Huddersfieldin yliopiston sosiaalityön professori Brigid Featherstonen mukaan sosiaalityöstä on tullut kirjaimellisesti epähumaania. Hänen puheenvuoronsa 6.11.2015 pidetyssä THL:n Puheista tekoihin seminaarissa jakaa ja vahvistaa Lokakuun liikkeen havainnot.
Featherstone väittää, että markkinaperustainen neo-liberalismi , seulauskulttuuri ja riskiregiimiin perustuva lastensuojelun malli ovat puristaneet pois humaanin sosiaalityön mahdollisuudet.
Hänen mukaansa sosiaalityöntekijät ovat omaksuneet yksilöpsykopatologisoinnin ja syyttelyn kulttuurin. Sosiaalityössä on tullut tavaksi auttamisen sijaan syyttää ja vastuuttaa köyhiä ja sairaita asiakkaita omasta kohtalostaan. Esim. Lontoon kalliilla asuntomarkkinoilla sinnitteleviä isiä on syytetty sitoutumisen ja kiintymyksen puutteesta kun he eivät ole kyenneet järjestämään lapsilleen sopivaa asuntoa.
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekijät ovat eriytyneet ja eristäytyneet asiakkaistaan niin fyysisesti kuin sosiaalisesti. He työskentelevät organisaatioissa, joissa 70% työajasta käytetään tietokoneilla ja joiden kiinnostus kohdistuu mitattaviin tavoitteisiin, tietokonejärjestelmiin ja lomakepohjiin.
He tekevät autoillaan käyntejä yhteisöihin, joita eivät tunne tehdäkseen siellä kaltoinkohteluseulauksia ja johtopäätöksiä riittämättömästä ravinnosta ja kiintymyssuhteista tietämättä mitään perheiden arjesta tai ongelmien konteksteista esim. perheiden mahdollisuudesta käyttää joukkoliikennettä, saavuttaa palveluja tai ostaa edullista ja terveellistä ruokaa.
Featherstone korostaa suomalaisille sosiaalityöntekijöille lähes tuntematonta placematters- projekteista tuttua rakenne- ja yhteisönäkökulmaa ja ongelmien kontekstien tuntemisen merkitystä.
Professori kehottaa kiinnittämään huomiota sosiaalityöntekijöiden käyttämään kieleen, joka on vallan ja intervention, ei avun ja tuen kieltä. Sosiaalityössä kieli on keskeinen työvälline ja huolipuheen ja -kirjausten tuottaminen saattaa jyrätä ja korvata varsinaisen auttamisen.
Professori vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina. Hän itse ei pidä intervention kielestä vaan peräänkuuluttaa rinnallakulkemisen dialogia.
Featherstone uskoo kielen merkitykseen mielikuvituksen ja mahdollisten maailmojen rajaajana ja peräänkuuluttaa sosiaalityöhön uutta kieltä ja puhumisen tapoja uusien näkökulmien ja toimintatapojen mahdollistamiseksi.
Sukupuolittava sosiaalityö ja hoivan etiikka
Featherstone kiinnittää huomiota sosiaalityön rankkaan sukupuolittamiseen. Vallitsevassa lastensuojelumallissa ei ylletä kehittyneeseen mentalisaatioon ts. siinä ei kyetä näkemään ja kohtelemaan vanhempia itseisarvollisesti erillisinä ihmisinä ja yksilöinä, joilla on omat toiveensa ja tarpeensa .
Professorin mukaan vallitseva lastensuojelumalli kohtelee vanhempia epätasa-arvoisesti ja tuottaa sukupuolesta riippuen erilaisia seurauksia isille ja äideille. Featherstone väittää, että sosiaalityö tarjoaa lähisuhdeväkivaltatapauksissa äideille lannistavan viestin, että perheväkivalta on heidän oma syynsä ja että he ovat syyllisiä myös lastensa vahingoittumiseen.
Fearherstone peräänkuuluttaa neoliberalismin vaihtoehdoksi Gilliganilaista hoivan etiikkaa ja muistuttaa, että tieto ja tietoisuus eivät kehity yksinäisestä opiskelusta ja ajattelusta vaan suhteista ja tunnetaidoista, siitä miten kohtaamme ja kohtelemme toisiamme.
Professori siteeraa Trontoa, jonka mukaan hoiva ei ole naisten asia, toissijainen moraalinen kysymys tai matalapalkkatyöongelma vaan kansalaisuuden perusta ja keskeinen ihmiselämän ulottuvuus.
Yksinäisyys on vaarallisempaa kuin 15 päivittäistä savuketta.
Tarvitsemme yhteisöllisyyteen ja yhteisöihin keskittyviä hyvinvointirakenteita jotka haastavat yksinäisyyttä ja organisaatioiden vieraannuttavia toimintakäytäntöjä.
Vanhemmuus pudottaa suojeluntarpeessa olevan yksilön kontrolloitavaksi riskiksi
Featherstone peräänkuuluttaa palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan vastuuta auttamatta jättämisestä, uudelleen uhriuttamisesta ja ongelmien ylisukupolvisesta periyttämisestä.
Featherstone muistuttaa, että sosiaalityö huostaanottaa paljon lapsia, joiden ongelmia ei hoideta sijaishuollossa ja joilta vuorostaan huostataan lapset ja kertoo Jennystä, joka otettiin huostaan 12- vuotiaana koska hän oli psykologisesti vaurioitunut emotionaalisen kaltoinkohtelun seurauksena.
Jenny sai lapsen 20- vuotiaana, joka otettiin huostaan samalla perusteella kuin hänet itse aikaan. Jenny kysyy: Miksei minua autettu? Miksi minun psykologisia vaikeuksiani ei hoidettu?
Professori huomauttaa, että Jennyn suomalaisellekin lastensuojelulle tutussa tarinassa kaikki häviävät; niin vauva, äiti kuin järjestelmä ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä varautumaan siihen, että sijoitetut tulevat aikuisina kysymään perusteita tehtyihin ratkaisuihin.
Featherstone kertoo myös Ellasta, jolla oli lukuisia eri sosiaalityöntekijöitä, jotka pitivät palavereita ja juttelivat keskenään , täyttelivät kaavakkeita ja tekivät kotikäyntejä. Kun työtä tutkittiin huomattiin, että sosiaalityöntekijät käyttivät lähes 86% työajastaan byrokratian haasteiden täyttämiseen ja vain 14% asiakastyöhön, joka sekin kului suurelta osin byrokratian velvoitteiden kontrolloimiseen esim. kyselyihin muistiko asiakas käydä työvoimatoimistossa jne.
Myös sijaisvanhempana toimiva professori kertoo antaneensa nk. riskiryhmään kuuluvalle odottavalle sijaislapselleen seuraavan neuvon; ” Muista, että kun tuo lapsi syntyy sosiaalityöntekijät eivät tule välittämään sinusta enää paskankaan vertaa vaan keskittyvät ainoastaan lapseesi. Sinut tullaan luokittelemaan vain äidiksi joka on potentiaalinen riski lapselleen. Pidä siis huoli itsestäsi ja tuosta vauvasta ja pidä mielessä, että äitinä sinua ei enää hoideta omine tarpeinesi ja haavoittuvuuksinesi. ”
Vanhempien epäkunnioittava kohtelu ja avutta jättäminen haavoittaa lapsia
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekjät tuntuivat olevan kiinnostuneempia sosiaalibisneksestä ja saadusta palkasta kuin työnsä sisällöstä ja tuloksista ja kuvittelevat, että hyvää sosiaalityötä voi tehdä työskentelemällä pelkästään lapsen kanssa vailla kontaktia vanhempiin.
Professori moittii sosiaalityöntekijöiden tapaa mennä kotikäynnille ilmoittaen, ”olen täällä vain lapsen takia, varmistamassa, että lapsella on kaikki hyvin” ja paheksuu käsitystä sosiaalityöstä paremmintietävänä asiakkaiden käskyttämisenä. Professori arvostelee sormenheristelytaktiikkaa ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä miettimään miltä asiakaslapsista tuntuu kun heidän vanhempiaan kohdellaan heidän nähtensä epäkunnioittavasti pelkkinä välineinä ja kontrollin kohteina ja arvottomina saamaan tarvitsemaansa apua.
Professori nostaa esille myös luokkaerot ja tuloerojen kasvun:
Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita . Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta.
Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
Featherstone varoittaa adoptioista oletettuna ratkaisuna huono-osaisuuden ongelmiin ja kuviteltuna win-win- tilanteena, jota se ei hänen mukaansa ole. Hän kiinnittää huomiota adoptioiden lukuisiin eettisiin ongelmiin mm. vailla vanhempien suostumusta tehtyihin pakkoadoptioihin ja lukuisiin juuriaan etsiviin adoptoituihin, jotka kertovat kuinka onnistuneissakin adoptioissa he menettivät identiteettinsä, historiansa, yhteyden rotuunsa, luokkaansa, valinnanmahdollisuuksiinsa ja totuuteensa.
Professori varoittaa kokemusasiantuntijoiden ohittamisesta palvelujen ja lainsäädännön suunnittelussa ja peräänkuuluttaa moniasiantuntijuutta. Hän kertoo omasta tutkimuksestaan, jossa koottiin yhteen niin adoptoitujen, vanhempien, virkamiesten ja sijoitettujen asiantuntemus ja kertoo adoptoitujen ja sijoitettujen viestin:
"Lopettakaa jäähyväisille ja poislähettämiselle perustuvien järjestelmien rakentelu. Me tarvitsemme lisää- ei vähemmän ihmisiä. Me olemme joutuneet kestämään ja kestämme epävarmuutta ja sekavuutta- yrittäkää tekin.
Lakatakaa yrittämästä luokitella meitä ennalta annettuihin ja ulkopuolelta määriteltyihin diagnooseihin ja luokituksiin. Moninkertaistakaa perheille annettava apu ja panostakaa jatkuvuuden, ei keskeytysten luomiseen. Lopettakaa kokonaan luokitteluun perustuvat järjestelmät. Kuunnelkaa, kohdatkaa ja kunnioittakaa meitä itsemäärittämiemme identiteettien mukaan. "
Aiheeseen liittyen:
https://www.youtube.com/watch?v=A8rdbWeAQP8&feature=youtu.be
https://www.ted.com/talks/hilary_cottam_social_services_are_broken_how_we_can_fix_them?language=en
http://placematters.org
http://jointcenter.org/content/our-purpose
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-tyomenetelmat-osa-1-avohuollon-olemattomat-tukitoimet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jyly-v-akseli-kiireellinen-sijoitus-23102015
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jyly-v-akseli-tukitoimia-jylylle
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
http://www.lokakuunliike.com/heli-haumlmaumllaumlisen-blogi/poliisin-oikeudesta-murtaa-kotirauha-viranomaishallinnollisessa-tilanteessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lapitunkevan-viranomaisvastainen
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelussa-eivat-toteudu-yleiset-oikeusperiaatteet
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html
Featherstone väittää, että markkinaperustainen neo-liberalismi , seulauskulttuuri ja riskiregiimiin perustuva lastensuojelun malli ovat puristaneet pois humaanin sosiaalityön mahdollisuudet.
Hänen mukaansa sosiaalityöntekijät ovat omaksuneet yksilöpsykopatologisoinnin ja syyttelyn kulttuurin. Sosiaalityössä on tullut tavaksi auttamisen sijaan syyttää ja vastuuttaa köyhiä ja sairaita asiakkaita omasta kohtalostaan. Esim. Lontoon kalliilla asuntomarkkinoilla sinnitteleviä isiä on syytetty sitoutumisen ja kiintymyksen puutteesta kun he eivät ole kyenneet järjestämään lapsilleen sopivaa asuntoa.
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekijät ovat eriytyneet ja eristäytyneet asiakkaistaan niin fyysisesti kuin sosiaalisesti. He työskentelevät organisaatioissa, joissa 70% työajasta käytetään tietokoneilla ja joiden kiinnostus kohdistuu mitattaviin tavoitteisiin, tietokonejärjestelmiin ja lomakepohjiin.
He tekevät autoillaan käyntejä yhteisöihin, joita eivät tunne tehdäkseen siellä kaltoinkohteluseulauksia ja johtopäätöksiä riittämättömästä ravinnosta ja kiintymyssuhteista tietämättä mitään perheiden arjesta tai ongelmien konteksteista esim. perheiden mahdollisuudesta käyttää joukkoliikennettä, saavuttaa palveluja tai ostaa edullista ja terveellistä ruokaa.
Featherstone korostaa suomalaisille sosiaalityöntekijöille lähes tuntematonta placematters- projekteista tuttua rakenne- ja yhteisönäkökulmaa ja ongelmien kontekstien tuntemisen merkitystä.
Professori kehottaa kiinnittämään huomiota sosiaalityöntekijöiden käyttämään kieleen, joka on vallan ja intervention, ei avun ja tuen kieltä. Sosiaalityössä kieli on keskeinen työvälline ja huolipuheen ja -kirjausten tuottaminen saattaa jyrätä ja korvata varsinaisen auttamisen.
Professori vastustaa lapsen käsittämistä ja käsitteellistämistä perheestään, suvustaan ja yhteisöstään irrallisena sosiaalityön objektina. Hän itse ei pidä intervention kielestä vaan peräänkuuluttaa rinnallakulkemisen dialogia.
Featherstone uskoo kielen merkitykseen mielikuvituksen ja mahdollisten maailmojen rajaajana ja peräänkuuluttaa sosiaalityöhön uutta kieltä ja puhumisen tapoja uusien näkökulmien ja toimintatapojen mahdollistamiseksi.
Sukupuolittava sosiaalityö ja hoivan etiikka
Featherstone kiinnittää huomiota sosiaalityön rankkaan sukupuolittamiseen. Vallitsevassa lastensuojelumallissa ei ylletä kehittyneeseen mentalisaatioon ts. siinä ei kyetä näkemään ja kohtelemaan vanhempia itseisarvollisesti erillisinä ihmisinä ja yksilöinä, joilla on omat toiveensa ja tarpeensa .
Professorin mukaan vallitseva lastensuojelumalli kohtelee vanhempia epätasa-arvoisesti ja tuottaa sukupuolesta riippuen erilaisia seurauksia isille ja äideille. Featherstone väittää, että sosiaalityö tarjoaa lähisuhdeväkivaltatapauksissa äideille lannistavan viestin, että perheväkivalta on heidän oma syynsä ja että he ovat syyllisiä myös lastensa vahingoittumiseen.
Fearherstone peräänkuuluttaa neoliberalismin vaihtoehdoksi Gilliganilaista hoivan etiikkaa ja muistuttaa, että tieto ja tietoisuus eivät kehity yksinäisestä opiskelusta ja ajattelusta vaan suhteista ja tunnetaidoista, siitä miten kohtaamme ja kohtelemme toisiamme.
Professori siteeraa Trontoa, jonka mukaan hoiva ei ole naisten asia, toissijainen moraalinen kysymys tai matalapalkkatyöongelma vaan kansalaisuuden perusta ja keskeinen ihmiselämän ulottuvuus.
Yksinäisyys on vaarallisempaa kuin 15 päivittäistä savuketta.
Tarvitsemme yhteisöllisyyteen ja yhteisöihin keskittyviä hyvinvointirakenteita jotka haastavat yksinäisyyttä ja organisaatioiden vieraannuttavia toimintakäytäntöjä.
Vanhemmuus pudottaa suojeluntarpeessa olevan yksilön kontrolloitavaksi riskiksi
Featherstone peräänkuuluttaa palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan vastuuta auttamatta jättämisestä, uudelleen uhriuttamisesta ja ongelmien ylisukupolvisesta periyttämisestä.
Featherstone muistuttaa, että sosiaalityö huostaanottaa paljon lapsia, joiden ongelmia ei hoideta sijaishuollossa ja joilta vuorostaan huostataan lapset ja kertoo Jennystä, joka otettiin huostaan 12- vuotiaana koska hän oli psykologisesti vaurioitunut emotionaalisen kaltoinkohtelun seurauksena.
Jenny sai lapsen 20- vuotiaana, joka otettiin huostaan samalla perusteella kuin hänet itse aikaan. Jenny kysyy: Miksei minua autettu? Miksi minun psykologisia vaikeuksiani ei hoidettu?
Professori huomauttaa, että Jennyn suomalaisellekin lastensuojelulle tutussa tarinassa kaikki häviävät; niin vauva, äiti kuin järjestelmä ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä varautumaan siihen, että sijoitetut tulevat aikuisina kysymään perusteita tehtyihin ratkaisuihin.
Featherstone kertoo myös Ellasta, jolla oli lukuisia eri sosiaalityöntekijöitä, jotka pitivät palavereita ja juttelivat keskenään , täyttelivät kaavakkeita ja tekivät kotikäyntejä. Kun työtä tutkittiin huomattiin, että sosiaalityöntekijät käyttivät lähes 86% työajastaan byrokratian haasteiden täyttämiseen ja vain 14% asiakastyöhön, joka sekin kului suurelta osin byrokratian velvoitteiden kontrolloimiseen esim. kyselyihin muistiko asiakas käydä työvoimatoimistossa jne.
Myös sijaisvanhempana toimiva professori kertoo antaneensa nk. riskiryhmään kuuluvalle odottavalle sijaislapselleen seuraavan neuvon; ” Muista, että kun tuo lapsi syntyy sosiaalityöntekijät eivät tule välittämään sinusta enää paskankaan vertaa vaan keskittyvät ainoastaan lapseesi. Sinut tullaan luokittelemaan vain äidiksi joka on potentiaalinen riski lapselleen. Pidä siis huoli itsestäsi ja tuosta vauvasta ja pidä mielessä, että äitinä sinua ei enää hoideta omine tarpeinesi ja haavoittuvuuksinesi. ”
Vanhempien epäkunnioittava kohtelu ja avutta jättäminen haavoittaa lapsia
Featherstonen mukaan sosiaalityöntekjät tuntuivat olevan kiinnostuneempia sosiaalibisneksestä ja saadusta palkasta kuin työnsä sisällöstä ja tuloksista ja kuvittelevat, että hyvää sosiaalityötä voi tehdä työskentelemällä pelkästään lapsen kanssa vailla kontaktia vanhempiin.
Professori moittii sosiaalityöntekijöiden tapaa mennä kotikäynnille ilmoittaen, ”olen täällä vain lapsen takia, varmistamassa, että lapsella on kaikki hyvin” ja paheksuu käsitystä sosiaalityöstä paremmintietävänä asiakkaiden käskyttämisenä. Professori arvostelee sormenheristelytaktiikkaa ja kehottaa sosiaalityöntekijöitä miettimään miltä asiakaslapsista tuntuu kun heidän vanhempiaan kohdellaan heidän nähtensä epäkunnioittavasti pelkkinä välineinä ja kontrollin kohteina ja arvottomina saamaan tarvitsemaansa apua.
Professori nostaa esille myös luokkaerot ja tuloerojen kasvun:
Keski- ja yläluokkaiset naiset saavat sosiaalisia kontakteja, rahaa ja arvostusta työnsä kautta ja voivat aina ostaa itsensä ulos vaikeuksistaan: he voivat ostaa aikaa, hyvinvointia, lapsenhoitoapua ja yksityisyyden takaavia palveluita . Köyhien äitien arvostus, hyvinvointi ja identiteetti taas määrittyy monitoroidun äitiyden, puutteellisten olosuhteiden ja puutteellisten ja toimimattomien julkisten palveluiden kautta.
Adoptio ei ole ratkaisu huono-osaisuuden ongelmiin
Featherstone varoittaa adoptioista oletettuna ratkaisuna huono-osaisuuden ongelmiin ja kuviteltuna win-win- tilanteena, jota se ei hänen mukaansa ole. Hän kiinnittää huomiota adoptioiden lukuisiin eettisiin ongelmiin mm. vailla vanhempien suostumusta tehtyihin pakkoadoptioihin ja lukuisiin juuriaan etsiviin adoptoituihin, jotka kertovat kuinka onnistuneissakin adoptioissa he menettivät identiteettinsä, historiansa, yhteyden rotuunsa, luokkaansa, valinnanmahdollisuuksiinsa ja totuuteensa.
Professori varoittaa kokemusasiantuntijoiden ohittamisesta palvelujen ja lainsäädännön suunnittelussa ja peräänkuuluttaa moniasiantuntijuutta. Hän kertoo omasta tutkimuksestaan, jossa koottiin yhteen niin adoptoitujen, vanhempien, virkamiesten ja sijoitettujen asiantuntemus ja kertoo adoptoitujen ja sijoitettujen viestin:
"Lopettakaa jäähyväisille ja poislähettämiselle perustuvien järjestelmien rakentelu. Me tarvitsemme lisää- ei vähemmän ihmisiä. Me olemme joutuneet kestämään ja kestämme epävarmuutta ja sekavuutta- yrittäkää tekin.
Lakatakaa yrittämästä luokitella meitä ennalta annettuihin ja ulkopuolelta määriteltyihin diagnooseihin ja luokituksiin. Moninkertaistakaa perheille annettava apu ja panostakaa jatkuvuuden, ei keskeytysten luomiseen. Lopettakaa kokonaan luokitteluun perustuvat järjestelmät. Kuunnelkaa, kohdatkaa ja kunnioittakaa meitä itsemäärittämiemme identiteettien mukaan. "
Aiheeseen liittyen:
https://www.youtube.com/watch?v=A8rdbWeAQP8&feature=youtu.be
https://www.ted.com/talks/hilary_cottam_social_services_are_broken_how_we_can_fix_them?language=en
http://placematters.org
http://jointcenter.org/content/our-purpose
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityon-sairastunut-ammatillisuusihanne
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelun-tyomenetelmat-osa-1-avohuollon-olemattomat-tukitoimet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jyly-v-akseli-kiireellinen-sijoitus-23102015
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/jyly-v-akseli-tukitoimia-jylylle
http://www.lokakuunliike.com/elena-maria-uusitalon-blogi/hallinto-oikeuksien-toiminnasta
http://www.lokakuunliike.com/heli-haumlmaumllaumlisen-blogi/poliisin-oikeudesta-murtaa-kotirauha-viranomaishallinnollisessa-tilanteessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/vaiettu-kampanja-laitoshoidon-vaaroista
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/lapitunkevan-viranomaisvastainen
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/lastensuojelussa-eivat-toteudu-yleiset-oikeusperiaatteet
http://www.lokakuunliike.com/leeni-ikosen-blogi/kansanvalistusta-lastensuojelun-asiakkaalle
http://www.lokakuunliike.com/opasinfo.html