Sosiaalityöntekijät eivät edes kirjaa lapsen kaltoinkohtelua sijaishuollossa
Eduskunnan oikeusasiamies Maija Sakslin on havainnut tarkastuksissaan, että sosiaalityöntekijät eivät edes havaitse saati raportoi puutteita sijaishuollossa (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12).
Suomessa oma-aloitteisia tarkastuskäyntejä sijaishuollon laitoksiin tehdään harvoin. Niistä ilmoitetaan laitokselle etukäteen ja lapsia haastatellaan laitoshenkilökunnan läsnäollessa – ei kahden kesken.
Aluehallintoviraston tarkastaja Marita Uusitalon mukaan tarkastuksia tehdään pahimmillaan vain joka 10. vuosi ja pelkästään tarkastamalla laitoksen toimittamat paperit.
Valtiontalouden tarkastusviraston johtavan tuloksellisuustarkastaja Sari Hanhisen mukaan valvontapuutteita löytyi kaikilta sijaishuollon tasoilta, niin kunnissa kuin aluehallintovirastoissa.
VTV:n tarkastuskertomuksen teossa selvisi, että vain yksi kymmenestä kyselyyn vastanneesta kunnasta valvoi järjestelmällisesti lastensuojelun yksiköitä.
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä.. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Lastensuojelututkimukset tarjoavat yhdenmukaista ja kansainvälisesti yhtäpitävää näyttöä siitä, että sijoituksilla on negatiivisia vaikutuksia sijoitettujen koulutusuriin (Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen mukaan lastensuojelu onkin yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista Suomessa.
Mikäli joku muu esim. toinen viranomainen, lapsi tai vanhempi havaitsee puutteita sijaishuollossa, sosiaalityöntekijä kieltäytyy usein edes kirjaamasta niitä.
Vuoden sijaisperhe pahoinpiteli lapsia vuosia- sosiaalityöntekijä kieltäytyi ottamasta vastaan lastensuojeluilmoituksia
Vuonna 2010 Vuoden Sijaisperheeksi valittu pariskunta tunnusti poliisille mm. nipistäneensä, tönineensä, piiskanneensa, tukistaneensa, tönineensä, huutaneensa, pesseensä lasten suut saippualla ja löylyttäneensä lapsia "leikinvarjolla". Sijaisperheen äiti tuomittiin syyskuussa 2013 viiden kuukauden ehdolliseen ja isä 60 päivän ehdolliseen vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.
Sijaisisän tuomio on samansuuruinen kuin keminmaalaisen sijaisäidin saama tuomio elokuussa 2014. Kyseinen sijaisäiti nautti hänkin arvostusta kollegojensa keskuudessa: lehtorina työskentelevä nainen oli aiemmin ollut Perhehoitoliiton hallituksen jäsen.
Lokakuun Liike haastatteli taannoin sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten biologista äitiä:
Miten sait aavistuksen/tiedon siitä, että lastasi kaltoinkohdeltiin sijaishuollossa?
"Tyttäreni ja kuopukseni joutuivat Orvokille ja Ossille heinäkuussa 2006. Jo huhtikuussa 2007 mä ilmaisin vakavasti lastensuojelulle, että jotakin on vikana perheessä. Pikkupoikani alkoi kulkea ryysyissä ja oli aina liian itkuinen. Tyttäreni, joka oli aina puhunut mulle kaikesta, sulkeutui ihan oudolla tavalla.
Mä ilmoitin useasti vuosina 2007-2010 lastensuojelulle, että jotain tapahtuu mun lapsille, mutta kukaan ei ottanut minua vakavasti. Viimeinen todiste mun omasta mielestä oli vuonna 2009, kun mä huomasin mustelmia pikkupoikani pyllyn ja pippelin ympärillä, kun olin pyyhkimässä pyllyä.
Tein välittömästi lastensuojeluilmoituksen, mutta sosiaalityöntekijä ei edes kirjoittanut ylös ilmoitustani. Poika oli aina täynnä mustelmia ja Orvokin vastaus oli aina, että hän ja pojat riehuu yhdessä."
Miten toimintaasi reagoitiin lastensuojelussa? Miten asia saatiin käräjille?
"Lastensuojelu reagoi niin, että mulle laitettiin jatkuvasti rajoituspäätöksiä. Siksi näin lapsia vähemmän ja vähemmän. Vuonna 2010 Orvokki pakotti tytärtäni laittamaan rajoituksen mulle niin, ettemme nähneet toisiamme koko sinä vuonna.
Mä olin ypöyksin kaikki nämä vuodet, kun tappelin tyttären ja kuopuksen sosiaalityöntekijän kanssa. Hän luuli, että koska mä olin niin yksin, hän voi tehdä mitä vaan. Mitä enemmän taistelin, sitä pahempia asioita luki papereissa, ja sitä enemmän rajoituspäätöksiä tehtiin.
Asia saatiin käräjille siten, että tyttöni oli kertonut koulussa ja sosiaalityöntyöntekijälle, että niitä lyödään perheessä. Lapset jätettiin kuitenkin vielä viikoksi sen jälkeen sijaisperheeseen, sitten heidät siirrettiin perhekotiin Ylivieskaan. Siellä kasvatusjohtaja otti vähän niinkuin "ohjat omiin käsiin" ja siitä alkoi käräjäprosessi kuulusteluineen jne."
Mitä haluat sanoa niille vanhemmille, joiden lapsia kaltoinkohdellaan sijaishuollossa? Millaisia neuvoja, ohjeita haluat heille antaa?
"Mä haluan sanoo kaikille, jotka epäilee edes pikkuisen, että jotain olisi meneillään: "ÄLÄ ANNA PERIKSI!" Älä anna sosiaalityöntekijöiden pelotella teitä hiljaiseksi. On ihan sama mitä lukee papereissa, älä anna sen vaikuttaa taisteluun. Nauhoita jokaikinen palaveri salaa. Puhu asiasta jokaisessa palaverissa ja jokaiselle viranomaiselle, joka tulee vastaan. Vaikka laitetaan rajoituspäätöksiä, noudata niitä, mutta käytä se aika uusiin taistelukeinoihin. Nosta niin kova meteli kuin ikinä vaan voit. Rukoilkaa, että jossakin vaiheessa joku kuuntelee ja puuttuu asiaan.
Minkälainen on tulevaisuuden laadukas lastensuojelu? Miten haluaisit sijaishuoltoa kehitettävän?
"Se mitä nykyinen "ladyjensuojelu" tarvitsee tulevaisuudessa on työntekijöitä, jotka noudattavat lakia. Heitä tulee rangaista, jos he jäävät kiinni rikoksista. Laitoksia, ammatillisia perhekoteja ja sijaisperheitä pitäisi valvoa myös yllätyskäyneillä. Ennen kaikkea pitäisi panostaa avohuoltoon."
Sosiaalityöntekijöiden aika kuluu perheisiin tutustumisen sijaan sijaishuollon verkostoissa, jotka he mieltävät ensisijaisiksi kasvatuskumppaneikseen.
Usein kaltoinkohteleva sijaishuoltopaikka on sosiaalityöntekijän itsensä valitsema. Myös sijaisperhe on yhä useammin sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama, jopa ystäväperhe.
Sijaishuoltopaikan osoittautuminen kelvottomaksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn kyseenalaiseksi kollegojen ja kanteluviranomaisten silmissä.
Siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä kaltoinkohtelu.
Sosiaalityöntekijä lapsen turvallisuusriskinä- Mitä lapsi tai vanhempi voi tehdä?
Moni sijoitettu ja vanhempi on havainnut , että:
-Lapsen sosiaalityöntekijä ei valvo lapsen olosuhteita sijaishuollossa eikä kuule lasta
- Sosiaalityöntekijä ei usko lasta kun tämä kertoo kaltoinkohtelusta ja laiminlyönneistä sijaishuollossa ja voi jopa syyttää lasta valehtelemisesta
-Sosiaalityöntekijä ei ota vastaan vanhemman tekemää lastensuojeluilmoitusta sijaishuoltoon sijoitetun lapsen kaltoinkohtelusta
-Sosiaalityöntekijä ei puutu kaltoinkohteluun vaikka toiset viranomaiset ovat tehneet asiasta lastensuojeluilmoituksia
-Arvovalta- ja huoltoriidoissa sosiaalityöntekijä ei noteeraa mitään kaltoinkohteluhavaintoja lapsesta tai huomioi vain sen tahon havainnot, jonka puolelle hän on asettunut
-Sosiaalityöntekijä kieltäytyy kirjaamasta kaltoinkohtelua mihinkään tai poistaa asiakirjoista kaltoinkohtelumerkinnät
- Sosiaalityöntekijä kieltäytyy lopettamasta huostaanottoa, vaikka tuomioistuin olisi todennut sen laittomaksi ja määrännyt sen purettavaksi
-Sosiaalityöntekijä sijoittaa edelleen lapsia perhekotiin tai laitokseen, jonka sijaisvanhemmat ovat saaneet tuomion sijoitettujensa pahoinpitelystä
Tällaisissa tapauksissa lapsi tai vanhempi voi:
-ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijän esimieheen, joka on usein ajanhukkaa
-tallentaa kertoman kaltoinkohtelusta, litteroida sen ja lähettää lastensuojeluun kirjallisen pyynnön asian kirjaamiseksi ja käsittelemiseksi( vanhemman tulee muistaa pyytää myös kirjallinen todiste kirjauspyyntönsä vastaanottamisesta/ torjumisesta)
-tehdä muistutuksen tai hallintokantelun sosiaalityöntekijän toiminnasta aluehallintovirastoon tai Valviraan
-tehdä suoraan tutkintapyynnön/ rikosilmoituksen poliisille
- hakea oikeudesta purettavaksi määrätyn huostaanoton toimeenpanomääräyksen toimeenpanoa
- hakea lapset omavaltaisesti kotiin laittomaksi ja purettavaksi tuomitussa huostaanotossa
-ryhtyä maanpakolaiseksi ja muuttaa toiseen valtioon
Ongelma on, että kaikissa edellämainituissa tapauksissa lapsi tai vanhempi saattaa joutua ja usein joutuukin sosiaalityöntekijän kostotoimenpiteiden kohteeksi kuten tapausesimerkkimme osoittaa.
Lasta ja vanhempaa rangaistaan epäkohtien kertomisesta tavallisimmin rajoittamalla heidän yhteydenpitoaan.
Moni valitusprosessiin lähtenyt vanhempi saa huomata, että lastensuojelu reagoi tehtyyn tutkintapyyntöön minimoimalla tapaamiset esim. yhteen kertaan kuussa tilanteessa, jossa lapsi tarvitsisi kaikkein kipeimmin vanhempansa tukea. Tapauksissa, joissa perheen on onnistunut jo paeta maasta, lastensuojelu voi yrittää vielä hankaloittaa perheen tilannetta esim. estämällä lapsilisien maksatuksen.
Sijaishuollon väkivallan vähättely on rakenteellista
Lastensuojelun ammattikirjallisuus ja tutkimus -, tuomioistuin- ja toimintakäytännöt ruokkivat välinpitämättömyyttä sijaishuollossa tapahtuvaa lasten kaltoinkohtelua kohtaan. Yhä useampi sosiaalityöntekijä on saanut esim. Voikukkia- ryhmien ohjaajakoulutuksen ja lukenut siihen liittyvää ammattikirjallisuutta:
Voikukkia vertaistukiryhmät -Ohjaajan opas kertoo, että ”sijoitettu lapsi voi tehdä asioita joiden uskoo auttavan pääsemään takaisin kotiinsa. Lapsi saattaa viestittää vanhemmilleen huonoa oloaan ja epäkohtia sijaiskodissa ja sijaisvanhemmissa. Vanhemman ei kuitenkaan pidä lähteä toimimaan lapsen viestien pohjalta, vaan kuunnella ja yrittää olla tukena menemättä mukaan lapsen viestityksiin” (Kivinen, Hägglund, Söderholm, Kujala, 2012, 75).
Lapsen kertoma sijaishuollon väärinkäytöksistä on siis oppaan mukaan vain sijaishuoltoon kiinnittymisen reaktiovaihetta ja osoitus sopeutumisprosessin etenemisestä. Ei ihme, että näin sosiaalityöntekijät myös tulkitsevat sijoitetun lapsen kertomat väärinkäytöksistä. Lastensuojelussa vanhempi on aina turvallisuusriski kun taas jopa pahoinpitelevä sijaisvanhempi on vain tukea tarvitseva kasvatuskumppani, jonka väärinkäytöksistä ei ole suotavaa edes mainita.
Reaktiovaiheen oireiksi on oppaassa listattu: karkaamiset, raivonpuuskat, huono käytös, sijaiskodin epäkohdista kertominen, vihaisuus itseä ja muita kohtaan, surullisuus ja itkuisuus. Opas kertoo, että tämä "reaktiovaihe voi kestää useita kuukausia." Lapsen kertomaan sijaishuollon puutteista vakavasti suhtautuva ja sympaattinen vanhempi näyttäytyy oppaassa kypsymättömänä lapsen parasta ajattelemattomana ja omistushaluisena sijaishuoltoon sopeutumisen jarruna.
Eikö oppaiden kirjoittajien mieleen juolahtanut että karkaamiset, raivonpuuskat, viha, surullisuus ja itkuisuus voivat olla myös reaktioita todelliseen sijaishuollossa koettuun väkivaltaan, jonka yleisyydestä on yhtäpitävä kansainvälinen tutkimusnäyttö?
Kehotus mitätöidä lapsen kertomat sijaishuollon epäkohdista on outo kun tiedetään että sijaishuollosta puuttuu toimiva valvonta ja että lapsen turvallisuus sijaishuollossa jää usein hänen vanhempiensa vaivannäön ja valppauden varaan.
Outoa on myös, että edes rikostuomio sijoitettuihin kohdistuvista pahoinpitelyistä ei johda perhekodin lupien menetykseen.
Asia nousi esiin, kun sijaisperheen äiti sai Rovaniemen hovioikeudessa tuomion sijaislapsen kaltoinkohtelusta. Tapauksen perheeseen on edelleen sijoitettuna muita lapsia.
Miksi Suomessa vähätellään sijaishuollon väkivaltaa ja vaietaan siitä? Miksi väkivaltaan sijaishuollossa ei saa puuttua?
Eduskunnan oikeusasiamies Maija Sakslin on havainnut tarkastuksissaan, että sosiaalityöntekijät eivät edes havaitse saati raportoi puutteita sijaishuollossa (Tarkastuspöytäkirja dnro 1001/3/12).
Suomessa oma-aloitteisia tarkastuskäyntejä sijaishuollon laitoksiin tehdään harvoin. Niistä ilmoitetaan laitokselle etukäteen ja lapsia haastatellaan laitoshenkilökunnan läsnäollessa – ei kahden kesken.
Aluehallintoviraston tarkastaja Marita Uusitalon mukaan tarkastuksia tehdään pahimmillaan vain joka 10. vuosi ja pelkästään tarkastamalla laitoksen toimittamat paperit.
Valtiontalouden tarkastusviraston johtavan tuloksellisuustarkastaja Sari Hanhisen mukaan valvontapuutteita löytyi kaikilta sijaishuollon tasoilta, niin kunnissa kuin aluehallintovirastoissa.
VTV:n tarkastuskertomuksen teossa selvisi, että vain yksi kymmenestä kyselyyn vastanneesta kunnasta valvoi järjestelmällisesti lastensuojelun yksiköitä.
Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ”erityisesti sijaisperheiden valvonta vaikuttaa tarkastushavaintojen perusteella kuitenkin riittämättömältä.. Joissakin tapauksissa perheiden valinnan katsottiin epäonnistuneen täysin. Ongelmaksi koettiin myös se, että kaikki perheet eivät päästä lastensuojelun työntekijöitä kotikäynnille" (VTV- tarkastuskertomus- Dnro 321/54/2010).
Lastensuojelututkimukset tarjoavat yhdenmukaista ja kansainvälisesti yhtäpitävää näyttöä siitä, että sijoituksilla on negatiivisia vaikutuksia sijoitettujen koulutusuriin (Altshuler, 1997; Parrish et al., 2001; Finkelstein 2002; Weinberg, Zetlin, & Shea, 2003 ; Burrell 2003; Ploug 2003; Christoffersen 2003; Lips 2007; Clausen & Kristofersen 2008; Vinnerljung & Sallnäs 2008 ;Tideman ym. 2011, Berlin ym. 2011 ).
Eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen mukaan lastensuojelu onkin yksi suurimmista ihmisoikeusongelmista Suomessa.
Mikäli joku muu esim. toinen viranomainen, lapsi tai vanhempi havaitsee puutteita sijaishuollossa, sosiaalityöntekijä kieltäytyy usein edes kirjaamasta niitä.
Vuoden sijaisperhe pahoinpiteli lapsia vuosia- sosiaalityöntekijä kieltäytyi ottamasta vastaan lastensuojeluilmoituksia
Vuonna 2010 Vuoden Sijaisperheeksi valittu pariskunta tunnusti poliisille mm. nipistäneensä, tönineensä, piiskanneensa, tukistaneensa, tönineensä, huutaneensa, pesseensä lasten suut saippualla ja löylyttäneensä lapsia "leikinvarjolla". Sijaisperheen äiti tuomittiin syyskuussa 2013 viiden kuukauden ehdolliseen ja isä 60 päivän ehdolliseen vankeuteen ja vahingonkorvauksiin.
Sijaisisän tuomio on samansuuruinen kuin keminmaalaisen sijaisäidin saama tuomio elokuussa 2014. Kyseinen sijaisäiti nautti hänkin arvostusta kollegojensa keskuudessa: lehtorina työskentelevä nainen oli aiemmin ollut Perhehoitoliiton hallituksen jäsen.
Lokakuun Liike haastatteli taannoin sijaisperheessä pahoinpideltyjen lasten biologista äitiä:
Miten sait aavistuksen/tiedon siitä, että lastasi kaltoinkohdeltiin sijaishuollossa?
"Tyttäreni ja kuopukseni joutuivat Orvokille ja Ossille heinäkuussa 2006. Jo huhtikuussa 2007 mä ilmaisin vakavasti lastensuojelulle, että jotakin on vikana perheessä. Pikkupoikani alkoi kulkea ryysyissä ja oli aina liian itkuinen. Tyttäreni, joka oli aina puhunut mulle kaikesta, sulkeutui ihan oudolla tavalla.
Mä ilmoitin useasti vuosina 2007-2010 lastensuojelulle, että jotain tapahtuu mun lapsille, mutta kukaan ei ottanut minua vakavasti. Viimeinen todiste mun omasta mielestä oli vuonna 2009, kun mä huomasin mustelmia pikkupoikani pyllyn ja pippelin ympärillä, kun olin pyyhkimässä pyllyä.
Tein välittömästi lastensuojeluilmoituksen, mutta sosiaalityöntekijä ei edes kirjoittanut ylös ilmoitustani. Poika oli aina täynnä mustelmia ja Orvokin vastaus oli aina, että hän ja pojat riehuu yhdessä."
Miten toimintaasi reagoitiin lastensuojelussa? Miten asia saatiin käräjille?
"Lastensuojelu reagoi niin, että mulle laitettiin jatkuvasti rajoituspäätöksiä. Siksi näin lapsia vähemmän ja vähemmän. Vuonna 2010 Orvokki pakotti tytärtäni laittamaan rajoituksen mulle niin, ettemme nähneet toisiamme koko sinä vuonna.
Mä olin ypöyksin kaikki nämä vuodet, kun tappelin tyttären ja kuopuksen sosiaalityöntekijän kanssa. Hän luuli, että koska mä olin niin yksin, hän voi tehdä mitä vaan. Mitä enemmän taistelin, sitä pahempia asioita luki papereissa, ja sitä enemmän rajoituspäätöksiä tehtiin.
Asia saatiin käräjille siten, että tyttöni oli kertonut koulussa ja sosiaalityöntyöntekijälle, että niitä lyödään perheessä. Lapset jätettiin kuitenkin vielä viikoksi sen jälkeen sijaisperheeseen, sitten heidät siirrettiin perhekotiin Ylivieskaan. Siellä kasvatusjohtaja otti vähän niinkuin "ohjat omiin käsiin" ja siitä alkoi käräjäprosessi kuulusteluineen jne."
Mitä haluat sanoa niille vanhemmille, joiden lapsia kaltoinkohdellaan sijaishuollossa? Millaisia neuvoja, ohjeita haluat heille antaa?
"Mä haluan sanoo kaikille, jotka epäilee edes pikkuisen, että jotain olisi meneillään: "ÄLÄ ANNA PERIKSI!" Älä anna sosiaalityöntekijöiden pelotella teitä hiljaiseksi. On ihan sama mitä lukee papereissa, älä anna sen vaikuttaa taisteluun. Nauhoita jokaikinen palaveri salaa. Puhu asiasta jokaisessa palaverissa ja jokaiselle viranomaiselle, joka tulee vastaan. Vaikka laitetaan rajoituspäätöksiä, noudata niitä, mutta käytä se aika uusiin taistelukeinoihin. Nosta niin kova meteli kuin ikinä vaan voit. Rukoilkaa, että jossakin vaiheessa joku kuuntelee ja puuttuu asiaan.
Minkälainen on tulevaisuuden laadukas lastensuojelu? Miten haluaisit sijaishuoltoa kehitettävän?
"Se mitä nykyinen "ladyjensuojelu" tarvitsee tulevaisuudessa on työntekijöitä, jotka noudattavat lakia. Heitä tulee rangaista, jos he jäävät kiinni rikoksista. Laitoksia, ammatillisia perhekoteja ja sijaisperheitä pitäisi valvoa myös yllätyskäyneillä. Ennen kaikkea pitäisi panostaa avohuoltoon."
Sosiaalityöntekijöiden aika kuluu perheisiin tutustumisen sijaan sijaishuollon verkostoissa, jotka he mieltävät ensisijaisiksi kasvatuskumppaneikseen.
Usein kaltoinkohteleva sijaishuoltopaikka on sosiaalityöntekijän itsensä valitsema. Myös sijaisperhe on yhä useammin sosiaalityöntekijän itsensä valitsema ja kouluttama, jopa ystäväperhe.
Sijaishuoltopaikan osoittautuminen kelvottomaksi osuu kipeästi sosiaalityöntekijän ammatilliseen itsetuntoon ja saattaa sosiaalityöntekijän arvostelukyvyn kyseenalaiseksi kollegojen ja kanteluviranomaisten silmissä.
Siksi sosiaalityöntekijöillä on motiivi salata tai mitätöidä kaltoinkohtelu.
Sosiaalityöntekijä lapsen turvallisuusriskinä- Mitä lapsi tai vanhempi voi tehdä?
Moni sijoitettu ja vanhempi on havainnut , että:
-Lapsen sosiaalityöntekijä ei valvo lapsen olosuhteita sijaishuollossa eikä kuule lasta
- Sosiaalityöntekijä ei usko lasta kun tämä kertoo kaltoinkohtelusta ja laiminlyönneistä sijaishuollossa ja voi jopa syyttää lasta valehtelemisesta
-Sosiaalityöntekijä ei ota vastaan vanhemman tekemää lastensuojeluilmoitusta sijaishuoltoon sijoitetun lapsen kaltoinkohtelusta
-Sosiaalityöntekijä ei puutu kaltoinkohteluun vaikka toiset viranomaiset ovat tehneet asiasta lastensuojeluilmoituksia
-Arvovalta- ja huoltoriidoissa sosiaalityöntekijä ei noteeraa mitään kaltoinkohteluhavaintoja lapsesta tai huomioi vain sen tahon havainnot, jonka puolelle hän on asettunut
-Sosiaalityöntekijä kieltäytyy kirjaamasta kaltoinkohtelua mihinkään tai poistaa asiakirjoista kaltoinkohtelumerkinnät
- Sosiaalityöntekijä kieltäytyy lopettamasta huostaanottoa, vaikka tuomioistuin olisi todennut sen laittomaksi ja määrännyt sen purettavaksi
-Sosiaalityöntekijä sijoittaa edelleen lapsia perhekotiin tai laitokseen, jonka sijaisvanhemmat ovat saaneet tuomion sijoitettujensa pahoinpitelystä
Tällaisissa tapauksissa lapsi tai vanhempi voi:
-ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijän esimieheen, joka on usein ajanhukkaa
-tallentaa kertoman kaltoinkohtelusta, litteroida sen ja lähettää lastensuojeluun kirjallisen pyynnön asian kirjaamiseksi ja käsittelemiseksi( vanhemman tulee muistaa pyytää myös kirjallinen todiste kirjauspyyntönsä vastaanottamisesta/ torjumisesta)
-tehdä muistutuksen tai hallintokantelun sosiaalityöntekijän toiminnasta aluehallintovirastoon tai Valviraan
-tehdä suoraan tutkintapyynnön/ rikosilmoituksen poliisille
- hakea oikeudesta purettavaksi määrätyn huostaanoton toimeenpanomääräyksen toimeenpanoa
- hakea lapset omavaltaisesti kotiin laittomaksi ja purettavaksi tuomitussa huostaanotossa
-ryhtyä maanpakolaiseksi ja muuttaa toiseen valtioon
Ongelma on, että kaikissa edellämainituissa tapauksissa lapsi tai vanhempi saattaa joutua ja usein joutuukin sosiaalityöntekijän kostotoimenpiteiden kohteeksi kuten tapausesimerkkimme osoittaa.
Lasta ja vanhempaa rangaistaan epäkohtien kertomisesta tavallisimmin rajoittamalla heidän yhteydenpitoaan.
Moni valitusprosessiin lähtenyt vanhempi saa huomata, että lastensuojelu reagoi tehtyyn tutkintapyyntöön minimoimalla tapaamiset esim. yhteen kertaan kuussa tilanteessa, jossa lapsi tarvitsisi kaikkein kipeimmin vanhempansa tukea. Tapauksissa, joissa perheen on onnistunut jo paeta maasta, lastensuojelu voi yrittää vielä hankaloittaa perheen tilannetta esim. estämällä lapsilisien maksatuksen.
Sijaishuollon väkivallan vähättely on rakenteellista
Lastensuojelun ammattikirjallisuus ja tutkimus -, tuomioistuin- ja toimintakäytännöt ruokkivat välinpitämättömyyttä sijaishuollossa tapahtuvaa lasten kaltoinkohtelua kohtaan. Yhä useampi sosiaalityöntekijä on saanut esim. Voikukkia- ryhmien ohjaajakoulutuksen ja lukenut siihen liittyvää ammattikirjallisuutta:
Voikukkia vertaistukiryhmät -Ohjaajan opas kertoo, että ”sijoitettu lapsi voi tehdä asioita joiden uskoo auttavan pääsemään takaisin kotiinsa. Lapsi saattaa viestittää vanhemmilleen huonoa oloaan ja epäkohtia sijaiskodissa ja sijaisvanhemmissa. Vanhemman ei kuitenkaan pidä lähteä toimimaan lapsen viestien pohjalta, vaan kuunnella ja yrittää olla tukena menemättä mukaan lapsen viestityksiin” (Kivinen, Hägglund, Söderholm, Kujala, 2012, 75).
Lapsen kertoma sijaishuollon väärinkäytöksistä on siis oppaan mukaan vain sijaishuoltoon kiinnittymisen reaktiovaihetta ja osoitus sopeutumisprosessin etenemisestä. Ei ihme, että näin sosiaalityöntekijät myös tulkitsevat sijoitetun lapsen kertomat väärinkäytöksistä. Lastensuojelussa vanhempi on aina turvallisuusriski kun taas jopa pahoinpitelevä sijaisvanhempi on vain tukea tarvitseva kasvatuskumppani, jonka väärinkäytöksistä ei ole suotavaa edes mainita.
Reaktiovaiheen oireiksi on oppaassa listattu: karkaamiset, raivonpuuskat, huono käytös, sijaiskodin epäkohdista kertominen, vihaisuus itseä ja muita kohtaan, surullisuus ja itkuisuus. Opas kertoo, että tämä "reaktiovaihe voi kestää useita kuukausia." Lapsen kertomaan sijaishuollon puutteista vakavasti suhtautuva ja sympaattinen vanhempi näyttäytyy oppaassa kypsymättömänä lapsen parasta ajattelemattomana ja omistushaluisena sijaishuoltoon sopeutumisen jarruna.
Eikö oppaiden kirjoittajien mieleen juolahtanut että karkaamiset, raivonpuuskat, viha, surullisuus ja itkuisuus voivat olla myös reaktioita todelliseen sijaishuollossa koettuun väkivaltaan, jonka yleisyydestä on yhtäpitävä kansainvälinen tutkimusnäyttö?
Kehotus mitätöidä lapsen kertomat sijaishuollon epäkohdista on outo kun tiedetään että sijaishuollosta puuttuu toimiva valvonta ja että lapsen turvallisuus sijaishuollossa jää usein hänen vanhempiensa vaivannäön ja valppauden varaan.
Outoa on myös, että edes rikostuomio sijoitettuihin kohdistuvista pahoinpitelyistä ei johda perhekodin lupien menetykseen.
Asia nousi esiin, kun sijaisperheen äiti sai Rovaniemen hovioikeudessa tuomion sijaislapsen kaltoinkohtelusta. Tapauksen perheeseen on edelleen sijoitettuna muita lapsia.
Miksi Suomessa vähätellään sijaishuollon väkivaltaa ja vaietaan siitä? Miksi väkivaltaan sijaishuollossa ei saa puuttua?