Vakavia ja pitkäaikaisia ongelmia Tampereella ja Jyväskylässä
Aamulehden haltuunsa saaman Työterveyslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan TAYSin lastenpsykiatrian osastolla 23 prosenttia vastanneista kertoo kokeneensa kiusaamista ja 20 prosenttia syrjintää. Tutkimus on vuodelta 2015.
Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin lastenpsykiatrian henkilöstö kärsii työpaikkakiusaamisen lisäksi eristämisestä, työn mitätöinnistä ja uhkaamisesta, kertoo Aamulehti. Kerätyt tiedot paljastavat jopa esimiehen alaiseen kohdistamaa fyysistä väkivaltaa ja epäasiallista kohtelua. Aamulehti on kerännyt tiedot kertomansa mukaan lukuisista eri lähteistä.
Pelottava esimies löi alaistaan kasvoihin
Aamulehti kertoo, että vastuualueella työskentelevä esimies löi naisalaistaan kasvoihin Taysin lastenpsykiatrian kesäjuhlien jatkoilla vuonna 2010. Tapauksesta ei ilmoitettu viranomaisille vaan sitä selvitettiin sisäisesti. Esimies kiisti lyönnin, mutta nainen jäi pitkälle sairauslomalle.
Aamulehti on selvittänyt, että samainen esimies on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa laajennettuun lähestymiskieltoon. Sitä hakenut henkilö ei työskentele Taysissa. Osa Taysin henkilöstöstä on kertonut toimialueen johdolle pelkäävänsä liikkua samoissa tiloissa esimiehen kanssa.
Lastenpsykiatriassa on kyse Tampereen yliopistollisen sairaalan vastuualueesta, jossa hoidetaan kaikkein vaikeimpia lasten mielenterveyden häiriöitä. Vastuualue kuuluu Taysin toimialueeseen neljä.
Kyselyssä kaksitoista työntekijää kertoi kokeneensa työyhteisön jäsenten taholta väkivalta- tai uhkatilanteita.
Työsuojeluvaltuutettu Mervi Hissa sanoo Ylelle, että johto ei ole puuttunut työpaikkakiusaamiseen, eikä tilanne ole parantunut viime vuodesta.
– Johdossa kielletään nämä asiat ja jos esimies on se kiusaaja, niin työntekijän asema on siinä tilanteessa hyvin huono.
Hissan mukaan ilmiö toistuu nyt lastenpsykiatrialla, mutta ongelmaa on muuallakin talossa.
– Tutkimuksesta näkee, että prosentit ovat hyvin korkeita. Myös meidän yhtymähallinnossa 17 prosenttia kokee epäasiallista kohtelua ja se on paljon, Hissa sanoo.
TAYS:ssa ollut ongelmia jo pitkään
Myös Lokakuun Liike on saanut negatiivista palautetta lastensuojelujuristeja työllistäneen TAYS:n lastenpsykiatrisen toiminnasta. Mm. Helen- äiti on kertonut kohtelustaan Taysin lastenpsykiatrian perheosastojaksolla. Negatiivisia viestejä on tullut muualtakin kuin lastenpsykiatriselta. Lokakuun Liike on julkaissut TAYS:n ongelmista vuonna 2014 jutun http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tarinoita-taysista
Maria Syvälä on dokumentoinut kirjaansa Hukassa huostassa (2013) tapauskertomuksen TAYS:ista, jossa synnyttämään tulleesta äidistä tehtiin lastensuojeluilmoitus hänelle varpajaislahjaksi tuotujen pehmoeläinten perusteella, koska oletettiin, että äiti leikki niillä ja oli tämän takia sopimaton äidiksi.
Jaakko Seikkula ja Tom Arnkil ovat havainneet tutkimuksissaan, että vuorovaikutuskuviot ( esim. mielivalta ja käskytys) , joita käytetään asiakastyössä pyrkivät toistumaan myös ammattilaisten välillä (Seikkula & Arnkil 2005, 30). Työpaikkakiusaaminen saattakin olla merkki myös epäasiallisesta asiakastyöstä.
Varoittava esimerkki lastenpsykiatrian työilmapiiriongelmiin ja väärinkäytöksiin puuttumattomuuden seurauksista löytyy parin vuoden takaa Jyväskylästä.
Jyväskylän lastenpsykiatrinen vaaransi potilasturvallisuutta vuosia
Tampereen yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrinen ei ole ainoa lastenpsykiatrian yksikkö, jossa työilmapiiriongelmat ovat jatkuneet pitkään ilman asianmukaista puuttumista.
Yle- uutisten mukaan "sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaisen Valvira selvitti laajasti Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lastepsykiatrian yksikön toimintaa 2000 -luvulla vuoteen 2012 saakka. Valviran mukaan potilasturvallisuus Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian yksikössä oli vaarantunut ainakin kymmenen vuoden ajan. Valvira totesi selvityksessään, että yksikön toiminnassa oli vakavia epäkohtia aina vuoteen 2012 saakka ja totesi toiminnassa jopa lainvastaisia menettelyjä.
Selvityksen mukaan osa lapsipotilaista ei ollut tavannut lääkäriä lainkaan, vaan taudinmäärityksen teki ja hoidosta päätti esimerkiksi erityislastentarhanopettaja. Myös hoito saattoi käytännössä olla erityislastentarhanopettajan tai ilman terveydenhuoltoalan koulutusta olevan musiikkiterapeutin käsissä. Lisäksi potilaskertomuksissa oli merkittäviä puutteita.
Yksikössä oli myös hoidettu potilaita, joille ei ollut tehty lainkaan taudinmääritystä tai taudinmääritys oli tehty vasta kuukausia hoidon aloittamisen jälkeen. Potilaita siis hoidettiin, vaikka ei tiedetty mikä heitä vaivaa. Ulkopuolisten asiantuntijoiden lausunnoissa todetaan, että väärin valitut hoitomuodot joissain tapauksissa jopa pahensivat potilaan tilaa.
Osalle lastenpsykiatrian potilaista ei myöskään löytynyt lääkärin tekemiä kirjauksia tutkimuksista tai hoitopäätöksistä.
Lastenpsykiatrian yksikön hoitoa ja hoitomuotoja ryhdyttiin arvioimaan syksyllä 2011 yksikön ylilääkärin vaihtuessa.
Epäkurantteja hoitoja, epäpäteviä terapeutteja
Lastenpsykiatrian toimintaa tarkasteli useampi lastenpsykiatrian asiantuntija, joista yksi oli myös potilasvahinkokeskuksen asiantuntija. He kävivät läpi satoja sairaskertomuksia kymmenen vuoden ajalta.
Arvioivat erikoislääkärit katsoivat yleisesti, että sairaanhoitopiirin käyttämien toiminta- ja hoitomuotojen joukossa oli vanhentuneita menetelmiä, jotka eivät vastanneet erikoissairaanhoidon laatutasoa. Ostopalvelujen laadun valvonnassa taas oli puutteita, eikä niitä ollut lain vaatimalla tavalla kilpailutettu.
Arvioijat totesivat, että lastenpsykiatrian yhteydessä toimivan tehostettuun hoitoon tarkoitetun kriisi- ja lyhythoitoyksikön toiminta jäi kaikkiaan epäselväksi. Esimerkiksi noin puolessa kriisiyksikön tapauksista ei pystytty tekemään taudinmääritystä.
Lisäksi he katsoivat, että osa yksikön käyttämistä hoitomuodoista, kuten perheleirit ja isä ja poika -leirit, eivät ole erikoissairaanhoidon kriteerit täyttävää psyykkisesti sairaiden lasten ja heidän perheidensä hoitoa.
Terapiaa antaneiden joukossa oli henkilöitä, jotka eivät olleet terveydenhuollon ammattilaisia ja joilla ei ollut koulutusta psykoterapiaan. Lisäksi asiantuntijat arvioivat, että lastenpsykiatrian yksikön käyttäytymishäiriöisten ja masentuneiden lasten hoitoon käyttämä toimintaterapia ei ollut näitten hoitoon sopiva terapiamuoto.
Pahoja puutteita potilasasiakirjoissa
Lastenpsykiatrian yksikköä arvioivat asiantuntijat totesivat, että yksikön sairaskertomuksissa oli vakavia puutteita. Kertomuksista puuttui muun muassa taudinmäärityksiä, hoitosuunnitelmia sekä väli- ja loppuarvioita. Nämä tiedot ovat hoidon kannalta olennaisia.
Esimerkiksi muutenkin kyseenalaisista isä ja poika -leireistä saattoi kirjauksena olla vain leirin päivämäärä. Myös muitten ryhmätapaamisten kuvaukset olivat niukkoja tai puutteellisia, ja sisällölliset kuvaukset potilaiden psykoterapiakäynneistä olivat puutteellisia tai puuttuivat kokonaan. Lisäksi lääkärit saattoivat tehdä kirjauksensa vasta kuukausia tapaamisten jälkeen.
Lastenpsykiatrian osastolla oli myös käytäntö, jossa erityislastentarhanopettajat laativat kirjauksensa sairaskertomuksen lastenpsykiatria -osaan, jonka pitäisi kuulua lääkäreille.
Kaikki kolme lastenpsykiatrian yksikön toimintaa arvioinutta ulkopuolista lastenpsykiatrian erikoislääkäriä katsoivat, että yksikön toiminnassa oli puutteita kaikkien terveydenhuollon yleisten laatukriteerien kohdalla.
Valvira pyysi asian arvioimiseksi lausunnon myös pysyvältä asiantuntijaltaan, lastenpsykiatrian dosentti Kaija Puuralta. Hän vahvisti aiempien asiantuntija-arvioiden sisällön.
Puura katsoi lisäksi, että hoitoketjujen puutteet johtivat myös siihen, että lastenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tarjottiinkin lähinnä perustason hoitoa tai toiminnallista ryhmäohjausta.
Vaikeasti oireilevia potilaita myös siirrettiin lastenpsykiatrian osastolta esimerkiksi perheneuvoloihin.
Valvira: Toiminta ei ollut lainmukaista
Valvira päätyy omassa selvityksessään tylyyn lopputulokseen: ”Keski-Suomen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian yksikön toiminnassa on ennen vuotta 2011 käynnistettyjä omavalvontatoimenpiteitä ollut havaittavissa epäasianmukaisuutta ja menettelyjä, jotka eivät ole säädösten eivätkä yleisesti hyväksytyn hoitokäytännön mukaisia”.
”Lastenpsykiatrian yksikön rakenteet ja toimintatavat eivät ole taanneet potilaille asianmukaista ja laadultaan hyvää lastenpsykiatrista tutkimusta ja hoitoa”, Valvira toteaa.
Valviran näkemys on myös, että ”Keski-Suomen keskussairaalan lastenpsykiatrian yksikössä ei myöskään potilasasiakirjojen laatimisessa ole toimittu potilaslain ja asiakirja-asetuksen asettamien vaatimusten mukaisesti esimerkiksi hoidon sisällön, tutkimusten ja hoitosuunnitelmien kuvaamisen osalta”.
Lastenpsykiatrian ylilääkärin vaihtuminen 2011 johti paitsi arviointiin, myös pyrkimykseen muuttaa toimintatapoja. Henkilöstö vastusti muutoksia, ja tässä yhteydessä lastenpsykiatrian yksikkö ajautui vaikeaan sisäiseen kriisiin, joka saattoi olla syynä useisiin irtisanoutumisiin yksiköstä.
Lastenpsykiatrian yksikön sisällä syyllisenä kriisiin pidettiin muutoksia vaatinutta uutta ylilääkäriä Anna Tuliharjua. Myös irtisanoutumisia ja osastonvaihtoja vieritettiin hänen kontolleen. Yksiköstä oli lähtenyt tai sen oli jättämässä kaikkiaan 14 työntekijää.
Muutosvastustus sai ”irrationaalisia piirteitä”
Valvirassa työntekijöiden irtisanomistakin selvittäneen dosentti Puuran selvityksen perusteella ei voida osoittaa työntekijöiden irtisanoutumisten johtuneen Tuliharjun toiminnasta. Sen sijaan Puura toteaa asiakirjoihin perustuen, että ”henkilöstön vastustus ylilääkärin asianmukaisia johtamistoimenpiteitä kohtaan on saanut osin irrationaalisia piirteitä, mikä on osaltaan myötävaikuttanut työyhteisön ilmapiirin huononemiseen”.
Osa asiantuntijoista lähtikin hoidon kehittämiseen ja ylilääkäri Tuliharjuun kohdistuneen vastustuksen vuoksi. Eräs tehtävänsä jättäneistä konsultoivista erikoislääkäreistä ilmoitti jättävänsä tehtävänsä loppuvuodesta 2012. Hän ilmoitti syyksi Tuliharjuun kohdistuvan jatkuvan aiheettoman paineen, ylilääkärin työrauhan häiritsemisen ja jopa ylilääkäriin kohdistuvan fyysisen uhkan.
Tuliharju lakkautti lastenpsykiatrian yksiköstä juuri niitä hoitomuotoja, jotka Valvira totesi vanhentuneiksi ja lastenpsykiatrian erikoissairaanhoidon kriteerejä vastaamattomaksi. Tämä aiheutti yksikössä voimakasta vastustusta. Toinen KSSHP:n lastenpsykiatrian yksikön jättänyt konsultoiva erikoislääkäri toteaa: ”Syksyn 2012 aikana yl Tuliharjuun on kohdistunut voimakas vastustus, joka pitkälti on keskittynyt tiettyjen yksikössä aiemmin käytettyjen hoitomuotojen lopettamiseen”.
Konsultointitehtävänsä jättänyt erikoislääkäri toteaa myös näin: ”Yksikössä yl[ilääkäri] Tuliharjuun kohdistunut vastustus on kuitenkin koko ajan voimistunut. Yl Tuliharjun hoidolliset linjaukset – joiden katson nimenomaan edistäneen laatua ja potilasturvallisuutta – eivät ole myöskään KSSHP:n sisällä esimieslinjassa saaneet selvää tukea.”
Muutokset "asianmukaisia ja välttämättömiä"
Lastenpsykiatrian yksikön toimintaa arvioineiden erikoislääkäreiden mukaan henkilöstön suurin vastustus kohdistui muutoksiin niissä hoitomuodoissa, joissa hoidon laadulliset puutteet olivat olleet suurimpia. Tuliharju lopetti muun maussa isä-poikakerhon, kouluikäisten perhejaksot rutiiniluonteisena hoitona, tiettyjen terapiamenetelimen käytön ilman riittävää koulutusta sekä erityislastentarhanopettajien keskenään vetämät tutkimukselliset ja hoidolliset ryhmät.
Myös Valviran pysyvänä asiantuntijana toimiva dosentti vahvistaa, että Tuliharjun aloittamat toimet olivat erikoissairaanhoitolain mukaisen toiminnan varmistamiseksi asianmukaisia ja välttämättömiä.
Valvira kehotti "sairaanhoitopiiriä huolehtimaan siitä, että sen järjestämisvastuulle kuuluvat lastenpsykiatrian palvelut järjestetään säädösten edellyttämällä tavalla, että ne ovat laadukkaita ja potilasturvallisia ja noudattavat yleisesti hyväksyttyjä lastenpsykiatrian toimintaperiaatteita ja menettelytapoja”.
Sairaanhoitopiiri teki siirron vastauksena kritiikkiin
Sairaanhoitopiirin sisällä lastenpsykiatrian yksikön kriisi kärjistyi helmikuussa 2013 siihen, että sairaanhoitopiiri päätti siirtää ylilääkäri Tuliharjun sivuun tehtävästään, ja häntä lääketieteellisin perustein tukeneen johtajaylilääkärin pois yksikön toiminnan vastuusta. Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Voutilainen oli ottanut kovasanaisesti kantaa lastenpsykiatrian yksikön hoito-ongelmiin ja sanoi tuolloin muun muassa, että lastenpsykiatriassa ei noin puolessa tapauksista oltu saatu tehtyä diagnoosia, joka olisi hoitotyön edellytys.
Kannanoton jälkeen sairaanhoitopiirin hallitus siirsi lastenpsykiatrian lääketieteellisen johtamisen pois Voutilaiselta. Samalla hallitus vaihtoi lastenpsykiatrian ylilääkärin.
Tuliharju riitautti siirtonsa perusteettomana ja lainvastaisena. Kun asia oli etenemässä oikeuteen, sairaanhoitopiiri pyörsi päätöksensä.
Tuliharju oli tehnyt myös Aluehallintoviranomaiselle kantelun työpaikkahäirinnästä ja siitä, ettei työnantaja ollut puuttunut häirintään. Neuvotteluissa sairaanhoitopiiri vaati Tuliharjua vetämään kantelun pois. Näin tapahtuikin, ja tiettävästi sairaanhoitopiiri päätyi maksamaan Tuliharjulle korvauksia asiassa.
Tuliharju on nyttemmin irtisanoutunut itse ylilääkärin virasta, eikä sairaanhoitopiirin päätös siirtää Tuliharju toisiin tehtäviin koskaan toteutunut.
Myöhemmin Valvira katsoi valvontakäynnin jälkeen, että pahin tilanne lastenpsykiatrian osastolla oli ohi, ja siirsi valvonnan Aluehallintovirastolle. Sittemmin koko lastenpsykiatrian osastohoito siirrettiin Kuopioon. "
http://yle.fi/uutiset/3-6805857
Tarkista rekisterimerkintäsi jos olet asioinut lastenpsykiatrisessa
Huono työilmapiiri vaikuttaa usein myös potilaiden hoitoon ja potilasturvallisuuteen. Kehotammekin kaikkia Jyväskylän ja Tampereen lastenpsykiatrisissa yksiköissä asioineita tilaamaan omat asiakaspaperinsa, tarkistamaan merkintöjen oikeellisuus ja korjaamaan mahdolliset virheet, jotka voivat vaikuttaa potilaiden asemaan ja kohteluun pitkälle tulevaisuuteen. Potilastietojen tarkastus- ja korjauslomakkeet tamperelaisille löytyvät tästä linkistä ja jyväskyläläisille tästä linkistä. Siinä tapauksessa, että sairaala haluaa vaikeuttaa rekisteritietojen saantia, kannattaa yksilöidä paperit jo rekisteritietojen saantipyyntöön:
P-SEU (psykiatrisen osastohoidon seurantalehti)
LPSY (lastenpsykiatria, ja nämä ovat niitä papereita jotka vanhemmat yleensä saavat automaattisesti)
P-LISÄ (psykiatrian lisälehti, näistä papereista on LPSY kopioitu lyhennettynä ja siistittynä versiona)
HOI (osaston hoitajien kirjoituksia)
P-SOS (tämän tekee esim. sairaalan sosiaalityöntekijä ja sisältää yhteenvedon perheen tilanteesta sekä tahot joiden kanssa on oltu tekemisissä)
P-PSL (psykologiset tutkimukset)
P-TOI (toimintaterapeutti)
Lue myös:
http://www.lokakuunliike.com/myyraumln-blogi/sosiaalityonpsykiatrian-palvelujarjestelmia-ei-tehty-asiakkaille-vaan-mm-keskiluokkaisten-rouvien-paistattelupaikaksi
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-ja-psykiatrian-mielivalta-on-samankaltaista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miksi-lapsille-haitallisia-uskomushoitoja-rahoitetaan-verovaroin
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelu-uskoo-yha-psykoanalyysiin-osa-1
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/tuottoisa-myytti-riskiperheista
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-paadytaan-mielisairaalapotilaaksi
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/tampereen-malli-ketipinoria-nuorille-kuin-nallekarkkeja-tipotien-nuorisopsykiatrisella-asiantuntijuus-tipotiessn
http://www.lokakuunliike.com/laulavan-uutisankkurin-blogi/ssri-hiljaiset-sivuoireet
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/ketipinorin-vaaroista-vaietaan-suomessa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/laakarin-ja-sosiaalityontekijan-moninakokulmainen-yhteistyo-tapausesimerkki
http://www.lokakuunliike.com/perheeni-tarina/helen-aidin-tarina-lastensuojelu-murensi-itsetuntoni
http://www.lokakuunliike.com/anu-suomelan-blogi/aiti-erotisoi-lasta-imettamalla-huostaanotto-ja-psykologinen-todistelu-lapsiin-kohdistuneissa-seksuaalirikosten-epailyissa
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/palveluihin-palaa-miljardeja-silti-nuoret-syrjytyvt
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-tutkimusmenetelmat-osa-2-mim
http://www.lokakuunliike.com/maria-syvaumllaumln-blogi/laakarin-kaksoisrooli-ja-maasta-paennut-potilas
http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/lastensuojelun-asiakirjat-osa-5-miten-tunnistaa-fabrikointi