuojelun asiakaskirjaukset eivät sellaisenaan kerro asiakkaista tai heidän tarpeistaan tai elämästään. Ne on luotu kertomaan ja kertovat ensisijaisesti sosiaalityön ja sosiaalityöntekijöiden tarpeista ja tulkinnoista.
Sosiaalityöntekijöiden asiakaskirjauksia ja -kertomia tulisikin tutkia ensisijaisesti sosiaalityöntekijöiden tulkintoina ja narratiiveina ja sosiaalityön ammatillisuuden ja asiantuntijuuden performatiiveina. Niiden avulla sosiaalityöntekijä ylevöittää toimintaansa, suorittaa ja todistelee asiantuntijuuttaan ja yhteiskunnallista äitimistään.
Asiakassuunnitelmien kuten muidenkin lastensuojelun dokumenttien keskeinen ja usein ainut funktio tuntuu olevan legitimoida lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden oikeus puuttua puuttumista vastustavan lapsen ja vanhemman elämään ja olla siinä läsnä eli oikeuttaa sosiaalityöntekijöiden haluttomuus ja/tai kyvyttömyys erottaa omia tarpeitaan asiakkaiden tarpeista ( =mentalisaation häiriö).
Jos asiakas toimisi suhteessa lapseensa samalla logiikalla kuin sosiaalityöntekijä suhteessa asiakkaaseensa tai sosiaalityön tutkija suhteessa aineistoonsa, häntä syytettäsiiin puutteellisesta vanhemmuudesta, lapsen kasvun ja kehityksen vaarantamisesta ja mentalisaation häiriöstä.
Lastensuojelun omalle diskurssille käännettynä kuvitelma siitä, että yksinomaan sosiaalityöntekijöiden laatimien asiakirjojen avulla voitaisiin tutkia asiakkaita on sosiaalityön kehittämisen vaarantamista ja osoitus puutteellisesta ammatillisuudesta ja kertautuneesta mentalisaation häiriöstä eli siitä, että tutkija on kyvytön erottamaan omia halujaan, tarpeitaan ja päämääriään mentalisaatiokyvyttömien sosiaalityöntekijöiden haluista, tarpeista ja päämääristä.
Eija Paavilainen, kuvakaappaus Faculty of Social Sciences Kuka ja mikä on riski?
Kiistanalaisen riskiseulauksen puolestapuhujana mm. Professoriliitossa, Tampereen yliopistolla, Hoitotieteiden tutkimusseuran johtokunnassa, Sairaanhoitajaliiton toimitusneuvostossa, Välitä- hankkeen ohjausryhmässä ja Hoitotyön tutkimussäätiössä (Hotus) toiminut Eija Paavilainen kertoo olevansa huolissaan odottavien äitien masennuksesta ja lasten kaltoinkohtelusta. Perheiden puolestaan tulisi olla huolissaan Hotuksen ohjeiden pohjalta tehdyistä villeistä riskiseulauksista.
Kaikki on riskillä rumaa
Lasten oletettua kaltoinkohtelua, oletettuja "riskiperheitä" ja "riskivanhempia" on alettu kartoittaa neuvoloissa uudella amerikkalaisella arviointityökalulla tilanteessa, jossa tutkimustietoa arvioinnin vaikutuksista ei ole, asiakkaiden oikeusturva on olematon, moniammatillinen yhteistyö on osoittautunut toimimattomaksi ja perheiden tarpeenmukaisia palveluja ei ole olemassa tai saatavilla (HuosTa 2015; Poikela 2010).
Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) riskilistoissa, joita mm. ensi- ja turvakodit käyttävät, kaltoinkohtelun riskitekijöiksi mainitaan esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi, alhainen koulutus ja lapsen sairastelu ja koulunkäyntivaikeudet (Flinck & Paavilainen, 2008).
Neuvolasta ensi- ja turvakotiin passitettu saa varautua Hotuksen riskilistojen perusteella tehtävään vanhemmuudenarviointiin, jossa huolikoulutettu tarkkailija voi ruveta sommittelemaan esimerkiksi vatsakipua valittavan, levottoman taaperon vaivojen alkuperäksi stressaantunutta äitiä ja koota tarinan lapsen kaltoinkohtelusta ja huostaanotontarpeesta perheen monilapsisuuden ja isän tupakoinnin perusteella. Vallalla olevien psykoanalyyttisten oppien (mm.kiintymyssuhdeteoria) mukaan liian lyhyestä katsekontaktista lapseen tai pään kääntämisestä syöttötilanteessa tulee vaurioituneen kiintymyssuhteen osoitin ja lapsen huostaanoton peruste.
Riskin osoittimia voidaan käyttää suoraan kaltoinkohteluolettaman todisteina ( Ikonen, 2013, 329). Kaltoinkohtelun voidaan tulkita tapahtuneen sillä perusteella, että seulattu kuuluu useampaan kuin yhteen riskiluokkaan esim. on tupakoiva työtön, pienituloinen yksinhuoltaja tai keskusteluhaluton kiireinen.
Paavilaisen ohjeiden perusteella mm. päiväkotien työntekijät osaavatkin jo havaita lapsen kaltoinkohtelun- aikuisen käytöksestä tai ulkoisesta olemuksesta ”eikä suinkaan lapsessa näkyvistä merkeistä”. Lapsen laiminlyönnin osoittimeksi kerrottiin mm. lapsen syömis- ja univaikeudet ja väsymys ( Lokka & Pokela, 2016, 49 ) ja kaltoinkohtelun tunnistusmenetelmäksi mm. lapsen leikin havainnointi (mt., 30).
Turhia seulauksia ja tutkimuksia tehdään myös yritettäessä medikalisoida hallinnollisia kiistoja, jotta asiakas ei voisi valittaa niistä. Kiintymyssuhdearvioinnin tai kaltoinkohtelututkimusten kohteeksi ei välttämättä valikoidu se, joka on potentiaalinen uhka lapselle vaan se, josta seulaaja ei pidä, joka on kritisoinut organisaatiota tai tehnyt valituksia kohtelustaan ja joka muodostaa potentiaalisen uhkan työntekijän ammatilliselle itsetunnolle tai organisaation maineelle.
Eija Paavilainen kuten muutkin riskiseulauksen puolestapuhujat kuittaavat turhan epäilyn ”pienenä pahana” (YLE Kotimaa, 10.11.2015). Heillä ei selvästikään ole tietoa lastensuojelun toimintakäytännöistä, oikeusturvaongelmista tai turhan epäilyn vaikutuksesta epäillyn elämään.
Mitään takeita tai näyttöä siitä, että palvelujärjestelmä pystyisi tunnistamaan tai tunnustamaan turhan epäilyn turhaksi ei ole. Turha epäily ei ole vain ohimenevä episodi, jonka jälkeen perhe jätetään rauhaan vaan jopa vuosia kestävä uuvuttava tutkimusrumba ja oikeustaistelu, joka tuottaa virheellisiä asiakirjoja, lisäepäilyjä, leimoja ja muita vakavia haittoja joskus syytetyn koko loppuelämän ajaksi ja jopa seuraavaan sukupolveen 120 vuotta arkistoitavien, usein fabrikoitujen asiakirjojen takia.
Lapsen kiintymyssuhdeongelmien tai äidin masennusoireiden ”löytyminen” ei välttämättä johda lapsen ja äidin tukemiseen, päinvastoin. Hätiköity, usein väärä diagnoosi tai kaltoinkohteluepäily aiheuttaa äidille vain oikeusturvan menetyksen, 120 vuotta säilytettävän arkistomerkinnän ja stigman riskivanhemmuudesta, joka periytetään myös hänen lapsilleen, äidin ja lapsen tarpeita vastaamattomia pakkopalveluja esim. lapsen huostaanoton usein vaihtuvaan ja valvomattomaan sijaishuoltopaikkaan ja lääkityksen, jonka haittavaikutuksista ei ole tutkimustietoa ja joka pahimmillaan itse tuottaa aggressiivista käytöstä. Mielenterveysdiagnoosin johdosta myös äidin vakuutusturva romuttuu eikä hänen somaattisiakaan oireitaan enää tutkita eikä hoideta. Diagnoosi ei ole hoidon alku vaan sen loppu.
Mielenterveysdiagnooseja sommitellaan myös sijoitetuille lapsille. Traumaperäisen stressihäiriön tuntomerkkeinä pidetään monissa sijaishuoltoyksiköissä käytössä olevan diagnostisen tautiluokituksen (Zero to Three Diagnostic Classification of Mental Health and Developmental Disorders of Infancy and Early Childhood) mukaan mm. lapsen pyrkimystä kontrolloida itse kaikkea, vaikeuksia hankkia ystäviä, haluttomuutta olla sijaishoitoyksikön aikuisten lähellä tai luottaa heihin. Mielialahäiriön merkkeinä pidetään mm. sijoitetun lapsen itkemisen lisääntymistä ja mielenkiinnon/mielihyvän puutetta iänmukaisista aktiviteeteista.
Sopeutumishäiriöksi tulkitaan lapsen vetäytyminen, vakavuus, rauhattomuus ja vastustava käytös, säätelyhäiriöksi taas mm. liikunnalliset koordinaatiovaikeudet ja keskittymättömyys. Nukkumis- ja syömiskäyttäytymisen häiriöiden syyksi oletetaan lapsuudenperheen perustarpeiden laiminlyönti, tunneköyhyys ja väkivalta (Hakamaa & Palovaara, 2013, 37-40).
Lasten oletettujen kiintymyssuhdehäiriöiden korjaamisen keinoiksi nähdään pysyvä huostaanotto sijaisperheeseen tai pakkoadoptio ja biologisten vanhempien yhteydenpidon estäminen tai rajoittaminen.
Miksi Kalland, Paavilainen ja Sinkkonen eivät johtavina asiantuntijoina puutu sijaishuollon epäeettisiin ja epätieteellisiin kiintymyssuhde-arviointeihin, villeihin seulauksiin ja muuhun kiintymyssuhdeteorian varjolla harjoitettuun puoskarointiin?
Eivätkö he tiedä väärinkäytöksistä, hyötyvätkö he niistä vai eivätkö vain halua häiritä kiintymyssuhdeteorian väärinsoveltamisen tuottamaa kukoistavaa sijoitusbisnestä?
Ainakin aluehallintovirastojen ja Valviran olisi syytä pikaisesti puuttua kiintymyssuhteiden huostahakuisilla ja virheellisillä arvioinneilla lihovaan bisnekseen ja perheiden hajottamisiin.
Suomalaisten "asiantuntijoiden" toiminnasta pitäisi kannella alan kansainvälisille järjestöille ja vääriksi todistettuja psykoanalyysin oletuksia hellivät asiantuntijat tulisi pikaisesti poistaa lastensuojelun asiakas- ja arviointityöstä , kehitys- ja tutkimushankkeista ja ennen kaikkea huostaanottojen tuomioistuinkäsittelyistä.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/aiti-erotisoi-lasta-imettamalla-huostaanotto-ja-psykologinen-todistelu-lapsiin-kohdistuneissa-seksuaalirikosten-epailyissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoanalyysiin-uskoville-adhd-on-hukassa-olevaa-vanhemmuutta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sote-aloilla-toimii-yha-enemman-riskiammattilaisia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-seuraa-valheellisesta-insestisyytteesta-ja-puoskaroinnista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/traumaterapiakoulutus-syy-ensi-ja-turvakotien-harharetkeen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-ystavien-irma-moilasen-koulupelko-diagnoosi-koulukiusattujen-huostien-ja-mielisairaalakyyditysten-veruke
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-valehtelun-ja-vaarentamisen-tekniikat-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/emdr-menetelma-kallista-silmien-pyorittelya
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tietoisuustaidot-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin
Kiistanalaisen riskiseulauksen puolestapuhujana mm. Professoriliitossa, Tampereen yliopistolla, Hoitotieteiden tutkimusseuran johtokunnassa, Sairaanhoitajaliiton toimitusneuvostossa, Välitä- hankkeen ohjausryhmässä ja Hoitotyön tutkimussäätiössä (Hotus) toiminut Eija Paavilainen kertoo olevansa huolissaan odottavien äitien masennuksesta ja lasten kaltoinkohtelusta. Perheiden puolestaan tulisi olla huolissaan Hotuksen ohjeiden pohjalta tehdyistä villeistä riskiseulauksista.
Kaikki on riskillä rumaa
Lasten oletettua kaltoinkohtelua, oletettuja "riskiperheitä" ja "riskivanhempia" on alettu kartoittaa neuvoloissa uudella amerikkalaisella arviointityökalulla tilanteessa, jossa tutkimustietoa arvioinnin vaikutuksista ei ole, asiakkaiden oikeusturva on olematon, moniammatillinen yhteistyö on osoittautunut toimimattomaksi ja perheiden tarpeenmukaisia palveluja ei ole olemassa tai saatavilla (HuosTa 2015; Poikela 2010).
Hoitotyön tutkimussäätiön (Hotus) riskilistoissa, joita mm. ensi- ja turvakodit käyttävät, kaltoinkohtelun riskitekijöiksi mainitaan esim. monilapsisuus, yksinhuoltajuus, avioero, pienet tulot, työttömyys, stressi, kiire, tupakointi, alhainen koulutus ja lapsen sairastelu ja koulunkäyntivaikeudet (Flinck & Paavilainen, 2008).
Neuvolasta ensi- ja turvakotiin passitettu saa varautua Hotuksen riskilistojen perusteella tehtävään vanhemmuudenarviointiin, jossa huolikoulutettu tarkkailija voi ruveta sommittelemaan esimerkiksi vatsakipua valittavan, levottoman taaperon vaivojen alkuperäksi stressaantunutta äitiä ja koota tarinan lapsen kaltoinkohtelusta ja huostaanotontarpeesta perheen monilapsisuuden ja isän tupakoinnin perusteella. Vallalla olevien psykoanalyyttisten oppien (mm.kiintymyssuhdeteoria) mukaan liian lyhyestä katsekontaktista lapseen tai pään kääntämisestä syöttötilanteessa tulee vaurioituneen kiintymyssuhteen osoitin ja lapsen huostaanoton peruste.
Riskin osoittimia voidaan käyttää suoraan kaltoinkohteluolettaman todisteina ( Ikonen, 2013, 329). Kaltoinkohtelun voidaan tulkita tapahtuneen sillä perusteella, että seulattu kuuluu useampaan kuin yhteen riskiluokkaan esim. on tupakoiva työtön, pienituloinen yksinhuoltaja tai keskusteluhaluton kiireinen.
Paavilaisen ohjeiden perusteella mm. päiväkotien työntekijät osaavatkin jo havaita lapsen kaltoinkohtelun- aikuisen käytöksestä tai ulkoisesta olemuksesta ”eikä suinkaan lapsessa näkyvistä merkeistä”. Lapsen laiminlyönnin osoittimeksi kerrottiin mm. lapsen syömis- ja univaikeudet ja väsymys ( Lokka & Pokela, 2016, 49 ) ja kaltoinkohtelun tunnistusmenetelmäksi mm. lapsen leikin havainnointi (mt., 30).
Turhia seulauksia ja tutkimuksia tehdään myös yritettäessä medikalisoida hallinnollisia kiistoja, jotta asiakas ei voisi valittaa niistä. Kiintymyssuhdearvioinnin tai kaltoinkohtelututkimusten kohteeksi ei välttämättä valikoidu se, joka on potentiaalinen uhka lapselle vaan se, josta seulaaja ei pidä, joka on kritisoinut organisaatiota tai tehnyt valituksia kohtelustaan ja joka muodostaa potentiaalisen uhkan työntekijän ammatilliselle itsetunnolle tai organisaation maineelle.
Eija Paavilainen kuten muutkin riskiseulauksen puolestapuhujat kuittaavat turhan epäilyn ”pienenä pahana” (YLE Kotimaa, 10.11.2015). Heillä ei selvästikään ole tietoa lastensuojelun toimintakäytännöistä, oikeusturvaongelmista tai turhan epäilyn vaikutuksesta epäillyn elämään.
Mitään takeita tai näyttöä siitä, että palvelujärjestelmä pystyisi tunnistamaan tai tunnustamaan turhan epäilyn turhaksi ei ole. Turha epäily ei ole vain ohimenevä episodi, jonka jälkeen perhe jätetään rauhaan vaan jopa vuosia kestävä uuvuttava tutkimusrumba ja oikeustaistelu, joka tuottaa virheellisiä asiakirjoja, lisäepäilyjä, leimoja ja muita vakavia haittoja joskus syytetyn koko loppuelämän ajaksi ja jopa seuraavaan sukupolveen 120 vuotta arkistoitavien, usein fabrikoitujen asiakirjojen takia.
Lapsen kiintymyssuhdeongelmien tai äidin masennusoireiden ”löytyminen” ei välttämättä johda lapsen ja äidin tukemiseen, päinvastoin. Hätiköity, usein väärä diagnoosi tai kaltoinkohteluepäily aiheuttaa äidille vain oikeusturvan menetyksen, 120 vuotta säilytettävän arkistomerkinnän ja stigman riskivanhemmuudesta, joka periytetään myös hänen lapsilleen, äidin ja lapsen tarpeita vastaamattomia pakkopalveluja esim. lapsen huostaanoton usein vaihtuvaan ja valvomattomaan sijaishuoltopaikkaan ja lääkityksen, jonka haittavaikutuksista ei ole tutkimustietoa ja joka pahimmillaan itse tuottaa aggressiivista käytöstä. Mielenterveysdiagnoosin johdosta myös äidin vakuutusturva romuttuu eikä hänen somaattisiakaan oireitaan enää tutkita eikä hoideta. Diagnoosi ei ole hoidon alku vaan sen loppu.
Mielenterveysdiagnooseja sommitellaan myös sijoitetuille lapsille. Traumaperäisen stressihäiriön tuntomerkkeinä pidetään monissa sijaishuoltoyksiköissä käytössä olevan diagnostisen tautiluokituksen (Zero to Three Diagnostic Classification of Mental Health and Developmental Disorders of Infancy and Early Childhood) mukaan mm. lapsen pyrkimystä kontrolloida itse kaikkea, vaikeuksia hankkia ystäviä, haluttomuutta olla sijaishoitoyksikön aikuisten lähellä tai luottaa heihin. Mielialahäiriön merkkeinä pidetään mm. sijoitetun lapsen itkemisen lisääntymistä ja mielenkiinnon/mielihyvän puutetta iänmukaisista aktiviteeteista.
Sopeutumishäiriöksi tulkitaan lapsen vetäytyminen, vakavuus, rauhattomuus ja vastustava käytös, säätelyhäiriöksi taas mm. liikunnalliset koordinaatiovaikeudet ja keskittymättömyys. Nukkumis- ja syömiskäyttäytymisen häiriöiden syyksi oletetaan lapsuudenperheen perustarpeiden laiminlyönti, tunneköyhyys ja väkivalta (Hakamaa & Palovaara, 2013, 37-40).
Lasten oletettujen kiintymyssuhdehäiriöiden korjaamisen keinoiksi nähdään pysyvä huostaanotto sijaisperheeseen tai pakkoadoptio ja biologisten vanhempien yhteydenpidon estäminen tai rajoittaminen.
Miksi Kalland, Paavilainen ja Sinkkonen eivät johtavina asiantuntijoina puutu sijaishuollon epäeettisiin ja epätieteellisiin kiintymyssuhde-arviointeihin, villeihin seulauksiin ja muuhun kiintymyssuhdeteorian varjolla harjoitettuun puoskarointiin?
Eivätkö he tiedä väärinkäytöksistä, hyötyvätkö he niistä vai eivätkö vain halua häiritä kiintymyssuhdeteorian väärinsoveltamisen tuottamaa kukoistavaa sijoitusbisnestä?
Ainakin aluehallintovirastojen ja Valviran olisi syytä pikaisesti puuttua kiintymyssuhteiden huostahakuisilla ja virheellisillä arvioinneilla lihovaan bisnekseen ja perheiden hajottamisiin.
Suomalaisten "asiantuntijoiden" toiminnasta pitäisi kannella alan kansainvälisille järjestöille ja vääriksi todistettuja psykoanalyysin oletuksia hellivät asiantuntijat tulisi pikaisesti poistaa lastensuojelun asiakas- ja arviointityöstä , kehitys- ja tutkimushankkeista ja ennen kaikkea huostaanottojen tuomioistuinkäsittelyistä.
Lue myös:
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-2
https://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/aiti-erotisoi-lasta-imettamalla-huostaanotto-ja-psykologinen-todistelu-lapsiin-kohdistuneissa-seksuaalirikosten-epailyissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/psykoanalyysiin-uskoville-adhd-on-hukassa-olevaa-vanhemmuutta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-arviointi-on-oikeusturvariski
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/systeeminen-lastensuojelun-toimintamalli-systemaattista-syrjintaa-ja-rakenteellista-vakivaltaa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/sote-aloilla-toimii-yha-enemman-riskiammattilaisia
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-seuraa-valheellisesta-insestisyytteesta-ja-puoskaroinnista
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/traumaterapiakoulutus-syy-ensi-ja-turvakotien-harharetkeen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/nuorten-ystavien-irma-moilasen-koulupelko-diagnoosi-koulukiusattujen-huostien-ja-mielisairaalakyyditysten-veruke
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-valehtelun-ja-vaarentamisen-tekniikat-osa-1
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/perhetyon-tyovalineopas
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/emdr-menetelma-kallista-silmien-pyorittelya
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-1-rorschach
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tietoisuustaidot-lastensuojelussa
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelu-salapoliisileikkin-yhteisty-tekee-vapaaksi
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelujarjestot-viimein-kuriin