Quantcast
Channel: Lokakuun liike - LL-Uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 663

Lex Kittilälle olisi tarvetta myös lastensuojelussa

$
0
0
Picture
Lex Kittiläksi ristitylle lakimuutokselle on tarvetta.

Valtiolla, joka rahoittaa osin kunnan palvelut, pitää olla mahdollisuus puuttua kunnan asioihin tilanteessa, missä sen päätöksentekokyky on vakavasti vahingoittunut.

Lex Kittilä antaa valtiolle puuttumiskeinoja kunnan päätöksenteon vakavassa kriisitilanteessa keskellä kuntaa koskevaa rikostutkintaa.

Esityksen mukaan valtiovarainministeriö voisi asettaa selvityshenkilön tai selvitysryhmän selvittämään tilannetta, jossa kunta itse ei kykene ratkaisemaan hallinnon poikkeuksellisia vaikeuksia. Selvityshenkilöllä tulee olla riittävä oikeudellinen osaaminen ja hän ei saa olla riippuvaisuussuhteessa asianomaiseen kuntaan tai ministeriöön.

Valtio voi puuttua kunnan tilanteeseen, jos on käynnistetty esitutkinta viranomaisen tai päättäjän tekemäksi epäillystä vakavasta virkarikoksesta tai jos heitä on muuten syytä epäillä lainvastaisesta toiminnasta tai lakisääteisten velvoitteiden laiminlyönnistä, eikä kunta ole ryhtynyt asiassa riittäviin toimiin.

Puuttuminen edellyttää siis sitä, että

  a) kunnassa pitää olla virkarikostutkinta tai jotain siihen vertautuvaa

  b) kunta ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin toimintakyvyn normalisoimiseksi – tämän selvittää ministeriön kuntaosasto kuulemalla asianomaista kuntaa.

Lex Kittilässä ei ole mitään mystistä, eikä sen käyttämistä pitäisi nähdä jotenkin erikoisena juridisena kommervenkkinä, professori Pauli Rautiainen korostaa.

– Toki jos työkalua käytetään loppuun saakka, voidaan päästä myös hyvin dramaattisiin lopputuloksiin asianomaisen kunnan itsehallinnon näkökulmasta.

Kuntalain 12a luvun mukaan saatuaan selvityshenkilön tai selvitysryhmän toimenpide-ehdotukset kunnan toiminnan normalisoimiseksi kunnan valtuuston on käsiteltävä ne ilman aiheetonta viivytystä ja saatettava niitä koskeva päätös valtiovarainministeriön tietoon.

Kuntalain muutoksen taustalla ovat Kittilän kunnan tapahtumat, jotka alkoivat Levin hissijupakasta ja johtivat kunnanjohtaja Anna Mäkelän erottamiseen syksyllä 2014.

Poliisi epäilee lähes koko Kittilän kunnanvaltuustoa virkarikoksesta, osaa jopa useasta rikoksesta mm. virka-aseman väärinkäyttämisestä, työrikoksesta ja törkeän petoksen yrityksestä ns. Eilavaara-laskun käsittelyn yhteydessä.

Kunnanvaltuuston 27:sta jäsenestä 23 ja kunnanhallituksen yhdeksästä jäsenestä kahdeksan on tällä hetkellä rikostutkinnan alla.
Ainoastaan kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen eriävän mielipiteen jättäneet neljä valtuutettua eivät ole epäiltyjen listalla.

Hallinto-oikeuden kumottua kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomispäätöksen marraskuulta 2014 epäillään kaikkia asian puolesta vaikuttaneita valtuutettuja lähtökohtaisesti virkarikoksesta.

Kyseessä on Suomen historian suurin kuntapäättäjiin kohdistuva poliisitutkinta. Kittilän päätöksenteon parissa urakoivat keskusrikospoliisi, Lapin poliisilaitos, Oulun syyttäjänvirasto, Lapin syyttäjänvirasto, Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Lisäksi kunnan päätöksenteko on työllistänyt oikeuskanslerinvirastoa ja valta­kunnansyyttäjänvirastoa. 

Rikos- ja prosessi­oikeuden professori Pekka Viljanen pahoittelee Kittilän päätöksenteolle kertyvää inhimillistä ja taloudellista hintaa. 

On täysin käsittämätöntä, kuinka pitkään valtakunnan ja Lapin vaikuttajat ovat katsoneet Kittilän tilannetta hiljaa sivusta kunnallisen itsehallinnon suojaan vedoten, vaikka on ollut nähtävissä, että ilman ulkopuolista puuttumista kunnan tilanne ei korjaannu.

Ne harvat, jotka ovat uskaltaneet tapausta kommentoida, ovat joutuneet häirinnän kohteiksi.
Pekka Viljanen on kertonut julkisuudessa, että syksyllä 2015 hän sai vakoiluohjelmia sisältäviä haittasähköposteja sähkö­postiosoitteesta, joka liittyi Kittilän tapahtumiin. Viesti ei tullut henkilöltä, jonka nimissä se lähetettiin. 

Vähän myöhemmin syksyllä professorin tietokoneelle yritettiin tunkeutua lukuisia kertoja.   
– Tällainen toiminta kertoo, että Kittilän tapahtumiin on ollut syytäkin puuttua.

Lex Kittilälle olisi tarvetta myös lastensuojelussa. Valtion pitäisi voida puuttua myös kuntien lastensuojelun päätöksentekoon tapauksissa, joissa on vuosia ilmennyt lainvastaista toimintaa ja lakisääteisten velvoitteiden laiminlyömistä eikä kunta ole ryhtynyt asiassa riittäviin toimiin.

Suomessa on monta kuntaa, joissa on meneillään lastensuojeluun liittyvä virkarikostutkinta tai jotain siihen vertautuvaa ja joissa b) kunta ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin lastensuojelun toimintakyvyn normalisoimiseksi.

Kiireellistä puuttumista tarvitsisivat  mm. Helsinki, Jyväskylä, Jämsä, Kuopio, Lahti, Turku ,Tuusula ja Vantaa mutta ennenkaikkea Oulu. Ilman ulkopuolista puuttumista näiden kuntien tilanne ei korjaannu.

Pyydämme suoraselkäisiä kansalaisia ja kuntapäättäjiä tekemään aloitteen Lex Kittilän soveltamisesta Oulun lastensuojeluun tai esityksen omasta Lex Oulu- puuttumistyökalusta Oulun lastensuojelun laillisuuden ja päätöksentekokyvyn suojelemiseksi.


Lue myös:

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelija-urkki-130-perheen-tiedot-oulussa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-lastensuojelu-fabrikoi-asiakirjoja-lastensuojeluilmoitukset-lisaantyivat-40
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-lastensuojelu-viimein-tutkintaan
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/oulun-kaupungilta-hukassa-kymmenien-lastensuojelun-asiakkaiden-tietoja/749287/
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/poikkeuksellisen-torkea-lapsen-hyvaksikayttojuttu-oulussa/739617/
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/kotikaynti-peruttiin-kostiko-oulun-lastensuojelu-esterille
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-kaksospoikien-tapauksesta-kuuluu
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/oulun-malli-tavataan-eips-tavata-juupas-tavataan-eips-vaiskaan-tavatakkaa
☞ Oulun lastensuojelu: mistä löydätte kunnolliset sijaisperheet?
☞ Seitsemän lastensuojelun viranomaista esitutkintaan
☞ Oulussa ei saa jättää 9-vuotiasta leikkipuistoon ilman vanhempaa. Siitä rapsahtaa sakkoja.
☞ Avoin kirje Nivalan sosiaalitoimelle ja perhekotikumppaneille Ouluun
☞ Open letter to Committee for the Prevention of Torture (CPT) 
☞ Kaupunginvaltuutettu Juha Vuorio (ps) esitti valtuuston istunnossa kysymyksen Oulun lastensuojelusta
☞ Lapsiasiavaltuutettu korporatismin takuumiehenä
 SUOMEN LAPSIKAUPAN UHRI 5-VUOTIAS MARIA
 Dokumentti Perhe K:n tarina: 10 + 1 syytä elää
☞ KADONNEET LAPSET -dokumentti
☞ Toteutuuko lapsen etu lastensuojelussa, entä Oulussa? 
☞ Oulu pyrkii maailmankartalle 
 Vuoden Vieraannuttaja -palkinnot: 1) Oulu 2) Jämsä 3) Kuopio (vaisuja aplodeja) 
☞ Oulun sosiaalitoimen villit kuviot 
☞ Oulun lastensuojelu äidille: "Luovuta. Ei meitä vastaan kannata taistella, voitamme kuitenkin." 
 Oulusta kajahtaa taas: "Apua, vauva salilla!" 
☞ Suomalaislapset viikkoja kaapattuina Ruotsin sosiaalin tuella
 LL-uutisia: "Perheet lähtevät liikkeelle."
☞ "Näin kohtaat median" – kaltoin kohdeltu sosiaalityöntekijä Sirpa Salmivaara opastaa 
 Sosiaalityön&psykiatrian palvelujärjestelmiä ei tehty asiakkaille vaan mm. keskiluokkaisten rouvien paistattelupaikaksi
 Oulun huostakohu: Henriikka,15, hakenut kirkosta turvapaikkaa
☞ Henriikka Kurhela - My Story
 Julkinen tiedote huostaan otetun Henriikan tapauksesta
 Oulun huostakohu & pastori Árpád Kovács: "Lastensuojelijat eivät kysyneet, mitä tytölle kuuluu..." 
 Varatuomari Leeni Ikonen avustaa kirkolta turvapaikkaa hakenutta huostanuorta
 Pastori Raisa Lehtomäki antaa tukensa Árpád Kovácsille
 Virallinen tiedote: Kirkosta turvapaikkaa hakeneen huostanuoren ja Oulun lastensuojelun väliset sovintoneuvottelut johtivat rakentavaan yhteistyöhön 
 Porvoon piispalta tukea huostanuorta auttaneelle pastorille
☞ Oulussa on jälleen haettu kirkkoturvaa lastensuojelun mielivallan vuoksi 
☞ Eemeli hakee turvapaikkaa Oulussa 
☞ Ossin tarina 

☞ JP Roos: Oulun lastensuojelu kiinnostunut vain omasta arvovallastaan
☞ JP Roos: Sijaishuolto - viimeinen laitosten linnake
☞ IkonenJuusokin pyysi lastensuojelun uhrina turvapaikkaa kirkosta
☞ Syvälä: Pitkäsoitto siitä, mitä Long Playn lastensuojelujuttu jättää kertomatta 
☞ Hämäläinen: Kurhelan poikien hallinnollinen vankeus 
☞ Liljeberg: Nykylastensuojelussa lapsen kuuleminen on mahdotonta
☞ Soimajärvi: Suomalaisen lapsen yksittäistapaus
☞ Uusitalo: Tässä lisää bannattavaa 
☞ Miettinen: Avohuollon tukitoimet tuottavat huostaanottoja 




Viewing all articles
Browse latest Browse all 663

Trending Articles