Taakkasiirtymä on ongelmien ja vastuun siirtelyä yhteisöstä yksilölle
Taakkasiirtymillä tarkoitetaan sukupolvelta toiselle kulkeutuvia ongelmia ja tunnetiloja, jotka on työnnetty pois mielestä.
Taakkasiirtymä (transfer) on esim. tietoista tai tiedostamatonta vastuun ja taakkojen siirtymistä tai siirtämistä yhteisöstä, perheestä, työporukoista yhdelle ihmiselle, hänen persoonallisuutensa eri puolien tai ruumiin elinten vastuulle.
Psykiatri Matti Siirala kiteytti taakkasiirtymän käsitteen 1960-luvulla näin: ”Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.”
Taakkasiirtymät koskettavat sekä yksilöitä että yhteisöjä. Keskeisiä aiheuttajia ovat sodat, sorrot, rotu-, kieli- ja uskontoristiriidat.
– Vallanpitäjien hirmuteot riistäytyvät hallitsemattomaksi kansalaisten taakaksi, jos niitä ei käsitellä yksilöllisesti ja yhteisvastuullisesti, kertoo psykoanalyytikko Pirkko Siltala.
Taakkasiirtymä voi näkyä ruumiillisina oireina, kuten väsymyksenä, kipuina ja pyörryttämisenä. Osa reagoi psyykkisesti. Masennus ja psykosomaattiset sairaudet ovat yleisiä.
Työelämässä taakkasiirtymä voi ilmetä vallankäyttönä, epäluuloisuutena ja kiusaamisena.
– Huonosti käyttäytyvä ihminen vie taakkaansa eteenpäin. Hän heijastaa sitä muihin ja kuvittelee, että vapautuisi sillä tavalla. Mutta ei hän vapaudu.
Taakoista vapautuminen tapahtuu tutkimalla niitä muiden kanssa. Myös taiteenlajit tarjoavat hyviä keinoja taakkojen käsittelyyn. ( Kaleva, 23.4.2017, Tehy, 24.02.2017)
Taakkasirtymä tulkitaan lastensuojelun sijaishuollon tarpeisiin mukautetussa psykoanalyysissa vain vanhempien ja lasten väliseksi ongelmaksi, josta käytetään myös nimitystä ongelmien ylisukupolvisuus , ylisukupolvinen periytyminen tai ylisukupolvinen siirtyminen.
Käsitteellä, jossa korrelaatiosta on tehty kausaliteetti lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun, psykiatrian ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita. Asiakkaita rangaistaan avunpyytämisestä , syrjäytetään hartiavoimin ja vastuutetaan kantamaan sosiaalityön asenneongelmat 120 vuotta arkistoitavissa manipuloiduissa asiakirjoissa.
Lastensuojelun yksipuolinen laatikkoajattelu ja selittäminen estää refleksiivistä työskentelyä valmiiden totuuksien tuolla puolella.
Transferenssi on ihmismielen kaikkialla ilmenevä pyrkimys nähdä ja määritellä uudet tilanteet aikaisempien kokemusten kautta. Transferenssin voi kokea esim. virheenä, turvana, toistamispakkona, muutosvastarintana tai elävöittämisenä.
Sosiaalityössä transferenssi voi ilmentyä mm. siten, että sosiaalityöntekijä kokee asiakasvanhemman oman vanhemman kaltaisena objektina, jonka kanssa hän voi kokea uudelleen lapsuuden ristiriitoja tai traumoja samanlaisina kuin alkuperäisessä lapsi- vanhempi –suhteessa.
Taakkasiirtymä on osa yhteisöväkivaltaa
"Yhteisöväkivalta on moraalisen kontrollin ja kurinpidon muotona omavaltaista tuomitsemista, jossa lainsäätäjän, syyttäjän ja tuomarin ja tuomion täytäntöön panijan roolit lankeavat yhteen samalle yksinvaltaiselle toimijalle. Syyttäminen, todistaminen, tuomio ja rangaistus ovat väkivallan prosessissa yhtä ja samaa." (Saarikoski, 124).
Helena Saarikosken mukaan yhteisöväkivaltaa on siis vallan kolmijako- opin loukkaaminen eli lainsäädäntö,- toimeenpano- ja tuomiovallan keskittäminen yhdelle toimijalle, käytäntö joka on lastensuojelulle tyypillinen juuri huostaanottotapausten käsittelyssä.
"Yhteisöväkivallan moninaiset muodot yhdentyvät kurinpidon määräämättömän ja rajattoman monimuotoiseen rangaistusjärjestelmään, hienovaraisista, arkisista ja tuskin huomattavista eleistä, pikku ojentamisista, huomautuksista ja paheksumisista aina yhteisöstä erottamiseen, sosiaaliseen kuolemantuomioon ja symboliseen tai tosiasialliseen teloitukseen asti".
(Helena Saarikoski (2009) Kateus, juoru, kiusaaminen - esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta)
Taakkasiirtymän uhrin käsite sivuaa synkipukin käsitettä
Jos ihmiset ovat turhautuneita tai onnettomia, he kohdistavat vihamielisyytensä usein ryhmiin tai yksilöihin, jotka ovat epäsuosittuja, erottuvia ja voimattomia. Viholliskuvaa voidaan kehitellä myös tietoisesti, jotta tietty sosiaalinen, etninen tai poliittinen vähemmistö voitaisiin asettaa vastuuseen yleisistä ongelmista.
Esimerkiksi SOS- lapsikylä ja Pelastakaa Lapset ry vastuuttavat lastensuojelutyönsä epäonnistumisesta usein vanhempia. Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu skandinavian kovimmat asenteet köyhiä asiakkaita kohtaan, joita vastuutetaan yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista.
Vastuuttamiseksi kutsuttu syyllistäminen ja rankaiseminen samoin kuin kaikki muukin kiusaaminen on yleensä ryhmäilmiö. Lastensuojelussa se toteutetaan moniammatillisen tiimin yhteistyönä.
Teoksessaan Väkivalta ja pyhä Rene Girard esittelee uhraamisteoriansa nk. "syntipukkiteorian" . Uhri on Girardin mukaan nimenomaan syntipukki, johon väkivallan kehään ajautunut yhteisö kanavoi vihansa ja lynkkaa tämän – tai ainakin karkottaa keskuudestaan. Uhraaminen on prosessi, jossa syntipukki joutuu yhteisön sisäisen väkivallan purkautumisväyläksi. Uhraamisen prosessi on tiedostumaton: uhraamisen hetkellä syntipukin syyllisyys uskotaan todeksi ja ylilyövä väkivalta oikeudenmukaiseksi.
Teoblogin mukaan ”Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, kuninkuus, päällikkyys, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa opittiin tabujen ja kieltojen avulla rakentamaan rajoja yhteiskuntaluokkien välillä.
Myyteissä mykän osa jää todellisille uhreille
Myytit ovat menneen maailman pelastuskertomuksia; tarinoita kyseisen kulttuurin alkumurhasta murhaajien näkökulmasta käsin. Kirjailija Maria Syvälä on käsitellyt lastensuojelun myyttejä Suomen Kuvalehden juttusarjassaan. Myyteissä mykän osa jää aina todelliselle uhrille.
Myytillä on valikoiva muisti ja muusa on sen välittäjä. Muusat kertovat sen mitä kansan pitää kuulla ja vaikenevat siitä mikä saisi rivit rakoilemaan".
Historian tutkija Panu Pulma on todennut seuraavaa: "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Juuri näin on käynyt heiliöläis-paloniemeläisessä lapsipolitiikassa. Lapsen etua käytetään kilpenä ja miekkana omien tarkoitusperien ajamisessa.
Myös lapsikuninkaan kultti pyrkii pyhittämään väkivaltaansa, pystyttämään raja-aitoja ihmisten välille ja mykistämään todelliset uhrinsa. Myös sillä on omat muusansa, jotka kertovat kansalle sen, mitä halutaan.
Sosiaalityön ammatillisuusihanne ja vaikenemisen kulttuuri ylläpitää taakkasiirtymiä
Sosiaalityön vaikenemisen kulttuuri on hyvä kasvualusta taakkasiirtymille. Laura Tiitisen mukaan sosiaalitoimen julkisessa viestinnässä on havaittavissa tabuja, eli tiettyjä asioita, joista ei keskustella. Näitä ovat lastensuojelu-, päihde-, vammais-, työttömyys-, toimeentulotuki- sekä mielenterveysasiakkaat ja heille tuotetut palvelut.
Viestimättömyys kertoo, etteivät asiat ole organisaation hallinnassa, organisaatio ei välitä asiakkaistaan, eikä sen laatuun ole luottamista ( Tiitinen 121-125). Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen onkin nimennyt lastensuojelun yhdessä vanhuspalvelujen kanssa Suomen vakavimmaksi ihmisoikeusongelmaksi.
Sosiaalityössä, erityisesti lastensuojelun ideologioissa ja toimintakäytännöissä vaikuttavat edelleen yli sata vuotta jatkuneet ongelmat, jotka siirtyvät sosiaalityöntekijäpolvelta toiselle murskaten perheitä sukupolvesta toiseen: huonon perimän metsästys, asenneongelmat köyhiä ja vähemmistöjä kohtaan, Leventhalin säännöistä piittaamattomat menettelytavat, seksuaalisuuden sukupuolittuneet kontrollimekanismit ja sijaishuollon tarpeisiin mukautettu psykoanalyysi.
Lastensuojelun taakkasiirtymää pahentaa työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteiden puuttuminen ja omaksuttu ammatillisuusihanne, joka on itsessään sosiaalityön eettisten periaatteiden vastainen ja estää sosiaalityön päämäärien ja tarkoituksen toteutumista.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
Taakkasiirtymillä tarkoitetaan sukupolvelta toiselle kulkeutuvia ongelmia ja tunnetiloja, jotka on työnnetty pois mielestä.
Taakkasiirtymä (transfer) on esim. tietoista tai tiedostamatonta vastuun ja taakkojen siirtymistä tai siirtämistä yhteisöstä, perheestä, työporukoista yhdelle ihmiselle, hänen persoonallisuutensa eri puolien tai ruumiin elinten vastuulle.
Psykiatri Matti Siirala kiteytti taakkasiirtymän käsitteen 1960-luvulla näin: ”Se mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.”
Taakkasiirtymät koskettavat sekä yksilöitä että yhteisöjä. Keskeisiä aiheuttajia ovat sodat, sorrot, rotu-, kieli- ja uskontoristiriidat.
– Vallanpitäjien hirmuteot riistäytyvät hallitsemattomaksi kansalaisten taakaksi, jos niitä ei käsitellä yksilöllisesti ja yhteisvastuullisesti, kertoo psykoanalyytikko Pirkko Siltala.
Taakkasiirtymä voi näkyä ruumiillisina oireina, kuten väsymyksenä, kipuina ja pyörryttämisenä. Osa reagoi psyykkisesti. Masennus ja psykosomaattiset sairaudet ovat yleisiä.
Työelämässä taakkasiirtymä voi ilmetä vallankäyttönä, epäluuloisuutena ja kiusaamisena.
– Huonosti käyttäytyvä ihminen vie taakkaansa eteenpäin. Hän heijastaa sitä muihin ja kuvittelee, että vapautuisi sillä tavalla. Mutta ei hän vapaudu.
Taakoista vapautuminen tapahtuu tutkimalla niitä muiden kanssa. Myös taiteenlajit tarjoavat hyviä keinoja taakkojen käsittelyyn. ( Kaleva, 23.4.2017, Tehy, 24.02.2017)
Taakkasirtymä tulkitaan lastensuojelun sijaishuollon tarpeisiin mukautetussa psykoanalyysissa vain vanhempien ja lasten väliseksi ongelmaksi, josta käytetään myös nimitystä ongelmien ylisukupolvisuus , ylisukupolvinen periytyminen tai ylisukupolvinen siirtyminen.
Käsitteellä, jossa korrelaatiosta on tehty kausaliteetti lobataan poliittisia ja taloudellisia päämääriä; tuotteistettua turvallisuutta riskiseuloineen ja yksityisine arviointi- ja kuntoutuspalveluineen, asiantuntijoiden edunvalvontaa ja lastensuojelun, psykiatrian ja sijaishuollon vallan- ja reviirinlaajennushankkeita. Asiakkaita rangaistaan avunpyytämisestä , syrjäytetään hartiavoimin ja vastuutetaan kantamaan sosiaalityön asenneongelmat 120 vuotta arkistoitavissa manipuloiduissa asiakirjoissa.
Lastensuojelun yksipuolinen laatikkoajattelu ja selittäminen estää refleksiivistä työskentelyä valmiiden totuuksien tuolla puolella.
Transferenssi on ihmismielen kaikkialla ilmenevä pyrkimys nähdä ja määritellä uudet tilanteet aikaisempien kokemusten kautta. Transferenssin voi kokea esim. virheenä, turvana, toistamispakkona, muutosvastarintana tai elävöittämisenä.
Sosiaalityössä transferenssi voi ilmentyä mm. siten, että sosiaalityöntekijä kokee asiakasvanhemman oman vanhemman kaltaisena objektina, jonka kanssa hän voi kokea uudelleen lapsuuden ristiriitoja tai traumoja samanlaisina kuin alkuperäisessä lapsi- vanhempi –suhteessa.
Taakkasiirtymä on osa yhteisöväkivaltaa
"Yhteisöväkivalta on moraalisen kontrollin ja kurinpidon muotona omavaltaista tuomitsemista, jossa lainsäätäjän, syyttäjän ja tuomarin ja tuomion täytäntöön panijan roolit lankeavat yhteen samalle yksinvaltaiselle toimijalle. Syyttäminen, todistaminen, tuomio ja rangaistus ovat väkivallan prosessissa yhtä ja samaa." (Saarikoski, 124).
Helena Saarikosken mukaan yhteisöväkivaltaa on siis vallan kolmijako- opin loukkaaminen eli lainsäädäntö,- toimeenpano- ja tuomiovallan keskittäminen yhdelle toimijalle, käytäntö joka on lastensuojelulle tyypillinen juuri huostaanottotapausten käsittelyssä.
"Yhteisöväkivallan moninaiset muodot yhdentyvät kurinpidon määräämättömän ja rajattoman monimuotoiseen rangaistusjärjestelmään, hienovaraisista, arkisista ja tuskin huomattavista eleistä, pikku ojentamisista, huomautuksista ja paheksumisista aina yhteisöstä erottamiseen, sosiaaliseen kuolemantuomioon ja symboliseen tai tosiasialliseen teloitukseen asti".
(Helena Saarikoski (2009) Kateus, juoru, kiusaaminen - esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta)
Taakkasiirtymän uhrin käsite sivuaa synkipukin käsitettä
Jos ihmiset ovat turhautuneita tai onnettomia, he kohdistavat vihamielisyytensä usein ryhmiin tai yksilöihin, jotka ovat epäsuosittuja, erottuvia ja voimattomia. Viholliskuvaa voidaan kehitellä myös tietoisesti, jotta tietty sosiaalinen, etninen tai poliittinen vähemmistö voitaisiin asettaa vastuuseen yleisistä ongelmista.
Esimerkiksi SOS- lapsikylä ja Pelastakaa Lapset ry vastuuttavat lastensuojelutyönsä epäonnistumisesta usein vanhempia. Suomalaisilla sosiaalityöntekijöillä on todettu skandinavian kovimmat asenteet köyhiä asiakkaita kohtaan, joita vastuutetaan yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista.
Vastuuttamiseksi kutsuttu syyllistäminen ja rankaiseminen samoin kuin kaikki muukin kiusaaminen on yleensä ryhmäilmiö. Lastensuojelussa se toteutetaan moniammatillisen tiimin yhteistyönä.
Teoksessaan Väkivalta ja pyhä Rene Girard esittelee uhraamisteoriansa nk. "syntipukkiteorian" . Uhri on Girardin mukaan nimenomaan syntipukki, johon väkivallan kehään ajautunut yhteisö kanavoi vihansa ja lynkkaa tämän – tai ainakin karkottaa keskuudestaan. Uhraaminen on prosessi, jossa syntipukki joutuu yhteisön sisäisen väkivallan purkautumisväyläksi. Uhraamisen prosessi on tiedostumaton: uhraamisen hetkellä syntipukin syyllisyys uskotaan todeksi ja ylilyövä väkivalta oikeudenmukaiseksi.
Teoblogin mukaan ”Primitiivinen pyhä sai valtansa hylkäävän, poissulkevan ja murhaavan väkivallan pyhittämisestä. Sen jälkeen melkein kaikki johtajuus, kuninkuus, päällikkyys, sankaruus ja pappeus ovat perustuneet pahan väkivallan hallitsemiseen hyvän väkivallan kautta. Eri kulttuureissa ja uskonnoissa opittiin tabujen ja kieltojen avulla rakentamaan rajoja yhteiskuntaluokkien välillä.
Myyteissä mykän osa jää todellisille uhreille
Myytit ovat menneen maailman pelastuskertomuksia; tarinoita kyseisen kulttuurin alkumurhasta murhaajien näkökulmasta käsin. Kirjailija Maria Syvälä on käsitellyt lastensuojelun myyttejä Suomen Kuvalehden juttusarjassaan. Myyteissä mykän osa jää aina todelliselle uhrille.
Myytillä on valikoiva muisti ja muusa on sen välittäjä. Muusat kertovat sen mitä kansan pitää kuulla ja vaikenevat siitä mikä saisi rivit rakoilemaan".
Historian tutkija Panu Pulma on todennut seuraavaa: "Historiasta tiedämme miten käy, jos valtaistuimelle nostetaan lapsikuningas. Hänen valtaansa käyttävät kaikki jotka kykenevät, ajaakseen omia etujaan".
Juuri näin on käynyt heiliöläis-paloniemeläisessä lapsipolitiikassa. Lapsen etua käytetään kilpenä ja miekkana omien tarkoitusperien ajamisessa.
Myös lapsikuninkaan kultti pyrkii pyhittämään väkivaltaansa, pystyttämään raja-aitoja ihmisten välille ja mykistämään todelliset uhrinsa. Myös sillä on omat muusansa, jotka kertovat kansalle sen, mitä halutaan.
Sosiaalityön ammatillisuusihanne ja vaikenemisen kulttuuri ylläpitää taakkasiirtymiä
Sosiaalityön vaikenemisen kulttuuri on hyvä kasvualusta taakkasiirtymille. Laura Tiitisen mukaan sosiaalitoimen julkisessa viestinnässä on havaittavissa tabuja, eli tiettyjä asioita, joista ei keskustella. Näitä ovat lastensuojelu-, päihde-, vammais-, työttömyys-, toimeentulotuki- sekä mielenterveysasiakkaat ja heille tuotetut palvelut.
Viestimättömyys kertoo, etteivät asiat ole organisaation hallinnassa, organisaatio ei välitä asiakkaistaan, eikä sen laatuun ole luottamista ( Tiitinen 121-125). Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen onkin nimennyt lastensuojelun yhdessä vanhuspalvelujen kanssa Suomen vakavimmaksi ihmisoikeusongelmaksi.
Sosiaalityössä, erityisesti lastensuojelun ideologioissa ja toimintakäytännöissä vaikuttavat edelleen yli sata vuotta jatkuneet ongelmat, jotka siirtyvät sosiaalityöntekijäpolvelta toiselle murskaten perheitä sukupolvesta toiseen: huonon perimän metsästys, asenneongelmat köyhiä ja vähemmistöjä kohtaan, Leventhalin säännöistä piittaamattomat menettelytavat, seksuaalisuuden sukupuolittuneet kontrollimekanismit ja sijaishuollon tarpeisiin mukautettu psykoanalyysi.
Lastensuojelun taakkasiirtymää pahentaa työntekijöiden vastuu- ja korvausvelvoitteiden puuttuminen ja omaksuttu ammatillisuusihanne, joka on itsessään sosiaalityön eettisten periaatteiden vastainen ja estää sosiaalityön päämäärien ja tarkoituksen toteutumista.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-sosiaalinen-ongelma-periytetaan-osa-1
kuvakaappaus Väestötiede-blogi Eugeniikka
MOT:n mukaan rodunjalostus oli tavalla tai toisella mukana kaikkien tärkeiden väestöjärjestöjen ohjelmissa. Yksi ensimmäisistä rotuoppien puolestapuhujista oli aikansa merkittävin urheiluvaikuttaja - Lauri "Tahko" Pihkala. Rodunparannuskomiteaan kuuluivat muiden muassa filosofi ja fysiologi Yrjö Reenpää sekä anatomian professori Niilo Pesonen. Hän nousi sodan jälkeen lääkintöhallituksen pääjohtajaksi. Rodunjalostuslaitosta perustaessaan suomalaiset hakivat neuvoja Mengelen yhteistyökumppani professori Verschuer:ilta Kaiser Wilhelm Institutista. Verschuer neuvoi suomalaisia rodunjalostuslaitoksen henkilöstön valinnassa.Yksi hänen suosikeistaan oli Lastenklinikan lääkäri Torild Brander. Hän oli kenties kaikkien aikojen tunnetuimman suomalaislääkärin ja suomalaisen neuvolan isän Arvo Ylpön oikea käsi.
Perustamisensa aikaan neuvoloilla oli ristiriitainen leima. Yksi perustajista oli marsalkka Mannerheimin sisko Sophie Mannerheim. 1920-luvulla työväenluokan perheillä saattoi olla korkea kynnys tuoda lapsiaan valkokaartin kenraalin siskon perustamaan neuvolaan.
Suomalaisen rodunjalostuslaitoksen piti kortistoida koko kansa. Suomalaiset olisi luokiteltu älykkyystestien perusteella. Kortistoon oli tarkoitus rekisteröidä kaikki poikkeavat kuten perinnöllisiä tauteja sairastavat, alkoholistit, vajaamieliset ja rikolliset. Heihin olisi sen jälkeen kohdistettu "ennakollisia ehkäisytoimenpiteitä".
Laitoksen piti juurruttaa rotuopit myös virkamiehistöönja muihin vallankäyttäjiin. Suomalaisille tuomareille ja lääkäreille olisi opetettu rotutiedettä pakollisena aineena. Esimerkiksi Arvo Ylppö piti mielisairaita arvottomina ja mielisairaaloita tuhlauksena.
Rintamalääkärinä toimineella Konrad von Baghilla oli päämajan valtuudet tehdä parantamiskokeita sotilailla, jotka olivat psyykkisesti sairastuneet rintamalla ja kärsivät eriasteisista mielenterveydellisistä oireista. Neuroottisia potilaita simputettiin tunti päivässä kunnes he halusivat takaisin sotaan. Von Baghin toimintaa valvoi päämajalle everstiluutnantti, psykiatri ja sittemmin partiojohtaja Sven Donner. Armeijan hermo- ja mielitautiosaston tarkastajana toiminut Donner oli valmis vaikeimpien potilaiden osalta vielä jyrkempiin toimiin. Hän ilmaisi ihailunsa Hitlerille, joka murhautti vammaisia.
Suomessa säädettiin oletetun pahan perimän hillitsemiseksi vuonna 1935 laki, jonka avulla ihmisiä voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna vasta 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten, noin 43 000 lääketieteellisten, yli 3 000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa steriloiduista oli naisia, joista osalla oli jo aviottomia lapsia.
Valtiolähtöinen rotuoppi ja rodunjalostus eivät hävinneet toisen maailmansodan ja natsi-Saksan kukistumisen myötä, vaan jatkoivat länsimaissa julkisesti voittokulkuaan aina 1960-70 luvuille asti, jolloin rodunjalostuksesta tuli kätketympää. ”Rotu” vaihtui 1950-luvulla sanaksi ”perinnöllisyys”. Tästedes tutkittiin perinnöllisyystiedettä, ei rotuoppia ja tavoiteltiin hyvää perimää, ei rodunjalostusta (Teittinen, 2010, 7084).
Lastensuojelutoimia ja huostaanottoja oikeutetaan edelleen ongelmien ylisukupolvisen periytyvyyden ts. pahan perimän perusteella. Vastoin YK:n suosituksia suomalaisista sijoituksista suurin osa tehdään laitoksiin, joista puuttuu riippumaton valvonta (Rousu, 2012). Vanhat rotuhygieniset näkemykset elävät edelleen mm. sijaisperhevalmennuksissa ja eugeniikka kaikuu sijaishuollon "ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisuun" keskittyvässä huoli-, puuttumis- ja syrjäytymispuheessa.
Dosentti Matti Rimpelä puhuu lasten ja nuorten palvelujen vanhentuneesta, kriisiin ajautuneesta paradigmasta ja väittää, että lastensuojelusta on tullut häiriönmetsästystä.
Suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään on ajettu 1930-luvun kaksoisstandardi: jako apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin perheisiin. Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.
Riskiyhteiskunnassa pelkkä julkinen avunpyyntö tai ilmoitus tuentarpeesta leimaa ihmisen ja saattaa hänet riskibisneksen raivokkaan asiakashankinnan ja rahastuksen kohteeksi.
Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
MOT:n mukaan rodunjalostus oli tavalla tai toisella mukana kaikkien tärkeiden väestöjärjestöjen ohjelmissa. Yksi ensimmäisistä rotuoppien puolestapuhujista oli aikansa merkittävin urheiluvaikuttaja - Lauri "Tahko" Pihkala. Rodunparannuskomiteaan kuuluivat muiden muassa filosofi ja fysiologi Yrjö Reenpää sekä anatomian professori Niilo Pesonen. Hän nousi sodan jälkeen lääkintöhallituksen pääjohtajaksi. Rodunjalostuslaitosta perustaessaan suomalaiset hakivat neuvoja Mengelen yhteistyökumppani professori Verschuer:ilta Kaiser Wilhelm Institutista. Verschuer neuvoi suomalaisia rodunjalostuslaitoksen henkilöstön valinnassa.Yksi hänen suosikeistaan oli Lastenklinikan lääkäri Torild Brander. Hän oli kenties kaikkien aikojen tunnetuimman suomalaislääkärin ja suomalaisen neuvolan isän Arvo Ylpön oikea käsi.
Perustamisensa aikaan neuvoloilla oli ristiriitainen leima. Yksi perustajista oli marsalkka Mannerheimin sisko Sophie Mannerheim. 1920-luvulla työväenluokan perheillä saattoi olla korkea kynnys tuoda lapsiaan valkokaartin kenraalin siskon perustamaan neuvolaan.
Suomalaisen rodunjalostuslaitoksen piti kortistoida koko kansa. Suomalaiset olisi luokiteltu älykkyystestien perusteella. Kortistoon oli tarkoitus rekisteröidä kaikki poikkeavat kuten perinnöllisiä tauteja sairastavat, alkoholistit, vajaamieliset ja rikolliset. Heihin olisi sen jälkeen kohdistettu "ennakollisia ehkäisytoimenpiteitä".
Laitoksen piti juurruttaa rotuopit myös virkamiehistöönja muihin vallankäyttäjiin. Suomalaisille tuomareille ja lääkäreille olisi opetettu rotutiedettä pakollisena aineena. Esimerkiksi Arvo Ylppö piti mielisairaita arvottomina ja mielisairaaloita tuhlauksena.
Rintamalääkärinä toimineella Konrad von Baghilla oli päämajan valtuudet tehdä parantamiskokeita sotilailla, jotka olivat psyykkisesti sairastuneet rintamalla ja kärsivät eriasteisista mielenterveydellisistä oireista. Neuroottisia potilaita simputettiin tunti päivässä kunnes he halusivat takaisin sotaan. Von Baghin toimintaa valvoi päämajalle everstiluutnantti, psykiatri ja sittemmin partiojohtaja Sven Donner. Armeijan hermo- ja mielitautiosaston tarkastajana toiminut Donner oli valmis vaikeimpien potilaiden osalta vielä jyrkempiin toimiin. Hän ilmaisi ihailunsa Hitlerille, joka murhautti vammaisia.
Suomessa säädettiin oletetun pahan perimän hillitsemiseksi vuonna 1935 laki, jonka avulla ihmisiä voitiin pakkosteriloida tietyin perustein ilman kohteen omaa suostumusta. Steriloinneista luovuttiin vuonna vasta 1969. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin yli 7 500 ihmistä rotuhygieenisten, noin 43 000 lääketieteellisten, yli 3 000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa steriloiduista oli naisia, joista osalla oli jo aviottomia lapsia.
Valtiolähtöinen rotuoppi ja rodunjalostus eivät hävinneet toisen maailmansodan ja natsi-Saksan kukistumisen myötä, vaan jatkoivat länsimaissa julkisesti voittokulkuaan aina 1960-70 luvuille asti, jolloin rodunjalostuksesta tuli kätketympää. ”Rotu” vaihtui 1950-luvulla sanaksi ”perinnöllisyys”. Tästedes tutkittiin perinnöllisyystiedettä, ei rotuoppia ja tavoiteltiin hyvää perimää, ei rodunjalostusta (Teittinen, 2010, 7084).
Lastensuojelutoimia ja huostaanottoja oikeutetaan edelleen ongelmien ylisukupolvisen periytyvyyden ts. pahan perimän perusteella. Vastoin YK:n suosituksia suomalaisista sijoituksista suurin osa tehdään laitoksiin, joista puuttuu riippumaton valvonta (Rousu, 2012). Vanhat rotuhygieniset näkemykset elävät edelleen mm. sijaisperhevalmennuksissa ja eugeniikka kaikuu sijaishuollon "ylisukupolvisen huono-osaisuuden katkaisuun" keskittyvässä huoli-, puuttumis- ja syrjäytymispuheessa.
Dosentti Matti Rimpelä puhuu lasten ja nuorten palvelujen vanhentuneesta, kriisiin ajautuneesta paradigmasta ja väittää, että lastensuojelusta on tullut häiriönmetsästystä.
Suomalaiseen sosiaalipalvelujärjestelmään on ajettu 1930-luvun kaksoisstandardi: jako apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin perheisiin. Köyhät perheet on ajettu huoliluokitusten, liputusten ja riskiseulausten kohteeksi, mutta alati paisuvan sijaishuollon ja sen kumppaneiden laatupuutteita ja väärinkäytöksiä ei valvota eikä noteerata. Täsmälleen sama kasvatuskäytäntö arvotetaan eri tavoin sen perusteella onko kasvattaja vanhempi vai sijaisvanhempi.
Riskiyhteiskunnassa pelkkä julkinen avunpyyntö tai ilmoitus tuentarpeesta leimaa ihmisen ja saattaa hänet riskibisneksen raivokkaan asiakashankinnan ja rahastuksen kohteeksi.
Syrjäyttävästä diskurssista on lyhyt matka syrjäyttävään politiikkaan ja käytäntöihin, joita diskurssilla selvästikin valmistellaan ja legitimoidaan.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/banaali-paha-piiloutuu-byrokratiaan
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vihapuhe-sosiaalityossa
Punaorvot
Suomalaisen lastensuojelun juuret ovat sisällissodan tuottamien punaorpojen valkaisupyrkimyksissä.
Valkoisten lesket ja lapset saivat valtiolta eläkkeen, mutta punaleskille tarjottiin moraalisaarnoja ja köyhäinapua.
Kun punalesket pyysivät apua köyhäinhoitolautakunnalta, usein avun ehdoksi asetettiin ehdoksi lapsen luovuttaminen Pohjanmaalle sijaiskotiin. Tätä pakkoadoptiota voi Kaarnisen mielestä verrata sotalasten luovuttamiseen Ruotsiin. Ero on kuitenkin siinä, että sotalapsien luovuttavia vanhempia ei nöyryytetty tai haukuttu kelvottomiksi äideiksi kuten punaleskiä.
Lastensuojelun keskusliitto syntyi tarpeesta sovitella lastensuojelukentän jakaneiden stählbergiläisten ( Pelastakaa Lapset ry) ja mannerheimiläisten ( MLL) hienostorouvien keskinäiset kiistat. Molemmat ryhmittymät pelkäsivät, että punaorvoista kasvaa uusi kapinasukupolvi joten heidät tuli siirtää ajoissa parempiin "valkoisiin" perheisiin.
Kirjassa Punaorvot 1918 (Mervi Kaarninen, Minerva Kustannus 2008) todetaan ,että myös nykyään sosioekonominen tausta vaikuttaa. Lapsia valmennetaan kilpailuyhteiskuntaan. Köyhät perheet nähdään vielä 2010-luvulla elämänhallintansa menettäneinä hulttioina. Jos köyhien vanhempien lapsella on mielenterveysongelmia tai jokin neurologinen oireyhtymä (esim. ADHD tai asperger) se saatetaan vielä tänä päivänä tulkita vanhempien syyksi. Tällaiset "erityiset" lapset ja nuoret tarvitsevat terveydenhuollon apua eiväkä lastensuojelun asiakkuutta. Se olisi myös perustuslain mukainen toimintatapa.
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula, jonka isotäti potkittiin keskenmenoon poliittisten kirjoitusten takia kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan)."
Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei edellenkään kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
https://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/huolikapitalismin-aikaa
https://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/lokakuun-liike-lienee-uusi-marraskuun-liike
Suomalaisen lastensuojelun juuret ovat sisällissodan tuottamien punaorpojen valkaisupyrkimyksissä.
Valkoisten lesket ja lapset saivat valtiolta eläkkeen, mutta punaleskille tarjottiin moraalisaarnoja ja köyhäinapua.
Kun punalesket pyysivät apua köyhäinhoitolautakunnalta, usein avun ehdoksi asetettiin ehdoksi lapsen luovuttaminen Pohjanmaalle sijaiskotiin. Tätä pakkoadoptiota voi Kaarnisen mielestä verrata sotalasten luovuttamiseen Ruotsiin. Ero on kuitenkin siinä, että sotalapsien luovuttavia vanhempia ei nöyryytetty tai haukuttu kelvottomiksi äideiksi kuten punaleskiä.
Lastensuojelun keskusliitto syntyi tarpeesta sovitella lastensuojelukentän jakaneiden stählbergiläisten ( Pelastakaa Lapset ry) ja mannerheimiläisten ( MLL) hienostorouvien keskinäiset kiistat. Molemmat ryhmittymät pelkäsivät, että punaorvoista kasvaa uusi kapinasukupolvi joten heidät tuli siirtää ajoissa parempiin "valkoisiin" perheisiin.
Kirjassa Punaorvot 1918 (Mervi Kaarninen, Minerva Kustannus 2008) todetaan ,että myös nykyään sosioekonominen tausta vaikuttaa. Lapsia valmennetaan kilpailuyhteiskuntaan. Köyhät perheet nähdään vielä 2010-luvulla elämänhallintansa menettäneinä hulttioina. Jos köyhien vanhempien lapsella on mielenterveysongelmia tai jokin neurologinen oireyhtymä (esim. ADHD tai asperger) se saatetaan vielä tänä päivänä tulkita vanhempien syyksi. Tällaiset "erityiset" lapset ja nuoret tarvitsevat terveydenhuollon apua eiväkä lastensuojelun asiakkuutta. Se olisi myös perustuslain mukainen toimintatapa.
Kansanedustaja, tutkija Anna Kontula, jonka isotäti potkittiin keskenmenoon poliittisten kirjoitusten takia kirjoittaa blogissaan: "Aikanaan lastensuojelu syntyi nimenomaan köyhien perheiden kasvatustyön kontrolliin. Vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan, jossain määrin luokkaluonne on säilynyt: käsittelemistäni pienten lasten huostaanotoista kaikki olivat työväenluokkaisia perheitä, kun taas sekä sosiaaliviranomaiset että luottamushenkilöt tulevat lähinnä keskiluokasta. Keskiluokkaiset ihanteet näkyivät myös huostaanottoperusteissa: koulumenestyksellä oli niissä toistuvasti keskeinen osuus (pakkovalmentautuminen työkyky-yhteiskuntaan)."
Sosiaalialan koulutusten ansiosta vanhempia ja lapsia ei edellenkään kyetä näkemään palveluun, oikeusturvaan tai asialliseen kohteluun oikeutettuina kansalaisina ja ihmisinä vaan epäiltävinä vaaratekijöinä ja riskeinä, joista on lupa tehdä huoliluokituksia, riskiarvioita, diagnooseja ja rikosepäilyjä hatarin ja laittomin perustein.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/valmistautukaa-pakkoadoptioihin-koyhat-aidit
https://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/huolikapitalismin-aikaa
https://www.lokakuunliike.com/henri-auteron-blogi/lokakuun-liike-lienee-uusi-marraskuun-liike
Riutulan lastenkoti, kuvakaappaus yle.fi Saamelaiset
Rasismi, alistaminen ja vähättely ovat jättäneet jälkensä saamelaisiin. Kirste Aikiota kylmää tieto aikaisempien polvien kohtalosta.
–Siinä iässä pikkulapset erotettiin perheistään, asutettiin asuntoloihin ja eristettiin puoleksi vuodeksi odottamaan kotilomalle pääsyä. Pahimmillaan asiaan kuului hakkaaminen ja nöyryyttäminen.
Viitteitä on myös seksuaalisesta väkivallasta: "Asuntolassa joutui seksuaalisesti tekemisiin vanhempien asuntolalaisten kanssa. Kukaan ei huolehtinut asuntolalaisista, koska asuntolatytöt eivät katsoneet perään. Lapset olivat aivan keskenään. Asuntolapiiat riiustelivat itse, joten eivät välittäneet asuntolan lapsista."
1940-luvulta alkaen saamelaislapset yhdessä muiden koululaisten kanssa jättivät kotinsa kuukausiksi jo seitsemänvuotiaina. Asuntoloihin matkustamisen käytäntö jatkui Suomessa 30 vuoden ajan, aina 70-luvulle saakka.
– Voi sanoa, että asuntolat ovat eräänlainen historiallinen trauma, sanoo Minna Rasmus Oulun yliopiston Giellagas-instituutista.
Asuntolakokemukset ovat yksi syy sille, että monet niissä asuneista eivät vanhemmaksi tultuaan halunneet puhua lapsilleen saamea. Tämä vaikuttaa yhä siihen, että saamen kieliä osataan heikosti.
Rasmuksen mukaan asuntolakokemuksista tarvitaan lisää tietoa. Ne ovat olleet pitkään tabu Suomessa.
Esimerkiksi Norjassa valtio on sitoutunut maksamaan assimilaatiopolitiikasta kärsineille saamelaisille korvauksia.
Elokuvassa Saamelaisveri Elle Marjan kouluun ilmestyy ruotsalaisia antropologeja mittailemaan oppilaiden neniä ja kalloja. Lapset ja nuoret pakotetaan riisuuntumaan ja heidät kuvataan.
–Kyllä, kyllä, juuri tuollaista tapahtui. Ruotsalaiset olivat erittäin kiinnostuneita rotubiologiasta, Kirste Aikio tietää.
–Myös suomalaiset mittailivat kalloja. Mongoleiksi leimatuille suomalaisille oli tärkeää löytää Lapista vielä itseäkin surkeampi porukka, Aikio lohkaisee kitkerähköön sävyyn.
Saamenmaalla on kulkenut jos jonkinlaista tutkijaa ja haudanryöstäjää.
–Saamelaiset ovat kestäneet kaiken kovin kiltisti, keittäneet vieraille keiton ja sanoneet että aijaa, viette sitten arvoesineet mennessänne.
–Meidän kansan hienoimmat tavarat ovat British Museumissa.
Taakkasiirtymä on Kirste Aikion mielestä ongelma, jonka käsittelyyn on heikosti työkaluja.
–Saamenkielistä psykoterapiaa ei ole, ja suomalainen terapeutti ei ymmärrä, mistä alkuperäiskansa puhuu.
Kirste Aikio kannattaa totuus- ja sovittelukomitean perustamista. Se kävisi läpi saamelaisten raskasta historiaa.
–Voi olla, että se on ainoa keino, jolla traumoista päästäisiin joskus yli.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio näkee, että totuuskomissio voisi avata tien kohti parempaa, sovinnollista tulevaisuutta.
Totuuskomissio (Truth and Reconciliation Commission, TRC eli Totuus- ja sovintokomissio) oli Etelä-Afrikassa toiminut oikeusistuimen kaltainen elin, jonka perusti maan kansallisen yhtenäisyyden hallitus vuonna 1995 selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia.
Totuuskomissio koostui armahdus-, korvaus- ja rehabilitaatio- sekä ihmisoikeusrikkomuskomiteoista. Ihmisoikeusrikkomuskomitea pyrki selvittämään rikkomusten uhrien henkilöllisyyden, nykytilanteen ja heidän kärsimänsä vahingon luonteen ja laajuuden.
Lisäksi komitea pyrki selvittämään oliko ihmioikeusrikkomus valtion tai muun organisaation, ryhmän tai yksilön järjestelmällisen suunnittelun tulosta.
Ihmisoikeusrikkomusten uhrit ohjattiin tämän jälkeen korvaus- ja rehabilitaatiokomitealle, joka pyrki tarjomaan ihmisoikeusrikkomusten uhreille tukea palauttaakseen heidän kunniansa sekä muodostaa ehdotuksia ja suosituksia uhrien, heidän perheittensä ja yhteisöjensä rehabilitoimiseksi.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/puhtaaksi-pesty-lastenkoti-romanien-ja-saamelaisten-sorto-siivotaan-pois-suomen-historiasta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saamelaisveri-viranomaisten-huolena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
Rasismi, alistaminen ja vähättely ovat jättäneet jälkensä saamelaisiin. Kirste Aikiota kylmää tieto aikaisempien polvien kohtalosta.
–Siinä iässä pikkulapset erotettiin perheistään, asutettiin asuntoloihin ja eristettiin puoleksi vuodeksi odottamaan kotilomalle pääsyä. Pahimmillaan asiaan kuului hakkaaminen ja nöyryyttäminen.
Viitteitä on myös seksuaalisesta väkivallasta: "Asuntolassa joutui seksuaalisesti tekemisiin vanhempien asuntolalaisten kanssa. Kukaan ei huolehtinut asuntolalaisista, koska asuntolatytöt eivät katsoneet perään. Lapset olivat aivan keskenään. Asuntolapiiat riiustelivat itse, joten eivät välittäneet asuntolan lapsista."
1940-luvulta alkaen saamelaislapset yhdessä muiden koululaisten kanssa jättivät kotinsa kuukausiksi jo seitsemänvuotiaina. Asuntoloihin matkustamisen käytäntö jatkui Suomessa 30 vuoden ajan, aina 70-luvulle saakka.
– Voi sanoa, että asuntolat ovat eräänlainen historiallinen trauma, sanoo Minna Rasmus Oulun yliopiston Giellagas-instituutista.
Asuntolakokemukset ovat yksi syy sille, että monet niissä asuneista eivät vanhemmaksi tultuaan halunneet puhua lapsilleen saamea. Tämä vaikuttaa yhä siihen, että saamen kieliä osataan heikosti.
Rasmuksen mukaan asuntolakokemuksista tarvitaan lisää tietoa. Ne ovat olleet pitkään tabu Suomessa.
Esimerkiksi Norjassa valtio on sitoutunut maksamaan assimilaatiopolitiikasta kärsineille saamelaisille korvauksia.
Elokuvassa Saamelaisveri Elle Marjan kouluun ilmestyy ruotsalaisia antropologeja mittailemaan oppilaiden neniä ja kalloja. Lapset ja nuoret pakotetaan riisuuntumaan ja heidät kuvataan.
–Kyllä, kyllä, juuri tuollaista tapahtui. Ruotsalaiset olivat erittäin kiinnostuneita rotubiologiasta, Kirste Aikio tietää.
–Myös suomalaiset mittailivat kalloja. Mongoleiksi leimatuille suomalaisille oli tärkeää löytää Lapista vielä itseäkin surkeampi porukka, Aikio lohkaisee kitkerähköön sävyyn.
Saamenmaalla on kulkenut jos jonkinlaista tutkijaa ja haudanryöstäjää.
–Saamelaiset ovat kestäneet kaiken kovin kiltisti, keittäneet vieraille keiton ja sanoneet että aijaa, viette sitten arvoesineet mennessänne.
–Meidän kansan hienoimmat tavarat ovat British Museumissa.
Taakkasiirtymä on Kirste Aikion mielestä ongelma, jonka käsittelyyn on heikosti työkaluja.
–Saamenkielistä psykoterapiaa ei ole, ja suomalainen terapeutti ei ymmärrä, mistä alkuperäiskansa puhuu.
Kirste Aikio kannattaa totuus- ja sovittelukomitean perustamista. Se kävisi läpi saamelaisten raskasta historiaa.
–Voi olla, että se on ainoa keino, jolla traumoista päästäisiin joskus yli.
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio näkee, että totuuskomissio voisi avata tien kohti parempaa, sovinnollista tulevaisuutta.
Totuuskomissio (Truth and Reconciliation Commission, TRC eli Totuus- ja sovintokomissio) oli Etelä-Afrikassa toiminut oikeusistuimen kaltainen elin, jonka perusti maan kansallisen yhtenäisyyden hallitus vuonna 1995 selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia.
Totuuskomissio koostui armahdus-, korvaus- ja rehabilitaatio- sekä ihmisoikeusrikkomuskomiteoista. Ihmisoikeusrikkomuskomitea pyrki selvittämään rikkomusten uhrien henkilöllisyyden, nykytilanteen ja heidän kärsimänsä vahingon luonteen ja laajuuden.
Lisäksi komitea pyrki selvittämään oliko ihmioikeusrikkomus valtion tai muun organisaation, ryhmän tai yksilön järjestelmällisen suunnittelun tulosta.
Ihmisoikeusrikkomusten uhrit ohjattiin tämän jälkeen korvaus- ja rehabilitaatiokomitealle, joka pyrki tarjomaan ihmisoikeusrikkomusten uhreille tukea palauttaakseen heidän kunniansa sekä muodostaa ehdotuksia ja suosituksia uhrien, heidän perheittensä ja yhteisöjensä rehabilitoimiseksi.
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/puhtaaksi-pesty-lastenkoti-romanien-ja-saamelaisten-sorto-siivotaan-pois-suomen-historiasta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/saamelaisveri-viranomaisten-huolena
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/keiden-tarinat-kuulemme
Romanit
Sodan aikana Euroopassa tapettiin satoja tuhansia romanilapsia kehittyneen ilmoitusvelvollisuus- ja raportointijärjestelmän avulla. Toisen maailmansodan aikana yksi kolmasosa Euroopan romaneista (arviolta 600 000–1 000 000) tuhottiin keskitysleireissä.
Väestön rodunjalostuksen välineeksi muodostui varhainen puuttuminen (Pulma, 2006) ts. lasten siirrot kotoaan lastenkoteihin. Aikakauden romanipolitiikkaa määritti käsitys ihmisten ja rotujen eriarvoisuudesta ja pyrkimys ratkaista mustalaisongelma "lopullisesti". Kansanhuoltoministeriö ja Mustalaislähetys keräsivät kortistoihinsa tiedot kaikista Suomen romaneista ja Urho Kekkonen ehdotti romaneille eräänlaisia keskitysleirejä v. 1942 (Lind, 2009).
Suomalaiseen romanien sulauttamispolitiikkaan (1600-1970) kuuluivat lasten perusteettomat huostaanotot ja vieraannutusyritykset omasta suvusta ja kulttuurista. Noin joka toinen romanilapsi sijoitettiin lastenkotiin tai sijaiskoteihin. Lasten kohtelu ja kurinpitotoimet jättivät katkeria muistoja lastenkodeissa varttuneille (Lind, Pulma).
Heidän kokemuksensa mukaan heidät opetettiin häpeämään omaa kulttuuriaan ja itseään sen edustajina.
Maija-Leena Peuran pro gradu-työtään varten tekemät sijaishuollossa kasvaneiden romanilasten haastattelut kertovat karua kieltä lastenkotien tapahtumista.
Tutkimusaineisto koostui lähes pelkästään negatiivisista muistoista (Peura, 2014, tiivistelmä). Yksikään haastatelluista ei ollut tekemisissä biologisen perheensä kanssa koko lastenkotiaikanaan (Peura, 2014, 42). Lastenkodeissa työntekijät ja johtajat kohdistivat sijoitettuihin raakaa henkistä , fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa (mt., 46). Lapsia pidettiin nälässä, hakattiin putkilla ja vitsoilla, heitettiin päin seiniä, pakotettiin syömään omaa oksennustaan, suljettiin maakellariin ja raiskattiin (mt., 50).
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/jos-et-ole-kiltisti-tulee-valkolainen-ja-vie-sinut
Sodan aikana Euroopassa tapettiin satoja tuhansia romanilapsia kehittyneen ilmoitusvelvollisuus- ja raportointijärjestelmän avulla. Toisen maailmansodan aikana yksi kolmasosa Euroopan romaneista (arviolta 600 000–1 000 000) tuhottiin keskitysleireissä.
Väestön rodunjalostuksen välineeksi muodostui varhainen puuttuminen (Pulma, 2006) ts. lasten siirrot kotoaan lastenkoteihin. Aikakauden romanipolitiikkaa määritti käsitys ihmisten ja rotujen eriarvoisuudesta ja pyrkimys ratkaista mustalaisongelma "lopullisesti". Kansanhuoltoministeriö ja Mustalaislähetys keräsivät kortistoihinsa tiedot kaikista Suomen romaneista ja Urho Kekkonen ehdotti romaneille eräänlaisia keskitysleirejä v. 1942 (Lind, 2009).
Suomalaiseen romanien sulauttamispolitiikkaan (1600-1970) kuuluivat lasten perusteettomat huostaanotot ja vieraannutusyritykset omasta suvusta ja kulttuurista. Noin joka toinen romanilapsi sijoitettiin lastenkotiin tai sijaiskoteihin. Lasten kohtelu ja kurinpitotoimet jättivät katkeria muistoja lastenkodeissa varttuneille (Lind, Pulma).
Heidän kokemuksensa mukaan heidät opetettiin häpeämään omaa kulttuuriaan ja itseään sen edustajina.
Maija-Leena Peuran pro gradu-työtään varten tekemät sijaishuollossa kasvaneiden romanilasten haastattelut kertovat karua kieltä lastenkotien tapahtumista.
Tutkimusaineisto koostui lähes pelkästään negatiivisista muistoista (Peura, 2014, tiivistelmä). Yksikään haastatelluista ei ollut tekemisissä biologisen perheensä kanssa koko lastenkotiaikanaan (Peura, 2014, 42). Lastenkodeissa työntekijät ja johtajat kohdistivat sijoitettuihin raakaa henkistä , fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa (mt., 46). Lapsia pidettiin nälässä, hakattiin putkilla ja vitsoilla, heitettiin päin seiniä, pakotettiin syömään omaa oksennustaan, suljettiin maakellariin ja raiskattiin (mt., 50).
https://www.lokakuunliike.com/haudatut-tarinat-blogi/sijaishuolto-kaltoinkohteli-romanilapsia
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/jos-et-ole-kiltisti-tulee-valkolainen-ja-vie-sinut
kuvakaappaus yle.fi Irtolaiset
Irtolaisuus tarkoittaa sosiaalista tilannetta, jossa henkilöiltä (irtolaisilta) puuttuu kiinteä asuinpaikka ja mahdollisuus säännölliseen toimeentuloon. Irtolaisuus liitettiin köyhyyteen, rikollisuuteen ja muuhun poikkeavuuteen ja nähtiin esteenä työvoiman saamiselle.
Sitä yritetiin suitsia palvelupakolla ja passituksilla pakkotyöhön tai armeijaan.
Jos varoituksista huolimatta irtolainen elämäntyyli näytti jatkuvan, asianomainen määrättiin irtolaisvalvontaan. Irtolaisvalvonta vaikutti jo enemmän henkilön elämään,
sillä se asetti hänet ikään kuin suurennuslasin alle. Valvottaville annettiin valvontakirjat, joihin merkittiin tietoja koskien esimerkiksi elämäntapaa, asuinpaikkaa tai työtä.
Tutkija Päivi Pukeron mukaan poikkeavaksi leimautuminen johti 1800-luvun loppua kohden yhä useammin laitossijoitukseen. Naisille ja miehille annettiin erilaisia merkityksiä sukupuolen mukaan. Naisiin liitettiin seksuaalisuutta koskevia ominaisuuksia, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Miehiä kuvattiin luonteeseen tai työkykyyn liittyvin termein, joita olivat esimerkiksi laiska, sairaalloinen, epäilyttävä tai tottelematon. Kuulusteltavat tai tuomitut lähetettiin erilaisiin laitoksiin heidän poikkeavuutensa perusteella.
Kansalaisten kasvavassa luokittelussa oli nähtävissä piirteitä medikalisaatiosta ja tulevasta sosiaali- ja hyvinvointivaltiosta, jossa sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä (Pukero, 2009, 67).
Varsinkin naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiin Suomessa vasta 1986.
Anna Kontulan mukaan Tampereen huostaanotoissa niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
Irtolaisuus tarkoittaa sosiaalista tilannetta, jossa henkilöiltä (irtolaisilta) puuttuu kiinteä asuinpaikka ja mahdollisuus säännölliseen toimeentuloon. Irtolaisuus liitettiin köyhyyteen, rikollisuuteen ja muuhun poikkeavuuteen ja nähtiin esteenä työvoiman saamiselle.
Sitä yritetiin suitsia palvelupakolla ja passituksilla pakkotyöhön tai armeijaan.
Jos varoituksista huolimatta irtolainen elämäntyyli näytti jatkuvan, asianomainen määrättiin irtolaisvalvontaan. Irtolaisvalvonta vaikutti jo enemmän henkilön elämään,
sillä se asetti hänet ikään kuin suurennuslasin alle. Valvottaville annettiin valvontakirjat, joihin merkittiin tietoja koskien esimerkiksi elämäntapaa, asuinpaikkaa tai työtä.
Tutkija Päivi Pukeron mukaan poikkeavaksi leimautuminen johti 1800-luvun loppua kohden yhä useammin laitossijoitukseen. Naisille ja miehille annettiin erilaisia merkityksiä sukupuolen mukaan. Naisiin liitettiin seksuaalisuutta koskevia ominaisuuksia, kuten irstas, siveetön tai langennut, joilla vihjattiin prostituutioon. Miehiä kuvattiin luonteeseen tai työkykyyn liittyvin termein, joita olivat esimerkiksi laiska, sairaalloinen, epäilyttävä tai tottelematon. Kuulusteltavat tai tuomitut lähetettiin erilaisiin laitoksiin heidän poikkeavuutensa perusteella.
Kansalaisten kasvavassa luokittelussa oli nähtävissä piirteitä medikalisaatiosta ja tulevasta sosiaali- ja hyvinvointivaltiosta, jossa sosiaaliviranomaisten palvelut ja viranomaiset toimivat poikkeavuuden tuottajana ja syrjäytyneiden uran ylläpitäjänä (Pukero, 2009, 67).
Varsinkin naisten seksuaalisuuden ja elämäntavan kontrollin mahdollistanut irtolaislaki kumottiin Suomessa vasta 1986.
Anna Kontulan mukaan Tampereen huostaanotoissa niin äitien kuin tyttärienkin kohdalla perusteena oli seksuaalinen käyttäytyminen, mitä miesten ja poikien tapauksissa ei ollut (poikkeuksena yksi insestiepäily). Joko Tampereella kaikki pervot ovat naisia, tai sitten kyse on sukupuolittuneesta seksuaalisuuden kontrollimekanismista."
https://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/100-shades-of-grey-sosiaalityon-seksuaalikasityksia-ohjaavat-arvot-ja-ideologiat
Insestihysteria
Katarina Finnilä- Tuohimaan väitöskirjatutkimus paljasti huolestuttavia puutteita tutkittujen 300 sosiaalityöntekijän, psykologin ja psykiatrin ammattitaidossa seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen tutkimisessa. Tieteellista tietoa ei käytetty ja peräti puolet tutkituista psykiatreista, psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä uskoi käyttökelvottomiin tutkimusmenetelmiin.
Valitettavasti Eija Paavilainen kuten muutkin riskiseulauksen puolestapuhujat kuittaavat turhan epäilyn ”pienenä pahana” (YLE Kotimaa, 10.11.2015). Heillä ei selvästikään ole tietoa lastensuojelun toimintakäytännöistä, oikeusturvaongelmista tai turhan epäilyn vaikutuksesta epäillyn elämään.
Marko Hamilo ja Jani Kaaro ovat kiinnitteet huomiota sosiaalitieteiden arveluttaviin käytäntöihin; kyseenalaisiin tiedonhankintamenetelmiin, subjektiivisiin ja pitkälle vietyihin johtopäätöksiin ja tulkintoihin, lähdeaineistojen luotettavuuden ja vertaisarvioinnin puutteisiin, aineistojen tuhoamisiin ja erilaisten epätieteellisten terapiamenetelmien kritiikittömään käyttöön ja osuuteen seksuaalisen hyväksikäytön valemuistojen tuottajana.
Erityisen vahingollisiksi valemuistojen tuottajaksi ovat osoittautuneet psykoanalyysin virheelliseen olettamaan repressoituneesta muistista (mm. Loftus 1995) perustuvat trauma-, regressio- ja kehoterapiat, joita monet lastensuojelulaitokset tarjoavat. Pahamaineisen Pohjola- kodin- omistavan Nuorten Ystävät ry:n pääsihteeri Arja Sutela toimii jopa Traumaterapiakeskus ry:n hallituksen puheenjohtajana.
Moderneissa perheiden noitavainoissa on päässyt unohtumaan se tosiasia, että insesti perheissä on hyvin harvinainen ilmiö.
Sijaishoidossa tapahtuva lasten hyväksikäyttö sen sijaan on yleisempää kuin keskimäärin väestön keskuudessa ( Bolton, Larer, Gai 1982, Benedict et al 1984). Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja muu kaltoinkohtelu lastensuojelulaitoksissa on jopa niin yleistä, että YK on kehoittanut jäsenvaltioitaan välttämään lasten laitossijoituksia.
Perheiden noitavainoissa on päässyt unohtumaan myös, että lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle ja muulle kaltoinkohtelulle on monia reittejä: kaltoinkohtelua voi tapahtua harrastustoiminnassa, kouluissa ja kerhoissa esim. valmentajan, sijaisvanhemman, ikätoverin, hoitohenkilökunnan, hoitomenetelmän (program abuse) ja sijaishuoltojärjestelmän ( system abuse) taholta. Hoitomenetelmän kaltoinkohtelemaksi lapsi voi tulla jos sijaishuoltoyksikön hoitomenetelmät tai työtavat ovat lasta alistavia, ylilyöviä ja epäinhimillisiä.
https://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/aiti-erotisoi-lasta-imettamalla-huostaanotto-ja-psykologinen-todistelu-lapsiin-kohdistuneissa-seksuaalirikosten-epailyissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/noitaroviot-roihuavat-edelleen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-seuraa-valheellisesta-insestisyytteesta-ja-puoskaroinnista
Katarina Finnilä- Tuohimaan väitöskirjatutkimus paljasti huolestuttavia puutteita tutkittujen 300 sosiaalityöntekijän, psykologin ja psykiatrin ammattitaidossa seksuaalisen hyväksikäytön epäilyjen tutkimisessa. Tieteellista tietoa ei käytetty ja peräti puolet tutkituista psykiatreista, psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä uskoi käyttökelvottomiin tutkimusmenetelmiin.
Valitettavasti Eija Paavilainen kuten muutkin riskiseulauksen puolestapuhujat kuittaavat turhan epäilyn ”pienenä pahana” (YLE Kotimaa, 10.11.2015). Heillä ei selvästikään ole tietoa lastensuojelun toimintakäytännöistä, oikeusturvaongelmista tai turhan epäilyn vaikutuksesta epäillyn elämään.
Marko Hamilo ja Jani Kaaro ovat kiinnitteet huomiota sosiaalitieteiden arveluttaviin käytäntöihin; kyseenalaisiin tiedonhankintamenetelmiin, subjektiivisiin ja pitkälle vietyihin johtopäätöksiin ja tulkintoihin, lähdeaineistojen luotettavuuden ja vertaisarvioinnin puutteisiin, aineistojen tuhoamisiin ja erilaisten epätieteellisten terapiamenetelmien kritiikittömään käyttöön ja osuuteen seksuaalisen hyväksikäytön valemuistojen tuottajana.
Erityisen vahingollisiksi valemuistojen tuottajaksi ovat osoittautuneet psykoanalyysin virheelliseen olettamaan repressoituneesta muistista (mm. Loftus 1995) perustuvat trauma-, regressio- ja kehoterapiat, joita monet lastensuojelulaitokset tarjoavat. Pahamaineisen Pohjola- kodin- omistavan Nuorten Ystävät ry:n pääsihteeri Arja Sutela toimii jopa Traumaterapiakeskus ry:n hallituksen puheenjohtajana.
Moderneissa perheiden noitavainoissa on päässyt unohtumaan se tosiasia, että insesti perheissä on hyvin harvinainen ilmiö.
Sijaishoidossa tapahtuva lasten hyväksikäyttö sen sijaan on yleisempää kuin keskimäärin väestön keskuudessa ( Bolton, Larer, Gai 1982, Benedict et al 1984). Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja muu kaltoinkohtelu lastensuojelulaitoksissa on jopa niin yleistä, että YK on kehoittanut jäsenvaltioitaan välttämään lasten laitossijoituksia.
Perheiden noitavainoissa on päässyt unohtumaan myös, että lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle ja muulle kaltoinkohtelulle on monia reittejä: kaltoinkohtelua voi tapahtua harrastustoiminnassa, kouluissa ja kerhoissa esim. valmentajan, sijaisvanhemman, ikätoverin, hoitohenkilökunnan, hoitomenetelmän (program abuse) ja sijaishuoltojärjestelmän ( system abuse) taholta. Hoitomenetelmän kaltoinkohtelemaksi lapsi voi tulla jos sijaishuoltoyksikön hoitomenetelmät tai työtavat ovat lasta alistavia, ylilyöviä ja epäinhimillisiä.
https://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/aiti-erotisoi-lasta-imettamalla-huostaanotto-ja-psykologinen-todistelu-lapsiin-kohdistuneissa-seksuaalirikosten-epailyissa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/noitaroviot-roihuavat-edelleen
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mita-seuraa-valheellisesta-insestisyytteesta-ja-puoskaroinnista
Köyhät- työttömyyden kautta huono- osaisuuden periyttäjäksi
Korkea koulutus tai työssäkäyntikään ei enää suojaa köyhyydeltä sillä maksettu palkka ei välttämättä riitä elämiseen. Suomessa työssäkäyviä köyhiä on jo puoli miljoonaa.
Lastensuojeluperheiksi on alettu keräillä perheitä joiden ainoa tuentarve liittyy kallisiin asumismenoihin tai pyyntöön saada toimeentulotukea lasten harrastemenojen verran.
Ikonen kertoo kirjassaan Salassapidettävä kuinka lastensuojelu tilaa mielellään huono-osaisuuslausuntoja ja selvityksiä vanhempien, erityisesti äitien elämänhistoriasta tavoitteenaan todistaa luulottelemansa ongelmien ylisukupolvinen periytyminen. Vanhemman huono-osaisen lapsuuden oletetaan olevan merkityksellinen ja vaikuttavan kohtalonomaisesti vanhemman kykyyn huolehtia lapsestaan.
Ikosen mukaan köyhyys näyttäytyy huostaanottoperusteena 2000-luvun Suomessa. Lastensuojelun työntekijät ovat alkaneet pitää sosiaalietuuksiin turvautumista riskitekijänä lapsen kasvulle ja kehitykselle. Lastensuojelussa köyhyyteen viittaavia mainintoja esim. nälkää ei kuitenkaan kirjata vanhemman huonon taloudellisen tilanteen vaan laiminlyönnin tai kyvyttömyyden osoitukseksi antamaan huono kuva vanhemmista ( Ikonen, 2013, 231).
Sosiaaliturva on jo pitkälti vastikkeellista. Kuntouttavaa työtoimintaa ja aktiivimallia kaupitteleva Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on itse ollut luomassa lainsäädäntöä, jossa ilmaistyö eli käytännössä pakotettu toimeentulotukiriippuvuus, jota THL:ssä pidetään kuitenkin ylisukupolvisena yksilötekijöiden aiheuttamana huono-osaisuutena, on laillista ja suositeltavaa.
Saku Timosen mukaan maahan ollaan kovaa vauhtia tekemässä kurjalistoa, joka joutuu sekä kerjäämään että tekemään kerjäämällä saadun leivän eteen työtä.
Työvoimapoliittiin toimenpiteisiin pakotettu vanhempi saa köyhyyden ja toimeentulotukiriippuvuuden lisäksi myös huono-osaisuuden periyttäjän leiman.
Lain mukaan toimien kansalaisille kuuluu oikeus sosiaaliseen tukeen ja palveluihin. Tämä velvoite tarkoittaa täysin päinvastaista toimintaa kuin huonon sosiaalisen perimän metsästys- joka on sosiaalityön ammattietiikan, perustuslain, sosiaalihuollon asiakaslain, Lapsen oikeuksien sopimuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaista (Ikonen, 2013: Ikonen 2016).
Lapsiin ja lapsiperheisiin investoimisen sijaan Suomi on päättänyt investoida huonon sosiaaliperimän metsästykseen ja sijaishuoltoon, jonka on kaikkialla todettu aiheuttavan syrjäytymistä laiminlyömällä lasten terveydenhoitoa ja katkaisemalla lasten lähisuhteita ja koulutuspolkuja.
Sosiaalipalveluissa köyhälle ei enää haluta antaa sitä mitä hän tarvitsee eli rahaa vaan häntä mielummin rangaistaan orjatyöllä, useita tuhansia veronmaksajille kustantavalla perhetyöllä, useita kymmeniä tuhansia maksavalla perhekuntoutusjaksolla tai useita satoja tuhansia maksavalla huostaanotolla, jotka eivät poista vaan yleensä pahentavat alkuperäistä ongelmaa eli köyhyyttä.
Ironista on, että näitä kiviä leivänpyytäjille nakkelevat järjestöjen ja kuntien asiantuntijat ovat yleensä lähes 100% veronmaksajien rahoittamia ja heidän tulosvastuuttomat ja tutkimattomat hankkeensa ja käytäntönsä usein silkkaa kansantaloudellista rasitetta.
Sosiaalihuollon asiakkaita on vuosikymmenet raskautettu sosiaalityöntekijäsukupolvelta toiselle kulkeutuvilla vaurioittavilla asenteilla, päätöksentekomalleilla ja toimintakäytännöillä. Marraskuun Liikkeen uudistushankkeet ovat saaneet odottaa yli 50 vuotta ja Anu Suomelan kiireelliset korjaustoimet yli 20 vuotta ilman, että niihin olisi reagoitu. Lastensuojelussa ei ole halua eikä kykyä tunnistaa, tunnustaa eikä muuttaa omia vaurioittavia toimintakäytäntöjänsä.
Suomessa asiakkaiden kärsimyskorvausten maksamisen on estänyt vanhentunut vahingonkorvauslaki, joka ei tunnista ihmisoikeusloukkausta ja ETENE:N( Eettisten asioiden neuvottelukunta) pelko siitä, että korvausten maksaminen yhdelle kaltoinkohdellulle ihmisryhmälle avaisi portteja muillekin ryhmille vaatia korvauksia.
Vallan on todettu turmelevan samantyyppisesti kuin aivovaurio. Toronton ja Berkeleyn yliopiston tutkimuksen mukaan hyväosaiset valehtelevat, huijaavat ja hyväksyvät epäreilun toiminnan ja ahneuden huono-osaisia useammin. He kärsivät myös empatiavajeesta; heidän oli vaikeaa tunnistaa kärsimystä, tuntea myötätuntoa ja tunnustaa menestymisen syy-seuraus-suhteita. He tulkitsivat lisäresurssien tuoman menestyksen omaksi ansiokseen.
Entä jos huono-osaisuuden siirtymisen ydinongelma onkin vallan ja hyväosaisuuden ylisukupolvinen periytyminen?
Entä jos huono-osaisuuden ehkäisyn toimenpiteiden kohderyhmä on väärä?
Eikö huono-osaisuuden periyttämistä ehkäistäisi parhaiten kierrättämällä valta-asemat ennen vallan aiheuttaman aivovaurion muodostumista, rakentamalla hyväosaisuuden ja vallan patologioiden ja periytymisen tietoperustaa ja kouluttamalla huono-osaisten vanhempien sijaan hyväosaisia poliitikkoja, päättäjiä ja järjestötoimijoita tunne- ja tietoisuustaidoissa?
Totuuskomissiota odotellessa voi yrittää parantua omatoimisesti tai vertaistukiryhmässä, jossa ei ole viranomaisia tuottamassa eikä siirtämässä lisätaakkoja esim. fabrikoitujen asiakirjausten muodossa.
Lokakuun Liike on tehnyt sosiaalihuollon asiakkaille ohjeet lastensuojelun taakkasiirtymistä toipumiseen:www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-toipua-palvelujarjestelman-vakivallasta
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/mihin-jai-lapsikoyhyyden-ehkaisy-ja-lapsiin-investointi
https://www.lokakuunliike.com/tiina-liljebergin-blogi/kyhyys-voi-johtaa-kalliiseen-huostaanottoon
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kallis-koyhyys-jo-sylivauvojakin-ulosotossa
https://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelussa-riittavan-hyva-vanhempi-varakas-vanhempi